maanantai 30. kesäkuuta 2014

Moderneja oravannahkoja Kaesongissa

Jokin aika sitten istuimme korealaisten ystävien kanssa iltaa, kun joku porukasta kipaisi hakemaan viereiseltä kioskilta pientä purtavaa. Sipsien lisäksi mukaan tarttui chocopie-rasia, eli paketti korealaisia vaahtokarkkimassalla täytettyjä, suklaakuorrutteisia keksejä. Chocopietä olen saanut ennenkin, ja se on mielestäni ihan mukiinmenevää tavaraa, joskaan en ole ollenkaan perinteisten täytekeksien ystävä. Domino-paketti saa vanhentua blogistin kaapissa aivan rauhassa, sillä makeannälän täytyy olla suorastaan karmiva, ennen kuin viitsin tarttua kyseiseen keksiin. Samoin pienimuotoisia inhon väristyksiä tuottavat muutkin täytekeksit aina ballerinoista jaffoihin, joskin niiden kohdalla saatan tehdä poikkeuksen, mikäli kahvin kanssa on aivan pakko saada jotain pientä sokerista.




Illanistujaisissa tuli puheeksi chocopien laajamittainen suosio sekä sen huikeat vientimarkkinat niin Venäjälle, Kiinaan kuin Vietnamiinkin. Eric kertoi, että kyseinen täytekeksi on itse asiassa eräs parhaiten tunnetuista korealaisista vientituotteista venäläisten keskuudessa, mutta vielä sitäkin suurempaa suosiota keksi nauttii Koreoiden yhteisellä teollisuusalueella Kaesongissa: keksistä on tullut muutamassa vuodessa varsin vahvaa valuuttaa pohjoiskorealaisten keskuudessa, joille työnantajat tarjoavat chocopietä palkkiona ylityötunneista sekä yleistä työmotivaatiota lisätäkseen. 

Keksipalkkioita käytetään, sillä eteläkorealaiset työnantajat eivät saa antaa pohjoiskorealaisille työntekijöille rahallisia palkkioita, vaan motivaation on löydyttävä vaihtoehtoisin keinoin. Niinpä keksejä saattaa sujahtaa päivän aikana työntekijöiden taskuun yhteensä jopa 150 000 kappaletta, sillä alueella työskentelee noin 50 000 pohjoiskorealaista. Chocopiestä on tullut niin suosittua herkkua, että työntekijät myyvät saamansa keksit mustassa pörssissä jopa nelinkertaisella hinnalla. Tehtaiden työntekijät myös kertovat, että keksien käärepapereita löytyy tehdasalueiden roskiksista varsin harvoin; tämäkin lienee havainto, joka osaltaan kertoo keksien päätyvän jonnekin aivan muualle, kuin työntekijöiden välipalaksi. 






Muutosta on kuitenkin tulossa: iltapäivälehti Chosun Ilbo kirjoitti artikkelissaan Pohjois-Korean kieltäneen eteläkorealaisia yrityksiä jakamasta chocopietä enää työntekijöilleen. Keksin on todettu olevan paitsi eteläkorean propagandaa, myös haitallinen muistutus pohjoiskorealaisille ulkomaailman vauraudesta ja -kirjaimellisesti- rajojen ulkopuolella vietettävästä makeasta elämästä. Tilalle on ehdotettu muun muassa kahvijauhetta, pikanuudeleita sekä makkaraa, mutta pohjoiskorealaisten maku on jo tottunut vaahtokarkin, suklaan ja keksin yhdistelmään, eikä saavutetuista eduista mielellään luovuttaisi. Nähtäväksi jää, jatkaako chocopie mustan pörssin valloitustaan vai häviävätkö keksit lopulta muille markkinoille...

