keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lahjakkaat korealaiset

Korean kurssilla keskustelimme tyypillisistä korealaisista lahjoista. Käytös- ja kulttuurioppaat osaavat kertoa korealaisten lahjomistavoista mitä moninaisimpia tarinoita aina paketoinnista ojentamiseen ja vastalahjan antamiseen, mutta on vaikea löytää aivan eksaktia tietoa siitä, mitä oikeastaan voi viedä kenellekin, missä tilanteessa ja mitä erityisesti pitäisi välttää. 

Nyrkkisääntöihin kuuluu ainakin kolme seikkaa: 

1. Paketoi lahja kauniisti. Aina. Jos viet suklaata, paketoi sekin. Punaiset, pinkit ja keltaiset paketit nauhoineen ovat tyypillistä korealaista tyyliä. Vältä tummia värejä paketointimateriaalissa. Myös siisti lahjakassi sopii tarkoitukseen mainiosti. Jos haluat tehdä vaikutuksen, hanki paketin kääreeksi silkkiliina (bojagi 보자기); korealaiset rakastavat liinoihin kääräistyjä hedelmälaatikoita. 

Tämän liinan sisästähän löytyi kuivattuja sieniä. Mainio lahja toki sekin. 


2.  Jos et tiedä, mitä veisit juhliin lahjaksi, anna rahaa. Rahalahja on erityisen tyypillinen häissä ja syntymäpäivillä (myös pienille lapsille), mutta jopa hautajaisiin saatetaan viedä rahaa. Älä kuitenkaan numerolla neljä alkavaa summaa (esimerkiksi 40 000 wonia), sillä nelonen on epäonnen luku. Toisin kuin länsimaissa, Koreassa rahalahjoja antavat toisilleen etenkin läheiset sukulaiset ja ystävät, mutta se on aina toivottu lahja. Anna rahat aina kirjekuoressa, mielellään erityisessä setelikuoressa. Muutenkin, kun annat korealaisille rahaa (esimerkiksi korvauksena jostain), ojennetaan rahat aina kirjekuoressa.

3. Älä kirjoita korttiin punaisella kynällä. Älä mielellään myöskään anna lahjaksi mitään, missä on punaista kirjoitusta. Nimen kirjoittaminen punaisella kynällä liitetään kuolemaan. 

Mutta mitä ovat ne kasuaalimmat lahjat; ne, joita et löydä kuuklettamalla, ja joista ulkomaalaiset eivät monestikaan tiedä? Tuliaisviemiset ovat suhteellisen helppoa kauraa. Etenkin, jos tuot jotain Suomesta, oli se sitten mitä tahansa jääkaappimagneetista t-paitaan, on se yleensä arvostettu lahja. Itse toimme taannoin kliseisen poronsarvipullonavaajan, jota sittemmin ystävämme on esitellyt puolelle kaupungille ja pitää sitä kunniapaikalla aina välillä luoden hempeitä katseita avaajaa kohtaan. Muuten voit viedä suklaata, viiniä, leivonnaisia, riisikakkuja tai vaikkapa hedelmäkorin. Korealaiset arvostavat elettä joka tapauksessa. 

Yksittäispakatut korealaiset päärynät. Ihanan kallista. 


Chuseok- ja Seollal-juhlien aikaan on kohteliasta viedä lahjoja, muun muassa riisikakut, hedelmät ja iki-ihana säilyketölkki-spam toimii aina, kuten jo viime chuseokina saimme huomataTupaantuliaislahjana korealaiset vievät perinteisesti ison paketin vessapaperia sekä pyykinpesuainetta. Pyykkipulveri vastaa täkäläisille suomalaisten ruisleipä- ja suolalahjaa. 

Koska korealaiset rakastavat antaa lahjoja, myös kavereita muistetaan. Mikäli ystäväsi on valmistautumassa tärkeään kokeeseen, on tyypillistä viedä hänelle lahjaksi suklaata. Samasta syystä myös kansallisten loppukokeiden (paikalliset ylioppilaskokeet) aikaan kaikki kaupat täyttyvät jättimäisistä suklaarasioista ja tsemppitoivotuksista. Ja kun sitten nuorukaiset valmistuvat opinahjostaan, voi lahjapakettiin kääräistä rahan lisäksi vaikkapa hienon täytekynän tai kirjan. 

Omasta mielestäni kaikista mielenkiintoisin tapa on kuitenkin perheen lapsen ensimmäinen palkkapäivä; kun työpaikalta rapsahtaa tilille ensimmäiset setelit, ostavat vanhemmat lapselleen uudet alusvaatteet lahjaksi. Tässäkö lienee syy siihen näkyyn, kun aikuiset miehet kiertelevät hämmentyneinä tyttöjen alusvaateosastolla...?

Mätsäävät alkkarit menee tietysti paitsi omille lapsukaisille, mutta sopivat myös mussukan kanssa kivasti yhteen. En tiedä teistä, mutta itse kyllä ostan alusvaatteeni mielellään itse, en tarvitse siihen isän tai äidin apua...

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kisällistä pullamestariksi

Muistatteko vielä filippiiniläisen ystäväni J:n? Hän kävi luonani ennen joulua, kun olin luvannut opettaa hänelle hiivalla nostatettavan taikinan tekemistä. Joulun alla leivoimme maistuvia korvapuusteja, joihin J ihastui niin paljon, että alkoi harjoitella suomalaisen pullan leivontaa myös kotioloissaan. Ennen viime joulua J ei siis ollut koskaan leiponut mitään hiivalla nostatettavaa, eikä käsittääkseni kovin paljon muutenkaan. Korvapuustileipojaisista syntyi kuitenkin inspiraatio, ja nykyään J leipoo kertomansa mukaan joka päivä "suomalaista makeaa leipää, pullaa".

