maanantai 30. syyskuuta 2013

Näpit irti mun mahasta!

Normipäivä parturissa: kampaaja on juuri työskentelemässä (sen olemattoman) hiuspehkoni kimpussa, kun parturin ovesta astelee sisään uusi asiakas. Nainen on ehkä neljissäkymmenissään ja vaikuttaa olevan parturille entuudestaan tuttu -sen verran tuttavallisesti hän myös pyörähtelee kampaamon tiloissa ja lopulta istahtaa asiakastuolille oman paikkani viereen. Naiset keskustelevat niitä näitä, mutta jossain vaiheessa ymmärrän keskustelun kääntyneen tähän vaaleaan ulkomaalaiseen, joka pahaa-aavistamattomana tarkkailee hiustenleikkuuta peilin kautta. Parturi ja asiakas aloittavat sitten ulkonäköni ruodinnan lähtien kaulasta ja kasvoista ja päätyen aina hiustenväriini (ja epäilemättä muutenkin omituiseen suomalaistukkaan). Todennäköisesti keskustelu käytiin ihan hyvässä hengessä, enkä usko, että he ainakaan kovin ilkein sanankääntein minusta puhuivat, päinvastoin. Mutta sitten, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, asiakaspaikalla oleva nainen kumartuu puoleeni ja alkaa taputtaa vatsaani naureskellen samalla jotain, josta minulla ei ole aavistustakaan. Hämmennyin tilanteesta niin, että kasvoilleni jähmettyi ainoastaan vaivaantunut hymy. 

Korealaisten keskuudessahan kaikenlainen saman sukupuolen edustajien välinen kontakti on ihan hyväksyttävää ja yleistäkin; naiset kuljeskelevat kaupungilla käsikynkkää ja miehet istuvat käsi kaverin olkapäällä, selkää taputtelemassa tai reittä silittelemässä. Itse olen kuitenkin herkästi kosketusta kammoksuvaa sorttia. Käden laskeminen olkapäälle, käsivarren hipaisu tai selkään taputtelu vielä menee, mutta mielestäni kaikki kylkiviivojen etupuolelle suuntautuva kosketus on jo yksityisalueelleni tunkeutumista. Käsi sydämelle, suomalainen nainen: jos sinä olisit parturissa yhtäaikaa entuudestaan tuntemattoman korealaisnaisen kanssa, voisitko taputella hänen vatsaansa ilman, että tuntisit minkäänlaisten soveliaisuuden rajojen rikkoontuvan?

Toinen, hieman eri tavalla vatsaani kohdistuva yksityisyyden rajojen rikkominen tuli vastaan tänään kielikurssilla. Kurssillemme on liittynyt eräs hyvin reipas vietnamilainen nainen, joka ystävällisesti jaksaa yrittää ylläpitää keskustelua korean kielellä, vaikka vastaukseni rajoittuvatkin lähinnä yhden sanan lauseisiin. Tänään hän aloitti keskustelun kanssani huudellen toiselta puolelta luokkaa niin, että paremmin koreaa osaavat oppilaat saattoivat kääntää meidän keskustelustamme ne osat, joita jompi kumpi ei toisen puheesta ymmärtänyt. Ja keskustelu kulki seuraavasti (H=hyvää tarkoittava vietnamilainen, B=vaivaantunut blogisti)

H: minkä ikäinen olet?
B: kolmekymmentä vuotta
H: onko sinulla lapsia?
B: ei lapsia. 
H: miten kauan olet ollut naimisissa?
B: vuoden verran. 
H: ja siis sinulla ei ole lapsia?!
B: ei ole lapsia.
H: oletko kuitenkin raskaana?
B: en ole raskaana...
H: no milloin oikein aiot hankkia lapsia?
B: ei lapsia...
H: niin mutta MILLOIN aiot hankkia lapsia!!???
B: *huoh*

Olen tottunut lapsikysymykseen jo melko hyvin, sillä sitä tivataan minulta vähintään kerran-kaksi viikossa. Itselleni kysymys ei sinänsä tuota päänvaivaa, mitä nyt hieman turhautumista siitä, ettei vastaustani koskaan ymmärretä. Mutta on vaikea käsittää, miksi täkäläisten mielestä näinkin henkilökohtaisesta asiasta tivaaminen on ihan ok? Omasta mielestäni perhesuunnittelu on parisuhteen osapuolten välinen asia, eikä sitä yleensä Suomessa jaeta puolituttujen kanssa kovinkaan herkästi. Itse ainakin yritän olla mahdollisimman hienotunteinen asiasta keskusteltaessa, sillä koskaanhan ei voi tietää, onko kysymyksen kohteeksi joutunut lapseton omasta halustaan vai kenties olosuhteiden pakosta. En sitten tiedä, onko lapsettomuus ehkä harvinaisempaa Koreassa, vai pidetäänkö asiaa täällä koko yhteisön yhteisenä huolenaiheena, jota sitten yhdessä suvun kanssa huokaillaan ja päivitellään? Muutenhan korealaiseen kulttuuriin kuuluu äärimmäinen hienotunteisuus ja toisten mielen pahoittamista vältellään viimeiseen saakka, mutta lapsiasiat eivät ilmeisesti kuulu siihen kategoriaan. Noh, itse sivuutin vietnamilaisen tivaamiset hymyllä ja olankohautuksella. Laskin muuten, että tänään korean tunnilla oli kahdeksan naista, joista viidellä oli vuoden ikäinen lapsi mukanaan. Että kaipa se tavallaan on ihan luonnollista, että lapsettomuutta ihmetellään.

