torstai 27. joulukuuta 2012

Mihin laatikkoon kuulut?

Joulupäivän aamuna meitä ilahdutti ovikellon soitollaan eräs tilastotieteilijä, joka halusi tulla teettämään meille kyselyn. Samainen nainen oli käynyt ovella aikaisemminkin, mutta koska en ymmärtänyt hänen lomakkeistaan sanaakaan ja hoin oven raosta "no hangul, no hangul", hän sitkeästi päätti tulla takaisin englanninkielisen lomakkeen kera. Olimme juuri siirtyneet aamupalalta konvehtirasian ja elokuvan ääreen sohvalle suurinpiirtein kotikalsareissamme, kun täti tuli poikkeamaan. Epäselväksi jäi, mihin käyttöön mahtoi kaikki tämä tieto mennä, mutta jonkinlainen työssäkäyntitutkimus oli kuitenkin kyseessä. Estottomasti samassa lomakkeessa tiedusteltiin niin nimi, osoite, työnantajan nimi kuin palkkatiedotkin, mutta jos kerran tämä menee tutkimuksen hyväksi, niin... 

Rasti ruutuun -tyyppisessä osiossa törmäsin kuitenkin mielenkiintoisiin vaihtoehtolaatikoihin. Työllisyystilannetta tiedusteltiin seuraavin laatikoin (suorat käännökset englannista): 

- Olen työssä
- Olen työtön
- Olen osa-aikatyössä
- Opiskelen
- Olen liian vanha tekemään töitä
- Teen kotitöitä 
- Valmistelen häitä

Kutkuttava ajatus, että tosiaan vetäytyisi kokonaan työelämästä siksi aikaa, kun valmistelee häitä. Tiedä sitten, kertooko se enemmän täkäläisistä häämenoista vaiko korealaisten organisointikyvystä.

Muuten joulun jälkeinen suklaavieroitus on sujunut rauhallisissa merkeissä. Gangneungissa emme saaneet nauttia valkoisesta joulusta, mutta miehen kanssa ajoimme aattoaamuna Pyeongchangiin, noin 30 kilometrin päähän vuorille, jossa oli jo hienoinen lumipeite maassa. Paikka on eräs Korean suosituimpia laskettelu- ja talviurheilumaisemia ja siellä olikin laskettelurinteiden lisäksi myös mäkihyppytorni sekä pieni hiihtostadion noin 100 metrin hiihtoratoineen. Joku rohkea oli jopa uskaltautunut murtsikkasuksille, ja pakkohan siitä oli kuva ottaa. Sain onneksi napattua kuvan juuri siitä ohimenevästä hetkestä, kun tämä pelle peloton oli vielä pystyssä.


Urheasti murtomaatyyliin

Kuvaa hiihtostadionilta
Laskettelurinteissä selkeästi suosituin rata sijaitsi lasten mäessä. Vuoristossa on joitakin kohtuullisen pitkiäkin rinteitä, joskaan mitään alppimaiden tasoista ei ole löydettävissä Japania lähempää. Kenties jonain päivänä miekkonen saa lahjottua minutkin vielä lastenmäkeen kamppailemaan rinnetilasta paikallisten kanssa. Toivottavasti siihen mennessä saamme hankittua jostain englantia puhuvan hätäkeskuksen numeron. Kaiken varalta.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulutunnelmissa...

Hyvää Joulua kaikille blogin lukijoille! 

Kuva on Soulista hotellin aulasta, jossa yltiöpäisesti koristellussa kuusessa oli myös hämmentävän oikean näköisiä joulupipareita. Kun henkilökunnan silmä hieman vältti, lohkaisin piparista palasen maistettavaksi...eikä se ollut aitoa piparia. Maistui suklaalle. Mutta onhan siinä piparivarkaudessa kuitenkin aina oma jännityksensä :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jumunjin fish market

Lähdimme ostamaan kaupasta lohta joulua varten. Kuinka ollakaan, päädyimme Jumunjinin sataman kalamarkkinoille Gangneungista pohjoiseen. Tässä muutama havainnollistava kuva:











Kalastajat irroittamassa saalista verkoista
Ja kaiken tämän jälkeen alkoi tietysti oma maha kurnia, joten päädyimme läheiseen kalaravintolaan. Valitsimme ison vonkaleen altaasta, ja tuota pikaa pöytäämme saapuikin...

...Vasemmalta: merilevää seesaminsiementen kera, inkivääriä ja hillottuja valkosipuleja, friteerattua munakasta, perunasalaattia, mustekalan lonkeroita ja jotakin merimakkaran palasia (puna-orassit). Edessä merileväkeittoa ja soijaa sekä chilikastiketta. Valkoiset möykyt olivat todennäköisesti riisitaikinasta tehtyjä palleroita, joiden sisällä mantelijauhon tapaista täytettä...
...itse raaka kala eli sashimi, lisäksi salaatilehtiä, porkkanaa, chili-valkosipulikastiketta, valkosipulia ja chilipaprikaa, wasabi-tahnaa....
...Lisäksi saimme vielä yhden ison grillatun makrillin, riisiä, kolmea eri kimchiä ja lopuksi kalan päästä, pyrstöstä sekä muista jäljelle jääneistä osista keitetyn tulisen kalakeiton.. 
Ainoa, mikä tälle ruokablogistille ei maistunut, oli merilevä sekä merimakkaran näköiset punaiset, limaiset pallerot, joiden maku ja suutuntuma eivät miellyttäneet suuremmin. Sen sijaan yllättävä suosikki oli raa'at mustekalan lonkerot, jotka vielä liikkuivat lautasella (ja suussakin), mutta olivat chilikastikkeeseen kastettuna kivaa "pikkuruokaa". Ruoka oli siis maistuvaa ja sitä todellakin oli riittävästi. 

