tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosikatsaus Koreasta

Tasan vuosi sitten makasin soulilaisessa hotellissa sikiöasennossa, yöpöydällä puolikas banaani ja pullollinen vettä. Ruokamyrkytyksen uhrina ei villejä uudenvuoden bileitä juhlittu, ja ainoa tekemäni lupaus tulevalle vuodelle taisi koskea brittipubien hampurilaisten tehokasta välttelyä...

Ja jotta ympyrä todellakin sulkeutuisi, istun nyt uudenvuoden aattona sohvalla nenäliina toisessa ja finrex-kupillinen toisessa kädessä, kärvistellen flunssan kourissa. Tällä kertaa aion kuitenkin sinnitellä huomenaamuna ylös, ulos ja katsomaan niitä vuoden ensimmäisiä auringonsäteitä.

Mutta ennen kuin uusi vuosi otetaan vastaan, on aika tehdä katsaus kuluneeseen kahteentoista kuukauteen. Mitkä olivatkaan vuoden kohokohdat?


Tammikuun ehdoton kohokohta oli tietysti muuttokuorman saapuminen vihdoinkin. Eläminen suoraan matkalaukusta alkoi todella koetella hermoja, mutta onneksi muuttokuorman mukana saapui tuskaa hellittämään muun muassa säilyketölkillinen suolakurkkuja sekä joulupukin "unohtamat" paketit. Tammikuussa tutustuin myös paikalliseen laskettelukeskukseen, tuskailin loskansekaisen sään parissa sekä kävin testaamassa norebangin karaokemeiningit.

Helmikuussa oli vuorossa pilkkifestareita, kuukalenterin mukaisen uuden vuoden viettoa autiossa Soulissa sekä tulevan loman suunnittelua...

...sillä maaliskuussa pakkasimme matkalaukut ja suuntasimme kohti Saipanin saarta auringon ja lämpimän meriveden perässä. Lomailun jälkeen Koreassa odotti kielikurssi, joka lähti käyntiin intensiivisellä viikon orientaatiojaksolla filippiiniläisen Jeanin kanssa.

Huhtikuu alkoi kotimaisemissa järven jäällä hiihdellen. Viikon aikana tuli takautuvasti hiihdettyä koko edellisen viidentoista vuoden rästiin jääneet suksimiset, rapsuteltua kissoja sekä syötyä ruisleipää, oltermannia ja äidin lihapullia. Takaisin Koreaan palattuani fiilistelin vielä suomalaisia ruokia ja tein elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat, ihan itte!!


Toukokuussa oli edessä taas reissaamista, vuorossa oli pitkä viikonloppu Tokiossa. 48 tunnin aikana tuli rampattua nähtävyyksiä kokonaisen viikon edestä ja ihmeteltyä japanilaisten Marimekko-innostusta. Kotikonnuilla aloitimme vaellusurakkamme ensimmäisellä Odaesanin huipulla, ja Soulin matkalla poikkesimme Everlandin huikeassa vuoristoradassa.

Kesäkuussa blogisti nautti tv-tähteydestä ja ilmaisesta lounaasta yllätyskuvausten merkeissä. Suomen lippua heiluteltiin lentopallo-ottelussa Suwonissa ja pyöreitä vuosia juhlittiin rapuaterialla Gyeongpon rannalla. 

Heinäkuu vierähti Suomessa omien ja kavereiden juhlien merkeissä. Ankaran juhlinnan lomassa ehdimme käydä jo perinteeksi muodostuneissa Teivon tiistairaveissa totoamassa ja loput kesälomasta kulutettiin kalastuspuuhissa järvi- ja merimaisemissa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä palasimme Korean tukahduttaviin helteisiin ja taistelimme hajonneen ilmastointilaitteen kanssa. Hellettä pakoiltiin paitsi automatkoille, myös vuoren rinteille, meren rannalle sekä tuttavien kesämökille.


