perjantai 29. marraskuuta 2013

Ei-toivottu vieras

Jokainen kaukana kotoaan asuva tunnistaa ei-toivotun vieraan: päivän, jolloin kaikki on ihan kakkaa, koti-ikävä kuristaa kurkkua, päätä särkee, roskiskin on viemättä ja sukat tarttuvat lattiaan kiinni, kun moppiin ei ole tartuttu liian pitkään aikaan. Päivän, jolloin ei oikein jaksa mitään. Ja arvatenkin se päivä oli kylässä Koreassa tänään. 

Jostain syystä koko viikko on tuntunut tahmealta, eikä väsymys ole antanut armoa. Täällä ei akuutista vetämättömyydestä voi kuitenkaan syyttää marraskuun  pimeyttä ja ankeutta, sillä aurinko paistaa lähes päivittäin. Apeuden tosiasiallisena syynä lienee koti-ikävä. 

Vaikka ulkomailla asumisessa on omat ihanat, jännittävät ja mieluisat puolensa, ei sekään suju aivan uhrauksitta. Vasta eilen saimme nähdä ensimmäistä kertaa skypen kautta miehen siskon pikkuisen vauvan, joka tummilla silmillään tapitti tietokoneen ruutua ihmetellen uusia, outoja naamoja. Ja tänään minusta tuli tuplatäti, kun veljeni pieni prinsessa saapui maailmaan. Tällaisina hetkinä sitä todellakin toivoisi olevansa kotona, jotta voisi osallistua muiden riemuun ja päästä ihastelemaan uusia tulokkaita.

Mutta sisulla siitäkin selviää. Iltapäivällä laadin suunnitelman. Ja hyvin suunniteltuhan on... noh, kokonaan tekemättä, mutta kotiin päästyä käärittiin hihat. Mies alkoi laittaa ruokaa ja minä siivoamaan. Nyt kahden tunnin koitoksen jälkeen istun sohvalla viinilasin äärellä ja ihastelen juuri kaapin perukoilta löytämiäni joulukoristeita. Niin se vain tämäkin päivä kääntyi voitoksi, sillä mikäs sen mukavampaa kuin sytytellä kynttilöitä, piilotella namuja joulukalenterin taskuihin ja nostaa jalat pöydälle. 




Ja ikään kuin raskaasta viikosta itseni palkitakseni voin jo intoilla tulevista päivistä: huomenna saamme vieraita isolta kirkolta, kun Sami ja Taina saapuvat viettämään kanssamme viikonloppua Gangneungin tyyliin. Ensi viikolla ohjelmassa on paitsi itsenäisyyspäivän hartaasti odotettu vastaanotto suurlähettilään luona, myös pitkä viikonloppu Soulissa ja lopulta sunnuntaiaamuna jo vuoden verran haaveilemamme Grand Hyattin brunssi. Ja tadaa! Yhtäkkiä tahmea viikko kääntyikin innostusta pursuilevaksi viikonlopun aluksi! 

torstai 28. marraskuuta 2013

Laukkuja hinnalla millä hyvänsä

Gangneung on siitä kiitollinen paikka asua, että vaikka kyseessä onkin kaupunki, on tämä verrattavissa Korean maaseutuun, tai -jos vähän negatiivisempi mielleyhtymä sallitaan- puhutaan suoraan junttilasta. Joka sopii muotitiedottomalle blogistille paremmin kuin hyvin. 

Korea Times julkaisi jokin aika sitten artikkelin liittyen korealaisten luksuslaukkuhimoon. Ilmiö on toki varsin tuttu Suomessakin, mutta esimerkiksi Soulissa merkkilaukkuja vilisee naisten olkavarsilla käsittämättömän paljon. Aluksi ajattelin useimpien ehkä olevan halpoja kopioita (osa todennäköisesti onkin), mutta todellisuudessa suurin osa taitaa jopa olla aitoja. Muun muassa erästä Louis Vuittonia kutsutaan leikkisästi "kolmen sekunnin laukuksi", johtuen siitä, että kulkiessasi Soulin kaduilla näet kyseisen laukun joka kolmas sekunti. 

Kolmen sekunnin Vuitton. Tosin nykyään tätä laukkua ei enää juuri Soulissa näe, kun sehän on jo "niin passé"

Ja miten korealaisilla sitten on varaa laukkuihin? Noh, säästetään, säästetään ja säästetään. Sitten kinutaan laukkua vanhemmilta, poikaystävältä tai aviomieheltä. Otetaan pankkilainaa. Tai myydään munuainen, kuten Taina taannoin kirjoituksessaan kauhisteli. Artikkeli kertoi muun muassa 27-vuotiaasta opettajasta, joka on viimeisen kuuden vuoden aikana kerännyt itselleen noin 90 designer-laukkua, huolimatta siitä, että opettajan tulot eivät ole kovinkaan ruhtinaalliset. Osa laukuista on lahjoja vanhemmilta tai ex-poikaystäviltä. Kuriositeettina artikkeli mainitsi noiden yhdeksänkymmenen laukun sisältävän esimerkiksi kymmenkunta Hermes'n Birkiniä, kaksikymmentä Bottega Venetaa sekä kolmekymmentä Chanelia. (Tässä vaiheessa blogisti tosin miettii, että ehkäpä niitä tuloja on sen freelance-opetushomman lisäksi hieman muuallakin, tai ehkäpä kyseessä on se varakkaampi osuus soulilaisista). Samainen nainen totesi artikkelin lainauksen mukaan "I don't care much about money anyway". No, minä sanon, että vain niillä, keillä on varaa yhdeksäänkymmeneen merkkilaukkun, on varaa sanoa, ettei juurikaan välitä rahasta.

