maanantai 30. syyskuuta 2013

Näpit irti mun mahasta!

Normipäivä parturissa: kampaaja on juuri työskentelemässä (sen olemattoman) hiuspehkoni kimpussa, kun parturin ovesta astelee sisään uusi asiakas. Nainen on ehkä neljissäkymmenissään ja vaikuttaa olevan parturille entuudestaan tuttu -sen verran tuttavallisesti hän myös pyörähtelee kampaamon tiloissa ja lopulta istahtaa asiakastuolille oman paikkani viereen. Naiset keskustelevat niitä näitä, mutta jossain vaiheessa ymmärrän keskustelun kääntyneen tähän vaaleaan ulkomaalaiseen, joka pahaa-aavistamattomana tarkkailee hiustenleikkuuta peilin kautta. Parturi ja asiakas aloittavat sitten ulkonäköni ruodinnan lähtien kaulasta ja kasvoista ja päätyen aina hiustenväriini (ja epäilemättä muutenkin omituiseen suomalaistukkaan). Todennäköisesti keskustelu käytiin ihan hyvässä hengessä, enkä usko, että he ainakaan kovin ilkein sanankääntein minusta puhuivat, päinvastoin. Mutta sitten, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, asiakaspaikalla oleva nainen kumartuu puoleeni ja alkaa taputtaa vatsaani naureskellen samalla jotain, josta minulla ei ole aavistustakaan. Hämmennyin tilanteesta niin, että kasvoilleni jähmettyi ainoastaan vaivaantunut hymy. 

Korealaisten keskuudessahan kaikenlainen saman sukupuolen edustajien välinen kontakti on ihan hyväksyttävää ja yleistäkin; naiset kuljeskelevat kaupungilla käsikynkkää ja miehet istuvat käsi kaverin olkapäällä, selkää taputtelemassa tai reittä silittelemässä. Itse olen kuitenkin herkästi kosketusta kammoksuvaa sorttia. Käden laskeminen olkapäälle, käsivarren hipaisu tai selkään taputtelu vielä menee, mutta mielestäni kaikki kylkiviivojen etupuolelle suuntautuva kosketus on jo yksityisalueelleni tunkeutumista. Käsi sydämelle, suomalainen nainen: jos sinä olisit parturissa yhtäaikaa entuudestaan tuntemattoman korealaisnaisen kanssa, voisitko taputella hänen vatsaansa ilman, että tuntisit minkäänlaisten soveliaisuuden rajojen rikkoontuvan?

Toinen, hieman eri tavalla vatsaani kohdistuva yksityisyyden rajojen rikkominen tuli vastaan tänään kielikurssilla. Kurssillemme on liittynyt eräs hyvin reipas vietnamilainen nainen, joka ystävällisesti jaksaa yrittää ylläpitää keskustelua korean kielellä, vaikka vastaukseni rajoittuvatkin lähinnä yhden sanan lauseisiin. Tänään hän aloitti keskustelun kanssani huudellen toiselta puolelta luokkaa niin, että paremmin koreaa osaavat oppilaat saattoivat kääntää meidän keskustelustamme ne osat, joita jompi kumpi ei toisen puheesta ymmärtänyt. Ja keskustelu kulki seuraavasti (H=hyvää tarkoittava vietnamilainen, B=vaivaantunut blogisti)

H: minkä ikäinen olet?
B: kolmekymmentä vuotta
H: onko sinulla lapsia?
B: ei lapsia. 
H: miten kauan olet ollut naimisissa?
B: vuoden verran. 
H: ja siis sinulla ei ole lapsia?!
B: ei ole lapsia.
H: oletko kuitenkin raskaana?
B: en ole raskaana...
H: no milloin oikein aiot hankkia lapsia?
B: ei lapsia...
H: niin mutta MILLOIN aiot hankkia lapsia!!???
B: *huoh*

