lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kotikutoinen kissakahvila

Kotona ollaan ja muutaman päivän aikana olen saanut nauttia niin suomalaisesta helteestä kuin myös helteen kääntöpuolesta, eli ukkosmyrskystä ja rankkasateesta sähkökatkoineen. Mutta sehän kuuluu kesään, eikö?
 
 
 

 
Parissa päivässä olen myös ehtinyt ihmetellä kaikkia niitä asioita, joita en edes muistanut kaivanneeni. Kuten pehmeää patjaa ja petauspatjaa. Kivipaateen verrattavissa oleva korealainen nk. runko"patja" herättää edelleen öisin aina kylkeä kääntäessäni, ja aamuisin olkapäässä on punainen läiskä kertomassa siitä, kummalla kyljellä on nukuttu. Täällä koti-kotona sen sijaan tunnen itseni vanhalla runkopatjalla nukkuessani suorastaan kuninkaalliseksi.
 
 
 

Mahtavaa on se, että vettä voi juoda kraanasta, eikä vesipulloja tarvitse raahata joka paikkaan mukaan. Hedelmät ovat kaupassa edullisia ja marjat äidin pakastimessa ilmaisia! Kotikutoinen kissakahvilakin löytyy omalta pihalta neljän huomionkipeän karvapallon pyöriessä jaloissa samalla, kun itse voi hörppiä termarikahvia pihakeinussa. Ja täällä santsikuppi tulee kaupan päälle.






Toisaalta en myöskään muistanut, että kesäyöt ovat näin valoisia. Tottakai juhannuksen aikoihin kerroimme korealaisille innokkaasti yöttömästä yöstä ja siitä, miten pimeä ei laskeudu ollenkaan, mutta en kuitenkaan muistanut, millaisia nukkumisongelmia kuuluisa yötön yö tarjoaa. Ennen siitä ei ole tarvinnut huolehtia, sillä unirytmi löytyi pikkuhiljaa pitenevän päivän mukana, mutta näin kertarysäyksellä valoisuus aiheuttaa heräämisen täysin pirteänä viimeistään kello viideltä. Vaikka eihän se haittaa. Lomalla kun voi ottaa päivätorkut (tai kahdet) milloin vain. Ja aamun varhaisimmat tunnithan voi aina hyödyntää blogin kirjoittamiseen!
 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ripu-rapu-rallaa

Teksti sisältää tuliaispaljastuksia, joten äiti: voit lopettaa lukemisen nyt!

Viimeistä koreaa päivää ennen Suomen kesälomaa on vietetty kiireisissä ja lopulta myös juhlallisissa merkeissä. Aamu alkoi pakkaamisella ja siivoamisella, sillä vaikka mies viettääkin täällä kotosalla vielä viikon, olen todennut parhaaksi laittaa asunto jo nyt mahdollisimman valmiiksi kuukauden poissaoloa silmällä pitäen. On hankalaa arvailla, mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon poissaollessamme, ja päällimmäisenä kauhuskenaarioon kuuluu pelko siitä, että takaisin tullessamme suurin piirtein kaikki vaatekaapit sekä sänky ovat saaneet vihertävän homepeitteen. Korealainen heinäkuu on kuulemma vaarallisen kosteaa aikaa, ja olemmekin yrittäneet varautua siihen mm. useilla kosteudenpoistajilla sekä rekrytoimalla ystävämme talonvahdiksi, jotta ikäviltä kotiinpaluuylläreiltä vältyttäisiin. 

Siivouksen ja järjestelyjen lisäksi kiirettä ovat aiheuttaneet viime hetken tuliaishankinnat. Kunnianhimoinen suunnitelmani on kokata perheelleni korealaista ruokaa, ja kyseisten ruokatarvikkeiden hankinta on luonnollisesti pitänyt jättää viime tinkaan. Löysin kuitenkin kaiken haluamani, ja tällä hetkellä matkalaukkuun on pakattu mm. korealaista tulista sinappia, bulgogi-marinadia, ssamjang- ja gochujang-tahnoja sekä tietysti kimchiä (viiden muovipussin sisässä, varmuuden vuoksi). Sen verran connaiseur minusta on kimchi-asioissa kuoriutunut, että mikä tahansa marketin kama ei enää kelpaakaan, vaan kimchi piti hakea siltä eräältä tietyltä papalta markkina-alueen sivukujalta. Ostin papan kimchiä viime viikolla omaan käyttöön, ja sen verran tymäkkää tavaraa oli tarjolla, että sitä on pakko maistattaa muillakin. Jopa vatsakivun uhalla. Tulisuuden sietokykyni on kasvanut mittavasti viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, mutta silti papan kimchi nosti hikikarpalot otsalle ja käden ojentumaan kohti maitopurkkia. 