Lokakuun lähestyessä syksy on saapunut myös Gangneungiin. Lauantaina alkanut sade on jatkunut lähes tauotta, ja tänään tarvoin kouluun vesi varpaiden välissä loiskuen. Mutta eipä tuo haittaa, nyt on vihdoinkin hyvä syy pukea päälle ihana Suomesta löydetty uusi syystakki, johon olen jo kesälomasta asti luonut kaihoisia katseita naulakossa. Vihdoin ne säät kylmenivät takkikeleiksi!

Suomessahan oli toki takkikelit myös heinäkuussa. Satoi tai paistoi. Ostos tuli ilmeisesti tehtyä jossain isänmaallisuuspuuskassa, sinivalkoinen väritys oli kerrassaan vastustamaton...

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Arkipäiväisiä juttuja

Pepillä oli blogissaan hauska listaus, jossa hän esitteli jokapäiväisiä asioita muutamalla rivillä höystettynä. Päätin itsekin tehdä pientä inventaariota ja katsastaa, josko listaukseen eksyisi jotain paikallistakin mukaan... eli miten hyvin Korea näkyy minun arkipäivissäni?


1. Laukku. On korealainen, sain mieheltä joululahjaksi. Kiva, siisti ja käytännöllinen "aikuislaukku", joka sopii oikeastaan minkä tahansa asustuksen kanssa (jossen nyt ihan pilkkihaalarin olkapäälle sitä heitä). Korealaisnaisillehan laukku on THE asuste, tärkeämpää, kuin mikään muu. Ja miten niin merkkilaukkua ei voi pitää verkkatakin kanssa? Tottakai voi.


2. Lompakko. Miesten malli, ei koristeita, ei kuvioita, ei väriä. Onhan se vähän isokin, mutta jotenkin ihanan insinöörimäisen käytännöllinen. Naisellisuus on kyllä "lompsasta" kaukana...


3. Korut. Löytyy, mutta harvoin käytössä. Useimmiten ylläni näkyy korvikset sekä rannekorut, ja niiden suhteen isompi on aina parempi. Muuten olen todella laiska käyttämään mitään koruja, sormuksia en osaa pitää ollenkaan (enkä niitä pahemmin omistakaan). 


Koruja en juuri käytä, mutta tämä korealainen korurasia on kyllä kovin mieluisa.

4. TV. Iso korealainen. Harvemmin tulee katsottua, mutta nyt oli ihan pakko ottaa taas tv-kaista käyttöön, sillä...noh, kehtaako tätä myöntääkään... sieltä tulee salkkarit! Ja tietysti tähtitanssit ja neljän tähden illallinen.


5. Puhelin. Tällä hetkellä (tilapäisesti) kaksi, molemmat korealaisia; LG ja Samsung. Niin ja on mulla joku Nokian karvalakkimallikin jossain kaapinpohjalla Suomen reissuja varten.


6. Kengät. Lenkkarit, tennarit, tennarit, tennarit, jotain korkokenkiäkin löytyy, mutta todella harvoin ne jalkaan päätyy. Juhlissa toki pitää aina olla korot, mielellään ainakin sen kymmenen senttiä. Kenkiä on tullut ostettua jonkun verran täältä, sillä ne ovat aika edullisia. Joskin oma jalankokoni (38) luokitellaan täällä olevan jo big size, niin yleensä vielä kolmekasia nippa nappa löytyy hyllystäkin.



Nämä huusivat mun nimeä kaupan hyllyllä. Pelastin ne parempaan kotiin.


7. Tennarit. Löytyy.


8. Farkut. Jalassa. Pidän useimmiten farkkuja, mutta sopivia on todella hankala löytää. Mango ratkaisi tilanteen, ja kun kerran sieltä löysin sopivat, niin ostin heti kahdet. Korealaiset merkit eivät tässä asiassa auta ollenkaan.


