perjantai 31. tammikuuta 2014

Naatitaan naatitaan, kun vielä ehditään...

Viimeiset päivät Suomessa ovat käsillä. Lauantaina pakataan laukut kasaan ja lähdetään Korean kotiin ihmettelemään sikäläistä talvea. Paikallisten tuttujen fb-sivuilla on näkynyt parinkymmenen sentin lumihankia, mutta samaan aikaan säätiedotteet lupailevat yli kymmenen asteen lämpötiloja viikonlopulle, joten lumimaisemat saattavat olla palatessamme jo mennyttä kalua.
 
Korealaiset aloittelevat parhaillaan Seollalin eli kuukalenterin mukaisen uuden vuoden viettoa, joka suo pitkän viikonlopun ja töihin palaamisen vasta tiistaina. Me sen sijaan kaivoimme toppahaalarit komerosta ja pinkaisimme järven jäälle purevaan pakkastuuleen. Mutta niinhän sitä sanotaan, että joka sää on ulkoilusää, pitää vain pukeutua sään mukaisesti!

Viimeksi kävin samoissa maisemissa yli 40 astetta lämpimämmällä kelillä.


Jalalla Koreasti on jälleen ehdolla Supersaverin blogikilpailussa, jossa on tällä hetkellä menossa vielä ehdokasasettelu aina helmikuun 4. päivään saakka. Vielä on siis muutamia päiviä aikaa käydä äänestämässä blogia varsinaiseen kilpailuun. Tällä hetkellä ehdokkuuksia näytti olevan kahdessakin eri kategoriassa: Paras Aasia-blogi sekä Paras ulkomailla asumista käsittelevä blogi. Saa siis käydä ehdottelemassa täällä :)
 

Travel Blog Awards 2013!

Varaa Supersaverilta ja lennä halvalla ympäri maailmaa!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Irtokarkkia ja mätitahnaa

Mistä mahtaa johtua, että välittömästi ulkomaille siirryttyä sitä alkaa kaivata kaikkia sellaisia asioita Suomesta, mitä täällä asuessa ei kuitenkaan syö/käytä/harrasta/osta? Joku kumma vimma aiheuttaa sen, että kotimaan matkalla onkin yhtäkkiä pakko lähteä supermarkettiin ostamaan vadelmaveneitä tai -mikä käsittämättömintä- on aivan pakko kaivaa ne kolmetoista vuotta vintin perukoilla käyttämättömänä maanneet murtsikkasukset ja päästä heti umpihankeen sivakoimaan, koska tätä ei vaan voi tehdä Koreassa.

Viimeisen viikon aikana olen ainakin halunnut
- mätitahnaa. Mies totesi kuivakkaasti, että koko sen viisivuotiskauden aikana, jonka olemme asuneet yhdessä Suomessa ei jääkaapistamme koskaan löytynyt mätitahnaa. No mutta silti, se on hyvää ja sitä oli saatava!
- mustaamakkaraa. Normaalisti Tampereella asuessa mustaa tuli syötyä ehkä kerran-kaksi vuodessa, vaikkakin se toki on erinomaista murkinaa. Mutta nyt, kun mustaamakkaraa oli tarjolla jopa hotelliaamiaisella, tuli heti vedettyä vähintään kahden vuoden kiintiö täyteen.
- säkillisen irtokarkkia ja vuokravideon sunnuntai-illaksi. Olen vuosikausia vieroittanut itseäni vakavanlaatuisesta irtokarkkiriippuvuudesta, mutta kun nyt kerran ollaan Suomessa...
- meikkejä. Vaikka Koreassa kosmetiikkaa on tarjolla enemmän kuin todnäk koko Euroopassa konsanaan, en vain osaa ostaa sieltä mitään. Täällä sentään on tutut ja turvalliset merkit (ja tietysti tuplasti kalliimmat hinnat)
- kaikkia mahdollisia leipiä. Valikoiman laajuus on suorastaan pyörryttävä. Vaikka normaalisti Suomessa asuessani ostin viikosta ja kuukaudesta toiseen vain ruispaloja, on nyt pakko syödä pellavansimenen-ruislese-auringonkukka-kaurahiutale-täysjyvä-mitälie-leipiä aamuin illoin. 


Suomalaiset irtokarkit. Because I´m worth it.