Korvapuustien opetusta joulukuussa

Joulun jälkeen emme olekaan ehtineet nähdä ollenkaan. Maaliskuussa J synnytti pienen tytöntyllerön, ja nyt yhteensä kolmen lapsen äitinä ei aikaa tahdo enää riittää ex tempore -vierailuille aivan entiseen malliin. Onneksi on kuitenkin kännykkä ja facebook, joten olemme olleet yhteyksissä viestein ja kuvin.

Eilen aamulla sain J:ltä kännykkääni viestin: "Hei Terhi! Tiedätkö, saako gangneunglaisista kaupoista kardemummaa? Tarvitsisin sitä, sillä itsetehty pullani ei maistu samalle kuin jouluna leipomamme, enkä ole löytänyt kardemummaa mistään." Pikainen tarkastus maustekaappiin, jonka jälkeen totesin J:lle, että minulta löytyy vielä yksi, avaamaton pussi tuota korvaamatonta pullamaustetta. Lupasin antaa pussin hänelle, sillä en usko kardemummaa löytyvän Koreasta kovinkaan helposti; useimmat korealaiset eivät ole kyseisestä mausteesta koskaan kuulletkaan. Itse sen sijaan voin hankkia kardemummaa melko helposti Suomen reissuilta tai pyytää vaikkapa kirjepostina; kymmenen gramman pussi mahtunee täydemmänkin matkalaukun sivutaskuun tai tulee helposti kustin polkemana perille.


Ja kun J sitten perheineen tuli myöhemmin poikkeamaan iltakahvilla ja hakemaan kardemummaansa, oli hänellä maukkaita tuliaisia mukanaan: käsittämättömän hyvää, pehmeää, muhkeaa ja aivan täydellistä pullaa (joskin ilman kardemummaa, mutta sokeri-kanelitäyte paikkasi puutetta mainiosti)! Tässä vaiheessa lienee paikallaan sanoa, että oppilas on ohittanut opettajansa, melko runsaastikin, ja näin siis osat vaihtuivat. J lupasi opettaa minullekin pullaruusujen ja tähtikranssien tekoa, nyt kun kardemumma-asiatkin on hoidettu kuntoon. 

Tähtikranssi ennen paistoa...

...ja tällaisen ihanuuden saimme kahvipöytäämme tuliaisina

Pitkot sujuvat J:ltä jo mainiosti, samoin ihana pullaruusu

Uskallan väittää, että tämä voittaa jo Taalasmaan Ullankin leipomukset.

J kertoi perheensä tykästyneen pullaan niin kovasti, että joka päivä poikien tullessa lastentarhasta, he juoksevat kaapille huutaen samalla "ppang, ppang!" (ppang on koreaksi leipää, toisin sanoen siis pulla korealaisittain). Pullaa paistuukin kotiuunissa päivittäin. 

Eipä ole suomalaisen pullan voittanutta, ja nyt se on todettu myös korealais-filippiiniläisin voimin! J:n pullakranssi oli niin mahtavaa, että mieskin totesi sen olevan "ihan kuin Suomessa". Melkein tuli vähän koti-ikävä. Onneksi omaankin kaappiin jäi vielä se puolikas pussi kardemummaa...

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Krääsää ja kumartelijoita

Toukokuu alkaa olla lopuillaan ja kesä on jo saapunut. Vaikka kuluneella viikolla lämpötilat eivät vielä nousseet aivan hellelukemiin, pysyy elohopea koholla jo vuorokauden ympäri ja illat sekä yöt alkavat olla leppoisan lämpimiä. Eilen saimme tosin nauttia kolmenkympin lämmöistä, joten kiipesimme polkupyörän selkään ja pyöräilimme muutaman tunnin lenkin puolipilvisessä kelissä lempeän merituulen puhaltaessa. 

Nämä ihanat keltaiset puhkesivat kukkaan ihan parissa päivässä, ja nyt koko joen varsi on niitä keltaisenaan




Eilen ehdin pitkästä aikaa pyörähtää kaupungilla kaikessa rauhassa ja katsella hieman ympärilleni. Gangneungissa kivijalkakaupat vaihtavat omistajaa tiuhaan tahtiin, joten kun olet muutaman viikon käymättä kaupungilla, tuntuu kuin tulisit ihan uusiin maisemiin: "eikös tuossa ollut ennen se grillipaikka, ja tuossa se vaatekauppa?" Parturi-kampaamot, vaateputiikit, kännykkäkaupat ja kahvilat tulevat ja menevät ennen kuin ehtii silmää räpäyttää, joten kaupungilla käyskentely on joka kerta yhtä mielenkiintoista. Tällä kertaa Gangneungin keskustassa oli avannut ovensa kaupungin ensimmäinen Artbox, ikään kuin paikallinen Tiimari. Kaupasta löytyi ääretön määrä krääsää, jota et varmasti tarvitse, mutta jota on hauska katsella. Vai mitä sanot meetvurstin näköisistä muistilapuista, riisimuotista, joka muotoilee riisistäsi pingviinin, tekoviiksistä, banaanin muotoisesta kännykkään liitettävästä "irtoluurista" (huom! ei säteilyä!) tai dollarikuvioidusta vessapaperista?

Erehdyttävän aidon näköisiä...

Suurin osa kaikista erikoisimmista keittiötarvikkeista näytti olevan itse asiassa japanilaista alkuperää. Kuten tämä pingviinimuotti riisille. Aika söpö kuitenkin...


