torstai 31. lokakuuta 2013

Kuuminta hittoa

Riina postasi blogissaan mielenkiintoisen ja hauskan listauksen liittyen Ranskan kuumimpiin julkkiksiin. Kyseessä oli siis kyselytutkimus, jossa ranskalaiset itse kertoivat, ketkä maan julkkiksista ovat vetävimpiä. Ja tulos oli (mielestäni) huikea: kaikki hollywoodmaiset, pumpatut, puristetut ja kiristetyt megablondit puuttuivat joukosta, kun kärkikahinoissa paikkaa pitivät neli- ja viisikymppiset, kypsät kaunottaret. Samoin miesten listauksen puolella charmantit ja pilkettä silmäkulmassa omaavat herrat olivat huomattavasti nuoren polven könsikkäitä kuumempia. Makuasia tietysti tämäkin, mutta mielestäni tulos oli varsin virkistävä tyypillisimpiin listauksiin verrattuna.

Postauksen inspiroimana lähdin kartoittamaan Korean kuumimpia julkkiksia. Nettihän on kyseisiä listauksia pullollaan, mutta valitsin lopulta Korea Herald -lehden 10 hottest celebrities in South Korea -listauksen ja lähdin tarkastelemaan tuloksia. Ranskiksien vastaavaan listaukseen verrattuna ainakin yksi seikka eroaa selvästi: tässä maassa eivät yli kolmekymppiset naiset juhli! Korealainen kauneus perustuu selkeästi nuoruuden palvontaan ja rypyttömään ihoon; kypsyys ja charmanttius heitetään romukoppaan sillä sekunnilla, kun ensimmäinen juonne silmänurkassa on havaittu. Vanhimmat listalla keikkuja ovat (tietty) miessukupuolen edustajia, joille ikää on kertynyt huikeat 32 vuotta. 

Toinen mielenkiintoinen seikka on mielestäni se, että suurin osa korealaisista kuuluisuuksista on selvästikin monilahjakkuuksia toteuttaen sekä näyttelijän, laulajan, tanssijan että mallin uraa. Vain yksi urheilija on päässyt listalle, mikä toki sekin on jo jotain maassa, jossa Halluy eli korealaisen popkulttuurin aalto on pyyhkäissyt alleen lähes kaiken.

Mutta kauniitahan listalle valitut miehet ja naiset toki ovat, ei käy kieltäminen. Toisaalta, mielestäni ulkoista kauneutta ei kertakaikkiaan voi arvioida ilman jonkinlaista käsitystä myös kliseisestä sisäisestä kauneudesta, tai ainakin persoonasta, joten olen melko jäävi arvioimaan voittajia sen enempää. Oletettavasti porukka on kuitenkin korealaisittain aina hymyilevää, sympaattista ja loputtoman faniystävällistä porukkaa, joten tuskimpa heistä suurempia skandaaleja on irtoamassa. 

Naiset:

1. Bae Suzy. Näyttelijä-laulaja, 20 vuotta.

2. Kang, Min-Kyung. Laulaja, mutta nykyisellään myös debyyttiesiintyminen tv:ssä on hanskassa. 23 vuotta. 

3. Go, Jun-hee. Soju-tyttö, joka on tullut kuuluisaksi alunperin mainosmallina (Koreassa alkoholia mainostavat aina nuoret tytöt, siksi mieheni kutsuukin sojua "pikkutyttöjen viinaksi"). Sittemmin tehnyt myös mainstream-leffoja ja tv-sarjoja, viimeisimpänä osallistunut myös tosi-tv-ohjelmaan. 28 vuotta (usko tai älä :)

4. Son, Yeon-jae. Listan juniori, 20-vuotias rytminen voimistelija. Sittemmin takonut pätäkkää pussiin esiintymällä mainoskasvona aina urheilumerkeistä ilmastointilaitteisiin. 

