keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ruoka-angstia

Tänään lounaan kanssa taistellessani tajusin, etten ole koskaan ennen eläissäni kokenut moista turhautumista ruokailun parissa. Sillä niin paljon kuin korealaisesta ruoasta pidänkin, niin onhan se nyt ihan hanurista, että

...kokonainen kala pitäisi perata ruodoista pelkillä syömäpuikoilla (nahkahan toki syödään)
...ja että se kala uiskentelee (kuvainnollisesti, sillä tämä kala oli kypsää) öljyisessä marinadissa
...ja että tikut ovat metalliset, littanat ja liukkaat
...ja että lisukkeeksi olikin sitä huonoa kimchiä
...ja että nälkä on ihan hirveä, mutta ei niin hirveä, ettäkö sitä pystyisi taltuttamaan leväkeitolla
...ja että annoksen ravintoainejakauma noudattelee siis kutakuinkin keitetyn riisin ravintoainejakaumaa (mikä ei välttämättä ole aivan ihanteellinen)
...ja että olisi vähän kiirekin, vaikkei oikeasti olekaan, mutta koska kaikilla muilla on
...ja että lounaan jälkeen suussa on vähän omituinen, öljyinen makrillimaku, mutta nälkä on edelleen kiljuva. 

Kaukaa viisaana nappasin onneksi aamulla omenan taskuun.


Lehdessä kerrottiin, että nykykorealaiset syövät yhä vähemmän ja vähemmän riisiä. Kansakunnan keskimääräinen riisinkulutus on hiipunut alle 70 kiloon lurkkia kohden, kun vielä 1970-luvulla se oli hulppeat 135,6 kg per naama per vuosi. Tarkoittaa siis, että kultaisella 70-luvulla keskivertokorealainen söi kulhollisen riisiä joka aterialla, yhteensä lähes 400 grammaa riisiä päivässä! Joten ei ihme, jos korealaisen lempiruoka on yksinkertaisesti riisi. Miten muutenkaan voisit syödä jotain ruokaa lähes puoli kiloa päivässä seitsemän päivää viikossa?

Riisipropaganda on kyllä melko helposti havaittavissa ihan jokapäiväisessä elämässä. Jok'ikisen korealaisen kotoa löytyy riisinkeitin ja riisi on toki korealaisen "stable food", perusruoka-aine. Itse asiassa riisi-sana (bap, 밥) korean kielellä tarkoittaa myös ruokaa, mitä tahansa ruokaa. "Oletko jo syönyt riisiä", kysyy siis huomaavainen korealainen iltapäivällä lounasajan jälkeen. Riisiä ei ole kohteliasta heittää roskiin, vaan kippo syödään tyhjäksi. Vielä näin puolen vuodenkin jälkeen saan viikoittain huolestuneen maininnan keittolan tädiltä, kun olen kauhonut tarjottimelle hänen mielestään liian vähän riisiä. Ja korean kurssilla opettajakin totesi, että leipä lihottaa, mutta riisi kasvattaa voimaa!

Niin tai näin, mutta blogisti on edelleen sitä mieltä, että voisi sitä lounaalla syödä muutakin kuin pelkkää riisiä. Tai siis voisi, jos ottaisi mukaan veitsen, haarukan, fileerausveitsen ja ruotopihdit. Tai eväät.


Ruoka-angstia helpottamaan oli onneksi kotona simaa! Rusinat ja kaikki. Ja vaikka kuivahiivalla tehtiin (ja vähän jännitti), niin hyvää tuli! Munkit enää puuttuu...