Krääsätaivaasta selvittyäni seurailin hetken aikaa paikallisia vaalikumartajia työssään. Koreassa kesäkuun neljäs on kansallinen äänestyspäivä, jolloin kaupunkeihin valitaan uudet pormestarit. Noin parin kuukauden ajan rakennusten seinät ja siltojen kaiteet ovat olleet peiteltyinä vaalimainoksiin ja erilaisiin, hymyileviin naamoihin. Äänestysnumeroista en tosin ole vielä päässyt selville, nimittäin jokaisen ehdokkaan vaalimainoksessa komeilee numero yksi. Ainakin äänestäjien homma on tehty helpoksi? Pari kuukautta olemme myös seuranneet aamuisin ja iltapäivisin ruuhka-aikaan sekä Gangneungin että Donghaen suurimmissa risteyksissä tönöttäviä vaalityöntekijöitä punaisissa ja sinisissä tuulitakeissa. Tukijoukot seisovat risteyksessä vain kumartaakseen ohi ajaville autoille, aina vihreiden valojen mukaiseen suuntaan. Onpa kumartajia ollut muutamana aamuna taloyhtiömme pihassakin, joten heti parkkihallista ulos päräyttäessä on vastassa puna- tai sinitakkinen kumartaja toivottelemassa turvallista matkaa. Kumartajien lisäksi vaalimainontaa hoidetaan tehokkaasti tekstiviestimarkkinoinnin keinoin. Tiedä sitten, mistä rekisteristä blogistinkin numero mahtaa löytyä, mutta vaalimainoksia tulee useita tekstareita päivittäin. Noh, viikko vielä, ja sitten toivottavasti kännykkä hiljenee ja kumartajat väistyvät risteyksistä sivummalle. 

Kumarruskilpailu! Puna- ja sinipuolue kumartamassa samassa risteyksessä


Perjantai-ilta sujuikin vanhassa tutussa seurassa Gangneungin (oletettavasti) parhaassa kissakahvilassa (olen kuullut, että nykyään niitä olisi kaupungissa jo kolme!). Heti sisään astuttuani supersympaattinen kahvilanpitäjä toivotteli minut tervetulleeksi ja totesi samaan hengenvetoon, etten olekaan pitkään aikaan käynyt kissoja rapsuttelemassa. Totta; pitänee korjata asia ensitilassa!







perjantai 23. toukokuuta 2014

Kyynerpäät tanassa

Irina vinkkasi viime postauksen kommenttiosiossa hauskaan nettiartikkeliin "12 things you'll only experience in Korea". Voin allekirjoittaa suurimman osan kyseisen artikkelin väittämistä, tosin (luojan kiitos) tuota "dong chimiä" en sentään ole kokenut, kun en kovinkaan paljon ole korealaisten mukuloiden kanssa tekemisissä. Eikä hierontaakaan ole vielä toistaiseksi tullut kokeiltua - ja artikkelin luettuani luulen, ettei tule vastaisuudessakaan...

Osa näistä kahdestatoista kohdasta on esiintynyt jo omassa blogissanikin (kylpyläkokemuksia, ei tosin ihan omakohtaista kuurausta sentään, löytyy täältä, hengenvaarallisista tuulettimista kerroin täällä (tosin pitää vielä tarkentaa, että ilmastoinnin sijaan fan death viittaa nimenomaan sähköiseen tuulettimeen, esimerkiksi pöytämalliin) ja rantasesongin yhtäkkistä loppumista ihmeteltiin tässä postauksessa). Mutta eräs hyvin, hyvin korealainen seikka on kuitenkin jäänyt vielä toistaiseksi blogissa käsittelemättä, nimittäin pelottavat ajummat

Joku henrylaasas-tyyppinen "tutkija" (tiedätte kyllä, miksi "hipsut"...) väitti joskus, että parikymppiset naiset johtavat maailmaa, viitaten nuoren, viehättävän naisen vaikutusvoimaan miehiä (miksei myös naisia) kohtaan. Koreassa tämä ei pidä lainkaan paikkaansa, sillä täällä ajummat johtavat maailmaa, hieman vähemmän viehättävällä tavalla, tosin.  Ajumma viittaa siis korealaiseen täti-ihmiseen. Heitä tulee vastaan kaikkialla, eikä ajummoja oikeastaan pääse karkuun. Koreassa vieraillessasi et kertakaikkiaan voi välttyä näkemästä tätä tiukkapermanenttista, aurinkolippaista, teräväkyynerpäistä ikiliikkujaa, joka määrätietoisin askelin vetää vihanneksia säkkikaupalla kotiin illallista varten.

"...missäs ne parhaat taimet taas olivatkaan..." Harmillisesti kukkahousuefekti jäi puuttumaan, mutta aurinkolippa ja asenne on sentään kohdallaan. 

Kukkahousut - check, kassit (ja reppu?) täynnä vihanneksia - check.

Ajummojen seurana kulkee hyvin usein myös pikkuruinen koira. Varsin usein neonväreillä värjätty, joskus jopa meikattu. Ja aurikolippa sekä mehevä permis on tässäkin kunnossa. 

Tunnusmerkit ovat selkeät: ikää 50 plus, tiukka permanentti, kukkakuosia vähintäänkin housuissa (mielellään myös yläosassa), lähes poikkeuksetta jättimäinen, kimaltava aurinkolippa permanentin päällä ja kainalossa keikkuu neonvärisen tuulitakin kanssa pikantin yhdistelmän luova kimaltava pikkulaukku, mielellään kopio jostain tunnetusta merkistä kuten Chanel tai Luis Vuitton. Ajummat liikkuvat siellä missä muutkin, mutta aina joukon käkenä. Terävät kyynerpäät ja kolhiintumaton omanarvontunto siivittää ajummat jonon kärjessä niin bussiin, lippuluukulle kuin kaupan kassallekin. Jos erehdyt (itsepäisesti) jäämään ajumman eteen jonossa, huomaat hänen kohta painautuvan selkääsi vasten ja läpsyttelevän takapuoltasi siihen malliin, että eteenpäin olisi päästävä. Siitäkin huolimatta, että sinun edessäsi jonottaa toiset viisikymmentä epätoivoista ajumman uhria. Ja jos läpsyttely ei auta, alkaa kyynerpää porautua hiljalleen kylkiluidesi väliin vaatien yhä rivakampaa etenemistä. 