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Katse Pohjois-Koreaan

Sunnuntain suunnitelmana oli tehdä pieni päiväreissu Pohjois-Korean rajalle täältä itäisen rannikon puolelta. Ystävämme oli aikaisemmin antanut hyvin selkeät ajo-ohjeet: "ajakaa vain kohti pohjoista, kyllä se tie sitten aikanaan päättyy". Aamulla vilkaisimme vielä suomalaisista uutisotsikoista, että vaihteeksi pohjoinen oli ammuskellut jotain lyhyen kantaman ohjuksia merelle (blogistin vinkki: kannattaa olla tarkkana, millä nimellä sitä itäpuolen merta oikein kutsuukaan; mikäli korealaiset kuulisivat suomalaisten nimittävän aluetta Japaninmereksi, niin lämpimät kauppasuhteet saattaisivat kokea useamman asteen viilennyksen välittömästi. Meilläpäin kun kyseistä vesialuetta kutsutaan kotoisasti (ja korealaismielisesti) Itämereksi), mutta mitäpä pienistä; ajattelimme, ettei rajalle varmaankaan turisteja päästetä, mikäli tilanne olisi jotenkin uhkaava tai edes etäisesti hankala. 

Tien varsilla oli useita betoniesteitä, joiden tarkoitus on tarvittaessa sulkea tie mahdollisilta ei-toivotuilta vierailta. 

Osa betoniesteistä oli tehty ikään kuin tunneleiksi, joissa samaan syssyyn oli hyödynnetty jalankulkusiltaa, mutta osa oli umpinaisia betonitunneleita, joiden räjäyttäminen tukkisi kulkuväylät tehokkaasti.

Navigaattorikin huomasi, että tie päättyy. Tai siis kaikki tiet päättyy. Olo oli kuin maailman laidalla...

Enemmän uhkaavuutta oli ilmassa viikko sitten, kun kyseisen raja-aseman tuntumassa eräs sotilas aiheutti mittavahkon hätätilan ampuessaan viisi sotilasta ja haavoittaen seitsemää paeten sen jälkeen aseistautuneena läheisille vuorille. Etsintäoperaation tuloksena sotilas saatiin kuitenkin vuorokauden kuluttua kiinni ja toimitettiin hoitoon. Tapauksen ollessa kuitenkin hyvinkin tuoreessa muistissa tuntui melko absurdilta tavata rajalla varsin nuoren näköisiä, sympaattisia ja nauravaisia sotilaspoikia kiväärit olallaan; ehkäpä välikohtauksen aiheuttanut sotilas oli juurikin heidän ystävänsä tai kenties joku uhreista oli läheinen poikien kanssa?

Iloiset solttupojat ottivat meidät joka tapauksessa rajalla kohteliaasti vastaan. Hieman haparoivalla englannilla he tiedustelivat meidän lupa-asiakirjoja, jolloin tajusimme, ettemme tienneet mistään asiakirjoista mitään. "Palatkaa viisi kilometriä takaisin, siellä on rekisteröintiasema, josta saatte kulkuluvan DMZ:lle. Sopiihan se teille?" Ilman sen kummempia kiukutteluja käänsimme auton kiltisti tulosuuntaan, mutta samaan syssyyn aloimme pohtia, mikäli rajalle olisi sittenkin tarvittu passi; eihän sellainen juolahtanut kotoa lähtiessä edes mieleen! Mutta lopulta rekisteröinti onnistui mainiosti ilman passiakin ja pääsimme uudelle yritykselle. Yhä herttaisemmat pojat odottelivat aseineen ja pilottilaseineen meitä takaisin, tarkastaen vielä auton takakontin arveluttavien pakettien (tai loikkareiden?) varalta ja toivottaen lopulta hyväntuulisesti heilutellen "bye-bye!!"

Ja mitä rajalla sitten oli? Ei ainakaan länsimaalaisia turisteja. Maisemat muuttuivat yhä vuoristoisemmiksi rajaa lähestyttäessä ja autiot hiekkarannat suorastaan kutsuivat lekottelemaan turkoosin meren äärelle. Tai siis mikäli ne miinat, piikkilangat ja kovat piipussa tuijottavat sotilaat unohdetaan, niin näköalat olivat kuin eksoottisemmastakin rantalomaesitteestä. 



