torstai 13. helmikuuta 2014

Korealaista kansallispukumuotia

Mies sai joku aika sitten ystäväperheeltämme lahjaksi taideteoksen korealaisista kansallispuvuista, hanbokeista. Ystäväperheen äiti oli taitellut itse kokonaisen kuvaston erilaisia minikokoisia kansallispukuja selityksineen. 





Korealaiset käyttävät hanbokia nykyisellään lähinnä erityistilanteissa, kuten häissä tai 60-vuotissyntymäpäivillä. Monet nuoret eivät välttämättä enää osta omaa hanbokia, ja suuri osa saattaa vuokrata puvun tarpeen tullen. Itse olen törmännyt hanbokeihin lähinnä erilaisissa laulu- ja musiikkiesityksissä, perinnekylissä sekä korealaista kulttuuria ilmentävissä tapahtumissa. Toisinaan Soulissa näkee hanbokeihin pukeutuneita tätejä kiiruhtamassa kirkon edustalla hääseremoniaan. 






Nykymallin hanbok on peräisin Joseon-dynastian ajalta, ja koostuu naisilla hameesta, yläosasta sekä alushameesta ja miehillä yläosasta, housuista sekä mahdollisesta liivistä tai muusta päällysvaatteesta. Lisäksi hanbokin kanssa käytetään erilaisia päähineitä ja hiuskoristeita. 

Vaikka hanbokin käyttö on tullut entistä harvinaisemmaksi, on kaupungeissa ja toreilla useita kansallispukuihin erikoistuneita kauppoja. Näyteikkunoissa puvut loistavat toinen toistaan kirkkaammissa väreissä, tosi pinkki näyttää olevan tämän hetken ykkössuosikki. Materiaalina lienee useimmiten kiiltävä silkki, vaikkakin myös pellavaa ja muita luonnonmateriaaleja suositaan. 





Itsekin olen kertaalleen saanut vetää hanbokin päälleni esiintyessäni viime keväänä Happy Together -musiikkitapahtumassa kielikurssilaisten kanssa. Vaikka kyseistä mekkoa ei omasta vaatekaapista löydykään, täytyy myöntää sen olevan todella armollinen kaikenkokoisille ja -muotoisille naisille. Mekko sopinee mainiosti myös raskauden peittelyyn, sillä heti rinnan alapuolelta leviävä mekko kadottaa kaikki mahdolliset muodot ja muhkurat tehokkaasti alleen. Unohtakaa siis äitiysvaatteet ja plussakokoiset tunikat; hanbok päälle ja menoksi!


Värillä ei ole väliä - kunhan on pinkki! (kuva täältä)

Arvatkaas muuten mitä tänään sataa? Noh, lisää lunta, tietenkin! Onneksi sentään tajusimme käydä kaupassa ennen tätä uutta sadekautta; voimme siis pysytellä kotisohvan lämmössä täysin vatsoin muutenkin kuin hapansilakkasäilykkeiden voimalla. 

28 kommenttia:

  1. ohoh! onpas mekkoja! aikamoisia "säkkejä" mutta värikkäitä sellaisia. vesisadetta odotellen....täällä siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ajattele, kuinka kätevää olis käyttää hanbokia vaikkapa joulun jälkeen peittämään suklaaähkyn tuomat kilot :D

      Poista
  2. Mielenkiintoista ja aivan ihania mekkoja! Upeasti tehty kuvasto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijan kädenjälki tosiaan näkyy kuvastossa!

      Poista
  3. Ihana lahja. Ja kansallispuvut kunniaan. Täällä noita korealaisilla näkyy 23.4 olevassa lasten ja nuorten juhlassa. Ja sitä samaista juhlaa varten on mekin raahattu Suomen kansallispuku Istanbuliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut viime aikoina hieman keskustelua siitä, pitäisikö perinteistä hanbokia muuttaa vartalonmyötäisemmäksi ja hieman seksikkäämmäksi... Itse olen sitä mieltä, että kansallispuku ja seksikkyys eivät kuulu samaan lauseeseen, tai ei kai se ainakaan ole se itse tarkoitus?