Syyskuussa koko Korea valmistautui viettämään sadonkorjuujuhla chuseokia, ja blogisti miehineen suuntasi Korean road tripille Gyeongjuun, Daeguun ja Andongiin. Myös ensimmäinen erä omatekoista olutta pantiin (kirjaimellisesti) syyskuussa alulle. 

Loka- ja marraskuun ehdottomat kohokohdat olivat kotiväen vierailut Koreassa. Molempien vierailujen myötä kierrettiin sekä Soulin että Gangneungin nähtävyyksiä ja testailtiin mitä jännittävimpiä ruokia. Loka-marraskuun vaihteessa saimme ihastella maan hienoimpia ruskamaisemia niin Odaesanilla kuin Seoraksanillakin. Ja marraskuun viimeisenä viikonloppuna vierailut sen kuin jatkuivat, kun Sami ja Taina saapuivat Suwonista viettämään pikkujoulua baarikierroksen sekä ulkoilun merkeissä. Marraskuussa saimme myös vihdoinkin täytettä kimchijääkaappiimme osallistuttuamme kimjangin myötä omien kaalien maustamiseen. 

Joulukuu oli toimintaa täynnä. Itsenäisyyspäivää vietettiin juhlavasti suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolla, ja viikonlopun kruunasi pitkään odotettu brunssi Hyatt-hotellissa pannukakkujen ja pihvien parissa. Seuraavana viikonloppuna blogisti herkisteli tanssiesityksen tiimoilla ja joulutunnelmaa luotiin jouluaterian sekä piparkakkutalon merkeissä. Sekä porkkanalaatikko että rosolli saatiin valmistettua ja munatotia sekä suklaata nautittiin koko joulun edestä jo hieman etukäteen. Joulua edeltävänä perjantaina lensimme lomanviettoon Filippiineille, jossa vuoden viimeinen kokonainen viikko kuluikin leppoisasti kirjoja lukiessa ja kaloja tiiraillessa. 

Tilinpäätöksen tuloksena kuvailisin vuoden 2013 olleen täynnä uskomattomia tapahtumia, ennenkokemattomia makuelämyksiä, mahtavia reissuja sekä ennen kaikkea uusia ystävyyksiä. Maltan tuskin odottaa, mitä ensi vuosi tuo tullessaan!


maanantai 30. joulukuuta 2013

Ja vielä viimeinen... Filippiinit: osa 3.

Filippiiniläiset ovat varsin köyhiä, tavallisen tehdastyöläisen kuukausipalkka lienee noin 140-150 euron tietämillä. Etenkin maaseudulla talot olivat paljolti hentoisesti kasattuja hökkeleitä, joiden on helppo kuvitella lähtevän puuskittaisen myrskytuulen mukaan. Tosin palmupuiden joukossa näkyi myös uusia ja moderneja kivitaloja kirkkaissa pastellisävyissä. Eläinsuojia ei juurikaan näkynyt, vaan kotieläimet pidettiin pihassa tai päästettiin laiduntamaan pelloille ja palmujen katveeseen. Lehmät ja vuohet näyttivätkin varsin tyytyväisiltä loputtoman ruohoapajan liepeillä käyskennellessään. 

Köyhyydestä huolimatta paikalliset olivat erittäin ystävällisiä ja avoimia, ja tämän tästä sai tiellä mopolla huristellessaan leveitä hymyjä ja heilutuksia osakseen. Moalboalissa ei vastaan tullut montaakaan autoa, vaan pääasialliset kulkuvälineet olivat mopot, kolmipyöräiset ja sivuvaunulliset tricyclet sekä niin ikään sivuvaunulla varustetut polkupyörät. Välillä kävi kyllä sääliksi polkupyörällä sotkevia kyläläisiä, joilla saattoi olla kyydissään kolme tai neljäkin aikuista, auringon porottaessa taivaalta yli kolmenkymmenen asteen helteessä... Varsinaista hyötyliikuntaa!

Paikallinen ostari eli tori. Tarjolla oli lähinä hedelmiä, vihanneksia sekä eläinten ruokaa (muun muassa taistelukukkojen omaa "fighter mix"-rehua)
Vastapuristettua makkaraa, anyone?