Alatasanteella buddha heilutteli hymyillen kohti pohjoista.

Houkuttelevat hiekkarannat ja mahtavat vuoristomaisemat. Koskas tähän lomakohteeseen saa tehdä varauksia...?

Vene! Ihan varmasti meni vene!! (mutta huomautettakoot nyt, että asemalta ei tietenkään näe tarkalleen Pohjois-Koreaan, sillä jo pelkkä DMZ-alue on noin neljän kilometrin levyinen kaistale, jossa ei taatusti kulje ketään, eli vene oli ehkä kuitenkin ihan eteläisten sotilaiden soutama)

Varsinaisessa kohteessa oli pari kappaletta museoita, muutamia kauppoja myymässä kuivattua kalaa, koruja sekä pohjoiskorealaisia alkoholijuomia (juu, ostettiin!) sekä useita ruokakojuja ja ravintoloita palvelemassa nälkäisiä matkailijoita. Ei siis mitään maata mullistavaa nähtävää, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki. Omasta mielestäni reissun parasta antia olivat paitsi kauniit maisemat, myös mielenkiintoinen reitti läpi pikkukylien ja lähes autioituneiden korealaistaajamien. Autiudestaan huolimatta lähes koko rannikko noin 150 kilometrin matkalta oli täynnä majataloja, pensioneita ja rantamotelleja. Miten ihmeessä ne kaikki pysyvät pystyssä, kun matkailijoita ei kuitenkaan tuntunut olevan liikkeellä juuri ollenkaan?

Ihan kirjaimellisesti VIIMEINEN vessa. Kannattaa käydä, jos yhtään siltä tuntuu. (Kyltin perusteella voisi ajatella, ettei Pohjois-Koreassa ole lainkaan käymälöitä? Rohkenen epäillä...)

Museo oli tuttua korealaista huttua; muovinukkeja ja koreankielisiä opastekstejä

Viimeinen vilkaisu rajamuodollisuuksiin auton sivupeilin kautta...

Paluumatkalla teimme odotetun pysähdyksen Sockhon Daepo-satamaan maistamaan paikallista herkkua ojingosundaeta (오징어 순대) eli täytettyä kalmaria makkaratyyliin. Mies oli saanut maistella herkkua jo aiemmin ja tiesi kertoa sen olevan varsin mukiinmenevää apetta; totta tosiaan, kalmarimakkarasta taisi tulla blogistin uusi kesäherkku! Tosin mitään kevyttä naposteltavaa se ei ollut, mutta rasvaista, suolaista ja maistuvaa.

Sokchon kaupungissa oli useitakin satamia, mutta me valitsimme uudenkarhean Daepon lounaskohteeksi


Satama oli kauttaaltaan täynnä uudenkarheita ja vielä viimeistelyä vailla olevia kalaravintoloita. Lisäksi oli useita eri halleja, joista yksi myi simpukoita, toinen raakaa kalaa ja kolmas "twigimiä" eli friteerattuja mereneläviä ja kasviksia. Twigim-hallin ravintolat olivat ennemminkin pikkuruisia kioskeja, joista saattoi ottaa naposteltavaa mukaan tai istahtaa kioskin ainoaan pöytään herkulliselle lounaalle.

Herkut ennen paloittelua

Siivuiksi vaan, ja sen jälkeen vielä nopea paistaminen pannulla. 

Ihan oikeasti herkullista; nekin, jotka eivät niin merenelävistä välitä, saattaisivat innostua. Täytteenä oli ainakin riisiä, kasviksia ja todennäköisesti vielä lisää kalmaria. Suosittelen!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Voit olla eri mieltä, mutta olet väärässä

Olen huomannut kehittäneeni Koreaan jonkinsortin mustasukkaisen omistussuhteen. Tiedättehän, miten naistenlehdissä aina neuvotaan, ettei kaverin puolisoa tai oman siipan sukulaisia saisi ikinä haukkua; ei, vaikka hän itse manaisi sukua kuinka kipakasti tahansa?