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Busan mielessäin

Tällä viikolla pääsemme nauttimaan vihdoin ansaitusta minilomasta pitkän viikonlopun merkeissä. Vaikka varsinaista Wappua ei Koreassa juhlitakaan, on toukokuun ensimmäinen eli Labor day silti monille vapaapäivä. Omalla työpaikallamme vapaapäivä on siirretty torstain sijasta perjantaille, ja viikonloppu jatkuu vielä maanantain ja tiistainkin yli, sillä luvassa on kansallinen lastenpäivä 5. toukokuuta ja heti perään Buddhan syntymäpäivä 6. toukokuuta. Ekstravapaa oli alunperin tarkoitus viettää Japanin reissulla, mutta suunnitelmien kariuduttua meistä riippumattomista syistä aloimme harkita kotimaan matkailua Korean rajojen sisäpuolella. Lähimatkailua puolsi myös se seikka, että korealaiset ovat hanakasti varanneet kaikki lähitienoiden lennot täyteen jo kuukausia sitten, joten pitkä viikonloppu esimerkiksi Taiwanissa olisi noussut kustannuksissaan jo reippaasti viatonta viikonloppureissua korkeammaksi ja toisaalta nyt on myös hyvä mahdollisuus kartuttaa Korean omien nähtävyyksien listaa. Aikaisemmin ajatuksissa siinsi myös reissu Jeju-saarelle, jokaisen Korean ekspaatin pakkonähdä -kohteeseen, mutta taannoinen Sewol-lauttaturma veti mielen sen verran matalaksi, ettei Jejun loma tuntunut juuri tähän ajankohtaan lainkaan houkuttelevalta.

Joten epämääräisten matkasuunnitelmien kohteeksi valikoitui vihdoinkin Korean toiseksi suurin kaupunki, laivanvarustajien mekka ja kalamarkkinoiden kuningas, eteläinen Busan, jossa vierailusta haaveilimme jo viime vuonna samoihin aikoihin. Mutta koska Busaniin on pari korealaistakin menossa näin pyhien aikaan, ei mitään hotellihommia ole mahdollista enää tässä vaiheessa varata. Tai no, varaussivustot kyllä antavat ymmärtää, että jotain toivoa on: "valittavina 163 hotellia, joista 6 on vapaana kyseisinä päivinä" ilmoittaa hotels.com. Ja tarkemmin katsottuna nämä kuusi sijaitsevatkin ihan eri kaupungissa, lähin ihan niinkin lyhyen kivenheiton kuin 36,6 kilometrin päässä. Että ehkä ei. 



Mutta kun Koreassa ollaan, niin hätä ei tietenkään ole tämän näköinen. Jännitystä elämään saadaan taatusti, kun etsitään majoitus paikan päältä joko hämäräperäisistä love motelleista, saunan yhteydessä sijaitsevista yhteismajoitus-jimjjilbangeista tai sitten nukutaan autossa. Tai vietetään koko yö rimpsalla (no ei nyt oikeasti, ei vanha enää jaksa...). Varmuuden vuoksi taidetaan pakata ylimääräiset makuupussit autonperään, just in case.

Ja mitä siellä Busanissa sitten oikein pitäis tehdä ja nähdä? Bucket list näyttää tällä hetkellä seuraavalta:
- Haeundaen ranta, koko maan kuuluisin. Pitäähän se nähdä. 
- Gamcheonin kulttuurikylä, "Idän Santorini", näyttää ainakin kuvissa hyvin ei-korealaiselta ja kuvaukselliselta kohteelta. 
- Jagalchin kalamarkkinat, isot ja taatusti haisevat. Täältäkö saa sitä elävää mustekalaa ruoaksi; sitä, jonka imukupit tarttuvat hanakasti poskiin ja hampaisiin samalla, kun taistelet saadaksesi lonkeron nielaistua? Ultimaalinen blogistin ruokahaaste, siis. Yyh...
- Choryangin ulkomaalaismarkkinat ja siellä erityisesti Russian town eli venäläiskaupunginosa. Borssikeittoa tänne, pozhaluista! Jospa meitä tällä kertaa onnistaisi paremmin kuin Donghaen satama-alueella...
- Ja tietysti koko setti mahtavia mereneläviä lautaselle. Paikallisilla on kuulemma oma versionsa blogistin pannariherkusta eli dongnae pajeon, sipuli-merenelävälätty; se on ehdottomasti maistettava. Lisäksi nenän eteen eksynee muitakin paikallisia herkkuja, vaikkapa hemultangia eli busanilaista äyriäiskeittoa. 
- Vierailu ja parin oluen maistelu Busanin ensimmäisessä kunnon pubissa, Galmegi Brewing Companyssa. Hyviä oluita pitää maistella aina kun mahdollista!