5. Park Shin-hye. Malli-näyttelijä, joka aloitti uransa lapsiroolissa tv-draamassa. Ikä 23 vuotta.

Miehet:

1. Kim Soo-hyun. Näyttelijä, plakkarissa sekä sarjoja että elokuvia. Ikä 26 vuotta.
2. Lee Jin-wook. Näyttelijä, mutta enimmäkseen kuuluisa seurusteltuaan kuuluisan naisnäyttelijän kanssa (ovat kuitenkin sittemmin eronneet). Listan nestori, ikää 32 vuotta.
3. Lee Soo-hyuk. Malli-näyttelijä. Ikää 26 vuotta, ja näyttelijän ura kovassa nousukiidossa.

4. Lee Je-hoon. Näyttelijä, niittänyt mainetta muun muassa esiintymällä miesten välisestä rakkaudesta kertoneessa elokuvassa "Just friends". 23 vuotta, ja tällä hetkellä parrasvalojen ulottumattomissa armeijan harmaissa (vai vihreitäkö ne täälläkin ovat...)

5. Song Joong-ki. 28-vuotias näyttelijä. Erityismaininta korkeasta koulutuksesta, sillä Song on valmistunut yliopistosta pääaineenaan business administration.
Toisin kuin Riinalla, minulla ei valitettavasti ole antaa "kilpailevaa" listausta omiin suosikkeihin perustuen. En edelleenkään erota korealaisia näyttelijä-laulaja-malleja toisistaan, mutta yksi kysymys sentään heräsi: Missä on PSY?! Eikö raha merkitse korealaisille mitään, eivätkö he näe pullottavan smokkipaidan ja kertyneiden ikävuosien taakse? Sillä PSY:lla, jos kellä, on ainakin pilkettä silmäkulmassa...

Kaikki kuvat otettu täältä

13 kommenttia:

  1. Baby face on mummojen ja teinityttöjen/poikien suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika babyfaceja noista on kyllä kaikki..!

      Poista
  2. Tosi nuoria ovat ja nayttavat jopa ikaisiksiin nuorilta! Listasta tuli mieleeni, etta miten muistat siella ihmisten nimet?? Nakematta yllamainittuja en saa paahani yhdenkaan nimea ja myonnettakoon, etta menis varmaan kasvotkin sekaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimiasia on mun painajainen! Mä oon tosi huono nimissä ihan Suomessakin, ja täällä on ihan toivotonta muistaa niitä, ne ei kertakaikkiaan jää mun mieleen mitenkään :( Mutta jos arvaa villisti, että keskustelukumppanin nimi on joko Kim, Lee tai Park, niin menee 50% todennäköisyydellä oikein :D Eli Mr. Kim... eiku Mr. Park... :)

      Poista
  3. Kun on nähnyt yhden on nähnyt kaikki? Näyttävät minun silmään tosiaan ihan samalle???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan... Eikös sitä sanota, että aasialaisten mielestä kaikki länkkärit on samannäköisiä :D

      Poista
  4. Otsikosta tuli mieleen erään radiokanavan "Mitä hittiä" -äänestys. :D Mutta siis ihan oikeasti, varsinkin nuo jäppiset ovat ihan toistensa näköisiä. :D Sikäläisillä on kyllä kadehdittava taipumus näyttää vuosikymmeniä noin 15 vuotta ikäistään nuoremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis jos sitten ikää onkin hurjat 32 v, niin ei huolta, kun kuitenkin näyttää 25-vuotiaalta :) ja kolmevitosena voi sitten jo käydä vähän kiristelemässä... Mutat kadehdittavan rypyttömiäkin täkäläiset kyllä ovat. Ilmeisesti se fanaattinen päivänvalon (auringon) pakoileminen tuottaa tulosta...

      Poista
    2. Juuri luin että rypyttömän ihon salaisuus on aurinkovoiteen levittäminen joka päivä! Ja eikös se vihreä tee ollut jonkinlainen terveyden/kauneuden salaisuus myös..

      Onkos sinulla muuten postausta kor. teekulttuurista? Onko se samanlaista kun japanilainen?

