keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Shabuskaa

Gangneungissa ei ole vielä montaakaan ravintolaa, jossa olisimme käyneet useammin kuin kerran, sillä ravintoloita on käsittämättömän paljon ja kaikkia ruokia tekisi mieli kokeilla. Eräässä paikassa olemme kuitenkin käyneet viimeisen kahden kuukauden aikana jo kokonaiset kolme kertaa. En muista, mikä ravintolan nimi on, mutta ystäväpiirissämme sanomme yksinkertaisesti Shabu shabu. Nimi viittaa siis ruokalajiin, ja joka kerta ravintolassa ollessamme tilaamme täsmälleen saman ruuan. Shabu shabu ei käsittääkseni ole erityisen korealainen ruoka, vaan ko. ruokalajista on useita versioita ympäri Aasiaa. Ruokailussa käytetyt riisipaperit viittaavat Vietnamiin, mutta myös ainakin Japanissa on saman tyylisiä ruokapaikkoja ja kiinalaisissa hotpot-paikoissa on omat versionsa kyseisestä ruoasta. 

Joten olkaa hyvä, kuvapäivitys Gangneungin (oletettavasti) parhaasta shabu shabusta:

Ruokailuun tarvitaan jos jonkinlaiset työkalut: soppakulho ja lautanen, keraaminen lusikka ja tavallinen lusikka, pihdit ja puikot. Ja lopulta kuitenkin syön suurimman osan sormin...

Kastikkeet kuuluvat asiaan. Ylhäällä oikealla maapähkinäkastike, ylhäällä vasemmalla soijapapukastike, alhaalla vasemmalla chilikastike. Alhaalla oikealla suolakurkun viipale. Kyllä, yksi viipale.

Pöytään kannetaan suuri vadillinen erilaisia kasviksia ja sieniä, mm. erityyppisiä salaatteja, sipulia, ananasta, punajuurta, punakaalia, ituja, kurpitsaa, porkkanaa, kurkkua, shisho-lehtiä....
Miten mikään näin terveellinen voi olla niin herkullista?
Ja lihaa! Shabusta on olemassa myös mereneläväversio, mutta sitä en ole toistaiseksi kokeillut  
Pöydässä on myös iso padallinen lientä, jonne lihat sekä osa kasviksista, sienistä ja iduista heitetään kiehumaan.  
Riisipaperi kastellaan märäksi ja taipuisaksi pinkissä nesteessä 
Kostean riisipaperin päälle nostellaan tuoreita kasviksia sekä padan antimia ja sekaan lorautetaan hieman kastikkeita. Tahmea paperi rullataan tiiviiksi nyytiksi ja yritetään änkeä tikkuja apuna käyttäen kokonaisena suuhun (ei onnistu. ikinä.) 
Kun rullia on syöty lähes satamäärin, jää jäljelle ainoastaan herkullinen liha-kasvis-sieniliemi. Lientä voi juoda keittokulhosta, join itse asiassa kaksi kulhollista, kun oli niin hyvää. Loppuliemeen lisätään kulhollinen riisiä kiehumaan ja maustumaan.   
Kun riisi on kiehunut liemessä ja imenyt itseensä viimeisetkin herkulliset maut, sekaan heitetään vielä raaka kananmuna, joka viimeistelee riisipuuron täydelliseksi. Mikään maistamani risotto ei vedä vertoja tälle "palalle taivasta". Totesin tänään, että jos saisin ottaa mukaani autiolle saarelle vain yhden ruuan, jota söisin joka päivä, se olisi todennäköisesti tämä riisi.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Yhden illan Whitney Houston

Eilen sain suureksi riemukseni kutsun "tyttöjen iltaan", johon kuului ensin ruokailu dakkalbi-paikassa ja sen jälkeen itsensä nolaamista korvia hivelevää laulutaidetta norebang-karaokessa. Dakkalbi on ruokalaji, joka nauttii suurta suosiota erityisesti ulkkareiden keskuudessa, mutta toki paikallisetkin arvostavat hyvää kanapataa. Dakkalbiin kuuluu kaalia, kanaa, riisipötkylöitä (valkoisia, tahmeita pötköjä) sekä mahdollisesti sipulia, porkkanaa tai muita kasviksia ja öljyistä chilikastiketta. Koko komeus kaadetaan keskelle pöytää sijoitettuun pannuun, jossa sitä paistetaan rasvan roiskuessa kaikkien vaatteille. Monissa dakkalbi-ravintoloissa annetaankin ruokailijoille omat esiliinat punaisilta rasvaroiskeilta suojautumiseksi. Dakkalbi on tulisuudeltaan vaihtelevaa, toisinaan melko mietoa aiheuttaen ainoastaan jatkuvaa nenän niistämistä (mikä tietysti oli se synneistä suurin korealaisessa ruokapöydässä), mutta olemme syöneet myös pannullisen kanaa, joka sai tulisuudessaan miehen kulmakarvatkin hikoilemaan ja omat huuleni polttamaan kuin helvetin liekeissä ja lopulta koko suun tunnottomaksi. Mutta on se silti hyvää...

Kun vatsa oli aivan ähkynä, siirryimme laulupuuhiin Melon-norebangiin. Yksinkertaisuudessaan homma toimii niin, että tiskillä varataan ja maksetaan huone, johon pääsee (myös omien eväiden kera) tunniksi-kahdeksi oman porukan kesken laulamaan. Korealaiset ovat intohimoisia karaoken ystäviä ja monet paikalliset käyvätkin harjoittelemassa laulamista näyttääkseen parasta osaamistaan porukan kesken. Myös meidän seurueeseemme kuului muuan korealainen, joka suoriutui niin Whitney Houstonista kuin Musestakin varsin tyylikkäästi.