Olen tottunut lapsikysymykseen jo melko hyvin, sillä sitä tivataan minulta vähintään kerran-kaksi viikossa. Itselleni kysymys ei sinänsä tuota päänvaivaa, mitä nyt hieman turhautumista siitä, ettei vastaustani koskaan ymmärretä. Mutta on vaikea käsittää, miksi täkäläisten mielestä näinkin henkilökohtaisesta asiasta tivaaminen on ihan ok? Omasta mielestäni perhesuunnittelu on parisuhteen osapuolten välinen asia, eikä sitä yleensä Suomessa jaeta puolituttujen kanssa kovinkaan herkästi. Itse ainakin yritän olla mahdollisimman hienotunteinen asiasta keskusteltaessa, sillä koskaanhan ei voi tietää, onko kysymyksen kohteeksi joutunut lapseton omasta halustaan vai kenties olosuhteiden pakosta. En sitten tiedä, onko lapsettomuus ehkä harvinaisempaa Koreassa, vai pidetäänkö asiaa täällä koko yhteisön yhteisenä huolenaiheena, jota sitten yhdessä suvun kanssa huokaillaan ja päivitellään? Muutenhan korealaiseen kulttuuriin kuuluu äärimmäinen hienotunteisuus ja toisten mielen pahoittamista vältellään viimeiseen saakka, mutta lapsiasiat eivät ilmeisesti kuulu siihen kategoriaan. Noh, itse sivuutin vietnamilaisen tivaamiset hymyllä ja olankohautuksella. Laskin muuten, että tänään korean tunnilla oli kahdeksan naista, joista viidellä oli vuoden ikäinen lapsi mukanaan. Että kaipa se tavallaan on ihan luonnollista, että lapsettomuutta ihmetellään.

Lokakuun lähestyessä syksy on saapunut myös Gangneungiin. Lauantaina alkanut sade on jatkunut lähes tauotta, ja tänään tarvoin kouluun vesi varpaiden välissä loiskuen. Mutta eipä tuo haittaa, nyt on vihdoinkin hyvä syy pukea päälle ihana Suomesta löydetty uusi syystakki, johon olen jo kesälomasta asti luonut kaihoisia katseita naulakossa. Vihdoin ne säät kylmenivät takkikeleiksi!

Suomessahan oli toki takkikelit myös heinäkuussa. Satoi tai paistoi. Ostos tuli ilmeisesti tehtyä jossain isänmaallisuuspuuskassa, sinivalkoinen väritys oli kerrassaan vastustamaton...

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On se. Kauan sitä etsittiin, ja tämä oli sitten täydellinen :)

      Poista
  2. Vatsaan taputtelu kampaajalla on jo vähän liikaa ! Tälläisena vanhempana suomalaisena olen yrittänyt opettaa (?) täkäläisiä tuttuja, että suomalaista kannattaa lähestyä sivusuunnasta ja että esimerkiksi voin olla kylki kyljessä jonkun kanssa, mutta etupuolella minulla on puolen metrin oma tila. No totuuden mielessä tästä on jo vuosien mukana lipsuttu ja tutun kampaajan kanssa jopa halataan.

    Mikähän siinä muuten on, että yleensä suomalaiset yleensä välttävät suomen puhumista, jos seurassa on ihmisiä, jotka eivät suomea ymmärrä ? Ainakin työelämässä yritettiin aina pitäytyä jonkinlaisessa englannin kielessä, että varmasti kukaan ei tunne itseään ulkopuoliseksi. Tuntuu, että muissa kulttuureissa tätä ei niinkään löydä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä sitten lieneekin, että takaa tai sivulta voi kyllä tuuppia, mutta se edestä päin liian lähelle tuleminen on kyllä ahdistavaa.
      Kyllä minäkin tuttuja saatan halata, harvoin kylläkään omasta aloitteesta, mutta tuo uppo-outojen ihmisten koskettelu on omituista. Arvaa vain, miten paljon inhosin Belgiassa asuessani poskisuudelmia :D

