sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Voihan korealaiset häät!

Naimakauppaa oli odotettu jo kauan. Syksyllä saimme kuulla, että tuttumme on menossa naimisiin ja hääkutsua (tai jonkinlaista vinkkiä häihin osallistumisesta) odotettiin hartaasti kuukausikaupalla. Lopulta kutsu sitten tuli, noin pari viikkoa ennen tapahtumaa, vaikka olimme kyllä kuulleet, ettei virallista kutsua välttämättä tule lainkaan, vaan häihin voi osallistua vapaasti ken tahtoo.

Itse häät järjestettiin Uljinissa, parin tunnin ajomatkan päässä Gangneungista, paikallisen hotellin wedding hallissa. Paikalle oli kutsuttu noin parisataa vierasta, mutta juhlien rivakasta ja hieman epäjärjestelmällisestä luonteesta johtuen on aika hankala arvailla, millainen määrä lopulta oli paikan päällä. Etukäteen olimme pohtineet päämme puhki, millainen juhlavarustus olisi parasta pukea päälle, sillä viimekertaisen juhlatilaisuuden kasuaali shortsit ja släpärit -tyyli oli edelleen hyvässä muistissa, emmekä halunneet olla överisti ylipukeutuneina. Onneksi asia oli kuitenkin siltä osin kunnossa, sillä paikan päällä oli sekä kravattikansaa että farkuissa, fleecepusakassa ja lenkkareissa olevia vieraita. Eli ensi kertaa varten voi muistaa, että mikä tahansa tyyli sopii juhlaan kuin juhlaan.


Juhlatilan edessä oli "lahjapöytä"

Morsiusparia odottava käytävä. Juhlatilassa oli kirkkaat värivalot ja paljon spotteja, joten onnistuneiden kuvien ottaminen blogistin taidoilla oli suorastaan mahdotonta.

Etukäteen olimme kuulleet useammankin länkkärin suusta, että korealaiset häät ovat sitten "aika erilaiset verrattuna muihin maihin", käytettiinpä kuvaavana lauseena jopa "quick and dirty"-sanontaa. Korealaiset tuttavamme myös puistelivat hieman päätään ja yrittivät korrektisti valmistella meitä tapahtumaan kertomalla, että "se on sitten todella erilainen tapahtuma, kuin mihin varmaankin olette tottuneet. Hyvin nopea toimitus, ei mitään kovin virallista". Ja kuitenkin samaan aikaan tiedostimme, että tulevat morsiamet jäävät työelämästä pois viimeistään vuotta ennen häitä, jotta niitä ehtii tarpeeksi valmistella, ja että keskimäärin korealaisten häiden hintalappu pompsahtaa helposti aina 20 - 30 000 euroon asti. Mitä ihmettä siis oli luvassa?

Tässäpä siis lyhyt selostus tapahtumasta:

Saavuimme paikalle hotellille ja jäimme muiden vieraiden tavoin seisoskelemaan juhlatilan aulaan. Takkia ei ollut tarvetta (tai mahdollisuutta) riisua, vaikka olisitkin laittanut päälle fiineimmän juhlapukusi. Toisaalta myös siis fleece-pusero olisi ollut sopiva juhlavaate. Juhlatilan edessä oli pöytä toimitsijoineen, jonne vieraat kävivät antamassa rahalahjan. Muita lahjoja ei korealaisissa häissä anneta, vaan kaikki vieraat tuovat rahaa. Toimitsijat kirjoittivat erilliseen kirjaan vieraan nimen sekä hänen antamansa rahasumman. Tyypillinen lahjasumma näytti olevan 50 000 wonia (noin 35 euroa). Vastineeksi lahjasta saimme ruokalipukkeen alakerran juhlalounasta varten. Lahjanluovutuksen jälkeen uskaltauduimme sisään juhlatilaan, jossa muut vieraat rupattelivat kovaan ääneen omien seurueidensa kesken. Rupattelu tosin ei missään vaiheessa loppunut; ei edes silloin, kun juhlapari ilmestyi kunniakäytävän päähän ja alkoi kävellä kohti tilan etuosassa olevaa puhujanpönttöä ja juhlapuhujaa (joka ei käsittääkseni ollut pappi eikä muukaan uskonnollinen edustaja). "Häämarssiksi" sopi ilmeisesti mikä tahansa k-popista Celine Dioniin, tällä kertaa musiikkina taisi olla jokin amerikkalainen balladi. 