Toinen artikkeliin haastateltu merkkilaukkuharakka oli 31-vuotias toimistotyöntekijä, joka ansaitsi noin tuhat euroa kuukaudessa. Summa on korealaisittain ehkä hieman keskimääräistä tulotasoa pienempi. Silti nainen kertoi laittavansa jokaisesta palkastaan puolet säästöön voidakseen ostaa merkkilaukun itselleen. Homma onnistui kuulemma siten, että ei käydä ulkona syömässä, kahviloissa istuskelemassa tai tehdä juuri mitään muutakaan vapaa-ajanvietettä kodin ulkopuolella. Kolmas laukkusäästäjä vinkkasi säästävänsä muun muassa sähkölaskussa ("en laita valoja päälle enkä käytä lämmintä vettä") saadakseen luottokorttilaskut maksettua. "Joka kerta, kun menen ulos ystävieni kanssa, yritän esitellä uuden laukun heille. Se on ikään kuin kilpailu, ja jokainen nainen tietää, mistä puhun". 

Kuinka kätevää: ensin lapataan kärryyn mehut, hedelmät ja kimchit, sitten välillä vähän luksuslaukkuja katselemaan. Ja jos nyt visa vinkaisee ylimääräistä, niin ainahan voi perustella miekkoselle, että "kylläpä on ruoan hinta kallistunut taas viime aikoina". Kuva: HomePlus

Ja sitten seurasi ilmiön analysointia: korealaisille on äärimmäisen tärkeää näyttää varakkaammilta kuin mitä he todellisuudessa ovat. Alhaista tulotasoa peitellään hankkimalla luksustuotteita, joihin todellisuudessa ei missään nimessä olisi varaa. "Se on naisen ylpeydenaihe". Toinen syy merkkilaukkuhimoon on se, että puolisolleen merkkilaukkuja ostava mies vaikuttaa korealaisten mielestä hyvin sitoutuneelta vaimoonsa / tyttöystäväänsä ja kanniskelemalla miehen uskollisuuden merkkiä olallaan naisen on helpompi pitää kilpailijat loitolla.

Niin tai näin, olen itsekin huomannut paljon materialismiin taipuvaa käytöstä korealaisten keskuudessa. Kertakäyttökulttuuri kukoistaa etenkin kaupungissa ja varakkaampien keskuudessa, jolloin tavaraa ostetaan tonneittain ja heitetään se hyvin pian roskalavalle. Välillä oman asuintalomme roskakatosta katsoessa tuntuu, että paikalliset hankkivat uudet huonekalut jokaisen muuton yhdeydessä, jolloin vanhat, ehjätkin kalusteet kärrätään huoletta roskakatokseen kaatopaikalle vietäväksi. Tietysti suomalaiset harrastavat samaa, mutta täällä ilmiö tuntuu paisuneen jo aivan eri mittakaavaan. 

Mutta palatakseni vielä käsilaukkuihin. Merkkilaukkuja näkee harvemmin täällä takapajulassa, eikä oma silmäni niiden bongailuun ole kovasti edes harjaantunut. Mutta laukku tuntuu olevan korealaisnaiselle erityinen ylpeydenaihe; olen huomannut verrattain vaatimattomastikin pukeutuneiden naisten kanniskelevan tyylikkäitä laukkuja olallaan ihan päivittäisillä reissuilla kulmakauppaan. Parasta tässä ilmiössä on tietenkin se, että kun muu varustus on hieman enemmän tarkoituksenmukainen (esimerkiksi lenkkitossut, legginssit ja vaikkapa suuri huppari tai verkkatakki), on se olalla roikkuva merkkilaukku melko huvittavan näköinen statussymboli. Mutta sallittakoon se luksus meille maalaisillekin.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Korean koe(ttelemus)

Ohi on, nimittäin korean kielikurssin taso kaksi, vain alkaakseen maaliskuussa uudestaan. Tänään oli kurssillamme tasokoe, jota varten meitä oli valmisteltu jo pitkän aikaa. Itsekin aloin jännittää koetta, sillä heikohkosta kielitaidosta huolimatta toivoin pääseväni pykälää eteenpäin ja kohti kolmostason tunteja. Vaikka olen kaikista ahkerin tunneilla kävijä, ei kielitaitoni yllä vieläkään muiden vaimojen tasolle, sillä minulta puuttuu kotoa paitsi korealainen aviomies, myös ne koreaa vimmatusti pulisevat appivanhemmat, joiden puheesta olisi parasta ottaa selvää heti eikä hetken päästä. Eli kyse on tietenkin käytännön harjoituksen puutteesta. 

