lauantai 25. toukokuuta 2013

Kalliolle, kukkulalle ja Odaesan-vuorelle

Aamulla kello herätti pilviseen säähän, mutta me suuntasimme aamupalan jälkeen autolle ja ajelimme kohti Yangyangia läheiselle Odaesan-vuorelle ja sen kansallispuistoon. Pilvien päällä  mutkaisia vuorenrinteitä ylös ajellessa huomasimme auringonkin hymyilevän mukavasti vuorenrinteille. Vuoristossa on useita retkeilyreittejä kaikentasoisille kiipeäjille, itse päätimme aloittaa "kevyesti" neljän kilometrin kapuamisella kohti Noinbong Peakia. Parkkipaikalla seurasimme huvittuneina, kun busseista purkautui yhä enemmän ja enemmän eläkeikäisiä vuorenvalloittajia mitä mielikuvituksellisimmissa kiipeilyvarustuksissaan. Itsehän olimme varustautuneet kiipeämiseen ulkoiluhousuilla, t-paidalla, lenkkareilla sekä eväsbanaanilla ja pullollisella vettä. Mummut ja papat sen sijaan lähtevät retkelle vähintäänkin paitsi vaelluskengissä, myös vaellushousuissa, vaellustakissa ja teknisessä aluspaidassa huivin, aurinkolipan tai mieluiten tarkoituksenmukaisen retkeilyhatun voimin ja selässään heillä on reput, joissa roikkuu lukematon määrä erilaisia lenksuja, hihnoja ja renkuloita, päässään vaelluslasit ja kädessä ehdottomasti teleskooppivaellussauvat. Reppu on pakattu täyteen eväsbokseja täynnä riisikakkupötkylöitä, porkkanoita ja kurkkuja, mustekalaa, sojua ja makkolia ja varmasti myös jokapäiväistä kimchiä. Suurin osa vaeltajista lienee korealaisia turisteja, ja joka viikonloppu Soulista matkaa vähintäänkin kymmeniä bussilastillisia vuorille halajavia kaupunkilaisia. 

Matkaan lähdettiin leppoisasti kauniin laakson reunaa kulkevaa polkua pitkin. Polku kuitenkin jyrkkeni nopeasti ja pian saimmekin kiivetä jo kapenevaa polkua ja kiviportaita ylös. Muutaman sadan metrin alkulämmittelyn jälkeen alkoivat varsinaiset portaat, joita takaisintullessa laskimme olleen 716, eivätkä ne toki olleet mitenkään loivassa rinteessä tai pienillä askelmilla, vaan aina kolmenkymmenen portaan välein jouduimme pysähtymään tasanteelle haukkomaan henkeä ja pyyhkimään ohimoilta valuvaa hikeä. Samalla saimme pientä jutunjuurta aikaiseksi myös samaan suuntaan kiipeävien pappojen kanssa.

Alkumatkasta homma näytti ihan leppoisalta laaksomeiningiltä. 

Väkeä oli liikkeellä paljon, ja laaksossa joku suurempi porukka keräili kasveja tai juuria sinisissä liiveissään

Kielojen lisäksi vastaan tuli myös paljon koivuja. Tosin ihana kielontuoksu vaihtui tuossa tuokiossa vähän vähemmän ihanaan, mutta ah, niin kotoisaan sianpas**n hajuun. Ihmettelimme syytä, kunnes joku kanssavaeltaja osasi kertoa rinteillä asustavan runsaasti "vuoristosikoja" (mountain pigs)

Rappuset ottivat koville, mutta otti selvästi muillakin. Pro-kiipeäjätkin joutuivat tämän tästä hengähtämään porrastasanteilla.

Tasaisin väliajoin reitille oli pystytetty infotolppia, joissa mm. luki paikan sijaintikoodi, korkeus, matka sekä pelastushelikopterin puhelinnumero hätätilanteiden varalta. 

Portaikon jälkeen alkoi vihdoin tositoimet, kun maasto pysyi jyrkkänä, mutta portaat vaihtuivat jälleen kiviporrasaskelmiksi ja hiekka jalkojen alla epäilyttävän liukkaaksi. Lopulta selvitimme kiviporrasaskelmat ja saavuimme hieman loivempaan maastoon. Loppumatka osoittautukin helpommaksi maastoksi polun kiemurrellessa vuorenrinteellä puiden katveessa. Vielä ennen piikkiä oli edessä 250 metrin kiipeäminen jyrkkää kivikkoa, jonka jälkeen vihdoin saavuimme uupuneina vuorenhuipulle. Kirkkaana päivänä piikiltä on mahdollista nähdä merelle asti, mutta tänään allamme levittäytyvä pilvipeite esti kauneimmat näkymät ja saimmekin vain arvailla, millainen näkymä paremmalla ilmalla olisi ollut vastassa.