Ajumma on perheen pää, ja auta armias, jos miespoloinen sattuu joskus ajumman tielle tai - mikä kamalinta - olemaan eri mieltä, sen kyllä kuulee. Ja ihan jopa keskellä katua, vaikka korealaiset eivät tyypillisesti olekaan julkiriitelevää kansaa. Yleisesti on myös tiedossa se, että perheen pää, ajumma, säätelee paitsi kaapin paikan, myös miehen viikkorahan määrän. Nimittäin korealaisittain on melko tyypillistä, että miehet käyvät töissä, mutta palkka tipahtaa "yhteiselle", toisin sanoen naisen tilille. Miehelle annetaan ainoastaan viikkorahaa sopivissa määrin, ja suuri osa miehistä ei itse asiassa edes tiedä tarkalleen, kuinka paljon omasta työstään tienaa. 

Vielä ei blogistille ole selvinnyt, tuleeko kaikista korealaisista perheenäideistä lopulta ajummoja, vai voiko keski-iästä siirtyä sulavasti tavalliseksi mummoksi. Niitäkin nimittäin Koreassa on, ja he ovat ajummoista poiketen varsin sympaattista porukkaa. 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Jotain on sentään opittu

Koreassa elon aikana olen oppinut paitsi uuden kielen, myös pari muuta kätevää juttua

- kärsivällisyyttä, ehdottomasti. Kärsivällisyys ja joustavuus eivät todennäköisesti ole sanoja, joilla läheiset blogistia kuvailisivat. Olen tarkka ajasta, vihaan myöhästymistä (erityisesti omaa, mutta myös muiden toimesta tapahtuvaa), pidän rutiineista ja haluan suunnitella asioita etukäteen. Tyypillinen tiukkis, siis. Korealaiset eivät kuitenkaan minun joustamattomuudestani tiedä tai ainakaan piittaa, joten kerran jos toisenkin olen joutunut pakkaamaan juuri valmistellun kuuden hengen päivällisen jääkaappiin säilytysrasioihin, kun ei kutsummamme vieraat sitten tulletkaan, tai perumaan hartaasti suunnitellut aktiviteetit, kun jotain muuta tuleekin tilalle. Aikataulut vaihtuvat lennossa, perumisia tulee viime tipassa ja toisaalta yllättäviä äkkilähtöjäkin täytyy välillä ottaa. Hyvä niin; hiljalleen blogistinkin pipo tässä höllenee. 

- kättelemään velttokuollutkala-kättä. Korealaiset eivät yleisesti ottaen kättele naisia ollenkaan. Jos joku kuitenkin on niinkin länsimaalaisille tavoille oppinut, että kätensä ojentaa, niin blogistia odottaa vääjäämättä veltto, kuollutta kalaa muistuttava käden lääpäisy. Myös miehiä kätellään samaan tyyliin, ryhdittömästi ja löysästi. Melko monta kertaa olen kokenut musertavani korealaisen vastapuolen käden ruttuun, kun reippaasti ja jämäkästi olen käteen tarttunut. Niinhän sitä suomalaisille opetetaan pienestä pitäen; eihän sellainen ole mies (/nainen) eikä mikään, jossei kätellä osaa! Korealaiseen kulttuuriin ei kuitenkaan kuulu "reilu kädenpuristus", sillä itseään ylempiarvoisen tai kunnioitettavan vieraan kättä ei sovi puristaa. Blogisti on siis (tietämättään) samalla kätevästi osoittanut olevansa kaikkia tapaamiaan herroja korkeamalla hierarkiassa antamalla kunnon kädenpuristuksen samalla reippaasti silmiin katsoen...


Osaavatkohan korealaiset koirat "kätellä"? Nämä karvapallot ilahduttivat meitä kevään mittaan työmatkan varrella, mutta sittemmin kaksi pentua ovat tainneet löytää jo uuden kodin, emo ainoastaan on jäljellä.

- menemään suoraan asiaan. Tänään tein tuttavuutta erään miehen kanssa kuntosalilla. Keskustelu alkoi ilman mitään sen kummempaa tervehtimistä tai esittelyä, vaan mies pinkaisi viereeni ja kysyi välittömästi "minkä ikäinen olet?". Ja kun ikä ja kansalaisuus oli selvitetty, hän lähti kävelemään pois ja kertoili muille asiakkaille, että "juu, suomalainen se on ja kolmekymmentä vee".

- jakamista. Toki osaan tarjota karkkipussista maistiaisen, mutta ei se suomalaiselle ole aina niin itsestään selvää, että jos kipaiset kioskille ostamaan limsapullon, niin ilman muuta (ja kysymättä) toki ostaisit kaikille kolmelle kaverillekin saman tien. Korealaisille kaiken ruoan jakaminen on niin itsestään selvyys, että se tarttuu väistämättä (onneksi!) myös junttiin suomalaiseen. Kaikki on tarkoitettu jaettavaksi ja muille tarjottavaksi, myös se viimeinen Fazerin sininen, jota olet vaalinut siellä työpöydän laatikossa... Ja hyvä niin. Jos haluu saada on pakko antaa jne.

- pienistä asioista iloitsemista. Siis todella pienistä. Tänään innostuin sanoinkuvaamattoman paljon siitä, että pystyin varaamaan bussiasemalta lipun oikealle päivälle ja oikeaan paikkaan. Koreaksi! Vihdoinkin jotain kunnollista, mitä kielitaidon puitteissa pystyy jo tekemään...

Piti kotona vielä tarkistaa, mutta kyllä se ihan oikealle päivälle, ajalle ja oikeaan paikkaan on!