Hämmentävästi kokeen "tulokset" kerrottiinkin meille jo ennen itse kokeen alkamista. Lopputulemana oli, että huolimatta tasokokeen tuloksesta blogisti jatkaa maaliskuussa edelleen kakkostason opiskelijana, joskin saan kyllä osallistua myös kolmostason tunneille niin halutessani. Syy tähän jäi toistaiseksi vielä hieman hämärän peittoon, mutta liittynee jotenkin siihen seikkaan, että muut vaimot ovat olleet täällä jo pidempään ja heidän etenemisestään riippuu myös Korean kansalaisuuden saaminen. Itselläni kun ei moista tavoitetta ole, niin minua ei virallisiin kokeisiin kai ole edes ilmoitettu. Tällä kertaa kolmostasolle etenevät oppilaat ovat hekin käyneet kakkostason kahteen kertaan edellisenä vuonna. Uteliaana päätin kuitenkin tehdä kokeen kaikesta huolimatta, ja lopputulemana totesin, että mikäli kyseisestä testistä olisi kiinni, niin en olisi edennyt kolmostasolle kuitenkaan. Oli nimittäin astetta haastavampi koe, jossa jo pelkän tehtävänannon ymmärtäminen meinasi mennä yli hilseen. Olen mielestäni edistynyt ihan mukavasti, mutta kun tehtävien aihepiirit liikkuvat aina liikennesäännöistä pyykinpesuohjeiden kautta ulkomaalaisten viisumihakemukseen, voin rehellisesti myöntää, että en ole siellä ihan vielä

Tiukkaa treeniä. Kyllä se siitä.

Itse kokeen jälkeen opettaja piti vielä meille suullisen haastattelun, jossa kerrottiin esimerkiksi korealaisen ja vietnamilaisen talven eroista, oman kotimaan vuodenajoista sekä omista harrastuksista, siitä, missä maassa haluaisimme asua ja miksi sekä mitä siellä tekisimme. Haastatteluosuus meni omalta kohdaltani kohtuullisesti ja ehkä jopa omia odotuksiani paremmin. Lopulliset koetulokset ovat kuitenkin saatavilla vasta muutaman päivän päästä. 

Mutta vaikka kakkostason kertaaminen on minulle paitsi mieluista, myös varsin hyödyllistä, niin mistä syystä sitten harmittaa? En kai tosissani kuvitellut, että kahdeksassa kuukaudessa paitsi aloittaisin nollasta ja opettelisin täysin uudet aakkoset, oppisin myös kielen niin sujuvasti, että pärjäisin sillä viisumihakemuksenkin parissa? Pienen harmittelun jälkeen totesin, että olen kuitenkin edennyt jo hurjasti. Ja kielikurssin mukavinta antia ovat olleet uudet, tärkeät ystävät. Uusin heistä on vietnamilainen Ngoc, joka ei puhu yhtä ainuttakaan sanaa englantia. Kun Ngoc sitten tänään aamupäivällä soitti minulle puhelun, jutteli vietnamilaisaksentilla sävytettyä koreaa ja minätyttö sekä ymmärsin että osasin vastata kysymyksiin koreaksi, olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Kyllä se tästä, suomalaisella sisulla, vaikka läpi harmaan kiven (ja korean kielikurssin)!

Kurssin päättymisen kunniaksi opettaja oli ostanut kaikille oppilaille pienet läksiäislahjat. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vuoden kohokohta: Kimjang

Marras-joulukuun vaihteessa koko Korea valmistautuu kimjangiin eli kimchintekotalkoisiin. Kimjangissa kesän ja syksyn aikana kasvaneet kaalit muunnetaan talkoovoimin kimchiksi ja säilötään seuraavaa vuotta varten. 

Kuten useimmat JK:n fb-sivuja seuranneet ehkä arvasivat, blogisti oli melko innoissaan lähtiessään lauantaiaamuna joenrantaan kohti Ericin appivanhempien tonttia ja siellä odottavaa kaalisaalista. Ericin appivanhemmat olivat keränneet hulppeat 700 kaalia omalta maaltaan, ja talkoisiin oli valjastettu puoli sukua. Paikalle saapuessamme löysimme joen rantaan pystytetyn katoksen ja sen alle levitetyn muovipressun, jonka päällä lainehti verenpunaista gochujjangia eli chilitahnaa. Kaikki kimchintekoon käytetyt raaka-aineet olivat appivanhempien itse kasvattamia, aina chilipaloista ja sipuleista lähtien. 

Talkoot aloitettiin aamupalalla: kahvia, riisikakkua ja mandariineja.

Suolavedessä lionnut kaali odottamassa chilitahnaa

Kaali huuhdeltiin huolellisesti ja kova kanta leikattiin pois.