Lisäksi olen syönyt ainakin vuoden edestä vuohenjuustoa, punajuurta, niiden yhdistelmää, suolakurkkuja, maustekurkkuja, pikkukurkkuja, tomaattia, kirsikkatomaattia, luumutomaattia, pihvitomaattia ja kaikkia niitä mahdollisimman usean erilaisen leivän päällä. Eikä vielä ainakaan ole ollut kimchiä ikävä...

torstai 23. tammikuuta 2014

Pari kuvaa parhaasta kaupungista

Blogin historian ensimmäinen tuplapostauspäivä! Tampere on kiistatta maailman paras kaupunki (joka on siis fakta, ei mielipide) ja siksi se ansaitsee oman postauksensa. Tallustelin rapsakassa pakkasessa Hämeenkadulta Koskipuiston läpi Tampellan suuntaan ja lyhyellä matkalla uskaltauduin riisumaan kintaita juuri sen verran, että sain muutaman kuvan saaliiksi. Ehkäpä pakkasen vielä leudontuessa uskaltaudun hieman pidemmällekin lenkille, mutta sitä odotellessa...















keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Uusia havaintoja

Vaikka viime visiitistä Suomeen on aikaa vasta puolisen vuotta, voi silläkin aikaa jo unohtaa paljon. Ja sitten on tietysti ne jutut, joita on aina pitänyt itsestäänselvyytenä, joita ei ole huomannut tai joita ei ole ymmärtänyt mitenkään ainutlaatuisiksi. Mutta kun nyt puolen vuoden tauon jälkeen astuin taas Suomen maankamaralle, tein ainakin seuraavat huomiot:

- lentokentällä, hotellissa ja kaikissa julkisissa tiloissa on puhtaat ikkunat. Niin puhtaat, että niiden läpi voi ottaa valokuvia ilman harmaita likaraitoja maisemaa häiritsemässä
- suomalaiset kaksikymmentäkolme pakkasastetta tuntuu tosi kylmältä, mutta ei yhtään sen epämiellyttävämmältä tai inhottavammalta kuin korealainen miinus yksi.
- aamulla valon tulo ja illalla hämärän laskeutuminen kestää uskomattoman kauan. Suorastaan tuntikaupalla verrattuna korealaiseen viiden minuutin säkkipimeään
- suomalaisessa hotellissa on huono hygieniatarvikevalikoima. Missä ovat pumpulipuikot, kasvovoiteet, hoitoaineet, partaterät, hammasharjat ja -tikut, kondomit, hiusgeelit ja muut tykötarpeet, joita jokaisesta korealaishotellista löytyy? 
- Suomessa marjat maistuvat marjoilta ja juustokakut juustokakuilta. Sen sijaan kaikki tulinen ruoka maistuu enimmäkseen tabascolta ja etikalta.

Marjapiirakkaa ja juustokakkua. Oman kokemukseni mukaan korealaiset kakut näyttävät kyllä todella kauniilta, viimeistellyiltä ja täyteläisiltä, mutta maistaessa karu totuus on jotain ihan muuta. Kotoisat leivonnaiset sen sijaan hyväilevät makuhermoja joka kerta.

Samaan aikaan kaksi korealaista vierailee nyt enimmäistä kertaa elämässään Suomessa. Olemme miettineet päämme puhki, mitä ruokaa heille pitäisi tarjota ja millaisia nähtävyyksiä tai elämyksiä esitellä, jotta reissusta jäisi positiiviset mielikuvat. Suureksi onneksi suomalainen luonto näyttää juuri nyt parhaita puoliaan, kun maisema on vitivalkoinen ja auringonlaskut maalaavat horisontin vaaleanpunaiseksi jokaisena iltapäivänä. Pakkanen on tietysti korealaisille kauhistus, eikä hanskoja saati pipoja ollut matkalaukussa, vaan ulkona hytistään kädet taskussa ja hartiat korvissa.