      Poista
  4. Voi miten suloisia mekkoja! ihanaa kun kansallispuvuissa käytetään värejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Värit luovat itse asiassa aika modernin mielikuvan tuosta puvusta.

      Poista
  5. Mahtava lahja! Itse tykkään hanbokeista kovasti, mutta oma vielä ostamatta.

    VastaaPoista
  6. Mahtava lahja! Itse tykkään hanbokeista kovasti, mutta oma vielä ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taida raaskia siihen investoida, kun sitä tuskin tulisi kuitenkaan käytettyä. Mutta olisi kiva kuvauttaa itsensä joskus hanbokissa!

      Poista
  7. Aika hauskannäköisiä mekkoja :)
    Ainakin jo vertaa moneen muuhun kansallispukuun....mitenkään mollaamatta mitään erityisesti...

    Ahaa, säätiedotus siis piti paikkansa! Kuinkas paljon lisää on luvass?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, kyllä tuota vielä ihan mielellään pitää, kun väritkin saa itse valita ja ovat kauniin kirkkaita. Kuviollistakin kangasta olen nähnyt!

      Juu, tällä tietoa sataa taas lauantaihin saakka (pahimmillaan). Torstaina saldo oli +30 cm, ja edelleen sataa (perjantaiaamuna)... Nyt alkaa kaupungilla näkyä jo romahtaneita kattoja jne, ja kävely ulkona pelottaa ihan tosissaan, koska esimerkiksi 17. kerroksen katolta tippuva metrin korkuinen lumimassa kyllä hukuttaa alleen aika tehokkaasti :(

      Poista
    2. No, leffojen parissa sisällä taitaa olla turvallisinta. Ja hauskinta.
      Jollei siis tee mieli lapiohommiin talkkaria lepyttelemään....

      Poista
  8. Olen aina sanonut, että A-linjainen mekko pukee monia ! :)

    VastaaPoista
  9. Oi, aina dramoissa ihastelen Hanbokeja ;W; Ovat niin kirjavia ja kauniita. Sama pätee myös kimonoihin ja hanfuun (kiinalainen kansanpuku) ~

    Mieluusti pukeutuisin sellaiseen, kun vertaa suomen kansallispukuihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niissä sellaista kaunista eksotiikkaa suomalaiseen verrattuna, mutta varmaankin he ajattelevat samoin meidän puvustamme. Minä muuten (asiasta toiseen jne) pidin tosi paljon viime linnan juhlissa näkyneistä saamelaisten kansallispuvuista; niissä oli kunnon otetta poronnahkoineen ja koko rintamuksen peittävine koruineen!

      Poista
  10. Voi vitsi miten hieno! Nyt mulle iski hirveä himo askarrella jotain tuommoista. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun taidot (ja kärsivällisyys!!) ei kyllä riittäisi, mutta hienoltahan tuo näyttää.

      Poista
  11. Aivan ihana lahja! kansallispuvut on jotenkin ihania, olen teettanyt jossakin kohtauksessa aikoinani kaikenmoisia aasialaisia pukuja eri maissa, ei mitaan jarkea, siella ne riippuu kaapissa, noh kiinalaiset cheongsamit taisi olla ainoat joita on kaytetty, mutta onhan ne kauniita!