Tuliaisiksi tulista sinappia grillimakkaran päälle ja sojua niin iso pullo, ettei se edes mahtunut kuvaan (no oikeasti siitä olisi tarkoitus tarjoilla useammallekin...)
Iltaa vietettiin hieman juhlallisemmissa tunnelmissa, sillä mies oli päättänyt yllättää pyöreitä täyttäneen päivänsankarin kauan himoitsemallamme rapuillallisella meren rannalla. Niinpä suuntasimme Gyeongpon rantaan, etsimme sopivan rapuravintolan käsiimme ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Lautaselle päätynyt ruokailun uhri painoi elävänä kokonaiset 1,3 kiloa, ja herkullisuudessaan rapu kaluttiin loppuun viimeistä saksea myöten. Ravun lisäksi tarjolla oli mm. tutut raaka mustekala, raaka kalmari, raaka "joku-oranssi-suolainen", äyriäispannari, tammenterhosta tehty hyytelö, tofu, paistettu kala sekä jälkkäriksi kookoshiutaleissa pyöritelty riisipallero makealla täytteellä. Kaikk' män, hyvää oli. Päivänsankari kiittää ja kumartaa :)

Ripu-rapu-parat uiskentelivat ravintolan edessä pikkuisissa altaisssan. Sieltä sai sitten napata kyytiin sen oman vonkaleen, joka lähti kyökin puolelle höyryttymään.

Etualalla haemul pajeon eli äyriäislätty. Keskellä jälkkäriksi tarkoitettu makea riisipallero.

Raakaa kalmaria, joka paistattelee blogistin suosiossa. Paitsi nuo imukupilliset osat, ne kun tuppaavat olemaan kovia ja sitkeitä. Muuten siis oikein mainiota etikkaiseen chilikastikkeeseen dipattuna.

Katka-ripu-rapuja. Nam. Taustalla raaka mustekala, sekin oli hyvää.

Tammenterhohyytelö soijakastikkeella. Ei maistu juuri miltään, mutta on paikallisten suosiossa etenkin doengjangjjigae -keittoon upotettuna

Ja tässä itse pöydän kunkku. Ravun liha oli erinomaista, makeaa, pehmeää ja kertakaikkisen maistuvaa. Tulevaisuuden varalle totesimme, että 1,3 kilon rapu riittää juuri passelisti kahdelle hengelle (jos siis kyseessä on blogistin kaltainen äyriäisahmatti. Normaalisyöjän tapauksessa riittäisi varmaan kolmellekin...). 

Huomenaamuna kello päräyttää herätyksen neljältä, jolloin matkalaukut heivataan auton takakonttiin ja nokka suunnataan kohti Incheonia. Suomi, täältä tullaan! 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pimp my dog

Amerikkalaiset järjestivät viikonloppuna perinteisen, kaikille avoimen Gangneung Photo Scavenger -tapahtuman, joka oli siis leikkimielinen valokuvauskisa. Kilpaan osallistuttiin 2-4 hengen joukkueilla ja tarkoituksena oli kuvata ennalta listattuja kohteita ja tilanteita. Aikaa oli yhteensä vuorokauden verran perjantai-illasta lauantai-iltaan, ja kuvauskohteita oli listattu satakunta. Päätimme viime hetkellä osallistua mukaan, joskin kokonaispanoksemme kilpailulle jäi melko vajavaiseksi johtuen perjantaina pikkutunneille venyneestä kuvanmetsästyksestä. Ehkäpä tämä oli harjoituskierros ja ensi vuonna sitten räjäytämme pankin?