- "Aargh, mä en kestä tota Martta-tätiä!"
- "No joo, on se kyllä aika...."
- "Jaa mitä?? Haukutko sä mun sukulaisia?!"
- "..niin muttaku sähän just sanoit..."
- "Se on eri asia. Ne on MUN sukulaisia."

(Keskustelu on fiktiivinen. Tietääkseni blogistilla sen kummemmin kuin miehelläkään ei ole Martta-tätiä.)

Sama pätee nykyisin siis Koreaan. Jaksan kyllä itse mukista, valittaa ja naureskella korealaisille ja heidän tavoilleen yhdessä ystävien tai muiden Koreassa asustavien kesken, mutta jos joku ulkopuolinen, tuntematon henkilö tulee arvostelemaan Koreaa tai korealaisia, vedän heti herneen nenään. 

Olen huomannut vastaavia piirteitä jo aiemminkin, mutta tilanne sen kuin pahenee. Ja kun totuus on kuitenkin se, että Korea ei ole matkailijalle mikään helpoin mahdollinen maa, eikä etenkään Soul ole välttämättä ihan viikossa tai parissa aukeava kaupunki. 

Viimeksi vieraiden kanssa ihmettelimme yhdessä, miten voi olla, ettei kymmenen miljoonan asukkaan kaupungissa oikeastaan keksi tekemistä? Jos Soulissa on tylsää, niin millä kaupungilla sitten mahtaa olla enemmän tarjottavaa? Totta puhuen Soulissa on melko vähän eurooppalaistyyppisiä nähtävyyksiä, siis sellaisia, joihin suomalaiset matkaajat ovat tottuneet. Onhan siellä museoita, on linnoja, on yksi suuri temppelikin. On taidetta, kulttuuria, esityksiä. Ja tietysti ruokaa, karaokea, yökerhoja. Puhumattakaan loputtomista ostosmahdollisuuksista. Mutta ei ole englanninkielistä palvelua joka paikassa, ei opastekylttejä, eikä niin sanottuja "must see" -nähtävyyksiä. Kaupunki on jättimäinen, joten sen hahmottamiseen menee paljon aikaa ja siirtymät ovat pitkiä. Omasta mielestäni paras nähtävyys Soulissa onkin itse kaupunki; etenkin suomalaiselle se ihmismäärä, neonkyltit, vuorokauden ympäri auki olevat kaupat ja ravintolat sekä joen varrella sojupiknikkiä viettävät korealaiset ovat se pointti, joka tekee useimpiin vaikutuksen. 

Ja mitä niihin varsinaisiin nähtävyyksiin tulee, niin mielenkiintoisimmat taitavat löytyä sitten Soulin ulkopuolelta, mutta niihin tutustuminen vaatii toki enemmän aikaa ja vaivaa. Ja yksi parhaista (ja erilaisimmista) kokemuksista on tietysti korealainen ruoka; asia, joka on erityisen lähellä blogistin sydäntä. Sen vuoksi ärsytyskäyrä nousee välittömästi nollasta sataan, kun joku kehtaa arvostella korealaista ruokaa. Vaikka se olisi omastakin mielestä joskus pahaa melko mielenkiintoista.

"- Mä en kyllä tykkää korealaisesta ruoasta yhtään."
"- Sä olet väärässä!"
"- Mutta eikös se ole makuasia..."
"- Joo mutta sun mielipide on väärä!!"

Älä tuu mulle sanoon, että korealainen ruoka on pahaa (koska tiedän sen kyllä tarvittaessa itsekin)


Kertokaa, oi muut ulkosuomalaiset, onko vastaavat reaktiot normaaleja vai pitäisikö tässä hakeutua johonkin hoitoon (ehkäpä korealaiselle perinnelääkärille...)? Terveisin nimimerkillä "huolestunut".  