Lyhyesti kuvattuna kimchiprosessi on seuraavanlainen: ensimmäisenä päivänä pestään kaalit ja valmistetaan chilitahna maustamista varten. Kaalit pehmennetään liottamalla niitä runsaassa suolavedessä, jolloin kaalin rakenne muuttuu pehmeän rapsakaksi ja sopivan taipuisaksi. Gochujjang valmistetaan sekoittamalla chilihiutaleita, retikkaa, sipulia, vettä, mausteita ja kalaa. Tahna siis sisältää muun muassa raakaa kalaa, jota ei missään vaiheessa kuumenneta tai kypsennetä, vaan säilötään kuukausikaupalla, jolloin "merellinen" maku voimistuu mukavasti. 

Seuraavana päivänä kaalit huuhdellaan huolellisesti suolavedestä ja valellaan chilitahnalla. Chilitahnaa levitetään huolellisesti jokaisen lehden väliin, kaalit paketoidaan tiivisti rullalle ja pakataan säilöntäastioihin ja -tynnyreihin. Väliin saatetaan heitellä satunnaisia retikanpalasia ja päälle ripotellaan vielä merisuolaa säilyvyyden takaamiseksi. Kotioloissa kimchiä säilytetään huoneenlämmössä muutama päivä, jolloin fermentoituminen pääsee kunnolla alkamaan. Sen jälkeen kimchit pakataan jääkaappiin, jossa ne säilyvät koko vuoden tai useammankin. 


Asiantuntija työssä

"...tuonne vielä lisää tahnaa..."

Kieli keskellä suuta


Valmis säilöntää varten

Kimchiä valmistui tynnyreittäin ja laatikoittain

Ericin vanhemmat säilöivät osan kimchistä maahan kaivettuun kuoppaan ja siellä odottaviin savikippohin. Maahan säilöminen on perinteinen tapa ajalta ennen kimchijääkaappeja, mutta nykytekniikan avulla jääkaappisäilöminen on jyrännyt suosiollaan. Lähes jokaisessa korealaistaloudessa on oma kimchijääkaappinsa, ja uudemmissa jääkaappimalleissa on yleensä oma osastonsa kimchin säilytystä varten. 

Ja kuten kaikki tietävät, sykkii blogistin sydän hyvin lämpimästi kimchille. Voisi siis sanoa, että oman kimchin valmistaminen oli vuoden kohokohta ja päivästä tuli taatusti ikimuistoinen. Vanhemmat rouvat opastivat ystävällisesti kaalin maustamisessa ja taittelussa samalla, kun Eric nauratti heitä kertomalla, miten paljon voi yhteen suomalaiseen blogistiin mahtua kimchiä tavallisella ravintolaillallisella. Totesimmekin yhdessä, että valmistamani parinkymmenen kaalin laatikollinen riittänee hyvässä lykyssä aina ensi keskiviikkoon saakka...

Salaiselle kimchikätkölle pitää tasapainotella joen yli

Aarrekätkö maahan kaivettuna



Ja kun kaikki 700 kaalia oli lopulta muunnettu herkulliseksi kimchiksi, oli päivällisen aika. Perinteisiin kuuluu, että kimjangin jälkeen päivälliseksi nautitaan keitettyä possua tuoreen kimchin kera. Tuoreeseen kimchiin sekoitettiin vielä raakoja ostereita, jotka itse yritin noukkia pois makoisaa kaalia pilaamasta, mutta eksyipä jokunen limainen nilviäinen suuhun saakka. Ei kuulu omiin suosikkeihini kuitenkaan, ja omat kimchini aion kyllä pitää tiukasti osterivapaana. Rennon ja nauruntäyteisen lounaan jälkeen oli aika kantaa oma kimchilaatikkomme auton perään ja suunnata kohti kotia seuraamaan oman kaaliannoksemme fermentoitumista. 


Kimchiä, possua ja riisikakkua. Ja vähän sojua.

Riisikakku oli tahmeaa ja painavaa. Raemaiseen (ja aika mauttomaan) riisimassaan oli upotettu pähkinöitä sekä kuivattuja hedelmiä. Jälkiruoaksi syötiin myös mansikoita ja munkkeja sekä paputahnalla täytettyä, höyrytettyä pullaa eli jjimppangia.

Vihdoinkin valmista.

Tarkemman kimchiohjeen postaan vielä ruokablogin puolelle lähiaikoina. 

perjantai 22. marraskuuta 2013

Liian kauan Koreassa

Tiedät olleesi liian kauan Koreassa, kun...

 ...syöt riisiä aamupalalla
...tönäistessäsi vierustoveria et käänny pahoittelemaan. Et oikeastaan reagoi ollenkaan, sellaistahan nyt sattuu
...peität häveliäästi suusi heti, kun alkaa naurattaa
...ilmoitat päivällisvieraillesi, miten kallis ja hankalasti valmistettava ruoka heillä on juuri edessään
...ajat surutta punaisia päin (mutta tööttäät tietenkin varoitukseksi...)
..."something from inside the fish" kuulostaa enemmänkin mielenkiintoiselta kuin ällöttävältä
...soju on normaali ruokajuomasi


Kaikki mitä merestä löytyy on syötävää. Paitsi pohjoiskorealaiset sukellusveneet.

