sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Arkipäiväisiä juttuja

Pepillä oli blogissaan hauska listaus, jossa hän esitteli jokapäiväisiä asioita muutamalla rivillä höystettynä. Päätin itsekin tehdä pientä inventaariota ja katsastaa, josko listaukseen eksyisi jotain paikallistakin mukaan... eli miten hyvin Korea näkyy minun arkipäivissäni?


1. Laukku. On korealainen, sain mieheltä joululahjaksi. Kiva, siisti ja käytännöllinen "aikuislaukku", joka sopii oikeastaan minkä tahansa asustuksen kanssa (jossen nyt ihan pilkkihaalarin olkapäälle sitä heitä). Korealaisnaisillehan laukku on THE asuste, tärkeämpää, kuin mikään muu. Ja miten niin merkkilaukkua ei voi pitää verkkatakin kanssa? Tottakai voi.


2. Lompakko. Miesten malli, ei koristeita, ei kuvioita, ei väriä. Onhan se vähän isokin, mutta jotenkin ihanan insinöörimäisen käytännöllinen. Naisellisuus on kyllä "lompsasta" kaukana...


3. Korut. Löytyy, mutta harvoin käytössä. Useimmiten ylläni näkyy korvikset sekä rannekorut, ja niiden suhteen isompi on aina parempi. Muuten olen todella laiska käyttämään mitään koruja, sormuksia en osaa pitää ollenkaan (enkä niitä pahemmin omistakaan). 


Koruja en juuri käytä, mutta tämä korealainen korurasia on kyllä kovin mieluisa.

4. TV. Iso korealainen. Harvemmin tulee katsottua, mutta nyt oli ihan pakko ottaa taas tv-kaista käyttöön, sillä...noh, kehtaako tätä myöntääkään... sieltä tulee salkkarit! Ja tietysti tähtitanssit ja neljän tähden illallinen.


5. Puhelin. Tällä hetkellä (tilapäisesti) kaksi, molemmat korealaisia; LG ja Samsung. Niin ja on mulla joku Nokian karvalakkimallikin jossain kaapinpohjalla Suomen reissuja varten.


6. Kengät. Lenkkarit, tennarit, tennarit, tennarit, jotain korkokenkiäkin löytyy, mutta todella harvoin ne jalkaan päätyy. Juhlissa toki pitää aina olla korot, mielellään ainakin sen kymmenen senttiä. Kenkiä on tullut ostettua jonkun verran täältä, sillä ne ovat aika edullisia. Joskin oma jalankokoni (38) luokitellaan täällä olevan jo big size, niin yleensä vielä kolmekasia nippa nappa löytyy hyllystäkin.



Nämä huusivat mun nimeä kaupan hyllyllä. Pelastin ne parempaan kotiin.


7. Tennarit. Löytyy.


8. Farkut. Jalassa. Pidän useimmiten farkkuja, mutta sopivia on todella hankala löytää. Mango ratkaisi tilanteen, ja kun kerran sieltä löysin sopivat, niin ostin heti kahdet. Korealaiset merkit eivät tässä asiassa auta ollenkaan.


9. MP3. Ei ole. Miehellä on ja sitä lainaan tarvittaessa.


10. Tietokone. Kotona on läppäri, iPad ja pöytäkone, lisäksi vielä upouusi työkonekin löytyy pöydältä. Yksi on korealainenkin, LG merkiltään.


11. Meikit. Yritän selvitä vähällä. Puolet ovat korealaisia, puolet jotain muuta. Koreassa on ihan mieletön määrä kosmetiikkakauppoja ja meikit ovat aika halpoja.


12. Kasvovoide. Yleensä käytän Niveaa, sitä löytyy täältäkin. On tuolla kaapissa myös korealaista merkkiä. 



Escada, rexona ja naamarasva.


13. Deodorantti. Sen on oltava Rexonaa, mikään muu ei kelpaa. Ja se pitää tuoda / tuottaa aina Suomesta, sillä kuten on joskus varmaan mainittu, niin Koreasta ei juuri deodorantteja löydy: naisille saattaa olla jotain suihkeita, miehille ei ollenkaan. Tämä on iso ihmetyksen aihe, miten ihmeessä korealaismiehet eivät hikoile / haise? 