Listalla oli sekä helppoja että lähestulkoon mahdottomia kuvattavia; suurin osa kuvauslistasta liittyi kiinteästi korealaisiin tekemässä erilaisia juttuja, tyyliin: "kuva korealaisesta miehestä sairaalan yöpuvussa polttamassa tupakkaa", "koululaiset kävelemässä käsi kädessä", "kuva tiimin jäsenestä juomasta sojua poliisin kanssa" tai "mätsääviin vaatteisiin pukeutunut pariskunta". Myös ulkonäköasioita piti etsiä, listalla oli mm. kalju korealainen, tatuoitu korealainen ja harmaaviiksekäs/-parrakas korealainen. Omat kuvabravuurimme taisivat olla "kolme kahvilaa yhdessä kuvassa" sekä "kuva korealaisesta, värjätystä koirasta". 

Tässä kuvassa on tavoitettu jotain hyvin korealaista... mies ulkoiluttamassa turkoosia pikkukoiraansa selaten samalla kännykkäänsä

Tämäkin kuva on kilpailun satoa. Kuvan otti Will Chavez (thanks Will!)
Värjättyjä koiria näkee usein Gyeongpon rannalla, jossa soulilaiset ovat viettämässä viikonloppujaan. Erityisesti vanhempien naisten suosima tapa on värjätä pikkukoirien korvakarvat ja häntä mahdollisimman kirkkaaksi, mielellään neonväriseksi. Tähän mennessä olen bongannut ainakin oranssin, pinkin ja turkoosin koiraparan puettuna tietysti asianmukaisiin rantavaatteisiin, tossuihin ja strassikaulapantaan. Parhaimmillaan koirien karvoitus ja vaatetus mätsätään omaan vaatetukseen, ja mikäli kyseessä on koiraa ulkoiluttava pariskunta, niin tietenkin myös puolison vaatetukseen. Koreassa varsinkin nuorten parien keskuudessa on tavallista pukeutua mätsääviin vaatteisiin, ja eniten matchy-matchy-pariskuntia löytyy kuulemma Jejun saarelta, jonne suuri osa korealaisia vastanaineita lähtee viikon pituiselle häämatkalleen. 

Mutta luonnottoman värisiä pikkukoiria katsellessa tulee kyllä surku. Jotenkin tuntuu, että korealaiset eivät oikein tiedä, mitä he koirillaan tekisivät; toisessa ääripäässä ne päätyvät keittona lautaselle ja toisessa ääripäässä hännät värjättyinä ja kuonot meikattuna Vuittoniin keikkumaan. 

Pitkällisen kuvametsästyksen uuvuttamina joukkueemme piristi itseään sunnuntaina myöhäisellä brunssilla So Zac's -nimisessä, amerikkalaistyylisessä kahvilassa. Pöytään kannettiin mansikkasmoothieta, vesimelonia, ihanan paksuja pannukakkuja, paahtoleipää papujen, munien ja pekonin kera sekä erikoiskahveja joka lähtöön. Tällaisen evästyksen jälkeen onkin hyvä vetäytyä loppupäiväksi kotisohvalle rötväämään ja selaamaan suomalaisten juhannuspäivityksiä facebookin uumenista. 








lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusyön romantiikkaa

Kesäpäivänseisaus kului Gangneungissa tihkusateisissa merkeissä. Sadekausi on alkanut ja tästä eteenpäin jokaiselle päivälle on luvattu sadetta, enemmän sadetta tai ihan monsuunimaista kaatosadetta. Sadekausi kestää Koreassa noin kuukauden ajoittuen täällä pohjoisemmassa osassa maata kesäkuun lopun ja heinäkuun ajalle. Etelässä sadekausi lie alkanut jo viikko-pari sitten. Sade ei kuitenkaan tarkoita, että lämpötila laskisi mihinkään, vaan mittari pukkaa hellelukemaa tihkusta huolimatta. Esimerkiksi torstai-iltana ennen puoltayötä lämpöasteita oli edelleen +27, mikä tarkoittaa sitä, että nukkuminen on ollut täysin mahdotonta, sillä ikkunoiden auki pitäminen tai minkään sortin läpiveto ei oikeastaan hyödytä mitään, ja bonuksena olemme saaneet heräillä keskellä yötä pihasta kantautuviin roska-auton piippauksiin sekä kissojen soidinmenoihin. 

Sadekausi on saapunut. Eli kotoa lähtiessä rahapussi, kännykkä, avainkortti, sateenvarjo -check.