- ronklaamattomuutta. Ärsyynnyn todella herkästi nirsoista ja ronkeleista ihmisistä. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta on kohteliasta maistaa (jos nyt ei ole allergiaa tai vahvasti eettisiä syitä maistamattomuuteen) ja sen jälkeen voi sitten päättää, pitääkö ruoasta vai ei. Olen itsekin opetellut kaikkiruokaiseksi pikkuhiljaa, mutta nykyään jo sentään kaksikymmenvuotiset ykkösinhokit makkarakeitto ja -kastike mennee nekin kurkusta alas muitta mutkitta. 

Viikonlopun leipämaistiaisista innostuneena leivoin itsekin kunnon hiivaleipää


Jotta niin se Siperia Korea opettaa. Mutta kuka sen sijaan opettaisi korealaisille, että töniminen on epäkohteliasta, varpaille astuttaessa voisi pyytää anteeksi ja että annetut lupaukset (vaikka kuinka epämääräisiä tahansa) on tapana pitää?

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Gangwon sample festival eli kaljaa kuppiin!

Lauantaina Gangneungin valtasi kaljakuume, nimittäin kaupungissamme järjestettiin ensimmäinen Gangwon Beer Sample Festival eli olutmaistelufestari. Kyseessä oli paikallisten oluenharrastajien yhteistyönä pystyyn rykäisemä tapahtuma, johon halukkaat olutharrastajat saivat tuoda omia tuotoksiaan maisteltavaksi ja yleisö sai nautiskella (kerrankin) hyvää olutta laajalla valikoimalla. Gangwon-don alueella on oma, pieni ja aktiivinen olutharrastajaporukka, mutta lisäksi paikalle saatiin korealaisen olutskenen kuuluisuuksia aina Soulista saakka omine taidonnäytteineen. Mies oli valmistellut vehnäoluen festivaalia varten ja tapahtumaa oli tietysti odotettu malttamattomana jo viikkoja.

Oluen tekijät olivat saaneet tietysti nimetä oman tuotoksensa mielensä mukaan...



Oluet kannettiin ulos tarjolle, ja maistella sai mistä tahansa niin paljon kuin huvitti. Innostuneet tekijät avasivat mielellään valmistusprosessin saloja kiinnostuneille. Ja tarkkasilmäisille tiedoksi, että ei, kukaan ei todellakaan juonut tässä tilaisuudessa Cassia, vaan osassa pulloista oli edelleen vanhat etiketit jäljellä...

Yhteensä maisteltavia oluita kertyi reilut kaksikymmentä erilaista suuren osan koostuessa IPA- ja pale ale -tyyppisistä maisteltavista, mutta olipa mukana myös kirsikankukkaolutta english bitter -tyyliin, kaksi vehnäolutta, muutama portteri ja stoutti sekä yksi siideri. Etukäteen lunastettujen lippujen saatavuus takasi sen, että jokaiselle festariosallistujalle oli olutta tarjolla niin paljon, kuin napa jaksoi vetää. 25 000 wonin (noin 18 euroa) hintaiseen lippuun kuului oluen lisäksi myös pientä syötävää sekä tapahtuman nimikkolasi ja -muki. Erityisen ilahduttavaa oli, että tapahtumaa varten kanadalainen Gene oli vaimoineen leiponut erilaisia leipiä, mukaanlukien ruisleipää (vaikkei se ihan oikeaa ruisleipää ollutkaan), erilaisia juureen leivottuja leipiä, pain Normandie -tyyppistä, siideripohjaan tehtyä ja omenalla maustettua leipää, makeaa pähkinäleipää sekä vaaleaa perunaleipää. Leipiä sai maistella runsaasti ja blogistin täytyikin todeta, ettei oikeastaan tiennyt olivatko mahtavan makuiset leivät hyvä vai huono juttu, sillä ne synnyttivät entistä kovemman ikävän oikean, happaman ja muhkean, maukkaan leivän pariin.

Ruisleipää, omenasiiderileipää, pähkinäleipää, hapanleipää, perunaleipää

Ja vähän juustoja kyytipojaksi

Festarit sujuivat leppoisissa tunnelmissa noin sadan festarivieraan makoillessa nurmikolla auringosta, musiikista, oluista, ruoista sekä mahtavasta seurasta nauttien. Blogisti miehineen oli onnekkaasti saanut festariseuraa Suwonista asti, joten oluita sekä leipiä maisteltiinkin suomalaistunnelmissa Täällä Muualla -blogin Samin ja Tainan seurassa. Yhdessä ihastelimme myös intoa piukassa olleiden oluenpanijoiden kiihkeää keskustelua eri lämpötiloista, humalista, maltaista ja muista asiaankuuluvista tekijöistä; on aina mielenkiintoista seurata, kun asiastaan innostuneet henkilöt pääsevät keskustelemaan intohimostaan. Kiitos mukana olosta ja hienosta viikonlopusta, näitä pitää saada lisää! 

Niin koirat kuin omistajansakin nauttivat leppoisasta meiningistä

Yleisöä viihdytti yhteensä kuusi paikallista bändiä




lauantai 17. toukokuuta 2014

Korealaisen turistin silmin

Työmatkalesken viimeinen koti-ilta kului mukavasti uuden korealaisen ystävän seurassa. Keskustelimme kevyen illallisen ääressä useamman tunnin matkustamisesta, eri maista ja kulttuureista, korealaisten matkustustavoista sekä eurooppalaisista kohteista. Ystäväni SY on matkustanut melko paljon gangneunglaiseksi, sillä hän on käynyt useammassakin Euroopan maassa, Amerikassa, Japanissa ja Hongkongissa vain muutamia mainitakseni. Kyselin SY:ltä, mihin maihin hän haluaisi seuraavaksi matkustaa ja mihin ei. "Espanjaan haluaisin mennä, mutta siellä on kuulemma todella vaarallista. Tsekkeihin en haluaisi mennä, koska siellä vasta vaarallista onkin. Kuubakin olisi mielenkiintoinen, mutta siellä on aivan liian vaarallista." En ihan tarkkaan tiedä, mistä kyseiset vaaralliset maineet kumpuavat, mutta lopulta minun oli pakko todeta hänelle, että on oikeastaan ihan sama, mihin maahan Koreasta matkustat; suurinpiirtein kaikki maat ovat joka tapauksessa vaarallisempia kuin Korea.