      Poista
    3. Juu, vihreä tee, raaka kala, siansorkat, merilevä, ginseng... kaikki täällä tuo sitä kauneutta ja sileää ihoa...
      Teekulttuurista ei ole (vielä) postausta. mm. Dano-festivaaleilla olisi ollut mahdollisuus tutustua tarkemmin teekulttuuriin ja tapoihin, mutta sinne oli jatkuvasti niin pitkä jono, etten jaksanut odottaa :) Käsittääkseni tavoissa on paljon samaa, mutta en ole perehtynyt yksityiskohtiin kummastakaan maasta (en ole kovinkaan innokas teenjuoja).

      Poista
  5. Mulle tuli mieleen ihan sama juttu kuin Minellekin, että nuo näyttävät minusta kaikki ihan samoilta. Mutta toisaalta kaikki intialaisetkin näyttävät minusta samoilta... :-D

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Löysin eilen blogisi parin mutkan takaa ja olen kahlannut alusta tänne saakka (melkoinen urakka, mutta mielenkiintoinen). Törmäsin korealaiseen kulttuuriin reilu puolivuotta sitten katsottuani Netflixistä randomina valitsemani K-draaman. MInulla ei ollut ennen sitä hajuakaan Koreasta tai sen kulttuurista. Jostakin syystä tv-sarja kolahti ja löysin lisää ja lisää...aina vain lisää koukuttuen. Sittemmin olen käsittänyt, että en ole ainoa laatuaan, meitä on paljon ympäri maailman, joille on käynyt samalla tavalla.

    Tosiaan K-draamojen myötä (karkeasti arvioiden olen katsellut niitä viitisenkymmentä) olen tutustunut myös korealaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin ja kovasti viehtynyt siitä. Kieltä olen väkisinkin oppinut, olenhan kuunnellut sitä satoja tunteja. Olen tietenkin suhtautunut tietyllä varauksella korealaisiin tapoihin tv-sarjoissa, onhan ne suurella todennäköisyydellä liioiteltuja ja toki kuviteltuja. Sen vuoksi olen suuresti hämmästynyt, että luettuani blogiasi tänne saakka näyttää omat mielikuvani korealaisista ihmisistä ja tavoista pitävän ihan tasan paikkansa. Ilmeisesti draamat pysyttelevät puitteissaan varsin realisistisina, vaikka varmasti juonenkäänteet ovatkin keksittyjä.

    Ensimmäisiä sarjoja katsoessani pidin minäkin kaikkia korealaisia näyttelijöitä samannäköisinä, mutta nyttemin tunnistan heidät! Olen myös oppinut suosikkieni nimet. Haaveeni on käydä joskus Koreassa syömässä kimchiä ja muita korealaisia ruokia ja nukkumassa niillä kovilla patjoilla! Ehkä se joskus toteutuu :)

    Kiitos tästä blogista, jatkan vanhojen postauksien lukemista ja uusien seuraamista. Hyvää kesää sinne päin maailmaa! Annjong!

    Susanna Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Susanna, kiva että löysit blogiin!!
      Itse seuraan aika vähän mitään korealaisia draamoja, mitä nyt joskus jos telkkari on auki, niin saatan sivusilmällä katsoa. Mutta säännöllistä suosikkia ei ole löytynyt, tosin aika usein telkasta tulee tosi-tv - komedia -hupailu Running Man, jolle toisinaan naureskelen.

      Minullakin alkaa siinä mielessä hiljalleen nimet pysyä jo muistissa, että kollegoiden, ystävien ja tuttavien nimet sentään jo muistuu. Mutta näyttelijöiden ja muiden kuuluisuuksien nimiä on jokseenkin mahdotonta muistaa :D Mutta tuossa ulkonäköasiassa minäkin olen harjaantunut hurjasti, eikä kaikki korealaiset enää suinkaan näytä samalta. Hyvänpäiväntutun kadulla nähdessään saattaa hänet tunnistaa jo kaukaa, eikä tarvitse pähkäillä päätään puhki, että "kuka ihmeen tyyppi toi olikaan" ...

      Hyvää kesää myös Oulun suunnalle, ja tervetuloa blogin pariin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...