      Minäkin olen tehnyt saman havainnon, että suomalaiset ovat harvinaisen herkkiä vaihtamaan puhekielen englanniksi heti yhdenkin ulkomaalaisen ollessa joukossa. Ja täällä taas ei tule kuuloonkaan. Ehkä se johtuu siitä, että jos korealaiset puhuisivat englantia, niin sitten kukaan ei ymmärtäisi enää yhtään mitään :P

      Poista
    2. Minä olen kohdannut tosi tökeröitä suomalaisiakin jotka ovat puhuneet suomea vaikka kaikki seurueessa sitä eivät ymmärtäneetkään. Pahin esimerkki tästä on toistaiseksi ollut suomalainen diplomaattiporukka... Että ei ehkä ole niin suomalaisuutta kuin yksilötason fiksuutta tai typeryyttä se ottaako toisten kielitaidon tai -taidottomuuden huomioon.

      Mahan taputtelu tai yleensä vieraiden ihmisten koskettelu tuntuu kyllä suomalaisesta näkökulmasta vieraalta ja ajatuksena hermostuttavalta. Thaimaassa aikoinaan muistan miten mieheltäni ja multa udeltiin jatkuvasti ollaanko naimisissa, onko lapsia, jne ja se oli kyllä ärsyttävää. Jos olisivat vielä päälle taputelleet mun mahaa olisi savu varmaan noussut mun päästä!

      Poista
    3. No totta sekin, että eihän kaikki suomalaisetkaan kieltä vaihda. Mutta Suomessa se on kuitenkin edes oletus, tai jonkinlainen odotus, että niin voisi tehdä, kun taas täällä se tuntuu olevan ihan utopistinen ajatus, että miksi ihmeessä kieli vaihdettaisiin, jos seurassa on vain yksi tai kaksi sellaista, jotka eivät ymmärrä... Mutta varmasti sekä suomalaisten että muunmaalaistenkin keskuudessa suuri merkitys on sillä omalla englanninkielen taidolla; jossei tunne kielitaitoaan riittävän hyväksi, on varmasti enemmän kynnystä vaihtaa. En sitten tiedä minkä verukkeella nuo mainitsemasi diplomaatit eivät kieltä vaihtaneet...

      Poista
    4. Kyseessä olivat englanninkielisessä maassa työtä tekevät suomalaiset diplomaatit eli ainakaan kielitaidonpuutteesta ei ollut kyse. Enemmän ehkä siitä, että kyseisessä tilanteessa olisi pitänyt nähdä vaivaa ottaakseen huomioon sellaisia ihmisiä jotka eivät kyseisten diplomaattien mielestä olleet kovin keskeisiä tai tärkeitä. Vaivaannuttava tilanne joka on edelleen vuosia myöhemmin kirkkaana mielessä. Ja samanlaista on tullut kyllä vastaan muissakin Suomi-porukoissa sitä ennen ja sittemmin. Kuin myös toki esim italialaisten kanssa. Minua ärsyttää todella kun joku jätetään jutun ulkopuolelle joten herkästi sen huomaan ja olen tätä paljon vuosien varrella miettinyt. Tosiaan olen sitä mieltä, että joka kulttuurista löytyy tässä mielessä fiksumpia ja tyhmempiä edustajia aika lailla samassa suhteessa oli kyse sitten mistä kansalaisuudesta hyvänsä. Toki kielitaito vaikuttaa myös asiaan, ei tietysti voi vaihtaa kieltä jos yksinkertaisesti ei osaa.

