tiistai 22. lokakuuta 2013

Vierasviikon satoa

Vieraat ovat palanneet turvallisesti takaisin Suomeen ja meidän elämämme hetkellisesti tavalliseen koulu- ja työrytmiin. Jälkeenpäin on kiva muistella, mitä kaikkea yhden Gangneugn-viikon ja kahden Soul-viikonlopun aikana oikeastaan ehdittiin. Säät suosivat melko hyvin, etenkin viikonloppuisin Soulissa, jossa viime sunnuntainakin lämpö nousi paikoitellen jopa +24 asteeseen. Viikon aikana vieraat ehtivät tutustumaan perinpohjaisesti sekä Gangneungin perinnemarkkinoiden tarjontaan kuin myös kahden paikallisen tavaratalon (HomePlus ja E-Mart) valikoimiin. Paikallisista nähtävyyksistä tutuksi tulivat Samcheokin penispuisto sekä Jeondongjinin rannalla olevat laivat (kallion päällä oleva risteilyalus sekä rannalle nostettu sotalaiva ja Pohjois-Korean sukellusvene). Ravintolatarjontaa tutkimme hieman varauksella tutustuen sekä perikorealaisiin makuihin että hieman enemmän länsimaalaiseen makuun sopiviin ruokiin. Lattiaravintoloitakin tuli testattua, ja varsin hyvin se lattialla istuminen sujui, joskaan ihan tuntikausia ei lattialla viihdytty. 

Hurjasti höyryvästä kopperosta saa kaupungin makoisimmat mandut (eli dumplinit eli höyrytetyt, täytetyt taikinanyytit). Jauhelihalla tai kimchillä täytetyt mandut maistuvat mainiosti myös länkkäriruoan ystäville. 
Tyypillistä Soulia.

Erään hof-paikan tiskillä nukkui tämä hellyyttävä karvapallo. Aluksi totesimme palleron olevan lelu, mutta sitten huomasimme, että sen vatsa nousi ja laski hengityksen tahtiin... Oli siis pakko palata vielä takaisin tarkistamaan, onko kyseessä oikeasti baaritiskillä torkkuva koiranpentu. Seisoimme pitkään anopin kanssa sormi ojennettuna ja valmiina tökkäisemään pentua, kunnes tarjoilija huvittuneena paljasti kyseessä olevan kuitenkin lelukoira. Höh.
Hedelmälautasia tuli nautittua viikon aikana ainakin neljässä eri paikassa. Ja joka kerta mukana oli runsaasti persiljaa. Mikä ihme siinä korealaisia kiehtoo?

Screen golf on Koreassa äärimmäisen suosittua, ja joka kulman takaa paljastuu uusi screengolf-paikka. Koska lokakuu on ehdottomasti kiireisin golf-kuukausi koko vuodessa, ei oikealle kentälle ole mitään mahdollisuutta enää varata vuoroja, vaan golfmaanikot joutuvat tyytymään virtuaalipelaamiseen. Mutta hauskaa sekin on!

Eräs viikon erikoisimmista ruoista lie kurpitsa-ankka, eli siis savustetulla ankalla täytetty kokonainen kurpitsa. Paikka on maineensa arvoinen ja ruoka maistui tasapuolisesti kaikille. Miedolla savun maulla ryyditetty, pehmeä ja samettinen kurpitsa on niin herkullista, ettei sitä voi kukaan vastustaa!

Panchan-tarjonta sen sijaan kohtasi pientä epäluuloisuutta, ja suurin osa pikku makupaloista taisikin hukkua itsensä blogistin vatsaan. No mutta, more for me!

Kaiken kaikkiaan viikko sujui leppoisissa merkeissä, ilman suurempia suunnitelmia. Totesimme jo heti ensimmäisenä viikonloppuna Soulissa, että miljoonakaupungissa paras tahti on keskimäärin yksi-kaksi nähtävyyttä päivää kohden, tai muuten koko viikonloppu olisi muuttunut tiukkaan aikataulutetuksi paikasta toiseen juoksuksi. Hotelli kannattaa ehdottomasti valita samalta suunnalta, kuin missä kiinnostavat kohteet sijaitsevat, sillä kaupunginosasta toiseen siirtyminen vie (etenkin viikonloppuruuhkissa) hirvittävästi aikaa ja on melko väsyttävää muutenkin. Loppupeleissä mielenkiintoisimmat ajanvietteet ovat kuitenkin melko yksinkertaisia; ihmisten katseleminen vilkkaalla kadulla, tavallisen elämänmenon seuraaminen sekä sokkeloisten torikujien valikoimaan tutustuminen. Unohtamatta tietenkään sitä ruokaa! 

5 kommenttia:

  1. Outo maku noilla korealaisilla - hedelmiä ja PERSILJAA. Ei tulisi mieleenikään pilkko banaani lautaselle ja heittää persiljat päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa me ihmettelimme. Mutta kai se on se ulkonäkö; persilja luo jonkinlaista kivaa, vihreää menoa siihen lautaselle. Toinen, mikä välillä ihmetyttää, ovat kirsikkatomaatit: korealaiset ilmeisesti mieltävät nekin hedelmiksi, vaikka hyviähän ne ovat ja sopivat joukkoon (ainakin paremmin kuin persilja!).

      Poista
    2. Persilja pisti kans hieman silmään :D Jos vihreää kaipaa, niin mieluummin käyttäisin vaikka minttua, joka ainakin appelsiinien kans on oikeasti hyvää! Tomaatit luetaan oikeastaan hedelmiksi (tai marjoiksi), joten ehkä he sen perusteella ne lykkää jälkiruokalautaselle? :) Tamarillo ja avokado on muista rajatapauksia, mutta jäkimmäinen on niin mieto, että se menee huomaamatta melkein missä vain.

      Pitääpä tutkia, oisko täälläkin screengolfia. Menis kätevyydessä ja ehkä hauskuudessakin tuossa muodossa keilailun tasolle :)

      Poista
    3. Karseeta, puuttuu puolet kirjaimista mun kommentista! :D Eli ei "muista" vaan muita ja jäkimmäinen on "jälkimmäinen".

      Poista
    4. OI, minttu oiskin hyvä! Mulle kelpais basilikakin (kun on kerran tomaattia), mutta persilja...pöh.
      Mä en ole itse screengolfia kokeillut, mutta kyllähän se ihan hauskalta ainakin näyttää...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...