Juhlapari aloitti tilaisuuden. Huomatkaa sulhasen valkoiset hansikkaat.

Etenkin morsian oli silminnähden jännittynyt. Wedding planner hääräsi jatkuvasti puvun ja kukkasten kimpussa.

Wedding planner asetteli ensin pari minuuttia morsmaikun valtavaa tyllimekkoa paikalleen samalla, kun puhuja aloitti juhlapuheensa. Välillä taputettiin. Koko ajan salissa vallitsi iloinen rupattelu, mutta onneksi musiikki ja juhlapuhe tuli melko kovana kaiuttimista ja hääparia näytettiin myös kahdelta suurelta valkokankaalta. Juhlapuheen päätyttyä hääpari tarttui miekkaan ja leikkasi puoliksi muovisesta, 4-kerroksisesta hääkakusta palasen, jota kukaan ei kuitenkaan syönyt. Tämän jälkeen yleisöstä pomppasi ylös nuori nainen, oletettavasti morsiamen ystävä (joka pitkällisen pohdinnan tuloksena osoittautui itse asiassa meidän omaksi parturiksemme!), ja alkoi tanssia ja laulaa villisti euroviisu-tyyppisen musiikin tahtiin. Kesken lauluesityksen hemaiseva neiti kävi myös hinkuttamassa hieman jännittynyttä sulhasta häävieraiden nauraessa ja taputtaessa tahtia. Laulaja oli kyllä korealaiseen tapaan varsin hyvä ja lauloi todella kauniisti, joskin musiikkivalinta oli suomalaiseen paatoksellisuuteen tottuneelle hieman erikoisen kuuloinen. 


Laulu- ja tanssiesitys morsiusparille

Hämmentävä kakun leikkaus. Kakku oli mitä ilmeisemmin muovia alinta kerrosta lukuunottamatta.

Kun noin 20-minuuttinen seremonia oli ohi, lähti koko juhlakansa kohti alakerran buffettia. Ruokailutilassa oli vielä ilmeisesti edellisenkin tilaisuuden vieraat vasta lopettelemassa, mutta tilaa oli sen verran, että joukkoon mahtui mukavasti. Mitä erilaisimpia korealaisia ruokia notkuvasta buffetpöydästä sai hakea ruokaa, joka syötiin pikaisesti katsellen samalla isolta screeniltä juhlatilassa jatkuvaa hääparin ja perheiden valokuvausta. Kun maha oli saatu täyteen, oli aika lähteä. Hääparia ei missään vaiheessa hyvästelty, enkä esimerkiksi itse tavannut morsianta lainkaan. Koko toimitus kesti ruokailuineen noin tunnin verran, jonka jälkeen juhlaväki valui ripeästi ulos hotellista ja kohti kotimatkaa. 

Ruokana oli tarjolla kaikkea keitosta sushiin ja riisikakuista hedelmiin.

Ennakkoselvitysten mukaisesti voisin todellakin todeta tilaisuuden olleen aika nopea toimitus. Kysymysmerkiksi jäänee, mihin ne kaksi-kolmekymmentätuhatta euroa mahtoi kulua (blogistin huomautus: en tietenkään tiedä, paljonko kyseiset häät maksoivat, mutta kuuleman mukaan tuo summa on keskimääräinen kustannus perushäistä) sekä toisaalta, miksi kyseisten juhlien järjestely vie todellakin vuoden päivät aikaa? Ehkäpä taustalla on paljonkin juhlallisuuksia, perinteitä sekä asioita, jotka eivät ummikolle avautuneet, ja tokihan mahtava hääpuku sekä Pariisiin suuntautunut häämatka lohkaisee myös budjetista leijonanosan. 

