keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Veitsen terällä

Muutama sananen aiheesta, jota olen miettinyt täällä ollessani monta kertaa; korealaisilla on todellinen viehtymys plastiikkakirurgiaa kohtaan. Leikkauksia sen kummemmin tuomitsematta olen ihmetellyt, miten monet naiset (ja miehetkin) käyvät kirurgin veitsen alla. Tällä hetkellä korealaiset johtavat tilastoja asukasta kohden tehtyjen leikkausten määrässä, ja Soulissa asuvista 19-49 -vuotiaista naisista joka viides on käynyt kohottamassa, kiristämässä tai nostattamassa jotain kohtaa itsestään. Uskomaton määrä! Koko Koreassa vastaavasti yksi seitsemästäkymmenestäseitsemästä asukkaasta on käynyt kirurgin pakeilla.

Vaikka Soulin luku onkin huikea verrattuna muuhun maahan, on hassua, miten täällä "maaseudullakin" tämän tästä tulee vastaan leikattuja silmiä ja kääreessä olevia neniä. Luomileikkauksen olen jo oppinut tunnistamaan, ja niitä tulee vastaan todella usein, monilla tutuilla tytöillä on jo hämmentävän suuret silmät. Nenäleikkauksista en tietenkään osaa sanoa, kun kyseessä on ihmiset, keitä en ole nähnyt ennen-kuvien näköisenä, mutta plastiikkakirurgien vastaanottojen perusteella veikkaisin, että niitäkin tehdään mittavat määrät. Jos miettii, millainen kaupunki Gangneung on Suomen mittakaavassa, niin sanoisin, että asumme Korean Seinäjoella, tai ehkä Varkaudessa. Lappeenranta on olisi Korean mittakaavassa miljoonakaupunki. Siitä huolimatta tässäkin pikkukaupungissa pelkästään kosmeettisiin toimenpiteisiin erikoistuneita kirurgeja on paljon! 

Soulilaisten naisten keskuudessa leikkaus alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Se ikään kuin kuuluu asiaan. Monet ulkomaalaiset uskovat, että korealaiset haluavat leikkauttaa silmäluomensa saadakseen länsimaalaisen näköiset silmät. Se ei kuitenkaan ihan täysin pidä paikkaansa, kyseessä on enemmänkin vain erilainen lookki. Korealainen ihannenainen on hoikka (sanoisin kyllä, että laiha, tikkumainen, hento, ei missään nimessä lihaksikas), pitkä, ihonväriltään hyvin vaalea ja suurisilmäinen. Silikonirintojen suosio ei sen sijaan ole täällä kovinkaan suuri, ja amerikkalaismallisia palluroita ei näe oikeastaan koskaan, edes korealaisilla julkkiksilla. Vaatemuoti suosii muutenkin hyvin siveitä kaula-aukkoja, tosin vilauttelun määrä säilyy vakiona, kun otetaan huomioon hameenhelmojen lyhyys (omasta mielestäni ne muistuttavat jo enemmän vöitä kuin hameita). 

Miss Korea Kim Yu-Mi nostatti pienen myrskyn vesilasissa, kun kävi ilmi, ettei hänen(kään) kauneutensa ollut aivan luonnon suomaa. Kuva täältä.

Valitettavaa tässä leikkausbuumissa on se, että ulkonäkö määrää nykyään yhä enemmän ja enemmän ihmisten elämää, ja eittämättä se vaikuttaa myös lapsiin. Olen kuullut (ja nähnyt) viisivuotiaan, joka oli laihdutuskuurilla, ja kertoi muutenkin olevansa huolissaan omasta ulkonäöstään. Ja aivan omasta tahdostaan, ei vanhempien painostuksesta. Kauneusleikkauksia tehdään myös reilusti alaikäisille. Korealaiset keskittyvät paljon ulkonäköönsä ja ottavat siitä kovasti paineita. Todella usein korealaiset tytöt saattavat myös valitella ääneen minulle, kuinka he ovat niiiiiin rumia! Itse toki en voi yhtyä mielipiteeseen, sillä pidän aasialaisten eksoottista ulkonäköä ihan yhtä miellyttävänä kuin länsimaistakin, ja mielestäni korealaiset tytöt ovat keskimäärin hyvin kauniita ihan luonnostaan. Lisäksi täkäläiset tytöt käyttävät hyvin vähän meikkiä normipäivänä (ei lasketa siis juhlameikkiä), mutta näyttävät aina hyvin huolitelluilta. Itse sen sijaan kuulun kastiin, joka ei viitsi viedä edes roskia katokseen ilman ripsiväriä, ja mielellään vähän muutakin.

K-Pop -bändi Girl's Generation edustanee hyvin nykyistä kauneusihannetta. kuva täältä

Vaikka ulkonäkö on päivittäinen ihmettelyjen ja huokailujen aihe, en henkilökohtaisesti koe juurikaan ulkonäköpaineita. Ehkä länsimaalaisiin ei kohdistu samanlaisia odotuksia ja toisaalta, ulkkarina koen, että on "sallittua" olla vähän ihmeellinen, vähän juntti, vähän erinäköinen. Suuret, siniset silmät ovat joka tapauksessa jotain, josta saan kuulla kehuja usein, ja hämmentyneenä aina vastaan, että "tällaiset kaikilla suomalaisilla on"... 

(Mikäli asia kiinnostaa enemmän, artikkeleita on google pullollaan. Itse lueskelin taustatietoa mm. täältä ja täältä.) 

Noh, kuka tietää, minkä näköisenä täältä sitten koto-Suomeen palataan...mahtaako edes oma äiti tunnistaa. Sehän selviää tosin hyvin pian, sillä tänä iltana otan bussin Souliin, ja aamulla nousen Finskin kyytiin, nokka kohti Suomea! Otin siis pikavisiitin Suomeen pääsiäiseksi, ehkä nähdään siellä?

