sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Viikonlopun herkkupaloja

Viikonloppu on vierähtänyt energiavarastoja tankatessa, sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. Parin päivän aikana on tullut syötyä ihan liikaa, mutta kerrankin määrällä ei korvattu laatua eikä toisin päin, vaan saimme makustella kertakaikkisen mahtavia ruokia. 

Lauantaina marssimme syömään kauan himoitsemaamme kunnon hanua (한우) eli korealaista nautaa. Hanua voinee joltain osin verrata suomalaiseen kyyttöön; nimi viittaa siis korealaiseen, perinteiseen lihakarjaan, joka on hyvin suosittua korkeahkosta hinnasta huolimatta. Monet korealaiset pitävät hanu-lihaa ylivoimaisena tuontipihviin verrattuna ja tässä asiassa pitänee kyllä olla samaa mieltä korealaisten kanssa; hanu on erinomaista lihaa, ja toisaalta monesti tuontilihat taas ovat laadullisesti heikompaa, joskaan ei missään nimessä huonoa nekään. 

Ja kun puhutaan korkeasta hinnasta, niin mainittakoon, että eilen söimme suorastaan hävettävän suuren annoksen kerrassaan ensiluokkaista pihvilihaa yhteensä kolmellakymmenellä eurolla, ja kyseisestä annoksesta olisi riittänyt helposti kolmellekin hengelle. 

Etualalla yukhwe, raaka naudanliha päärynän kera; käsittämättömän herkullista, vaikka omatunto jostain syystä hieman kolkutteleekin raa'an lihan äärellä... Yläoikealla ruskeaa tammenterhohyytelöä, joka ei oikeastaan maistu juuri miltään. Mutta kuten jo monesti olen korealaisen ruoan suhteen todennut, niin jotenkin kummasti näihin ruokiin koukuttuu...

Luulin hanu-aterian täyttäneen vatsani monen päivän varalle, mutta kuinka väärässä olinkaan... nimittäin myöhemmin illalla Eric halusi viedä meidät useasti ylistämäänsä kalaravintolaan, emmekä millään malttaneet kieltäytyä kutsusta, ja niinpä suuntasimme kohti raa'an kalan kutsua vielä puolen yön jälkeen. Kalapaikassa meille tarjoiltiin vaaleaa, erinomaisen mureaa kalaa, joka osoittautui pienen käännöstyön jälkeen purppuranapsijaksi. Kala oli erinomaista: ei Eric turhaan paikkaa kehunut! Ja "jälkiruoaksi" pöytään tilattiin perinteinen meuntang, tulinen ruotosoppa, joka tällä kertaa osoittautui niin tuliseksi, ettei kolme korealaista ja kaksi tulista ruokaa rakastavaa suomalaistakaan saanut muutamaa lusikallista enempää alas. Korealaiset hikoilivat kuin savusaunassa, kun taas itselläni alkoivat silmätkin vuotaa pelkästä keiton haistelusta. Kauhea dilemma, kun keitto on niin hyvää, että sitä haluaisi syödä, mutta samaan aikaan tiedostaa ettei voi, sillä suuhun sattuu ja polttaa liikaa!

Purppuranapsija siivuina. Taustalla myös kerrassaan erinomainen valkosipuli-inkivääri-chilisoosi, jota olisi voinut pistellä lusikalla ihan sellaisenaan (ja vähän pisteltiinkin...).

Viikonlopun herkuttelu kruunattiin vielä rennolla sunnuntailounaalla Ericin luona, jonne oli kerääntynyt sekalainen seurakunta ystäviä, sukulaisia ja lapsia, joten menoa ja meininkiä riitti koko iltapäivän tarpeisiin. Pöytään ilmestyi tuon tuosta syötäviä epämääräisessä järjestyksessä, joita sitten naposteltiin ja lusikoitiin yhdessä ja erikseen. Korealaiset eivät syö ruokia missään tietyssä järjestyksessä, ja koska jälkiruokaperinnettä ei oikeastaan ole olemassa, syödään makeat ja suolaiset ruoat sekaisin siinä järjestyksessä, kun sattuu mieli tekemään. Esimerkiksi tänään söimme suolaisia panchaneita ja pitsaa, jonka jälkeen vähän hedelmää, sitten mustikoita ja mangoa jäätelön kera, jonka jälkeen sian ohutsuolta ja lopuksi vielä friteerattua possua ja tulista mustekalakeittoa. Erikoinen, mutta ihan toimiva järjestely sekin. 