...kerrot ystävällesi huolestuneeseen sävyyn, että hän on lihonut sitten viime näkemän 
...syöt ruokasi mieluummin lattialla jalat ristissä kuin tuolilla istuen ja pöydän ääressä
...kannat sateenvarjoa mukanasi joka säällä, kesät talvet 
...käyt uimassa vaatteet päällä
...voit syödä illallista neljä tuntia tauotta (ja jalkojen puutumatta!)
...syljeskelet jalkakäytävälle, tai ihan mihin tahansa, aivan estoitta
...mielestäsi kaikki alle miljoonan asukkaan kaupungit ovat pikkuruisia kyläpahasia
...lenkkarit soveltuvat mielestäsi minkä tahansa asun pariksi
...omistat Abercrombie & Fitch -collegepuvun
...mielestäsi on söpöä näyttäytyä julkisesti samanlaisissa vaatteissa mussukkasi kanssa
...talvella teet kaiken toppatakki päällä: syöt ravintolassa toppatakissa, juokset kuntosalilla juoksumatolla toppatakissa ja istut työpaikallasi koko päivän toimistossa toppatakissa
...mielestäsi piikkikorot ovat asianmukainen varuste niin pilkillä kuin navetassakin
...löydät vaatekaapistasi kapeita kangassuiruja, muttet ole varma, ovatko ne vöitä vai sittenkin hameita
...kätesi alkaa kasvaa kiinni älypuhelimeesi

Tunnistan itseni jo kymmenestä kohdasta. Pitäisi varmaankin alkaa suunnittelemaan sitä Suomen-reissua pikkuhiljaa...

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

JK on haastettu.

Haaste tuli Petralta Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä -blogista ja aihe oli vanha tuttu 11-haaste. Kiitos vaan haasteesta, nyt on juurikin se kirjallisesti tuottamaton hetki blogistin viikossa, jolloin pieni vetoapu on tarpeen. Mutta vaikka 11-haaste alunperin houkutteli kertomaan satunnaisuuksia omasta itsestään, päätin (tälläkin kertaa) käyttää haasteen häikäilemättä hyväkseni omiin tarkoitusperiini ja kertoa taas 11 satunnaista asiaa Koreasta ja korealaisista.

1. Useimmista hissinappuloista puuttuu kokonaan neljäs kerros, eikä neljättä rappuakaan ole rakennettu. Nelosnumeron sijaan hississä saattaa olla samalla kohdalla nappi nimeltä "F". Tämä siksi, että nelkkua pidetään epäonnen numerona ja se yhdistetään usein jopa kuolemaan. Kukapa sitä haluaisi ajella hissillä kuoleman kerrokseen...

2. Maailman suurin kirkko, Yoido Full Gospel Church sijaitsee Soulissa ja kerää joka sunnuntai noin 200 000 kävijää paikanpäälle, jonka lisäksi televisiojumalanpalvelusta seuraa viikoittain vielä toiset 200 000 - 300 000 seurakunnan jäsentä. Yhteensä kirkolla on jäseniä noin miljoona.

3. Korealaiset uskovat lujasti, että ihmisen veriryhmä määrittelee oleellisesti henkilön persoonallisuuden. A-ryhmäläiset ovat tyypillisesti konservatiivisia ja täsmällisiä, mutta myös tiukkapipoisia; B-ryhmään kuuluvat sen sijaan ovat innovatiivisia, luovia ja intohimoisia, mutta mahdollisesti myös laiskoja ja kärsimättömiä. AB-veriryhmän omaavat ovat viileitä ja kontrolloivia, heillä on homma hanskassa, joskin toisinaan ovat myös elitistisiä ja tuomitsevia. O-ryhmäläiset ovat teorian mukaan urheilullisia ja kunnianhimoisia, mutta myös egoistisia ja kuvittelevat olevansa maailman napa. Veriryhmien perusteella voit myös tehdä pitkällisiä päätelmiä terveydentilastasi ja valita vaikkapa omaa veriryhmääsi parhaiten vastaavan teen aamun käynnistäjäksi!

Paitsi veriryhmäteetä, myös kehonkoostumuksen perusteella valikoitua teetä on tarjolla. (kiitos E:lle kuvalainasta)

4. Korealaiset lukevat paljon sanomalehtiä. Maassa ilmestyy ainakin 63 päivittäin julkaistavaa sanomalehteä ja tietysti lukematon määrä viikkolehtiä.

5. Pitsan ja friteeratun kanan yhdistelmää rakastetaan niin paljon, että sille on oma sanansa: pitzi (피치) (itse ihmettelinkin viimeksi pitsatilausta tehdessäni, että mitä ovat nämä mystiset biitsi-pitsat; ehkä suomalaista hawaii-pitsaa ananaksineen ja persikoineen...?)

Hoet vain tiskillä, että "piitsii setyy tsusejoo", etkä takuulla jää nälkäiseksi. Tai voit tietysti kokeilla esimerkiksi naisten suosikkipitsaa: juustoprinsessapitsasettiä.

