lauantai 20. huhtikuuta 2013

Satunnaisotoksia



Lauantaita on vietetty Gangneungissa sateisissa merkeissä. Ensi viikolla on säätietojen mukaan taas kevättä ilmassa, ja seikkaperäisten kertomusten mukaan viimeistään toukokuussa pitäisi olla jo teepaitakelit, mutta tällä hetkellä elohopean näyttäessä kokonaiset yhdeksän astetta tuntuu houkuttelevammalta kaivaa kaapista taas kerran se toppatakki teepaidan sijaan.

Eilen sain kuitenkin nauttia aurinkoisesta, joskin tuulisesta päivälenkistä läheisessä kaupunginosassa. Kirsikankukat tosin katosivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin, ja tällä hetkellä lukuisat kirsikkapuut ovatkin vihreän ruskehtavia kuivuneine kukintoineen. Puutarhat ja pellot sen sijaan alkavat jo vihertää lupaavasti, ja koko kaupungin mummut ja papat näyttivät olevan kuopsuttelemassa kasvimaita. Koreassa jok'ikinen pienen pienikin maapläntti on yleensä hyödynnetty kasvimaaksi, oli kyseessä sitten parkkipaikka tai kuntosalin takapiha. Ilmeisesti täällä ei pelätä pakokaasujen ja muiden myrkkyjen siirtymistä kasviksiin. Suomessahan suhtaudutaan tienvierten marjasaaliisiin lähes hysteerisesti, vaikka monilla maaseudun autoteillä päivässä ohi kulkevat autot ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Mutta älä vaan poimi tien vierestä mustikoita, ne ovat myrkyllisiä! Täällä salaatit kukoistavat moottoritien varressa, puhumattakaan Soulin silminnähtävän pakokaasuverhon alla makaavista kasveista. Mutta ehkäpä omat makunystyräni ovat jo tottuneet pakokaasujen aromiin...

Alla kuitenkin muutama satunnaisotos eilisen ja tämän päivän osalta.

Lenkki alkoi ihastuttavalla näyllä (ja hajulla!); naapuri oli kerännyt kalasaaliin katolleen kuivumaan. Katto oli siis kuorrutettu kalanpäillä ja -pyrstöillä, jotka lojuivat auringonpaisteessa. Hajuelämyksen voitte ehkä kuvitella.
Läheisen kadun varrelle on ripustettu kymmeniä paperilyhtyjä kaikissa sateenkaaren väreissä. 

Tämä persoonallinen piha-aita oli pakko kuvata. Mukana ainakin useammat Rossignolit, myös Elan-merkkisiä suksia näytti eksyneen joukkoon. Ei kuitenkaan yksiäkään Peltosia, Karhuja tai Järvisiä.


Heti kaupungin keskustan ulkopuolelta löytyy pikkuisia omakotitaloja pihoineen ja kasvimaineen.
Pappa peltohommissa. Katsoi vähän pahasti paparazzin iskiessä, mutta yritin lepytellä väläyttämällä kaikista hurmaavimman hymyni.

Lisää kasvimaan kuopsutusta. Paikalliset papat ovat melkoisia viherpeukaloita.

Eräs asia, johon kiinnittää Koreaan tullessaan monesti huomiota, ovat sähköjohtojen sekamelskat kaupungilla. Johtoja kulkee joka suuntaan ja välillä hyvinkin matalalla (niin, että käsin on mahdollista kurkottaa johtoon). Voin vain kuvitella paikalliset tee-se-itse-miehet hommissa: "...tässä ennenkään mitään sähkömiestä ole tarvittu..."

Lopuksi vielä pari herkkukuvaa: tänään päivällä vihdoin löysimme kauan etsimämme, kuuluisan mandukuk-paikan, eli taikinanyyttikeittoravintolan. Mandut ovat yksi parhaista korealaisista ruoista (omaan makuuni), mutta pakko myöntää, etteivät kyseisen ravintolan mandut eronneet maultaan muiden vastaavien paikkojen tuotoksista. Mutta hyväähän se oli, tottakai. 

Manduja sai siis sekä keitossa, että pelkältään. Taikinan sisällä oli kimchiä, jauhelihaa, riisinuudelia sekä jonkin verran vihanneksia ja mausteita.
Iltapalaksi piti vielä ostaa E-Martista kunnon sushilajitelma. Sushi on täällä kohtuullisen edullista, ainakin Suomen hintoihin verrattuna, ja tämä 20 kappaleen kokoelma maksoin noin 10 euroa. Toki tämä lajitelma oli kalliimmasta päästä, kun taas esimerkiksi makirullat ovat huomattavasti edullisempia. Ja jos taas mennään korealaisen sushin eli kimbapin pariin, niin sitten hinta romahtaa ihan euro-parin tienoille.

4 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen lenkki! Mitä noista kalanpäistä on tarkoitus tehdä? Eivät kai ne sentään ihmisravinnoksi ole tarkoitettu? Eikös niihin mene auringossa kärpänen munimaan ja muuta mukavaa...? :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kalanpäistä, ja luulen, että on mielenterveyden kannalta parempi niin. En ainakaan haluisi tietää, että vaikkapa tuo mandukukin herrrrrkullinen anjovis-kasvisliemi oliskin keitelty noista samaisista kalanpäistä... vaikka hyvää se silti ois ollut, pakko myöntää :D

      Poista
  2. tuli just mieleen etta siella herkullisessa keitossa voi olla tuota kalanpaata :) mita luksusta saada edullista sushia, kylla teidan kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sushi on yksi elämän pienistä suurista iloista :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...