      Poista
  3. Taallakin paikalliset ovat todella uteliaita ja oma tila 0 verrattuna suomalaisiin. Taputtelu on ok ja suurin osa utelustakin menee mutta joku raja, vatsaan taputtelu menee sille osastolle. En tieda onko ian karttuminen vai mika mutta huomaan olevani tarkempi nykyisin siita mika kay mulle ja mika ei, sorry vaan mullakin on oma kulttuurini joten jos ei huvita vastailla kaikkiin kysymyksiin niin sanon vaan etta tuo on kuule epakohteliasta meidan kulttuurissa. Monet taksimatkat on menty kuskin kysellessa samat litaniat: kotimaa-siviilisaaty-lapsiluku-työ-palkka-miehen työ- miehen palkka- jne. Tuollaiset akkihyökkaykset kampaamon tuolissa ovat kylla aika pahoja, siina menee pasmat ihan sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, palkkaa ei sentään ole tainnut vielä kukaan ihan suoraan kysyä (epäsuorasti olen kyllä kuullut senkin olleen keskustelun aiheena, mutta se on toinen juttu se, kyllähän Suomessakin selän takana puhutaan :))
      Mutta tuo on kyllä ihan hyvä taktiikka, että huomauttaa meilläkin olevan omat, kulttuurilliset rajamme ja että niiden ylittämistä ei tarvitse hyväksyä. Toistaiseksi olen yrittänyt vaan huulta purren kestää kaikenlaiset utelut, mutta joskus varmaan minäkin vielä kyllästyn ja napautan takaisin. Ehkä...

      Poista
  4. Mahaan tapputelu kuulostaa vähintäänkin oudolta! Kyllä mulla menee siinä ainakin soveliaisuudeen raja! Mun mielestä koskettelu ja sen rajat on kyllä mielenkiintoinen aihe kun ne tavat eroaa niin paljon kulttuureista riippuen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on tosi kulttuuririippuvainen juttu. Ja vaihtelee niin paljon! Mies oli aika ihmeissään aluksi, kun työkaveri laski muina miehinä kätensä reidelle ruokapöydän ääressä. Mun mielestä sekin olisi jo ihan liikaa. Täällä asian tekee vielä hassuksi se, että kaikesta koskettelusta huolimatta sukupuolten välinen kosketus on todella harvinaista; kättely menee jo siinä soveliaisuuden rajalla, ja useimmiten korealaiset miehet kokevat kättelemisen kanssani jo aika vaivaannuttavana!

      Poista
  5. Hups! Enpä tiedä miten reagoisin jos vieras ihminen alkaisi taputtelemaan vatsaani, oli tapahtumapaikkana sitten kampaamo tai mikä muu tahansa paikka. Erikoisia tapoja, itse olin ajatellut että korealaiset olisivat pidättyväisiä eivätkä nyt ainakaan niitä jotka koskettelisivat epäsoveliaasti vieraita ihmisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, juuri siten se yllättääkin parhaiten / pahiten, kun et osaa ollenkaan odottaa edes moista! Minäkin luulin (joskus) korealaisia pidättyväisiksi... :)

      Poista
  6. Tuosta otsikostasi tuli kyllä aika tiukkoja fläshpäkkejä raskausaikoihin - Suomessa! Oli jotenkin tosi hämmentävää, miten ihmisillä muka yhtäkkiä oli lupa hiplata turpoavaa kumpuani. Appiukosta alkaen. Ihan kuin siitä olisi tullut jotain yleistä yhteistä omaisuutta! En sentään joutunut uppo-outojen hilpailujen kohteeksi esimerkiksi kaupan kassajonossa kuten muutamat mahakkaat ystäväni. Ja ei, lupaahan ei kysytä!

