tiistai 13. elokuuta 2013

Muistojen kätköistä

Petra Ankarasta heitti haasteella, jossa tarkoituksena on penkoa hieman muistin sopukoita ja samalla myös valottaa bloggarin elämää entuudestaan tuntemattomille lukijoille. Haasteena on muistella omaa elämää viitenä satunnaisena päivämääränä; elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. 


Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata piti suunnilleen näihin kysymyksiin: 
1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?
4. Miltä olet näyttänyt?

Kuvia ei todennäköisesti näistä päivistä kovinkaan montaa löydy, mikä ei liene pelkästään huono juttu... Postaus on superpitkä, joten kannattaa varata popcornia ja virvokkeita mukaan!

Elokuu 1999

Olin juuri aloittanut lukion kotipaikkakunnallani tutussa ympäristössä. Samaisena keväänä olin aloittanut seurustelun pari vuotta vanhemman pojan kanssa, ja hänen omistamansa auto laajensi elinpiiriäni aika paljon ahtaan pikkupaikkakunnan ulkopuolelle. Angstisimmat teinivuodet oli jo eletty, pahimmat ylilyönnit tehty ja ajatuksissa siinsi hinku kaupunkiin, pois pienen paikkakunnan ympyröistä. 

Kotipaikkakunnan maisemia. (kuva täältä)

Lukio-opiskelu lähti käyntiin helposti tuttujen koulukavereiden ja opettajien seurassa ja koulunkäynti sujui ilman sen kummempia ponnisteluja. Tulevaisuutta ei tässä vaiheessa tullut kovinkaan paljon ajateltua, elämä soljui hetkessä ja päivä kerrallaan. Asuin edelleen kotona äidin ja isän sekä isoveljen kanssa, ja veljeni opiskeli myös samassa pikkuisessa lukiossa. Kesän aikana olin pelannut viimeiset lentopallopelini ja haikein fiiliksin mietin, mitä eri paikkakunnalla asuville joukkuetovereille mahtoi kuulua.

Tuohon aikaan omasin lyhyet hiukset, joita värjäsin aina tummanruskeasta punaisen kautta vaaleiksi ja takaisin. Suussa taisi olla vielä raudat, sellaiset kivuliaat telaketju-mallit, mutta olin silti iloinen, että saisin vihdoin suoran hammasrivistön (blogistin huomio: hampaat pysyivät suorassa ehkä vuoden. Nyt ollaan taas lähes alkupisteessä, valitettavasti). Lentopalloharrastuksen jäänteinä lempparivaatteet olivat hyvin urheilullisia: huppareita, tennareita, löysiä farkkuja ja verkkareita.

Huhtikuu 2003

Tampereella juhlittiin teekkariwappua. Omalla kohdalla huhtikuu 2003 merkitsee lähinnä äärimmäisen railakasta ja juhlientäyteistä fuksiwappua, mutta takaraivossa kolkutteli myös heti toukokuun alkuun sijoittuva kahden viikon tenttiputki. Ensimmäinen vuosi TTY:llä (silloinen TTKK) ei ollut aivan täysin vakuuttanut siitä, mahdoinko kuitenkaan olla oikealla alalla, vaikka viihdyinkin koulussa varsin hyvin. Epävarmuutta paikkasivat kuitenkin kuluneen vuoden aikana kerätyt kymmenet uudet ystävät, joiden ansiosta opiskelijaelämä tuntui hienolta, hauskalta ja pikkupaikkakuntaelämän jälkeen varsin virkistävältä. 

Näissä merkeissähän se vuosi vierähti. (kuva täältä)

Parhaan ystäväni kanssa vietimme useita iltoja miettien, miten ikinä saamme opinnot suoritettua päätökseen. Meillä molemmilla oli vaikeuksia sopeutua helpon lukio-opiskelun jälkeen vaativiin yliopiston kursseihin, mutta silti koimme opiskelijaelämän olevan "niin siistii!" Näin jälkikäteen ajatellen voisin sanoa, että suurin tuki opiskeluaikana tuli juurikin parhaalta ystävältäni, jonka kanssa jaoimme vertaistukea toisillemme ja tsemppasimme yhdessä läpi vaikeimpien kurssien. Pikkupaikkakunnan ystävät sen sijaan alkoivat tässä vaiheessa jäädä taka-alalle, ja vain muutamien kanssa olimme enää läheisissä väleissä.

