maanantai 11. marraskuuta 2013

Pepperopäivä on täällä taas

Ja taas on kauppojen edustat suklaata pullollaan. Erityisen paljon kioskien edustalla näkyi päivällä keksipaketteja nimeltä Peppero (빼빼로) ja kesken päivän mieskin kertoi toimiston tyttöjen lahjoneen häntä kyseisillä pepperotikuilla. Mitäs peliä se tämä tämmöinen on, ihmetteli blogisti, kunnes kielikurssin opettaja riensi luokkaan peppero-laatikollisen kera: tänään on tietenkin kansallinen peppero-päivä (tiedoksi kaikille niille, jotka eivät  sitä sattuneet entuudestaan tietämään).

Joka kioskin ja kaupan edessä oli tarjolla paitsi sitä itseään eli pepperoa, myös konvehteja, kukkapuskia sekä pehmonalleja juhlapäivän kunniaksi. 

Jaa mikä ihmeen Peppero? Kyseessä on siis suklaaseen dipattu keksitikku, joita korealainen Lotte Confectionery on valmistanut markkinoille jo vuodesta 1983 lähtien. Pepperot ovat saaneet vaikutteita jo aikaisemmin Japanissa esitellyltä Pocky-tikulta, mutta sitä tuskin korealaiset suostuvat myöntämään. Pepperoita on saatavilla kymmenen eri versiota aina pelkistetystä suklaatikusta mansikkaan, kookokseen ja "nude lemon cheese" -makuun asti. Äläkä kysy, mitä on alaston sitruunajuusto; en tiedä, enkä ajatellut selvittää sitä edes pepperopäivän kunniaksi.

Itse valitsin ihan originaalin, suklaapäällysteisen tikun. Mies sai työpaikalta oreo-tyyppisen, täytekeksiä mukailevan version. 

Pepperopäivää vietetään siis 11.11., koska päivämäärän ykköset muistuttavat ikään kuin näitä keksitikkuja malliltaan. Päivän idea on hieman samankaltainen kuin ystävänpäiväkin, eli ystäville ja rakkaimmille ostetaan paketillinen keksitikkuja sekä muita, hieman romanttisempiakin lahjuksia. Lotte Confectionery on tiukasti kieltänyt promonneensa itse kyseistä keksipäivää, mutta aika vaikea on uskoa, että yhtäkkiä koko 50-miljoonainen kansakunta keksisi keksipäivän ihan puskista. Tiedä sitten, kuka tämä nerokas markkinointiguru Lottella on aikanaan ollut, mutta hyvää työtä hän on saanut aikaiseksi: Lotte ilmoittaa, että yli 55% pepperomyynnistä tapahtuu juurikin pepperopäivänä 11.11. vuosittain. 

Paketti edestä ja takaa. Takakannessa on tilaa rakkausrunoille ja muille hellille viesteille.

Toinen versio pepperopäivän synnystä juontaa juurensa Busaniin ja vuoteen 1994. Tuolloin kuulemma pepperopäivä sai alkunsa siitä, kun yläastelaiset tytöt lahjoittivat toisilleen pepperotikkuja "jotta tulisit yhtä hoikaksi ja pitkäksi kuin peppero". Legenda kertonee karua kieltään paitsi Koreassa jo tuolloin vallanneesta ulkonäkökeskeisyydestä, myös ilmeisen kehnosta ravitsemustuntemuksesta, jos suklaapäällysteisiä keksitikkuja on tosissaan pidetty hoikkuuden salaisuutena jo parikymmentä vuotta...

Mutta jotta kenenkään pepperot eivät nyt menisi vallan väärään kurkkuun, päätetään postaus viralliseen pepperorenkutukseen (klik klik) ja nautitaan suklaakeksitikut hyvällä omallatunnolla oman kultsin kainalossa. Hyvää pepperopäivää kaikille blogin lukijoille!