9. MP3. Ei ole. Miehellä on ja sitä lainaan tarvittaessa.


10. Tietokone. Kotona on läppäri, iPad ja pöytäkone, lisäksi vielä upouusi työkonekin löytyy pöydältä. Yksi on korealainenkin, LG merkiltään.


11. Meikit. Yritän selvitä vähällä. Puolet ovat korealaisia, puolet jotain muuta. Koreassa on ihan mieletön määrä kosmetiikkakauppoja ja meikit ovat aika halpoja.


12. Kasvovoide. Yleensä käytän Niveaa, sitä löytyy täältäkin. On tuolla kaapissa myös korealaista merkkiä. 



Escada, rexona ja naamarasva.


13. Deodorantti. Sen on oltava Rexonaa, mikään muu ei kelpaa. Ja se pitää tuoda / tuottaa aina Suomesta, sillä kuten on joskus varmaan mainittu, niin Koreasta ei juuri deodorantteja löydy: naisille saattaa olla jotain suihkeita, miehille ei ollenkaan. Tämä on iso ihmetyksen aihe, miten ihmeessä korealaismiehet eivät hikoile / haise? 


14. Hammastahna. Löytyy kaapista vielä noin viisi pötköä, kun saimme niitä chuseok-lahjaksi viime vuonna pahvilaatikollisen. Mutta korealaisten hammastahnoissa ei taida olla fluoria yhtä paljon kuin Suomessa. Täkäläiset hammastahnat myös maistuvat erilaisille: usein makumaailma on "pine fresh" eli toisin sanoen tuntuu siltä, että suu olisi pesty mäntysaippualla...



Valinta on vaikea: haluanko mäntysaippuan vai kalasataman makua?


15. Shampoo ja hoitoaine: marketista löytyy. 


16. Saippua. Olen siirtynyt palaan.


17. Tuoksu. Escadan tuotantoa. Ei niitä imeliä nuorisotuoksuja (vaikka nekin on joskus ihan ok), mutta jotain hieman miedompaa. Useimmiten ovat miehen ostoksia reissusta.


18. Kivennäisvesi. Ei löydy, joten en käytä. Korealaisiin kivennäisvesiin en ole törmännyt, mutta Perrieriä löytyy marketista. Ja sinne se myös jää.


19. Viini. Kuohuva on ihanaa. Kuiva, kirpsakka valkoinen menee mieluusti, punainen tarvittaessa. Roseekin uppoaa. Ja jälkiruoaksi portviini.Taidan olla "kaikkiviininen". Viinin tapauksessa kuitenkin otan hyvin mielellään jotain muuta kuin korealaista...

Punaviinivalikoimat ovat yleensä kohtalaiset, valkkaria joutuu etsimään hieman tarkemmin. Viinikaupoista löytyy tietysti laajempi valikoima, mutta hinnatkin ovat sen mukaiset. 



20. Drinkki. Gin tonic. Korealaiset GT:t ovat hyviä, koska täällä useimmiten käytettävä tonic on hieman eri makuista kuin suomalaisissa versioissa.


21. Leipä. Itse tehty. Tai tuliaisruisleipä. Ulkonäöllä ei ole väliä, kuori voi olla pehmeä tai kova, en ole leipähifisti, mutta mun leivässä pitää aina olla vähän kuitulisää: pelkkä ranskanleipä tai valkoinen höttöleipä ei passaa, vaan mukana pitää olla leseitä, hiutaleita, siemeniä tai jotain, mikä tuo hieman rakennetta. 


22. Jäätelö. Ei korealaista, kiitos. Täkäläinen jäätelö on omituista rakenteeltaan, ei sellaista kermaisen pehmeää ja sileää, vaan enemmänkin rakeista, kuin kertaalleen sulanutta ja uudelleen jäädytettyä. Myös korealaisten oma erikoisuus, paputahnasta ja jäästä tehty bingsu ei kuulu ostoksiini. Vihreä tee -jäätelö päätyi roskiin. En voi suositella. Suomilomalla sen sijaan löytyi hyvän suosituksen perusteella uusi Valion suosikki, speculoos. Aah, mitä herkkua! Eurooppalaiset jäätelöt ovat kyllä herkkua, ja mauista menee kaikki paitsi sellaiset, jossa on hilloa joukossa eli ei kuningatartuuttia. Myös klassinen tiikeri on omituista.


23. Ruoka. Elämän suola ja sokeri. Aamiainen on tietysti päivän tärkein ateria, mutta on ne kaikki muutkin aika oleellisia. Inhokkiruokia ei nykyisellään enää juurikaan ole; on vain mahtavia ja vähän vähemmän mahtavia ruokia. Merileväkeitto kuulunee jälkimmäisiin. Mäkkärissä (tai vastaavissa) en ole syönyt ainakaan neljään vuoteen. Ja koiraravintolat jätän myös kokeilematta.