Gamcheon culture village

Dongnae pajeon

Siispä pitkää viikonloppua odotellessa... Ja mikäli joku lukijoista on kokenut busaninkävijä, niin kaikki vinkit hyvistä/huonoista/maukkaista/hassuista/jännistä kohteista otetaan vastaan kiitollisuudella ja mielenkiinnolla!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Sikaa ja silakkaa

Lauantaina vietettiin jälleen jokakeväistä työpaikan virkistyspäivää ulkoilun ja leikkimielisen pelailun merkeissä. Ennen virkistyspäivän alkamista juhlittiin kuitenkin uuden toimitilan avajaisia oman työporukan kesken, sillä Korean vierailustaan huolimatta Obama ei jostain syystä ehtinytkään paikalle. Sen sijaan paikalle ehti (vaikkakin hieman myöhässä) korealaisten vaatima sianpää, jonka tarkoituksena oli toimia jonkinlaisena onnenrituaalin keskipisteenä. 

Uuden toimitilan keskelle valmisteltiin matto ja pöytä, jonka päälle sianpää asianmukaisine tykötarpeineen aseteltiin. Tykötarpeisiin kuului hedelmiä, riisimassasta valmistettu kakku, kuivattu kala sekä muutama pullo makkolia. Varsinainen seremonia kulki seuraavasti: jokainen työntekijä poisti vuorollaan kenkänsä ja astui matolle. Rahapussista kaivettu seteli asetettiin sian suuhun tai kärsään, jonka jälkeen avustaja kaatoi mukiin makkolin. Makkoli asetettiin pöydälle ja rituaalin suorittaja kumarsi kolmasti alas asti siten, että otsa osui lattiaan. Sen jälkeen otettiin makkolimuki ja puettiin kengät takaisin jalkaan, mutta makkolia ei suinkaan kaadettu omasta kurkusta alas, vaan mukillinen riisiviiniä vietiin jollekin toimitilan koneelle. 

Vasemmalla riisimassasta tehty kakku. Nyt puolentoista vuoden yritysten ja erehdysten jälkeen olen vihdoin oppinut, että mikään, mikä Koreassa näyttää suklaalta, ei todellakaan ole suklaata. Usemmiten hämäyksen tulokseksi paljastuu pavut, paputahna tai niistä valmistetut muut tuotteet.


Makkolia koneelle.

Kun kaikki työntekijät olivat jumpanneet aamukumarrukset ja piilotelleet makkolimukit koneiden uumeniin, purettiin matto-pöytä-viritelmä kasaan, haukattiin hedelmät sekä riisimassakakku (note to self: se näyttää aina, ihan aina, paremmalta kuin maistuu) aamupalan korvikkeeksi ja lähdettiin kohti pelipaikkaa eli junaradan vieressä sijainnutta puistoa. Loppupäivän ohjelma koostuikin paljolti samoista aktiviteeteista kuin viime vuonna, eli noin yhdeksän tuntia vierähti syömisen, pelailun, syömisen, pelailun ja syömisen merkeissä. Leikkimielisiin peleihin kuului muun muassa viime vuodelta tutut jalkapallo, verkkojalkapallo sekä lentopallo, mutta lisäksi uusina pelituttavuuksina pääsimme kokeilemaan muun muassa jalkapesäpalloa sekä släpärinpotkaisua (vastannee hieman suomalaista saappaanheittoa). Ruokapuolella vatsat täyttyivät muun muassa leipien, friteeratun kanan, grillatun possun, raa'an mustekalan, hedelmien, kanakeiton, sipsien, kuivatun kalan ja riisikakun voimin. Ai niin, ja se sianpää: kunhan sian suuhun ja sieraimiin ängetyt setelit oli kerätty parempaan talteen, aseteltiin pää keittokattilaan, joka kannettiin kaasuliedelle kiehumaan. Sekaan heitettiin pari pulloa sojua, kourallinen chiliä sekä pussillinen valkosipulia, ja keittäminen jatkui lähemmäs kuusi tuntia. Pelipäivän lopuksi tarjolla oli siis possun parhaimmat osat poskilihojen ja kielen muodossa, ja täytyy myöntää, että pitkään kypsytetty liha maistui vielä paremmalle kuin muistinkaan. 

Noin +25 asteen lämpötila, nurmikolla höntsyily sekä grillatun lihan tuoksu; kesä!

Donghaen oma spesiaaliteetti-riisikakku, valmistettu riisijauhosta ja sokerista. Päällä oli riisikakuille tyypillinen tahmea ja kiiltävä kerros, mutta alta kakku oli aivan pullamaisen pehmeää ja kuohkeaa sekä maistuikin huomattavasti tavallista riisikakkua paremmalle (sokerista johtuen).

Possu(n)keittoa.