Luottokuskimme ajokkeineen. Onneksi ensiajelulla oli pimeää; valoisalla en olisi varmaankaan edes suostunut tämän virityksen kyytiin...

Ja luottokuskimme perhe. Monta suuta ruokittavana, piti siis jättää mojova tippi hyvästä kyydistä.

Koko perhe samaan kyytiin. Mopot ja skootterit olivat myös koko perheen ajoneuvoja: usein menossa oli mukana vähintäänkin pariskunta lapsen kanssa, mutta nähtiinpä yhden ainokaisen mopon istuimella jopa viisihenkinen perhe kokonaisuudessaan... Ja toisaalla mopon päällä huristeli kaksi miestä, toisella televisio kainalossa (kyseessä ei ollut edes mikään lituskatelkkari, vaan sellainen vanha kunnon kuvaputkimalli)

Loman viimeisenä päivänä huristelimme paikallisella bussilla takaisin Cebu cityyn. Itse ydinkaupungissa asukkaita on noin kolmisen miljoonaa, ja suurkaupunkialueella lähemmäs viisi miljoonaa. Kyseessä ei siis ole aivan pikkuinen paikka, ja toki suurkaupungissa on nähtävillä entistä karummin myös suurkaupungin ongelmat köyhyyden, huumeidenkäytön sekä rikollisuuden osalta. Toisaalta kaupunkialueella asuu myös paljon Filippiinien keskiluokkaa ja varakkaampaa väkeä, joten tuloerot olivat huomattavasti selkeämmin havaittavissa maaseutuun verrattuna.  

Tulihan se poseeraus vihdoin, vaikka ensin alkuun ujostutti

Menopelit rivissä odottamassa

Vietimme iltapäivällä muutaman tunnin eräässä kaupungin suurimmista ostoskeskuksista, joka oli suomalaisenkin mittapuun mukaan paitsi valtavan iso, myös todella moderni ja tyylikäs ostospaikka satoine kauppoineen. Kauppakeskukseen oli tullut myös tuttavia Suomesta, ja jatkoimme matkaa erään suomalais-filippiiniläisen pariskunnan talolle läheiselle Lapulapun alueelle. Ilta-auringon jo laskiessa talon taakse pääsimme vielä kokemaan aidon suomalaisen saunan ilot sekä viilentymään uima-altaaseen. Viime löylyistä olikin kulunut jo puoli vuotta aikaa, joten löylyttely maistui varsin makealle. Saunan jälkeen suuntasimme paikalliseen hotelliin buffetillalliselle, ja yön saapuessa olikin aika sanoa hyvästit Filippiineille ja suunnata lentokoneen nokka takaisin kohti Korean pakkasia.


Siinähän se, ihka oikea suomalainen sauna. Ja löylyä riitti!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Filippiinit: osa 2.

Filippiiniläiset ovat melko hartaasti kristittyä porukkaa, ja kirkkoja olikin pystytetty tiheästi palmupuiden ja hökkeleiden sekaan. Saavuimme Cebun lentokentälle lauantaina aamuyöllä, ja paikallinen taksikuski vei meidät perille Moalboaliin läpi saaren kukkuloiden ja kylien. Puoli neljältä yöllä alkoi tienposkessa näkyä paljon porukkaa: aikuisia, lapsia ja kokonaisia perheitä poukkoili joka puolella, ja valaisemattomat, mutkaiset tiet aiheuttivat muutamankin sydämenlyönnin väliin jäämisen, kun laiskat koirat ja pienet lapset hyppivät mutkan takaa auton eteen. Ihmeteltyämme moista yöllistä joukkovaellusta taksikuskimme kertoi, että yhdeksän päivän ajan ennen joulua kirkoissa pidetään jumalanpalvelus kello neljä aamuyöllä, johon lähes koko kylä aina kokoontuu. Ja toden totta, lopulta näimme kylissä yhä useampia toinen toistaan mahtipontisemmin valaistuja kirkkoja, joiden edessä kylän asukkaat parveilivat sankoin joukoin. 