Kaikki kuitenkin muuttui torstaina kohdatessani uuden kesärakkauteni. Hänen nimensä on LG Whisen, hän on pukeutunut kokovalkoisiin ja seisoo uljaana olohuoneen nurkassa. Tyyppinä hän on tosi viileä eikä edes pidä suurta melua itsestään. Kesäheilani on siis tietenkin uusi ilmastointilaitteemme, jonka johdosta vihdoin kelpaa kääriytyä pehmoisen peiton alle viileään ja hiljaiseen makuuhuoneeseen.

Paitsi ilmastointilaitteen osalta, ilmassa on ollut muutenkin kesäyön romantiikkaa. Eilen saimme olla todistamassa erään nuoren miehen hartaudella suunnittelemaa kosintaa Rush-baarissa. Kyseessä on paikallinen muusikko, joka on tuttu näky Rushinkin lavalla, ja hän oli päättänyt kosaista tyttöystäväänsä kantapaikassaan. Pahaa-aavistamattoman morsiamen istuessa baaritiskillä alkoi yht'äkkiä televisiossa pyöriä romanttinen musiikkivideo, joka oli koottu parin yhteisistä kuvista sekä muutamista tekstiriveistä. Videon pyöriessä taustalla herra asteli sisään tummassa puvussaan kukkapuskan kera ja polvistui hämmentyneen tyttöystävänsä jalkoihin ojentaen samalla sormuksen rasiasta. Kaikesta päätellen vastaukseksi tuli "kyllä", jonka jälkeen koko baarin asiakaskunta halusi ottaa kuvia morsiamen nieleskellessä liikutuksen kyyneliä ja sulhasen myhäillessä naantalinaurinkomaista hymyään. 

Kas näin. Kukkapuska - sormus - polvistuminen - onnellinen poseeraus.
Oi, juhannusyön taikaa <3 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Mittumaari mielessä

Olin pitkään suunnitelut lentäväni Suomeen ja kesäloman viettoon jo juhannukseksi. Viime hetkellä päädyin kuitenkin lykkäämään lentoa vielä viikolla, sillä halusin päästä viimeisille kielikurssitunneille sen sijaan, että useampi tunti olisi jäänyt juhannuksen vuoksi väliin. Juhannuksen vietosta ei siis tarvitse stressata, täällä kun ei moisista juhlista ole tietoakaan. Ensi viikolla pääsen vihdoin kohti kotia ja ihan omakohtaisesti kokemaan, miltä se Suomen suvi taas maistuikaan. Ajatuksissani toki mansikoille, herneille, uintireissuille, saunavihdalle ja grillimakkaralle, mutta todellisuudessa varmaankin hyttysmyrkylle ja ulkohuussille. Vaikka eihän sekään huono ole!

Akuutissa nostalgiapuuskassani ajattelin keräillä vielä hieman koti-ikävää ja nostattaa kotiinpaluufiiliksiä, joten tässä tulee asiat, joita eniten odotan tulevalta Suomi-lomalta (satunnaisessa järjestyksessä):

Kotimaisemat ja järvessä uiminen. (kiitos kuvasta isoveljelle)

Herneet, mansikat, herukat, raparperit, vadelmat.... (kuva täältä)
Suomalaiset juomat. Blogisti huomauttaa, että aikoo kyllä juoda muutakin kuin lonkeroa kesän aikana, mutta tämä kuva nyt on jotenkin niin...suomalainen. Joo, vielä suomalaisempi olisi ollut koskenkorva, mutta sitä en aio juoda koko kesänä. (kuva täältä)

Ruisleipä. Need I say more? (kuva täältä)

Raejuusto, rahka, maustamaton jogurtti, juustot.... kaikki maitotuotteet. (kuva täältä)

Sauna, rantasauna, savusauna, mikä vaan sauna. Ja vihta kans! (kuva täältä)

Tampere. Ihan paras kaupunki. (kuva täältä)

Ja tietysti perhe ja kaverit. Kohta nähdään, jee!! (kuva täältä)
Edellämainittuja odotellessa toivotan kaikille hyvää ja aurinkoista juhannusta! Ja muistakaa olla varovaisia siellä tuhansien järvien rannoilla (ja ihan erityisesti niillä järvillä)!