Yllätyksekseni norebangista löytyikin sekä suomalaista designia että suomalaisia lauluja laulettavaksi. Valikoimassa oli ainakin The Rasmusta, HIM:iä ja Nightwishiä

Ikivihreä "I will survive" korealaisittain

Korealainen karaoke on muutenkin suotuisampi myös meille tavallisille kuolevaisille (joiden tulkinta I will always love you:sta muistuttaa lähinnä Bridget Jonesia), sillä laulettaessa mikkiin ääni ei kuulu niin "raakana" kuin suomalaisessa karaokessa. Laulajan ääni tulee enemmänkin kaikumaisesti häivytettynä säästäen täten kuulijat pahimmilta ylilyönneiltä. Täten myös blogisti heitti häveliäisyytensä romukoppaan ja antoi palaa useammankin kappaleen edestä.

Illan komediapuolesta vastasi karaokekappaleiden taustalla pyörineet videot, jotka olivat todennäköisesti otoksia korealaisista elokuvista tai saippuasarjoista. Suurin osa videoista ei liittynyt millään tapaa laulettavaan kappaleeseen, ja suurta huvitusta aiheutti mm. Snoop Doggy Dog:n taustalla näkynyt video, jossa korealainen nuori pariskunta juoksentelee käsi kädessä pitkin katuja. Yllättäen tyttö kaatuu ja loukkaa polvensa katukivetykseen, jonka jälkeen nuori sulho sitten pyyhkii naarmua hellästi pumpulilla Snoop Doggyn laulaessa samalla: "When the pimp's in the crib ma drop it like it's hot, and if a nigga get an attitude pop it like it's hot..." (blogistin huomio: ei, en todellakaan esittänyt ko. kappaletta)

Karaoke-krapulasta selvittyäni kävin tänään myös Gyenongpo-järvellä kävelemässä. Pakkastuuli oli jäätävän pureva, eikä järven ympärillä näkynytkään tavanomaista sunnuntailenkkeilijöiden ruuhkaa. Nappasin kuitenkin muutaman kuvan patsaista, joita riittää järven rannalla kymmeniä.

Patsashuumoria korealaisittain: yksi paljastaa takapuolensa ja toiset pitelevät nenästään...


Tämän patsaan kohdalla on hieman epäselvää, liekö kyseessä huumori vai kauhu

Gyeongpo on hyvin kuvauksellinen paikka, jossa usein näkee myös turisteja kameroinensa

Pressun takana kätevästi tuulensuojassa. Veikkaan, että polkuauto tulee olemaan kesähitti!

Koiranulkoilutusta korealaisittain. 

torstai 24. tammikuuta 2013

Sielun ja ruumiin ravitsemisesta

Alla olevassa kuvassa tiivistyy kyllä otsikon mukaisesti molemmat, sen verran hengellinen kokemus oli nostella ruispuikuloita leivänpaahtimesta tällä viikolla...

Voiko ihanammin päivä enää alkaa....

Ystävämme palasi eilen kymmenen päivää kestäneeltä temppelimatkaltaan eteläisestä Koreasta. Kyseessä on siis ihan tavallinen, detroitilainen kolmekymppinen mies, joka normaalisti viettää viikot työssä ja viikonloput juhliessa (toisinaan hyvinkin railakkaasti). Hän oli ottanut selvää korealaisissa buddhalaistemppeleissä järjestettävistä Temple Stay -ohjelmista ja päättänyt osallistua vajaan kahden viikon pituiselle Vipassana-meditaatiokurssille. Koreassa on useita buddhalaistemppeleitä, jonne myös ulkopuoliset pääsevät tutustumaan ja osallistumaan eripituisiin ohjelmiin. Mahdollisuudet vaihtelevat yhden yön tai viikonlopun kestävistä kursseista aina kuukauden tai ylikin kestäviin reissuihin. Eilen kävimme sitten yhdessä illallisella ja kuuntelimme ystävämme mielenkiintoisia ajatuksia kuluneesta puolestatoista viikosta. Hänen mukaansa temple stay oli mahdollisesti pahempi kuin vankila, ja ainakaan tällä hetkellä hän ei osaisi kuvitella tekevänsä kyseistä reissua enää koskaan uudelleen. Silti se kuulemma oli kokemisen arvoinen juttu. 

Mitä kyseiseen reissuun sitten kuului? Säännöt olivat melko tiukat. Jokaisen osallistuja piti sitoutua noudattamaan kurssin toimintatapoja, joissa kiellettyä oli mm. puhuminen, lukeminen, kirjoittaminen ja kaikenlainen kommunikointi. Toki kiellettyjä olivat myös esimerkiksi omat eväät, kännykät, tietokoneet, kirjat, musiikki, tupakan ja alkoholin käyttö, lihan syöminen ja oikeastaan ihan kaikki, mitä mieleen juolahtaa, todennäköisesti siis myös suolistokaasujen vapauttaminen tai haukottelu... Herätys oli joka aamu kello neljä, jonka jälkeen kokoonnuttiin aamiaiselle. Päivään sisältyi 14 tuntia meditointia, käytännössä ilman taukoja. Lyhyitä, noin viiden minuutin taukoja saattoi olla muutama ja lisäksi oli päivällä ruokatauko. Meditointi tapahtui lähinnä lattialla risti-istunnassa istuen, ja eräs meditoinnin muoto oli esimerkiksi tunnin mittainen silmät kiinni istuminen keskittyen olemaan mahdollisimman liikkumatta ja ajattelematta. Eli siis nukkumista istuaaltaan...