Tällainen käärme luikerteli pihalla erään sadekuuron jälkeen. 

Sadekuuro houkutteli käärmeen lisäksi myös muita "kavereita" lähistölle; näitä pienempiä ja suurempia liskoja löytyi milloin mistäkin. Kumpi mahtoi säikähtää enemmän, blogisti vai kaveri?

Haukut iltalevolla.

Taksikuskimme kertoi paljon muitakin tarinoita ja faktoja filippiiniläisestä joulunvietosta sekä muistakin täkäläisistä perinteistä. Lopulta keskustelu kääntyi hänen omaan sivutulonlähteeseensä, joka on taistelukukkojen kasvatus. Kuski kertoi kukkotappeluiden olevan Filippiineillä paitsi laillista, myös varsin suosittua uhkapeliviihdettä. Viikon aikana huomasimmekin lähes jokaisessa pihassa yhdestä kymmeneen kukkoa, ja jopa riutalla snorklatessamme taustalta kantautuivat aina yhtä pontevat kiekaisut. Paitsi itse vedonlyönti, myös taistelukukkojen kasvatus on hyvin yleistä. Monet kasvattavat ja treenaavat kukkoja lähes työkseen, käymättä kuitenkaan seuraamassa itse taisteluja. Pienen utelun jälkeen kuskimme kertoi lopulta treenauttavansa kukkojaan varsin kunnianhimoisesti: kukkojen kuntoa kohotetaan, niille syötetään steroideja ja niiden annetaan tapella harjoituksenomaisesti keskenään. Meidänkin kylällämme olisi ollut kyseenalaista viihdettä tarjolla, mutta jätimme taistelut suosiolla väliin.

Uljaat kukot tiesivät selvästikin oman arvonsa ja esiintyivät toki sen mukaisesti myös uteliaille ohikulkijoille.



Pikkukylän polkuja kävellessämme näimme kukkojen lisäksi valtavan määrän muitakin kotieläimiä sekä varmaankin satoja kulkukoiria. Kissoja sen sijaan oli varsin vähän, mutta resortissamme ystävystyin välittömästi valkoisen Icemanin kanssa. Coolista nimestään huolimatta kissa oli varsinainen maukuja; aamusta iltaan katti kuljeskeli altaan ja ruokailualueen ympäristössä maukuen tauotta ja varsin kovaäänisesti. En ole koskaan tavannut yhtä äänekästä kissaa, ja miehen kanssa ihmettelimmekin, mahtaako Jäämies koskaan saada minkäänlaista saalista, sillä kyseinen vaanija oli helppo kuulla jo kymmenien metrien päästä. 

Jäämies coolina joulukuusen alla.

Filippiiniläinen ruoka ansaitsee toki vielä oman kappaleensa. Yleisesti ottaen paikallinen ruoka perustuu paljolti riisiin ja nuudeleihin muiden Aasian maiden tapaan. Ruoka ei normaalisti ole kovin tulista, vaan mausteina käytetään lähinnä suolaa ja pippuria sekä soijakastiketta. Ruoka oli monesti itse asiassa varsin suolaista jopa blogistin makuun. Valitettavan usein myös kaikki tarjolla olevat kasvikset oli kypsennetty joko keittämällä tai paistamalla runsaassa rasvassa, ja parhaimmassa tapauksessa päälle oli vielä kaadettu sulaa voita. Paikalliset eivät kuulemma juurikaan nauti vihanneksia raakana, joten annoksen sivuun oli turha odottaa raikasta salaattia. Hedelmät sen sijaan olivat erinomaisen makuisia: ananas, vesimeloni ja banaani olivat todella makeita ja pehmeitä, puhumattakaan maailman ihanimmista mangoista. 