Korealaisille on vaikea tehdä ruokaa. Ei voi tehdä korealaista, koska teet kuitenkin väärin. Länkkäriruoista korealaiset pitävät poikkeuksetta italialaisesta, mutta ei "oikeasta", vaan korealaisesta italialaisesta. Jos teet pastaa al dente, se on korealaiselle raakaa. Jos teet pizzaa, on pohja huono ja pitsamauste pahaa, bulgogi ja bataatti puuttuu. Jos teet risottoa, on se korealaisen mielestä huonosti keitettyä riisipuuroa... huoh.

Mutta onneksi korealaiset pitävät kalasta! Suomalaista vivahdetta saatiin savumuikuista, jotka (jälleen kerran) menivät kuin kuumille kiville!

Ja oheen hieman pehmeää ja suolaista foccacciaa. Yrttinen ja suolainen leipä ei sekään tipu paikallisille; täällä kun leipä on makeaa ja makeampaa, toisin sanoen pullaa. Paahtoleivän ohella myös kääretorttua, voisilmäpullaa sekä kuivakakkumaista, kermalla täytettyä leipomusta kutsutaan leiväksi. Ja jos se ei ole makeaa (mutta siinä on voi-mantelikuorrutusta puoli kiloa tai se on täytetty nakeilla ja juustolla), on se "terveysleipää". Noh, enemmän focacciaa blogistille!


Seuraavaksi keskustelimme matkalaukun pakkaamisesta ja siitä, mitä asioita sitä yleensä ottaa mukaansa erityyppisiin kohteisiin matkustaessaan. Kysyessäni SY:ltä, mitä hän aina pakkaa matkalaukkuunsa, oli vastaus selvä: "merilevää ja ramyeon-nuudeleita. Ja joskus gochujangia (korealaista chilitahnaa)." Itsehän lähinnä odotin snorkkeli-kirja-bikinit -tyyppistä vastausta, mutta korealaisten pakkausjärjestys (ja -tärkeys) näyttääkin poikkeavan hieman suomalaisesta. Oli vielä pakko tarkistaa, että ihanko jokaiselle matkalle kohteesta riippumatta hän pakkaa mukaansa merilevää ja nuudeleita, ja vastaus oli edelleen päättäväinen kyllä. Korealainen ei kertakaikkiaan pärjää viikkoa ilman omia nuudeleita (ja muiden maiden nuudelit eivät kelpaa).

Keskustelu siirtyi sujuvasti ruokien pariin. Ajattelin saavani häneltä mielenkiintoisia kuvailuja eurooppalaisten omituisista ruokailutavoista ja kysäisin, mikä lienee erikoisin ja oudoin ruoka, mitä hän on matkoillaan maistanut. "No semmonen riisi", vastasi SY nyrpistäen nenäänsä. Blogistin hoksottimet eivät ihan pysyneet mukana; siis riisi? Kysyessäni tarkennusta, selitti SY kaikista omituisinta olleen riisin, "sellaisen, mitä Kaakkois-Aasiassa syödään. Semmoinen kamala, mitä ei voi syödä puikoilla". Siis tavallinen, irtonainen riisi. Eipä olisi ihan äkkiä omaan mieleen juolahtanut...

Mutta keskustelu oli kaikkineen kovin hauska ja avartava, jälleen kerran. SY kertoi, että usein ulkomailla häneltä tiedustellaan hänen kotimaataan, ja SY:n kertoessaan tulevansa Koreasta, on jatkokysymys lähes poikkeuksetta "ai Pohjois-Koreasta?" (ja blogisti pohtii, että missä ihmeen maassa kuvitellaan pohjoiskorealaisten olevan maailmalla matkaavia turisteja?) Ja että myös korealaisten mielestä japanilaiset ovat maailman parhaiten käyttäytyviä turisteja, vaikka kielitaidossa heillä toki olisikin parantamisen varaa. Ja että täältä katsottuna tosiaan koko Eurooppa (puhumattakaan muista mantereista) on poikkeuksetta vaarallista, hyvin vaarallista aluetta matkustaa. 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mustia murkinaksi

Kesä on tulossa ja tuonee mukanaan myös kosteat hellepäivät. Jos suomalaisen kesäpäivää helpottavat uudet perunat ja silli, grillimakkara sekä kesäkeitto, on korealaisten ruokapöytä hieman toisenlainen. Kesän kuuminta aikaa kutsutaan nimellä boknal, joka tarkoittaa suurin piirtein "kesän koiranpäiviä".  Hellepäiviä helpottamaan on ajan saatossa kehitelty useita eri ruokia, kuten esimerkiksi kylmät nuudelit sekä pavuista, jäälastuista tai -hileestä sekä maidosta valmistettu bingsu. Perinteisiin helleajan ruokiin kuuluvat kuitenkin samgyetang sekä bosintang: ensimmäinen tarkoittaa valkosipulilla, gingseng-juurella, riisillä ja taateleilla täytettyä kanaa keitossa ja toinen viittaa korealaiseen koirakeittoon. 

Suomalaisen korvaan koirakeitto särähtää pahasti. Monet länsimaalaiset ovat kuulleet koiria syötävän, mutta lähes yhtä monet luulevat, että korealaiset syövät mitä tahansa koiria. Se ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan lihatuotantoa varten on olemassa oma koirarotu, Nureongi. Näitä sekä muutamia muita koiria kasvatetaan nimenomaan syömistarkoituksessa, eikä niitä yleensä pidetä lemmikkeinä. Koiraravintolat kiellettiin aikanaan Soulin olympialaisten aikoihin, mutta kielto on sittemmin unohtunut, ja nykyiselläänkin koiraravintolat ovat ihan laillisia, joskin jo vähän harvinaisempia. Koiranliha ei kuitenkaan ole korealaisessa luokituksessa varsinaista teuraslihaa, joten koirien teurastusta, lihan käsittelyä sekä sen laatua ei tarkasta tai rekisteröi mikään virallinen taho.