(ja toinen juttu, minkä voisitte myös kertoa on se, että miten siellä Amerikassa oikein pärjätään sateisilla ja kuraisilla keleillä, jossei kenkiä oteta pois jalasta sisälle mentäessä?)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tieto lisää tuskaa

Kahvittelin Täällä muualla -blogin Tainan kanssa taannoisena maanantaiaamuna. Koska olemme eläneet Koreassa jotakuinkin yhtä pitkään, olemme melko samanlaisessa elämäntilanteessa ja ikäeroakaan ei ole muutamaa vuotta enempää, on helppo vertailla kokemuksia ja ajatuksia paikallisesta elämänmenosta ja kulttuurista. Ja molemmat totesimme, miten hirvittävästi tieto lisää tuskaa; mitä enemmän kieltä oppii, mitä enemmän kulttuuriin tutustuu ja mitä usempia korealaisia tuntee, sitä kouriintuntuvammin tajuaa, miten vähän paikallisesta kulttuurista oikeastaan ymmärtää ja toisaalta, miten kammottavia mokia sitä onkaan tullut tehtyä. 

Olen tutustunut lukuisiin ulkkareille suunnattuihin käytös- ja kulttuurioppaisiin, mutta siitä huolimatta huomaan ymmärtäväni - siis todella ymmärtäväni korealaista kulttuuria ja sen erityispiirteitä varsin huonosti. Toki ulkkarille annetaan paljon anteeksi, ja ystävällinen hymy paikkaa useimmat pikkuvirheet, mutta todellisuudessa oman käytöksen ja ajattelutavan muuttaminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista, että siinä yhden tai edes viiden käytösoppaan läpi kahlaaminen auttaisi ollenkaan. Ja kaiken muun hankaluuden lisäksi oppaat ovat tietysti useimmiten amerikkalaisten kirjoittamia; suomalaisen ja korealaisen kulttuurin eroista onkin sitten lähes mahdotonta löytää mitään kirjallisuutta.


Kuvituksena toimikoot tällä kertaa täysin aiheeseen liittymättömät jättirapuillalliskuvat. Kun jollain verukkeella näitäkin kuvia on esitettävä...

Alkupalaksi lonkeroa kahdella tapaa. Suorat, kiiltävät suitulat ovat kalmarin "kroppaa" ja valkoiset imukuppiosat ovat saman otuksen lonkeroita. Raakana, tietty, jos sitä edes kukaan epäili. 

Lonkeroa ja valkosipulia valkosipulilla. Korealaiset ovat keksineet varsin toimivat makuyhdistelmät: monesti chilipalkoa kastetaan chilitahnaan ja tänään valkosipulia kastettiin valkosipulitahnaan. Blogistin ympärillä taitaa leijailla melkoinen tuoksupilvi...

Kysyin korealaisilta ystäviltäni, mitkä olisivat viisi tärkeintä neuvoa, jotka he antaisivat Koreaan saapuvalle ulkomaalaiselle. Ystävät miettivät pitkään, ja lopulta toinen heistä rohkaistui vastaamaan: "tärkeintä on ottaa huomioon korealaisten ikä. Toiseksi tärkeintä on ikä, kolmanneksi, neljänneksi ja viidenneksikin tärkeintä on ikä". Tämä kuvaa melko naulan kantaan sitä, miten suuri vaikutus iällä - ja toisaalta myös tittelillä- on Koreassa. 