Eräs filippiiniläisen keittiön kuuluisimmista ruoista on adobo-kana (tai -possu), mutta itse en ainakaan kokenut mitään kummempaa ahaa-elämystä kyseisen ruoan kanssa. Sen sijaan menetin sydämeni täysin kinilaw-annokselle, joka oli eräänlainen raa'asta kalasta valmistettu salaatti. Se oli sopivasti tulista, sitruunaista, raikasta ja kala mahdottoman hyvän makuista. Myös grillattu sinimarliini oli ehdottomasti ruokien kärkipäästä. Cebun epävirallinen kansallisruoka lechon eli vartaassa grillattu kokonainen porsas tuli sekin testattua, ja siitä voinen vilpittömästi sanoa, että kookosvedellä ja spritellä valeltu, pari tuntia huolellisesti nuotion päällä käännelty possu oli todella maineensa veroinen makuelämys sekin. 

Fish Kinilaw: herkku, jonka vuoksi tein poikkeuksen ja söin viikon aikana kaksi kertaa samassa ravintolassa.

Joulukinkku filippiiniläisittäin valmistumassa

lauantai 28. joulukuuta 2013

Moalboal, Filippiinit: osa 1.

Kotona ollaan, ilman turistiripulia tai denguekuumetta ja kuviakin tuli otettua viitisensataa, joten voitaneen puhua vallan onnistuneesta lomasta. Ei tsunamia, ei maanjäristyksiä, vaan ystävällisiä ihmisiä, käsittämättömän lämmintä ja kirkasta merivettä, upeita eläimiä sekä uusia tuttavuuksia. Viikon loma riitti mainiosti lataamaan akut ja D-vitamiinikiintiöt, joten Korean pakkasiin palasi kaksi rentoutunutta ja ruskettunutta lomalaista. 

Mereen saattoi hypätä suoraan huoneemme edestä. Veden alle oli rakennettu betonilaatoista polku, jota pitkin kävelemällä löysi helposti koralliriutan reunalle. Kuvassa sukellusopettajamme lauleskelee reggaeta kahlatessaan veneelleen.



Resorttimme sijaitsi jotakuinkin keskellä ei-mitään; seitsemän kilometrin päästä kylältä löytyi sentään apteekki, pankkiautomaatti ja muutama torikojullinen hedelmiä. Ja jotta rentoutumisen (sekä pakollisen tv-kaistasta vierottautumisen) puitteet olisivat mahdollisimman onnistuneet, ei majapaikassamme ollut lainkaan telkkaria ja nettikin toimi hitaasti ja harvoin. Loman kiireisimmät aktiviteetit olivat siis päivittäinen aamusnorklaus hotellin edessä sijaitsevalla korallilla, scrabblen pelaaminen  sekä kirjojen lukeminen. Puolivälissä lomaa rentoutumisen aste oli jo noussut sille tasolle, ettei snorklauksen lisäksi oikeastaan jaksanut juuri muuta kuin nostaa haarukalla ruokaa suupieleen: mangon kuoriminen luokiteltiin lähes ylivoimaiseksi ponnistukseksi.

Koreassa asuvalle suomalaiselle oikeanlaisen, kypsän mangon syöminen oli lähes hengellinen kokemus. Voiko mikään olla parempaa?
Tämän hedelmän nimi jäi arvoitukseksi. Kuka tietää? Sisällä vaalea, "säikeittäinen" ja pehmeä hedelmäliha mustilla pienillä siemenillä. Maku hieman sitruksinen, jopa purkkamainen. 

Emme olleet asettaneet lomallemme mitään muita suunnitelmia kuin snorklaamisen. Filippiineillä onkin upeat puitteet vedenalaisen elämän tutkimiselle, ja kaiken kaikkiaan näimme varmaankin satoja, ellei tuhansia erilaisia kaloja ja muita mereneläviä. Varsinaisten kalojen lisäksi saimme eräällä retkellä seuraksemme myös jättimäisen kilpikonnan, joka sukelteli rauhallisesti riutan reunaa pitkin. Viimeisellä snorklausreissulla yhytimme valtavan sardiiniparven, joka koostui kymmenistä- tai jopa sadoistatuhansista kiiltäväkylkisistä ja nopealiikkeisistä kaloista. Ja koko reissun kohokohta lie snorklaaminen huikean suurien valashaiden keskellä suurimman ollessa lähes 18-metrinen lempeä vonkale. 