Ei-niin-esteettinen-elämys eli raakaa rapua soijakastikkeessa. Ihan jees, mutta menee kuitenkin kategoriaan "vähemmän mahtavat". 


24. Karkit. Koukuttavia. Olen joskus syönyt ihan hullun lailla irtokarkkeja. Jostain todella käsittämättömästä syystä himoitsen välillä vaahtokarkkeja. Karkkia ei täällä paljoakaan syödä, enemmänkin suklaata ja naksuja ja oma karkinkulutukseni perustuu nykyisellään Suomesta tuotuun salmiakkiin. Mutta onko olemassa pahoja karkkeja?


25. Lakanat. Löytyy. Ja kuten jossain viime aikojen postauksessakin kerroin, niin korealaisethan eivät juuri lakanoita käytä, joten omat ovat tietenkin suomalaista perää.


26. Kampaaja. Kuka milloinkin. Käyn todella harvoin. Olen vähän traumatisoitunut eräästä käynnistäni, kun sain ystävälliseen henkeen palautetta olemattomasta kuontalostani. Eikä sekään yhtään auta asiaa, että kävellessäni sisään kampaaja katsoo vaaleahkoa tukkaani kauhuissaan irvistäen. Että turvallisin mielin siitä sitten siirtymään kampaajantuoliin...


27. Päivälehti. Selataan netissä. 


28. Lehti. Koreaan tulee kaksi lehteä Suomesta: kodin kuvalehti sekä tekniikka ja talous. Molemmat luetaan kannesta kanteen moneen kertaan, ja sitten vielä parin viikon päästä uudelleen (jos vaikka joku juttu olisi vielä jäänyt huomaamatta. Tai unohtunut, niin voi lukea uudestaan...)



Joka numero säästetään.

29. Sänky. Korealainen kivipaasi.


Jotenkin hämäävästi nuo tyynyt ja saali saavat sen näyttämään pehmoiselta...

30. T-paita. Suomalainen mainospaita kotikäytössä, joskus lenkkipolullakin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kotikemistien uudet kujeet

Syksyhän on uusien harrastusten aikaa. Ja näin Oktoberfestien ajankohtaan sopivasti meidän keittiön nurkassa on pöhissyt muutaman viikon ajan tynnyrillinen ohrapirtelöä, jonka valmistumista mies on odottanut kuin kuuta nousevaa. Tänään kotipanimoharrastuksessa otettiin aimo askel eteenpäin, kun muutaman viikon odotuksen jälkeen oli pullotuksen aika. Ja sitä ennen piti tietysti pestä pari korillista hartaudella kerättyjä pulloja. Enpä ole koskaan nähnyt miestä niin innokkaana tiskiharjan varressa heilumassa!

Pesua odottamassa

Parikymmentä litraa. Bileet, anyone? Lupaan tarjota oluen jokaiselle paikalle saapuneelle!

Ja pakkohan sitä oli jo vähän maistaa, vaikka onkin vasta puolivalmista. Maku oli mieto, mutta miellyttävä. Lopullista tulosta pitää tosin odotella vielä pari viikkoa pullotuksen jälkeen, mutta sitten se kaljamahan kasvatus tosissan alkaa. Sikäli, kun oluesta siis tulee juomakelpoista. 


Nythän se vihdoin selvisi, minkä takia sitä pitkää kemiaa kannatti yliopistossa päntätä...

Näyttää vähän sahdilta. Tai simalta. Lienee hyvä enne, sillä molemmat ovat vallan hyvää tavaraa!

Itse puuha on millintarkkaa kemistintyötä, mutta meillä ensimmäinen erä otettiin löysin rantein, harjoitusmielellä ja vähän sinnepäin. Kunhan koe-erä on harjoiteltu, voidaan alkaa todellisiin asiantuntijatöihin ja siirtyä siitä sitten yhä haastavampiin olutlajikkeisiin. Tosin sitä ennen jonkun pitäisi juoda tuo parikymmentä litraa, joka tästä erästä valmistuu parin viikon kuluttua... 

torstai 26. syyskuuta 2013

Koolla on väliä

Kirjoittelin aikanaan täällä korealaisnaisten hanakasta halusta muokata kasvojaan kirurgin veitsen alla. Asia ei kuitenkaan koske pelkästään naissukupuolta, vaan myös miehet alkavat olla enenevässä määrin ulkonäköpaineiden kohteena. Jos kohta länsimaalaisen silmään hieman neitimäistä onkin, niin meikkaaminen, puuteroiminen, asustaminen ja kaikenlainen kohentelu kuuluu jokapojan arkipäivään, etenkin suuremmissa kaupungeissa. Eikä siltä veitseltäkään vältytä, kun silmäluomia pitää korjailla, nenää suoristaa ja leuasta saada hieman maskuliinisempi. Omaan silmääni varsin harva korealaismies täyttää "maskuliinisuuden" kriteerit, siis pinnallisesti ja pelkästään ulkokuorta arvioiden. Miehet ovat enemmänkin teini-idolimateriaalia, sellaista söpöistä, jonka päätä teinitytöt mielellään silittelisivät samalla, kun huokailisivat sydämenkuvat silmissä vilkkuen. Korealaiset miesidolit ovat enemmänkin turvaseksisymboleita kuin sänkipartaisia, jykeväpiirteisiä bradpittejä tai russelcroweja.