Mutta senhän jo tiesinkin. Sen sijaan viime aikoina olen vasta toden teolla tajunnut, että luultavasti kahdeksankymmentä prosenttia paidoistani ja puseroistani on korealaisen mittakaavan mukaan liian avonaisia. Ja selvennykseksi todettakoon, että en siis kuljeskele ympäriinsä mitenkään erityisen anteliaissa paidoissa, mutta täällä kun kaula-aukko on nimensä mukaisesti kaula-aukko,  siis aukko joka kulkee kaulan ympärillä, ei yhtään alempana eikä tippaakaan avonaisempana. Myöskään hihattomuus ei ole kovin suositeltavaa, edes kesäkuumalla. Sen sijaan säärtä voi näyttää huoletta enemmän kuin itse koskaan kehtaisin; ketään ei oikeastaan kiinnosta vaikka hameen alta hieman vilahtaa alushousut. Viikonloppuna hymyilin itsekseni eräällekin tytölle, joka pitkällisen taiteilun tuloksena sai kyllä minimekossaan istuuduttua, mutta ei sitten lopulta voinutkaan enää nousta seisomaan hameen (tai vyön?) rullauduttua vyötärölle. Lopulta hän keksi asettaa käsilaukun kriittisten paikkojen eteen niin, että pääsi tuoliltaan ylös ilman välitöntä vilautteluvaaraa. 

Pöydän kuningas, king crab. Tai itse asiassa kaksi. 

Ylempi, muhkuraisempi oli Venäjän tuontia, kun taas alempi ja hieman pienempi oli Korean vesiltä noukittua.

Lisäksi vaikeuksia tuottaa jatkuva kieltäytyminen kaikesta tarjotusta. Suomalaisellehan on kohteliasta ottaa, kun tarjotaan; vieraisillakin pitää aina ottaa "pakkopullaa", kun kerran ollaan varta vasten leivottu ja etkö nyt yhden vielä ja... Korealaisittain sen sijaan aina, aina pitää ensin kieltäytyä. Kieltäytymiskierrokset käydään läpi mieluiten pari-kolme kertaa, ja vasta sitten, jos edelleen tarjous on voimassa, voidaan lopulta pitkin hampain jotain hyväksyä. 

Ja kohteliaisuuksista ei tietenkään saisi kiittää. Mistään muustakaan ei oikeastaan tarvitsisi kiittää. Kohteliaisuuden kuullessaan pitäisi vähätellä, olla vaatimaton ja oikeastaan kieltää koko asia. Että ei mulla kyllä ole ollenkaan siniset silmät ja ei, en tykkää itse yhtään tästä uudesta mekosta, tyhmää että menin edes ostamaan...

Ravun "keskiosan" sisällä oli keltaista mössöä; ehkäpä ravun sisälmykset ja keitinvettä tai muuta nestettä. Kyseinen ravun osa on perinteisesti ollut korealaisten keskuudessa arvokas herkku, jota on annettu ainoastaan perheen vanhimmille pojille. Blogistiahan ei varsinaisesti olisi harmittanut, vaikka perinteistä olisi pidetty kiinni tälläkin illallisella...

Jälkkäriksi rapupuuroa. Ravun sisältä valutettu mömmö sekoitettiin riisiin ja kuivattuun merilevään. Järkyttävän suolaista ja voimakkaan makuista, mutta ei sinänsä huonoa. Toisessa versiossa mömmöä oli vähemmän, riisiä enemmän ja seassa myös makeahkoa ravun lihaa; se puuro maistui paremmin. Ehkäpä pääsen huomenna kokkailemaan, sillä saimme vielä doggybagiin yhden jättiravun kotiinviemisiksikin.

Kun itse sitä ajattelisi, että on nimenomaan kohteliasta kiittää. Korealaiset eivät välttämättä kiitä esimerkiksi läheisiä ystäviään tai perheenjäseniään saatuaan lahjan. Saati että nyt kaupan kassalla alettaisiin vaihtorahoista kiittelemään. Olen pitkään yrittänyt salakuunnella, että miten ihmeessä paikalliset hoitavat nämä kauppaostosasiat, kun mielestäni he rahastuksen jälkeen lähtevät suoriltaan kohti ulko-ovea myyjän huudellessa perään "näkemiin". Itseltä kun se kiitos tulee aivan automaationa, kiitos kaupan kassalle ja taksikuskille ja opettajalle ja keittolan emännälle. Mutta ylenpalttinen kiittäminen koetaankin täkäläisittäin jokseenkin hämmentävänä.