    Lisäksi minulla on ehkä erityisen häiriintyneitä (naituja) sukulaisia, koska heillä on omasta mielestään ollut aina täysi lupa käyttäytyä ilmeisen korealaisesti. Miehen sukulaistäti lupautui jopa puheopettajaksi, jotta mies oppisi kosimaan, ja myöhemmin opettamaan niitä muita jaloja taitoja ihan kädestä (tai herratiesmistä) pitäen, jotta saisimme jälkikasvua aikaiseksi. Kaikki tämä juurikin siitä syystä, ettemme noudattaneet "sitä oikeaa aikataulua". Ihan kuin muutkaan suvun jäsenet olisivat... Nyt, (rehellisesti ja oikeasti) onnellisesti kahden pojan äitinä saan esitelmiä samaisilta sukulaisilta siitä, miten emme voi olla onnellisia, jos emme vielä TEE TYTTÖÄ. Olen ottanut tavaksi todeta vastaukseksi, miten monta poikaa hän ajatteli minun joutuvan p y ö r ä y t t ä m ä ä n maailmaan ennen kuin hän ymmärtää, ettei meille tule tyttöjä. Meille ei tule enempää lapsia ja se tuntuu olevan kauhean vaikeaa uskoa, vaikka kolkuttelemme neljääkymppiä ja olemme täyttäneet jo sen perinteisen "noin kaksi lasta" -kiintiön.

    En ole kovin tarkka omasta tilastani, mutta olen siis lisäksi - kiitos sukulaisten - saanut ilmeisesti hyvän lähtökoulutuksen tähän korealaiseen maailmaan. :D Sympatiat oikeasti hiplailuista ja tenttailuista, jaksamista! (Mä haluaisin kyllä nähdä miehen ilmeen tuon reisihiplailun uhrina... ;) ) Sitten, kun vihdoin y m m ä r r ä t t e t e h d ä ne lapset ja satutte reissaamaan Koreassa, törmäätte uudenlaisiin tunkeiluihin. Edelleen miehen kanssa hihitellään lähestulkoon kohtauksen saaneille muoreille, jotka huoltoasemien ruokaloissa tärisivät meidän jumpatessa puolivuotiasta kuopustamme viime vuonna pitkän ajomatkan tauoilla. Tunnussana: vauvasirkus. "Peipi plouken, peipi plouken!" riensi mummeli poikineen ojentamaan miestä, kun hävisin paikalta. Surkuhupaisaa sinänsä, että mahdollisesti hieman hurjankin näköiset pompottelut ja keinuttelut, jotka aiheuttavat ipanoissa suunnatonta riemua ja kikatusta, aiheuttavat lapsen rikkoutumisen, mutta korealaiset voivat kuitenkin esimerkiksi ajella lasten kanssa autolla miten sattuu. Viimeksi eilen katselin sydän kurkussa, kun ehkä parivuotias poika roikkui kuljettajan avonaisesta ikkunasta puoliksi pihalla, kun auto kiihdytti liikennevaloista vasemmalle. En silti kipittänyt perään huutamaan lapsen hajoavan hetkellä minä hyvänsä, mutta paikallinen englanninkielinen radiokanava muistuttaa kuitenkin vähintään kerran päivässä, että turvavyöt pelastavat ihmishenkiä. Leikkipuistossa, jos lapsia sinne irti päästetään, varjostetaan reppanoita vimosen päälle. Nannyt ja mummut vääntäytyvät kiipeilytelineisiin ja liukumäkiin turvaksi ja tueksi, mutta pääasiassa siis seisovat keskellä leikkipuistoa lapsi tiukasti "tikkipeitossa" selkäpuolelle käärittynä, etupuolella rintarepussa tai rattaisiin viritettynä. Vaikka Soulissa on oikeastaan paljon ihmisiä kaikkialla, on harvoissa lähileikkipuistoissamme aina ruhtinaallisesti tilaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös kuullut kauhutarinoita uppo-outojen ihmisten mahan silittelystä raskausaikana. Mikä meihin suomalaisiinkin silloin menee? Onko se maha jotenkin niin houkutteleva uloke raskausaikana, että sitä on pakko silitellä? Ja onhan se silti edelleen jonkun oma vatsa, ihan niinkuin ilman sitä vauvaa siellä alla... joten jos et silittele ihmisten vatsoja normaalistikaan, miksi teet sitä raskaana oleville?

