sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Yhden kauden päätös

Eli rantakausi on nyt ohi. Tai oikeastaan se päättyi jo pari viikkoa sitten, jolloin korealaisten lyhyitäkin lyhyemmät, normaalisti viiden päivän mittaiset kesälomat olivat suurimmaksi osaksi pidetty. Lomakausi sijoittuu korealaisittain elokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, jonka jälkeen palataan takaisin sorvin ääreen ja rannat tyhjenevät kuin taikaiskusta. Pari viikkoa sitten rantavahdit siis alkoivat pitää huolta, ettei enää yksikään innokas pulikoija mene mereen, koska uiminen rantakauden ulkopuolella on kiellettyä. Tietysti aina voi etsiä rantavahdittoman, syrjäisemmän poukaman ja yrittää uimaan omin luvin, mutta suurimmat ja suosituimmat rannat ovat enää pelkästään piknik- ja istuskelukäytössä. 

Ranta hiljenee uintikauden päätyttyä. Kuva on otettu aallonmurtajalta Anmokin rannalta, taustalla näkyy Daegwallyeong ja muut läheiset vuoret pilvien lomassa.

Pari viikkoa siis rantavahdit ovat puhallelleet pilleihinsä ja huudelleet kovaäänisiinsä, mutta nyt vartiointikin päättyy, sillä Korean Jaakko heitti eilen kylmän kiven mereen, ja kuin taikaiskusta vesi onkin yhtäkkiä niin kylmää, ettei yksikään korealainen edes voisi kuvitella menevänsä enää uimaan. Todellisuudessahan merivesi oli tällä viikolla vielä noin 27-asteista, ja kovin vaikea on uskoa, että kolmen päivän aikana se mystisesti kylmenisi useita asteita, mutta korealaisen uskomuksen mukaan syyskuun alkaessa vesi on kylmää ja sillä siisti. 

Ilmat ovat tosin männäviikolla jo vihdoin viilentyneet. Päivälämpötilat kohoavat päivästä riippuen yhä lähelle kolmeakymmentä, mutta illat alkavat olla siedettävämpiä ja blogstinkin kotona on jo mahdollista nukkua ilman (edelleen rikki olevan) ilmastointilaitteen puhallusta. Laite on tosiaan edelleen epäkunnossa, korjaaja tulee ensi viikolla jo viidettä kertaa pyörimään asunnossa ja ihmettelemään laitetta. Yleensä hän viipyy kolmatta tuntia kerrallaan, ei tee oikeastaan mitään ja lopulta pahoittelee, ettei edelleenkään tiedä, mikä on vialla ja kertoo tulevansa mahdollisesti muutaman päivän kuluttua uudestaan. Juttuhan on ihan vitsi. Olemme jo todenneet, että voisi tuoda uuden laitteen tai lakata tulemasta ollenkaan, mutta sitkeästi hän vain ilmestyy uudestaan ja uudestaan. Koska huoltomiehen käynti ei maksa meille mitään, olemme nöyrtyneet vastaanottamaan hänet vieläkin, mutta nyt alkaa mitta täyttyä. Toisaalta, jos sen laitteen vaikka saisi toimimaan ensi kesään mennessä, niin olisihan sekin jo jotain... Ja alkaahan tämä olla jo aika huvittavaakin; miehen kanssa voimme vaikkapa lyödä leikkimielisesti vetoa siitä, montako kertaa huoltomies vielä kehtaa meille tulla: kulkeeko raja esimerkiksi seitsemässä käynnissä vai onko pokkaa ilmestyä kymmenenkin kertaa saamatta laitetta kuntoon?

Koska rantakausi on loppunut ja Jaakko heitti kivensä, emme suunnanneet enää rannalle, vaan katse tähyää jo kohti pian alkavaa vaelluskautta. Ajoimme automme läheiselle Daegwallyeongin vuorelle ja kävimme pienellä sunnuntaipatikalla vuoren rinteellä. Matka oli lyhyehkö, noin pari kilometriä suuntaansa, ja reitti jokseenkin helpompi ja kevyempi kuin aikaisemmat polut, joilla olemme olleet. Reitin huipulta löysimme pienen temppelintapaisen, jossa joukko korealaisia oli valmistelemassa lounasta isommalle porukalle. Emme jääneet häiritsemään sen pidempään, vaan jatkoimme matkaamme takaisin parkkipaikalle. Tarkoituksena oli käydä myös paikallisella lammasfarmilla tutustumassa, mutta sään pilvistyessä ja retkeilijöiden vatsojen kurniessa totesimme lampaiden ihailun jäävän toiseen kertaan. Farmi on kuitenkin sen verran lähellä kotia, että sinne hurauttaa autolla milloin tahansa, ja laidunmaisemat ovat taatusti nautittavammat pilvettömällä, aurinkoisella säällä. 


Siellä se kotikaupunki siintää keskellä. Ja taustalla meri. Sää oli harmillisen pilvinen, joten merinäköala jäi melko hailakaksi.

Etsi kuvasta orava.

