lauantai 31. elokuuta 2013

Viidakko keskellä kaupunkia

Perjantaina oli edessä päiväreissu Souliin, ja olin jo etukäteen päättänyt käydä tutustumassa Yangjaen Flower Cityyn eli jättimäiseen kukkamarkettiin. Aloitin matkanteon jälleen Incheonista, jossa hyppäsin metroon kännykkäappsin osoittaessa 32 asemanväliä ja noin kahden tunnin matkustusaikaa. Onnekseni heti alkumatkasta sain matkaseuraksi korealaisen herrasmiehen, joka matkasi kanssani samoille suunnille ja vei minut mukanaan huomattavasti lyhemmälle bätmänreitille, jolloin matkustusaika nopeutui vähintäänkin puolella tunnilla. Metromatkan lomassa ehdimme jutustella niitä näitä Suomesta ja sen sijainnista, sillä miekkonen ei ollut ihan tarkkaan selvillä siitä, missä tämä mystinen "phinlande" sijaitseekaan. Saattaa olla, että hän kuvitteli minun huijaavan viatonta miesrukkaa, kun kerroin sellaisista ihmeistä kuten ilmainen koulutus, toimiva julkinen terveydenhuolto sekä pääkaupunki, jossa vaivaiset puoli miljoonaa asukasta. Ja niille, jotka siellä ruudun toisella puolella vielä mahdollisesti mietitte, niin ei, en todellakaan käynyt tätä keskustelua koreaksi, vaan miekkonen puhui vallan hyvää englantia. 

Sen sijaan korean kielen harjoitukset lähtivät käyntiin kukkamarketille saapuessani. Flower market koostuu kahdesta vähittäiskauppahallista, tukkuhallista sekä leikkokukkahallista, joiden lisäksi on vielä tarjolla puumyyntiä ulkotarhasta, puutarhatarvikkeita ja -kalusteita, akvaarioita sekä häkkilintuja. Itse viherkasvi- ja kukkakauppahallit olivat jäätävän kokoisia, käytävien kätkiessä sisäänsä satoja ja satoja kukkakauppiaita. Ja valikoiman monipuolisuus oli päätähuimaava; tuntui, kuin olisi astunut upeaan viidakkoon erilaisten palmujen ja hedelmäpuiden sekä kukkaloiston keskelle. En ole koskaan tunnustautunut viherpeukaloksi ja Raidin tavoin tapan helpostikin sekä talossa että puutarhassa kaiken etäisesti vihreää muistuttavan, mutta palmujen keskellä aloin hinguta yhä enemmän ihania vihreitä kasveja kotiin. Pienempien kasvien hinnat olivat todella edulliset lähtien 2000 wonista eli noin 1,40 eurosta ylöspäin. Toki hintakatto ulottui sitten todella korkealle, sillä tarjolla oli mitä erikoisimpia palmupuita jättimäisissä ruukuissaan, ja mikäli haluat sekä palmun että ruukun, saat varmasti lyödä reippaasti pätäkkää pöytään.

Ensi askel keskelle viidakkoa

Mitäs sitä sitten tekisi mieli hankkia...?

Orkideakauppoja oli lukemattomia.

Mites vaikka oma pikku käppyrämänty olohuoneen nurkkaan?

Paitsi kukkia ja kasveja, myös erilaisia puutarhakoristeita ja muita oheistuotteita oli saatavilla.


Joulua odotellessa... Onkohan ennen joulua saatavilla myös hyasintteja?

Blogistin vihersuunnittelija
 


Tämä oli aika kiva.



Kauniin väriset ja tarkoitukseen sopivat ruukut tekivät simppeleistäkin kasveista upean näköisiä.

Mutta mikä kumma tämä on??
Poikkesin lyhyesti myös leikkokukkahallissa, sillä olin ajatellut ostavani jonkun hyvin simppelin, pienen kimpun kodin keittiötä piristämään. Halliin päästessäni hautasin kuitenkin haaveeni yksinkertaisesta kimpusta, sillä hallissa sadat floristit taiteilivat mitä mielikuvituksellisempia kukkalaitteita aina sinisistä ruusuista ja upeista liljoista lähtien. Tavallisempia kukka-asetelmia en pikaisen kierrokseni aikana löytänyt lainkaan, ja niinpä mielessäni pyörinyt värikäs tulppaanikimppu jäi tällä kertaa saamatta, sillä en edes kehdannut pyytää arvonsa tuntevia kukkataiteilijoita kääräisemään muutamaa kukkasta "ihan vaan simppeliksi puketiksi". 




Nämä ovat hyvin tyypillisiä asetelmia Koreassa. Esimerkiksi uuden kaupan avajaisten jälkeen kaupan ulkopuolella on usein tämän kaltaisia kukkalaitteita. 

Ehkä jo vähän liikaa...