14. Hammastahna. Löytyy kaapista vielä noin viisi pötköä, kun saimme niitä chuseok-lahjaksi viime vuonna pahvilaatikollisen. Mutta korealaisten hammastahnoissa ei taida olla fluoria yhtä paljon kuin Suomessa. Täkäläiset hammastahnat myös maistuvat erilaisille: usein makumaailma on "pine fresh" eli toisin sanoen tuntuu siltä, että suu olisi pesty mäntysaippualla...



Valinta on vaikea: haluanko mäntysaippuan vai kalasataman makua?


15. Shampoo ja hoitoaine: marketista löytyy. 


16. Saippua. Olen siirtynyt palaan.


17. Tuoksu. Escadan tuotantoa. Ei niitä imeliä nuorisotuoksuja (vaikka nekin on joskus ihan ok), mutta jotain hieman miedompaa. Useimmiten ovat miehen ostoksia reissusta.


18. Kivennäisvesi. Ei löydy, joten en käytä. Korealaisiin kivennäisvesiin en ole törmännyt, mutta Perrieriä löytyy marketista. Ja sinne se myös jää.


19. Viini. Kuohuva on ihanaa. Kuiva, kirpsakka valkoinen menee mieluusti, punainen tarvittaessa. Roseekin uppoaa. Ja jälkiruoaksi portviini.Taidan olla "kaikkiviininen". Viinin tapauksessa kuitenkin otan hyvin mielellään jotain muuta kuin korealaista...

Punaviinivalikoimat ovat yleensä kohtalaiset, valkkaria joutuu etsimään hieman tarkemmin. Viinikaupoista löytyy tietysti laajempi valikoima, mutta hinnatkin ovat sen mukaiset. 



20. Drinkki. Gin tonic. Korealaiset GT:t ovat hyviä, koska täällä useimmiten käytettävä tonic on hieman eri makuista kuin suomalaisissa versioissa.


21. Leipä. Itse tehty. Tai tuliaisruisleipä. Ulkonäöllä ei ole väliä, kuori voi olla pehmeä tai kova, en ole leipähifisti, mutta mun leivässä pitää aina olla vähän kuitulisää: pelkkä ranskanleipä tai valkoinen höttöleipä ei passaa, vaan mukana pitää olla leseitä, hiutaleita, siemeniä tai jotain, mikä tuo hieman rakennetta. 


22. Jäätelö. Ei korealaista, kiitos. Täkäläinen jäätelö on omituista rakenteeltaan, ei sellaista kermaisen pehmeää ja sileää, vaan enemmänkin rakeista, kuin kertaalleen sulanutta ja uudelleen jäädytettyä. Myös korealaisten oma erikoisuus, paputahnasta ja jäästä tehty bingsu ei kuulu ostoksiini. Vihreä tee -jäätelö päätyi roskiin. En voi suositella. Suomilomalla sen sijaan löytyi hyvän suosituksen perusteella uusi Valion suosikki, speculoos. Aah, mitä herkkua! Eurooppalaiset jäätelöt ovat kyllä herkkua, ja mauista menee kaikki paitsi sellaiset, jossa on hilloa joukossa eli ei kuningatartuuttia. Myös klassinen tiikeri on omituista.


23. Ruoka. Elämän suola ja sokeri. Aamiainen on tietysti päivän tärkein ateria, mutta on ne kaikki muutkin aika oleellisia. Inhokkiruokia ei nykyisellään enää juurikaan ole; on vain mahtavia ja vähän vähemmän mahtavia ruokia. Merileväkeitto kuulunee jälkimmäisiin. Mäkkärissä (tai vastaavissa) en ole syönyt ainakaan neljään vuoteen. Ja koiraravintolat jätän myös kokeilematta.



Ei-niin-esteettinen-elämys eli raakaa rapua soijakastikkeessa. Ihan jees, mutta menee kuitenkin kategoriaan "vähemmän mahtavat". 


