tiistai 25. maaliskuuta 2014

Laukauksia rajalta

Vieraat olivat toivoneet Pohjois-Korean rajalla käyntiä yhdeksi matka-aktiviteetikseen. Rajamahdollisuuksiahan on Soulista useita, suurin osa tosin matkatoimistojen järjestämiä yhden, kahden tai puolen päivän turistireissuja melko kovaan hintaan. Päiväreissusta saa pulittaa noin satasen tienoilla per kävijä, riippuen tietysti kestosta, kohteesta ja retkeen sisältyvistä aktiviteeteista. Panmunjeom ja DMZ (demilitarized zone) -reissut ovat kuitenkin holdissa maanantaisin, jolloin raja on turisteilta suljettu. Varsinaiselle DMZ:lle ei myöskään voi ajella omalla autolla, vaan opastettu bussikuljetus on käsittääkseni ainoa vaihtoehto, ja lisäksi mukana pitää olla passi, jonka blogisti oli torstaina reissuun lähtiessään jättänyt tietysti kotiin. 

Rajalla käynti lienee Etelä-Korean matkailijoiden yksi suosituimmista turistinähtävyyksistä, mutta me emme ole edelleenkään innostuneet lähtemään DMZ:lle, vaikka Soulista sinne olisikin lyhyt matka. Syynä on enimmäkseen se, että reissu pitäisi aina varata päivää-paria etukäteen, emmekä ole vielä koskaan jaksaneet olla tarpeeksi ajoissa liikkeellä. Lisäksi pelkkä rajamuodollisuuksien tutkailu turistibussillisen kanssa ei oikeastaan säväytä niin kovasti; eri juttu olisi, mikäli tarjoutuisi mahdollisuus retkeillä ihan oikeassa Pohjois-Koreassa. Sellaiset mahdollisuudet ovat kuitenkin toistaiseksi (ja varmaan myös tulevaisuudessakin) aika mahdottomia eteläiseltä puolelta käsin, eli matka pitäisi tehdä Kiinan kautta kiertoteitse. Itse asiassa myös meiltä kotoa olisi aika helppoa lähteä kohti DMZ:aa, ei tosin sitä turistista kohdetta, vaan ihan vain varsinaista rajaa. Kun autolla huristelee Sokchon ohi rantaa pitkin pohjoiseen, tulee raja ennemmin tai myöhemmin vastaan, ja ilmeisesti jonkinlaisia nähtävyyksiä olisi täällä rannikonkin läheisyydessä tarjolla. 


Siellä ne pohjoisen vuoret siintävät.

Solttupojat päiväkävelyllä piikkilanka-aitojen välissä.

Maanantaina päädyimme kuitenkin "hyvänä kakkosena" tulleeseen vaihtoehtoon, eli Pajussa sijaitsevan Imjingakin museo- ja tähystyspaikalla vierailuun. Imjingakiin pääsee omalla autolla, ja maanantaina paikalla olleet turistit olivat laskettavissa noin kahden käden sormilla. Olemme käyneet kyseisessä paikassa aikaisemmin puolisentoista vuotta sitten, ja kaikki oli edelleen paikallaan, myös joen vastarannalla sijaitseva Pohjois-Korea. Imjingak on siis viimeinen kohde PK:an rajan tuntumassa, jonne pääsee vielä ilman erillistä turvatarkastusta, ja tähystyspaikalta näkee jo Pohjois-Korean puolelle. Museon ja valokuvanäyttelyn lisäksi paikalla on erilaisia rauhansymboleja, muun muassa jättimäinen kello Liberty bell, jota soittamalla voit "toivoa rauhaa ja yhdistymistä" sekä piikkilanka-aitaan sidottuja värikkäitä rauhantoivomuksia eteläkorealaisilta pohjoisen asukeille. Paikalla on myös vapauden silta Freedom bridge, joka ylittää Imjin-joen. Joen vastapuolella sijaitseva Mangbaedan on kuuluisa siitä, että joka vuosi chuseok- ja seollal -juhlien aikaan pohjoiskorealaiset kerääntyvät kylään suorittamaan perinteisiä riittejä sekä kumartamaan kohti kotikaupunkiaan. Lähellä voi nähdä myös Pjongjangiin vievän junaradan ja paikanpäällä vanhan, ruosteisen junanraadon. 

Luodinreikiä, ruostereikiä ja muuten vaan reikiä täynnä oleva junanraato

Pappa tutkailemassa piikkilanka-aitaan solmittuja rauhantoiveita

Peace. love, reunification.
Kävimme tähystämässä pohjoisen puolelle nelikerroksisen museo- ja ravintolarakennuksen näköalatasanteelta, ja näimme jopa jonkinlaista liikennettäkin valkoisen lava-auton muodossa. Näköalojen ihailun lomassa alkoi rajalta kuulua kuitenkin selviä laukauksia, jotka toistuivat pariin kertaan, ja jostain syystä yhtäkkiä teki mieli poistua kiikareiden luota tähystämästä... Tiedä sitten, oliko kyseessä eteläisen puoliskon sotilaiden harjoitusammunnat vai mikä lie, mutta omat askeleemme suuntasimme joka tapauksessa kohti parkkipaikkaa jäämättä tutkailemaan tilannetta sen tarkemmin. 


Toisin kuin nimi antaisi olettaa, tämä silta ei johda vapauteen...ainakaan etelästä katsottuna.



Lopulta haikailimme vielä mahdollisuutta vierailla "3. tunnelissa", joka sijaitsee aivan Imjingakin läheisyydessä, mutta myös tunneli on suljettu turisteilta useampana päivänä viikossa, vaatii passin, eikä sinnekään olisi päässyt omalla autolla, vaan matkatoimistojen monopoli ulottuu myös tunneliretkille. Noh, eivät nämä pitkät vieraat sinne pikkuruiseen tunneliin olisi mahtuneetkaan paitsi ehkä konttaamalla, joten tunnelin väliin jääminen ei sen suuremmin harmittanut.

4 kommenttia:

  1. ai hurja! uskomatonta! hyvä kuva muuten solttupojista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännää varsinkin, kun viikonlopun molempina päivinä uutisoitiin Pohjoisen ampuneen taas niitä ohjuksiaan mereen tänne suunnalle. Mutta eipä tuolta nyt kai oikeasti mitään vaaraa ole odotettavissa. Tai jos sitten ampuisivatkin, niin tuskin ne tohon rajalle viittis ampua; eiköhän se Soul saisi ensimmäisenä suurimmat ohjukset osakseen...

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoista. Pohjois-Koreassa - tai edes rajalla - käynti kiinnostaisi kyllä kovasti. Kai se on suljetun paikan mystisyys, mikä viehättää.

    Mutta tuolla siis saa valokuvata ilmeisesti ihan vapaasti? Aika hämmästyttävää. Jouduin kerran suuriin vaikeuksiin ottaessani kuvia Kyproksella Turkin ja Kreikan rajalla, ja sen jälkeen en ole kovin mieluusti kaivanut raja-alueilla kameraa esiin. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla saa kuvata, kun ei tuo ole niin virallista paikkaa, vaan enemmänkin just turistinähtävyys. Varsinaisesta DMZ:a en tiedä, ehkä sielläkin jotain saa kuvata ja jotain ei? Yleensä täällä päin ei sotilaita ja poliiseja ole suotavaa kuvata, mutta ei se nyt ole niin justiinsa. Myös lentokentän tulli on tietysti kuvaamiskieltolistalla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...