Leikkokukkaosaston perällä oli vielä hämmästyttävä akvaario-osasto, jossa myytiin mahtavia, seinän kokoisia akvaarioita kaloilla tai ilman. Kukkamarketin imagoon sopivasti tarjolla oli myös täysin eläimettömiä akvaarioita pelkästään vesikasveja varten, mutta myös metrien korkuisia, pyöreitä vesitankkeja täynnä piraijoita tai kilpikonnia. Epäselväksi jäi, paljonko koko seinän kokoisesta unelmien akvaariosta pitäisi pulittaa, mutta veikkaisin, että ihan viikkorahoilla sitä ei kotiin kuljetettaisi. Ja niin ihanalta kuin akvaario näyttikin, luulisin sen ihanuuden loppuvan siihen päivään, kun vesi pitäisi vaihtaa ja akvaario puhdistaa. Ja mitenkähän sen saisi vielä kuljetettua Suomeenkin?  

"Hei kulta...mä tein ihan pienen heräteostoksen..."

Näyttävät vähän pahansisuisilta.

Konna halusi esitellä blogistille sieraimiaan.

Kasviakvaario. Meniskö tämä myös päivän asu -postauksesta?

Ulkopuskat houkuttelivat myös vierailijoita kukkien lomaan.

Shoppailun lopputulos. Varsin maltillista, sanoisin.
Samasta syystä myös suuremmat puut ja palmut piti jättää rauhaan, sillä en usko kovinkaan monen palmun tykkäävän kahden kuukauden rahtilaivakuljetuksesta ilman kastelua ja valoa laivakontissa... Eli tällä kertaa uudet, vihreät perheenjäsenemme mahtuivat vielä kahteen muovikassiin.

torstai 29. elokuuta 2013

Ruokailutapoja, osa 1. Ravintolassa

Ruokailutavoista toivottiin lisätietoa, joten ajattelin kirjoittaa muutamia satunnaisia ohjeita korealaiseen ravintolaan menijälle. Normaalisti käymme aika tavanomaisissa paikoissa, suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna voisi ulkoasua kutsua monesti jopa vaatimattomaksi, mutta ruoan suhteen ei pidä mennä lankaan - se on herkullista missä vain! Mikäli ei oteta huomioon länsimaalaisia (esimerkiksi italialaisia) ravintoloita tai Soulin fine dining -skeneä, niin normaalisti korealaisissa ravintoloissa on tasapuolisesti sekä lattiallaistumispaikkoja että pöytä ja tuolit -paikkoja. Jos menet lattiapaikalle, muista ottaa kengät pois ennen astumista korokkeelle. Lattiapaikoissa on myös yleensä seinän vierustalla kasa pehmustetyynyjä takapuolen alle asetettavaksi. Korealaiset saattavat joskus olla tarkkoja istumajärjestyksestä ja isolla porukalla syödessä saatetaan naiset istuttaa toiseen päähän pöytää ja miehet keskenään toiseen päähän. Yleensä kuitenkin voit itse vapaasti valita paikkasi. Menu on melko harvoin tarjolla pöydässä, useimmiten se on luettavissa seinällä olevasta plakaatista ja lähes aina se on pelkästään koreaksi, joten kielen lukeminen ja muutaman ravintolasanan tunteminen on toki eduksi. Kalliimmissa ravintoloissa ja Soulin seudulla törmää useammin myös englanninkielisiin menuihin, jotka saatetaan tuoda pöytään länsimaalaisen ravintolan tapaan.


Tyypillinen bbq-illallinen päättymässä

Kun pääset istumaan ja saat jalkasi taiteltua jotenkin pöydän alle, tulee yleensä tarjoilija melko nopeasti kyselemään, mitä haluaisit syödä. Koreassa ei tunneta alkupala-/pääruoka-ajatusta, vaan kaikki ruoka tuodaan kerralla pöytään ja syödään yhtä aikaa. Lisää voit tilata myöhemmin, missä tahansa vaiheessa. Useimmiten kuitenkin panchanit eli lisukkeet tuodaan pöytään ensin, jonka jälkeen saapuu itse pääruoka. Ruokailuvälineiden asettelu sekä veden kaataminen mukiin tapahtuu omatoimisesti, ja on kohteliasta asettaa puikot sekä lusikka myös kanssaruokailijalle. Korealaiset syövät metallisilla, lituskaisilla puikoilla sekä lusikalla, joskin länsimaalaiselle saatetaan joissain ravintoloissa tulla erikseen tarjoamaan haarukkaakin. Veistä sen sijaan ei juuri koskaan ole käytössä, sillä ruoat on monesti paloiteltu valmiiksi suupaloiksi tai sitten ne on tarkoitus paloitella puikkoja apuna käyttäen. Sormin syödään lähinnä vain friteerattua kanaa, bbq-lehtikääryleitä ja ehkäpä katkarapuja, mutta suurin osa menee puikkojen ja lusikan voimin. Aterimet ovat yleensä pöydällä omassa pitkulaisessa rasiassaan, mutta joskus saattavat myös sijaita pöydän reunan alla olevassa vetolaatikossa. Lautasliinoja ei käytetä, ainoastaan ohuita, pieniä nenäliinoja. Nenäliinateline saattaa sijaita pöydän lähellä olevassa seinässä, joten katso ympärillesi, jossei liinoja löydy pöydästä.  