Asuin ensimmäisen opiskeluvuoteni kummieni omakotitalon alakerrassa. Huhtikuussa olin kuitenkin jo ahkerasti etsinyt opiskelija-asuntoa Hervannasta, ja kärsimättömänä odotin TOAS:in ilmoitusta mahdollisesta soluasunnosta. Railakas juhliminen, sunnuntaikebabit ja säännöllisen urheiluharrastuksen puuttuminen alkoivat näkyä pikkuhiljaa myös vyötäröllä, ja touko-kesäkuussa 2003 olenkin ollut elämäni toistaiseksi tukevimmassa kunnossa. Satunnaiset jenkkakahvat eivät kuitenkaan haitanneet menoa, sillä useimmiten päälle puettiin viininpunainen teekkarihaalari, jonka puntteihin mahtui piilottamaan kätevästi muutamankin ylimääräisen kilon.

Maaliskuu 2009

Maaliskuu 2009 alkoi mitä parhaimmissa merkeissä. Opiskelut olivat vihdoin päättyneet, sillä joulukuussa olin valmistunut diplomi-insinööriksi. Jatkoin työskentelyä diplomityöpaikassani suuressa tamperelaisessa yrityksessä, joka oli itse asiassa opiskeluaikanani unelmieni työpaikka. Vuoden 2008 lopulla lama kuitenkin iski Suomessa pahasti teollisuuteen, ja minunkin määräaikainen työsopimukseni päättyi helmikuun 2009 lopussa ilman toivoa jatkosta. Heti työsuhteen päätyttyä lähdimme kuitenkin poikaystäväni kanssa juhlimaan valmistumistamme lomamatkalle Brasiliaan, joka sittemmin osoittautui yhdeksi elämäni parhammista lomista (so far...). Muistan tarkalleen fiiliksen, kun viimeistä kertaa kävelin työpaikan portista ulos: vuosien opinnot olivat vihdoin päättyneet ja työpaikan menettämisestä huolimatta fiilikset olivat korkealla, olihan edessä elämäni ensimmäinen ihka oikea kahden viikon loma!

Lazy Days -baari, Canoa Quebrada, Brasilia

Maaliskuussa 2009 olin myös jo täysin koukuttunut vuosia aikaisemmin aloittamaani kilpatanssiharrastukeen, ja harrastus muuttui yhä vakavammaksi. Treenasimme parini kanssa säntillisesti viisi kertaa viikossa ja viikonloput kuluivat kisoissa ympäri Suomea. Kilpatanssiharrastus oli muokannut ulkoasuani naisellisempaan suuntaan, ja yhä useammin kaupasta tarttuivat mukaan korkokengät ja vartalonmyötäiset vaatteet. Tukka pysyi vähintään hartiamittaisena ja tummaakin tummempana, jotta kisakampaus olisi aina mahdollisimman helppo tehdä. Viikonloppujen kisojen jäljiltä ihoani täplitti järkyttävät itseruskettavan rajat, joita sitten sinnikkäästi peittelin pitkähihaisten ja poolokauluksellisten paitojen alla...

18.9.2009

Olin juuri muuttanut ensimmäistä kertaa elämässäni ulkomaille, yksin työn perässä. Ensimmäisistä viikoista muistan ainoastaan Itävallan kuumaakin kuumemmat säät sekä uuden työpaikan jännityksen ja sen aiheuttaman kroonisen väsymyksen. Työhöni kuului myös osallistuminen erilaisiin workshoppeihin Benelux-alueella, ja koska tuohon aikaan en ollut vielä kovinkaan kokenut matkustaja, tuntuivat työreissut ulkomaille eksoottisilta ja varsin jännittäviltä. Kyseisenä syyskuun 18. päivänä olin ensimmäisen workshopin myötä Brysselissä, jossa osallistuin myös ensimmäiselle viralliselle edustusillalliselle. Kokemus oli äärimmäisen jännittävä ja Brysselin upea ravintolatarjonta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Monikulttuuriseen työporukkaan tutustuminen oli kuitenkin ehdottomasti illan parasta antia (ruoan lisäksi...). Innostuksesta huolimatta ikävöin hurjasti poikaystävääni ja podin melko huonoa omaatuntoa lähtiessäni ulkomaille hänen jäädessä Suomeen. 