Korealaiset puolestaan ovat esittäneet seuraavanlaisia kysymyksiä:

- Onko kaikilla Suomessa sähköauto, vai miksi ne kytketään piuhalla tolppaan kiinni? (moottorilämmitin)
- Mitä tuo auto vetää perässään? (peräkärry suojakuomulla) Miksi? (jotta tavarat pysyvät tallessa ja siistinä kuljetettaessa)
- Miten tiet ja sillat on rakennettu, että ne kestävät näin kylmää pakkasta? (keväällä korjataan pakkasvaurioita)
- Eikö aurinko nouse lainkaan keskelle taivasta? (ei sydäntalvella)
Onko hyvin epäkohteliasta jättää ruokaa lautaselle? (Kyllä, se on hyvin, hyvin epäkohteliasta. Lautanen pitää aina syödä tyhjäksi...(no vähän piti kiusoitella,  kun poronkäristystä ja perunamuusia oli jättimäinen lautanen kukkuroillaan....))

Jos aika ja mahdollisuudet antaisivat periksi, olisimme tietysti kiikuttaneet vieraita ympäri nähtävyyksiä ja maaseutua, mutta aikataulun ollessa rajallinen täytyy nähtävyydet löytää hieman arkisemmista seikoista. Kuten esimerkiksi paikallisen automarketin kilometrin mittaiselta juustohyllyltä. Ja uskon vakaasti, että se kelpaa korealaisille nähtävyydeksi.

torstai 16. tammikuuta 2014

Villasukat jalkaan ja menoksi!

Tämän vuoden talvi on tuntunut hurjasti viime vuotista lämpimämmältä. Johtuneeko lumen puutteesta vai mistä, mutta itse ainakin olen yllättynyt, miten leuto talvi loppujen lopuksi (tähän mennessä) onkaan ollut. Kylmimpinä aamuina elohopea saattaa laskea -8 asteeseen, mutta yleensä töihin ajellaan tasaisessa nollakelissä tai korkeintaan muutaman asteen pakkasessa. Soulissa tilanne on tietysti hieman eri, sillä siellä talvet ovat aina kylmempiä kuin täällä Itämeren rannalla. 

Vaatimattomista pakkaslukemista huolimatta korealainen talvi tuntuu kuitenkin varsin kylmältä. Itse ajattelin aluksi, että se johtuu kosteasta meri-ilmasta. Sittemmin olen päätellyt, että syynä on myös jatkuva palelu; kun vietät koko päivän toppatakki niskassa ja varpaat jäässä, tuntuu pari miinusastettakin lähes siperialaiselta jäämyrskyltä. Kaupassa on kylmä, toimistolla on kylmä, ravintolassa on helkkarin kylmä ja ulkona vasta onkin kylmä!

Asialliset tykötarpeet mukana.

Mutta jotta asiaan saadaan luotettavaa perspektiiviä, on aika lähteä Suomeen. Villasukat ja pipo on pakattu, matkalaukku on täynnä villapaitoja ja lentokentältä saanee mukaan myös sisäisen villapaidan tiukkojen tilanteiden varalle. Olkoot Suomessa kuinka kylmä tahansa, niin perheen ja ystävien tapaaminen lämmittää mieltä niin hurjasti, ettei parikymmentä pakkasastetta tunnu missään!


Odotan näkeväni vähintäänkin tällaisia maisemia. Vähempi ei kelpaa.

(talvikuvat Ylen nettisivuilta).

Matkalaukku on siis pakattu ja reissuun lähdetään huomenna. Välissä on vielä yksi yö Soulissa, jonka jälkeen käännetään nokka kohti Suomen pakkasia. Pari viikkoa reissussa, jona aikana ehtii käydä ainakin kymmenen kertaa saunassa, syödä pari kiloa maitorahkaa, raejuustoa ja pakastemarjoja, rapsutella kissoja ja viettää aikaa läheisten kanssa. Jee!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ateria yhdelle?

Kommenttiosiossa eräs blogin lukija pohti korealaisten asennoitumista yksin syömiseen. Ennen muuttoani kuulin itsekin kauhujuttuja siitä, miten korealaisessa ravintolassa ei yksinkertaisesti voi syödä yksin, tai mikäli siihen röyhkeästi uskaltaudut, niin joudut ainakin tilaamaan kahden hengen ruoat. No, totta toinen puoli. 