Yöpyminen tapahtui kahden hengen huoneissa, ja huonekaveria ei saanut katsoa silmiin tai kommunikoida millään muullakaan tavalla. Nukkumapaikkana oli tietenkin lattia, jossa kaksi vilttiä: toinen alle ja toinen päälle. Lattia oli toki lämmitetty, joten kylmästä ei tarvinnut kärsiä. Ruokana temppelissä tarjottiin hyvin mietoja ja mauttomia kasvisruokia, lähinnä riisiä ja peruna- tai kasviskeittoja. Ideana kuulemma on, ettei ajatusten tulisi karkailla turhaan ruokatunteihin ja siten häiritä meditointia. 

Ystävämme oli siis sinnitellyt kymmenen päivää kommunikoimatta, lukematta ja kirjoittamatta (ja pieraisematta) ja meditoinut 14 tuntia päivittäin lattialla risti-istuen. Kun kyseessä on peruskankea kolmikymppinen toimistotyöntekijä, voi kuka tahansa kuvitella, miten kivuliaaksi toiminta loppua kohden kävi. Heti temppelistä lähdettyään hän suuntasikin ensimmäisenä  tunniksi hierojalle ja sen jälkeen pihvilounaalle Outback Steakhouseen.

Koko kokemus vaikutti uskomattoman erikoiselta ja mielenkiintoiselta, ja aloinkin heti haaveilla lyhyestä, vaikkapa yhden yön temppelivierailusta. Ehkäpä jo se riittää unohtamaan pidemmät temppelireissut, mutta mikäli perunakeitto ja lattialla nukkuminen vielä houkuttelee myöhemminkin, saatan harkita itsekin osallistumista samantapaiselle meditaatioreissulle. Kaltaiselleni mullehetikaikkinyt -ihmiselle kyseinen kärsivällisyysharjoitus olisi todellakin mukavuusalueen ulkopuolelle venymistä. 

Toistaiseksi ainoa vierailemani temppeli sijaitsee omalla takapihallamme ja toimii lähinnä nähtävyytenä tai ulkoilijoiden virkistyspaikkana

maanantai 21. tammikuuta 2013

Ja taas riisiä...

Amerikkalainen ystävämme työskentelee opettajana eräässä koulussa Gangneungissa ja kertoi, että lähes aina, kun hän tiedustelee korealaisilta oppilailtaan heidän lempiruokaansa, vastauksena on yksinkertaisesti "bap", riisi. Siis lempiruoka on riisi? Asia, jota en voi ymmärtää maassa, jossa on tarjolla toinen toistaan herkullisempia ruokia.

Korealaisesta ruoasta ei voi puhua mainitsematta riisiä. Riisi on korealaisille vähintäänkin yhtä pyhä asia kuin kimchi, ja paikalliset syövät riisiä päivän jokaisella aterialla. Toisinaan riisi saatetaan korvata nuudeleilla, mutta useimmiten nuudeleidenkin kanssa ruoka-annokseen kuuluu vielä erikseen riisi. Tyypillisesti jokainen korealainen syö oman kulhollisen riisiä jokaisen ruokailun yhteydessä.

Jokaisessa korealaisessa kodissa keittiön kalustoon kuuluu riisinkeitin. Kun kävimme ensimmäistä kertaa korealaisessa kodinkoneliikkeessä, ihmettelin, miksi kaupassa on myynnissä niin monta leipäkonetta, vaikkei leipä kuulu korealaisten ruokavalioon...kunnes tajusin pömpeleiden olevan riisinkeittimiä. Vekottimella voi tehdä varmasti kymmeniä erilaisia riisiannoksia käyttötarkoituksen mukaan: kimbap-riisiä, bibimbap-riisiä, tavallista lisukeriisiä jne. Riisi on paitsi jokaisen korealaisen ruokailun selkäranka, myös erittäin herkkä asia paikallisille. Maku ja koostumus pitää olla juuri oikea, tai muuten riisi saattaa jäädä syömättä kokonaan. Ulkomaalaisena en toki tajua minkäänlaista eroa riisin ja riisin välillä, joten en osaa ottaa kantaa maku- ja koostumusvivahteisiin. Kaupoissa olen kuitenkin törmännyt lukemattomiin erilaisiin riisipaketteihin ja oikean riisin valinta tuntuu olevan paikallisille lähes uskonnollinen rituaali. 


Kuvassa ihan normaalia, kattilakeitettyä riisiä. Olemme alkaneet syömään kotonakin toisinaan puikoilla, sillä jotkut ruoat vain kaipaavat puikkoja seurakseen. Esimerkiksi kimchin syöminen haarukalla on vain yksinkertaisesti väärin. Nykyään herneiden ja maissinkin syöminen onnistuu jopa pyöreillä ja liukkailla puikoilla, vaikka ravintoloissa onkin usein tarjolla helpommat, littanat alumiini- tai teräspuikot. 

Toisaalta riisi ja riisin syöminen pitävät sisällään paljon muitakin merkityksiä kuin pelkän valkoisen jyvän. Normaali small talk -aihe onkin tervehtiessä kysyä "oletko jo syönyt riisiä?" Tai jos soitat huoltomiehelle ja pyydät häntä käymään pikaisesti, saattaa mies vastata "tulen sitten, kun olen saanut riisin syötyä". Samainen jenkkiopettaja kertoi myös korealaisen tyttöystävänsä tavasta olla vastaamatta lainkaan puhelimeen, jos riisin syöminen oli kesken.