Eräs Korean suosituimmista poikabändeistä, Super Junior. Ei oikein mene suomalaisen perus-pertin kanssa samaan sarjaan... Kuva täältä. Listausta Korean suosituimmista näyttelijöistä sen sijaan löytyy vaikkapa  täältä.
 
Mutta kasvonpiirteiden ohella maskuliinisuuteen liitetään usein myös pituus, sillä tokihan koolla on väliä. Korealaiset monesti ilmoittavat olevansa Aasian pisintä kansaa, mutta miesten keskipituus on tällä hetkellä 173 senttiä, siis noin kuusi senttiä vähemmän kuin suomalaisilla lajitovereillaan. Ja sekös vasta paineita lisääkin, pituutta kun on vaikea lisätä kotikonstein...tai niinhän sitä luulisi.
 
Korealaismiehet ovat jo pitkään haalineet itselleen mitä mielenkiintoisempia ratkaisuja pituusongelman peittämiseksi. Markkinoilla on vuosikausia ollut jopa neljä senttiä korottavia pohjallisia, ja nyt niiden lisäksi on saatavilla myös piilokoroilla varustettuja kenkiä. Yhdessä käytettynä huijaus saattaa hipoa lähes kymmentä senttiä, joskaan en ole aivan varma, voiko kymmenen sentin korotusta saada enää ihan huomaamattomasti... Luin lehdestä artikkelin 26-vuotiaasta miehestä, joka häpeili 165-senttistä varttaan niin paljon, että vältteli mielellään ravintoloissa syömistä; tällöinhän kengät pitää riisua ja hänen pituushuijauksensa saattaisi paljastua. Samassa artikkelissa kerrottiin niin sanotuista Illizarov-leikkauksista, joita tehdään maassa yli 600 toimenpiteen vuosivauhtia: pituudenlisäysleikkauksessa ehjät sääri- (tai reisi-)luut katkaistaan ja venytetään irralleen, väliin sujautetaan metallinen pidennysputki ja sen jälkeen jalat luudutetaaan kiinni, jolloin pituutta on saatu lisää noin viiden senttimetrin edestä. Kuuden kuukauden toipumisaika ja reilun kymppitonnin lasku (puhumattakaan järkyttävistä kivuista, mahdollisista komplikaatioista ja leikkauksen vakavista riskeistä) eivät siis ole mitään esteitä, kun kyse on ulkonäköasioista.  
 
Mutta vielä järkyttävämpää seuraa. Nimittäin pituuden ihannointi on levinnyt jo niinkin laajalle, että se saa vanhemmat etsimään arveluttavia keinoja jälkikasvunsa riittävän pituuden varmistamiseksi. Artikkelissa kerrottiin Soulissa sijaitsevasta klinikasta, jonne aikuiset raahavat kasvuiässä olevia lapsiaan venytettäväksi ja pistettäväksi. Toinen suosituista metodeista on nimittäin lapsen riiputtaminen jaloistaan, ja jos riiputus ei ole mielusta, niin toki myös kasvuhormonia on mahdollista piikittää. Normaali piikitystahti on kuulemma 12 piikkiä kuukaudessa muutaman kuukauden ajan, jolloin pituuskasvua voidaan lisätä huikeat kaksi senttiä!
 
Ja tähän(kään) ulkonäkötrendiin eivät naiset ole aivan syyttömiä; artikkeli mainitsee muun muassa kohua herättäneen kommentin, joka pääsi kuuluisan korealaisen julkkiksen suusta tv-ohjelmassa: "alle 180-senttiset miehet ovat luusereita", sanoi hän häpeilemättä ja julkisesti. Minä sanon, että aika karu meininki. Kyseisen artikkelin voit lukea täältä.

