lauantai 11. toukokuuta 2013

Ja mitä aurinko toikaan tullessaan...

Yhtäkkinen auringonpaiste on saanut Gangneungin puskaelämän villiintymään. Enkä nyt puhu pelkästään pusikoita ruotivista mummoista, joita tosin ovat kaikki pientareet täynnä. En tiedä tarkalleen, mitä kasveja he muovisäkkeihinsä keräävät, mutta käsittääkseni kuitenkin niitä mystisiä, kaikenparantavia juuria. 

Aamulenkillä menoo yltyy kuitenkin vallan villiksi, kun vastaan liitelee, luikertelee ja pomppii muun muassa seuraavat kaverit:


Saku Sammakko saattoi hyvinkin olla kosiomatkallaan

Tämän lieron kosiomatkoista en sen sijaan tiedä, mutta nopeasti se sujahti karkuun sinne samaan pusikkoon, joissa pahaa-aavistamattomat mummot kyykkivät
Pitkäkaula oli taas niin ujo, että kuva piti ottaa piiiiitkän matkan päästä, josta syystä pokkarilla napsaistu kuva ei ihan anna enää parastaan

Erilaisten elukoiden lisäksi koloistaan ovat kömpineet myös yleisillä paikoilla nukkujat sekä parkkipaikkapiknikin viettäjät. Paikalliset ottavat mielellään nokosia lounastauon aikana milloin missäkin, ja erityisen suosittuja päikkäripaikkoja ovat erilaiset paviljongit ja näköalapaikat. Mikäs siellä kukkulalla on torkkuessa, kun merituuli hieman viilentää oloa ja liikenteen melu jää sopivasti kukkulan tuolle puolen.

Varusteista päätellen tässä on saattanut vierähtää päivätorkkujen sijasta muutama yökin. Kaikki kamat oli luottavaisesti jätetty vartioimatta, ja koko kukkulalla en tavannut ketään, kuka olisi voinut kyseiset pakaasit omistaa.
Ja vaikka meren rannalla ollaankin, niin miksi mennä merta edemmäs kalaan, tai parkkipaikkaa pidemmälle piknikille? Neljän hengen seurue kattoi piknikpaikan grilleineen kaikkineen heti parkkikselle, vähän vieläpä piiloon Hyundain taakse. Vaikka sen verran epäilyttävät tuoksut viltin yllä leijailivat, että mahdettiinkohan siellä sittenkin nauttia jotain hieman puolilaitonta...?

5 kommenttia:

  1. Tuo viimeinen kuva on kuin täältä. Mitä sillä paikalla on väliä, kun on nämä eväät ja ihmiset:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen suosittu piknikpaikka näyttää olevan sillan alla. En tiedä, mikä siinä betonissa kiehtoo, mutta ehkä se on se viileys? Ehkäpä kuuma keitto ei maistui auringonpaisteessa...

      Poista
  2. Ihan tuli sama mieleen kun Minelle tuosta vikasta kuvasta :) Kahlailin lapi tassa useamman postauksen blogilomani jalkeen, iso kiitos tunnustuksesta!!!! Taalla oli taas niin mielenkiintoisia juttuja ja ihania ruokakuvia. Sulla on kylla mielenkiintoisia lenkkikavereita, tuo sammakko on upean varinen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sammakko on hieno! Käärme oli oikeasti myös vähän vihertävä (mikä ei ehkä kuvasta selviä), ja miehen työkaverin mukaan vihreän ei pitäisi olla (kovin) myrkyllinen... Mutta ehkä lenkkeilisin mieluummin kuitenkin ilman sitä "kaveria" :)

      Poista
  3. Hei Terhi. Olet yhdentoistani joukossa, käy hakemassa haaste, jossa ei haasteta, jos tahdot.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...