On todella harvinaista nähdä korealaista syömässä yksin, etenkään ilta-aikaan. Ruokailu on korealaisessa kulttuurissa hyvin yhteisöllinen tapahtuma, ja monille paikallisille on suorastaan noloa mennä ravintolaan itsekseen. Todennäköisesti ruokailu jätetään mieluummin kokonaan väliin, kuin nöyrrytään yksinäiseen sinkkusyömiseen. Useissa ravintoloissa törmään myös monesti siihen, että jos seuralaiseni kanssa haluaisimme tilata useampia annoksia eri ruokalajeja, ei "yksi kaikkia" -tilaaminen onnistukaan, vaan tiettyä ruokalajia on useimmiten tilattava ainakin kaksi annosta. Sama pätee tietysti myös silloin, jos menisit yksin samaan ravintolaan.

Jos syöt yksin ja haluat välttää kahden hengen annokset (ja ähkyn), valitse länkkäriravintola...

Yksin ruokailevia ihmisiä pidetään lähes poikkeuksetta yksinäisinä ja -mikä pahinta- sinkkuina. Tosin itse ruokailen sujuvasti ainakin lounasaikaan itsekseni, enkä osaa sanoa, johtuuko pitkät katseet yksinäisestä ruokailijasta vai siitä, että minua ulkomaalaisena tuijotetaan joka tapauksessa. Ja monen monituista kertaa olen myös joutunut vastailemaan niihin kauhistuneisiin kommentteihin: "Jos miehesi on töissä päivät, niin kenen kanssa sinä ruokailet? Et kai vaan joudu syömään yksin??"

Monissa ravintoloissa yksin syöviä karsastetaan myös siitä syystä, ettei ravintoloissa ole useinkaan tilaa pienille pöydille, vaan kalustus on suunniteltu suurempia seurueita varten. Jos sitten menet yksin valtaamaan sen toisen ravintolan kahdesta pöydästä, sinua pidetään hieman röyhkeänä. Puhumattakaan tietysti siitä, että syöt yksin kahden hengen ruoat ja lisäkkeet... Poikkeuksena ovat tietysti korealaista pikaruokaa tarjoavat paikat, kuten kimbap-kioskit ja  pienet nuudeliravintolat.

Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin vihdoin herätty tähän ahdistusta aiheuttavaan ongelmaan ja Soulista löytyykin nykyään ravintoloita, joihin myös sinkut ovat tervetulleita. Käytännössä siis näissä ravintoloissa sisustukseen kuuluu yhden hengen pöytiä eli pienikokoisia looseja, jossa on yksi istumapaikka ja ruokailija saa tuijottaa suoraan seinään. Tuolloin voi myös rauhassa lukea lehteä tai selata kännykkäänsä muiden katseilta piilossa. 

Pöytä yhdelle, kiitos. (kuva täältä)

Toinen hyväksi havaittu keino välttyä nololta sooloruokailulta on tietysti tilata ruokaa kotiinkuljetuksella. Päivän uutisissa kerrottiin kotiinkuljetuspalveluiden mobiilisovellusten valtaavan markkinoita hurjalla vauhdilla. Paitsi sinkut, myös kiireiset ja työn uuvuttamat korealaiset pitävät kännykällä tilattavia ruokia varsin mainiona vaihtoehtona tunteja kestävälle jonottamiselle, parkkeeraamiselle, ruokakaupassa vaeltamiselle ja ostoskassien kanniskelulle. Kännykkäsovellus kuulostaa myös ihastuttavan yksinkertaiselta vaihtoehdolta blogistin ruoantilaukselle; ei tarvitse soittaa, änkyttää koreaa, todeta, että langan toisessa päässä ollut hämmentynyt ravintolatyöntekijä löi luurin korvaan, kerätä lisää rohkeutta, soittaa uudelleen, änkyttää nopeammin ja vielä lopulta jännätä, tuleeko sitä ruokaa lainkaan vai ei...

Ei vaan jaksa tehdä ruokaostoksia...siispä kirjaosastolle silmiä lepuuttamaan.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Toppatakkipariskunnat rannalla

Päivän suunnitelma oli lähteä laskettelemaan. Akuutti laiskuus otti kuitenkin vallan ja sunnuntai-iltapäivä kuluikin rannalla kävellen sekä baseball-lyöntihäkillä lihaksia reväyttäen. Ihan kelpo vapaapäivä.