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kevään merkit

Vihdoin palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Lumet ovat (taas kerran) sulaneet, pääsiäinen kolkuttelee jo ovella ja yksinäinen viikkokin päättyy vihdoin, kun mies palaa pitkältä työreissulta kotiin. Aamupuhteena tein pitkän lenkin joen varressa tarkkaillen kevään merkkejä, ja kyllähän niitä löytyi; takatalvi ei onneksi vienyt ihan kaikkia mennessään.


Pihallemme oli pystytetty yllättäen kukkakauppa. Hieman kyllä nuo ihanan näköiset mandariinipuut huutelivat mun nimeä...

Tämäkin löytyi omasta pihasta


Kevään merkkejä joen varrelta




Näitä olen yrittänyt kuvata jo lukemattomia kertoja, mutta penteeleet ovat niin säikkyä porukkaa, että en koskaan pääse riittävän lähelle. 

Joessa ei koskaan näy yhtään kaloja. Taisi papallakin jäädä saalis laihanpuoleiseksi.

Sorsien kokoontumisajot

Joen varteen oli pystytetty myös jonkinlainen alttarin tyyppinen kivikokoelma tekstilappuineen ja kukkasineen. Shamanismi ja luonnonuskonnot ovat edelleen voimissaan Koreassa, ja osa paikallisista käykin säännöllisin välein uhraamassa rahaa mm. vuoren jumalalle. Tiedä sitten, onko kuvan rakennelmalla tekemistä uskonnon kanssa, mutta mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa.
Vinkki kaikille teille, jotka viikonlopun ruokaostoksia kotiin kantaessa kiroilette ylimääräisten kätten puuttumista. Tavarat huiviin, huivi solmuun ja pään päälle, ei tarvietta ylimääräisille käsipareja!
Perjantaina blogini rikkoi 10 000 sivunäytön rajan, jippii! Kiva, että ahkeria lukijoita riittää! Loppukevennyksenä vielä listausta niistä mielenkiintoisista hakusanayhdistelmistä, joilla blogiini on (muiden muassa) päädytty: "koiran liha kakku", "peniksen näköinen kala", "istuimen mukavuus toiminne mersu", "pilkillä", "haluaisin jakaa kanssasi enemmän". Blogista näyttää löytyvän siis vastauksia moneen lähtöön.

Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kylmästä lämpimään ja valoa pimeyteen...eiku...

Tyhmempi voisi luulla, että maaliskuun loppupuolella kevät olisi saapumassa Koreaan. Maanantaina pyöräilin kielikurssille ohuessa takissa hiki valuen pitkin selkää. Lämpöasteita oli +17 ja tuuli oli leppeän lämmin. Katselin kirsikkapuita jo sillä silmällä, nimittäin oksat vihertävät hennosti antaen vinkkiä pikapuoliin saapuvasta kirsikankukkien sesongista. 

Mutta ei. Eilen aamulla heräsin lumisateeseen, ja räntää tuli taivaan täydeltä yömyöhään saakka. Tänä aamuna taisi olla peräti muutama pakkasastekin, ja lumi sen kun pysyy sitkeästi maassa. En omista kumisaappaita, joten ulkona kävellessä vesi tunkeutuu sukkien läpi varpaiden väliin askel askeleelta enemmän, yäk. Tänään on sentään kauniin aurinkoinen päivä, ja eiköhän lumetkin ole illaksi sulaneet vihdoin pois. Takatalven aiheuttamaa ahdistusta piristämään ostin 과일-mieheltä eli hedelmäkauppiaalta hieman lohturuokaa:

Korealaiset mansikat ovat ulkonäöltään jotenkin muovisen oloisia ja näyttävät jopa raa'alta suomalaisiin serkkuihin verrattuna, mutta maku on siitä huolimatta mahtava. Mansikat ovat makeita ja kiinteitä ja ihania. Kesää odotellessa...

Kävin aamulla kävelyllä läheisellä kukkulalla. Pakenin siis loskaisia katuja mäkisempiin maastoihin.

Gangneungin "takapiha", eli se ei-keskustan puoleinen, syrjäisempi seutu.
Eilisestä räntäsateesta huolimatta talsin sitkeästi kampaajalle. Takuuvarma kevään merkki on se, että tukkaan pitää saada vaalennusta. Korealaisella kampaajalla käynti on aina himpun verran jännittävämpää kuin suomalaisessa parturissa vierailu, sillä ikinä ei voi olla ihan varma, ymmärsikö parturi sittenkään, mitä yritin käsillä viittoa. Ja paikalliset hiustrendit tuntien on myös aihetta pelätä, millaiseksi korpinmustaksi tasapolkaksi tukka vielä parturin käsittelyssä muuttuu. Mutta jännityksestä huolimatta kaikki sujui hyvin, leikkaus oli mieluisa ja vaaleat raidat vallan piristävät. Kampaaja oli sympaattinen tyyppi, joka hiustenvärjäyksen lomassa haki kaapista kännykkänsä ja esitteli sieltä koko perheensä kuvat, mukaan lukien lapset, aviomies ja anoppi sekä muuta sukua. Perikorealaiseen tapaan asiakaspalvelu oli erittäin huomaavaista, mutta korealaisten kanssa keskustelu onnistuu vieläkin toisinaan yllättämään suomalaisen. Parturi oli varsin ystävällinen, kehui parturoitavaa kauniiksi ja ihaili maantienväristen hiusteni sävyä huokaisuin "ooh, aah, beautiful". Samaan hengenvetoon hän kuitenkin totetaa, että "onpa sinulla ohut tukka. EIhän tässä ole paljon mitään". Ei varmaan tarkoittanut pahalla, mutta olisi vaikea kuvitella, että suomalainen kampaaja tokaisisi parturoitavalle mitään vastaavaa (tai jos tokaisee, ei todennäköisesti tarvi uudestaan leikata saman asiakkaan tukkaa). Muita korealaisten suorapuheisuuden esimerkkejä ovat viime aikoina olleet esimerkiksi "sinä olet muuten lihonut aikalailla sitten viime näkemän" sekä "onko sinulla lapsia? Jaa ei vai? Miksei?"