Ai miten sen lohen ostamisen kanssa kävi? Noh, se löytyi lopulta lähikaupan tiskistä vakuumiin pakattuna...

lauantai 22. joulukuuta 2012

Pyjamat päälle ja joulusaunaan!

Perjantaina pääsimme osallistumaan pitkään ja hartaasti odotettuun suomalais-korealaisen yhdistyksen joulusaunaan Tamid Elim Bulhanjoongmakissa. Kyseessä oli mongolialainen savusauna, joten jännittyneinä odotimme, millainen kokemus on edessä. Saavuimme paikalle omalla autolla, kun muut seuran jäsenet tulivat yhteisellä bussikuljetuksella Soulista. Olimme reippaasti etuajassa, joten saimme mahdollisuuden tutustua rauhassa mongolialaiseen saunaan sekä paikalliseen saunomiskulttuuriin.  

 Maisemaa saunan pihasta

Bulhanjoongmak sijaitsi parin tunnin ajomatkan päässä vuorilla, melko mutkaisen tien takana. Vuoristosijainnissa oli toki se mahtava puoli, että siellä oli myös hieman lunta, joka oli omiaan luomaan jouluista tunnelmaa.

Itse saunat olivat kaksi kivistä "masuunia", sisäänkäynti saunoihin oli rakennuksen sisältä pienistä luukuista.

Varovasti uskaltauduimme kuitenkin kohti päärakennusta, jossa meidät ystävällisesti ohjattiin miesten ja naisten pukuhuoneisiin ja annettiin yöpuvun näköiset shortsit ja paita sekä pari kappaletta pikkupyyhkeitä mukaan. Pukuhuoneisiin mennessämme näimme suuren oleskelutilan, jossa oli hämärä valaistus, televisio ja uupuneita saunojia nukkumassa lattialla sekä istuskelemassa ja katsomassa tv:tä tai pelaamassa kännykkäpelejä. Korealaisissa saunoissa on kuulemani mukaan usein nukkumismahdollisuus ja toisinaan saunoja sanotaankin halvimmiksi hotelleiksi, sillä ne ovat auki yleensä vuorokauden ympäri. 

Itse saunaosasto koostui kahdesta kivisestä "tötteröstä" (tai masuunista, kuten joku sanoi), joissa poltetaan maassa keskellä kokkoa ja täten lämmitetään saunaa parikin päivää. Saunan lämmettyä maahan levitetään bambumatto ja sauna on valmis saunojia varten. Tötteröistä toinen oli kuumempi ja toinen miedommin lämmitetty, ja useimmat korealaiset kokivatkin kuumemman saunan aivan liian kuumaksi. Kuumemmassa saunassa tuoksu muistutti aivan erehdyttävästi suomalaista savusaunaa, joten saunatunnelma oli siltä osin hyvin kotoisa. Lämpötilaa on vaikea arvioida, mutta kuvittelimme kuumemman puolen olevan 85-100 asteen välillä, kun viileämpi oli ehkä 60-80 asteen tietämillä. Molemmat saunat olivat äärimmäisen kosteita, vaikkei kiuasta tai muuta veteen liittyvää ollut läsnä lainkaan.

Pyjama päälle ja konttaamaan luukusta sisään

Saunassa istuttiin lattialla pefletin päällä bambumatolla. Keskellä lattiaa oli tiimalasi, joka käännettiin saunaan mennessä ja hiekan valuminen osoitti sopivan saunonta-ajan

Saunaan mennessä puettiin siis päälle pyjamamainen pukine, joka oli tehty melko paksusta puuvillakankaasta. Saunassa istuttiin lattialla korealaiseen tapaan risti-istunnassa tai vaihtoehtoisesti tötterön seinämille asetettuihin halkoihin nojaten. Vaatteet toki kastuivat läpikotaisin hiestä, joten niillä oli hieman epämukavaa vilvoitella ulkoterassilla. Saunomisen lomassa istuskelimme oleskeluhuoneen lattialla ja katselimme telkkaria tai makoilimme patjalla. Ja paikalliseen tapaan korelaiset toki toivat myös kännykkänsä saunaan, joten siellä hämärässä, savunhajuisessa saunassa saattoi sitten rentoutua myös tekstareita näpyttelemällä.