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin mahtavaa päästä todistamaan korealaisia häitä ja osallistumaan ikimuistoiseen tilaisuuteen, jossa tuttavamme sai kauniin morsiamensa ja jonka jälkeen he pääsivät toteuttamaan jokaisen korealaisen unelman häämatkasta romanttiseen Pariisiin. 

torstai 27. maaliskuuta 2014

Kevään parhaat näköalat

Ensimmäiseksi pitää hehkuttaa, että blogissa täyttyi tänään 100 000 sivunäytön raja, jippii! Kiitos kaikille, jotka juttujani käyvät lukemassa!

Aamu alkoi varhain, kun puoli kahdeksan aikaan hyppäsimme vieraiden kera autoon ja suuntasimme nokan kohti Donghaeta ja Samcheokia. Aamun ensimmäisenä kohteena oli Hwanseongulin lepakkoluola, jonne vein vieraat tutustumaan paikallisiin kalkkikivimuodostumiin (ja maisemiinkin siinä sivussa). Aikaisemmin olin jo tutustunut Donghaen keskustassa sijaitsevaan Cheongokin luolaan, mutta tällä kertaa päätimme suunnata Korean suurimpaan kalkkikiviluolaan, jossa nopeastikin kiertäen kului helposti lähes puolitoista tuntia erilaisia kivimuodostelmia tutkaillen. Ylös rinteeseen matkasimme monorail-junalla, mutta alas tulimme rappuja pitkin auringon lämmittäessä jo lähes parinkymmenen asteen voimalla. 

Luola oli huomattavasti Cheongokia suurempi, eikä reittiä kulkiessa tarvinnut pelätä hakkaavansa päätään kalkkikiveen. Koko luola oli yhteensä noin 6,5 km pitkä ja pitää sisällään kymmenkunta pientä järveä ja vesiputousta.

Vesiputoukset olivat hienoja, mutta aiheuttivat samalla kaikuvaan luolaan melko kovan metelin. 

Se oli ihan oikea lepakkoluola!

Todellisuudessa luola oli sisältä huomattavasti pimeämpi, kuin mitä kuvat antavat olettaa.

Tämä hassun näköinen mustekalamuodostelmatyyppi löytyy ainoastaan Koreasta

Ilma oli todella kosteaa ja tunnin kiertelyn jälkeen vaatteet tuntuivat melkein nihkeiltä

Seinään muodostunut sydämenmuotoinen aukko

Luolailun ja lounaan jälkeen matkasimme merenrantareittiä pohjoiseen. Vieraiden toivottua välillä jotain tervehenkistä extreme-ohjelmaa, päätimme tutustuttaa heidät korealaisuuden syvimpään olemukseen, vaeltamiseen. Ja mikä olisikaan parempi kohde kuin Seoraksanin luonnonpuiston kuuluisa Ulsanbawi. Mies on kiivennyt Ulsanbawille jo kaksi kertaa aiemmin (ja joka kerta vannonut sen olleen viimeinen kerta), mutta blogisti ei vielä kyseistä näköalapaikkaa ollut aiemmin päässyt omin silmin näkemään, vaan käynyt ainoastaan kaksi kertaa puolessa matkassa. Mutta kolmas kerta toden sanoi, ja tänään valloitimme vuoren hikipisaroiden valuessa pitkin selkää. 

Kun alkumatkasta huikkasimme vieraille, että "tuonne taustalla olevalle huipulle mennään", he luulivat sitä vitsiksi. Tuntia myöhemmin olikin jo vitsit vähissä... :)

Puolimatkassa, "helppo" osuus takana. "Ei hitto, oikeesti, tonne??"






Keli oli kiipeämiseen mitä mainioin, ja voimakkaan puuskutuksen säestämänä saavuimme viimein iltapäiväneljän maissa huipulle. Nousu oli jälleen kerran voimia koetteleva, mutta yhtä kaikki lopulta hyvin palkitseva kokemus. Ja vaikka taas kerran rinnettä kavutessa totesimme, että ei enää ikinä, niin kyllä vaelluskauden avaus sytytti jälleen uusien vuorenhuippujen valloituksen kipinän. Onhan näitä maisemia pakko nähdä lisää!