Se Brysselin pakollinen nähtävyys, Manneken Pis.

Arki Itävallassa rutinoitui nopeasti ja muun muassa uuden kielen opettelu tuntui mukavalta, sillä en ollut kouluaikanani opiskellut lainkaan saksaa. Ystäviä oli kuitenkin uudesta kotikaupungista vaikea saada, sillä työkaverini koostuivat lähinnä keski-ikäisistä miehistä, joiden kanssa työnteko sujui mainiosti, mutta viikonloppuisin seuranani olivat onneksi suomalaiset vaihto-opiskelijat paikalliselta yliopistolta. Itävallan tehtaalla pukeutumista ei juurikaan tarvinnut ajatella, sillä jalkaan vedettiin turvakengät ja monesti käytäntö saneli pukukoodiksi farkut ja siistin t-paidan. Workshopeissa sen  sijaan noudatimme pukukoodia business casual, joka aiheutti minulle melkoisesti harmaita hiuksia, sillä inhosin jakkupukuja ja kauluspaitoja. Vuosien kilpatanssiharrastus oli toistaiseksi päättynyt ulkomaille muuton myötä, mutta sen jättämää tyhjiötä paikkasi ahkeraakin ahkerampi salilla treenaaminen ja joenvarren lenkkipolulla juokseminen. 

17.7.2010

Olin palannut takaisin Itävallan kotiin pitkän kesälomareissun jälkeen. Vietin ensimmäiset lomaviikot Suomessa, jonka jälkeen lähdimme poikaystäväni kanssa Euroopan road tripille ajaen ensin Suomesta Itävaltaan, hengähtäen hetken ja jatkaen sitten Slovenian kautta Kroatiaan, Italiaan ja takaisin Sloveniaan. Vierailtuja maita kertyi reissussa yhteensä yksitoista, joka oli loppua kohti jo melko uuvuttavaakin.

Lomakuva San Marinosta, road tripin varrelta.

Takana oli Itävallassa ja Belgiassa työn merkeissä vietetty vuosi ja edessä vielä puolitoista kuukautta Itävallassa työskentelyä, kunnes olisi taas kerran aika pakata laukku ja muuttaa, tällä kertaa eteläiseen Suomeen. Suunnitelmissa oli puoli vuotta Suomessa asumista, jonka jälkeen olisi jälleen edessä muutto ulkomaille, joko Saksaan, Sveitsiin tai Hollantiin. Itse aloin kuitenkin olla jo hyvin väsynyt jatkuviin muutoksiin ja odotin Suomeen muuttoa kuin kuuta nousevaa. 

Salilla käynti ja muu liikunta vei edelleen suurimman osan vapaa-ajastani, mutta jonkun verran ehdin kuitenkin myös matkustella ja katsella ympärilleni. Ulkonäköltäni jatkoin jo vuotta aikaisemmin tutulla farkut ja t-paita -kombolla, mutta hiusten väri oli vaalentunut ja kesän myötä rusketuskin hieman syventynyt. 

Siinäpä se. Mikäli jaksoit lukea loppuun saakka, nostan hattua. Jälkikäteen on aika hauskaakin muistella noin tarkoilla päivämäärillä menneisyyttä sekä sitä, miten paljon on vuosien saatossa muuttunut. Tämä haaste näyttäisi kiertäneen blogeissa jo hyvän aikaa, joten jätän tällä kertaa haasteen jatkamisen väliin. Kommentteihin voi jakaa omia muisteluja :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Samat sanat itsellesi, omatkin kertomuksesi olivat mielenkiintoisia (ja antavat aina uutta perspektiiviä blogin lukijalle, jossei tunneta entuudestaan!).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...