Oleskelutilassa rentouduttiin saunomisen lomassa

Saunomisen jälkeen peseydyimme, pukeuduimme ja maistelimme herkullista glögiä, jonka seuran puuhapariskunta oli meille valmistanut. Illalla vuorossa oli myös jouluateria fusion-tyyliin koostuen sekä suomalaisista että korealaisista ruuista. Juhlapöydän tähti oli tietenkin kunnon kinkku, joka kuuleman mukaan oli valmistettu paikan päällä Koreassa hyvien neuvojen mukaisesti. Ja totta tosiaan; se maistui aivan joulukinkulle! Mukaan saatiin myös aitoa Turun Sinappia, joten jouluinen tunnelma oli katossaan. 


Jouluillalliselle tunnelmaa loivat joulukuusi, joululaulut sekä joulusinappi


Joulujuhlassa ei ollut kuin muutama suomalainen meidän lisäksemme, mutta useampia korealaisia perheitä, joilla on jotain kytköksiä Suomeen, joten keskustelu sujui enimmäkseen englanniksi. Ilta kului mukavasti rupatellessa ja suomalaisista jouluperinteistä kertoessa. Iltakymmenen aikoihin pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme huristelemaan takaisin kotia kohti uupuneina ja onnellisina.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Baarissa

Kuluneina viikkoina olemme löytäneet Gangneungista jo kantapaikkamme, joissa käymme lähes joka perjantai ja joskus lauantaisinkin. Gangneungissa on noin satakunta länsimaalaista ja lähestulkoon kaikki ovat amerikkalaisia ja kanadalaisia. Lisäksi on muutamia etelä-afrikkalaisia ja australialaisia tai muita englantia äidinkielenään puhuvia. Jokainen tapaamamme länkkäri on Gangneungissa opettamassa englantia paikallisille, olemme siis ainoat suomalaiset koko kaupungissa ja käsittääkseni koko Gangwon-do:n provinssissa, mutta lisäksi olemme myös ainoat länsimaalaiset, jotka eivät työskentele opettajina. 

Kyseisiä opettajia tapaamme siis useimmiten baareissa nimeltä Bumpin, Rush sekä Bon Voyage. Bumpin on ensimmäinen "länkkäripubi", jossa tapasimme amerikkalaisia, joihin sittemmin olemme tutustuneet jo paremmin. Bumpinin omistaa Eric, aina äärimmäisen hyväntuulinen ja nauravainen korealainen, joka puhuu hämmästyttävän sujuvasti englantia. Bumpinista jatkamme yleensä kohti Rushia, joka on monen täkäläisen bändin suosiossa oleva pienehkö baari. Lähes joka viikonloppu Rushissa on ollut yksi tai useampia bändejä soittamassa, joten olemme jo tutustuneet melko laajasti myös Gangneungin musiikilliseen tarjontaan. Rushin omistaa (myös aina hyväntuuliset) veljekset, jotka hekin juttelevat hieman englantia ja laittavat ihmetykseksemme stereoista soimaan HIM:iä.

Bumpin. Näyttää epäilyttävältä mutta on sisältä varsin viihtyisä

Kolmas paikka, jossa tapaa länkkäreitä on hieman kauempana keskustasta sijaitseva Bon Voyage. Paikan omistaa erittäin boheemi Lee, joka kuulemma asustaa baarin takahuoneessa. Käydessämme baarissa viime perjantaina Lee istuskeli jalat pöydällä katsellen videoita ja juoden viskiä. 

Erikoisuutena suomalaiseen baarikulttuuriin verrattuna voisi ainakin mainita sen, että jokaisessa käymässämme baarissa ja jokaisena iltana myös omistajat / työntekijät ovat osallistuneet innokkaasti juomiseen ja snapsit putoilevat tiuhaan tahtiin heidän kurkuistaan alas. En sitten tiedä, onko kyseessä laimennetut versiot vai miten baarimikot pysyvät tolpillaan yömyöhään saakka, sillä täällä baarit menevät yleensä kiinni siinä vaiheessa, kun viimeisetkin asiakkaat lähtevät kohti jatkopaikkaa (mikä saattaa helposti venyä esimerkiksi aamuviiteen).

Kuva kertonee riittävästi viikonlopun menosta. Kuuluisa "Pantera ja kiiltonahkakengät"

Tutustuttuamme useampaan amerikkalaiseen sekä kanadalaiseen olemme huomanneet heissäkin yhden merkittävän eroavaisuuden: amerikkalaisia kiinnostaa tietää, missä Suomi tarkalleen on ja miten olemme tänne päätyneet, mutta kanadalaisten kanssa keskustelu siirtyy aina ja välittömästi jääkiekkoon. Heille suurta hupia on luetella suomalaisia jääkiekkoilijoita, ja ensimmäisten joukossa ovat tietysti aina Teemu Selänne, Jari Kurri, Esa Tikkanen sekä Teppo Numminen. Eräs kanadalainen yritti saada selvää meidän nimistämme, mutta ei millään tahtonut ymmärtää, miten ne lausutaan. Kun kautta rantain selitin, että miehen nimi on sama kuin Saku Koivun veljellä, niin johan onnistui! 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Ruokasanastoa, osa 4: Kimchi

Kimchi-postaus on odottanut oikeaa hetkeä jo pienen tovin, mutta vasta perehdyttyäni asiaan Soulin Kimchi-museossa uskon omaavani riittävästi tietoa korealaisten pyhästä ruokalajista. Kimchi on siis korealaiselle kuten lihapullat meikäläisille: oman äidin tekemä on aina parasta. Ja kaikki pitävät siitä. Erona lihapulliin on, että korealaiset syövät kimchiä aamulla, päivällä ja illalla seitsemänä päivänä viikossa.