Kyllä kannatti.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Laukauksia rajalta

Vieraat olivat toivoneet Pohjois-Korean rajalla käyntiä yhdeksi matka-aktiviteetikseen. Rajamahdollisuuksiahan on Soulista useita, suurin osa tosin matkatoimistojen järjestämiä yhden, kahden tai puolen päivän turistireissuja melko kovaan hintaan. Päiväreissusta saa pulittaa noin satasen tienoilla per kävijä, riippuen tietysti kestosta, kohteesta ja retkeen sisältyvistä aktiviteeteista. Panmunjeom ja DMZ (demilitarized zone) -reissut ovat kuitenkin holdissa maanantaisin, jolloin raja on turisteilta suljettu. Varsinaiselle DMZ:lle ei myöskään voi ajella omalla autolla, vaan opastettu bussikuljetus on käsittääkseni ainoa vaihtoehto, ja lisäksi mukana pitää olla passi, jonka blogisti oli torstaina reissuun lähtiessään jättänyt tietysti kotiin. 

Rajalla käynti lienee Etelä-Korean matkailijoiden yksi suosituimmista turistinähtävyyksistä, mutta me emme ole edelleenkään innostuneet lähtemään DMZ:lle, vaikka Soulista sinne olisikin lyhyt matka. Syynä on enimmäkseen se, että reissu pitäisi aina varata päivää-paria etukäteen, emmekä ole vielä koskaan jaksaneet olla tarpeeksi ajoissa liikkeellä. Lisäksi pelkkä rajamuodollisuuksien tutkailu turistibussillisen kanssa ei oikeastaan säväytä niin kovasti; eri juttu olisi, mikäli tarjoutuisi mahdollisuus retkeillä ihan oikeassa Pohjois-Koreassa. Sellaiset mahdollisuudet ovat kuitenkin toistaiseksi (ja varmaan myös tulevaisuudessakin) aika mahdottomia eteläiseltä puolelta käsin, eli matka pitäisi tehdä Kiinan kautta kiertoteitse. Itse asiassa myös meiltä kotoa olisi aika helppoa lähteä kohti DMZ:aa, ei tosin sitä turistista kohdetta, vaan ihan vain varsinaista rajaa. Kun autolla huristelee Sokchon ohi rantaa pitkin pohjoiseen, tulee raja ennemmin tai myöhemmin vastaan, ja ilmeisesti jonkinlaisia nähtävyyksiä olisi täällä rannikonkin läheisyydessä tarjolla. 


Siellä ne pohjoisen vuoret siintävät.

Solttupojat päiväkävelyllä piikkilanka-aitojen välissä.

Maanantaina päädyimme kuitenkin "hyvänä kakkosena" tulleeseen vaihtoehtoon, eli Pajussa sijaitsevan Imjingakin museo- ja tähystyspaikalla vierailuun. Imjingakiin pääsee omalla autolla, ja maanantaina paikalla olleet turistit olivat laskettavissa noin kahden käden sormilla. Olemme käyneet kyseisessä paikassa aikaisemmin puolisentoista vuotta sitten, ja kaikki oli edelleen paikallaan, myös joen vastarannalla sijaitseva Pohjois-Korea. Imjingak on siis viimeinen kohde PK:an rajan tuntumassa, jonne pääsee vielä ilman erillistä turvatarkastusta, ja tähystyspaikalta näkee jo Pohjois-Korean puolelle. Museon ja valokuvanäyttelyn lisäksi paikalla on erilaisia rauhansymboleja, muun muassa jättimäinen kello Liberty bell, jota soittamalla voit "toivoa rauhaa ja yhdistymistä" sekä piikkilanka-aitaan sidottuja värikkäitä rauhantoivomuksia eteläkorealaisilta pohjoisen asukeille. Paikalla on myös vapauden silta Freedom bridge, joka ylittää Imjin-joen. Joen vastapuolella sijaitseva Mangbaedan on kuuluisa siitä, että joka vuosi chuseok- ja seollal -juhlien aikaan pohjoiskorealaiset kerääntyvät kylään suorittamaan perinteisiä riittejä sekä kumartamaan kohti kotikaupunkiaan. Lähellä voi nähdä myös Pjongjangiin vievän junaradan ja paikanpäällä vanhan, ruosteisen junanraadon. 