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kissakahvilla

Otsikko ei kuitenkaan tällä kertaa viittaa mihinkään sivettikissan kakkakahviin (vaikka se varmasti herkullista onkin), vaan kissakahvilaan, josta taitaa tulla blogistin kantapaikka tästä päivästä alkaen. Olipa kerran Pariisi -blogin Riina kirjoitti japanilaisten keksimästä kissakahvila-konseptista täällä, ja harmitteli samalla kyseisten kahviloiden puutetta ranskanmaalla. Noh, täällä Gangneungissa surffataan kuitenkin niin trendien aallonharjalla, että täältähän moinen löytyy, vieläpä kohtuullisen kävelymatkan päässä blogistin kotoa. 

Kahvila oli hauskasti sisustettu tyyliin "mikä tahansa kissakama kelpaa". Hello Kitty -lelut, kissavalokuvakansiot, kissakellot ja niin pois päin. Mielenkiintoisia olivat myös vaaleanpunainen nallepuku seinällä sekä asiakkaiden käyttöön olevat mikkihiiri- ja minnihiiri -korvapannat.

Jääkahvi tarjoiltiin mummon hillopurkista. Kuinka nostalgista!

Noin viikko sitten kirjoitin sattumalta löytämästämme eläinkaupasta, jossa kissoja saa myös käydä silittelemässä ja pikkupentuja ihailemassa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kävin eilen kyseisessä kaupassa kissoja paijaamassa, mutta tunnelma puodissa oli sen verran nihkeä, ettei se oikeastaan houkuttele jatkokäynneille ihanista pennuista huolimatta. 

Kissakahvila sen sijaan oli varsin ihastuttava ja rento paikka, jossa aika vierähti nopsaan kissoja rapsutellessa. Sisään astuessa kengät piti riisua ovenpieleen ja ennen kissojen silittelyä kädet desinfioitiin puhdistusaineella. Sen jälkeen vielä pentuiässä ollut Momo olikin jo loikannut syliini kehräämään. Kahvilan työntekijä esitteli minulle kissat ja antoi kissalehtiä selailtavaksi. Lisäksi sain tutustua kunkin kissan nimeen, ikään ja rotuun sekä lempiruokaan kuvallisen esittelykansion parissa. 

Kielitaitoni riitti joten kuten selvittämään kunkin kissan nimen, sukupuolen, iän, rodun ja lempiruoat sekä inhokit. 

Momo juoksi välillä piiloon tuolin alle, mutta hetkessä palasikin lämpöiseen syliin kehräämään.

Tsy ei paljoa vieraista kiinnostunut, vaan jatkoi päikkäreitä ikkunalaudalle sijoitetussa kopassaan.

Mikkokin kömpi pehmeästä pesästään tervehtimään uteliasta suomalaista.


Kissoja oli yhteensä viisi: iso persialainen Jukki, harmaa amerikan wirehair (?) Mikko, venäjänsiniset Ruu ja Tsy sekä bengali Momo. Jukki nautti olostaan suoraan kahvipöydällä makoillen ja kehräsi laiskanlaisesti rapsutusten tahdissa. Momo oli iästään johtuen varsin vilkasliikkeinen, mutta kiipesi mielellään piiloleikin lomassa syliini makoilemaan ja peseytymään. Mikko nautiskeli omasta rauhastaan pehmustetussa kolosessa kun taas Ruu ja Tsy viettivät suurimman osan ajasta nukkuen toinen sohvalla, toinen omassa kopassaan.  

Mikäs siinä sylissä lepuuttaessa. Ja rapsutuksetkin saa kaupan päälle.

Ruu jaksoi nipinnapin aukaista silmänsä, mutta kehruukone lähti käyntiin heti, kun turkkia vähän siveli.

Kun tarkkaan katsoo, niin kuvastakin huomaa, että Jukkilla oli punaista poskikarvoissa.

Kahvilanomistajan elkein. Eipähän ainakaan hiiret hypi pöydillä...