Mutta eihän sellaisesta voi loukkaantua. Vaivaantua ehkä, muttei loukkaantua. Kun parturi lähtiessäni vilkuttaa kahdella kädellä "bye-bye", hymy ulottuu korvasta korvaan ja hän saattaa minut kädestä pitäen ulko-ovelle, niin onhan se hyvää asiakaspalvelua. Kaikesta huolimatta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

11 asiaa Koreasta (ja vähän muustakin)

Haasteita sen kun vaan tipahtelee blogipostiluukusta sisään. Vaikka juuri tein viitoshaasteen, niin Sannabanana lähetti uuden listan kysymyksiä vastattavaksi. Jotta blogi ei ihan lähtisi hakoteille, päätin muuttaa haastetta sen verran, että kerron itseni sijaan 11 satunnaista asiaa Koreasta ja korealaisista. Tässäpä oiva tapa kirjoittaa kaikki ne pienet jutut, joiden vuoksi en ole saanut kokonaista postausta aikaiseksi!

Eli haaste menee näin: haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään (itse kerron siis Koreasta) ja lisäksi pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

- Kaikkien korealaisten lasten lempparipiirretty on Pororo. Pororo on pikkuinen pingviini ja esiintyy paitsi omassa lastenohjelmassaan, myös lastenvaatteissa, lattiamatoissa (niissä lämmitetyissä), mummujen pipoissa, kännykänkuorissa ja ihan missä tahansa. Vastine Suomen muumeille, siis. 

Pororo, Korean muumipeikko. Kuva täältä

- Täkäläiseen kulttuuriin kuuluu, että juhliin ei kutsuta virallisesti esimerkiksi kutsukortein eikä kutsu tule kovinkaan paljoa etukäteen. Juhlakutsu saattaa tulla vaikkapa edellisenä iltana tai päivälliskutsu vain muutamia tunteja ennen h-hetkeä. Tyypillinen häälahja on rahaa, ja tästä syystä hääpari ei juuri kutsu itse vieraita omiin häihinsä, vaan muut osallistujat vievät viestiä eteenpäin, nimittäin hääparin ominaisuudessa vieraiden kutsuminen tarkoittaisi lähestulkoon samaa kuin rahan pyytäminen suoraan vieraalta.

- Korealaiset ovat hankalia ohitettavia kävely-/pyörätiellä. Ihan päivittäin tulee tilanteita, jolloin vastaantulija kävelee ihan normaalisti, ja minut (pyöräilijän / lenkkeilijän) huomatessaan menee jotenkin lukkoon, alkaa kiemurrella tien reunasta toiseen ja lopulta itse joudun pysähtymään (kun en uskalla ohittaa ennalta-arvaamatonta poukkoilijaa) ja tästä tietenkin seuraa vielä se kiusallinen "samaan suuntaan ohittamisen yrittäminen ja siinä epäonnistuminen"-tilanne. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ei Suomessa koskaan käy niin. No, ehkä kerran vuodessa.

- Nuorten parissa erityisen trendikästä on kulkea nilkat paljaana huolimatta siitä, kuinka paljon on pakkasta ulkona. Minä pidän villasukkia ja pitkiä kalsareita jo nollakelissä, korealaiset sen sijaan laittavat paljaat jalat lenkkareihin ja käärivät housunlahkeet nilkan yläpuolelle.

- Korealaiset kertovat mielellään kohteliaisuuksia toisille, erityisesti meille ulkomaalaisille. Miehet eivät ujostele toisten miesten ulkonäön kehumista, ja yhden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun olen kuullut (miehen suusta) että minun mieheni on aivan filmitähden näköinen ja todella komea (ja tottahan se on...)!

- Kylmät teet ovat suosittuja virvoitusjuomia. Kyseessä ei ole Liptonin jääteetyyppiset, makeat melkeinlimpparit, vaan ihan viljasta, soijasta tai maissista tehty tee, jossa ei yleensä ole sokeria lisättynä lainkaan. Maissitee maistuu ja tuoksuu aivan erehdyttävästi popkornille, mutta  toimii aika hyvin hiilihapottomana janojuomana

- Monilla korealaisilla (etenkin heillä, jotka ovat enemmän tekemisissä länkkäreiden kanssa) on itse keksitty englanninkielinen nimi. Itselleni korealaiset nimet ovat aivan painajainen, enkä muista edes hyvien tuttujen nimiä kirveelläkään. Ne kuulostavat kaikki ihan samalta ja jostain syystä nimet eivät jää mieleeni ollenkaan. Sen sijaan osa tutuistani kulkee esimerkiksi nimillä Reece, Tony ja Eric, ja ne kyllä muistaa helpostikin.

- Retikka on erittäin suosittu ja yleinen vihannes. Retikka on siis iso, valkoinen kasvis, jota käytetään keitoissa, kimchissä sekä erilaisina etikkasäilöttyinä versioina. Keitetty retikka maistuu aikalailla perunalle, raaka maistuu melkeinpä retiisille, mutta paljon miedommalle. Itse pitän erityisesti keltaisesta säilötystä retikasta sekä retikkakimchistä (kkattugi).

Hyvää, halpaa ja terveellistä. Tämä jööti maksoi kaupassa 1000 wonia eli n. 70 senttiä. Painoa on varmasti ainakin kilo, joten syötävää riittää pariinkin keittoon.
- Riisin tärkeydestä kirjoitinkin jo joskus aikaisemmin, mutta riisin lisäksi korealaisilla on myös toinen tärkeä lempiruoka: kimchijjigae. Se on siis kimchikeittoa, eli tulista, punaista kaalikeittoa. Ei aina sisällä lainkaan proteiinia, vaan pelkästään jotain kasviksia ja kimchiä. Korealaisten mielestä ehdottomasti paras ruoka ever, ulkomaalaisten mielestä tuskin parasta...vaikka onkin ihan ok.