Erilaisia kimchejä. Henkilökohtainen all-time-favorite on oikeassa yläkulmassa oleva, isoista retikkakuutioista tehty mehukas kimchi

Kimchi on eräänlainen yleisnimitys useille eri lajeille, mutta yleisimmin sillä tarkoitetaan kiinankaalista maitohappokäymisen avulla valmistettua punaista, tulisen hapankaalin makuista ruokalajia. Perinteisen kaalikimchin lisäksi hyvin tyypillisiä ovat mm. retikkakimchi, purjokimchi sekä kurkkukimchi. Kimchiä on valmistettu Koreassa jo vuosisatoja, mutta nykyisen kaltaisena sen valmistus on käynnistynyt 1800-luvulla. Valmistus juontaa juurensa kasvisten säilömiseen talven varalle. Säilyvyyden takaamiseksi kaali liotettiin runsassuolaisessa vedessä, sekoitettiin chilin ja muiden mausteiden kanssa ja säilöttiin suuriin saviruukkuihin takapihalle. Nykyään kimchin valmistus on kuitenkin vähentynyt huomattavasti ja suurin osa perheistä ostaa kimchinsä valmiina. Kaupungilla näkee kuitenkin usein pelkästään kimchin valmistukseen vaadittavien ruukkujen ja astioiden myymiseen erikoistuneita kauppoja.

 Perinteisiä saviruukkuuja. Nykyisin käytössä lienevät enimmäkseen muoviset ruukut ja tynnyrit

Luetteloa eri aineksista

Turisteille kimchiä kuvataan usein tulisena hapankaalina. Itse pidän suuresti hapankaalista, mutta pidän kimchistä vielä enemmän. Kimchi on mielestäni happamampaa kuin hapankaali ja tulisuus sekä mausteet tuovat siihen aivan oman makunsa. Mausteina käytetään aina vähintään valkosipulia, chiliä, inkivääriä sekä sipulia. Melko usein kimchissä on myös "merellinen" sivumaku, joka tulee mustekaloista tai ostereista. Itse en niinkään välitä kovin mustekalaisesta kimchistä, mutta se on kuulemma tyypillistä erityisesti eteläisen alueen kimchi-variaatioille.


Versioita on lukemattomia

Hyvä puoli tässä herkussa on tietysti se, että sitä on lähes aina saatavilla, se on terveellistä eikä se lihota! Mahtava herkku, siis. Suuren maitohappobakteerimäärän vuoksi se on terveellistä vatsalle, mutta bakteereiden lisäksi se sisältää myös paljon C-vitamiinia ja muita ravintoaineita. 

Koska kimchi on kaikkien herkkua, tehdään siitä myös kaikkia mahdollisia versioita, kuten kimchimuhennosta ja -keittoa, kimchi-kimbapia, kimchi-hampurilaisia sekä paistettua kimchi-riisiä. Omasta mielestäni se on kuitenkin parhaimmillaan ihan pelkältään. Normaalisti lähes kaikkien ruokalajien ohessa tarjoillaan kimchiä sekä muita pieniä "side dishejä". Käytännössä sitä tulee siis syötyä melkeinpä joka päivä, ja jos välillä tuleekin muutaman päivän tauko, niin kyllä alkaa kimchi-hammasta kolottaa!

Muiden maiden "verrokkeja", kuten säilöttyä inkivääriä Japanista, artisokkaa Espanjasta ja hapankaalia Saksasta

Kimchi-talkoot paikallisen ravintolan edessä

perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä Soulissa

Saavuimme eilen lumiseen Souliin upean aurinkoisessa pakkassäässä. Vuoriston läpi on mukava ajella, tosin kesärenkaat alla ja pesuneste jäätyneenä tuulilasiin tuli meidänkin matkaamme hieman jännitystä. Mutta hyvin selvittiin ja tie oli kohtuullisessa kunnossa, eikä kesärenkailla liukastelua tarvinnut liiemmin pelätä.



Illalla pääsimme tutustumaan Suomen suurlähettilääseen ja hänen residensiinsä Soengbuk-dongin alueelle. Paikalla oli useita suomalaisten yritysten edustajia, joiden kanssa ehdimme vaihtaa muutaman sanan cocktailpalojen napostelun yhteydessä. Ruokapöydässä meitä hemmoteltiin muun muassa lämminsavulohella, graavilohella, ruissämpylöillä, rosollilla ja lanttulaatikolla, oi mitä ihanuutta! Olisin voinut parkkeerata itseni ruokapöydän ääreen koko illaksi, mutta valitettavasti myös muut juhlavieraat halusivat osansa. Ruoan lisäksi koti-ikävää lievensi Suomen talvea erehdyttävästi muistuttava maisema puutarhassa, sillä lumiset puut ja kauniisti valaistu piha loivat aivan autenttisen tunnelman.