Parhaat palat hävisivät vilkkaasti parempiin suihin

Jäljelle jäi vain putsattu kallo.
Possunpään lisäksi eräs päivän kohokohdista oli myös paikalle kiikutetun aitoruotsalaisen Oskars Surströmming -hapansilakkapurkin avaaminen. Niin usein on hapatetusta kalasta ollut korealaisten kanssa puhetta, että tällä kertaa päätimme ryhtyä sanoista tekoihin. Asianmukaiset valmistelut oli tiedossa ja sanko täytettynä vedellä purkin avaamista varten. Kun sitten avattu hapansilakkapurkki nostettiin uteliaiden korealaisten nenälle, totesivat useimmat hajun olevan ihan tuttu; tätähän me kimchiinkin laitetaan! 

Purkin avaajaa oli asianmukaisesti ohjeistettu. Siitä huolimatta purkista ruiskusi hieman herkkulientä viattomien sivullisten päälle. Ja siitähän se huuto ja yökkäily alkoi...

Mmmm...maistuis varmaan sullekin?

Osa toki nyrpisteli nenäänsä hajun osalta, mutta muutamat innokkaat uskaltautuivat myös maistamaan pahamaineista kalaa, blogisti mukaanlukien. Ja myönnettäkööt, että ihan niin hirvittävää tavaraa se ei ollut, mitä urbaanilegendat ja youtube-videot antaisivat olettaa, mutta aika hirveää joka tapauksessa. Vanhempien korealaisten asiantuntijoiden mielestä herkku oli suorastaan "masissoojoo" eli herkullista. Kehuista huolimatta lähes täydeksi jäänyt purkki kertoi kuitenkin omaa totuuttaan kalan maistuvuudesta. Ja kun purkki vielä tunnin verran seisoi pöydällä auringossa, oli tuulen alapuolella havaittavissa tämän tästä kylmät väreet selkäpiihin nostattavia tuoksahduksia, ja lopulta kaikkien yhteisestä päätöksestä hapansilakat heitettiin roskiin. Mutta sääliksi käy sitä roskakuskia, joka kyseisen roskiksen joskus ensi viikolla joutuu tyhjentämään...

torstai 24. huhtikuuta 2014

Arkihaaste vs. todellisuus

Facebook on viime aikoina täyttynyt arkihaasteesta. Yksikään fb-tilin omistaja ei ole voinut välttyä arkikuvilta ja mahdollisilta haasteilta omien ystäviensä suunnalta. Ja alkuviikosta Soulissa asuva ystäväni heitti kyseisen kuvahaasteen myös blogistille tartuttavaksi. Päätin kuitenkin siirtää arkikuvahaasteen tänne blogin puolelle fb-päivitysten sijaan. 

Mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen, mitä ajattelin sen aluksi olevan. Olenhan jo puolentoista vuoden ajan ottanut arkikuvia postausteni materiaaliksi, joten miten oikeastaan saan arkikuvahaasteeseen ujutettua mitään uutta saati mielenkiintoista?

Lisäksi mediassa on alkanut jo melkoinen vastaisku haastetta vastaan, kun osa ihmisistä on suivaantunut jatkuvaa kuvatulvaa selatessaan. Lehdissä kirjoitellaan arkihaasteen ärsyttävän monia juuri sen vuoksi, että facebook-päivitysten koetaan olevan arjen silottelua tai oman elämän erinomaisuuden hieromista toisten silmille. 

Josta se idea sitten lähti... Seuraavassa siis blogistin arkikuvat tältä viikolta sekä totuus niiden takaa. 

Työpaikkalounas. Tästä ei paljon arkisemmaksi enää mennä: paloiteltua kalaa ja leväkeittoa. Totuus: puoliltapäivin maha mouruaa jo niin kuuluvasti, että kaikki ruoka uppoaa joka tapauksessa; kalat ruotoineen ja leväkeitto limaisine lehtineen. Tai no, ei leväkeitto sentään. Työpaikkalounas on useimmiten kuitenkin ihan hyvää perusmättöä, mutta vaihtelun vuoksi noin kerran viikossa käymme nauttimassa lounaamme työpaikan ulkopuolella.