6. Kaikki juoksukilpailut ovat korealaisittain maratoneja. Matkan pituudella ei niinkään ole merkitystä, kunhan se vain on kilpailu. Joten jos joku korealainen kertoo sinulle harrastavansa maratoneja tai juosseensa vaikkapa kymmenenkin maratonia viime kesänä, kannattaa kertomukseen suhtautua pienellä varauksella.

7. Täytekakkua voi syödä puikoilla. Tai siis voi jos osaa...

8. Jenkkien presidentillä on valkoinen talo, Koreassa sen sijaan sininen talo (The Blue House). Vaikka ei se taida oikeasti sininen olla.

Jos tarkkaan katsoo, niin kyllähän tuo katto on vähän sinisävyinen

9. Toisin kuin ehkä Suomessa aikanaan, Korean naispresidentistä on tullut kansallinen muoti-ikoni keski-ikäisille naisille. Mitä tahansa presidentti Park Geun-Hye päälleen laittaa tai olallaan kantaa, myydään loppuun alta aikayksikön.

Korean muumimamma. Vaikka toisaalta, kukapa ei näyttäisi hyvältä hanbokissa...

10. Korealainen uskomus on, että yöllä viheltäminen houkuttelee käärmeitä tai jopa kummituksia luoksesi. 

11. Kokeeseen valmistautuessa pitää välttää liukkaita ruokia, kuten leväkeittoa tai nuudeleita, koska vanhan uskomuksen mukaan ne "liukastavat aivosi ja saavat kaiken tiedon valumaan pois"... Sen sijaan ennen koetta kannattaa suosia tahmeita ruokia, kuten riisikakkuja. Pitääkin muistaa ensi viikolla, kun kielikurssin koe on tulossa (ja leväkeiton välttäminen ei tunnu lainkaan suurelta uhraukselta hyvän koetuloksen takaamiseksi...)

Ja sitten Petran esittämät 11 kysymystä: 

1. Paras asia mitä sinulle on tapahtunut tänä vuonna?
Jaa-a... no parasta on varmaan ollut korean kielen alkeiden oppiminen. Vanhakin koira oppii uusia temppuja, vaikkakin sitten hitaasti ja tuskastuttavan huonosti.

2. Oletko mielesessäsi työssä tällä hetkellä?
No kotityöt ovat useimmiten mieluisia, erityisesti ruoanlaitto! 

3. Viimeisin hankintasi kotiin?
En ole hankkinut kotiin juuri mitään pitkään aikaan. Viimeisimpänä varmaan jotain niinkin mielenkiintoista kuin talouspaperia, pesuainetta tai jotain vastaavaa. Tuliaisina sain mm. pöytäliinoja, servettejä sekä tarjottimen, ja ne ovat kyllä kaikki käytössä.

4. Panostatko joulun viettoon?
No tavallaan, juu. Rakastan joulua yli kaiken, mutta täällä kaukana se tuntuu tosi haikealta ja surulliselta. Sen vuoksi päätimmekin panostaa jouluun matkustamalla pois Koreasta! Jos sen sijaan olisin Suomessa, niin panostaisin ilman muuta ainakin pipareita ja torttuja leipomalla, jouluruokia nauttimalla (ja tekemällä), lahjaostoksilla sekä korttiaskarteluilla ja kynttilöiden polttamisella sekä ahkeralla joulumusiikin kuuntelulla ja -elokuvien katselulla. 

Viime vuonna joulupukki matkusti ilmeisesti rahtilaivalla Aasiaan ja oli hieman myöhässä. Mutta sitäkin parempien pakettien kera!

5. Päivän paras hetki?
Aamupala. Poikkeuksetta.

6. Luottoreseptisi?
Aasialainen kanakeitto. Ei petä koskaan, ja sitä voi muokata aina sen mukaan, mitä kaapista (tai kaupasta) löytyy. Perusohjeena siis kanaa, paljon mausteita (ainakin vihreä curry, valkosipuli, chili, kaneli, inkivääri, juustokumina ja pippuri) sekä paljon vihanneksia joukkoon. Liemeksi käy kookosmaito tai kirkas liemi (esim. kana- tai kasvis-) ja lisäkkeenä voi tarjota vaikkapa nuudeleita, riisiä tai mitä mieleen juolahtaa.

7. Mieleenpainuvin kirja tältä vuodelta?
Pohjois-Koreasta kertova Barbara Demickin Suljettu maa. Lisää juttua kirjasta löytyy täältä

8. Keräiletkö jotain, jos niin mitä ja miksi?
En missään nimessä haluaisi kerätä yhtään mitään, vaan hankkiutua eroon mahdollisimman paljon tavarasta. Mutta jostain syystä kuitenkin olen taipunut miehen suosimaan jääkaappimagneettikeräilyyn, ja sääntöihin kuuluu siis ostaa magneetti aina ulkomailla käydessä. Muutkin magneetit kelpuutetaan, jos aihe on erityisen hieno tai muuten merkityksellinen, mutta lähinnä eri maiden tuliaiset ovat ne mieluisimmat. 

Kuuba on vähän kärsinyt...pitää siis lähteä magneetinostoreissulle.

9. Kotisi paras paikka?
Ruokapöytä. Need I say more? Sohva ja sänky tulevat jaetulla kakkossijalla. Tosin jääkaapin edessäkin on aika kiva...

