tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosikatsaus Koreasta

Tasan vuosi sitten makasin soulilaisessa hotellissa sikiöasennossa, yöpöydällä puolikas banaani ja pullollinen vettä. Ruokamyrkytyksen uhrina ei villejä uudenvuoden bileitä juhlittu, ja ainoa tekemäni lupaus tulevalle vuodelle taisi koskea brittipubien hampurilaisten tehokasta välttelyä...

Ja jotta ympyrä todellakin sulkeutuisi, istun nyt uudenvuoden aattona sohvalla nenäliina toisessa ja finrex-kupillinen toisessa kädessä, kärvistellen flunssan kourissa. Tällä kertaa aion kuitenkin sinnitellä huomenaamuna ylös, ulos ja katsomaan niitä vuoden ensimmäisiä auringonsäteitä.

Mutta ennen kuin uusi vuosi otetaan vastaan, on aika tehdä katsaus kuluneeseen kahteentoista kuukauteen. Mitkä olivatkaan vuoden kohokohdat?


Tammikuun ehdoton kohokohta oli tietysti muuttokuorman saapuminen vihdoinkin. Eläminen suoraan matkalaukusta alkoi todella koetella hermoja, mutta onneksi muuttokuorman mukana saapui tuskaa hellittämään muun muassa säilyketölkillinen suolakurkkuja sekä joulupukin "unohtamat" paketit. Tammikuussa tutustuin myös paikalliseen laskettelukeskukseen, tuskailin loskansekaisen sään parissa sekä kävin testaamassa norebangin karaokemeiningit.

Helmikuussa oli vuorossa pilkkifestareita, kuukalenterin mukaisen uuden vuoden viettoa autiossa Soulissa sekä tulevan loman suunnittelua...

...sillä maaliskuussa pakkasimme matkalaukut ja suuntasimme kohti Saipanin saarta auringon ja lämpimän meriveden perässä. Lomailun jälkeen Koreassa odotti kielikurssi, joka lähti käyntiin intensiivisellä viikon orientaatiojaksolla filippiiniläisen Jeanin kanssa.

Huhtikuu alkoi kotimaisemissa järven jäällä hiihdellen. Viikon aikana tuli takautuvasti hiihdettyä koko edellisen viidentoista vuoden rästiin jääneet suksimiset, rapsuteltua kissoja sekä syötyä ruisleipää, oltermannia ja äidin lihapullia. Takaisin Koreaan palattuani fiilistelin vielä suomalaisia ruokia ja tein elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat, ihan itte!!


Toukokuussa oli edessä taas reissaamista, vuorossa oli pitkä viikonloppu Tokiossa. 48 tunnin aikana tuli rampattua nähtävyyksiä kokonaisen viikon edestä ja ihmeteltyä japanilaisten Marimekko-innostusta. Kotikonnuilla aloitimme vaellusurakkamme ensimmäisellä Odaesanin huipulla, ja Soulin matkalla poikkesimme Everlandin huikeassa vuoristoradassa.

Kesäkuussa blogisti nautti tv-tähteydestä ja ilmaisesta lounaasta yllätyskuvausten merkeissä. Suomen lippua heiluteltiin lentopallo-ottelussa Suwonissa ja pyöreitä vuosia juhlittiin rapuaterialla Gyeongpon rannalla. 

Heinäkuu vierähti Suomessa omien ja kavereiden juhlien merkeissä. Ankaran juhlinnan lomassa ehdimme käydä jo perinteeksi muodostuneissa Teivon tiistairaveissa totoamassa ja loput kesälomasta kulutettiin kalastuspuuhissa järvi- ja merimaisemissa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä palasimme Korean tukahduttaviin helteisiin ja taistelimme hajonneen ilmastointilaitteen kanssa. Hellettä pakoiltiin paitsi automatkoille, myös vuoren rinteille, meren rannalle sekä tuttavien kesämökille.


Syyskuussa koko Korea valmistautui viettämään sadonkorjuujuhla chuseokia, ja blogisti miehineen suuntasi Korean road tripille Gyeongjuun, Daeguun ja Andongiin. Myös ensimmäinen erä omatekoista olutta pantiin (kirjaimellisesti) syyskuussa alulle. 

Loka- ja marraskuun ehdottomat kohokohdat olivat kotiväen vierailut Koreassa. Molempien vierailujen myötä kierrettiin sekä Soulin että Gangneungin nähtävyyksiä ja testailtiin mitä jännittävimpiä ruokia. Loka-marraskuun vaihteessa saimme ihastella maan hienoimpia ruskamaisemia niin Odaesanilla kuin Seoraksanillakin. Ja marraskuun viimeisenä viikonloppuna vierailut sen kuin jatkuivat, kun Sami ja Taina saapuivat Suwonista viettämään pikkujoulua baarikierroksen sekä ulkoilun merkeissä. Marraskuussa saimme myös vihdoinkin täytettä kimchijääkaappiimme osallistuttuamme kimjangin myötä omien kaalien maustamiseen. 