Jo aikaisemmin viikolla blogissa ollut tukkakuva. Vähän jännitin, mitä aina niin hanakasti ulkonäköä ruotivat korealaiset kollegat mahtavat uudesta lookista sanoa. Totuus: kukaan ei kommentoinut sanallakaan. Onneksi sentään kuntosalin traineri sekä kaupan täti huomasivat. Niin, ja kaikki suomalaiset kollegat myös! Kuka muka väittää, etteivät suomalaiset suolla kohteliaisuuksia?!
 
Yhtäkkiä eräänä päivänä taloyhtiömme piha oli täynnä kukkia! Totuus: kukat on ihan kivoja ja piristää mukavasti, mutta ne vieressä olevat roskakasat olisi myös ihan kiva siivota pois näkyvistä. Vaikka aika siistiä meidän omassa pihassamme sentään on. Toista se on omakotitalojen pihoilla... 

Korean tunnilla ahkerointia. Totuus: oikeasti kolmen tunnin setti tuntuu kertakaikkiaan piinaavalta. Miten sitä joskus on jaksanut kokonaisen päivän koulussa? Koen myös äärimmäisiä turhautumisen tunteita opettajaamme kohtaan, joka a) kirjoittaa täysin käsittämättömällä käsialalla ja b) puhuu niin nopeasti, ettei blogistilla ole mitään mahdollisuutta ehtiä ymmärtää, sisäistää, kääntää ja prosessoida kokonaisia lauseita siihen mennessä, kun opettaja jo odottaa vastausta. Mutta periksi ei anneta...

Kuntosali: kuuluu kiinteästi arkeen. Totuus: käyn kyllä salilla, mutta eri asia on, että tuleeko mitään tuloksia tai huomaako sitä mistään. Ja toisaalta, nykyisten ruokien ravintoainejakaumalla (kts. työpaikkalounaskuva) on turha odottaa ainakaan mitään yhtäkkistä ja yllättävää lihaskasvua...

Ja yhtäkkiä oli kesä! Totuus: tällä viikolla on tosiaan ollut ihan kesä. Huomiseksi luvattu +25 astetta. Kunpa kauniit säät jatkuisivat hieman ensi viikollekin.

Blogistin reissumiehenkorvikkeet suoraan uunista. Totuus: ihan kohtuullisen makuisia lämpiminä, mutta kuori oli vähän sitkeä ja seuraavana aamuna ne ei tietenkään enää edes maistunut kovin kummoiselle. Mutta oli niissä sentään ruisjauhoja ja mallassiirappia, jotain kotoisia makuja... 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ken toiselle kuoppaa kaivaa...

...on todennäköisesti korealainen rakennusmies. Jostain kumman syystä korealaiset rakastavat rakentaa kerrostalonsa kuoppaan. Ja se kuoppa pitää tietysti ensin kaivaa. Mitä korkeampi talo, sitä syvempi kuoppa.  

Tässä ollaan tyydytty melko matalaan kuopaan. 


Kuva ei valitettavasti havainnollista asuntokompleksin toisessa päässä olevaa betoniseinämää. Kuopassa siis ollaan.
  
Ihan kiva idea, etenkin niille ensimmäisten neljän kerroksen asukkaille, jotka voivat aloittaa päivänsä avaamalla verhot ja ihailemalla betoniseinää. Itse asumme talomme seitsemännessä kerroksessa ja meidän ikkunamme on ensimmäinen, joka ylettyy "maantasalle". 

Ja rakennustyömaan lähestyessä loppuaan on aika pihahommille. Pihaan tuodaan täysikasvuisia mäntyjä juurineen, jotka istutetaan maahan ja tuetaan kepeillä ylös. 

Jo kahtena syksynä olemme ihmetelleet puiden juurineen repimistä ja puukuljetuksia: kuka näitä suuria puita oikein on istuttamassa ja mihin? Mutta vastaus löytyi naapurista: puut törkätään uusien asuntokompleksien pihaan sellaisenaan. No, käydän se näinkin...
 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lyhyemmäksi. Vielä lyhyemmäksi. Eikun lyhyemmäksi!