Ihan kaikki ei ehkä mennyt herkkulistalle, kuten tämä sian ohutsuoli sipulin, perunan ja itujen kera paistettuna. Mutta kyllä sitäkin söi, etenkin, kun se kerran meitä varten valmistettiin...

Kotitekoiset panchanit sen sijaan olivat ehdottomasti herkkua. Retikkaa, chilipaprikaa ja selleriä marinoituina: voisin elää vaikka viikon pelkästään näitä syömällä!

Ruokailuun kulutettiin aikaa tuntikaupalla, ja jossain vaiheessa niin lapset kuin aikuisetkin laittoivat suuhunsa mitä milloinkin, poistuvat huoneesta muihin toimiin ja palasivat taas kymmenen-viidentoista minuutin jälkeen nappaamaan vähän possua ja jäätelöä. Tähän tapaan jatkettiin koko iltapäivä. Rennolle lounastamiselle tyypillisesti ruokailijoille jaettiin ainoastaan omat puikot, ei ollenkaan lautasia saati servettejä tai muita tykötarpeita. Välillä saattoivat puikot ja lusikat mennä sekaisin, mutta ei se ole niin justiinsa. Makeantulista kastiketta roiskuteltiin pariin kippoon ympäri pöytää jaettavaksi ja tulinen, punalieminen keitto kaatui pöydänreunalle ja matolle, mutta mitäpä tuosta. Ruokailun päätyttyä koko pöytä oli täynnä sekalaisia astioita ja kertakäyttöpurkkeja, snapsilaseja, vesimukeja, hedelmänpalasia, puikkoja ja lusikoita, friteerattuja possunpalasia, lasten lelurobotteja sekä sinne tänne roiskunutta keittoa, mutta vatsat olivat täynnä ja lounastajat raukean tyytyväisiä.

Hississä totesin miehelle, että itselleni kyseinen tapa on toisaalta mielekäs ja mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös äärimmäisen stressaava ja vaivaannuttava; jos Suomessa soppakulho kallistuu pöydälle, niin itse olisin salamana juoksemassa hakemaan rättejä, talouspapereita ja muita siivoustarpeita, asiasta tehtäisiin tahtomattakin kauhea numero ja vieraat pahoittelisivat maton pilalle menemistä tai housuille roiskunutta soosia. Samaan tapaan suomalaisittain olisi tyypillistä kerätä astiat heti tiskiin pois pöytää "rumentamasta" ja ruoat syömisen jälkeen pikaisesti jääkaappiin. Ehkäpä siinä on syy suomalaisten vähentyneeseen kyläilykulttuuriin? Kaiken pitäisi aina olla täydellistä, kuin suoraan fine dining -ravintolan pöydästä kattauksineen, pöytäasetelmineen, tarjoiluineen ja palveluineen. Ja se jos mikä tappaa spontaanin sunnuntailounaan heti lähtökuoppiinsa. Mutta niin rentoa kuin korealainen tyyli onkin, on itselläni kyseisessä spontaaniudessa vielä paljon treenattavaa...

Korealaisille ei kuitenkaan tarvitse hienostella turhia; kun Eric viimeksi perheineen kävi kotonamme lounaalla, hän käänteli ja väänteli paperiservettiä pitkään, kunnes lopulta uskaltautui varovasti kysymään: "Terhi, mitä tällä pitäisi tehdä? Ihan oikeastiko tämä laitetaan syliin...ja miksi?". 