- Lapsille ja pikkuvauvoille on kaupassa erikseen omaa teetä. En osaa sanoa, mitä eroa on lasten teellä ja normaalilla teellä (ja mikä täällä on normaali tee, kun teelajeja on kaksi hyllynväliä täynnä, ja yksikään niistä ei osoittautunut tavalliseksi, mustaksi teeksi??), mutta ehkä ostan joskus vähän kokeeksi.

- Suomi ja muut pohjoismaat ovat Koreassa kovassa nosteessa. Ensimmäiset mielikuvat Suomesta ovat puhtaus ja luonnonläheisyys sekä tietysti joulupukki, Nokia, Angry Birds ja revontulet. Lisäksi myös suomalainen koulutus on korkealle arvostettua ja ihailtua, ja monesti saankin vastailla mitä kummallisempiin kysymyksiin liittyen suomalaiseen kouluun ja opetuskäytäntöihin.

Sitten vielä vastaukset Sannabananan kysymyksiin:

1. Kun katsot ulos ikkunasta, mitä näet?
Paras näkymä on keittiön kylmähuoneen ikkunasta, josta näkyy kerrostalokompleksimme sisäpihan lisäksi kauas vuorille (kirkkaalla ilmalla). Muuten ikkunoista näkyy autotielle ja naapuritaloihin.

2. Mikä on mieleenpainunein koulumuistosi?
Ala-asteella oli jokaisella oppilaalla viikon järjestäjä-vuoro, jolloin sai viettää välitunnit sisällä ja liitutaulun pyyhkimisen sekä kalenterin päivittämisen lisäksi sai soittaa vaikkapa harmonia tai piirrellä värikkäillä liiduilla taululle. Viikko oli aina hurjan odotettu ja nautin omissa oloissa puuhailusta sisällä.

3. Suosittele elokuvaa tai kahta!
Moonrise Kingdom (siinäpä erikoinen pläjäys) sekä 500 days of summer (Joseph Gordon-Levitt on niin...)

4. Millainen on lempioloasusi?
Karmeat, rumat, liian isot ja nyppyyntyneet harmaameleeratut college-housut. Ihan hirveän näköiset, mutta niin parhaat ja ne on pakko saada jalkaan heti kotiin tultua.

5. Mitä on asunnossa oltava, jotta se olisi koti?
Kyllä oma sänky on aina kiva. Mielellään myös sohva ja ruokapöytä tuoleineen, ja omat vaatteet kaapissa sekä verhot ikkunassa.

6. Matkustatko oman tyynyn kanssa?
En. Ikinä. No ehkä telttaretkellä. 

7. Suosikkitaiteilijasi - ihan miltä vain saralta!
En ole mikään intohimoisin taide-ihminen, mutta persoonana lähtemättömän vaikutuksen teki itävaltalainen yksikätinen taiteilija Robert Wilfing, kenen kanssa ystävystyin Grazissa asuessani. Robert tekee enimmäkseen veistoksia, patsaita ja erilaisia metallitaideteoksia sekä jonkun verran myös maalauksia.

8. Paras jälkiruoka, ja osaatko tehdä sen itse?
Melkein kaikki käy. Viimeisin kovaa kolahtanut oli Ravinteli Berthan tarte tatin ranskankerman kera. Omatekemistä kaikki hyytelö-/juustokakut sekä suklaamousse ovat erityistä herkkua.

9. Oletko ostoksissasi merkkiuskovainen – ja suosikkisi?
En ole. Kaikki, mikä mahtuu päälle ja näyttää kivalta kelpaa mulle.

10. Mikä kirja sinulla on kesken, tai seuraavana lukujonossa?
Kesken on tällä hetkellä Leena Lehtolaisen Rivo satakieli. Yleensä luen Lehtolaisen kirjat melko rivakasti, mutta tuo on jotenkin puuduttava, enkä millään tunnu saavan sitä loppuun. Taitaa jäädäkin kesken.

11. Millainen olisi unelmapuutarhasi?
Sellainen, mistä löytyy omenapuita, marjapensaita sekä runsas kasvimaa. Kaikki kasvaa unelman lailla ilman, että täytyy hirveän paljon käyttää aikaa siihen. Omenat ovat aina makoisia ja madottomia, linnut eivät koskaan hyökkää marjapuskien kimppuun ja kasvikset kasvavat mahtavan kokoisiksi ja maukkaiksi lähes itsestään. Rikkaruohotkin loistavat poissaolollaan, myös hämähäkit ovat kokonaan kadonneet.

Haaste jatkaa tällä kertaa matkaansa taas vaikkapa Laukulle! Uudet 11 kysymystä hänelle vastattavaksi ovat seuraavat:

1. Mitä tv-ohjelmaa seuraat, muttet kehtaa sitä myöntää?
2. Jos pitäisi valita, elätkö loppuelämäsi maistamatta enää tippaakaan viiniä tai murustakaan kakkuja/piirakoita/leivonnaisia, kumman valitsisit?
3. Bravuurisi keittiössä?
4. Koska viimeksi kirjoitit oikean kirjeen ja kenelle?
5. Jos sinun pitäisi vaihtaa nimesi, mikä olisi uusi valintasi?
6. Lempiaine ala-asteella, miksi?
7. Kumman kaa olisit mieluummin: Remontti-Reiskan vai Hjallis Harkimon?
8. Mihin maahan haluaisit matkustaa seuraavaksi, miksi?
9. Mistä haaveilet?
10. Mikä on parasta tässä päivässä?

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mureung Valley ja viikonlopun ylläripaketti

Perjantain shoppailuista selvittyäni valkeni lauantaiaamu aurinkoisena, ja erityisen aurinkoiseksi sen teki lähetin tuoma jättimäinen yllätyspaketti. Posti toi tullessaan paitsi pitkään kaihoamani Ikean verhot, myös ruispaloja, suklaata, lonkeroa, ruisjauhoja, kaurahiutaleita, lihaliemikuutioita, mehua, presidentti-kahvia, kaurakeksejä, paahdettua sipulia sekä ruismakaronia ja kinder-munia... Ihana yllätys, ja erittäin tarpeellinen! 