      Ja onhan se totta juu, että kyllä suomalaisetkin osaavat tuon utelun jalon taidon, ja osaavat pahoittaa monen mielen epäkorrekteilla kysymyksillä. Ehkä kuitenkin keskimäärin vähemmän kuin täällä... :)

      Poista
    2. Kyllä, täällä on enemmän pokkaa. Tuntuu jotenkin kuuluvan asiaan. Kävin tänään avaamassa pankkitilin, vihdoin, ja mukana oli vain nuorempi jälkeläinen. Pankkivirkailija (nainen) oli kovasti ystävällinen ja kaiken byrokratian lomassa tenttasi ensin, eikö minulla ole enempää vauvoja ja sitten, onko vanhempi lapseni tyttö vai poika. Totesin, että minulla on kaksi poikaa, johon rouva hyvin ystävällisesti mutta kovin ihmetellen totesi, emmekö aio hankkia tyttöä. Mikä ihme niissä tyttölapsissa nyt on!? :D Totesin, että emme, koska en halua tehdä kymmentä poikaa ja todeta sitten, että ei tullut tyttöä. Täti nauroi, että kymmenen lasta, huhhuh... Ajattelin testata tädin ja luonnollisena jatkumona kysyin, onko hänellä lapsia. "Tietenkin." Jatkoa seurasi ilman tenttausta: 6-vuotias tyttö ja 4-vuotias poika. Voikohan olla, että näitä kuuluisi kysellä ollakseen kohtelias?

      Sairaalassa kävimme ihan perinteisesti saamassa antibioottikuurin korvatulehdukseen. Kansainvälisen toimiston (vähän sellainen ulkkareiden taluttajatäti) täti kävelytti meitä oikealle osastolle ja ilmeisesti jutteli hyvää päivää kirvesvartta tyyliin
      - Täytyy olla kyllä raskasta kahden lapsen kanssa, toinen sylissä ja toinen kädessä.
      - No eipä oikeastaan, tässäpä tämä menee.
      - Poikia vielä, aina juoksevat ympäriinsä.
      - ??? Ei, ei toki... minulla on ihan kiltit pojat.
      - Olet varmaan todella väsynyt, kun hoidat kahta lasta.
      - No itse asiassa olen tehnyt tätä yli neljä vuotta eikä vielä väsytä, vaan tykkään ihan kovasti kyllä...
      Keskustelu loppui sellaiseen säälivään hymyyn. Olisi kai pitänyt t e h d ä niitä tyttöjä kuitenkin. :D

      Poista
  7. Ei muuten ole koralaisillakaan helppoa paksujen ja itsepäisten hiuksiensa kanssa. Löysin netistä videon, miten eräs kampaaja laittaa kiharoita :"Korean Haistylist Edward Kim`s Setting Perm Style"/
    http://www.youtube.com/watch?v=IHvhror87BE
    Kannattaa katsoa ihan huvikseen, millaisia laitteita siihen tarvitaan. Helppoahan se on meidän blondien kanssa siihen verrattuna. Blondeilla on lukumääräisesti eniten hiuksia, aasialaisilla vähiten, jos nyt viitsii ruveta hiuksia halkomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blondeilla eniten, aasialaisilla vähemmän, mulla vieläkin vähemmän... :)
      Mutta tuo kiharrusjuttu pitää kyllä paikkansa; juuri tuolla samaisella käynnillä parturi halusi lopuksi laittaa hiukseni suoristusraudalla ja ajatteli tekevänsä "hieman lainetta" latvoihin varovaisesti kääntämällä rautaa. No, mun hiuksethan meni ihan kikkuralle pienestäkin taittamisesta, josta parturi säikähti niin, että hänen suustaan pääsi ihan "OHO!" :D Juuri sellainen kommentti, jonka haluatkin aina kuulla parturissa...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...