Joulukuu oli toimintaa täynnä. Itsenäisyyspäivää vietettiin juhlavasti suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolla, ja viikonlopun kruunasi pitkään odotettu brunssi Hyatt-hotellissa pannukakkujen ja pihvien parissa. Seuraavana viikonloppuna blogisti herkisteli tanssiesityksen tiimoilla ja joulutunnelmaa luotiin jouluaterian sekä piparkakkutalon merkeissä. Sekä porkkanalaatikko että rosolli saatiin valmistettua ja munatotia sekä suklaata nautittiin koko joulun edestä jo hieman etukäteen. Joulua edeltävänä perjantaina lensimme lomanviettoon Filippiineille, jossa vuoden viimeinen kokonainen viikko kuluikin leppoisasti kirjoja lukiessa ja kaloja tiiraillessa. 

Tilinpäätöksen tuloksena kuvailisin vuoden 2013 olleen täynnä uskomattomia tapahtumia, ennenkokemattomia makuelämyksiä, mahtavia reissuja sekä ennen kaikkea uusia ystävyyksiä. Maltan tuskin odottaa, mitä ensi vuosi tuo tullessaan!


18 kommenttia:

  1. vauhdikas ja mielenkintoinen vuosi. Parane pian ja täälläkin ollaan yhä sadekauden yskän ja flunssan kourissa ...Oikein hyvää uutta vuotta sinne Koreaan! Selamat tahun baru 2014! t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vauhtia (ja välillä myös vaarallisia tilanteita) on riittänyt! Mikäköhän siinä on, että Suomessa asuessa vuodet tuntuvat niin tylsiltä, mutta sitten täällä heti joku pilkillä käyminenkin on ihan vuosisadan tapahtuma? :D

      Hyvät vuodenvaihteet sinnekin!

      Poista
  2. Sulla on ollut hieno vuosi, ja on ollut mukava seurata reissujasi ja Korean eloa tässä blogissa! Oikein kivaa seuraavaakin vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet ollut kyydissä seuraamassa! Hyvää uutta vuotta myös sinne kauas :)

      Poista
  3. Oí ei, parane pian! Ei varmaan lohduta, mutta olen Meksikon semiperakylilla samoissa tunnelmissa kuin Sina vuosi sitten. En syo enaa... mitaan ikina :D Hyvaa uutta vuotta, feliz año nuevo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou... Tämä flunssa on vielä pientä siihen tuskaan verrattuna (mutta jos se yhtään lohduttaa, niin ruokamyrkytys onneksi menee yleensä aika nopeasti ohi, kun taas flunssa jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...). Kyllä se ruokakin sitten taas kohta maistuu, odota vaan :)
      Hyvää vuotta joka tapauksessa myös sinne!!

      Poista
  4. Tapahtumarikas vuosi on ollut! Oikein onnekasta (ja edelleenkin tapahtumarikasta) tulevaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä näin jälkikäteen katsellessa jo melkein hengästyttää! Paljon on ehditty, mutta vähintääkin yhtä paljon on vielä Koreaa edessäpäin :)

      Oikein hyvää ja tapahtumarikasta vuotta myös sinulle!!

      Poista
  5. Hyvän täyteläinen vuosi. Mukava, että vietit sitä myös meidän kanssamme:). Onnea myös Uudelle Vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kuulle riitti jotain spesiaalia :) Kiva kun olit seuraamassa, jatketaan samaan tapaan ensi vuonnakin! Oikein onnellista tulevaa vuotta teille kaikille!

      Poista
    2. Olipa mielenkiintoinen vuosi! Monet eksoottiset maat ja paikat olet käynyt. Ja Suomessa hiihtänytkin :), joka lienee korealaisille eksoottista. Paranemisia! Ja Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista
    3. Totta, uusia maita tuli koluttua aika paljon, kun täältä on niin helppoa (ja edullista!) lennellä. Hiihtäminen oli ehkä henkilökohtaisesti katsoen suurin saavutus :D

      Hyvää uutta vuotta myös sinulle!!

      Poista
  6. Täällä toinen nuhanenä :( Mutta onneksi vaikuttaa aika helpolta tapaukselta tällä kertaa :)
    Hyvää vuoden vaihdetta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no höh :( toivottavasti on helppo! Mä yritän tässä lievittää parhaani mukaan punaviinillä...ei se tunnu toimivan, mutta sairastaminen on ainakin hauskempaa :D

      Poista
  7. Nyt pitääkin selvittää, että missä on Saiban :)

    Kiitos kun olet jakanut kokemuksia blogissasi, niitä on ollut ilo seurata. Hyvää vuotta 2014.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän se, Pohjois-Mariaaneilla :) neljän tunnin lentomatkan päässä Koreasta ja voin luvata että liian montaa suomalaista tuskin tulee vastaan...

      Hyvää vuotta!!!

      Poista
  8. Yhdyn Rva Kepposen kiitoksiin. Olisikohan sinulla aihetta käydä kysymässä perinteisen korelaisen lääkärin luona rohtoja nuhaan ja yskään. Meinasin neuvoa omia itämaisia kotikonstejani, mutta sitten muistui mieleen, että korealaisilla on itsellään pitkät perinteet ja paremmat tiedot rohdoista.
    Kaikkea hyvää vuodelle 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm... No pitää sanoa, että erään syksyisen sattumuksen jälkeen kierrän kaikki korealaiset perinnelääkärit kaukaa... Kun eräs tuli ja yllättäen köyhdytti minua sen verran (antaen vastineeksi vain todella pahaa yrttijuomaa), että en enää toiste suostu hänen (tai muiden) vastaanotolle... :D

      Paljon hyvää myös sinun uuteen vuoteesi!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...