(Kuva Suurlähetystön Facebook-sivuilta)

Tänään olenkin viettänyt päivää rauhallisesti hotellissa löhöten ja viinin väsymyksen aiheuttamaa päänsärkyä parannellen. Jo ihan tässä omassa hotellihuoneessa on tarjolla riittävästi ihmettelemistä, nimittäin vessassa on taas esillä korealaista (viihde-) elektroniikkaa...


Huuhtelu ja lämmitys ovat mielestäni vielä ihan ymmärrettäviä toimintoja, mutta mitä ihmettä tarkoittaa tuo "massage"??

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Piparkakut, versio 2. ("nyhjää tyhjästä")

Kun joulukuu on jo pitkällä ja viisi suklaata syöty kalenterista, on aika ryhtyä piparkakkujen leivontaan. Itse asiassa ryhdyin piparkakkujen leivontaan jo viime viikonloppuna, mutta tuloksena oli paitsi rumia myös pahoja pipareita, ja puolet taikinasta lensikin roskiin sen sijaan, että olisi ikinä ehtinyt uuniin saakka.

Nyt kuitenkin sisuunnuin ja päätin ottaa revanssin piparkakuista. Ongelmana tietysti on, että mitään piparien tekemiseen tarvittavia a) välineitä ja b) raaka-aineita ei ole saatavilla. Innostuin kuitenkin kokeilemaan, sillä löysin eräästä pikkukaupasta piparkakkumuotteja. Muotit ovat possun, koiran sekä oravan muodossa, mutta heivasin tietysti koiran ja oravan saman tien, sillä vain possu kelpuutettiin tällä kertaa piparimalliksi.

Possun vielä tunnistaa, mutta että koira...ja orava??

Raaka-aineiden hankinta osoittautuikin astetta vaikeammaksi. Piparkakkumaustetta ei täältä olisi toivoakaan löytää, tosin inkivääriä ja kanelia kaupasta kyllä löytyy. Onneksi olin varautunut jo Suomesta lähtiessä ja sujauttanut matkalaukkuun pussillisen piparkakkumaustetta hätätilanteita silmällä pitäen.

Aina matkalla mukana: passi, hammasharja ja piparkakkumauste

Siirappia ajattelin löytäväni marketista, mutta ei etsinnästä turhan helpolla selvitty. HomePlussan tarjonta sisälsi ainoastaan jenkkituontina vaahterasiirappia, jonka hinta hipoi pilviä (noin 10 euroa pienestä pullosta). En alistunut kiskurihintaan, vaan päätin tarkistaa vielä toisen kaupan tarjonnan. Lopulta löysin hyllyllisen kirkkaita ja ruskehtavia siirappimaisia nestepulloja, joiden tekstit olivat tietysti yksinomaan koreaksi. En kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä, vaan raahasin kaupan tädin hyllyn luo avuksi. Osoitin pulloa, hoin "syrup, syrup" ja toivoin, että täti ymmärtäisi yskän. Hän kuitenkin puisteli päätään epäilevän näköisenä, jolloin hoksasin osoittaa lettujauhopussin kyljessä olevaa pannukakkujen ja siirapin kuvaa. Täti ymmärsi vihdoin asian, mutta ei osannut auttaa. Apuun haettiin toinen täti toiselta osastolta sekä lopulta myös kaksi lihanleikkaajaa lihatiskiltä, jolloin toinen heistä alkoi hokea "sirapon, sirapon" ja kaikki neljä juoksivat hyllyjen välistä toiseen. Itse luovutin juoksemisen suhteen, mutta lopulta lihanleikkaaja kiikutti minulle onnellisena siirappipurkin "Ottogi cake syrup". Tällä mennään, päätin, ja kiitin kaikkia neljää siirapinetsintään osallistunutta. 

Kotiin päästyäni maistoin varovasti siirappia. Se oli ohutta, vaaleaa ja maistui kanelille. Mutta parasta, mitä tässä kaupungissa on tarjolla.


Neljän hengen etsintäpartio siihen vaadittiin, mutta "ottogi cake syrup" löytyi kuin löytyikin!

Kokoon haalituista "sinne päin" -raaka-aineista valmistui jotakuinkin piparitaikinan makuinen möhkäle. Paistetut possut olivat edelleen rumia, mutta maku oli jo etäisesti aitoa piparkakkua muistuttava, joten tällä kertaa taikina säästyi roskakorin kutsulta.

Jääkaapista löytyi myös yksi pullo aitoa glögiä, ja totesimme miehen kanssa, että kun glögiä terästää riittävästi, niin eihän niiden piparkakkujen sivumakua edes huomaa...