Herkkuja, herkkuja! Ja kossua.
Yllätyksestä toivuttuamme suuntasimme iltapäivällä kohti Donghaeta ja Mureung Valleytä, jota myös Korean Crand Canyoniksi kutsutaan. Mureung Valleystä pääsee kiipeämään jopa 1400 metrin korkeuteen, mutta matkalle mahtuu myös useita vesiputouksia, näköalapaikkoja sekä Samwhasan temppeli. Olimme lähtökuopissa vasta iltapäivällä neljän maissa, joten päätimme jo heti alkuunsa kiivetä ainoastaan Ssangin ja Yongchun vesiputousten kohdalle, sillä pimeys laskeutuu puoli seitsemän aikoihin. Mureungissa on neljä eri pääreittiä riippuen siitä, mille huipulle haluat kiivetä, ja kaikki reitit ovat keskimäärin 11-13 kilometriä pitkiä. Ensi kerralla lähdemme matkaan siis eväsrepun kera heti aamunkoitteessa ja yritämme ehtiä ihan huipulle saakka. Tosin matkaan pitää varustautua myös kunnon energiatankkauksella, nimittäin jo 2,6 kilometrin kiipeäminen suhteellisen helpolla polulla oli lopulta melko koettelemus jalkalihaksille.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä kurkistelemaan Samwhasan temppelin pihalle ja huomasimme siellä ilmoituksen Temple Stay -ohjelmasta. Eli mikäli temppeliviikonloppu vielä  jatkossa kutkuttelee mielen päällä, on lääke löydettävissä yllättävän läheltä.

Vaikka kevät on jo tuloillaan, oli laakso vielä melko harmaa ja väritön. Uuden reissun ajankohta kannattanee ajoittaa hieman pidemmälle kevääseen, jolloin puut alkavat vihertää ja luonto näyttää virkeämmältä.

Lyhyelläkin patikkamatkalla ehdimme nähdä useita vesiputouksia. Vuorilta virtaava vesi oli todella kirkasta ja uskoakseni myös melko virkistävän kylmää...

Samwhasan temppelin piha

Munkilla oli juuri rumpusoolo meneillään

Lähtöpisteessä vesi solisi vielä rauhallisesti maaston ollessa melko loivaa
Sunnuntain vietimme jännittävissä merkeissä ystävämme Ericin luona päivällisellä, siitä voitte lukea lisää täältä. Päivällinen oli erittäin onnistunut, joskin aiheuttaa jo päänvaivaa, sillä kutsuimme perheen vastavierailulle kotiimme ensi viikonloppuna, jolloin tarkoituksena olisi tarjota myös suomalaisia herkkuja. Ruokalistalla on ainakin hirvenlihaa, savumuikkuja, suppilovahveroita ja ruisleipää sekä graavattua lohta. Nähtäväksi jää, millainen vastaanotto on suomiherkuilla korealaisten keskuudessa, mutta ainakin heitä on jo varoitettu!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Dongdaemunin ostosparatiisi...

...vai -helvetti?

Mies käy tätä nykyä Soulissa tai Incheonissa työn puolesta lähes viikoittain. Eilen päätin lähteä mukaan ja järjestää itselleni ex tempore -ostospäivän eräällä Soulin vilkkaimmista shoppailualueista, Dongdaemun Marketilla. Dongdaemun on siis Soulin suurin (muttei ehkä kaunein) ostosalue, joka koostuu sekä markkina-alueista ja loputtomista kojurivistöistä että jättiläismäisistä ostos- ja torikeskuksista. Alun perin markkinapaikka on avattu jo 1905, mutta se tuhoutui kokonaan Korean sodan aikana. Sittemmin uudelleen rakennettu alue on nykyään valtavan kokoinen käsittäen yhteensä viisi eri kokonaisuutta: ostosalueet A, B C ja D sekä ostoskaupunki, joka käsittää 26 ostoskeskusta (kyllä, luit oikein), yli 30 000 erikoisliikettä sekä 50 000 valmistajaa. 

Saavuin Dongdaemulille puolentoista tunnin metromatkan jälkeen Incheonista, ja astuessani ylös metroasemalta kävelin sisään ensimmäiseen vastaantulleeseen ostoskeskukseen. Itse näin lähinnä kahdenlaisia keskuksia; normaaleja, länsimaisia, moderneja ostoskeskuksia kahviloineen ja putiikkeineen sekä enemmän "torikeskusta" muistuttavia komplekseja, jotka ovat kuin jättimäisiä torikojuja saman katon alle (ja moneen kerrokseen) tiivistettyinä. Ensimmäinen kohteeni paljastui pian nelikerroksiseksi ostoskeskukseksi, joka oli pyhitetty pelkästään kankaille ja ompelutarvikkeille. Siis noin Tampereen Koskikeskuksen kokoinen tila aivan tupaten täyteen ahdettuna kankaita, kankaita, kankaita, nappeja, vetoketjuja, kankaita, koristeita...

Kangaskaupat eivät kuitenkaan olleet oma kiinnostuksenkohteeni, joten jatkoin eteenpäin. Kauppoja oli loputtomiin. Kuka sen kaiken tavaran ostaa? Mistä se kaikki tulee? Mihin loput tavarat viedään ja mitä niille tehdään? 

Vaatekaupoissa ei juurikaan ole sovitusmahdollisuutta, joten esimerkiksi housujen ostaminen on kokolailla arpapeliä

"Suht normaalien vaatteiden valikoima"
"Mitäs nurkan takaa löytyy? Ah, lisää vaatteita!"

Kuten viitoshaaste-bloggauksessa mainitsin, olen huono shoppailija. Jos kauppoja on kaksi, ja molemmissa on rajattu valikoima, pystyn ehkä tekemään päätöksen ja ostamaan jotain, mitä todella tarvitsen. Pitkän harkinnan jälkeen. Kun ostoskeskuksia on 26, joista suuri osa 6-8 -kerroksisia, ja pelkästään erikoisliikkeitä on 30 000 (puhumattakaan tavallisten vaatekauppojen määrästä!) tulee siitä ainoastaan ahdistuneeksi. Miten voin ostaa tämän, entä jos nurkan takana on jotain vielä paljon kivampaa, hienompaa, HALVEMPAA??? Enhän edes tarvitse tätä ja tuleeko sitä sittenkään käytettyä...