Vesikannun ja mukien yhteydessä tarjoilija tuo usein pöytään myös kosteuspyyhkeitä käsien pyyhkimistä varten. Puikot ja lusikka kaivetaan rasiasta omatoimisesti. 

Lisukkeet ovat aterian yhteydessä ilmaisia ja niitä voi pyytää lisää niin paljon kuin jaksat syödä. Joidenkin ruokien kanssa tarjotaan automaattisesti riisiä, mutta jos haluat lisukeriisin, se maksaa tyypillisesti noin tuhat wonia eli 70 senttiä per kulho. Tarjoilijoita on luvallista juoksuttaa paljon, eivätkä he pahastu, vaikka joutuisivat palvelemaan pöytäseuruettasi kymmenenkin kertaa. Tarjoilijaa kutsutaan ystävällisesti "yogio"-huudahduksella, jolloin kuka tahansa vapaana oleva tarjoilija kiiruhtaa luoksesi puolijuoksua. 

Toisinaan vettä ei ole tarjolla pöydässä, vaan korealaiset juovat veden vasta aterian jälkeen hakemalla teräsmukin sterilointikaapista ja täyttämällä sen automaatista. Länsimaiselle tämä tuntuu oudolta, sillä lähes kaikkihan ovat tottuneet juomaan vettä aterian yhteydessä. Uskaltaisin väittää, että jok'ikisessä korealaisessa ravintolassa on tarjolla myös olutta ja sojua, joten niitä voi tilata ruoan kuin ruoan oheen.


Jaettu ilo, paras ilo. Pätee siis myös ruokailuun. 

Korealaiseen kulttuuriin kuuluu olennaisena osana ruoan jakaminen, joten monesti ruoka tulee yhtenä isona annoksena, josta kukin annostelee omalle pikkulautaselleen muutaman suupalan verran kerrallaan. Keitto saatetaan syödä yhteisesti samasta keittokulhosta omalla lusikalla kurotellen, mutta jos tapa tuntuu sinusta epämiellyttävältä, voit toki ottaa ylimääräisen lusikan ja annostella keittoa omalle lautasellesi. Älä ota pikkulautasta koskaan täyteen ruokaa, vaan ainoastaan pari-kolme suupalallista kerrallaan. Korealainen tapa on syödä pikkuhiljaa ja näykkimällä, joten suomalainen "lautanen täyteen ja kerralla tyhjäksi" ei toimi täällä. Syödessä on ihan ok maiskuttaa tai jopa röyhtäistä (joskaan ei välttämättä suotavaa), sen sijaan niistäminen on nou-nou. Tämä tietysti tuottaa ongelmia, koska varsin usein tulinen ruoka saa nenän vuotamaan Niagaran tavoin. Tuolloin toki nenän huomaamaton pyyhkäisy sallitaan, mutta varsinainen tursottaminen on korealaisittain erittäin epäkohteliasta. 

Mikäli olet barbeque-paikassa, tuodaan pöytään yhdessä lihan kanssa myös sakset ja pihdit. Korealaisittain seurueen nuorin nainen on usein se, kenen odotetaan grillaavan lihat, mutta mikäli itse joudut saksien varteen, etkä oikein tiedä, miten toimia, voit myös pyytää seuralaistasi auttamaan. Mikäli tarjoilija ei ole kovin kiireinen, hän saattaa hoitaa grillaamisen ja lihojen kääntelyn puolestasi. 

Kun korealaiset kokevat olevansa oikein läheisiä ystäviä pöytäseuralaistensa kanssa, he saattavat haluta syöttää toisiaan. Tämä voi tapahtua puikoilla, jolloin korealainen syöttää sinulle suupaloja omilla puikoillaan, tai vastaavasti bbq-pöydässä myös käsin niin, että korealainen ystäväsi valmistaa sinulle oman nyytin ja syöttää sen suoraan suuhusi omin käsin. Tapa on merkki ystävyydestä ja anteliaisuudesta, eikä siitä ole kohteliasta kieltäytyä. Samoin on juomien laita, etenkin, jos vanhempi ruokailija tarjoaa nuoremmalle alkoholia. Juomistavoista voin kirjoittaa joskus myöhemmin kokonaisen oman postauksen, mutta pääsääntönä kannattaa muistaa, että älä kaada itsellesi juomaa, vaan kaada muille (aloita vanhimmasta!), ja odota sitten, että vierustoverisi kaataa sinun lasisi täyteen. Aina välillä on hyvä kippistää pöytäseurueen kesken ("konbe!").