10. Katsotko telkkaria, jos niin mitä?
Ihan pakko oli hankkia se tv-kaista, vaikka kovalla työllä itseni siitä vieroitin viime kesänä. Must see -ohjelmia on kourallinen: Solsidan ykkösenä, Tanssii tähtien kanssa kakkosena ja vasta muutaman jakson verran esitetty Love Connection kolmosena. Niin ja Modern Family, ehdottomasti.  Lisäksi seuraan aika usein myös salkkareita, koko Suomi leipoo -ohjelmaa sekä neljän tähden illallista. Siinäpä ne. 

Kyllä ne ruotsalaiset vaan osaavat olla hauskoja.

11. Joululahjatoiveesi?
Koska joulua ei tänä vuonna taideta juurikaan viettää, ei joululahjatoiveitakaan ole kertynyt. Jos nyt ihan välttämättä jotain pitäisi sanoa, niin joku viini tai jopa pullollinen shampanjaa olisi aika luksusta.

Siinäpä niitä taas oli, kysymyksiä ja vastauksia poikineen. Koska tämä haaste on kiertänyt jo kaikissa seuraamissani blogeissa kerran tai useamminkin, niin jätän uudelleenhaastamiset väliin. Mutta täältähän sen voi mukaansa napata, jos kaipaa lisäinspiraatiota omiin postauksiin!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Talvi tekee tuloaan

...mutta ei ole ihan vielä täällä. Vaikkakin tänä aamuna mittari oli nollan tienoilla ja eilen alkanut myrskytuuli riepotteli roskia, lehtiä ja muuta kevyttä ilmojen halki. Tuuli lie ollut voimakkuudeltaan melkein kuin Suomessa "riehunut" Eino-myrsky, mutta suuremmilta vahingoilta on tiettävästi vältytty. Tosin ulkona kulkiessa kävi kyllä mielessä, että pitkien kalsareiden ja villatumppujen lisäksi säänmukaiseen varustukseen olisi kuulunut ainakin kypärä ja suojalasit; sen verran vauhdilla hiekanjyväset iskeytyivät naamaan ja alituiseen sai myös pelätä, milloin naapurin peltikaton palaset lähtevät lentoon kohti omaa takaraivoa. 

Talvi on siis tulossa. Viime vuoden marraskuusta muistan senkin onnettoman iltapäivän, kun lähdin myrskytuulta uhmaten kaupungille kävelylle. Kävely muuttui kuitenkin yhden naisen taisteluksi luonnonvoimia vastaan, kunnes eräässä tienristeyksessä blogistin oli annettava periksi. Lähdin ylittämään suojatietä, mutta kesken matkan oli pakko palata takaisin, sillä en kertakaikkiaan päässyt omin voimin suojatien yli. Ei muuta kuin ylpeyttä nieleskellen takaisin lähtöpisteeseen ja uusi yritys puuskan hellitettyä. Onneksi en sentään ollut liikkeellä polkupyörällä, kuten eräs onneton pappa, jonka nurkan takaa yllättävä tuulenpuuska kaatoi nurin. Onneksi papalle ei käynyt huonosti, suurimman kolauksen taisi kohdata herran omanarvontunto. 

Mutta mistä muusta tietää, että talvi on tulossa? Tässä pari vinkkiä viime viikoilta:

Ainoat jäljellä olevat kukkaset ovat jostain syystä aina oransseja. Mutta kukkasia on kyllä vielä runsaasti näin marraskuun loppupuolellakin.

Syksyn viimeisetkin värikkäät lehdet ovat tipahtaneet maahan
Tiet ja parkkipaikat ovat tukossa puita kuljettavista autoista. En tiedä, mihin näitä täysikasvusia mäntyjäkin juurineen raahataan, mutta niitä on liikenteessä PALJON.
Mitälie-marjoja näkyy sekä oransseina pihlajanmarjamaisina että keltaisempina, hieman tyrnimäisempinä. Pensas on enemmänkin tyrni kuin pihlaja, mutta lajikkeesta ei ole tietoa. Sisältä marja näytti kuitenkin kuivakalta ja valkoiselta, ei ollenkaan mehukkaalta tai houkuttelevalta.

Hämähäkkisesonki alkaa (vihdoin!) olla ohi. Vielä lauantaina meinasin saada puolikkaan nyrkin kokoisen kahdeksanjalkaisen mötkäleen päähäni, kun se heilui tuulen mukana ohuen langan päässä vaanimassa pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita. Sen verran traumaattinen kokemus, että hämähäkkiunia riittänee taas koko viikolle...

Persimon- eli sharon- eli kaki- eli kam-hedelmät roikkuvat vielä sitkeästi puissa. Puuparat ovat jo aikoja sitten tiputtaneet lehtensä, joten hedelmät kököttävät paljaiden oksien päissä. Koreassa persimoneja on käytännössä kahta sorttia: kuivakka, kiinteä ja kellertävä tyyppi sekä erehdyttävästi suurta tomaattia muistuttava, punainen ja erittäin pehmeä (suorastaan käsiinhajoava) versio. Itse olen viime aikoina suosinut kuivakkaa tyyppiä.