Korumyyjän ilme kertoo kaiken: "miten hitossa multa kukaan ostaa mitään, kun näitä samoja kauppoja on 300 muutakin. Siis tässä kerroksessa."

Peruukeja joka lähtöön. Huomaa myös vaaleanpunainen rusetti miesnuken päässä.

Lopulta kokonaisen päivän aikana saldoni oli yhteensä neljä seitsenkerroksista ostoskeskusta kahlattuna, jalat kertakaikkisen väsyneinä ja kassissa kaksi paitaa sekä uudet tennarit. Se oli tähänastinen shoppailuennätykseni koko Korean elon ajalta. Hyvä juttu Dongdaemunilla on se, että suuri osa länsimaisista brändeistä ja merkeistä loistaa poissaolollaan, ja vaatteet ovat paikallista tuotantoa. Kääntöpuolena se toki tarkoittaa sitä, että vaatteet ovat aivan liian erikoisia omaan makuuni ja koot vastaavat ehkä suomalaisen neljäsluokkalaisen tytön suurusluokkaa. Tavaran määrän lisäksi itseäni ahdistaa hieman myös tinkiminen. Dongdaemunilla se on luvallista ja jopa suotavaa, huolimatta siitä, että suuressa osassa tavaraa saattaa olla valmiina hintalappu. Normaalikäytäntö näet on, että mikäli tavara myydään kaupassa (siis sisällä liikkeessä) ja siinä on hintalappu, ei siitä yleensä tingitä. Itse jaksoin kuitenkin taistella kenkäkauppiaan kanssa pienen tovin, ja sen tuloksena hintalapun osoittamasta summasta lähti puolet pois. Silti mielen päälle jäi pieni harmitus, sillä tiesin maksaneeni edelleenkin liikaa, kun myyjä suostui tinkaamaani summaan aivan liian helposti ja nopeasti. Mutta tennarit ovat ihanat ja tuntuivat shoppailun väsyttämissä jaloissa höyhenekevyiltä!

Löytöjen listalla oli mm. Lady Gaga -henkiset niittinahkarintsikat sekä saman sarjan alushousut. Tai päällihousut ne kai oli, piikkimäiset niitit saattaisivat olla epämukavat esim. farkkujen alla. Mene ja tiedä.

Mikki Hiiri -paitoja! Jee!

Ja kenkiä, kenkiä, kenkiä.
Kaiken kaikkiaan ehdin nähdä koko tarjonnasta ehkä murto-osan, joten shoppailureissuja (ja -treenausta) pitää lähteä kokeilemaan vielä uudestaankin. Ehkä ensi kerralla olen hieman vähemmän järkyttynyt tavarapaljoudesta ja osaan jo keskittyä olennaiseen. Toistaiseksi Dongdaemun kallistuu mielessäni kuitenkin enemmän ostoshelvetin kuin -paratiisin puolelle.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Valkoinen päivä

Tällä kertaa otsikko ei kuitenkaan viittaa eilen aamulla sataneeseen lumeen, sillä se tuli ja suli samoin tein. Tänään Koreassa vietetään päivää nimeltä "white day" eli valkoinen päivä. Jo reilu viikko sitten oli huomattavissa, miten taas kerran markettien käytävät alkavat täyttyä jättimäisillä konvehtirasiapinoilla ja joka puolella näkyi kylttejä "happy white day!". Ihmettelin asiaa, kunnes google taas kerran pelasti tietämättömän: White daytä juhlitaan Japanissa, Koreassa ja Taiwanissa tasan kuukausi ystävänpäivän jälkeen, eli maaliskuun neljäntenätoista (jotkut suomalaiset saattavat olla tietoisia hieman erilaisista juhlapäivistä kuukausi Valentiinuksen päivän jälkeen, mutta ei siitä sen tarkemmin tässä yhteydessä...). Koreassa ystävänpäivänä naiset tyypillisesti ostavat lahjoja miehille tai vievät heidät ulos syömään. White day on ikään kuin vastine ystävänpäivälle, eli tänään on siis miesten vuoro lahjoa naisia, ja siitäkös markkinavoimat innostuvat. Tarjolla on toinen toistaan herkullisempia lahjaideoita, joskin tyypillisimpiä lahjoja ovat valkosuklaa, keksit, vaahtokarkit ja korut sekä valkoiset alusasut. Japanilaisilla on myös termi "sanbai gaeshi", vapaasti käännettynä "kolminkertaisesti takaisin", joka viittaa miesten antaman lahjan suuruuteen verrattuna ystävänpäivänä saamaansa lahjaan. Toisin sanoen miehiä painostetaan siis vähintään kolminkertaistamaan lahjan arvo. Kiinassa sen sijaan osat ovat vaihtuneet, eli ystävänpäivänä mies antaa lahjan, kun taas white day:nä naiset ostavat tai leipovat lahjan mielitietylleen.

Suklaaständi. Joka kuussa on vähintään yksi juhlapäivä, jolloin suklaata tuputetaan joka marketin joka käytävällä ja kioskien edustalla. Erityisesti Ferrero Rocher on saanut tukevan jalansijan korealaisilla suklaamarkkinoilla, toisinaan törmään myös Lindtin suklaarasioihin.

White Day -herkkukoreja. Huomaa ihka-aidot naapurimaan Annan piparkakut vasemmanpuoleisessa korissa! 

Omassa taloudessamme ei ystävänpäivää juuri juhlittu, mutta sen verran sain herkkuja osakseni, että mies muisti minua rasiallisella korealaista suklaata. Tästä syystä en siis odota suureellisia White day -lahjuksia tänä iltana, mutta ajattelin itse yllättää kumppanini perinteisillä suomalaisilla korvapuusteilla. Suklaatahan nyt on aina saatavilla, mutta korvapuusteja ei sentään ihan joka päivä!