Ruokailu saattaa kestää kauan, ja korealaiset pitävät mielellään lyhyitä taukoja ruokailun lomassa. Varsinaisen ruokailun jälkeen saatetaan pöytään vielä tilata "jälkiruoka", eli esimerkiksi kylmä tai kuuma nuudelikeitto. Jälkiruokia ei ole, ainoastaan joissain ravintoloissa saatetaan antaa hedelmä mukaan tai pöytään tuoda esimerkiksi pieniä riisimassapalleroita. Myös makea riisijuoma käy jälkiruoasta, eivätkä kyseiset jälkkärit koskaan maksa erikseen. Joissain ravintoloissa saattaa olla piparminttukaramelleja tai kovia hedelmäkarkkeja tarjolla laskunmaksutiskillä. Laskua ei milloinkaan makseta pöydästä, vaan se mennään maksamaan erikseen tiskille. Pöydässä on usein lista, johon tarjoilija merkitsee syömänne ruuat sitä mukaa, kun tilaatte, joten ota lista mukaasi mennessäsi maksamaan. Laskua ei koskaan ositeta tai jaeta ruokailijoiden kesken, vaan yksi henkilö maksaa koko laskun kerralla. Seuraavalla kerralla on sitten sinun vuorosi! Tippiä ei jätetä yleensä missään tapauksessa. Mikäli haluat antaa tunnustusta ruoasta, tee se sanallisesti kiitoksin, mutta tippaus ei kuulu lainkaan korealaiseen kulttuuriin ja olenpa jopa kuullut, että jotkut saattavat pitää tipin jättämistä epäkohteliaana. Ei myöskään olisi ensimmäinen kerta, kun tarjoilija juoksee perääsi pihalle tuoden jättämäsi setelin sinulle: "unohdit tämän pöytään". 

Tyypillisesti ruokailuastiat ovat muovia tai terästä, joskus myös keraamisia (etenkin kuumat keitot tarjoillaan usein mustista keraamisista "padoista"). Teräsastioista tarjoillaan usein kylmät keitto- ja nuudeliruoat, ja kulhot ovat jäätävän isoja, joten syömistä riittää paljon.

Syömis- ja juomistavoista on niin paljon kirjoitettavaa, että jatkan aiheen parissa lisää myöhemmin. Ja näissäkin asioissa - kuten aina - on hyvä muistaa, että peruskohteliaalla käytöksellä pärjää mainiosti, eikä ruokailuetiketistäkään kannata ottaa liikaa paineita. Korealaiset opastavat ulkomaalaista mielellään, eivätkä yleensä pahastu, vaikka pieniä etikettivirheitä tulisikin tehtyä. Kunhan et ronklaa ruoan kanssa etkä hauku sen makua, pärjäät jo varsin hyvin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kissakeskiviikko

Eilen saimme vieraan Suwonista, kun ihana Taina saapui tapaamaan suomalaisia kohtalontovereitaan tänne toiselle puolelle maata. Taustoista kerrottakoon sen verran, että muutama viikko sitten törmäsin sattumalta toisen ulkosuomalaisblogin kautta Täällä Muualla -blogiin, joka suureksi hämmästyksekseni osoittautui suomalaisten Tainan ja Samin blogiksi täältä Koreasta (Olipa kerran Pariisi -blogin Riinalle kuuluu siis suuri kiitos koreansuomalaisten yhdistämisestä, kiitos Riina hyvästä blogilistauksesta sivuillasi!). Yhtään pidemmälle lukematta laitoin heti kommenttia blogiin, joka johti sittemmin paitsi sähköpostinkeskusteluihin, myös Tainan vierailuun Gangneungissa. Ja eilen tavatessamme ensimmäistä kertaa tuntui, kuin olisimme tunteneet jo vuosia; sen verran tarkkaan olemme toistemme blogit kahlanneet läpi! (Tainan ja Samin blogia pääsette lukemaan tästä.)

Eilisilta kului siis sashimi-illallisen merkeissä, josta jatkoimme pitkähköksi venähtäneelle iltaoluelle Bumpiniin. Seuraksemme saimme myös varsin ystävällisen korealaisen lääkärin (joka muuten esitteli itsensä ihan etunimeä myöten), jonka kanssa muun muassa otimme pienet kädenvääntökisat sekä keskustelimme pitkät tovit. 

Kun kerran ollaan eräässä Korean kuuluisimmista seafood-kaupungeista, niin tokihan paikallisia herkkuja täytyy vieraillakin maistattaa. Tässä tarjolla mm. tonnikalaa, katkarapua, mustekalaa sekä jonkinsortin merimakkaraa tai muuta kikkaretta.
Aamu sen sijaan alkoi yllätyksellä. Matkalla asioille huomasin talomme vahtimestarin kopin edessä nyrkinkokoisen, likaisen ja tärisevän pikku karvapallon. Pallon edessä oli kipollinen maitoa ja raukka oli uuvahtanut naama viiksiä myöten maitoon uponneena. Itse vahtimestari, joka ulkonäöstä ja hapuilevasta askeleesta päätellen oli nauttinut aamupalaksi pullon tai pari sojua, murahteli tympääntyneenä pennulle ja sitä ihmettelemään jääneelle blogistille. Hetken pennun tärinää seurattuani tajusin, että se on joko liian pieni tai liian heikossa kunnossa pystyäkseen juomaan maitoa kiposta, ja syöttäminen pitäisi hoitaa jollain muulla tavalla.  