Blogisti ja lempeä jättiläinen. Siis tuo valashai, eikä mies (vaikka on sekin lempeä)

Saisko silittää?

Aamusta iltaan rannalla näkyi simpukankerääjiä sekä muita paikallisia kahlaajia

Kawasan falls. Putoukset koostuivat kolmesta erillisestä tasosta, joissa kussakin isoja vesiputouksia. Vesi oli todella turkoosia ja miellyttävän viileää, ehkä 24-25 -asteista. 

Uimaan oli tietysti päästävä. Vesiputouksen alla ei kuitenkaan kauaa viihtynyt, ellei halunnut päästä eroon uikkareistaan...

Alimmalla (ja turistisimmalla) putouksella oli mahdollista hilata itsensä putouksen alle lautalla. Kuvassa ruotsalaisperhe matkalla vesihierontaan.

House reef eli meidän riutta sijaitsi suoraan huoneemme edustalla. Matalalta riutalta oli jyrkkä pudotus syvemmälle mereen, ja snorklatessa tulikin välillä koettua korkeanpaikankammoa kelluessa jyrkänteen reunalla ja katsellessa alhalla uiskentelevia vonkaleita.

Kuuden-seitsemän kilometrin päässä omasta rannastamme sijaitsi suositumpi Panagsaman ranta, josta löytyi useampia sukelluskouluja, majapaikkoja sekä ravintoloita. Ja tokihan siellä lopulta törmättiin myös suomalaisiin. Chili bar nauttinee kaikkien paikallisten ulkkareiden suosiosta., ja baarin edustalta pääsi kätevästi katsomaan sardiineja, jotka parveilivat ihan muutaman kymmenen metrin päässä.

Oma rantamme White Beach olikin enemmän paikallisten suosiossa ja huomattavasti Panagsamaa hiljaisempi. Notkuimme pari päivää rantakahvilassa palmun varjossa nauttien dekkareista ja mainiosta munakoisosalaatista. Maisemissakaan ei ollut moittimista...

Snorklaamisen ohella ohjelmaan kuului myös hieman sukeltamista, sillä varasimme miehen kanssa kertakokeilun sukellusopettajan kanssa. Olen aina rakastanut uimista, sukeltelua (siis sellaista tavallista "pidätä hengitystä ja mene pinnan alle" -tyylistä) ja vedessä peuhaamista, joten odotukset sukelluskokeilulle olivat korkealla. Pettymys olikin käsinkosketeltava, kun istuin uima-altaan pohjalla happisäiliö selässä ja maski naamalla tekemässä sukellusopettajan neuvomia harjoitteita ja totesin, että en nauttinut tilanteesta lainkaan. Tiedä sitten, oliko uima-altaalla tekemistä asian kanssa; ehkä meressä treenaaminen olisi tuntunut luontevammalta, mutta jostain syystä kaikkien niiden letkujen ja mittareiden keskellä tajusin, että en todellakaan halua lähteä vielä mereen kokeilemaan. Mies sen sijaan nautti kokeilusta täysin siemauksin ja kävi kartuttamassa kokemuksia myös oikealla koralliriutalla, mutta itse vedin vanhan tutun snorkkelin päälle ja seurailin sukeltajien puuhia turvallisesti pinnan tuntumasta. Ehkä sitten ensi kerralla, kunhan saan hieman aikaa totutella ajatukseen...

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulun tykötarpeet

Joulu on jo ovella, ainakin melkein. Ja ennen kuin se ehtii sisälle saakka, pitää valmistautua huolellisesti. Meidän joulumme koostuu ainakin seuraavasta kombosta:

Kirjoja, paljon kirjoja. Tänä jouluna aion ihan oikeasti rauhoittua lukemaan.

