perjantai 29. marraskuuta 2013

Ei-toivottu vieras

Jokainen kaukana kotoaan asuva tunnistaa ei-toivotun vieraan: päivän, jolloin kaikki on ihan kakkaa, koti-ikävä kuristaa kurkkua, päätä särkee, roskiskin on viemättä ja sukat tarttuvat lattiaan kiinni, kun moppiin ei ole tartuttu liian pitkään aikaan. Päivän, jolloin ei oikein jaksa mitään. Ja arvatenkin se päivä oli kylässä Koreassa tänään. 

Jostain syystä koko viikko on tuntunut tahmealta, eikä väsymys ole antanut armoa. Täällä ei akuutista vetämättömyydestä voi kuitenkaan syyttää marraskuun  pimeyttä ja ankeutta, sillä aurinko paistaa lähes päivittäin. Apeuden tosiasiallisena syynä lienee koti-ikävä. 

Vaikka ulkomailla asumisessa on omat ihanat, jännittävät ja mieluisat puolensa, ei sekään suju aivan uhrauksitta. Vasta eilen saimme nähdä ensimmäistä kertaa skypen kautta miehen siskon pikkuisen vauvan, joka tummilla silmillään tapitti tietokoneen ruutua ihmetellen uusia, outoja naamoja. Ja tänään minusta tuli tuplatäti, kun veljeni pieni prinsessa saapui maailmaan. Tällaisina hetkinä sitä todellakin toivoisi olevansa kotona, jotta voisi osallistua muiden riemuun ja päästä ihastelemaan uusia tulokkaita.

Mutta sisulla siitäkin selviää. Iltapäivällä laadin suunnitelman. Ja hyvin suunniteltuhan on... noh, kokonaan tekemättä, mutta kotiin päästyä käärittiin hihat. Mies alkoi laittaa ruokaa ja minä siivoamaan. Nyt kahden tunnin koitoksen jälkeen istun sohvalla viinilasin äärellä ja ihastelen juuri kaapin perukoilta löytämiäni joulukoristeita. Niin se vain tämäkin päivä kääntyi voitoksi, sillä mikäs sen mukavampaa kuin sytytellä kynttilöitä, piilotella namuja joulukalenterin taskuihin ja nostaa jalat pöydälle. 




Ja ikään kuin raskaasta viikosta itseni palkitakseni voin jo intoilla tulevista päivistä: huomenna saamme vieraita isolta kirkolta, kun Sami ja Taina saapuvat viettämään kanssamme viikonloppua Gangneungin tyyliin. Ensi viikolla ohjelmassa on paitsi itsenäisyyspäivän hartaasti odotettu vastaanotto suurlähettilään luona, myös pitkä viikonloppu Soulissa ja lopulta sunnuntaiaamuna jo vuoden verran haaveilemamme Grand Hyattin brunssi. Ja tadaa! Yhtäkkiä tahmea viikko kääntyikin innostusta pursuilevaksi viikonlopun aluksi! 

8 kommenttia:

  1. Paljon onnea tuplatadille! Ja hauskaa itsenaisyyspaivan viettoa residenssilla! Meilla on yhteinen lahetysto Uruguayn kanssa ja tana vuonna "juhlavuudet" ovat vaihteeksi toisella puolen jokea. Onneksi on kuitenkin kahvit sunnuntaina Suomi-joulukirkon jalkeen.

    Tunnistan tuon artymisilmion, vaikka ajan kanssa oikeastaan tosi vahan siina on ollut se toinen puoli eli ikava Suomeen. Poissa silmista, poissa mielesta on ainakin minun kohdallani aika lailla totta. Viimeksi tanaan lipsahdin kiukkumoodille, kun postin tyontekijat olivat marssineet ulos ja toimistossa olisi minulle jokin lahetys, arvatenkin Suomesta. Maanantaina sitten, I hope... Tsemppia, kylla se siita tonttujen kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Tammikuussa pääsemme todennäköisesti katsomaan uusia pikkuisia.

      Koti-ikävä on oikeastaan vaivannut minua vähemmän kuin alun perin odotin, mutta näin joulun alla se on pahimmillaan. Kunhan siitä selvitään, niin johan taas helpottaa!

      Poista
  2. Voi surkeus. Noita päiviä ei haluaisi vieraaksi, vaikka niitä väkisinkin ulkomailla asuessa tulee. Mutta kuulostaa, että pahin on jo ohitse, ja ainakin sinulla on vaikka mitä mukavaa tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt yön yli nukuttua ja aurinkoisen lauantain valjettua taas fiilikset ovat korkealla. Edes aamullinen pilalle mennyt leivontatuokio ei pilaa tätä päivää :D (koska leivonnaisiahan saa kaupastakin...)

      Poista
  3. Tsemppiä tahmapäiviin! Ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa viikonloppua sinnekin!!

      Poista
  4. Minun piti nyt oikein miettiä. Olisiko se ulkomailla vietetty aika, joka aiheuttaa sen, että Suomen ikävä vähenee? Samaan tahtiin, kun lyhenee Suomesta kaivattavien ruokien lista. Tai sitten en vain ole kovin ikävöivää sorttia? Yleensä oma ikäväni liittyy johonkin tilanteeseen ja ihmiseen. Ja Kotkan kirjastoon:). Minä olen yleensä tyytyväinen siellä missä olen. Se on kyllä hyvä luonteenpiirre sille, joka asuu maailmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan olla vähän levoton luonne, kun aina on kaipuu jonnekin. En oikein osaa asettua paikalleen, johtuuko sitten siitä, että olen koko aikuisikäni muuttanut jatkuvasti asunnosta / paikasta / maasta toiseen, vai mikä mahtaa olla? Nyt olen periaatteessa ihan tyytyväinen, mutta kyllä kotiväkeä ja kavereita sekä suomalaista ruokakauppaa vaan on ikävä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...