 Glögi on vielä säännösteltävien listalla, sillä siitä pitää riittää jouluun asti

maanantai 3. joulukuuta 2012

Hätä keinot keksii

Otsikon mukainen lause on tullut viimeisen kuukauden aikana hyvinkin tutuksi. Emme tosin ole vielä kertaakaan (onneksi) kohdanneet aitoa hätätilannetta, mutta joka päivä eteen tulee tilanteita, joihin ei ole koskaan aiemmin elämässä törmännyt. Hyvällä mielikuvituksella pääsee kuitenkin pitkälle. Esimerkiksi eilen olimme lähdössä kaupungille, mutta parkkihallissa ollut automme oli "pussitettu" kahden pikkuauton parkkeerattua poikittain oman automme eteen. 
Mies kuitekin tiesi heti, mitä tehdä: pieni kokeilunomainen tuuppaus konepellistä, ja ilmeni, että molemmissa autoissa oli kuin olikin jätetty vaihde vapaalle ja käsijarru pois päältä. Eli pikkuautot oli helppo tönätä syrjään oman automme tieltä, ja näin pääsimme jatkamaan matkaamme. Paikalliset parkkeeraavat minne sattuu ja mahtuu, siten myös parkkihallimme on täynnä monenkirjavia parkkeerauksia. Tapana on kuitenkin jättää auto "siirrettäväksi" tai vaihtoehtoisesti päivystää kännykän ääressä, nimittäin toinen kätevä tapa päästä pois parkkipussituksesta on hakea rekisterinumeron perusteella auton omistajan puhelinnumero ja pyytää siirtämään autoaan. Tämä kaikki tapahtuu siis täydessä yhteistymmärryksessä ja on täysin vakiintunut tapa. Ei siis tarvita kirosanojen värittämiä uhkailuviestejä tuulilasilla tai lappuliisoille soittelua (kuten Suomen tapoihin joskus kuuluu).

Homma hanskassa

Torstaina olemme menossa Souliin Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhliin. Asuvalinnat tuottavat kuitenkin päänvaivaa, sillä sekä minun että miehen juhlavaatteet ovat tietysti vielä muuttokontissa seilaamassa jossakin maailman merillä. Ratkaisuksi totesimme siis Gangneungin vaatekauppojen kutsuvan. Ongelmana on kuitenkin paikallisten vaatteiden pienet koot sekä juhlavaatteiden totaalinen puuttuminen kaupoista. Mies selvitti asian teettämällä itselleen räätälillä tumman puvun, mutta omalta osaltani asia on edelleen ratkaisematta. Olen kiertänyt koko kaupungin jokaisen vaateliikkeen, eikä yhdessäkään kaupassa ole myynnissä juhlamekkoja tai edes tavallista pikkumustaa. Myyjät vain pyörittelevät päätään ja toteavat, että koska nyt on talvi, niin eihän juhlavaatteita ole valikoimassa: "olisit ostanut mekon kesällä". Tällä kertaa hätä ei ole vielä keksinyt muuta keinoa kuin jättää juhlavaatteiden metsästyksen juhlapäivän aamulle, jolloin lähdemme todennäköisesti kukonlaulun aikaan kohti Soulia ja pidämme sormet ja varpaat ristissä, että jotakin päällepantavaa löytyy. Stressitöntä shoppailua luvassa, siis...

Kaiken kukkuraksi olen onnistunut myös haalimaan itselleni talviflunssan. Talvesta voinee puhua jo täälläkin, nimittäin joulukuun ensimmäinen aamu valkeni lumisateisissa merkeissä ja lunta saatiinkin koko päivä, joskin suurin osa on jo ehtinyt sulaa pois. Uutta lunta odotellessa parantelen flunssaani peiton alla ja toivon, että torstaina olen juhlakunnossa Soulin "linnanjuhlia" varten.

torstai 29. marraskuuta 2012

Turvallista päivää!

Korea on kaiken kaikkiaan turvallinen maa, jopa suomalaisen mittapuun mukaan. Rikollisuutta on melko vähän, joskin Soulissa toki on myös miljoonakaupungin ongelmat. Gangneung vaikuttaa kuitenkin todella rauhalliselta kaupungilta, emmekä ole nähneet vielä yhtäkään aggressiivista korealaista. Suurimmat turvallisuusuhat liittyvät todennäköisesti liikenteeseen, joka on täällä melko vilkasta. 

Paikallista ajotyyliä kuvaa ehkä parhaiten sanonta "ei se ole niin justiinsa". Liikennesäännöt ovat periaatteessa ihan samat kuin kotopuolessakin ja liikenne on oikeanpuoleista, joten lähtökohdat ovat kunnossa. Liikenteessä on kuitenkin oltava todellakin silmät ja korvat auki, eikä ainakaan liikennevaloihin tai sääntöihin kannata sokeasti luottaa. Punaisia päin ajetaan silloin, jos ketään ei osu kohdalle, tai jos osuu, niin sitten soitetaan kohteliaasti torvea etukäteen, jotta osaavat varoa. Sama toimii myös jalankulkijoita kohtaan; bussi saattaa ajaa 60 km/h -vauhdilla päin punaisia suojatien yli, mutta koska torvea on soitettu, ei se ole niin justiinsa....kyllä ne jalankulkijat väistävät. Punaisia päin saa tietysti kääntyä oikealle, kunhan muistaa väistää muita tulijoita. Nopeusvalvontaa hoitavat melkeinpä ainoastaan kamerat, eikä tutkapoliiseja näy juuri lainkaan teillä. Parkkeerata voi mihin vain, miten päin tahansa. Etenkin, jos kyseessä on "temporary parking" eli ihan vähäksi aikaa vain. Ja ainahan voi käyttää hätävilkkuja. Ohitukset voidaan hoitaa miltä puolelta tahansa, käyttäen sitä kaistaa, joka kulloinkin on vapaana. Tämä aiheuttaakin sen, että esimerkiksi moottoritiellä täytyy olla todella tarkkana kaistaa vaihtaessa. Päiväsaikaan ei autoissa pidetä valoja päällä ja iltaisinkin osa kuskeista sammuttaa valot esimerkiksi aina liikennevaloihin pysähtyessään. Tämä tietysti aiheuttaa paljon ongelmia etenkin tummennettujen sivulasien takaa tiirailtuna, kuten myös ilman heijastinta mustissa vaatteissa tien reunassa kulkevat kävelijät. Mopot ja skootterit ovat sitten vielä oma lukunsa, jota ei edes kannata aloittaa.