"Oikeesti. Otithan sä sen pelastuskopterin puhelinnumeron muistiin?" Piikkipaikka sijaitsi 1338 metrissä, ja olo oli melkoisen helpottunut päästessämme perille.

Vuorenvalloittaja poseeraamassa kavereille.

Tämän korealaisemmaksi ei meininki juurikaan mene; varusteurheilun juhlaa ja kännykät kädessä joka iikalla. Osa otti huipulta videopuhelun kotiin näyttääkseen maisemia. Sojupulloja ei sentään ihan huipulla näkynyt, vaikka polun varressa saimmekin useampia ryyppytarjouksia piknikkiä viettäviltä vaeltajilta.

Huipulla istuskellessamme tutustuimme gangnamilaiseen pappaan, joka 65-vuotiaana oli vielä täysin voimiensa tunnossa ja kiipesi vuorelle täysin ongelmitta. Juomapullosta löytyi sentään paikallista dopingia eli ginseng-juomaa. Pappa halusi välttämättä jakaa omat eväänsä kanssamme, joten saimme banaaniemme lisäksi nauttia sekä kurkusta, porkkanasta että aina niin maistuvasta (not) riisikakkupötkylästä. Evästauon jälkeen oli vielä edessä matka takaisin, vaikkakin tiesimme sen sujuvan huomattavasti helpommin kuin ylöspäin kiipeämisen. Kun sitten myöhemmin saavuimme parkkipaikalle, oli molemmilla tuliaisina paitsi mukavasti ruskettunut naama, myös hervottomasti tärisevät reisi- ja pohjelihakset. Yhteensä kahdeksan kilometrin matkaan kului taukoineen noin kaksi ja puoli tuntia, joten reitti oli varsin sopivan mittainen. Vaihtoehtoja riittää aina kymmenkilometrisiin kiipeämisiin asti, mutta itse totesimme tämän riittävän yhden aamupäivän retkeksi. 

Gangnamin pappa. 

Huipulla maisemista nautti lisäksemme myös raitaturkkinen orava

Pilvet tekivät maisemasta usvaisen, mutta näköala oli siitä huolimatta todella kaunis.

Ja sitten takaisin alas...

Viikonloppuun on kuulunut suomitunnelmia paitsi Odaesanilta löytyneiden kielojen ja koivujen parissa, myös yllättävässä kohtaamisessa amerikkalaisen perhokalastajan kanssa. Gangneungissa asuva amerikkalainen ystävämme harrastaa perhokalastusta ja järjestää kalastusmatkoja myös ulkomaalaisille Gangwon-do:n alueella. Tänä viikonloppuna hänellä oli asiakkaanana amerikkalainen Tom, joka oli työmatkansa ohessa innostunut viettämään viikonlopun perhokalastuksen parissa. Tom oli matkannut Koreaan Suomesta, jossa hän on asunut viimeiset 22 vuotta, ja yllätykseksemme saimmekin käydä pitkät keskustelut täysin sujuvalla suomen kielellä hänen kertoessaan työstään, perheestään ja kalastusharrastuksestaan. Tom oli itse asiassa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Gangneungissa tapaamamme henkilö, kenen kanssa olemme puhuneet suomea. 

Perjantai-iltana poikkesimme myös katsomassa läheisen Kwandongin yliopiston iltabileitä, joissa kuuleman mukaan oli esiintymässä myös kuuluisa K-pop -tähti. Itse tähden esiintymistä emme jaksaneet odottaa, mutta saimme kuitenkin nähdä lukuisten opiskelijaryhmien tanssi- ja lauluesityksiä, jotka jäljittelivät enimmäkseen kuuluisia korealaisia poptähtiä ja heidän tanssirutiinejaan. Tytöt olivat oikein nättejä ja hameet varsin lyhyitä, mutta itse tanssiesityksen parissa olisi ehkä voinut vielä viettää muutaman harjoitustunnin lisää. 

Esiintymislavalla vuorossa tanssityttöjä, mutta katsojat taisivat jo odottaa sitä varsinaista poppitähteä.

Oli kuitenkin hauska huomata, miten innokkasti korealaiset opiskelijat olivat valmistelleet esityksiä ja miten paljon kyseisiä ryhmiä tapahtumaan oli saatu esiintymään. Tanssiesitysten lisäksi tapahtuman vetonauloina olivat lähinnä edullinen alkoholi- sekä ruokavalikoima, mutta myös muutamia  hauskoja pelejä, kuten naulanlyöntiä oli vieraille tarjolla.

2 kommenttia:

  1. Olittepa reippaita, vau. Siellä on selvästi tuo urheilun mahdollisuus läsnä tavalla jos toisellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä aina joskus yllättää reippaudellaan itsensäkin. Tavoitteena olisi tulevaisuudessa kokeilla mielenkiintoisia lajeja, taekwon-doa ja jousiammuntaa ainakin...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...