13 kommenttia:

  1. =D
    Si so, mikä pepperobiisi!
    Se on sit ens vuonna jostain taiottava pepperot.
    ; )

    VastaaPoista
  2. Nuo pepperot näyttävät ihan LU:n markkinoimilta Mikado-kekseiltä, joita aina välillä nappaan mukaan lähikaupasta. Nyt sitten ehkä entistä useammin, jos niitä syömällä kerran voisi muuttua pitkäksi ja hoikaksi. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti muistuikin mieleen ne mikadot. Mä olen tosi huono keksinsyöjä, enkä yleensä keksi (hehhehe) yhtään syytä, miksi ostaisin suklaakeksin enkä vain ihan suoraan suklaata. Keksisuklaa sen sijaan kuulostaa paremmalta, siis suklaa, jossa keksinmurusia. Etenkin kanelisia speculoos-murusia...(oooh, speculoos, keksien kuningas)! Pitäisiköhän ehdottaa Lottelle ensi vuoden Peppero-mauksi speculoos-pepperoa?

      Poista
  3. Minä en yhtään pistäis pahaksi suklaisia "hoikkuuskeksejä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä olisi suorastaan liian helppoa, jos suklaakekseillä vois oikeasti laihtua :D

      Poista
    2. ...vaikka mistäs sitä tietää. Käytiin äsken kuntosalilla ja sielläkin jaettiin pepperoita kävijöille. Olikohan kyseessä salillakävijöiden salakavala lihotusyritys -> lisää salikäyntejä -> lisää rahaa salille vai toimisikohan se sittenkin hoikistumisen katalyyttinä....???

      Poista
  4. Eikä. Meidän Suomessa pitäisi perustaa sitten Lakupäivä? Ihan vaan jotta saisi hyvällä syyllä ostaa ja syödä karssuja? Oman päivän ansaitsisi mielestäni myös salmiakki, Brumbergin suukot ja Fazerin pähkinärusinasuklaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmiakkipäivä KÄY! Ja suukkopäivä. Sehän vois olla hauska; vois jakaa sekä oikeita suukkoja että Brunbergin suukkoja :D suukkopäivä.

      Poista
  5. Oisko sulla mitään kommenttia tähän:
    http://www.ladventurers.com/travel-nightmares-getting-arrested-in-south-korea/ ?
    Ymmärrän kyllä jos et uskalla kirjottaa tästä, ainakin monet muut ovat vältelleet aihetta (jos asuvat tällä hetkellä Koreassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hankala aihe, josta mulla ei varsinaisesti ole omaa kokemusta. Tekstistä jää vähän epäselväksi, oliko kyseinen henkilö korealaistaustaisen naisen kanssa liikkeellä, vai oliko nainen länsimaalainen? Olen kuullut (en siis keneltäkään omakohtaisesti) juttuja siitä, miten joskus korealaisen naisen kanssa kulkeva länsimaalainen (amerikkalainen) mies saa osakseen ikävää kohtelua. Kukaan tuntemani ulkomaalainen ei kuitenkaan ole koskaan kertonut mistään ongelmista tai uhkaavista /väkivaltaisista tilanteista täällä asuessaan. Sivusin aihetta hieman viime keväänä tässä postauksessa: http://jalallakoreasti.blogspot.fi/2013/05/puhtaasti-korealainen.html

      Tuohon nimenomaiseen tarinaan en ota kantaa sen enempää, koska se on yksittäisen henkilön kirjoittama, omasta näkökulmastaan. Ikävää, jos tapahtunut on totta (mutta samalla hän itse myöntää lyöneensä miestä).

      Omakohtaisesti voin sanoa, että en ole kertaakaan vuoden aikana nähnyt tai kuullut uhkaavasta tilanteesta korealaisten kanssa. Mutta otetaan huomioon, että me asummekin täällä "maaseudulla", Soulissa tilanne saattaa toki olla erilainen. En tosin ole kohdannut epämääräistä käytöstä kyllä sielläkään.

      Poista
  6. Ihana biisi ! Hyvaa Pepperopaivaa vaikka vahan myohassa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Peppero, peppero, pepperoooooo.... :D aika tarttuvaa sorttia se biisi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...