Koiranliha on suosittua lähinnä vanhempien miesten keskuudessa, sillä sen uskotaan edistävän viriiliyttä ja tuovan elinvoimaa. Nuorempi väestö syö harvemmin koiraa, useimmat nuoret korealaiset tuskin ovat sitä maistaneetkaan, eikä meillekään olla toistaiseksi sitä tultu tarjoamaan. Joidenkin arveluiden mukaan maksimissaan noin kolmasosa korealaisista on syönyt koiraa kerran elämässään, mutta säännöllisesti Mustia mutustaa huomattavasti pienempi vähemmistö. Oma ryhmänsä ovat korealaiset, jotka eivät itse syö koiran lihaa, mutta ovat kuitenkin sitä mieltä, että lihan tulisi olla laillista ja sitä haluavien saatavilla. Toki varsinaiseksi teuraseläimeksi luokittelu suitsisi koiranlihan tuotantoa ainakin oletettavasti hieman eettisempään ja paremmin säädeltyyn suuntaan. 

Koirakeitto. Näyttää kyllä ihan tyypilliseltä korealaiselta, että menisi ainakin ulkonäön perusteella ihan tavallisesta lihakeitosta. Maku luultavasti pistäisi miettimään... (kuva ja lisätietoa löytyy täältä.)

Sanoisin kuitenkin, että satunnaisen turistin pelko siitä, että vahingossa tulisi syöneeksi koiraa on melko turha; koiraravintoloita on harvakseltaan, eikä korealaisilla ole mitään hinkua tuputtaa koiraa kenenkään lautaselle. Muutamien bisnesmatkailijoiden tiedän syöneen koirakeittoa ihan kuriositeettina, mutta etenkään naispuolisille matkaajille sitä tuskin ensimmäisenä kiikutetaan pöytään. 

Blogisti ei siis omaa (ainakaan tietääkseen) minkäänlaista kokemusta koiranlihasta, eikä tarkoituksena ole sellaista kokeillakaan. Teoriassa, jos olisin satakymmenenprosenttisen varma siitä, miten koira on lautaselle päätynyt, voisin harkita maistamista, mutta vain teoriassa. Valitettavasti korealainen perinteinen uskomus on, että koiran piekseminen tekee lihasta mureampaa, ja täten yhä edelleenkin (ja valvonnan puuttuessa) koirat hakataan hengiltä keittoa varten. Ei tokikaan varmasti joka kerta, mutta en halua edes ajatuksen tasolla tukea moista toimintaa, joten koirat jääkööt omasta puolestani maistamatta. Olen myös kuullut, että koiranliha on varsin voimakkaan makuista, ja siksi keittoakin maustetaan hyvin vahvoilla mausteilla, joten jostain syystä ei liha houkuttele edes ajatuksen tasolla. 

Mies näki viime kesänä automatkallaan kyseisen "teurasauton" Gangneungin lähellä. Koirat kuulemma tuijottivat häkissään hiljaa, yksikään ei haukkunut. Herkkä blogisti toteaa, että kyllä vähän sääliksi käy ja pahaa tekee. Vaikka teurasautoja olenkin elämässäni aika paljon nähnyt. 

Mutta mikäli joku Koreaan matkustava kuitenkin himoitsee koiraa lautaselleen, suosittelen selvittämään itselleen ravintolan, jossa tarjoillaan "eettisesti tuotettua" koiraa. Koiran liha on korean kielellä gaegogi ("kegoki" 개고기) ja koirakeitto kulkee korealaisittain nimellä bosintang (보신탕) tai gaejangguk (개장국).  

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Maaseutumatkailua

Lauantaina aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja päätimme avata pyöräilykauden lyhyehköllä lenkillä Gangneungin kuuluisimpaan kahvilaan, Terarosaan. Koreassa syntyy uusia kahviloita ja kahviketjuja kuin sieniä sateella, mutta Terarosa on kansallisesti hyvinkin tunnettu kahvibrändi ja levittäytynyt muun muassa Soulin hienostoalueille. Gangneungissa kyseisiä kahviloita on yhteensä kolme: Terarosa Mountain, Terarosa Beach ja Terarosa Forest. Ystäväni S työskentelee viimeksimainitussa, joten siellä on tullut muutamia kertoja poikettua, mutta huolimatta erinomaisesta (=kalliista!) kahvista, en oikein pidä Terarosa Forestista, sillä kyseinen kahvila on aina täynnä melua ja hälinää johtuen yhdestä isosta, avarasta tilasta ja kaikuvista betoniseinistä ja -lattioista. Sen sijaan eilen löytämämme Terarosa Mountain osoittautui oikein ihastuttavaksi kahvilaksi vuorten juurella, suuren ja vehreän puutarhan keskellä. Hyvin ei-korealaista, mutta lämmitti blogistin sydäntä. 

Terarosa Mountainin kahvilan ohessa sijaitsee myös paahtamo sekä pieni kahvilakirjasto ja paikan päältä voi ostaa paitsi afrikkalaista ja etelä-amerikkalaista kahvia kiskurihintaan, myös upean näköisiä leipiä, leivonnaisia sekä kahvinvalmistuksen oheistuotteita. Kuvia en kahvilasta kuitenkaan saanut, johtuen hämärästä sisävalaistuksesta, mutta vilkaisemalla Terarosan nettisivuja saanee hyvän mielikuvan (koreankieliset sivut täällä).  