Reilusti kardemummaa ja kanelia, siitä se herkku syntyy.

Lopuksi vielä vinkki kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita erityisesti blogin ruoka-aiheista. Perustin rinnakkaisblogin Lilyyn, ja tästä lähtien suurin osa ruoka-aiheisista bloggauksista siirtynee sisarblogin puolelle. Blogi on nimeltään Pöytä koreaksi ja sinne pääset kätevästi tästä tai naputtamalla osoitekenttään http://www.lily.fi/palsta/poyta-koreaksi (linkki löytyy myös omasta linkkilistastani tuosta oikeasta reunasta). Tästäkin blogista tuttujen ravintola- ja ruokajuttujen lisäksi aion kirjoitella blogiin myös kokeilemiani korealaisia reseptejä, alkaen helpommasta päästä, mutta kuka tietää, millaisiin ruokahaasteisiin sitä vielä päädytään...!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Enemmän haastetta

Otsikolla viittaan sekä korean kielikurssiin että haasteeseen, jonka Mine minulle heitti. Kielikurssilla on nyt ensimmäiset alkeet opeteltu, joten tämän viikon alussa kahden hengen alkeisryhmäämme liittyi lisää filippiiniläisiä ja vietnamilaisia, jotka ovat jo varsin edistyneitä kielitaidoissaan. Tämä aiheuttaa tietysti harmaita hiuksia sekä Jeanille että minulle, ja edessä onkin ylimääräistä lisätreeniä varsinaisten ryhmätuntien ulkopuolella. Haastetta riittää kerrakseen, ja olo on kuin juuri ryömimisestä konttaamiseen siirtyvällä pikkulapsella; eteenpäin pitäisi päästä keinolla millä hyvänsä, ja turhautumisen määrä on mahdoton, kun omat taidot eivät vielä riitäkään ihan sinne asti...

Ja sitten siihen toiseen haasteeseen. Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin: Tietokone, ehdottomasti. Kahvia kupillinen, tai mielellään ainakin kolme, pienellä maitotilkalla. Liikunta, edes kävely lähikauppaan. Hiusharja, sillä tukkani on käsittämättömän pörröinen joka ikinen aamu. Pusu, tai mielellään ainakin kolme, mieheltäni.

Viisi kirjaa joita suosittelen muille: En halua listata klassisimpia klassikoita, koska niihin tartutaan muutenkin herkästi, mutta seuraavat kirjat ovan "ihan hyviä" ja voin niitä suositella muillekin: John Irving: Oman elämänsä sankari, Niina Hakalahti: Uimataito, Zadie Smith: Kauneudesta, Yaşar Kemal: Haukkani Memed, Roman Schatz: Suomesta, rakkaudella. 

Viisi materiaalista (joulu)lahjatoivetta: Vaatteet ja asusteet kelpaavat aina. Olen itse huono shoppailemaan ja vielä huonompi tyylitajun kanssa, joten olisi ihanaa, jos joku muu ostaisi minulle tyylikkäitä vaatteita. Myös kaikki kauneudenhoitoon liittyvät purkit ja purnukat ovat mieluisia ja tulevat poikkeuksetta käyttöön. Keittiötarvikkeet kelpaavat myös, vaikka sellaisille ei tilaa keittiökaapeissa olekaan. Listalla voisi vielä olla vaikkapa tyylikkäät aurinkolasit sekä uusi sohvapöytä.

Viisi paikkaa, joihin haluaisin matkustaa: Ykkösenä listalla on ehdottomasti Madagaskar. Ehkä vielä joskus... muita mieluisia kohteita, ei kuitenkaan järjestyksessä, olisivat esimerkiksi Argentiina (mikä paikka tahansa), Zanzibar sekä tietysti koti-Suomi!!! Viidettä paikkaa on vaikea valita, sanotaan vaikkapa Uusi-Seelanti.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua: Kärsimätön, aktiivinen, itsenäinen, rohkea ja aika usein myös neuroottinen.


Kahvi naisen tiellä pitää. Koreassa ongelmaksi on muodostunut maitotilkan saaminen, sillä tarjolla on useimmiten piiiiitkä lista mokka-macchiato-valkosuklaa-soijalatteja sekä tylsänä vaihtoehtona perus-americano eli normikahvi. Mutta normikahvi tarjoillaan ilman maitoa, sillä "jos haluaisit kahviisi maitoa, tilaisit latten". No en tilaa, koska mielestäni latte on enemmänkin maitoa kahvitilkalla. Jos pyydän tarjoilijaa lisäämään pienen tilkan maitoa, he yleensä eivät ymmärrä ollenkaan tai sitten lorottavat maitoa puolen mukin verran, jolloin saadaakin aikaiseksi...lattea.
Viisi lempiruokaani: Vaikea!!! Koska lempiruokia on kymmeniä, päätin rajata ruoat sen mukaan, missä tilanteessa ja kenen valmistamana ne ovat jättäneet lähtemättömät makumuistot. Kyllikki-keittäjän metsästäjänpihvi ja metsäsienikastike ala-asteen ruokalassa. Äidin keittämä riisipuuro ja sekahedelmäsoppa jouluaattoaamuna. Isän valmistama kylmäsavulohi tai gin-katajanmarja-graavilohi ruisleivän päällä. Miehen grillaamat kesäherkut pihveineen ja kasvisvartaineen sekä omatekemät kastikkeet, vaikkapa aurinkoisella parvekkeella nautittuna. Viides maininta menköön uudelle tuttavuudelle eli korealaiselle barbequelle asianmukaisten lisukkeiden (panchan) kera nautittuna oman miehen kanssa viikonloppuillallisella.

Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa kanssasi: Doctor Philin sanoja muistellessa välttyy monilta perheriidoilta: "haluatko olla oikeassa vai haluatko olla onnellinen?". Äiti sanoo aina, että "kaikella on tarkoituksensa". En muista enää, mistä kuulinkaan tämän: "vain kuolleet kalat uivat virran mukana". Tämä joskus unohtuu omassa elämässä: "älä sure sitä, mitä sinulta puuttuu, vaan iloitse siitä, mitä sinulla on!" ja viimeisenä savolaiseen tapaan: "Naara itelles ennenkun muut kerkijää!"


Jotta pysytään blogin perusaiheessa edes pieneltä osin, niin kuvituksena olkoon tämä korealaisen katukeittiön normiherkku hottok. Hottok on pullataikinaa paistettuna runsaassa rasvassa (siis rasvaa kaadetaan tuohon levylle kahvipannusta ihan desitolkulla). Taikinapallero painetaan pyöreällä prässillä lättänäksi ja paistetaan kypsäksi. Sisällä hottokissa on yleensä ruskeaa sokeria, joka sulaa ihanaksi, makeaksi tahnaksi. Lopputulos on ikään kuin munkki, mutta koostumus jää taikinamaisemmaksi, sokeri on pinnan sijaan sisällä ja hottok on taatusti rasvaisempi, makeampi ja epäterveellisempi!

Valmis hottok taitetaan kahtia ja tarjoillaan pahvimukista. Sormin herkkua on mahdotonta syödä, sillä rasvaa on pinnassa niin paljon, ettei se lähtisi millään määrällä saippuaa pois... Olen oppinut olemaan varuillani korealaisten makeiden ja suolaisten herkkujen kanssa, sillä nimet saattavat johtaa harhaan. Hottok on siis nimensä puolesta ikään kuin hotdog, mutta onkin makea herkku. Sen sijaan sundae, joka Suomessa yhdistetään ehkäpä pehmisjäätelöön, tarkoittaakin täällä tikun nokassa paistettua makkaraa, yleensä sinapilla ja ketsupilla höystettynä. 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Paatteja Unification Parkissa

Sunnuntainen iltapäivä kului mukavasti rannikolla ajellen ja paikallisiin nähtävyyksiin tutustuen. Suuntasimme aluksi kohti Korean Unification Parkia, joka käsittää useampia erilaisia taisteluvempeleitä aseteltuna pitkin merenrannan kallioita. Aikaisemmin olimme jo tutustuneet panssarivaunuihin, joten tällä kertaa vuorossa olivat rannalle haalittu korealainen taistelulaiva 1940-1950-lukujen taitteesta sekä kammottavan pikkuinen sukellusvene heti jättiläismäisen laivan kupeessa. Harmillisesti suurin osa opaskylteistä oli pelkästään koreaksi, joten takemmat detaljit jäivät selvittämättä, mutta paateista löytyi kuitenkin ihan hauskoja yksityiskohtia. 

Rannalle hilattu sotalaiva numero 916 koko komeudessaan

Laivan kannelta oli hyvät näkymät myös hurjien aaltojen sekoittamalle merelle



Ikkunan takaa sai ihailla mm. laivakeittiötä. Simppeli ja toimiva kokonaisuus, joskin hieman laitosmainen...

Mitä olisikaan hurja sotalaiva ilman solttujen omaa parturia. Täytyyhän merilläkin olla huoliteltu. Huomaa söpöt tekokukat peilipöydällä (mahtoivatko kuulua ihan alkuperäiseen varustukseen?)

Epäilyttävästi vaikuttaa siltä, että tämäkään vempele (onko se joku puhelin?) ei ehkä ole ihan alkuperäiskalustoa suoraan 1940-luvulta

"Se on se pieni namiska siinä vasemmalla. Joo, just se musta. Paina siitä"

Keulassa tarjottiin mahdollisuus kuvauttaa itsensä aitoon Titanic-henkeen, mutta jätimme tällä kertaa väliin.

Sotalaivan rinnalla sukellusvene näytti niin pikkuruiselta

Ja pikkuruinen se oli myös sisältä! Blogistin takapuoli mahtui juuri ja juuri näistä käytävistä

Nappulaa ja namiskaa riitti tässäkin laivassa
Hieman tärähtänyt havainnollistus siitä, miten kookkaista oviaukoista pikkuruiset korealaiset sukellusveneessään kömpivät. Itse en ikimaailmassa suostuisi moisella sardiinipurkilla meren pohjaan.
"Periskooppi ylös!!!!"

Korealaisia lemmenlukkoja
Sotalaivojen jälkeen olivat vuorossa vielä Jeongdongjinissä sijaitseva Hourglass Park sekä samaisen kylän kallionrinteelle rakennettu risteilylaiva-hotelli. Hourglass Park eli Tiimalasipuisto on erityisen suosittu kohde uutena vuotena, jolloin puistossa sijaitseva jättimäinen tiimalasi käännetään valuttamaan hiekkaa alkavan vuoden ajaksi seremoniallisin menoin. Tiimalasia tarkemmin tutkailtuamme huomasimme kuitenkin, ettei hiekkaa valunut alas ollenkaan. Ovatkohan paikalliset huomanneet mitään...?

Hiekkaa on molemmissa puoliskoissa, mutta mitään valumista ei kyllä tapahtunut

Etualalla Jeongdongjinin rantakatua, taustalla siintää ruotsinlaivamallinen hotelli kallion kielekkeellä. Tämäkö nyt on sitä maailman parasta laivanrakennustaitoa?
Itse risteilylaiva-alueelle emme enää menneet tutustumaan, sillä sinne olisi pitänyt maksaa pääsymaksu, ja totesimme, että ehkä näitä ruotsinlaivoja on jo nähty riittämiin ihan Suomesta käsin. Risteilijän miljööseen oli haettu hauskasti karibialaista tunnelmaa pystyttämällä laivan edustalle useita palmuja, jotka tosin näillä lämpöasteilla on pitänyt huputtaa tiukasti kylmältä suojaan. Laivan edusta oli siis täynnä huppupäisiä puunrunkoja, joten lähikuvat laivan pihasta (blog. huom. kuulostaapa hassulta: "laivan pihasta") jäivät ottamatta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...