14 kommenttia:

  1. Mihin se oikein onkin hävinnyt se rento vierailukulttuuri meiltä?? Ei voi kutsumatta tulle eikä mennä - hyvä että enää kutsustakaan. Pisti oikein ajattelemaan, että koskas on viimekis istahtanut spontaaniin tapaamiseen jossa kaikki astiatkin on vähän sinne päin....siitä ON aikaa! Valitettavan paljon :/
    Onko se, että kaikki on niin työorientoituneita syy siihen että kotielämästä on tullut perhekeskeistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen on varmaan montakin syytä, mutta viime aikoina tuntuu, että myös some on tuonut oman lusikkansa soppaan; kaikki päivälliset, kahvittelut ja muutkin hetket pitää aina kuvata ja laittaa facebookiin tai instagramiin, joten vähemmästäkin porukalle tulee paineita näyttää täydellistä kahvipöytää seitsemällä sortilla ja täydellisessä harmoniassa olevilla asioilla.

      Ja mitä vähemmän kyläillään, sitä kovemmat paineet tulee. Mutta oikeasti - kyllähän ne vieraat tulevat tapaamaan sinua eikä sinun astioitasi!? Tai mä en ainakaan välitä sellaisista vieraista, kenelle kattaus on seuraa tärkeämpää :D

      Poista
  2. Nuo servetit on meilläkin aiheuttaneet vieraille harmaita hiuksia :D Ihana ruokaviikonloppu ollut teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no kai sen voi ajatella toisinkin päin; korealaiset "nenäliinat" pöydässä aiheuttaa mulle harmaita hiuksia, kun eihän niillä onnettomilla voi edes pyyhkiä mitään, saati että niillä olisi muuta virkaa! Ja sitten niitä käytettyjä paperitolloja on koko ruokapöytä täynnä...yäk.

      Poista
  3. Suomalaisuuteen kai kuuluu näitä sääntöjä aika paljon, ainakin joskus oli sääntöjä mitä noutopöydästä kuului ottaa ensimmäisellä kerralla tai vasta toisella kerralla ? Mutta toisaalta tuo korealainen rentous vaatisi kyllä oppimista :)
    Pelasimme eilen golfia korealaisen 'Jimmyn' kanssa - hauska nuorimies ja johtuen Nokia taustasta oli käynyt Suomessakin useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että suomalaiset ovat niin kauhean sääntöorientoituneita! Kaikkeen on omat säännöt, ja heti olet moukka / juntti / tietämätön / muuten vain nolo, jos teet eri tavalla. Miksi ihmeessä ruokia ei voisi syödä eri järjestyksessä, ainakin joskus, ihan huvin vuoksi?

      Kiva kuulla, että suomalais-korealaisia yhteyksiä löytyy sieltäkin! Golf on täällä supersuosittua, joten en ihmettele, että tapasitte pelin merkeissä :)

      Poista
  4. on kyllä erikoiset pöperöt! Kun täällä pääsen vauhtiin ja maistelmaan..niin juttua riittää...tosin meni ruokahalut kaupan tuoreosastolla...mutta syötiin aivan liikaa aurinkoisilla terasseilla viikonloppuna. arki alkoi taas..mukavaa viikkoa sinne1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että Kiinassa on vielä enemmän vielä erikoisempia ruokia. Ja mulla on jotenkin semmonen käsitys (korjaa, jos olen väärässä), että siellä saattaa lautaselle tulla vähän jotain muutakin kuin mitä on tilannut, ts. ei aina voi tietää mitä lihaa suuhunsa pistää :D Mutta riippuu varmaan vähän, että syökö katukeittiöstä vai ravintolasta (niinkuin tietysti missä tahansa).

      Poista
  5. Minä olen kyllä Ericin kanssa ihan samaa mieltä, että lautasliinaa on hassua pitää sylissä. Tai minä ainakin sotken yleensä pikemminkin paidalle (ainakin jos se on vaalea) kuin syliin asti, joten ruokalappu varmaan olisi se toimivin ratkaisu... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korealaisille olisi kyllä toisinaan se servetti sylissä ihan ok, sillä mitä enemmän sojua on otettu, sitä helpommin ruoat tipahtavat puikoista syliin :D Mutta ehkä katan ensi kerralla sen ruokalapun!

      Poista
  6. Kuulostipa herkulliselta teidän viikonloppu, tulin kovin uteliaaksi tuosta naudanlihasta, se kuulosti herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpaa tarkoitat; hanua vai tuota raakaa? Molemmat on kyllä niin erinomaista tavaraa, että jos vain Koreaan joskus poikkeat, niin kannattaa laittaa ruokalistalle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...