Viimeisin riisiä koskeva pähkäilymme tapahtui perjantaina käydessämme grilliravintolassa syömässä. Menu oli kirjoitettu poikkeuksellisesti korean lisäksi myös englanniksi, ja yhdessä ihmettelimme ruokalistan lopussa olevaa jälkiruokalistaa (jota ei korealaisissa ravintoloissa oikeastaan koskaan ole). Tarkemman tutkiskelun jälkeen havaitsimme, että jälkiruoaksi olikin tarjolla riisiä, kylmiä nuudeleita, kuumia nuudeleita, soijamarinoitua nautakeittoa, kimchimuhennosta tai nuudeleita tulisella kastikkeella. Ei se ihan sokerihampaan kolotukseen auttanut, mutta kyllähän se "jälkiruoka"riisi maistui varsin hyvin vielä varsinaisen aterian jälkeenkin.

torstai 17. tammikuuta 2013

눈!

Otsikon mukaisesti siis lunta. Eilen illalla nukkumaan mennessä huomasimme lumisateen alkaneen. Lumipyryn lisäksi alkoi myös ukkostaa ja salamoida, erikoinen yhdistelmä! Lumipyry on jatkunut tähän päivään saakka ja näyttää tällä hetkellä taas sakenevan iltaa kohti. Ilma on kuitenkin sen verran lämmin, että maahan tullessaan lumi sulaa nopeasti, ja isommat tiet ovatkin täysin sulat. Hyvä niin, sillä täällä päin ei talvirenkaita juuri tunneta. Myös korealaisten investoinnit aurauskalustoon ovat melko vähäiset, joten miehen työpaikalla olikin ryhdyttävä "do it yourself" -tyylisiin toimiin aurauksen suorittamiseksi. Näppärästi miehet olivat askarrelleet trukista lumiauran, jotta tehtaan piha saatiin kulkukelpoiseksi.

"tein itse ja säästin..."



Jalkakäytäviä ei tietenkään aurata, joten kävelin kuntosalille polvia myöten loskassa

Lumen tulo harhauttaa ajattelemaan, että ilma olisi kylmennyt, vaikka tosiasiassa tänään on ollut melko lämmin päivä. Toppatakki on kuitenkin Gangneungissa asuste, jota ei juurikaan riisuta päältä muualla kuin ehkä suihkussa. Lämmitys on erittäin kallista, jonka vuoksi suurin osa julkisista tiloista pidetään hyvinkin viileänä. Esimerkiksi ravintoloissa tarjoilijoilla on lähes poikkeuksetta toppatakit päällään ja myös asiakkaat syövät takit niskassa. Itse inhoan takki päällä syömistä, mutta ilmankaan ei yleensä tarkene olla. Usein tarjoilijat kuitenkin tuovat erillisen lämmityslaitteen pöydän viereen estääkseen syömäpuikkojen jäätymisen kiinni sormiin.

Myös kaupoissa myyjät ovat tyypillisesti toppatakeissaan ja onpa kuntosalillakin nähty juoksumatolla korealainen kipittämässä untuvatakki päällään! Normaalisti partureissa, kuntosaleilla, ravintoloissa ja kaupoissa on erilliset lämmittimet, joiden ympärille ihmiset kerääntyvät sulattelemaan sormia ja varpaita. Pikkuhiljaa alan ymmärtää, miksi lämmitetyt huovat, istuinaluset sekä wc-istuimet ovat täällä niin suosittuja.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kodin elektroniikkaa

Tavarat alkavat vihdoin löytää paikkansa, ainakin ne päivittäisessä käytössä olevat. Loput ovat parvekkeella tai "varastohuoneessa" edelleen pahvilaatikoissa (ja lienevät siellä aina takaisinmuuttoon asti...). Koska minua ei ole siunattu sisustussilmällä eikä blogini kuulu sisustuskategorian alle, päätin olla postaamatta perinteisiä "tässä meidän huonekalut"-kuvia. Huonekalut ovat suurelta osin samat kuin Suomessa asuessamme, joten mitäpä niitä kuvata, eivät ne oikeastaan sen erilaisemmilta näytä täällä Koreassakaan. Sen sijaan päätin ottaa muutaman kuvan asuntomme yksityiskohdista ja erityisesti tästä kodin elektroniikasta, jonka kanssa olemme painineet heti muuttomme alusta alkaen. 

Asunnon lämpötilansäädin. Asunnossamme on perikorealaiseen tapaan lattialämmitys kaikkialla muualla, paitsi kylpyhuoneissa, joissa onkin jäätävän kylmä kaakelilattia ja suihkussa käyminen tuntuu käytännössä siltä, kuin seisoisi järven jäällä

Kaasuhella. Vaatii hieman harjoitusta kokemattomalta, mutta toimii mainiosti. Huom. ihastuttava (NOT) sitruskuosi ei peitä koko keittiön välitilaa, vaan on ilmeisesti jonkinlainen roiskesuojatarra hellan kohdalla.

Makuuhuoneen tapetti. Onneksi vain yhdellä seinällä. Ei välttämättä olisi oma valintani, mutta ei sitä viitsi poistaakaan, kun tapetti on kuitenkin melko uusi ja hyvässä kunnossa.

Makuuhuoneen seinässä on herätyskello. Ja ilmeisesti jotain muutakin, mutta se on vielä hämärän peitossa.

Vessassa on radio. Tietysti.

Blogistin oma kampaushuone, jossa puolen seinän kokoinen jättiläispeili ja kampauspöytä laatikostoineen.

Jotain hyvin suomalaista...

Ei aavistustakaan, mikä tämä on. Sijaitsee tiskialtaan alla, on kapea ja sisällä on "lokeroita". Ja jotain nappuloita ohjauspaneelissa. Meillä tämä toimii leikkuulautojen säilytyspaikkana.