Matkalla Souliin. Joku muukin oli menossa sinne.

Liikenteen lisäksi paikallisten mielentila näkyy myös muussa turvallisuusajattelussa. Epäsuomalaiseen tapaan asioita ei ajatella niinkään sen kautta, miten ne "pitää tehdä", vaan ennemminkin miten "kannattaa tehdä". Tai jopa, miten "helpoimmalla pääsee". 

Tämän vuoksi esimerkiksi työturvallisuusasiat ovat vielä hieman hakusessa, ja uhkarohkeita tekijöitä kyllä löytyy joka lähtöön. Vai mitäs sanotte, keksittekö itse paremman tavan hoitaa seinän maalaus? Video on kuvattu siis miekkosen työpaikalla, kuvassa naapurifirman maalari.



(Pahoittelut, mikäli video ei näy. Yritän korjata asian mahdollisimman pian...)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Keskusteluista

Erittäin pienen otannan perusteella voi sanoa, että korealaiset ovat ystävällistä ja avuliasta väkeä. Saan paljon ystävällisiä hymyjä ja todennäköisesti myös mukavia sanoja, joskaan en niistä mitään ymmärrä. Mutta tuijotukseen en ole vieläkään tottunut. Kadulla ihmiset tuijottavat avoimesti, etenkin vanhukset ja pikkulapset. Lapset saattavat osoitella ja nauraa, ja myös yläastelaiset tytöt nauraa kihertävät, joskin melko usein myös uskaltautuvat tervehtimään englanniksi, jota seuraa sitten valtava naurunkikatus. 

Kuntosalilla olemme paikallinen nähtävyys. Ensimmäisellä kerralla sain osakseni kummastelua, jota pidettiin yllä muiden kuntoilijoiden kesken huutelemalla kuntosalin toiselta puolelta toiselle puolelle ja takaisin. Lisäksi kuuluu paljon "oooooh" ja "aaaaaah, phinland" -huudahduksia, kun kerron, mistä olen kotoisin. Tähän mennessä olen saanut jo kolme kuntosalikaveria, jotka ovat kaikki yli kuusikymppisiä miehiä. Heistä jokainen on tullut esittäytymään ja vaihtanut muutaman englanninkielisen sanan, mutta mitään syvällistä keskustelua emme kuitenkaan ole saaneet aikaiseksi johtuen hyvin suppeasta sanavarastosta. 

Huolimatta vähäisestä kielitaidosta korealaiset ovat kuitenkin hyvin suorasukaisia ja ujostelemattomia keskusteluissaan. Josko mitään kummoisempaa keskustelua ei synnykään, niin on olemassa muutama kysymys, jonka jokainen korealainen tuntuu osaavan: mikä on nimesi, kuinka vanha olet, oletko naimisissa, minkä ikäinen on miehesi. Strategisia mittoja eivät sentään vielä ole tiedustelleet... 

Gyeongpo-järvi 

Sunnuntai-iltapäivänä kävimme kävelemässä rannalla. Gangneung on korealaisten keskuudessa kuuluisa rantaloma- ja surffauskohde, ja täällä riittääkin kilometrikaupalla hiekkarantaa (ja rantahotelleja), mutta heti rannan tuntumassa on myös Gyeongpo-järvi. Järvi on enemmänkin lammen kokoluokkaa verrattuna suomalaisiin järviin, mutta kaunis paikka joka tapauksessa. Järvi ja merenranta ovat aivan lähekkäin, joten sopivasti tienreunassa seisoessasi voit toisella puolella nähdä meren ja toisella puolella järven. 

 Merenrannalla oli paljon väkeä huolimatta koleasta säästä. Rannalla voi vielä talviaikaankin ratsastaa, lennättää leijaa tai kokeilla vaikkapa liitovarjoilua.