Viikon kuluttua pääsen vihdoin kotiin silittelemään ja hellimään omia Bätmäniä ja Robynia, mutta vierotusoireisiin kissakahvila toimi mainiosti. Kahvilan pitäjä oli todella sympaattinen ja kuunteli kiinnostuneena (tai kiinnostuneen näköisenä) koreankielistä, takkuilevaa kertomustani omista kissoistani. Lisäetuna kissakahvila sijaitsee sopivasti koulumatkani varrella, joten sinne on helppo poiketa piipahtamaan vaikka joka viikko.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pilkunjyystöstä

Viime viikkoina on Suomessa kohistu Riku Rantalan kolumnin jälkimainigeissa. Paljon maailmaa nähneenä Rantala ruotii suomalaisten alituista tarvetta säännöstellä ja kieltää kaikkea, mitä eteen tulee. Hän jopa kutsuu suomalaisia poikkeuksellisen neuroottiseksi kansaksi maailman mittakaavassa. Samansuuntaisia asioita on ruodittu Hesarissa myös puoli vuotta sitten, kun Reetta Räty kirjoitti oman näkemyksensä Suomen ja Shanghain eroavaisuuksista. Monessa kohtaa nyökkään hyväksyvästi, olen samaa mieltä ja ymmärrän kolumnistien ihmetyksen. Mutta onko säännöt sittenkään tehty vain suomalaisten kiusaksi?

Korealaisten sääntöjä ja kieltoja en osaa vielä ruotia kovinkaan syvällisesti. Vasta eilen opettelimme kielikurssilla "kielletty" -fraasin käyttöä. Koskeminen kielletty. Parkkeeraaminen kielletty. Kännykkään puhuminen kielletty. Tupakointi kielletty. Ainakin ensinäkemältä oppikirjan esimerkit olivat ihan globaaleja kieltolauseita, joten samat perussäännöt vallitsevat täälläkin. Mutta joskus tosin tuntuu, että koreassa ainakin osa säännöistä on tehty rikottaviksi. Parkkeeraaminen voi olla kielletty, mutta autoja näkee parkissa suojateillä, risteyksissä, muiden autojen edessä blokkaamassa uloskäynnin... kerran tuli todistettua sitäkin, että nuori mieskuski nappasi liikennevaloissa hätävilkut päälle, juoksi kuskin paikalta lähikioskille ostamaan tupakkaa ja palasi juuri ennen valojen vaihtumista vihreäksi. Hyvin ehti, eikä kukaan  nostanut asiasta älämölöä.

Kasvimaiden ylläpitoa ei ilmeisesti mikään laki kiellä. Sipulit kerrostalotontilla tien reunassa on ihan ok. Viimeksi kummastelin juoksuradan reunalla olevaa yhden rivin perunaistutusta; jos istutus tehdään kaupungin maa-alueelle yleiselle paikalle, niin kuka käy poimimassa sadon? Voiko perunarivistön "omia" vaikkei se olisikaan omalla maalla?

Viime vuoden lopulla Koreassa tuli voimaan tupakointikielto ravintoloissa ja baareissa. Jos tänä päivänä joku kysyy tarjoilijalta tuhkakuppia, vastaukseksi saattaa tulla "ravintolassamme on tupakointi kielletty, joten meillä ei ole tuhkakuppeja. Mutta voit karistaa savukkeesi tähän pahvimukiin". Alkoholilainsäädäntö sen sijaan aiheuttaa jatkuvasti ihmetystä erityisesti amerikkalaisissa. Koreassa nimittäin julkijuopottelu on täysin sallittua ja laillista, ja sojuttelijoita näkyykin katukuvassa päivittäin. Toisin kuin Suomessa, se ei kuitenkaan aiheuta mielipahaa, ei humalaista öykkäröintiä, ei oksentelevia teinejä eikä kaduilla ohikulkijoita ahdistelevia kännikaloja. Alkoholi on erottamaton osa korealaista kulttuuria, mutta sen käytöstä ei tehdä numeroa. Humalaisia toki näkyy, mutta henkilökohtaisesti minua ei ole vielä kertaakaan häirinnyt korealaisten hilpeästi sammaltava puhe tai horjuva askel. Toki alkoholi aiheuttaa aina omat ongelmansa ja rähinää saattaa syntyä, mutta ulkopuolisen silmin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin mitä Suomen suvessa usein näkee. 