Loppukevennyksenä kuitenkin asiaa ihan muualta. Syksyn tullessa kurpitsat ovat tuntuneet valtaavan koko kaupungin, ja koulumatkalla nappasinkin kännykameralla kaksi innovatiivista kurpitsankasvatusvinkkiä. Eli tässä, olkaa hyvät, kurpitsaa kahdella tapaa:

 
1) Kurpitsaa puussa

2) Kurpitsaa katolla
 

En tiedä, onko kovinkin normaalia kasvatella kurpitsoja missä sattuu, ainakaan Suomessa en ole nähnyt kuin tiukasti kasvimaalla kasvaneita yksilöitä. Mutta innovatiivisimmat kurpitsankasvattajat ilmiantakoot parhaat kasvatusvinkkinsä!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kylmän suihkun alla

Perjantaina irlantilainen ystäväpariskunta kutsui meidät Seoraksan-vuorten keskellä sijaitsevalle Min's cabinille, pienelle vuoristomökille relaamaan ja nauttimaan raikkaasta vuoristoilmasta. Olimme kuulleet paljon hyvää kyseisestä paikasta, joten suuntasimme puolenpäivän maissa vuoristoon kohti Injen paikkakuntaa ja kauniita mökkimaisemia. 

Vuoristotie kulki suorastaan henkeäsalpaan jylhissä maisemissa. Ei ihme, että Seoraksan onkin Korean suosituin matkailukohde yhdessä Jeju-saaren kanssa. Ruska-aika ei ole ihan vielä parhaimmillaan, mutta muutamia punaisia lehtiäkin oli nähtävissä. Itse mökki oli bed&breakfast -tyyppinen, nuorison suosima tukikohta, ja omistaja Min varsin iloinen hippi, kuten hän itse asian kuvaili. Paikan päällä oli paitsi yöpymismahdollisuus kimppahuoneessa, myös pari yksityishuonetta, ravintola sekä baari. 



Hirsimökin uumenissa sijaitsi majoituksen lisäksi myös kahvila, josta sai pientä purtavaa.

Vesiputouksen alkuun oli vain muutaman kymmenen minuutin kävelymatka.


Tarkoituksena oli tehdä lyhyt retki lähistöllä sijaitseville vesiputouksille. Tällä kertaa vaellus ei niinkään koetellut kuntoa ja kestävyyttä, vaan enemmänkin rohkeutta ja tasapainoa, sillä kiviröykkiöillä hyppely päättyi herkästi liukastumisen tai horjahduksen kautta jääkylmään pulahdukseen. Tossut (ja blogistikin) säilyivät kuitenkin kuivina perille asti, ja jättäydyin suosiolla kuvaamaan muiden hytinää jääkylmässä vuoristoputouksessa. 

Rohkeat patikkaseuralaiset uskaltautuivat jäätävän kylmään veteen. Blogisti jäi suosiolla seuraamaan rannalta.

Vesi oli kuulemma niin kylmää, että pää jäätyi putouksen alla...




Irlantilaisten päätä ei palella, suuremmallekin putoukselle oli päästävä.





Ennen auringonlaskua palasimme takaisin mökille, jossa nautimme illallista ja jatkoimme illanviettoa lautapelailun sekä beer pongin merkeissä. Joukkoon liittyi lisää ulkomaalaisia, lähinnä amerikkalaisia opettajia, mutta mukaan mahtui myös muutama korealainen ja yksi pikkuinen koirakin. Aamuyön aikaisina tunteina kömmimme lopulta mökin lattialle nukkumaan (juu, ei ollut patjoja, ei). 

Aamulla nautimme vielä paikallisen vuoriston antimista tehdyn bibimbapin ja istuimme muutaman tunnin terassilla nauttien lämpimästä ilmasta ja Minin lennokkaista tarinoista. Matkaseuralaisten pienten päivätorkkujen jälkeen pääsimme taas mutkittelemaan vuoristotielle. Teräviä mutkia suoristellessa ja jyrkkää alamäkeä lasketellessa tuli kyllä paperipussia ikävä, etenkin takapenkin matkustajilla, kun lounaaksi nautittu ankkakeitto alkoi pyrkiä ylös. Kotiin selvittiin kuitenkin ilman ylimääräisiä pysähdyksiä ja loppupäivä sujuikin laiskasti sohvanpohjalta tv-kanavilla surffaten.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kotirouvan päivät ovat luetut

Koreassa on hyvin paljon korkeasti koulutettuja nuoria aikuisia. Työpaikkoja löytyy suhteellisen helposti, työttömyys on 3,1 % luokkaa. Syrjäisemmillä seuduilla ongelmana alkaa olla enemmänkin työvoimapula, mutta ulkomaalaisten työntekijöiden määrä pysyy alhaisena, sillä työviisumia on vaikea saada. Ja mikäli kyseessä on kaakkoisaasialainen työnhakija, on viisumin hankkiminen lähes mahdotonta. 

Toisaalta työelämä on hyvinkin vaativaa, etenkin pääkaupunkiseudulla. Paineet ovat kovat, päivät ympäripyöreitä ja lomat marginaalisia. Työelämä on edelleen miesten hyppysissä, mutta hiljalleen myös naiset ovat raivaamassa tietään lasikattojen läpi tai ainakin niiden tuntumaan. Onhan Etelä-Koreassa nykyään myös naispresidentti, mikä sekin kertoo asenteiden muuttuneen. Silti on erittäin tyypillistä, että naiset jäävät kokonaan työelämän ulkopuolelle, ja sitä tapahtuu mitä moninaisimmista syistä. 