Lisää asioita, joista ei ole aavistustakaan, mitä ne tekevät... Tämä on ikään kuin pistorasia ja siinä palaa vihreä valokin. En ole uskaltanut painaa nappuloita....
Kuluneen viikon aikana olemme saaneet sekä pesukoneen että tiskikoneen toimimaan. Korealaisittain on kätevää, että minkä tahansa ongelmatilanteen syntyessä voi soittaa (tai joku, joka puhuu koreaa, voi soittaa) huoltomiehelle, joka tulee yleensä saman päivän aikana katsomaan, mistä kiikastaa. Ja kaikki tämä tietysti täysin maksutta. Kahden ja puolen kuukauden aikana meillä on käynyt ainakin tv:n asentaja, internetin asentaja, kaapeliasentaja, pesukoneen asentaja, tiskikoneen asentaja ja kaasumies (hän ei kuitenkaan asentanut yhtään mitään). Lisäksi erään kerran kävi myös hellan korjaaja; kokeilin aamulla saada kaasuhellaa päälle, eikä se useista yrityksistä huolimatta toiminut. Soitimme kaasumiehen paikalle, ja hän tuli muutaman tunnin päästä korjaamaan ongelmaa. Tokihan kävi tietysti niin, että kaasumies väänsi hellan päälle, ja hellahan toimi moitteettomasti. Onneksi väärätkin hälytykset ovat maksuttomia. Eli mikäli yksin ollessa kaipaan juttuseuraa, voin vain ilmoittaa, että jokin kodinkone on mennyt rikki, ja huoltomiehet saapuvat juttuseuraksi. Harmillisesti yhteiset puheenaiheet ovat tosin vielä melko vähissä...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntaiulkoilua Yeongpyeongissa

Kolmentoista vuoden ajan olen onnistunut välttämään laskettelua, niin suksilla kuin laudallakin. Vietin jopa kokonaisen vuoden Itävallassa asuen käymättä kertaakaan laskemassa, mikä jo itsessään on mainitsemisen arvoinen suoritus. Nyt kuitenkin annoin lopulta periksi maanittelulle ja uskaltauduin suksille Yeongpyeongin laskettelukeskuksessa. Päivä kului mukavasti ulkoillessa ja suoriuduin suksittelusta hienosti aiheuttamatta suurempia henkisiä tai fyysisiä vaurioita kanssalaskijoille tai itselleni. Voi olla, että rinteet kutsuvat vielä toistamiseenkin talven aikana.

Blogisti rinteessä

Kaikki hissit olivat joko tuolihissejä tai gondolihissejä. Korealaisten laskettelutaidot huomioon ottaen ihan ymmärrettävää...

Rinteessä oli käynnissä myös nuudelimainoskampanja ja yllättäen meidät bongattiin nuudelimainoskasvoiksi kameroiden eteen. Saimme kupilliset kuumaa nuudelikeittoa ja ohjeistuksen syödä nuudelit siten, että se näyttää todella todella herkulliselta. Lisäksi tehtävänämme oli vastailla seikkaperäisiin kysymyksiin sekä tanssia Gangnam Styleä Psy-imitaattorin kanssa. Haastattelija vakuutti minulle, ettei mainos tule televisioon, mutta saa nähdä, milloin blogistin punaiset posket ja vuotava nenä nähdään uutena nuudelikasvona.

Mainoskuvaukset käynnissä. Kuvauspalkkioksi saimme sipsejä ja nuudeleita sekä mainion Psy-naamarin

Kotimatkalla koukkasimme vielä paikallisen kalankuivatuspellon kautta. Kalaa roikkui puutelineissä silmänkantamattomiin.

Viikonlopun aikana olemme jälleen kunnostautuneet myös ruokailun parissa löytäen muutamia eksoottisia uutuuksia. Perjantaina tiemme vei grilliravintolaan, jossa tavasimme menua antaumuksella yrittäen tunnistaa edes yhden tutun ruokalajin. Lopulta huomasimme listalla nautaa, joten valinta oli selvä. Tarjoilija neuvoi ystävällisesti, että kyseistä annosta ei tarjoilla pelkästään yhdelle hengelle (olisimme nimittäin halunneet ottaa lisäksi jotain muuta listalta), vaan pitää ottaa vähintään kaksi annosta. Noh, olkoon menneeksi, sehän on nautaa...
Lopulta eteemme tuotiin jättimäinen lautasellinen vaaleaa, ryppyistä ja paksua läpyskää, joka näytti lähinnä vanhalta kengänpohjalta. Tarjoilija napsi ystävällisesti palaset pienemmiksi suikaleiksi grilliin, ja hetken kypsennyksen jälkeen pääsimme arvuuttelemaan, mitä sitkeä ja pehmeä sekä erittäin rasvainen kengänpohja mahtoi olla. Korvaa? Mahalaukkua? Lopulta päättelimme, että grillissämme paistui suurinpiirtein puolikkaan lehmän verran nahkaa. Täytyy myöntää, että maku ei oikeastaan ollut hullumpi, mutta suutuntuma oli melko inhottava, sillä nahanpalasia oli mahdotonta purra rikki, vaan ne olivat enemmän pukukumimaista, hampaiden välissä narskuvaa massaa. 