Ei rantakävelyä ilman mätsääviä pariskuntia

Keltaiset toppatakit tuntuvat olevan tämän talven kuumin hitti. Tuplana, tottakai.

Pariskunta punaisissaan. Toppatakkia ei ilmeisesti löytynyt lasten koossa...?


Joukkoon sulauduttiin täydellisesti, sillä myös blogisti miehineen oli tottakai pukeutunut mätsääviin toppatakkeihin (...no kun me saatiin ne lahjaksi ja ne on oikeesti tosi hyvät ja ei ne ees oo ihan samanlaiset ja mustia takkejahan nyt on kaikilla ja ja...) 

Rankan lenkkeilyn lomassa voi levähtää pariskuntakeinussa.

Laiskan miehen kalastusta. Mitäköhän tapahtuu, kun joku tarttuu syöttiin?

Ja jos nälkä yllättää, on apu lähellä. Vaikkapa tämä varsin autenttiselta kuulostava kiinalainen ravintola Il Mare...

lauantai 11. tammikuuta 2014

Virvoitusjuomien aatelia (not).

Lähes neljäntoista kuukauden ajan keräsimme rohkeutta. Luimme nettifoorumeita. Tarkkailimme kohdetta viikottaisilla kauppareissuilla. Seurasimme vierestä, kun muut tekivät tuttavuutta kohteen kanssa. 

Mitäs sanoisit, jos...joko tänään...se nyt jos koskaan!

Ja niin ostimme kotiin korealaisten virvoitusjuomien mustan lampaan, Milkis-juoman. Nettifoorumeilla ja facebook-ryhmissä parjattu maidon ja spriten sekoitus on kiehtonut meitä jo pitkään, mutta vasta tänään nappasimme sen vihdoin hyllystä maistettavaksi. 





Väri oli haalean vaalea, päälle muodostui hieman vaahtoa ja juoma oli selkeästi kuplivaa. Ulkonäkö oli jotain Samarinin ja tiskiveden väliltä. Parin siemaisun perusteella päädyimme toteamaan, ettei se nyt niiiin pahaa ollut. Mutta silti aika pahaa. Ällömakeaa pikkulasten juomaa. Tai itse asiassa maku muistutti sellaista vatsalääkettä, jonka kuvottavaa makua on yritetty jotenkin keinotekoisesti peittää kaikilla mahdollisilla makeutusaineilla. 

Korealaiset tietysti rakastavat tätä(kin) omituisuutta. Kuten myös aina yhtä muovista "nauhajuustoa" eli string cheeseä (jossa juustoa löytyy ainoastaan nimestä) tai ohuen maksamakkarapaketin näköistä "jotain", jonka sisältöä edes korealainen ystäväni ei pystynyt kuvailemaan; "se on...no sellaista...no kaikkea mahdollista keinotekoista massaa pursotettuna puikoksi". Maku on yhtä herkullinen kuin mitä edellä mainittu kuvaus antaa odottaa. 

Mitäköhän suomalaisia juttuja korealaiset kokisivat yhtä ällöttävinä? Tietysti ne perinteiset salmiakit ja mämmit, mutta syödäänkö Suomessakin jotain yhtä keinotekoista ja muovista? 

torstai 9. tammikuuta 2014

Sushia ja suklaamuffinsseja

Yksi parhaista puolista Koreassa asumisessa on edullinen ja hyvä sushi. Ja vaikka ei uskoisi, niin sushiinkin voi kyllästyä - ainakin hetkellisesti. Alkuaikoina söimme sushia usein ja hyvällä ruokahalulla, mutta viime kuukausina ei sushia ole tullut juurikaan ostettua tai edes syötyä, mitä nyt jotain satunnaisia haukkapaloja joskus suuremman illallisen yhteydessä.

Tänään kuitenkin ostimme E-Martista "irtosushia" kotiin. Irtoa siksi, että sushipalat olivat yksittäispakattuina tiskissä, ja siitä sai sitten poimia kokoelman oman maun mukaan pieneen laatikkoon. Yksittäispakatut nigirit maksoivat 600-800 wonia, eli noin 40 - 55 senttiä. Ja voi, miten hyvää se taas olikaan!