Teoriassa Koreassa on työlainsäädännön mukaan äitiyslomamahdollisuus, mutta käytännössä sellaisen pitäminen on (karrikoidusti sanottuna) ammatillinen itsemurha. Äidiksi tuleminen onkin hyvin tyypillinen syy jäädä pois työelämästä kokonaan. Lienee siis tarpeetonta sanoa, miten mahdottomalta tasapuolinen vanhempainvapaa kuulostaa täkäläisten korvaan. Paitsi äidiksi tuleminen, myös omien häiden suunnittelu on hyvä syy jättäytyä työelämän rattaiden ulkopuolelle. Eräs tuttavani kertoi juuri lopettaneensa työt, sillä häät ovat jo ensi keväänä, ja juhlissa on paljon järjesteltävää. Kolmas, valitettavan tyypillinen syy jättää työelämä on aviomiehen vaatimus. Koska perheen elättäminen katsotaan edelleen miehen velvollisuudeksi, osa korealaismiehistä tuntee olevansa perheen pää vasta, kun vaimo on kotona rouvailemassa ilman omia tulonlähteitä. Tästäkin on kokemusta tuttavapiirissä, ystäväni mies tekee kuukausikaupalla töitä merellä, jolloin hän käy kotona ainoastaan muutaman kuukauden välein. Pariskunta on lapseton, ja vaimo melko yksinäinen hiihdellessään kotosalla päivät pitkät. Hänellä olisi työpaikka tiedossa, mutta tällä hetkellä ainoa kysymysmerkki on se, saako ystäväni taivuteltua aviomiehensä päästämään hänet töihin. Tällä hetkellä käsittääkseni tilanne on edennyt osa-aikatyön mahdollisuuteen, mikä toki sekin on askel eteenpäin. 

Tästä syystä olen itsekin säästynyt sen kummemmilta taivasteluilta kertoessani olevani "vain" kotirouva. Koreassa toki etuliite "vain" ei ole tarpeellinen, mutta itse olen kokenut työttömyyden ja kotona hengailun henkisesti melko raskaaksi. Korealaisille voin kertoa olevan "tsubu" eli kotirouva, Suomessa en sen sijaan uskaltaisi moista päästää suustani lainkaan. Tietysti kotoiluaika on ollut myös hyvin antoisaa, olen oppinut itsestäni paljon viimeisten kuukausien aikana. Kielikurssi on tuonut hieman rutiinia viikkoon, ja kielenopiskelun lisäksi olen ehtinyt siivoilla, kokkailla, kirjoitella blogeja, kierrellä kaupungilla ja kuntoilla niin paljon kuin on huvittanut. Ja jos ei ole huvittanut, on voinut oikaista itsensä hetkeksi sohvalle ("Keskellä päivää? Sehän on syntiä!") ja ottaa rennosti. Tärkein anti kuluneiden kuukausien myötä on ollut kuitenkin armollisuus itseään kohtaan. Olen hyvin suorituskeskeinen tyyppi, aina pitää saada valmista ja mieluiten heti. Kotielämä on pakottanut ottamaan rennommin, hyväksymään sen, että joka päivä ei ole pakko saada niin hirveästi aikaiseksi ja toisaalta myös herätellyt miettimään sitä, onko suorituskeskeisyys sisältä kumpuava ominaisuus vaiko kenties jotain, mitä uskon ympäristön ja muiden minulta odottavan? Helppoa se ei ole ollut, mutta hedelmällistä kylläkin. Olen osannut myös nauttia vapaa-ajasta ja tiedostanut saaneeni hyvin ainutlaatuisen mahdollisuuden. 

Leppoisat päiväkävelyt säästetään tästä lähtien viikonloppuja varten. Kukkien mielestä syksy ei ole vielä lähelläkään, sillä joen ranta on täynnä näitä kaunokaisia kaikissa vaaleanpunaisen sävyissä.

Nyt on kuitenkin muutosta ilmassa, sillä kotirouvailuni on loppusuoralla. Sain mielenkiintoisen työpaikan, joka yhdistettynä kielikurssiin tulee täyttämään viikot tehokkaasti. Vihdoinkin viikonloput tuntuvat taas viikonlopuilta ja lomat lomilta. Tunnelma on paitsi jännittynyt, myös todella innostunut ja mielenkiinnolla odotan uusia tehtäviä. Pieni pelon peikkokin on pesiytynyt olkapäälle: osaanko vielä, ja pärjäänkö? Mutta mahtavaa päästä töihin. Lisäbonuksena pääsen myös tutustumaan korealaiseen työpaikkakulttuuriin ja työyhteisöön, joka sekin tuntuu mielenkiintoiselta vaihtelulta ja jota odotan innokkaasti. Työelämä, täältä tullaan (taas)!