Korealaiset ovat innokkaita kivien kasaajia. Tämän kaltaisia kivikokoelmia tuli vastaan tuon tuosta reitin varrella.

Pilvet roikkuivat vuorten päällä ja ilma tuntui sadetta enteilevältä, mutta pääsimme kuitenkin kuivana perille. T-paita ja shortsit tosin alkavat olla turhan kevyehkö varustus, sillä ilma viilenee tehokkaasti huippua kohti edetessä.

Kyllä silti tuli vähän hiki.

Hyönteiskuvausta, osa yksi. Vielä pitäisi hieman lähemmäs uskaltautua (tai ostaa parempia lisävarusteita kameraan), mutta blogisti pysyttelee varmuuden vuoksi turvallisen etäisyyden päässä kaikesta, mikä omaa enemmän kuin neljä jalkaa, kovan kuoren tai tuntosarvet.

Blogilla on muuten tänään 1-vuotissyntymäpäivä! Jee :) Sivuille on klikkailtu kuluneen vuoden aikana jo lähes 35 000 kertaa ja rekisteröityneitä seuraajia on tasan 50, lisäksi vielä bloglovinin kautta mukana olevat lukijat. Kiitos kaikille, erityisesti teille, jotka kommenteillanne piristätte jokaista päivääni! Näin yksivuotissynttärin kunniaksi olisi kiva kuulla, ketä siellä ruudun takana juttujani käy lukemassa? Olisi myös erityisen piristävää kuulla, millaisista asioista toivoisitte bloggauksia tulevaisuudessa? Eli juttuideoita ja kommentteja otetaan vastaan! 


Nyt synttärikakun kimppuun --> 

19 kommenttia:

  1. Huikeita kävijämääriä, paljon onnea blogin yksivuotispäivän johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Ihan vahingossa sen oikeastaan huomasin, satuin muistelemaan, että syyskuussa varmaankin aloitin ja sitten kun tarkistin, niin onhan se eka postaus tosiaan päivätty vuosi sitten. Kohta tulee sitten jo se Korean elon 1-vuotispäiväkin täyteen!

      Poista
  2. Täällä yksi lukija haluaa onnitella yksivuotiasta! :) Mun mielestä on kiva lukea ihan kaikkea arkista sieltä päin maailmaa, kun moni asia on ennestään ihan vieras. Kiva lukea myös korealaisten "omituisuukista" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Noita omituisuuksia yritän aina tallentaa tänne blogiin muidenkin iloksi, mutta mitä kauemmin täällä asuu, sen normaalimmalta kaikki omituisetkin jutut tuntuvat, eikä niiden hassuja piirteitä enää edes huomaa. Aika paljon huumoria semmoset pienet hassut jutut tuovat elämään, kuten just toi "syyskuussa se vesi nyt vaan on kylmää, viis lämpötilasta" -tyylin ehdottomuus...

      Poista
  3. Oikein paljon onnea 1-vuotiaalle! Minusta olisi kiva, jos jatkaisit samaan malliin. Minuakin kiinnostavat erityisesti korealainen arki ja 'erikoisuudet'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa kiitsa :) hyvä jos jutut uppoaa, jatketaan siis arjen merkeissä edelleen...

      Poista
  4. Terkkuja! vanha työkaverisi, Mervi Tampereelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, Mervi!! Kiva kuulla, että luet blogia, ihana päivän piristys :D Terkkuja sinnekin suunnalle.

      Poista
  5. Onnea yksivuotiaalle!

    Voin vain kuvitella, miten paljon tuon ilmastointimiehen palloilu ärsyttää, kun ei mitään tulostakaan tule! Mulla olisi mennyt hermot jo ihan totaalisesti. :-D Oletteko yrittäneet ottaa yhteyttä korjaajan esimieheen tai firmaan, josta mies on? Ehkä se vähän nopeuttaisi asiaa? Intiassa ei ole kyllä noin sinnikkäitä yrittäjiä - käyvät ehkä kerran näpertämässä jotain, ja jos homma jää kesken, niin tyyppiä ei kyllä löydy sen jälkeen enää mistään. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!

      Mä olen jo käynyt läpi tuon hermojen menettämisen ja raivokohtauksen (tosin yksinäni, en korjaajaparalle), nyt oon jo siirtynyt välinpitämättömään naurahteluun asian tiimoilta. Kun ilma ei oo enää tukala, niin aika sama, toimiiko se kone tällä viikolla vai kahden viikon päästä. Ollaan kyllä laitettu korealainen yhteyshenkilö soittelemaan, uhkailemaan ja kiristämään (lahjontaa ei vielä kokeiltu...), mutta jostain syystä tää nyt on ihan farssi koko homma eikä siitä näytä tulevan valmista koskaan. Huoh.