Lumikuuroja ei ole vielä merenrantakaupunkiimme eksynyt, vaikka tiettävästi Soulissa onkin tänään jo saatu ensimmäiset hiutaleet. Tosin Pyeongchangissa ja vuoristossa lunta satoi jo viikkoja sitten ja sääkin on sen verran kylmennyt, että viime viikonloppuna avattiin ensimmäiset laskettelurinteet. Mutta blogisti taitaa vielä saada muutaman viikon armonaikaa, ennen kuin käsky käy kohti rinnettä ja potentiaalisia luunmurtajaisia (nimimerkillä "kokemusta löytyy" -ei niinkään laskettelusta, mutta niistä murtuneista luista...).

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Turistina omassa kylässä

Olen aina ollut huono kiertämään perinteisiä turistikohteita, erityisesti museoita ja kirkkoja. Tai, kuten isäni asian osuvasti ilmaisee, kierrän kyllä ne kaikki - mahdollisimman kaukaa. Ja useinhan käy myös niin, että oman kaupunkinsa nähtävyyksiä ei varsinkaan tule tutkailtua, joten esimerkiksi Tampereella asuessani en olisi osannut neuvoa kaupunkiin tulleita turisteja juuri minkään perinteisen nähtävyyden äärelle. 

Eilen oli kuitenkin mainio päivä tarttua härkää sarvista ja käydä tutustumassa erääseen Gangneungin kuuluisimmista turistikohteista, Ojukheoniin. Ojukheon on yksi Korean vanhimmista rakennuksista ja korealaisen suurmiehen Yulgok Yi-I:n syntymäpaikka. Yulgok Yi-I:n äiti, Sin Saimdang on myös kuuluisa hahmo Korean historiassa, ja hänen maalauksiaan, runojaan ja käsitöitään oli nähtävillä Ojukheonissa sijaitsevassa museossa.  


Puutarhassa oli vielä ruskaa jäljellä




Itse paikka on siis kokoelma rakennuksia, museoita, puutarhoja sekä patsaita. Paikka ja sen historia ei kuitenkaan herättänyt blogistissa mitään suurempia intohimoja, sillä korealaisia vanhoja rakennuksia olen nähnyt vuoden aikana jo kokolailla riittävästi. Sen sijaan puistoalue teki vaikutuksen, ja mikäli olisin ollut liikkeellä vielä pari viikkoa aikaisemmin, olisin todennäköisesti päässyt nauttimaan upeasta ruskasta moniväristen puiden katveessa. 

Ojukheon-nimi juontaa juurensa paikalla kasvavasta, harvinaisesta mustasta bambusta. Jos tarkkaan tähystää taustalle, voi nähdä kyseisiä mustia varsia.
Hieman sivummalta löytyi myös sarvekkaita puutarhureita työssään

Kimchiä ja gochujjang-tahnaa koko kylän tarpeisiin
Sisällä museossa oli esillä mm. konfutselaisia opetustekstejä, runoja sekä maalauksia.
Museorakennus
Vanhimmat hanok-tyyliset rakennukset, joissa Yulgok tiettävästi asui taiteilija-äitinsä kanssa.
Oveen on maalattu kolmivärinen taegukgi, perinteinen korealainen symboli
Puutarhan lisäksi vaikutuksen teki myös paikallisen perinneseuran tanssi- ja soittoesitys. Esiintymisryhmä koostui lähinnä hieman vanhemmista herroista ja rouvista, jotka rummuttivat hurjasti korealaisia perinnerumpuja, tanssivat ja hyppelehtivät sekä juoksivat piirissä kuin pienet tenavat ja innostivat siinä sivussa myös yleisön mukaan jammailemaan. Esitys kesti yhteensä yli puoli tuntia ilman taukoja, joten ihan kevyestä liikunnasta ei tässä senioriesityksessä ollut kyse. Sekä esiintyjät että yleisö nauttivat rumpujen rytmeistä silminnähden, ja pilvettömältä taivaalta lämmittänyt aurinko kruunasi iltapäivän sekä muuten hieman kuivakan museokierroksen kuitenkin reippaasti plussan puolelle.  

Esityksen alkua odotellessa

Muutamilla tanssijoilla oli hatussaan pitkä nauha, joka pyöri kauniisti tanssijoiden heilutellessa päätään rummutuksen tahtiin. Moisen heilutuksen luulisi aiheuttavan akuuttia niska-hartiajäykkyyttä, mutta ainakin koordinaatio toimi hienosti, kun tanssijan hyppelivät eteen- ja taaksepäin pyörittäen samalla päätään tahdikkaasti. 

Esitys eteni ilmeisesti tietyn juonen mukaisesti, ja hieman sivummalla olikin trubaduuri torvineen sekä "tekstittäjä", joka kertoi yleisölle kulloinkin menossa olevan osion nimen isosta vihostaan.

Kukkahattutädit vauhdissa

Katsojatkin innostuivat tanssahtelemaan auringossa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...