Voi raukkaa!

Reilun puolen tunnin kuluttua asioilta palatessani kävin ostamassa kioskista pillimaidon pennun syöttämistä varten. Ajattelin myös kipaista lähiapteekkiin hakemaan ruiskun, jolla maitoa voisi syöttää helpommin sekä käydä kotona tekemässä pennulle pahvilaatikosta ja pyyhkeistä lämpöisen ja kuivan pesän lepäämistä varten. Suuntasin askeleeni kohti vahtimestarin koppia, mutta pentua ei näkynytkään enää missään. Vahtimestari sen sijaan tuli askel kovasti keventyneenä ja huolettomasti vihellellen roskakatoksen suunnalta, jolloin tiedustelin häneltä kissanpennusta. "" (=poissa), vastasi talkkari silminnähden välinpitämättömästi. Nyrkkiä puristaen ja kieltä purren jätin lopulta tarkemman tivaamisen sikseen, mutta tuntien täkäläisen vanhemman sukupolven (lievästi sanottuna) nuivan suhtautumisen kulkueläimiin, olisin voinut vaikka vannoa talkkarin heittäneen pennun roskiin. Mutta ehkä parasta näin; ei tarvitse tuntea blogistia kovinkaan hyvin arvatakseen, että päivän-parin kuluttua perheessämme olisi todennäköisesti ollut uusi jäsen, jonka tuominen myöhemmin Suomeen olisi saattanut olla melkomoista paperisotaa ja hyviä hermoja vaativa urakka.

Pennun karun kohtalon unohtaakseni päätin suunnata Tainan kanssa iltapäiväkahville kissakahvilaan, jossa olisi tukku hyvinvoivia ja -huollettuja, tyytyväisiä kehruukoneita silitettäväksi. Tänään tosin kissakahvilan asukit eivät olleet kovin kuvauksellisella tuulella, mutta muutama blogikelpoinenkin otos sentään tuli haalittua. 


Ruu tarkkaili paparazzeja turvallisen välimatkan päästä

Momo oli kasvanut kovasti sitten viime näkemän

Leikkisyyttä riitti edelleen, mutta sylikissan elkeet olivat unohtuneet täysin, eikä Momo oikein viihtynyt edes silitettävänä.

Ruu esittelee mekkoaan (mikä kumma vimma täkäläisillä on pukea kaikki eläimet vaatteisiin?)

Tsy tarkkailee menoa ikkunan toisella puolen. 

Mikkokin tuli lopulta pesästään kuvattavaksi. Suurikokoista ja punaposkista Jukkia ei pettymyksekseni näkynyt kahvilassa lainkaan: joko se oli muualla "päivähoidossa" tai sitten nukkui sikeitä päiväunia katseilta piilossa.

maanantai 26. elokuuta 2013

Päivällisvierailu ja musikaalireissu

Takana on tapahtumarikas viikonloppu. Lauantaipäivä kului kokkausten parissa, sillä olimme kutsuneet päivällisvieraiksi tuttavapariskunnan Herra Tohtorin sekä hänen tyttöystävänsä Linan. Olemme tavanneet Herra Tohtorin joskus keväällä Bumpinissa, jossa Eric esitteli meidät ja jonka jälkeen olimme taannoin hänen luonaan illallistamassa golfpelin jälkeen. Miehet siis käyvät myös yhdessä pelaamassa, ja täten voisin sanoa, että olemme jo pitkälti enemmän "ystävät" -kategoriassa kuin "hyvänpäiväntutut" -osastolla. Ja kaikesta tästä huolimatta kumpikaan meistä ei tiedä Herra Tohtorin etunimeä. Kun alkujaan meidät esiteltiin ja vielä uudestaan kysyimme, että "anteeksi, mutta mikä nimenne olikaan...", vastaus tuli ystävällisesti, mutta tiukasti: "voitte kutsua minua Herra Tohtoriksi". Selvä peli. 

Tällä kertaa päätimme kattaa pöytään vain veitsen ja haarukan, ei puikkoja. Lisäksi asettelin lautasen viereen myös servietin, vaikka edelliset vieraamme joutuivatkin erikseen kysymään, että mikä se on ja mihin sitä käytetään. Onhan se aina mukava aiheuttaa pientä hämmennystä vieraissa.
Ja kun lauantaina päivällisen jälkeen yömyöhään Herra Tohtori tyttöystävineen lähti jatkopaikastamme Bumpinista, ja tiedustelimme vielä Ericiltäkin Herran etunimeä, ei kiertotiekään tuottanut tulosta: "Kutsukaa häntä Herra Tohtoriksi". Sanokaa mitä sanotte titteleistä ja niiden tärkeydestä, mutta jos nyt kuitenkin olemme jo vierailleet koti-illallisilla puolin ja toisin ja viettäneet muutenkin aikaa yhdessä, eikö ole ymmärrettävää haluta tietää, millä nimellä voisi ystäviään kutsua?