Olen jo aikaisemminkin kertoillut muutamasta parturikäynnistäni paikallisissa salongeissa. Kuten muillakin aasialaisilla, myös korealaisilla on kadehdittavan paksut ja kiiltävät hiukset, ja niiden hoitamiseen, sukimiseen, laittamiseen, kihartamiseen ja muotoiluun käytetään paitsi sievoiset summat rahaa, myös roppakaupalla aikaa ja vaivaa niin miesten kuin naistenkin toimesta. Oma kuontaloni on sen sijaan se perussuomalainen maantienvärinen hiirenhäntä, ja jopa suomalaiseksi hiukseksi varsin ohut ja lättänä, useiden värjäysten vaurioittama ja aina ponnarilla (koska sitä vaan ei voi pitää auki kolmea minuuttia kauempaa). Noin viidentoista vuoden ajan hiirenhäntäni on ollut enemmän tai vähemmän ponnarille ylettyvä, useimmiten noin hartiamittainen. Väritys on vaihdellut aivan tummanruskeasta viime aikojen vaalearaitaiseen ja nyttemmin jopa ihan siihen omaan maatiesävyyn, joka täällä mustatukkien maassa näyttääkin yllättäen melko raikkaalta tuulahdukselta. 

Surkeasta hiuskuontalostani huolimatta -tai ehkä juuri sen takia- en ole koskaan ollut kovin tarkka parturoinnin suhteen. Hiukset kasvaa (vaikkakin omani tuskastuttavan hitaasti) ja ainahan ne voi värjätä uudelleen... Siispä sen kummemmin asiaa miettimättä päätin katkaista viidentoista vuoden ponnarikierteen marssimalla ex tempore sunnuntaina paikalliseen parturiin kännykkä täynnä ihanan Michelle Williamsin Vuitton-kampanjan tukkakuvia ja totesin parturille vain haluavani "very short". Parturi kauhistui silminnähden, mutta istutti minut kuitenkin tuoliinsa ja alkoi varovaisesti saksia. Ensin edestä kymmenen senttiä pois. Hieman tasoitusta, ja sitten arka kysymys: "onko tämä hyvä?" Juu, mutta haluan lyhyen. Tosi lyhyen. Sitten siirryttiin takaraivolle. Varovainen 10 senttiä tipahteli suortuvia taasen lattialle. "yes, but shorter. Very short." Ja samaa rataa jatkettiin seuraavat puoli tuntia, parturin napsiessa aina sentti kerrallaan lyhyemmäksi. 


Blogistin näkemys (miten kukaan voisi vastustaa noin ihanaa tukkaa?). Kuvat täältä.


Koreassahan polkkatukka on ollut kuuminta hittoa jo pitkään. Niin nuoret tytöt kuin aikuiset naisetkin ovat ihastuneet tasamittaiseen polkkatukkaan, joka toki heidän paksuakin paksumissa jouhissaan näyttää varsin kauniilta, sileältä, tyylikkäältä ja on kovin chic. Mutta vaikka itse olenkin suht huoleton kampauksien suhteen, on tasapolkka kirjaimellisesti yksi pahimpia painajaisiani. Aina säännöllisin väliajoin näen oikeita painajaisunia siitä, miten hiukseni on leikattu siihen karmeaan tasapolkkaan, mielellään vielä graafisen etutukan kera. Sitten herään kylmän hien valuessa pitkin päänahkaa ja totean onnellisena hiirenhännän olevan vielä tallessa. 

Mutta tasapolkan ollessa niin kovin suosittu, halusi omakin parturini vääntää tukkani polkkamittaan. "Lyhyt tukka" tarkoitti hänelle lyhyttä polkkatukkaa. Ja "tosi lyhyt" todella lyhyttä...polkkatukkaa. Aaargh. Itse polkassahan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kokemuksesta tiedän, että omaan tukkaani sitä ei (enää ikinä) kannata leikkauttaa.


Kampaajan näkemys (menee blogistilla samaan kategoriaan hämähäkkipainajaisten ja sillalta putoamispainajaisten kanssa). Kuvat täältä.


Kun neljä kertaa olimme käyneet läpi saman keskustelun ("Please cut it short, very short. Shorter. Still shorter") eikä tukkani pyynnöistä huolimatta lyhentynyt poikatukan mittaan, päätin vihdoin luovuttaa. Tukkani on siis melkeinpä polkka, ei sentään tasapolkka, ja ponnarille ulottumaton. Mitään michellewilliamsia ei blogistista parturin penkissä muokattu, mutta ehkäpä aihiokin oli vähän mallikuvaa vaatimattomampi, joten tähän on tyytyminen. Ja ainahan sitä saa lyhennettyä lisää, lohdutin itseäni. Sitä paitsi lyhentäminen on halpaa hupia - toisin kuin tukan pidentäminen, mikäli sitä olisikin saksittu liian kanssa. Ja onhan tämä edullista palvelua: noin tunnin tappelu parturin kanssa maksoi vajaat kymmenen euroa plus menetetyt hermot (ja yöunet). Mutta siinä se nyt olla möllöttää; kesätukka!