Ja joulun luku-urakkaan kuuluu saumattomasti myös suklaa. Ainakin pari levyä (sillä ne juhlapöydän konvehdit syötiin jo. Paitsi se ananas, tietty.)

Tonttulakki: miten sitä muuten pääsisi joulufiilikseen?

Hmm... ei unohdeta snorkkelia...

Nämäkin vielä!

Eli joulunviettoon lähdetään perjantaina ja matka suuntautuu Filippiineille Cebun saarelle, Moalboalin pikkukylään kaloja katselemaan ja auringosta nauttimaan. Ja ennen kuin kukaan kysyy, niin kerrottakoon, että hotelli lienee edelleen pystyssä taifuunista huolimatta.

Mutta mitä matkustamiseen tulee, niin blogistille se on aina yhtä kutkuttavaa. Toisinaan joku kysyy, olenko matkustellut paljon, ja vastaus tulee jostain selkäytimestä automaattisesti, että "en oikeastaan". Muistelen olleeni 15-vuotias, kun matkustin ensimmäisen kerran ulkomaille, ruotsinlaivaa ei siis lasketa. Sen jälkeen olen käynyt muutamassa muussakin maassa; Filippiinit tulee olemaan järjestyksessään 30. maa, jossa olen käynyt. Se tekee siis keskimäärin kaksi uutta maata per vuosi.  Ja toki matkustamista ehditty enemmänkin, kun suuri osa matkoista on suuntautunut samaan maahan useampia kertoja. Joukosta kuitenkin puuttuu aika monta tyypillistä suomalaisten suosimaa kohdetta: en ole koskaan käynyt esimerkiksi Turkissa, Thaimaassa tai Briteissä (koska Gibraltaria ei lasketa). Ehkä siinä on syy, miksi tunnen itseni edelleen melko noviisiksi matkustusasioissa. 

Ja vaikka pyöreät kolmekymmentä tuleekin täyteen, on se reissaaminen vieläkin jännää. Viimeisen viikon aikana olen nähnyt painajaisia ainakin lentokoneen pakkolaskusta, jonka jälkeen minut ryöstetään heti taksiin astuttuani. Majapaikassa taifuuni vie katon pään päältä, hyökyaalto imaisee kaikki vaatteeni ulapalle, saan paitsi turistiripulin, niin myös denguekuumeen ja -mikä pahinta- kamerasta loppuu akku!

Puoliunettomien öiden lomassa olen rauhoitellut alitajuntaani leipomisterapialla. Tänään kavereille matkasi iso kassillinen perinteisiä piparkakkuja blogistin omin pikku kätösin koristeltuina. Yksikään korealaisista ei kuitenkaan uskaltautunut maistamaan vielä piparia, joten jäänee nähtäväksi, niputetaanko piparkakut pullan kanssa samaan "ihan kiva, mutta jätän kuitenkin syömättä" -kastiin...




maanantai 16. joulukuuta 2013

Korealainen joulu

Vaikka joulu on varsin uusi tuttavuus Koreassa, on itse joulupäivä tätä nykyä kuitenkin kansallinen vapaapäivä. Korealaisista noin 25-30% on kristittyjä, mutta nykyään myös ei-kristityt saattavat juhlia joulua pienimuotoisesti. Kaupallinen joulu ja cocacolapukki ovat saavuttaneet myös täkäläiset kauppakeskukset, ja etenkin Soulissa on jo viikkokaupalla ollut nähtävillä melko ylilyöviäkin koristuksia. 


Miten olisi kotiin punainen, ihmisenkorkuinen lyhtypylväs, jossa "sataa lunta", kun valkoinen styroksirae puhalletaan jatkuvalla syötöllä lyhdyn pohjasta lentoon? Ai miten niin turhake??