Murto-osa (nahka?) -annoksesta
Lauantaina ruokalöytöretkeily sujui hieman menestyksekkäämmin, kun ajauduimme paikalliseen vuohiravintolaan. Listalta löytyi vuohenliha-hotpot, joka olikin varsin maistuva (ja riittävä) kokonaisuus kahdelle hengelle. Padan tuoksu oli aavistuksen villasukkamainen, mutta liha itsessään oli erittäin maukasta ja mureaa, joten lähdimmekin ravintolasta kylläisinä ja tyytyväisinä. 

Vuohet ennen...

...ja jälkeen keittämisen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tumpelot työn alla

Kahden viikon maanittelun, suostuttelun sekä suoranaisen painostamisen tuloksena lupasin miehelle uskaltautua amerikkalaisten keskuuteen, yksin. Jenkkiopettajat ovat perustaneet kudonta- ja viininjuontipiirin, joka kokoontuu viikoittain paikallisessa viinibaarissa. Kun muuttotavaroiden mukana tuli kutimet ja muovikassillinen lankoja, ei minulla ollut enää mitään tekosyytä olla osallistumatta, ja hyvä niin. Opettajat olivat mukavaa ja puheliasta seuraa, ja käsitöiden tekemisen lomassa jutustelu oli todella piristävää vaihtelua muuten melko vähäpuheiseen arkeeni. Työn alla ovat tällä hetkellä tumput, mutta käsityötaitoni sekä kärsivällisyyteni huomioon ottaen saattaa olla, että suunnitelmat muuttuvat vielä moneen kertaan matkan varrella. Alku on kuitenkin jo lupaava.


Tumpelot työn alla

Kudontapiirin lisäksi olen päässyt vihdoin kielenopiskelun alkuun naapurimme kanssa. Uuden ystäväni englannin kielen sanavaraston voi laskea kahden käden sormilla, joten keskustelumme on melko seikkaperäistä, enkä aina olekaan aivan varma, mistä olemme viimeiset puoli tuntia jutelleet. Sitkeästi kuitenkin sanakirjaa ja google-kääntäjää hyväksikäyttäen olemme pääseet hyvään alkuun ja molempien kielitaito karttuu ainakin muutaman sanan päivävauhtia. Lisäksi olen päässyt vierailemaan hänen luonaan ja siten nähnyt myös ensimmäistä kertaa korealaisen kodin. Koska asunto sijaitsee samassa kerrostalopihassa kuin omamme, on asunto hyvin samanlainen, ja kuitenkin niin erilainen... Kun itse tuskailen kalusteiden paikkojen kanssa, korealaisessa kodissa asia on ratkaistu laittamalla sohva nurkkaan, ja muita kalusteita ei sitten tv:tä lukuunottamatta juuri ole (ainakaan olohuoneessa). Lattialle on levitetty lämmitettävä muovimatto, jossa istuskelemme opiskelemassa. Lisäksi tarpeen mukaan maton päälle voi nostaa pienen muovisen lasten pöydän, joka toimii samalla ruokapöytänä ja tietokonepöytänä. Tällaiselle pölyjen pyyhkimistä kammoksuvalle siivoojalle hyvinkin varteenotettava vaihtoehto!

Gangneungin joki on joissakin kohdissa päässyt jäätymään melko hyvästä virtauksesta huolimatta. Suurin piirtein joka toinen viikko joki on lähes kokonaan sula, mutta toisinaan ohut jääpeite kiiltelee auringossa ja sunnuntain kaunis ilma houkutteli useita pelottomia paikallisia jäälle

Touhu näytti todella uhkarohkealta, nimittäin jää ei taatusti ole kovinkaan paksua ja lisäksi esimerkiksi siltojen alla on voimakkaita virtauskohtia, jotka tuskin jäätyvät lainkaan. Mutta kun kerran jäätä on, niin täytyyhän sinne päästä...

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tärkeimmät mukana

Laatikoita, lisää laatikoita, vielä vähän laatikoita... Laatikoita oli lopulta 78 kappaletta, ja omasta mielestäni yksi puuttuu joukosta. Nimittäin se, missä on koko kaksi kuukautta odottamani kaurahiutaleet sekä ilmeisesti myös se termospullo. 90% laatikoista on kuitenkin jo purettu, eikä kaurahiutaleista ole näkynyt vilaustakaan.

Itse tavaroiden muuttaminen sujui varsin helposti, kun muuttomiehet nostivat paketit suoraan ikkunan kautta seitsemänteen kerrokseen asuntomme keittiöön. Ei siis lainkaan kantamista, hissin odottelua tai muuta perinteistä muuttamisen hankaluutta. Ainoastaan paketit nosturilla ylös, ikkunasta sisään ja tyhjien laatikoiden aihiot takaisin alas. Mutta hankaluutta on kyllä riittänyt, kun olemme yrittäneet sovittaa kaikkea tavaraa pikkuruisiin kaappeihin. Korealaisia vaatekaappeja ei selvästikään ole suunniteltu miehen kokoisille miehille; kun laitoin miekkosen puvun takin henkariin, niin kaapin ovi ei mahtunut kiinni, sillä olkapäät puskevat ulos kaapista. Samoin on kenkäkaapin laita (kyllä, meillä on erikseen kenkäkaappi ja se on äärettömän epäkätevä sekä tilaa tuhlaava systeemi), nimittäin kengät oli aseteltava ainoastaan joka toiselle hyllylle, muuten ne eivät mahtuneet. 