Sushiakin enemmän on tullut syötyä sashimia eli korealaisittain hwetä, mutta itse miellän raa'an kalan jotenkin enemmän kesäruoaksi tai ainakin lämpimämmille ilmoille sopivampana. Kun elohopea jää nollan alapuolelle, on paljon mukavampi aterioida grillin hehkuvien hiilten lämmössä tai höyryävän soppakulhon äärellä.

Tällaistakin tuli maistettua eräänä päivänä. Maku oli hyvä, hyvin mieto eikä sellainen "merellinen" niinkuin simpukoissa tai muissa merenelävissä yleensä. Eikä ollut edes hirvittävän sitkeää.

Ja sushin jälkeen iltapalan jälkiruokana oli suklaamuffinssimaistiaiset. Korealaisilla on tapana, että ensimmäisenä palkkapäivänä tarjotaan työkavereille syötävää. En tiedä ihan tarkkaan, mikä kaikki luokitellaan soveltuvaksi, tai ajaisiko esimerkiksi karkkipussi saman asian, mutta päätin kuitenkin leipoa huomiseksi banaani-suklaamuffinsseja. Itse sain muutama viikko sitten "nauttia" työkaverin työpisteelleni kiikuttamasta herkusta: paksu surimipuikko puutikussa, joka oli kastettu kananmunasta ja jauhoista tehtyyn taikinaan ja sen jälkeen uppopaistettu rasvassa. Ihan hyvää se oli, mutta nopeasti hoksasin, ettei puutikun funktiona ollut suojella sormia kuumalta herkkupalalta, vaan taikinasta tihkuvalta rasvalta. Mutta niinhän se menee, että mitä rasvaisempi, sen parempi... 

Ja banaani-suklaamuffinssit syntyvät siis seuraavasti:

150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
1 banaani
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
(ripaus kanelia)
1 dl maitoa tai kermaa


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen, vatkaa huolellisesti. Muussaa banaani ja sekoita voi-sokeri-munaseoksen joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vähitellen taikinaan vuorotellen maidon kanssa. 

Nostele taikinaa lusikalla muffinssivuokiin. Täytä vuoat korkeintaan puolilleen, sillä taikina nousee hurjasti! Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia.

Aloitetaan tästä...

...ja lopputuloksena on tämä.

Muffinsseista tuli mielestäni mukavan kosteita ja meheviä, ei turhan makeita. Itse lisäsin taikinaan ripauksen kanelia, koska se sopii mielestäni banaanin kanssa hyvin yhteen. Taikinaan voi myös halutessaan laittaa oikeaa suklaata, joko raasteena taikinan joukkoon tai "suklaasydämenä" taikinan keskelle. Itse kuitenkin söin suklaat sellaisenaan...

Ja mitä siihen ikuiseen muffinssi vs. muffini -vääntöön tulee, niin blogistin näkemyksen mukaan muffinssi nyt vaan kuulostaa paljon hauskemmalta. Vaikka se ei kielipoliisin ratsiaa ehkä läpäisekään.

Loppukevennyksenä kerrottakoon keskusteluni kirjakaupassa tänään. Olin ostamassa toisen henkilön käyttöön englannin oppikirjaa. Kun kaupan nuori miesmyyjä tervehti minua englanniksi, niin hoidin omankin keskusteluni englannin kielellä. Tervehdin ja kysyin, josko kaupasta mahtaisi löytyä englannin oppikirjaa aloittelevalle aikuisopiskelijalle. Hyvin aloittelevalle, täsmensin. "Ei puhu juuri ollenkaan englantia". "Ai, oletko sinä se opiskelija?" kysyi poika ilmeenkään värähtämättä...

tiistai 7. tammikuuta 2014

Ennustuksia alkaneelle vuodelle

Lähes puolet korealaisista ei tunnusta mitään tiettyä uskontokuntaa. Tämä siis tietysti eteläisestä osasta puhuttaessa; Pohjois-Korean uskonnollisuus lienee ainakin virallisten tietojen mukaan jotakuinkin tunnistamaton käsite. Pari prosenttia korealaisista tunnustaa erilaisia luonnonuskontoja ja shamanismia ihan virallisestikin, ja suuri osa tästä porukasta löytyy juurikin Gangwon-don alueelta. 