Suomalaiset pilaavat pilkunjyystöllään kaiken kivan. Kuten esimerkiksi ravintolan astioiden pesemisen kaupungin läpi virtaavassa joessa. (Blogistin huomio: saattaa myös olla, että tässä vain huuhdeltiin suurimmat ruoantähteen astiasta ennen niiden pakkaamista kohti tiskiä. En kuitenkaan mennyt ko. ruokateltan asiakkaaksi ottamaan asiasta selvää....)

En osaa sanoa, miten paljon Koreassa tehdään terveystarkastuksia ravintoloihin tai säännöstellään elintarvikkeiden käyttöä ja myymistä. Sen kuitenkin voin sanoa, että kertaakaan en ole kohdannut ravintolassa tilannetta, jolloin minua olisi arveluttanut syödä jotain sen vuoksi, että epäilisin sen olevan terveydelleni vaarallista tai aiheuttavan ruokamyrkytyksen (tosin täällä ruoan arveluttavuus syntyy ihan muista asioista :)). Olen saanut vatsataudin yhden kerran, ja sen aiheutti itaewonilaisen brittipubin hampurilainen, jossa ei ollut edes majoneesia. Ravintoloita pystytetään vähän minne sattuu, ruokaa myydään skootterin tarakalta, kaupunkia kiertävistä ruokakärryistä, takapihoille pystytetyistä teltoista ja ihan mistä nyt sopiva paikka vain löytyy. Silti uskon korealaisten pitävän ruoan terveellisyyttä ja hygieenisyyttä erittäin korkeassa arvossa.

Joskus tosin kalatorin ohi kävellessä ja maassa lojuvia merimakkaroita ja levänippuja haistellessa mieleen juolahtaa, että koskakohan terveysviranomaiset kävivät torilla viimeksi...

Mutta suomalaisten pilkunjyystöstä huolimatta (tai juuri siitä johtuen) suomalaista ruokaa, luontoa ja elinympäristöä pidetään kadehdittavana myös täällä Koreassa. Useimmilla korealaisilla on mielikuva, että Suomessa vettä voi juoda järvestä ihan noin vain, niin puhdasta siellä on. Ja viime viikonloppuna korealainen ystäväni kuvaili Suomen olevan korealaisille "unelmien satumaa", jonne jokainen haluaisi ainakin kerran elämässään matkustaa nähdäkseen sen puhtauden, kauneuden ja luonnollisuuden, jonka keskellä joulupukkikin jauhaa xylitol-purkkaa.

Joten vaikka suomalaiset pilaavatkin kaiken spontaaniuden säännöillään ja kielloillaan, on se silti turistin silmin unelmien yhteiskunta, jossa kaikki toimii, kaikki on puhdasta, kaikki on turvallista ja kaikilla on oikeus ilmaiseen koulutukseen. Jotain, mikä läheltä katsottuna tuntuu aina niin itsestäänselvyydeltä, mutta korealaisin silmin on vielä kaukana täkäläisten ulottumattomissa.

Ps. googletin netistä eri maiden tyhmiä lakeja. Suomen kohdalla erityismaininnat ovat saaneet teosto-maksut takseissa sekä televisioluvan maksaminen riippumatta siitä, omistatko telkkaria vai et. Kuulostaa kieltämättä tyhmältä. Etelä-Korean kohdalla tyhmiin lakeihin kuuluu mm. kielto, ettei kulkukissoja saa syödä. Laki kieltää myös, ettei ravintolassa saa imitoida tai esiintyä eläimenä. Hyvä tietää.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Aurinkoa pakoon

Elohopean kivutessa taas kolmenkympin paremmalle (?) puolelle pakkasimme eväät reppuun ja polkaisimme pyörät Anmokin rannalle. Jo rannalle ajaessa huomasimme selvän ilmatilan muutoksen, kun tuuli viileni ja ilma raikastui, eikä kaupungin tukala helle puristanut hikipisaroita  valumaan pitkin ohimoita. Repustamme löytyi piknik-eväiden lisäksi tietysti myös pyyhkeet, aurinkorasvat ja luettavaa, jotta rantailu ja rentoilu onnistuisi mahdollisimman jouhevasti. 