Luodinreikiä, ruostereikiä ja muuten vaan reikiä täynnä oleva junanraato

Pappa tutkailemassa piikkilanka-aitaan solmittuja rauhantoiveita

Peace. love, reunification.
Kävimme tähystämässä pohjoisen puolelle nelikerroksisen museo- ja ravintolarakennuksen näköalatasanteelta, ja näimme jopa jonkinlaista liikennettäkin valkoisen lava-auton muodossa. Näköalojen ihailun lomassa alkoi rajalta kuulua kuitenkin selviä laukauksia, jotka toistuivat pariin kertaan, ja jostain syystä yhtäkkiä teki mieli poistua kiikareiden luota tähystämästä... Tiedä sitten, oliko kyseessä eteläisen puoliskon sotilaiden harjoitusammunnat vai mikä lie, mutta omat askeleemme suuntasimme joka tapauksessa kohti parkkipaikkaa jäämättä tutkailemaan tilannetta sen tarkemmin. 


Toisin kuin nimi antaisi olettaa, tämä silta ei johda vapauteen...ainakaan etelästä katsottuna.



Lopulta haikailimme vielä mahdollisuutta vierailla "3. tunnelissa", joka sijaitsee aivan Imjingakin läheisyydessä, mutta myös tunneli on suljettu turisteilta useampana päivänä viikossa, vaatii passin, eikä sinnekään olisi päässyt omalla autolla, vaan matkatoimistojen monopoli ulottuu myös tunneliretkille. Noh, eivät nämä pitkät vieraat sinne pikkuruiseen tunneliin olisi mahtuneetkaan paitsi ehkä konttaamalla, joten tunnelin väliin jääminen ei sen suuremmin harmittanut.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kolmen lounaan iltapäivä

Viikonloppu on sujunut Soulin sykkeessä. Sunnuntaina haemme lentokentältä kauan odotetut vieraat, mutta ennen vieraiden saapumista oli pari päivää aikaa katsella ympärilleen isolla kirkolla. Suurin osa viikonlopusta onkin kulunut ruokapöydän ääressä, sillä pitkästä aikaa olemme nauttineet kunnollista (toisin sanoen bataatti-, maissi-, fusillimakaroni- ja kimchivapaata) pitsaa, maistuvia oluita, makoisaa texmexiä sekä muita kansainvälisiä herkkuja, joita ei kotikulmilla ole tarjolla. 

Lauantain suunnitelma oli kuitenkin tehty varsin korealaiseksi: skipataan aamupala ja jätetään tilaa kunnon mässäykselle Gwangjang Marketin tyyliin. Gwangjangin perinnemarkkinat ovat Korean tiettävästi ensimmäinen tori, ja kuuluisa paitsi kangas-, hanbok- ja petivaatekaupoistaan, myös paikallisten suosimista ruokakojuista, joihin soulilaiset vaeltavat nauttimaan erityisesti bindaettokia eli jauhettua mung-papua, kasviksia ja lihaa sisältäviä pannukakkuja. 

Pavut jauhautumassa lettutaikinaa varten

Kojujen ympärillä oli aina muutama muovijakkara ruokailijoille, ja lähes jokainen paikka oli täynnä, mutta vaihtuvuuden ollessa hyvä, emme onneksi joutuneet jonottamaan kauaa. Paistajilla oli täysi työ pitää lettukasat riittävän runsaina. 

Itse otimme yhden annoksen, 4000 wonia (alle 3 euroa). Taivaallista; rasvaista, paksua, suolaista...ei ihme, että läpyskä on niin suosittua!

Tarjolla oli myös "kotikonnuilta tutut" perinteiset friteeratut herkut: chilipalkoja, kesäkurpitsaa, kalaa ja niin edespäin. Korealaisten mielestä kaiken voi friteerata!