Jotain siltä väliltä. Kesätukka suoraan suihkunraikkaana. No aika kivahan se loppupeleissä on!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hanjeongsik - kuninkaallinen päivällinen

Perjantain kunniaksi halusimme miehen kanssa käydä illallistamassa jotain uutta ja erilaista. Olemme jo pitkään himoinneet illallista paikallisissa hanjeongsik-ravintoloissa, joissa tarjoillaan yleensä perinteisiä korealaisia ruoka-annoksia mitä moninaisimpina versioina ja taidokkaasti valmistettuna. Hanjeongsik on upeimmillaan kuninkaallista ruokaa, jonka juuret löytyvät palatsien pidoista ja jonka vuoksi kyseiset ravintolat ovat normaaliravintolaa hienompia sekä hieman arvokkaampia. Hanjeongsikiä on kuitenkin nykyisillään saatavissa myös modernina sekä hieman supistettuna versiona, jolloin se sopii ihan tavallisenkin perjantain fine diningiksi. 

Normaalisti hanjeongsik koostuu ensimmäisenä pöytään tuotavista lätyistä, salaateista, kylmistä keitoista ja muutamista ruokahalun herättäjinä toimivista panchaneista eli pienistä suupaloista. Sen jälkeen valikoimaan lisätään pääruoaksi luokiteltavat grillatut tai paistetut ruoat, esimerkiksi kalaa, lihaa ja mereneläviä. Myös hotpot-patoja keittoineen ja muhennoksineen tulee tarjolle, sekä tietysti normaalit kimchit ynnä muut tyypillisemmät panchanit. Loppupuolella nautitaan riisit tykötarpeineen ja jälkiruoaksi vielä hedelmää tai makeaa punssia. 

Hanjeonsikin ruokalajit vaihtelevat ravintoloittain sekä vuodenajan mukaan, sillä kuten korealaisittain muutenkin, myös fine dining suosii erityisesti sesongin kasviksia ja muita tuotteita. Vaikka kyseessä onkin hienomman puoleinen illallinen, on turha odottaa valkoisia pöytäliinoja tai korkeita tuoleja; hanjeonsik nautitaan perikorealaisittain lattiaravintolassa ja pöydälle tuodaan korkeintaan paperinen tabletti. 

Ruokalistalla oli tarjolla viittä eri menua illallisvaihtoehdoksi. Kaksi menuista oli varattava etukäteen, joten ne jäivät heti pois laskuista. Jäljelle jäi kolme eri vaihtoehtoa, joiden käännöstä emme saaneet selville, joten valitsimme summamutikassa keskimmäisen menun. Ruokailun päätyttyä laskimme pöydässä olleen 29 ruokalajia, ja jokaista tietysti maistoimme hyvällä ruokahalulla. Suosikeiksi nousivat seuraavat ruoat: raa'asta kalasta tehty salaatti, grillattu ja suolattu makrilli, hieman mereneläviä sisältävä pajeon eli lätty sekä aikaisemminkin blogissa esitelty raa'asta lihasta ja kananmunasta valmistettu yukhwe. Vähiten innostusta herätti kauniin näköinen, mutta turhan merellisen makuinen raaka simpukka, punainen kalan mätipussi, varsin sitkeäksi jäänyt (vaikka yleensä herkullinen) lihamuhennos galbijjim sekä varsinainen pääruoka eli suolaton riisi-vesiseos (selitetty tarkemmin kuvatekstissä). 

Ja ruokakuvapläjäys alkaa än-yy-tee-NYT:

Aloitus: salaatteja, yukhwetä ja lättyä

Pajeoneita on tullut maisteltua melko paljon viime aikoina, ja niistäkin löytyy eroja. Liian paksu, taikinainen ja hieman raa'an oloinen ei maistu, mutta tämä lätty oli täydellisen ohut, maistuva ja rapsakka reunoistaan. Nam!

Tämän blogin seuraajat jo tunnistavat. Herkullista yukhwetä. 

Kylmä keitto, jossa kurkkua, ituja, kimchiä, kuivattua levää sekä dotorimuk-tammenterhohyytelöä (ruskeat puikulat palaset). Maku vaatii hieman totuttelua, mutta on mainio ruoka kesähelteillä.