Vihdoinkin kaupasta oli saatavilla tomaattia kohtuuhintaan! Lähdimme lopulta aivan törsäilylinjalle ja ostimme samaan syssyyn myös mozzarellaa, jotta omalla ikkunalaudalla (kitu)kasvaneet basilikat saatiin käyttöön. Enpä ole ennen syönyt tomaatti-mozzarellasalaattia tikuilla...
Paikan päälle saavuttuamme aloimme pohtia, mahtaako täkäläisittäin olla sopivaa ottaa paitaa pois aurinkoa ottaessa. Korealaisia kun ei juuri koskaan näe uimapuvuissa, bikineissä tai pelkissä shortseissa, vaan uimaankin mennään aina vähintään t-paitaan ja shortseihin pukeutuneina. Koska rannalla oli varsin vähän väkeä, uskaltauduimme kuitenkin paidattomuuteen ja pikapuoliin näimme myös paikallisittain harvinaisen paidattoman korealaisenkin rohkaistuneen rantaveteen lastensa kanssa. 

Mutta meidän kolmen lisäksi ei sitten muita auringonpalvojia rannalla tullutkaan vastaan. Korealaiset ovat nimittäin fanaattisia auringonpakoilijoita. Tämä johtunee paitsi vaaleaihoisuuden ihannoinnista, myös vanhakantaisesta ajatuksesta, että ruskettunut iho on ahkeran peltotyöskentelyn tai muun "maalaisen" työnteon tulosta, eikä täten siis ole mitenkään suuressa suosiossa etenkään naisten kesken. Kaupungilla kulkiessa kelin ollessa mikä tahansa, korealaiset kantavat päivänvarjoa mukanaan. Jos sataa, se käy kätevästi sateenvarjosta, mutta poutakelillä sitä kannetaan auringolta välttymisen toivossa. Jopa pilvisäällä näkee useilla naisislla päivänvarjon pään yllä keikkumassa. 

Päivänvarjon lisäksi pukeudutaan mielellään pitkähihaiseen paitaan ja sukkahousuihin ylimääräisten auringonsäteiden pelossa. Aivan must-asuste jokaisella yli 40-vuotiaalla naisella on mahdollisimman isolla lipalla varustettu (mielellään kiiltävä, strasseilla koristeltu) musta aurinkolippa, joka peittää kasvot ja myös osan kaulasta. Lisäksi puetaan kasvojen päälle koko naaman peittävä huivi tai maski, joten on aivan normaalia tavata juoksulenkillä murtovarkaiden näköisiä mummoja, joiden aurinkolipan ja kasvomaskin välistä vilkkuu vain ohut kaistale silmänaukkoja varten.

Uimaan mennään, mutta pitkähihainen päällä. Ja aurinkolipat mukana, tottakai.
Vaaleutta ihannoidaan siinä määrin, että valkaisua haetaan myös purkista. Käydessäni ostamassa meikkivoidetta tuli eteeni aivan uudenlainen ongelma: mistä löytyy ei-valkaisevaa meikkivoidetta hieman päivettyneelle iholle? Kosmetiikkamyyjä oli ihmeissään minun tuijottaessa kauhistuneena takaisin hänen ehdotettuaan valkaisevaa voidetta "länsimaalaiselle iholleni". Paitsi valkaisevaa meikkivoidetta ja valkoistakin valkoisempaa puuteria, naiset käyttävät naamaansa tujumpiakin tärpättejä. Filippiiniläinen ystäväni pakoili aurinkoa taannoin tv-esitystä tehdessämme talon pihalla varjosta varjoon puhisten, että ei voi ruskettua enää yhtään, sillä "olen muutenkin jo ihan musta!". Ja kertoi samaan hengenvetoon harkinneensa ihonvaalennusta kemiallisin hoidoin, mutta lykänneensä vielä toteutusta, sillä oli kuullut kauhutarinoita kyseisten aineiden sivuvaikutuksista. Itse taas kerroin suomalaisten potevan suorastaan huonoa omaatuntoa, jos aurinkoinen päivä on pakko viettää toimistotöiden parissa ja arvokkaat auringonsäteet pääsevät karkuun...

Mutta mitä korealaiset sitten tekevät rannalla? Noh, pystyttävät tietysti teltan. Joten tänäänkin saimme viereemme ihmeteltäväksi telttarivistöä pystyttävät herrat sekä aurinkovarjojen alla pakoilevat koreattaret. 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...