sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kampelaa ja korealaista vieraanvaraisuutta

Lauantai-iltana suuntasimme pitkästä aikaa Bumpin' -baariin tervehtimään aina yhtä iloista Ericiä ja kumoamaan samalla muutamat oluet. Baaritiskin ääressä tutustuimme myös Ericin ystävään Jong-Chaniin, joka omistaa erittäin kuuluisan kampelaravintolan Gangneungin lähettyvillä. Jong-Chan kertoi ravintolan iäksi jo 21 vuotta, mikä on erittäin kunnioitettava suoritus Korean lähes kuukausittain muuttuvassa ravintolamaailmassa. Chanin englannintaito oli suurin piirtein yhtä loistava kuin meidän koreantaitomme, mutta Ericin toimiessa tiukan paikan tullen tulkkina saimme illan mittaan hyvät keskustelut aikaiseksi. Eric kertoi, että Chanin ravintola on erittäin kuuluisa, ei pelkästään Gangneugissa, vaan ihan koko Korean mittakaavassa, ja että juhlapyhien aikaan ulkona jonottaville asiakkaille jaetaan jopa vuoronumeroita. Ravintolan erikoisuus on kylmä kampelakeitto, jossa siis on raakaa kalaa tulisessa, kylmässä chilikeitossa. Paikka on kuulu myös erinomaisesta merileväkeitostaan, ja kuulemma monet asiakkaat palaavat ravintolaan yhtä uudestaan jo pelkän leväkeiton vuoksi. 

Paikka kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että sovimme Chanin kanssa lounastavamme hänen ravintolassaan heti seuraavana päivänä. Tänään siis suuntasimme auton nokan kohti merenrantaa ja Changan -ravintolaa. Paikalle saapuessamme ravintola oli tupaten täynnä, mutta toki kaltaisillemme spesiaaliasiakkaille löytyi vielä pari vapaata paikkaa. Pöytäseuraksemme saimme paikallisen jalkapallojulkkiksen tyttöystävineen, ja Chan kävi ravintolan omistajan ominaisuudessa useaan kertaan varmistamassa, että ruoka on maistuvaa ja sitä on riittävästi. 

Pöydästä löytyi siis ainakin seuraavaa (raaka-aineluettelo on hyvin seikkaperäinen ja mielikuvitusta käyttäen laadittu. Blogisti ei vastaa mahdollisista erheellisistä maininnoista):

Se erinomainen, herkullinen merileväkeitto. Omasta mielestäni "erinomainen" ja "merileväkeitto" ovat kaksi sanaa, jotka eivät kerta kaikkiaan mahdu samaan lauseeseen. Itse en yhdistäisi keittoa edes "hyvään", "maittavaan" tai yleensä edes "syömäkelpoiseen", mutta tämä todella oli parasta leväsoppaa, jota olen koskaan maistanut (joskaan se ei sinänsä vielä vaadi paljoa). Söin koko kulhollisen. Chan toi toisen kulhollisen, sitä en syönyt.

Pääruoka. Raakaa kampelaa ja retikkaa chilikeitossa jääpaloilla höystettynä. Keittoon sai lisätä oman maun mukaan myös nuudeleita ja/tai riisiä.

Etualalla mustekalan lonkeroita, takana vasemmalla jotain punaista tahnaa, joka oli taas kerran oletettavasti "something from the sea" ja takaoikealla makrillia, kypsänä. Kaikki maistui mainiosti.

Koko pöydän antimia.

Nuudelit maistuivat oikein hyvältä keiton kanssa.  Vähän kampelansuikaletta joukkoon, ja avot! Saimme myös erillisen lautasellisen kampelaa ihan itsekseen, ja sen seuraksi sekä chilikastiketta että wasabia ja soijaa. Eli sashimi-tyyliin raakaa kalaa maustekastikkeilla. Maistui!

Tämä harmaanruskea, limainen nappulamössö oli itse asiassa ihan muuta, kuin mitä ulkonäkö antoi olettaa. Maistui ikään kuin makealle riisipuurolle, säästimme tämän siis jälkkäriksi. Pöytäseurueen kesken arvuuttelimme, oliko kyseessä kenties jollain mystisellä tavalla valmistettu riisituotos, vai löytyisikö raaka-ainelistalta jopa maissi. Uskoaksemme annos ei kuitenkaan sisältänyt hevosenlihaa. Vastaus jäi arvoitukseksi, mutta taas kerran todistettiin, että ulkonäkö voi pettää, ja aina kannattaa maistaa :)

Kun kampelat, nuudelit, mustekalat ja riisi-/maissi-/mikälie-/entahdotietää-puuro olivat kaikki kadonneet parempiin suihin, oli aika kiitellä Chania erinomaisesta ja uudenlaisesta ruokailukokemuksesta. Hämmentävää ja suorastaan liikuttavaa vieraanvaraisuutta osoittaen uusi ystävämme ilmoitti kassalla tämän lounaan olevan talon tarjoama (...eli ilmaisia lounaita on sittenkin olemassa) ja lopulta hän vielä tuli saattamaan ja hyvästelemään meidät parkkipaikalle asti. 

Hämmästyttävästi sitä huomaa lähes päivittäin, miten alkuun niin kummallisilta tuntuneet ruoat ovat löytäneen tiensä myös meidän sydämiimme ja vatsalaukkuihimme. Vielä pari kuukautta sitten kuvasin ihmeissäni Gyeongpo-järven kauppakadun kalapuoteja, joissa kuivatut mustekalat roikkuvat kaupan edessä näyttäen lähinnä rumilta kengänpohjilta. Olen kuitenkin maistanut kyseistä kuivattua anjua (oluen kanssa tarjottava pikkusuolainen) muutaman kerran ravintoloissa, ja jotain kumman koukuttavaa siinä on. Tapahtuu sama efekti kuin sushin kanssa: kuinka moni tunnustaa, että ensimmäiset maistiaiset sushia ovat olleet, jossei suorastaan pahaa, niin ainakin melkomoinen pettymys? Mutta kun sitkeästi maistelee uudestaan ja uudestaan, huomaa pian olevansa totaalisen koukussa! Seuraava ruokatarjonnan koetinkivi taitaa olla onneksi vielä viikkojen päässä, sillä Eric lupasi viedä meidät "sisäelin-taivaaseen". Mies osasi nokkelana (ja puoliksi vitsaillen) kysyä, että syövätkö korealaiset sisäelimiä kypsänä vai raakana, johon Eric täysin vakavana totesi, että ainoastaan maksaa syödään raakana. Niinpä tietysti. Mutta niinhän se menee, että kaikkea pitää maistaa! Paitsi koiranlihaa. Piste. 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista ja tasta tulikin mieleen ne kuivatut mustekalan roiskelapat, joita oli myös kadunkulmissa Vietnamissa, aamuyölla baari-illan jalkeen tarjolla oli aina niita tai epamaaraisia leivonnaisia, hmmm kummanhan valitsisi.

    VastaaPoista
  2. Ne on kyllä epäilyttävän näköisiä, mutta sitten kuitenkin kivaa naposteltavaa. Epämääräisistä leivonnaisista sen sijaan en sitten tiedäkään :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...