Perussalaatti. Mantelilastut toivat kivan säväyksen. 

Uusi suosikki: raakaa kalaa, salaattia ja etikkaista chilikastiketta. Tätä syödään jatkossakin.

Simpukat. Näytti herkullisilta, mutta maku ei ollutkaan ihan niin hyvä.

Etualalla nuudeleista tehty japchae sekä vasemmalla blogistin pinaattisuosikki sigeumchi namul.

Galbijjim oli pienoinen pettymys lihan olessa varsin sitkasta. Keltaiset perunannäköiset olivat retikkaa. 

...eikä siinä vielä kaikki...

Onneksi blogistilla on pohjaton vatsa.

Näytti ihan kalalta, mutta olikin (ehkä?) jotain vihannesta! Ja nyt lukijat miettivät, että miten muka en erota kalaa vihanneksesta, mutta tarkennukseksi sanottakoon, että rakenne oli tosi erikoisen kuitumainen, kuin kuivatulla kalalla, mutta samalla rapsakka, kuin vihanneksella. 

Raakaa rapua soijakastikkeessa. Joka toinen kerta maistuu herkulliselle, nyt valitettavasti ei ollut se kerta.

Lootuksen juuri on näyttävän näköinen ja makukin ihan jees.

Varsinainen pääruoka eli riisi tuotiin pöytään tulikuumassa keraamisessa astiassa. 

Joukossa taateli ja kirpeitä, kelta-vihreitä marjoja, joiden nimeä en tiedä. Kypsä riisi lusikoidaan astiasta toiseen kulhoon, pohjalle ja reunoille saa jäädä hieman...

Kulho täytetään kiehuvalla vedellä ja laitetaan kansi päälle, jotta reunoille ja pohjalle jääneet riisit saavat muhia rauhassa. Lopulta tämä vesi-riisiseos lusikoidaan hyvällä ruokahalulla. Tai korealaiset lusikoivat. Omasta mielestä maistuu suurinpiirtein riisikattilan tiskivedeltä, sillä tässä ei ole mitään mausteita eikä lainkaan suolaa, eli se on vain vettä ja muutama riisinjyvänen. Kaikkia korealaisten herkkuja ei blogistikaan voi ymmärtää...

Grillattu, suolattu makrilli oli täydellisen hyvää. 

Korealainen peruskeitto doengjangjjigae: tofua, kesäkurpitsaa ja doengjang-paputahnaa.

Lihaa ja salaattia. Hyvää. 

Mätipussi. Rakenne oli todella tasainen, ei ollenkaan rakeinen, mutta maku suolainen eikä mitenkään erityisesti makuhermoja kutkutteleva. 

Huhhuh, sanoo blogisti.

Jälkiruoaksi saimme vielä perinteisen sikhye-riisijuoman, joka on ikään kuin nestemäistä riisipuuroa kanelilla maustettuna. Hyvä päätös hienolle aterialle. Lopuksi myös keittiön kokkina toiminut vanhempi rouva tuli vielä tiedustelemaan, mikäli ruoka oli maistunut (ja olihan se; tuskin mitään jäi jäljelle) ja näytti varsin tyytyväiseltä lopputulokseen sekä lattialta täysine vatsoineen ylös ponnistelleiden länkkäreiden suoritukseen. Hintaa lähes kolmenkymmenen ruokalajin illalliselle ruokajuomineen tuli yhteensä kahdelta hengeltä alle 40 euroa. Varoituksen sanana Koreaan suuntaaville turisteille pitää kuitenkin huomauttaa, että vastaava ateria Soulin turistisemmalla alueella, esimerkiksi Insa-dongilla kustantaisi todennäköisesti lähemmäs 70-100 euroa lurkkia kohden, eli kannattaa olla tarkkana, missä hanjeonsikinsä nauttii. 

Ai joo, ne kaksi ennalta tilattavaa menua... Ensimmäisen hinta oli 300 000 wonia (210 euroa) per henkilö ja toisen hinta 200 000 wonia (140 euroa) naamaa kohti. Arvoitukseksi jäi, mitä ihmettä pöytään olisi mahtanut tulla, kun tiskiin olisi lyönyt viisinkertaisen määrän rahaa meidän illalliseemme nähden!? 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...