24. Karkit. Koukuttavia. Olen joskus syönyt ihan hullun lailla irtokarkkeja. Jostain todella käsittämättömästä syystä himoitsen välillä vaahtokarkkeja. Karkkia ei täällä paljoakaan syödä, enemmänkin suklaata ja naksuja ja oma karkinkulutukseni perustuu nykyisellään Suomesta tuotuun salmiakkiin. Mutta onko olemassa pahoja karkkeja?


25. Lakanat. Löytyy. Ja kuten jossain viime aikojen postauksessakin kerroin, niin korealaisethan eivät juuri lakanoita käytä, joten omat ovat tietenkin suomalaista perää.


26. Kampaaja. Kuka milloinkin. Käyn todella harvoin. Olen vähän traumatisoitunut eräästä käynnistäni, kun sain ystävälliseen henkeen palautetta olemattomasta kuontalostani. Eikä sekään yhtään auta asiaa, että kävellessäni sisään kampaaja katsoo vaaleahkoa tukkaani kauhuissaan irvistäen. Että turvallisin mielin siitä sitten siirtymään kampaajantuoliin...


27. Päivälehti. Selataan netissä. 


28. Lehti. Koreaan tulee kaksi lehteä Suomesta: kodin kuvalehti sekä tekniikka ja talous. Molemmat luetaan kannesta kanteen moneen kertaan, ja sitten vielä parin viikon päästä uudelleen (jos vaikka joku juttu olisi vielä jäänyt huomaamatta. Tai unohtunut, niin voi lukea uudestaan...)



Joka numero säästetään.

29. Sänky. Korealainen kivipaasi.


Jotenkin hämäävästi nuo tyynyt ja saali saavat sen näyttämään pehmoiselta...

30. T-paita. Suomalainen mainospaita kotikäytössä, joskus lenkkipolullakin.

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia asioita arkipäivästäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon sitä korealaistakin tavaraa on kertynyt matkan varrella!

      Poista
  2. Kalasataman kohdalla meinas vaniljarinkeli mennä väärään kurkkuun (juu, kamalan myöhäinen aamupala) :D
    Selvitäpä tuo dödöjuttu, mitä ihmeen hohkakiveä siellä miehet käyttää -vai joko ne laseroi hikitiehyet umpeen...
    Ja toi lakanattomuus! Siis kuinka siellä oikein nukutaan? Vaihdetaan sänky kun ei enää kärsi olla...

    Kiva kun nappasit mukaan tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookletus kertoo, että korealaisilla (ja yleensäkin koillisaasialaisilla) hikoileminen on vähäisempää kuin länkkäreillä. Hikitiehyitä on kai vähemmän, eikä hiki haisekaan niin pistävästi. Kyllä täällä silti hajusteita käytetään, miehet partavettä tms ja naiset sitten purkkikaupalla hajuvesiä, lisäksi muutenkin hajustetaan paljon, esim. pyykinpesuaineita ja huuhteluaineita, ja kotia ja autoa raikastetaan kaiken maailman kukkatuoksuilla. Mutta on se totta, että esim. kuntosalilla minä ja mieheni ollaan ne kaksi, jotka eniten hikoilee! Se on vähän noloakin välillä...

      Ja lakanattomuudesta: alkuun ihmettelin, että jopas täällä kotirouvat jaksaa tuuletella peittojaan jatkuvasti, ja niitä peittokauppojakin on joka kulmalla. Sittemmin olen oppinut, että korealaiset eivät käytä lakanoita, vaan nukkuvat suoraan peitolla. Aluslakana varmaan on olemassa, tai monethan nukkuu lattialla sellaisella nukkumapatjalla/matolla, joka on tietysti helpompi vaihtaa kuin mitä runkopatja olisi... Peittoa sitten tuuletetaan ja pestään vaan tiheämmin. Hotelleissa on kyllä aina lakanat, että sen takia en minäkään sitä heti alkuun hoksannut...