Kristityt juhlivat joulua tietysti samaan tapaan kuin länsimaalaisetkin, mutta joulunvietto on yleisesti ottaen hieman pienimuotoisempaa ja arkisempaa kuin esimerkiksi Euroopassa tai Amerikassa. Joulukuusia on saatavilla melkeinpä pelkästään muovisina, sillä elävän puun sahaaminen joulukuusi- (tai muuhunkaan) tarkoitukseen on suurinpiirtein vankilatuomion arvoinen rikos. Joitakin kasvatettuja kuusia voi ahkerasti etsivä löytää, mutta hinnat ovat toki tähtitieteelliset. Lahjoja saatetaan vaihtaa pariskuntien kesken, ja lapset tietysti odottavat puna- tai sinipukuista Joulupappaa saapuvaksi, mutta aikuisten kesken vaihdetut lahjat ovat useimmiten korealaiseen tyyliin kirjekuoria setelisisällöllä. 

Jouluruokia ei varsinaisesti tunneta, mutta nykyaikaiset joulunviettäjät saattavat ostaa marketista tai leipomosta joulukakun. Kakut ovat useimmiten täyte- tai juustokakkuja jouluaiheisilla koristeluilla ja runsaan suklaisilla yksityiskohdilla, mutta myös jäätelökakut ovat varsin suosittua juhlasyötävää. 


Lohtukakkua joulunpyhiksi PB:n tapaan. Kuva täältä.


Nuorison ja nuorten aikuisten keskuudessa joulua pidetään enimmäkseen romanttisena pariskuntajuhlana hieman ystävänpäivän tapaan. Elokuvateatterit, kahvilat ja ravintolat ovat tupaten täynnä ja tarjoavat erityisiä pariskuntasettejä romanttisille treffeille. Josko Suomessa perheettömät tai perheestään kaukana elävät tuntevat olonsa yksinäiseksi joulunpyhinä, on Koreassa joulu vaikeaa aikaa erityisesti sinkuille. Soulissa onkin tänä vuonna tarjolla useita parittomille suunnattuja deittitapahtumia aina sinkkujen elokuvanäytöksistä konsertteihin ja stand up -esityksiin. 

Ja jos joulu alkaa yksinäistä ahdistaa, niin Koreassa se on onneksi varsin nopeasti ohi. Tapaninpäivää ei täällä juhlita, ja töihin sekä kouluun palataan viimeistään 26. päivänä. Lohdutusta sinkkujoulun viettäjille tarjoilee kuitenkin huippusuosittu tyttöbändi Crayon Pop. Ja älä kysy, miksi nuo kypärät...ei aavistustakaan!


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulu tuli jo!

Eilen vietimme aikaista joulua. Ohjelmassa oli joululauluja, munatotia, piparkakkutalon rakentamista, jouluisia tv-klassikoita sekä tietysti jouluruokaa. Koko iltapäivä kului leppoisasti kokkaillessa ja leipoessa ja loppuilta sitten tietysti jouluisassa ähkyssä suklaarasian vieressä. Onnistuimme siis tavoittamaan autenttisen joulufiiliksen! 

Päivä alkoi tietysti riisipuurolla ja rusinasopalla. Kaikki meni.

Joulupukki oli tuonut muutaman paketin etukäteen.


Piparitalotalkoissa oli mukana myös amerikkalainen Matt, jonka opastuksella teimme ihka oikeaa munatotia. Yllätyksekseni oli parempaa, kuin mitä nimi antaisi odottaa...!

Saimme lopulta katettua pöytään melko suomalaisen jouluaterian

Rosollia, porkkanalaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, purkkiherneitä, kalkkunaa, munaa ja silliä. Kyllä näillä eväillä jaksaa taas ensi jouluun saakka.

Ja mitäpä olisi joulu ilman juhlapöydän konvehteja...

...ja aina on tilaa juustoille.

Piparkakkutalo sai tänä vuonna korealaisen hanokin muodon kaarevine kattoineen ja ristikkoikkunoineen, karkkikoristeet tosin jäivät puuttumaan ja tyydyimme yksinkertaiseen tomusokerikuorrutukseen. Loppuillasta joulutunnelman kruunasi vielä kirsikkana kakun päällä tv-klassikko Ruuvit löysällä joulujaksoineen. Which was nice.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...