lauantai 10. elokuuta 2013

Simpukankerääjät ja hylkeenmetsästäjät

Lauantaiaamu valkeni tuskallisen hikisissä merkeissä. Ilmastointilaitteeltamme on mennyt piuhat sekaisin eikä se suostu enää puhaltamaan lainkaan kylmää ilmaa, mutta ilmoittaa kuitenkin säntillisesti sisälämpötilan olevan kolmekymmentäkolme astetta. Siten siis aamulla olo oli karsea; nestehukkainen pää, pahoinvoiva yleiskunto ja lakanoihin tarrautunut iho muistuttivat erehdyttävästi pahempaakin kankkusta. 

Ei auttanut muu kuin pakata pyyhe ja snorkkeli mukaan sekä suunnata kohti rantaa ja vilvoittavia aaltoja. Tällä kertaa saimme oppaiksemme pari englanninopettajaa, jotka olivat edellisenä päivänä lupautuneet viemään meidät snorklaamaan läheiseltä rannalta. Valitettavasti sää kääntyi kuitenkin pian pilviseksi ja muutama ukkosen jyrähdyskin kuului kaukaa vuorten takaa. Vesi oli kuitenkin lämmintä ja snorkkelit jo viritetty, joten emme tuhlanneet aikaa, vaan lähdimme kauhomaan kohti kauempana merellä sijaitsevaa kivikkoa. Augustine, joka oli kokeneempi snorklaaja ja tunsi rannan varsin hyvin, kertoi käyneensä kuluneen viikon aikana joka päivä snorklaamassa ja nähneensä kivikon luona hylkeitä. Olimme hämmästyksestä mykkiä: hylkeitä, Koreassa, näin lähellä rantaa?!

Kivikon takana on korkea majakka, mutta sinne on jo varsin pitkä uintimatka, ja ympäröivä vesi on hyvin syvää. Toimivalla itsesuojeluvaistolla varustettu perusuimari jättää siis sen reissun väliin.

Matkalla kivikolle pysähdyimme lepäämään hiekkapaadelle, joka ulottui pinnan alla juuri sopivasti sellaiselle korkeudelle, että pystyimme seisomaan pää vedenpinnan yläpuolella ja tasaamaan hengitystä aaltojen keskellä. Samaan aikaan Augustine sukelteli hiekkapohjasta muutamia simpukoita ja kertoi niiden olevan hyvää apetta grilli-illalliselle. Korealaiset simpukankerääjät ovat tyhjentäneen rantaveden jo tehokkaasti, mutta hieman kauempana (jonne huonolla uimataidolla varustetut korealaiset eivät juuri uskalla) simpukoita on runsaammin ja suuremman kokoisina. Jos niitä kerää korillisen, saa aikaiseksi jo mahtavat simpukkapastat, -keitot sekä grilliherkut. Mies innostui asiasta niin, että kuulemma pikapuoliin lähdemme uudestaan keräilyretkelle...

Kivikon keskellä oli outoja, kylmiä virtauksia. Merivesi on varsin lämmintä eikä pohja syvene ilmeisesti kovinkaan paljoa ennen kivikkoa, joten kylmemmän veden salaisuus ei selvinnyt vielä toistaiseksi. Itselleni sekin oli yllätys, että hylkeet viihtyvät näinkin lämpimissä vesissä. 

Hetken hengähdystauon jälkeen kroolasimme perille kivikolle, jossa kiipesimme suuren kallion päälle istuskelemaan ja katselemaan ympärillemme. Ja kappas, saman tien näimme ihka oikean hylkeen tarkkailevan meitä parinkymmenen metrin päässä! Hylje uiskenteli ympäri kivikkoa piiloutuen välillä aaltojen keskelle, mutta ilmestyi aina uudestaan katselemaan kalliolla istuskelijoita. Lopulta hyppäsimme takaisin veteen ja snorklailimme hetken aikaa, mutta vesi oli tänään kovin sameaa ja ilman ollessa pilvinen ei paljoakaan ollut nähtävillä. Kokeneimpana ja "seudun" parhaiten tuntevana Augustine keräili meille näytille muutamia punaisia ja valkoisia meritähtiä sekä suurempia simpukoita, mutta melko pian päädyimme suuntaamaan takaisin kohti rantaa. Paluumatkalla hyljeystävämme tuli vielä hyvästelemään ja antoi meidän tutkailla itseään hyvinkin läheltä, noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Sen lähemmäs emme uskaltautuneet sitä häiritsemään, ja hetkessä se olikin jo sukeltanut kivien suojaan. 

Herkullisia karibi-simpukoita grillissä. Päällä chilikastikkeesta, sipulista, valkosipulista ja juustosta sekoitettu kastike.

Merellisen päiväseikkailun jälkeen nautimme illalliseksi simpukka-aterian, joskin toistaiseksi simpukat olivat vielä ravintolan antimia, eikä suinkaan itse kerättyjä. Jälkiruoka-ajan koittaessa taivaskin oli jo selkiintynyt ja nautimme kahvimme Anmokin rannan tornikahvilan viidennessä kerroksessa ulkoterassilla auringon paistaessa ja leppoisan merituulen puhaltaessa. Millään ei olisi malttanut lähteä kotiin, jossa odotti edelleen lämmintä ilmaa puhaltava ilmastointilaite sekä kolmenkymmenenkolmen asteen tukaluus... 

Jälkiruoaksi valitsimme suklaalla kuorrutettua valkohomejuustokakkua... kuulostaa erikoiselta, mutta oli itse asiassa aika hyvää. Näköalatkin olivat aivan mahtavat sekä rannalle että kauas siniseen horisonttiin.

5 kommenttia:

  1. Voi ei, tuo ilmastointi, toivottavasti saatte korjattua/uuden! Teillä varmaan on aika kosteaa tähän aikaan vuodesta? Sympatiaa täältä - kesää odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuuhuoneessa laite puhaltaa vielä hieman viileää, juuri ja juuri sen verran, että saa nukuttua. Mutta ensitöiksemme soitamme kyllä huomenna korjaajalle! Tämähän on suorastaan hätätapaus ;)

      Poista
  2. Apua, nihkeys on kamalaa! Onneksi paasitte merenrannalle, blogissani on haaste sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, haaste! Vaikka tuo näyttäisi kyllä olevan nimensä veroinen: haastava... Mutta pitääkin sukeltaa menneisyyteen oikein ajatusten kera. Phuuh!

      Poista
  3. Toivottavasti saatte ilmastoinnin pian kuntoon :) ja todella herkullisen näköinen simpukka-annos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...