      Poista
  3. Mielenkiintoisia asiota.Minua kiinnosti varsinkin Nestlè:n markkinoimat tuotteet Etelä-Koreassa. Nestlèhän on kritiikin kohteena aggressiivisesta maailmanlaajuisesta expansio-kaappausstrategiastaan varsinkin maitojauheen ja veden takia.Nestlèlle olisi tietenkin mieluisinta monopoli tietyn tuotteen suhteen. Nestlè näkyy kaapanneen jo Suomenkin jäätelömarkkinat, mutta syystä tai toisesta Etelä-Koreassa jäätelö- ja vesikauppa ei onnistu - vielä. Jäätelönpuutteeseen on keinona omatekoinen jäätelö. Se on ihan helppoa nykyaikaisella jäätelökoneella, eikä jätskissä ole lisäaineita, ellei itse niitä sinne laita. Minä olen hurahtanut omatekoisiin maidottomiin/kermattomiin hedelmäsorbetteihin. Myös kookosmaidosta sokerin kanssa tulee helposti herkkujäätelöä. (Jäätelökoneita löytyy netistä ja halvinkin toimii ihan hyvin, jos on pakastin.)
    Löysin hyvin mielenkiintoisen listan, mitä tuotemerkkejä Nestlè on jo kaapannut Suomesta ja siitä pääsee englanninkielisiltä sivuilta katsomaan Nestlèn markkinoimia tuotteita maailmanlaajuisesti.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Nestl%C3%A9n_tuotemerkeist%C3%A4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan huomannut tuota Nestlen puuttumista täällä! Siinä mielessä oli ehkä vähän suoristettu mutkia tuossa mun tekstissä, että tokihan täältä siis löytyy länsimaisia jäätelöitä ihan perusmarketistakin. En vaan ole mikään suuri "Mars-patukkajäätelön" tai muiden vastaavien ystävä. Sen sijaan sellaisen kunnon jäätelökiskat jostain syystä puuttuvat täältä Gangneungista, Soulissa toki on (niitäkin). Ja se irtojäätelö on tosiaan omituisen rakeista.
      Ja kyllä joistain eurooppalaistyylisistä kahviloista saattaa löytää kunnon kermajäätelöä, mutta muutaman kerran olen joutunut pettymään, kun suklaajätski onkin ollut lähinnä suklaan makuista jäätä :(

      Mulla on itselläni jäätelökone, mutta suureksi pettymyksekseni se ei toimi täällä Koreassa, koska sähköverkko toimii eri taajuudella ja sitä myöden sähkömoottorilliset koneet (kuten pyykkikone) eivät pyöri. Harmillista :( Ja ihan käsipelillä en ole viitsinyt alkaa tehdä jäätelöä, koska se on jo aika vaivalloista... Enkä nyt ole jätskin suurkuluttaja muutenkaan. Mutta ehkä pitäisi koittaa joku päivä! Tai sitten ostaa sieltä marketista niitä isompia paketteja.

      Poista
  4. Kivoja vastauksia! Melkein tekisi mieli itsenikin tehdä tämä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä mukaan omaan blogiisi! Alkuperäisellä listauksella taisi olla joku ihan muu pointti (joku merkki-kysely muotiblogeista tms, mutta minä kun en mitään merkkiostoksia harrasta, niin...) tein tästä kuitenkin tämmöisen omaan tarkoitukseen sopivan.

      Poista
  5. Tämä oli kiva ! Dödöt tulee itsellekin Suomesta vaikka niitä on täälläkin vaikka kuinka paljon, mutta ei vaan sitä yhtä merkkiä....kohta on taas dödöt loppu ! :)

    Ja kampaajalta olen saanut vähän samanlaisen säälittävän kommentin, oman hiusten ohuus on hyvin omassa tiedossa, ei tarvita enää kampaajan tiedottamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tulee vähän masentunut olo, kun nimenomaan menet sinne kampaajalle hakemaan apua siihen lättänään, maantienväriseen hiirenhäntään, ja sitten se parturi toteaa, että "eihän tässä ole edes mitään?!". Kiitti :(

      Poista
  6. Oli niin kiva, että kopsasin itselleni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tätä oli hauska tehdä! Kiva että nappasit mukaan!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...