Täydet laatikot ylös, tyhjät laatikot alas

Yhteensä seitsemästäkymmenestäkahdeksasta laatikosta noin kolmekymmentä olisi voinut kaikin mokomin "hukkua matkalle" tai joutua niiden piraattien kynsiin. Laatikoista paljastui muun muassa sellaisiakin aarteita kuin vuoden 2009 Pirkanmaan puhelinluettelo ja keltaiset sivut (avaamattomana muoveissa), Alkon  viime syksyn viinikatalogi sekä vuoden 2010 Repe ja Romu -jätehuoltokalenteri. Kaikki varsin tarpeellisia nykyiset olosuhteet huomioiden. Lisäksi mukaan oli pakattu esimerkiksi yksi ikkunaverho, tyhjiä piparkakkurasioita ja pahvilaatikoita sekä miekkosen viisaudenhammas yläasteajalta. 

Eihän sitä koskaan tiedä...joten otetaan mukaan. Kaiken varalta.

Kaikesta roinasta huolimatta oli mahtavaa saada vaihtaa lakanat puhtaisiin, kaivaa se oma ja paras pipo päähän sekä syödä aamupalanäkkärit keittiön pöydän ääressä. Myös joululahjat saatiin avattua ennen loppiaista ja virallista joulun päätöstä. Nyt täällä vihdoin alkaa tuntua kodilta!


Joulupukkikin käväisi paikalla

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kamaa!

Useiden myöhästymisten ja lykkääntymisten jälkeen aloin jo uskoa, että tavaroitamme kuljettava laiva on joutunut merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi. Lopulta kuitenkin saimme vahvistuksen, että tavaroiden pitäisi saapua meille tänään iltapäivällä, vihdoinkin!

Olen viettänyt jo puoliksi unettomia öitä yrittäessäni miettiä, minne saamme kaikki kalusteet mahtumaan. Vaikka asunto on noin 25 neliömetriä suurempi kuin edellinen asuntomme, emmekä suinkaan pakanneet edes kaikkea tavaraa mukaan, niin silti tuntuu, että vaikeuksissa ollaan. Asunnon neliöt hukkuvat erilaisiin parvekkeisiin, käytäviin sekä kylmähuoneisiin, ja esimerkiksi kaappitilaa on melko niukasti. Lisäksi joka huoneessa olevat seinän kokoiset ikkunat vaikeuttavat huonekalujen asettelua huomattavasti. 

Kalusteet ja tavarat pakattiin konttiin noin kaksi ja puoli kuukautta sitten. Tässä vaiheessa en edes enää muista, mitä kaikkea kontti mahtaa sisältää, ja uskon, että suurta osaa tavaroista en jäisi kaipaamaan, vaikkeivat koskaan perille saapuisikaan. Mutta mitä sitten olen kaivannut erityisen paljon? Ehdottomasti pyykkikonetta, kahvinkeitintä ja silitysrautaa. Vaatteita, talvitakkeja, kenkiä, kaulahuiveja ja pipoja. Lakanoita ja pyyhkeitä. Verhoja. Pölynimuria ja siivousvälineitä. Pyykkikoria. Tuoleja, päiväpeittoa, lipastoa. Pikkulusikoita, laseja, viinilaseja. Sauvasekoitinta, leivänpaahdinta, uunivuokia, salaattikulhoja. Kunnon veitsiä. Kynttilöitä. 

Olemme eläneet varsin askeettisella varustuksella viimeiset kuukaudet, sillä emme ole halunneet ostaa kaikkea sitä tavaraa paikanpäältä, mitä meille on joka tapauksessa tulossa kontissa. Melko pienellä määrällä materiaa tulee vallan hyvin toimeen, mutta pinnahan siinä kiristyy, kun iso lusikka ei mahdukaan hillopurkkiin tai kun yrität noukkia lattialta villakoirat ja leivänmuruset käsin. 

Kalusteiden, vaatteiden ja muun tavaran lisäksi odotan kuitenkin vähintään yhtä paljon kontin mukanaan tuomia joululahjoja sekä ruokatarvikkeita: hapankorppua, kuitupastaa, näkkileipää, kaurahiutaleita, täysjyväjauhoja sekä mausteita. Ja sitä mahtavaa kahvin tuoksua, mikä huomenna aamulla kahvinkeittimestä leijailee! Päinvastoin sitä kahvin tuoksua en  kyllä odota lainkaan, joka sieltä kuuluisasta termarista todennäköisesti leijailee...

Ja kunhan kalusteille on keksitty pätevät sijainnit ja muutenkin tavarat ovat paikallaan, lupaan postata kattavan kuvapäivityksen meidän kodista. Siihen saakka pärjätään vielä aamulenkkikuvilla, joita napsin eilen ja tänään kotikulmilta. Tällaisina aurinkoisina pikkupakkaspäivinä taivas on uskomattoman sininen ja lähes aina pilvetön. Ja tällaisina päivinä myös vuoristo näkyy kauniisti "laskoksineen", kun pilvisinä päivinä sitä ei välttämättä näy lainkaan tai näkyviin piirtyy ainoastaan tumma siluetti. (kaksi kuvista on napattu kännykkäkameralla, arvaatte varmaankin, mitkä...)

Melkein kotipihasta, heti asuntokompleksimme ulkopuolelta

Tässä kohdin joki virtaa kapeana ja sulana...

...kun taas paikoitellen joki on leveä ja jäässä. Taustalla (oikea yläkulma) näkyy meidän talo, Yangwoo.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Paikalliset pikkujoulut

Perjantaina sain kunnian osallistua miehen työpaikan vuoden päätösjuhliin, joita voisi kaiketi luonnehtia suomalaisia pikkujouluja vastaaviksi pippaloiksi. Juhlat alkoivat siis yltäkylläisellä kalaillallisella, jonka jälkeen juhlia jatkettiin ensimmäisten, toisten, kolmansien jne jatkojen kera. Korealaiseen juhlakulttuuriin kuuluu olennaisesti jatkot, cha, joita saattaa olla jopa kuudet tai seitsemät ja täten siis juhlat jatkuvat aamuun saakka. 