Sain S:lta kerran paketillisen Terarosan Mr. Lamington -kookossuklaakakkua. En ole suuri kakkujen enkä etenkään kookoksen ystävä, puhumattakaan korealaisista leivonnaisista ylipäätään, mutta Mr. Lamington oli kyllä harvinaisen herkkullinen kakkupala, joka kerrankin maistui oikeasti suklaalle, kakulle ja makealle, eikä pelkästään sokerittomalle vaahtomuoville.

Kahvilan puutarhamaiselta ulkoterassilta oli suorastaan suomalaiset näkymät koivupuineen ja sinisine taivaineen. Lukuun ottamatta taustalla olleita vuoria...

Terassikahvien jälkeen alkoi jo hieman huikoa. Suuntasimme pyörinemme pienempien teiden varteen, ja äkkiä vastaan tulikin mielenkiintoisen näköinen, perinteinen korealainen hanok-ravintola. Ravintola toimi ilmeisesti erään perheen omassa kotitalossa, joka oli hulppean kokoinen ja hienolla sijainnilla joen lähellä, vuorten juurella. Blogistia sen sijaan miellytti rakennuksen kokolailla siisti pihapiiri, joka näyttää Koreassa olevan melkomoinen harvinaisuus. Rikkinäiset jääkaapit, puuseipäät, muovitynnyrit, roskapussit ja puulavat loistivat poissaolollaan, mutta olipa pihaan sentään tuotu auringonottoa ja rentoutumista varten sekalainen kokoelma vanhoja bussinpenkkejä aina keltaisesta vinyylipäällysteestä siniseen kankaiseen. Ihanaa. Juuri sellaisilla blogistikin haluaisi suomalaisen perinnepihan kalustaa...

Paikalla oli muitakin asiakkaita, sillä osuimme pihaan sopivasti lounasaikaan.

Näkymä ilman bussinpenkkejä.

Toivoin jotain pientä, kevyttä lounasta. Kyltissä mainostettiin ssambapia, riisillä ja lisukkeilla täytettäviä salaatinlehtiä; se on yleensä suht kevyttä ja kasvispitoista. Tässä paikassa tosin ssambap tarjoiltiin samgyeopsal- eli siansiivutäytteellä; kyllä tällä "kevyellä ja pienellä" annoksella taas muutaman ylämäen jaksoi polkea...

Lounaan jälkeen jatkoimme pyöräilyä vielä pitkin sivuteitä ja maalaismaisemia. Vaikka linnuntietä katsoen emme olleet kovinkaan kaukana kotoa, olimme aivan uusissa maisemissa; sekä mies että blogisti yllättyi maaseudun mielenkiintoisesta meiningistä ja leppoisan rauhallisesta tunnelmasta. Itselleni oli yllätys myös se, että maaseudulta löytyy niinkin paljon perinteisiä hanok-rakennuksia, eikä pelkästään korealaista tiililaatikkotyyppistä uudistuotantoa. Yleisesti ottaen viime vuosikymmenillä rakennetut korealaiset talot ovat varsin rumia: laatikkomaisia, omituisilla lisävarusteilla (kuten esimerkiksi kirkkaanvihreät läpikuultavat muoviset aurinkokatokset) tuunattuja, tasakattoisia ja räikeitä rakennelmia, joiden seinustat, nurkkaukset ja pihat ovat täynnä toinen toistaan sekalaisempaa rojua ja roinaa. Nyt kuitenkin törmäsimme muutamiin uudempiin rakennuksiin, jotka miellyttivät jo suomalaiseen puutalorakentamiseenkin tottunutta silmää. Kunpa vielä ne pihat olisivat hieman siistimmät...

Pari uutta ja siistimpää taloa näkyi matkan varrella. Näillä molemmilla oli hulppeat terassit ja mies jo mittaili, että pihaan mahtuisi sopivasti vaikkapa pieni tynnyrisauna paljuineen... Mitä pidempään taloja ihailimme, sitä vahvemmin epäilimme, että molemmat lienevät asumattomia. Minkäänlaista liikettä tai asumisen merkkiä ei ollut nähtävillä. Olisivatkohan nämä myynnissä...tai edes vuokralle tarjolla?

Lähes jokaisen omakotitalon pihassa haukkui valkoturkkinen vahti tai kaksi, ja täten kumosimme myös uskomuksen korealaisten nuivasta suhtautumisesta lemmikkeihin ja erityisesti koiriin. Harmillisesti tosin koirat pidetään täällä usein hyvin, hyvin lyhyessä lieassa, jolloin liikkumismahdollisuudet ovat varsin rajalliset. Monesti harmittaa katsoa apaattisia koiria, jotka makoilevat puolitoistametrisen hihnan päässä pääsemättä juoksentelemaan pihapiirissä. Tosin tulipa reissulla todistettua myös sitä kuuluisaa kissavihaa, kun Terarosan terassilla seurasimme vanhemman korealaisen miehen heittelevät pusikossa lymyillyttä kissaa kivillä. Tuijotimme miestä sen verran vihaisesti, että hänen lopulta havaitessa teräväkatseiset ulkomaalaiset, hän tajusi onneksi lopettaa ja kissa pääsi luikahtamaan matkoihinsa. 

Riispelloille on jo laskettu vesi ja kasvukausi on alkanut.

Aina siellä täällä näkyi perinteisiä hanok-mallisia kattoja


Akvedukti. Juuri hetkeä aikaisemmin kyselin mieheltä, miten se vesi oikein saadaan johdettua riisipelloille, mutta vastaus löytyikin heti mutkan takaa.

Peltohommissa. Luulisi, että traktorilla olisi vaikea päästä eteenpäin vetisessä liejussa. Hyvin näytti kuitenkin toimivan.


Korean yleisin koirarotu, ainakin maaseudulla. Lienee Koreanjindokoira tai jokin sen sekoitus. Tällä kertaa kuitenkin poikkeuksellisen pitkässä hihnassa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...