Jatkot Bumpinissa. Niinkuin aina. 

Päivällinen sujui kuitenkin hyvin. Korealaiset ovat uuvuttavan ahkeria syömään, mutta tällä kertaa olimme onneksi osanneet jo varautua kohtuullisen hyvin. Päivän menu oli suomalaista kotiruokaa, siis lihapullia, perunamuusia ja suppilovahverokastiketta. Erityisesti lihapullat ja suppilovahverokastike maistui vieraille, samoin pikkutarjottavana olleet säilykemuikut. Jälkkäririntamalla päädyin lopulta yksinkertaiseen ja varmaan kääretorttuun, täytteenä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Ja koko kääretorttu katosi parempiin suihin. Lisäksi tarjolla oli suomalaisittain ruisvoileipäkeksejä katkarapu-tuorejuustolevitteellä sekä kahvin kera domino-keksejä. Illallispöydässä istuttiin hartaasti aina kello viidestä lähes puoleenyöhön, jonka jälkeen jatkoimme vielä muutamalle drinkille Bumpiniin Ericiä tapaamaan. Tosin kuten kerrottu, Herra Tohtori ja Lina kotiutuivat hieman aikasemmin, kun taas me jatkoimme vielä baarin sulkeuduttua täkäläiselle "baaripitsalle" eli luvassa oli mahtavaa herkkua, kimchijjeonia. Olin kyllä kuullut tästä melko tavanomaisesta ruoasta (siis kimchipannukakusta) joskus aikaisemminkin, ja koska täkäläiset pannarit ovat hyvin suosittua lounasruokaa, on erilaisia versioita tullut kokeiltua. Mutta tämä kyseinen, kimchistä paistettu läpyskä oli jotain niin käsittämättömän hyvää, että melkeinpä väittäisin valitsevani sen ennen peruspitsalättyä! Tosin ravintoarvoltaan se lienee vähintäänkin yhtä rasvainen kuin normaali kinkku-salami-pekoni-kebablihapitsa ekstrajuustolla, mutta siinä on kuitenkin kimchiä; sen on siis pakko olla  myös terveellistä!

Vapiskaa, Suomen pitseriat! Kimchijjeon tulee ja valloittaa aamuneljän ravintolatarjonnan.

Ja kuten sitten arvata saattaa, painoin pääni tyynylle joskus neljän jälkeen. Ja herätys oli tietysti kahdeksalta, sillä sunnuntaina oli ohjelmassa kielikurssilaisten retki Jack the Ripper -musikaaliin Souliin. Kulttuurikeskus oli järjestänyt halukkaille ilmaisen matkan lounaineen ja bussikuljetuksineen Soulin D-cube -taidekeskuksessa esitettävään musikaaliin, ja lähtijöitä olikin yhteensä noin pari-kolmekymmentä. Itse musikaali on kuuluisa ja sitä on esitetty ensimmäisen kerran Soulissa jo pari vuotta sitten, myöhemmin tuotanto kiersi myös Japanissa ja sittemmin palasi Koreaan uudella esiintyjäkaartilla. Koko esitys oli luonnollisesti koreaksi, joten mitään suurta ahaa-elämystä en kielen vuoksi kokenut, mutta itse musikaali oli upea, esiintyjät todella hyviä (erityismaininta taitavista laulajista) ja etenkin lavastus teki blogistiin suuren vaikutuksen. Tarinahan on itsessän raaka ja väkivaltainen, mutta juonen keskipisteessä taisi lopulta olla enemmänkin rakkaustarina kuin murhat, ja välillä tanssi- ja lauluesitykset olivat varsin hilpeitä teemaan nähden. 

Matkaevästys oli otettu huomioon. Mukaan saimme paketillisen riisikakkuja, tällä kertaa itse asiassa varsin hyviä (olen ollut huomaavinani, että Korean elo tekee jo tepposet; perjantaina syvästi inhoamani merileväkeittokin alkoi maistua "ihan ookoolta"... ja nyt jo riisikakutkin ovat herkullisia? Mitä oikein tapahtuu?)

Esitystä ei tietenkään saanut kuvata, joten lainasin muutaman otoksen musikaalin virallisilta nettisivuilta. Erikseen täytyy vielä mainita, että itse musikaalin lisäksi blogisti oli melko vaikuttunut myös pääosamiesten saamista kirkuvista suosionosoituksista, hysteerisistä taputuksista ja käsien ojentelusta eturivien osalta. Kuuleman mukaan esiintyjäkaartissa oli mukana kuuluisia korealaisia näyttelijöitä, jotka nauttivat varsin suurta suosiota eritysesti naiskatsojien keskuudessa. Ja sen kyllä huomasi.

Anderson, yksi päähenkilöistä

Hilpeissä sarjamurha-tunnelmissa
Koko tuotanto oli mielestäni todella onnistunut, ja vaikka en mikään musikaaliekspertti tai teatterin suurkuluttaja olekaan, niin uskaltaisin sanoa, että esitys oli kyllä parempi kuin suurin osa Suomen vastaavista. Toki tulee ottaa huomioon, että katsojamäärät ja siten budjettikin on täkäläisittäin varmasti moninkertainen Suomeen verrattuna.