Ruokaa oli riittävästi. Suurin osa oli taasen osastoa "something from the sea", mutta mukana oli myös sieniä, munakasta sekä salaattia ja kypsennettyä maissia.

Sashimia eli raakaa kalaa. On kuulemma erityisen hyvää iholle, joten Koreassa yli 25-vuotiaat naiset syövät paljon raakaa kalaa pitääkseen kasvot rypyttöminä.

Valaan lihaa. Läskimäinen vaalea pala on kuulemma "inside the whale", ja maistui aika erikoiselle. Pöytäseurueemme kertoi valaanpyynnin olevan tietysti laitonta, mutta aina silloin tällöin saattaa verkkoon joutua vahingossa joku epäonninen yksilö... Noh, vahingossa ja vahingossa, mutta kun se kerran pöydässä jo oli, niin pakkohan tuota oli maistaa.
Aloitimme illallisella klo 18 paikallisessa kalaravintolassa, jonne koko tehtaan väki kokoontui juhlimaan vuoden päätöstä. Ruokailu alkoi tarjoilijoiden tuodessa pöytään hieman alkupaloja ja leväkeittoa, ja ruokailun alettua pöytään kannettiin lisää ja lisää mitä erikoisimpia ruokalajeja. Pääosan illallisesta varasti kuitenkin soju sekä sen juomiseen liittyvät seikkaperäiset rituaalit. Koska juhlat olivat työntekijöiden vapaa-aikaa, he rentoutuivat hyvin nopeasti ja uskaltautuivat tarjoilemaan paukkuja myös miehelleni ja minulle. Suurin osa työntekijöistä ei puhu lainkaan englantia, mutta viittomakielen avulla saimme kuitenkin osamme juomakulttuurin saloista ja lasienvaihdoista. 

Abalone eli merikorva. Näytti suurinpiirtein simpukalta, mutta maku oli aika kamala ja suutuntuma jokseenkin jauhomainen. Ei tarvitse syödä uudestaan.

Korealaisen juomakulttuurin mukaan itselleen ei koskaan kaadeta juomaa. Tapaan tottuneet paikalliset osaavatkin pitää juomalaseja silmällä ja täyttävät ne nopeasti ennenkuin ehdit huomatakaan, ja mikäli et itse tajua kaataa vierustoverillesi, he ystävällisesti antavat sinulle pullon käteen ja kohottavat lasiaan kaatamisen merkiksi. Ystävien kesken saatetaan usein juoda myös samasta lasista vuorotellen, jolloin ensin kaadat ystävällesi lasillisen ja hän sen juotuaan antaa lasin sinulle vastaavasti täyttääkseen sen. Laseja saatetaan kierrättää myös koko pöytäseurueen kesken (ei välttämättä paras idea influenssakaudella). Monimutkaisia juomarituaaleja seuratessa meinasi ruokailu unohtua kokonaan, kunnes tilanteen rauhoituttua ja kalakeiton saavuttua pöytään ajattelin täyttää lautaseni, että "vihdoinkin ehdin haukkaamaan ennen kuin ruokailu päättyy". Lautanen täynnä tulista kalakeittoa otin lusikan kauniiseen käteen ja samalla kuulin, että "nyt lähdetään!". Lusikka alas ja takapuoli ylös, oli jatkoille lähdön aika. Ja kaikki ruoka jäi kesken! 

Ensimmäinen jatkopaikka oli suureksi riemukseni paikallinen karaoke-huone noribang, jota en ollut vielä aikasemmin päässyt näkemään. Korealaisissa ravintoloissa ei tarjoilla lainkaan jälkiruokaa, vaikka toisinaan saattaa lähtiessä saada mukaansa mandariinin tai kaksi. Kuitenkin jokaisessa jatkopaikassa on aina ruokaa tarjolla, ja niin myös karaokepaikassa pöytäämme tuotiin värikkäät hedelmälautaset sekä kuivattua mustekalaa ja pähkinöitä naposteltaviksi. 

Juhlatuulella

Itse karaoke oli huippuhauskaa ja heti alusta alkaen koko juhlaväki oli innostuneesti mukana laulamassa. Karaokelaitteisto toimi numerokoodeilla, joten meillä ei ollut varsinaista karaoke-emäntää, vaan kunkin toivoma kappale syötettiin numerokoodilla laitteeseen ja sen jälkeen laulu raikasi. Tässä vaiheessa huomautettakoon, että juhlissa oli siis yhteensä noin kolmekymmentä miestä ja kaksi naista (blogistin lisäksi), mutta nimenomaan miehet olivat innokkaimpia laulajia. Laulajat olivat selkeästi käyneet aikaisemminkin harjoittelemassa, sen verran mallikkaasti kappaleet sujuivat. Otettiinpa siellä vielä bileiden huipuksi yhdet versiot Gangnam Styleä, kuinka muutenkaan...


Parin tunnin laulu-, juoma- ja juhlasession jälkeen oli taas aika vaihtaa paikkaa. Ensimmäisten jatkojen jälkeen oli myös blogistin miehineen aika luopua juhlista ja ottaa kuski kohti Gangneungia. Koreassahan on varsin kätevä kuskimenetelmä töiden jälkeisiä juhlia silmällä pitäen: kun menet omalla autolla juhlimaan etkä ole illan mittaan ajokunnossa, voit soittaa itsellesi kuskin, joka tulee ajamaan sinut kotiisi omalla autollasi. Kätevää! Ja kuskin hinta on jotakuinkin taksimatkan hintainen. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...