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kappale kauneinta Koreaa

Tarkoituksemme oli yöpyä Andongissa, Korean korealaisimmassa kaupungissa. Chuseok-rituaalien jälkeen juutuimme kuitenkin ruuhkaan Daegusta ulos ajellessamme, joten matka kesti ikuisuuden ja autossa istuminen vei molemmilta voimat. Auringon jo aloitellessa laskua vuorten taakse pääsimme vihdoin perille Hahoen perinnekylän porteille. Hahoe mayl (하회마을) tarkoittaa veden ympäröimää kylää, ja nimi juontaa juurensa kylän taustalla virtaavasta Nakdong-joesta. Kylän keskustan rakennukset kuuluivat aikoinaan rikkalle Ryu -klaanille, ja kyseiset talot ovat upeita, tiilikattoisia rakennuksia, kun taas sivumalla on hieman vaatimattomampia, ruohokattoisia rakennuksia. 




Meillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia kyseisestä kylästä, olin ainoastaan lukenut netin syövereistä, että kyseessä on hyvä turistikohde Andongissa matkaaville. Päästyämme paikan päälle havaitsimme, että tarjolla oli useita perinteisiä korealaisia ravintoloita ja muutamia minbak-paikkoja, jotka tarjoavat aamiaismajoitusta kohtuuhintaan. Pitkän päivän jälkeen omaan sänkyyn nukahtaminen kuitenkin houkutteli eniten, joten päätimme ohittaa minbakit, tsekata Hahoen läpi ja jatkaa sitten suoraan kohti kotia. Chuseokista johtuen suurin osa kaupungista olisi joka tapauksessa autiota, joten emme nähneet syytä jäädä viettämään iltaa Andongin maisemiin.

Tiilikattoinen portti ja kiviaita kertoo tämän sisäänkäynnin kuuluneen Ryu-klaanin rakennuksiin

Ruohokattoja. Savu on itse asiassa jotain hyönteismyrkkyä, sillä farmari oli juuri häätämässä ei-toivottuja vierailijoita pellolta pois. 

Andong on kuuluisa sojukaupunki. Paikan päällä valmistetaan Korean perinteisintä sojua, jonka prosentit kipuavat jopa 40:een normaalin 19-21 sijasta. 

Toinen paikallinen kuuluisuus on syyskuun lopussa järjestettävä maskifestivaali. Naamioita olisi voinut ostaa noin parin-kolmenkympin hintaan.

Itse kylä olikin sitten kaikkien (olemattomien) odotusten ylitys, ainakin blogistille itselleen. Saavuimme kylään vuoristosta, ohitimme ilta-auringossa keltaisena hohtavat, jättimäiset riisipellot ja ajoimme joen rantaan. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi vielä alaviistosta luoden ihanan raukean fiiliksen kylän kattojen ylle ja värjäten kiviseinät lämpimän kellertäväksi. Kävelimme hiljakseen kylän kujia pitkin ihastellen lukuisia rakennuksia, pihoja ja pihoissa kasvavia hedelmäpuita. Lopulta kaarsimme vielä joen rantaan katsomaan, kun aurinko alkoi kadota joen vastarannalta nousevan kallionkielekkeen taakse. 





Ilta-auringon lumoa

Kiviaidat muodostivat kylän keskelle sokkeloisia kujia. 




Blogisti solmimassa salaisen toiveen sisältävää paperinauhaa toivepuun aitaan. 

Suurin osa rakennuksista oli asuttuja, ja porttien takaa saattoi nähdä kurkistuksen perinnekylän moderniin arkeen. Tämä talonvahti lepäsi vilvoittavassa varjossa.

Lähes jokaisessa puutarhassa oli muutamia hedelmäpuita. Tässä korealainen persimon, jonka satokausi on pikapuoliin alkamassa.



Kylää reunoilta alkoivat loputtomat riisipellot sekä pitkät kasvihuoneet. 

Olkoot kuinka perinteistä tahansa, korealainen ei luovu älypuhelimestaan. Ikinä.



Kotiinlähdön aika

Tästä ei enää maisemat romanttisemmaksi muutu. 

Haikein mielin jätin kylä taakseni; olisin voinut katsella rakennuksia vielä monta tuntia, mikäli auringonvaloa olisi vain riittänyt. Matka kohti kotia oli aloitettava, mikäli mielimme selvitä omaan sänkyyn vielä saman vuorokauden puolella, mutta lupasin itselleni, että Hahoeen palaan vielä joskus uudestaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...