Se, että puolet väestöstä ei kuulu virallisesti minkään uskonnon piiriin ei suinkaan tarkoita, etteivätkö he uskoisi johonkin. Hämmentävän monet korealaiset nimittäin käyvät ennustajilla. Etenkin vuoden vaihtuessa -sekä länsimaisen kalenterin että kuukalenterin uutena vuotena- monet paikalliset kiiruhtavat punaisiin telttoihin kuulemaan ennustuksia ja ohjeita tulevalle vuodelle. Punaisia telttoja on nähtävillä niin pienissä kuin suurissakin kaupungeissa: jopa Gangnamin bisnesalueella on toisinaan kadunvarret täynnä näitä muoviseinäisiä kojuja, joiden sisälle kurkkiessa saattaa nähdä vanhemmat lapsineen ennustajan pakeilla. Erityisen paljon ennustajia oli viime kesän Dano-festivaaleilla, ja lähes aina kojujen ohi kulkiessa totesin ennustajilla olevan asiakkaita jonoksi asti.

Viime helmikuussa kuukalenterin mukaisen vuoden vaihtuessa seurasimme ennustajia Soulin Folk Museumissa. Jonoa riitti ovien ulkopuolelle saakka.

Eräs ennustamisen muoto on laskea henkilön nimen kirjoittamiseen käytetyt siveltimenvedot (hanja-kirjaimilla). Kyseisistä siveltimenvedoista voi kuulemma ennustaa muun muassa henkilölle syntyvien poikalasten lukumäärän.

Korealainen ennustaminen on jaettavissa muutamaan eri tyyppiin: kädestä tai kasvoista ennustamiseen sekä sajuun, joka perustuu ennustettavan henkilön tarkkaan syntymäaikaan. Myös ei-korealaiset ennustustavat kuten tarot-kortit ja astrologia ovat kasvattaneet suosiotaan. Ennustajalla käyminen on suosittua myös nuorten keskuudessa, ja etenkin yliopiston pääsykokeiden sekä muiden tärkeiden elämänmuutosten kynnyksellä on hyvin tyypillistä käydä kysymässä neuvoa tai vahvistusta shamaanilta. Monesti vanhemmat kyselevät ennustajalta neuvoja lapsen kasvatukseen ja tärkeisiin päätöksiin liittyen, mutta erityisen tärkeää on käydä selvittämässä myös tulevan avioparin soveltuvuus. Ei ole lainkaan tavatonta, että pitkällekin ehtineet hääjärjestelyt perutaan kokonaan ennustajan näyttäessä punaista valoa parin yhteiselle tulevaisuudelle. 

Ennustusten hinnat vaihtelevat katukojujen 10 000 wonista (n. 7 euroa) aina 50 000 -100 000 wonin (n. 35-70 euroa) tunteja kestäviin, yksityiskodeissa tapahtuviin ennustuksiin. Itse ennustajat ovat toisinaan julkisuudessa valitelleet, että ihmiset ottavat välillä ennustukset hieman turhankin kirjaimellisesti, joten toivoa sopii, että ennustajaksi ryhtyvällä olisi edes hieman vastuuntuntoa mukana.. Ammattiin ei ole olemassa koulutusta eikä sen harjoittajilta vaadita minkäänlaisia sertifikaatteja tai todistuksia. Kaikki ennustajat ovat joko perineet taitonsa vanhemmilta ammatinharjoittajilta tai ovat itseoppineita. Nykyisellään Koreassa on joidenkin arvioiden mukaan jopa 300 000 ammattiennustajaa ja lähes 65% korealaisista on käynyt ennustajalla ainakin kerran elämässään.

Kiinalaiset horoskoopit ovat myös suosittuja korealaisten keskuudessa.

Itse en ole moista huvitusta käynyt testaamassa, sillä se vaatisi tietysti paikallisen tulkin mukanaoloa. En muutenkaan ole kovin innostunut ennustuksista, horoskoopeista tai muistakaan tähtien asentojen tulkinnoista, mutta näin tutkivan blogijournalismin kunniaksi kävin kuitenkin tarkastamassa, mitä suomalaisen naistenlehden (eittämättä varsin yksilöllinen ja luotettava) horoskooppi minulle ennustaa alkaneen vuoden osalta:

"...Ravut pääsevät nauttimaan lomatunnelmasta 18.7. - 12.8." (Yllättävää, että suomalaisten suosituimpana kesälomakautena ravutkin pääsevät kesälomalle...)
"...Työrintamalla rapu miettii, uskaltaisiko tarttua uudenlaiseen tilaisuuteen..." (Tulostanko vanhaan tapaan mustavalkoisena vai uskaltaisinko tarttua väritulostimeen?)
"...Heinäkuun toisella viikolla kannattaa varoa päättömiä asuntokauppoja ja huonoja työsopimuksia..." (Totta, täytyy itse asiassa laittaa ihan kalenteriin, että just heinäkuun tokalla viikolla en tee älyttömiä asuntokauppoja tai tyhmiä työsopimuksia. Ettei vaan pääse unohtumaan.)

Kuulostaa luotettavalta. Ehkäpä haen vielä vahvistusta sieltä punaisesta teltasta...

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lumifestareilla

Korealaiset käyttävät tapahtumistaan mielellään mahtipontisia nimiä; kaikkia juoksukilpailuja kutsutaan maratoneiksi ja mikä tahansa puolen päivän tapahtuma on festivaali. Täten myös uuden vuoden aamuna ympäri maata järjestettiin lukuisia auringonnousun festareita, vaikka ne ehkä kestivät keskimäärin sen puoli tuntia, minkä aurinko otti noustessaan horisontista taivaalle.

Tänä viikonloppuna mies suuntasi mononsa kahteen kertaan kohti laskettelurinteitä, ja tänään oli vuorossa pieni, mutta mielenkiintoinen Alpensia Resort. Blogisti sen sijaan joutui tyytymään kuvaajan ominaisuuteen, sillä ankara flunssa ei ole vieläkään antanut periksi. Miehen laskiessa Alpensian rinteitä kävin tutustumassa pikaisesti myös Daegwallyeong Snow Festivaleihin, jotka järjestettiin muutaman kilometrin päässä rinteestä Pyeongchangin keskustan tuntumassa. Ja kuten nimi antaa olettaa, ei sielläkään mitään varsinaista festivaalitunnelmaa ollut tarjolla, mutta ihan hauskoja lumi- ja jääveistoksia sekä lähinnä lapsille suunnattuja talviaktiviteetteja.

Lumifestareilla oli tarjolla mm. rekiajelua hevoskyydillä sekä hieman villimpää kyytiä moottorikelkan perässä





Korealaiset äidit kantavat lapsiaan selkä- tai vatsarepussa fleece-huopaan käärittynä. Usein huovat ulottuvat myös kantajan ympäri moneenkin kertaan, eikä lapsesta näy ulospäin vilaustakaan.
Mitä kylmemmäksi kelit muuttuvat, sitä useammalla lapsella ja aikuisella näkyy kankaisia suusuojia. Sen sijaan pipot ja hanskat voi kyllä jättää kokonaan kotiin; kuka niitä kaipaa... 

Alpensia Resortin lähitienoilla on myös tulevien talviolympialaisten mäkihyppytornit sekä hiihtostadion ja itse resortti koostuu parista eri hotellista, useista kahviloista, ravintoloista sekä lasketteluvälinekaupoista ja onpa paikalla aktiviteetteja myös kylpylän ja kasinon muodossa. Varsinaiset laskettelurinteet ovat Alpensiassa kuitenkin hieman vaatimattomammat ja sopinee paremmin aloittelijoille kuin kokeneille laskijoille. Lyhyydestään huolimatta rinteet olivat kuitenkin varsin hyvässä kunnossa ja keli ulkoiluun sopiva miinus kaksi astetta, joten kokonaisuudessaan laskettelupäivä jäi hyvinkin plussan puolelle.

Alpensian "hotellikaupunki" näyttää kivalta ja rakennukset lienevät melko uusia. Sisältä en ole päässyt huoneita tiirailemaan; täytyy varmaan tehdä joskus yhden yön hotellireissu...

Ostin näitä kymmenen kappaletta. Joululahjaongelmat ovat täten historiaa! (oikeesti, lumipallosakset?!)

Korealaiselle koiranulkoilutuskin voi olla välineurheilua. 

Saisiko olla pientä huikopalaa laskettelun lomassa? Ihme kyllä, kalankuivaustelineiden vieressä ei haise ollenkaan pahalle

Kuivattua persimonia, luulisin. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...