    VastaaPoista
  12. Oho, aikamoinen satsaus; eikös ne ole aika kalliita yleensä joka maassa (mikä tietysti on suhteellista, jos on kovin edullinen maa...). Täällä hanbok on käsittääkseni tosi kallis, ei ehkä ihan suomalaiseen pukuun verrattavissa, mutta tyyris investointi joka tapauksessa.
    Nyt otat puvut käyttöön; puku per päivä! :)

    VastaaPoista
  13. Hieno lahja! Täällä Soulissa on ainakin kansainvälisessä päiväkodissa hanbokit käytössä sekä paikallisilla että ulkkarilapsilla (sekä opettajista) ainakin sekä chuseokin että seollalin juhlallisuuksissa. Niitä kun saa siihen aikaan vuodesta paikallisista isommista marketeista jopa alle 20 eurolla. Dongdaemunin tekstiilitalossa on ihan oma osastonsa hanbok-kankaille ja -räätäleille ja siellä näkee myös paljon kuvioituja pukukankaita. Luulen, että myös aikuisten kokoa olevia hanbokeja saa laadusta riippuen aika monenlaiseen hintaan - täältä kun saa mitä vain. :) Jos kuitenkin halajat vain kunnon kuvaa itsestäsi hanbokissa, sekin onnistuu! Täällähän on siellä täällä paikkoja, jossa saa kokeilla pukua pientä maksua vastaan ja ihan hanbok-potretteihin erikoistuneita valokuvaamoja, jotka tarjoavat releet talon puolesta. Meillä kun on tapana otattaa kesäisin itsestämme perhepotretti (muuten ei koskaan osuta samaan kuvaan kaikki kerralla), aiomme ottaa kesällä vähän tavallista värikkäämmän lähestymistavan asiaan nykyisen asuinmaan malliin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun me etsittiin sellaista valokuvaamoa ennen joulua, oltais myös haluttu pariskuntapotretti hanbokeissa. Mutta ei täältä löytynyt :( Soulissa tiedän ainakin siellä hanok villagessa olevan, samoin usein N-towerilla on sellainen kuvauspiste, ja näinpä yhden myös Insa-dongilla!

      Noi lasten hanbokit näyttää olevan aika edullisia täälläkin, ja nehän on kyllä aika kivan näköisiä, jotta mikä ettei. Ehkä minäkin nappaan vielä tuliaisidean tuosta... ;)

      Poista
    2. Teidän täytyy ottaa kuvat Soulissa, kun tulette käymään! Tosin mä haluaisin nähdä valokuvaajan ilmeet, kun alkaa kaivaa garderobista teille sopivaa kokoa... ;) Dongdaemunissa näytti olevan ihan alan valokuvaamo, samoin Hanok villagen sisäänkäynnin edessä. Lotte Worldissakin oli muistaakseni jokin koppero siinä paikallisen ravintolaelämyksen lähellä. Ja lasten hanbokeja oli lentokentälläkin myynnissä, mutta en kyllä katsonut hintaa. Veikkaan, että paikallisen marketin valikoimista löytyy sopivampaan hintaan juhlapyhien alla. ;) Olen aika varma, että jokunen kummityttönen olisi aika liekeissä tuollaisesta erilaisesta rinsessamekosta. :)

      Poista
  14. Oi, musta hanbokit on tosi kauniita, tosin ei ehkä itseni yllä (Mistä sitä vielä tiedän?) :D Mutta aion kyllä kuvauttaa itseni hanbokissa ehdottomasti! Tosin se koko... löytyyköhän 173 senttiselle naiselle mitään kivan näköistä hanbokia vai tyydynkö säkkikankaaseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä luulen että löytyy. Mullekin löytyi aika helposti silloin ihan kulttuurikeskuksen omasta varastosta tarpeeksi pitkä, joten luulis, että etenkin sellaisissa paikoissa, joissa käy paljon länkkäreitä, olisi riittävän isoja ja pitkiä pukuja.

      Poista
    2. Kyllä mä luulen että löytyy. Mullekin löytyi aika helposti silloin ihan kulttuurikeskuksen omasta varastosta tarpeeksi pitkä, joten luulis, että etenkin sellaisissa paikoissa, joissa käy paljon länkkäreitä, olisi riittävän isoja ja pitkiä pukuja.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...