Bunkkereita hiekkarannalla

Hiekkarannalla kävellessämme huomasimme rannan tuntumassa useiden bunkkereiden rivistön. Bunkkereiden lisäksi merta vahditaan herkeämättä myös kallioisilla rannoilla sijaitsevilta tasanteilta ja vahtikopeilta. Koreassa varusmiespalvelus kestää yhteensä kaksi vuotta. Tuttumme kertoi, että ensimmäiset kaksi kuukautta ajasta kuluu peruskoulutusjakson parissa, mutta loput 22 kuukautta hän oli viettänyt vahtimalla merta. Siis aamusta iltaan tuijottamalla merelle. Ihmetellessämme asiaa hän vastasi kuitenkin ponnekkaasti, että vuonna 1996 pohjoiskorealainen sukellusvene rantautui lähelle Gangneungia, joten vahtiminen ei missään nimessä ole aivan turhaa!

torstai 22. marraskuuta 2012

Normipäivä

Kolmas viikko kohta vierähtänyt ja kaupunkikin alkaa vaikuttaa hieman tutummalta. Omassa asunnossa on jo sohva, telkkari, sänky sekä lainakalusteina pöytä ja pari tuolia, jotta aamupalaa ei tarvitse enää syödä sängyssä. 
Asunto itsessään on ihan mukava. Asumme isossa (korealaisittain ihan normaalissa) pihassa, jossa on useita noin 15-kerroksisia taloja ja yhdessä "asuntokompleksissa" on ainakin 10-12 eri rappua, eli porukkaa tässäkin pihassa piisaa. Talojen alla on valtava parkkihalli, jonne voi helposti eksyä. Meillä on omassa pihassa myös pikkuinen kauppa sekä parturi, joten sen kauemmas ei periaatteessa ihan heti tarvitse edes lähteä.

Kotoa lähtiessä ei tarvitse muistaa ottaa avaimia mukaan, kun ovi toimii koodilla. Kätevää. Paitsi jos tulee kotiin pikkujouluista eikä väsymykseltään muistakaan koodia... 

Meidän piha on oikeastaan aika kotoisa, vähän sellainen mini-Hervanta 

Kerroksia piisaa. 

Näkymä meidän puolelta jokea keskustaan. Suoraan edessä tavaratalo HomePlus

Korealainen asunto sisältää jos jonkinlaista elektroniikkaa ja nappulaa. Meillä on asunnossa useita erilaisia toimintoja, joista ei edes parhaalla mielikuvituksellaan keksi, mihin tarkoitukseen kaikki namiskat mahtaa olla. Normaalimmasta päästä on suuri "näköovipuhelin", joka sekin onnistuttiin sekoittamaan pari kertaa heti aluksi, kun emme tienneet, mitä nappia painaa. Painoin loogisesti neljästä namiskasta ylimmäistä, ja ovipuhelin alkoi huutamaan jotain hälytystä naisen äänellä, eikä se suostunut lopettamaan. Lähettimies huhuili edelleen alakerran ovella, ja minä yritin huutaa summerin yli, että "tulen alas, odota siellä", josta lähetti ei luonnollisestikaan ymmärtänyt sanaakaan. No, loppu hyvin kaikki hyvin, lähetti sulki hälytysmölön ja opetti, että alaovi aukeaa neljännestä (?) nappulasta. Edelleen on hämärän peitossa, että mitä ne kolme muuta on...

Lisäksi seinään on ruuvattu ainakin lattialämmitys- sekä normilämmityslaitteen näyttö, makuuhuoneen seinässä on elektroninen herätyskello ja keittiössä jokin ohjauspaneeli, josta emme vieläkään ole keksineet, että mitä ihmettä se tekee. Jäänee nähtäväksi, en ole uskaltanut vielä testata.

Tänään kävin päivällä kuntosalilla, jonka jälkeen etsin itselleni lounaspaikan. Ruokapaikkoja on uskomattoman paljon, joten yleensä vain kävelen jostain ovesta sisään ja katson, mitä tarjolla on. Paikallisissa liikkeissä (sekä ravitsemus- että muissakin) on se huono puoli, että ikkunat on yleensä teipattu siten, ettei sisälle näe. Lisäksi ikkunoissa saattaa olla tummennukset, joten on mahdotonta nähdä ulospäin, onko paikka auki vai ei ja mitä sisällä oikeastaan on. Sitä mennään sitten summamutikassa sisään ja katsotaan, mitä tuleman pitää. 

Päädyin lounaalle vanhemman pariskunnan pikkupaikkaan, jossa oli seinällä annosten kuvia helpottamassa valitsemista. Muutamia ruokien nimiä osaan jo lukea ja ymmärtää menuistakin, mutta sanavarasto on edelleen niin suppea, että yleensä valitsen jotain sokkona. Tällä kertaa pääsin kuitenkin valitsemaan ihan kuvien kera, joten osoitin papalle mielenkiintoisen näköistä nuudelikeittoa, jossa päällä katkarapuja, sieniä, vihanneksia sekä ituja. Se, mitä sitten sain lounaaksi, olikin ihan toinen juttu; keitto sentään osui oikeaan, mutta keiton sisältö oli pelkkää nuudelia sekä rice krispiesin näköisiä muroja laihassa liemessä. Yhtäkään katkarapua, sientä, itua tai kasvista ei ollut keitossa. Ei lähtenyt nälkä, ei. Kotimatkalla tallustelin torin läpi siinä toivossa, että löytäisin jotain hyvää jälkkäriä, ja mandariinejahan sieltä tuli mukaan poimittua. On muuten hyviä!

Perusnäkymää kaupungin kaduilta 






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...