Mereneläväkeittoa tarjoavaan kojuun oli kymmenien metrien jono ja lientä vaille valmiita kulhoja oli odottamassa liukuhihnatyyliin.

Raakaa rapua soijakastikkeessa. Kallista ja arvostettua herkkua, jota on tullut muutamia kertoja maistettua. Raa'an ravun liha on omituisen pehmeää, mutta ei mielestäni yllä maussa raa'an kalan tasolle kuitenkaan.

Bindaettokiakin enemmän minua kiinnosti kuitenkin yukhwe-katu, josta olin lukenut netistä. Kuten viikko sitten kirjoittelin, olen hieman koukuttunut tähän raa'asta lihasta ja korealaisesta päärynästä tehtyyn ruokalajiin, ja kun tiesin Korean parhaimpien yukhwe-ravintoloiden sijaitsevan juuri Gwangjangin torikujien uumenissa, oli paikalle pakko päästä. 

Jokainen yukhwe-kadun ravintola tarjosi samat kolme raaka-ainetta: raaka file, raaka maksa ja kieli. Kyllä kyllä, korealaiset syövät maksaa raakana...

Annos valmistettiin suoraan ravintolan etuosassa ruokailijoiden silmien alla. 

12 000 wonin annokseen kuului alkukeitot molemmille (kaksi palaa lihaa, hieman retikkaa ja erityisen maistuvaa lihalientä), valkosipuli-chilipippuri-paputahnamausteet sekä 200 g raakaa lihaa päärynän ja raa'an kananmunan kera. Vasta jälkikäteen tuli mieleen ne lintuinfluenssa-puheet...

Päivän päänähtävyys. Mietiskelin alkuun, miksi liha tuntuu jotenkin erilaiselta kuin koti-Gangneungin ravintoloissa, kunnes muistin lukeneeni, että Gwajangin liha on niin tuoretta, ettei sitä pakasteta laisinkaan ennen tarjoilua, toisin kuin yleensä yukhwe-annokset. Liha ei siis ollut kohmeista, mihin olen aikaisemmin tottunut. 

Lounaan ohessa nautittiin myös pullollinen erinomaista makkolia. 

Yukhwen ja bindaettokin jälkeen vatsastamme löytyi vielä pienen pieni mandunmentävä kolonen, jonka täytimme mummelin pikkuruisessa mandukeittokojussa. Kolmen lounaan jälkeen olimmekin valmiita vyörymään kohti lähistöllä sijaitsevaa Dongdaemunin ostoskompleksia ja Megabox-elokuvateatteria. Juuri sopiva paikka päiväunille (mitä nyt elokuva oli hieman turhan meluisa...).

Mandut ja nuudelit valmistettiin myös paikanpäällä, joten oli taatusti käsintehtyä laatutavaraa

Kimchimanduja

Mummun tekemät panchanit olivat todella raikkaan ja hyvän makuisia

Näitä lisää, kiitos!

Mandukeitto oli ihanaa, mutta tässä vaiheessa vatsa alkoi jo ratkeilla liitoksistaan, joten oli pakko jättää hieman kulhon pohjalle.

Gwangjang Market oli kaiken kaikkiaan mahtava kokemus; paljon aidomman oloinen kuin turistisempi Namdaemun ja toisaalta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä. Länkkäreitä ei yllätykseksemme juurikaan näkynyt, joten mikäli Soulissa käydessään haluaa autenttista korealaista torifiilistä, suosittelen kurvaamaan Gwangjangille (ja kokeilemaan tietysti sitä raakaa lihaa...).

Kaikkea punaista. Osittain myös "something from inside the fish", taas...

Papuja ja muita pyöreitä juttuja

Toukat jätettiin tällä(kin) kertaa ostamatta. Vaikka niin tosi houkuttelevilta näyttääkin...

Kaikenlaiset makkarat ja sisäelinruoat ovat myös Gwajangin torilla kovassa suosiossa

Nuudeli- ja mandutaikinat odottamassa valmistusta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...