Lisää kuvia sekä traileri löytyy osoitteesta http://www.jacktheripper.co.kr/

perjantai 23. elokuuta 2013

Kuvia Chilsadangista ja neuvoja Koreaan muuttavalle

Aikaisemmassa postauksessa kerroin, miten koulumatkalla ihailen usein postitoimiston vieressä sijaitsevaa vanhojen rakennusten rypästä, mutta etten ole vielä kertaakaan käynyt katsomassa, mikä nähtävyys siellä sijaitsee. Sittemmin otin härkää sarvista ja kävin paikan päällä. Kyseessä on siis Chilsadang, vanha toimistokompleksi korealaiseen tapaan. Pääportti on kuulemma yksi korealaisista valtionaarteista, tarkoittaen siis historiallisesti arvokasta kulttuurikohdetta. Itse asiassa koko kompleksi koostuu Chilsadangin toimistorakennuksesta, korkeammalla sijaitsevasta paviljongista ja Uiunrun sekä Dongheonin rakennuksista.  Kävin eilen napsimassa muutaman kuvan, ja kylläpä siellä olikin kuuma! Koska suuri osa tontista oli rakennusten välissä puutonta aukiota, ei varjopaikkoja ollut juurikaan tarjolla. Kirjaimellisesti hiki päässä tuli siis otettua kuvia.

Chilsadang sai nimensä seitsemän eri osaston mukaisesti (chil = seitsemän): väestö-, maanviljelys-, armeija-, koulutus-, verotus-, oikeus- ja satunnaiset asiat hoidettiin kaikki saman katon alla.

Alkuperäistä rakennusajankohtaa ei ole tiedossa, mutta rakennusta korjattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1632 ja uudelleen vuonna 1726. Rakennuksia käytettiin parakkeina 1866, ja ne tuohoutuivat tulipalossa vuonna 1867. Tuomari Jo Myeonghan rekonstruioi Chilsadangin hieman palon jälkeen.

Korealaiset pikkulinnut lauloivat, että eilen eräs uusi suomalaisperhe saapui maahan täysien matkalaukkujen ja jännitystensekaisten odotusten kera. Kymmenen kuukauden (huh, niin kauan jo!?) mittaisen kokemuksen perusteella osasin antaa muutamia hyviä vinkkejä, miten valmistautua kohtaamaan eksoottinen Etelä-Korea. Kuten vaikkapa, että kannattaa hamstrata sitä miesten deodoranttia muutamia ylimääräisiä pulloja mukaan; paikallisista kaupoista sitä ei tule löytymään. Tai että ne asunnossa odottavat noin kahdeksan eri kaukosäädintä kuuluvat paitsi ilmastoinnille ja televisiolle, myös valokatkaisijalle ja pyykinkuivaustelineelle. 

Korealaiset rakastavat täyttää museonsa havainnollistavilla nukeilla. Varsin usein saattaa törmätä myös museoon, jossa ei ole oikeastaan mitään aitoa, vaan melkeinpä kaikki on jälkikäteen tehtyä jäljennöstä, joiden joukossa on (joskus liikkuviakin) nukkeja. Tässä siis valtion virkamies, ja ei, se ei ole palsamoitu, se on nukke.

Virastoon olisi ilmeisesti saanut mennä ihan sisällekin katsomaan, kunhan jättäisi omat kengät ulkopuolelle ja vaihtaisi töppöset sisällä tassuttelun ajaksi jalkaan.

Itse tyydyin kuitenkin ihastelemaan vain avoimien ovien takaa näkyviä toimistohuoneita.

Japanilaisten miehityksen aikana 1900-luvulla japanilaiset vartijat ottivat rakennuksen käyttöönsä. Miehityksen päätyttyä Chilsadang toimi Gangneungin kuvernöörin virallisena asuntona aina vuoteen 1958 asti. 

Mutta mitä muuta kannattaa ottaa huomioon Koreaan muuttaessa? Ykkösneuvoni on opetella korealaiset kirjaimet ja miten niitä luetaan. Oikeasti. Se on helppoa, netissä on erilaisia "opi lukemaan koreaa kahdessa päivässä" -opasvideoita, mutta homman hanskaa ihan vain treenaamalla kirjaimia ja lukemalla kaikki mahdolliset ja mahdottomat kyltit, mitä eteen sattuu. Se helpottaa elämistä todella paljon. Lisäksi kannattaa opetella muutama sana, esimerkiksi ravintolasanasto on plussaa, jotta välttyy niiltä kaikista kamalimmilta pettymyksiltä/järkytyksiltä lautasella. Eikä eksy koiraravintolaan (ellei halua).