      Poista
  6. Onnea onnea! Harmi vain, etten alusta asti päässyt seuraamaan kirjotteluasi! Ehkä vielä joskus luen nuo vanhemmatkin viestit...
    Tavoitteenani olisi joskus päästä vaihtoon sinnepäin. Senkin takia minun on jo pitkän aikaa ollut tarkoitus kysyä sinulta korealaisista ja allergioista. Itselläni on maito-, muna- ja kala-allergia (kuinka huonon onnen olenkaan saanut...) ja olisi kiva tietää kuinka hyvin tällainen rajoittunut hlö siellä pärjäisi. Onko edes turha yrittää syödä kadun mummojen tekemää sapuskaa? Lukeeko kaupan paketeissa selkeästi ainesosat? Onko nuudeli aina munanuudelia? Lisätäänkö luusoppaan munanvalkuista väriä antamaan?
    Kaikkea tämmöistä mietin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :)

      Voi, onpa ikävät allergiat. Maito ja munakaan ei ehkä ole paha, mutta tuo kala... entä äyriäiset, ovatko nekin kiellettyjen listalla vai pelkästään kala? Maitoallergia ei varmaan tuottane ongelmaa, uskoisin, että täkäläisilläkin on sitä. Ja täällähän on tosi paljon myös soijamaitojuttuja ja muita, en tiedä miten sitten allergiasi suhtautuisi niihin? Kananmunaa käytetään jonkun verran, mutta tietääkseni useimmiten "tunnistettavassa muodossa", eli aika monesta ruoasta varmaan pystyy arvaamaan, onko munaa käytetty. En usko, että luusopassa on munaa, mutta joskus erilaisissa keitoissa (tofu-, liha-, mandu-) on kyllä kananmunaa ihan selvästi nähtävillä, samoim bibimbapissa. Tuo kala on varmaan se ongelmallisin, sillä erittäin monet keitot ja muhennokset tehdään anjovisliemeen, lisäksi myös jotkut käyttävät kimchissä mausteena jotain äyriäisiä, mustekalaa tai kalaa, eikä sitä välttämättä aina huomaa.

      Nuudeleita on kyllä saatavilla käsittääkseni muutakin kuin munanuudelia, itse asiassa täällä on nuudelitarjonta tosi laajaa. Valitettavasti tosin ainesosat ovat lähes aina pelkästään koreaksi, joten kannattaa ainakin opetella ne eri munansisältämismahdollisuudet (heh, mikä sana) koreaksi. Ainesosaluettelot ovat mielestäni yleensä aika kattavat, ja kaikissa elintarvikkeissa lukee suomen tyyliin proteiinit, hiilarit, sokerit jne ravintoarvot joten luulisin myös sisällön löytyvän aika tarkkaan. Mutta niitä mummujen ruokia välttelisin ainakin niin kauan, kunnes tiedät ne "satavarmat" ruuat, joita voit syödä...

      Poista
    2. Kiitos kattavasta vastauksesta! Itseasiassa minulla on edelleen kokeilussa käyvätkö äyriäiset. Sormet ristissä! Mutta sen olen todennut, että nämä kalaliemet pitäisi sopia minulle, ainakin täkäläisestä aasia-kaupasta ostettu kimchi (joka sisälsi anjovis-lientä) ei aiheuttanut mitään reaktiota.

      Pitää siis alkaa opettella lauseita "Saisinko bibimbabin/nuudelin/keiton ilman kananmunaa, kiitos" :D Ja munan eri sanamuotoja! hehe.

      Poista
  7. Huikeita kävijämääriä, paljon onnea blogin yksivuotispäivän johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toistamiseen (tää tuli kaksi kertaa jostain syystä..)

      Poista
  8. Onnea, onnea! Yksi vuotta on hyvä ikä. Voi odottaa blogin pian kävelevän omilla jaloillaan. Mutta miksi rantakausi loppuu, vaikka vielä on helle, hullua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Sanos muuta, mä menisin vielä mielelläni polskimaan, mutta yli-innokkaat vahdit estävät kaikki yritykset. pitää siis ajella autolla jonnekin syrjempään uintireissuille.

      Poista
  9. Terveisiä Euroopan keskeltä. Uintikausi (maauimalassa) jatkuu vielä 2 viikkoa. Ilma 19°, uima-altaan veden lämpötila 24°, luonnonlammen 21°, lasten altaan 25°. Uin 10x 100m = 1000 m.Tylsää, mutta tarpeellista selälle. Ei tungosta. Vedessä 4 naista: kaksi mummoa ja kaksi nuorempaa.Luksusta. Olin viimeinen pukuhuoneessa. Alkuillasta pääsee sisään 1 euron halvemmalla. Viihdytin itseäni uidessa päässälaskulla:uintimetrin ja poltetun (läski)kalorin hinnaksi tuli 0,3 centtiä. Pihi nainen.
    http://www.ostparkbad.de/strandbad.html
    Minua kiinnostavat kaikki sinun juttusi Koreasta, kun kukaan muu ei koskaan ole kertonut mitään ja kerrot hauskasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilometrin uintipätkä on jo hyvä määrä, tylsäähän se on mutta tehokasta. Ja tuo päässälasku kuulostaa niin ihanan insinöörimäiseltä, että ekstranaurut tuli sille :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...