Toisaalta taas, kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti kaikenlaista. Eihän sitä tiedä, jos vaikka löytyy uusia lempiruokia! Itselleni ei tosin käynyt niin, kun viime viikonloppuna vihdoin päätin rohkaistua ja syödä toukkaa, sitä oksettavan hajuisessa sokeriliemessä lilluvaa lasten herkkua. Tiesin kyllä etukäteen, että toukka on koostumukseltaan jauhomainen, mutta jotenkin se silti yllätti suutuntumallaan. Maku ei ollut niin karsea, mutta se koostumuksen, imelän hajun ja omituisen maun yhdistelmä ei jättänyt kaipaamaan enää toista otosta. Yksi toukka sai siis  tällä kertaa riittää.

Taidokasta maalaustyötä

Yksityiskohtia ikkunaluukuissa



Tärkeää on opetella kumartamaan tervehtiessä ja hyvästellessä. Minua katsotaan aina kuin vähä-älyistä, kun vanhasta tottumuksesta heilautan kättä hyvästin merkiksi. Korelaiset eivät heiluta yhdellä kädellä, vaan jos heilutusta tapahtuu, se on sellaista kahden käden edestakaisin pyyhkivää lastenheilutusta. Mutta kumarrus, se on kohteliasta.

Kannattaa myös naisena muistaa pitää kätensä kurissa, siis kättelytilanteissa (ja toki muutenkin). Kädet vaikkapa taskuun, ettei niitä tule törkittyä toisten kylkiin. Joka kerta, kun ojennan käteni kättelyä varten, minua ensin katsotaan pitkään, ja sitten, vastapuolen hoksottimista riippuen, siihen joko tartutaan vastahakoisesti ja vaivaantuneesti tai sivuutetaan koko juttu ikään kuin ei kättä olisi olemassakaan.




Hymyile. Varaudu suorasukaisiin kysymyksiin yksityiselämästäsi, iästäsi, lapsista, miehen työpaikasta, painosta ja pituudesta, ulkonäöstä ja kaikesta muustakin. Kehu Koreaa, erityisesti ruokaa. Kerro uudestaan ja uudestaan, miten mahtavaa kimchi on. Se saa korealaiset aina hyvälle tuulelle. Älä sano, että pidät Japanista enemmän, tai että se on modernimpi, tai että japanilainen ruoka on parempaa. Tai että maki-rullat ovat japanilaisten keksintö.


Varsinaista Chilsadangin rakennusta (oletin, että se on tämä vanhempi, harmaa pytinki) kiersi omituinen minikokoinen vallihauta. 

Rakennuksessa on käytetty perinteisen virastorakennuksen arkkitehtuuria, mm. pylväiden välien lukumäärä, verannan malli sekä harjakaton muoto ovat kaikki tyypillisiä rakennusaikakauden toimistorakennuksille.

Muista käyntikortti. Se on elintärkeää korealaisille. Käyntikortit vaihdetaan aina hartaasti, ota uusi kortti vastaan kaksin käsin. Lue se tarkkaan (vaikket mitään ymmärtäisikään) ja esitä vaikkapa tarkentavia kysymyksiä ("ahaa, missä tämä toimisto sijaitsee?", "mitä tämä yritys tekee?"). Aseta käyntikortti sitten pöydälle eteesi, ja tutkaile sitä vielä silloin tällöin, ennen kuin talletat sen siististi lompakkoosi.

Juttele naisten kanssa häistä. Naimisiinmeno ja häät tuntuvat olevan kaikkia korealaisnaisia yhdistävä tekijä, josta ollaan valmiita keskustelemaan ikuisuuksia. Millainen puku, paljonko vieraita, miten kosittiin, onko häämatkaa ja niin edespäin. Paitsi, jos olet mennyt sukulaisilta salaa naimisiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa, suurin piirtein farkut jalassa, ei kannata ehkä sitä mainita. Ellet sitten halua kahden tunnin maratonkeskustelua liittyen kysymykseen "miksi ihmeessä!?".

Tämän rakennuksen sisään ei päässyt kurkkaamaan, koska ovet olivat tiukasti säpissä. Olisiko kyseessä vanhanajan autotalli (=hevostalli tai navetta)?

Verannan harjakatto





Satunnaisotos puutarhasta. Koska hortonomin geenit ovat hypänneet sukupuussamme sujuvasti ylitseni, ei ole hajuakaan, mikä se tällainen verhomainen, hassu kukkanen mahtaa olla? Pinta oli aivan samettimainen ja väri upean hehkuva. Tosin kukasta lähtenyt massiivinen hämähäkinseitti hieman häiritsi kukkatutkimustani, kun koko ajan pelkäsin, mikä kahdeksanjalkainen hirviö kohta hyppää niskaan.

Kaikkien näiden pienten yksityiskohtien edelle kiilaa kuitenkin neuvo olla positiivisen utelias, vastaanottavainen, kiinnostunut ja ennakkoluuloton. Normaalin kohteliailla käytöstavoilla pääsee pitkälle, eikä länsimaalaisilta odoteta täydellistä korealaisen kulttuurin hallintaa. Hymy avaa ovia, sanotaan, ja se pitää paikkansa täälläkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...