Pahin moka on tietysti kutsua vanhempia ihmisiä nimeltä. Tai aloittaa syöminen ennen pöydän vanhinta. Tai kaataa juomia väärin (ja juomankaatosääntöjä on varmaan kymmeniä). Mutta itse asiassa kaikista pahinta taitaa olla se, että aiheutat korealaiselle julkisen kasvojen menetyksen haastamalla hänet keskusteluun, jossa hän joutuu tukalaan tilanteeseen, arvostelemalla häntä muiden edessä tai esittämällä kysymyksiä, joihin korealaisella ei ole vastausta. Paikallisen kulttuurin mukaan on todellakin täysin sallittua heitellä ilmoille hieman valkoisia valheita (tai jopa vähemmän valkoisia) vain säilyttääkseen omanarvontuntonsa ja kasvonsa. 

Ja varmaan jokaiseen kohtaan voin tietämättömänä ulkkarina vetää ruksin kohdalle; been there, done that. Mutta onneksi korealaiset ovat suvaitsevaisia meitä tietämättömiä kohtaan: vilpitön hymy ja ystävälliset eleet paikkaavat moukkamaisimmankin käytösvirheen. Ei se sitten loppupeleissä onneksi olekaan niin justiinsa...

Ja lopuksi vielä pitää mainita, että tämän postauksen myötä blogitekstit lävähtävät aivan uudelle sataluvulle; Jalallakoreasti-tekstejä on kertynyt jo kokonaiset kolmesataa. Huh! Ja vau :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Parasta on karaoke (laulajien, ei henkilökunnan mielestä).

Isäntäväki palasi kotiin ja takaisin arkeen jättäen lomalaiset vielä muutamaksi päiväksi Souliin oman onnensa nojaan. Kännykkäviestien perusteella nälkää ei vieraiden ole toistaiseksi kuitenkaan tarvinnut nähdä ja hotellihuoneesta on uskaltauduttu ulos muuallekin kuin ala-aulaan. Kunpa vielä turhan aikaisin alkanut sadekausi soisi matkaajille muutaman poutaisen päivän, niin Korean reissu olisi mukavasti paketissa. 

Sieltä täältä poimittujen kommenttien perusteella ylös kääntyneitä peukkuja on annettu muun muassa korealaiselle barbeque-illalliselle, mungpapulätty bindaettokille, japanilaiselle kaalipaistos okonomiyakille, mielenkiintoiselle ja laajalle valikoimalle kosmetiikkaa, edulliselle taksilla matkustamiselle sekä erityisesti karaokehuone norebangille, jossa viihdyimme useita tunteja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Jossain siellä Bohemian rhapsodyn ja My heart will go on:in välissä tuli mieleen, että maailman epäkiitollisin työ taitaa sittenkin olla karaokepaikan tiskillä kuuntelemassa epävireisten turistien hoilotusta tuntikaupalla. Mutta pääasia, että meillä kaikilla oli niin mukavaa!

Norebang-klassikko. Niin klassikko, että se piti laulaa kahteen kertaan (voi ei!)

Kauhun sekaista hihitystä on sen sijaan irronnut muun muassa seuraavista vastaa tulleista erikoisuuksista:

Minä ainakin otan olueni jäätelöllä. Kuinkas muutenkaan.

Ja kun vieraat kerran tykästyivät korean bbq:een, niin onneksi grillattavat vaihtoehdot ovat moninaiset. Ettei ehdi kyllästyä yhden reissun aikana...

Istukkakasvonaamio. Pettämätön tuliainen; kevyt ja mahtuu pieneen tilaan!

Karaoken hoilottamisen lisäksi ehdimme myös kierrellä kaupungilla ostoksilla sekä tsekata Changdeokkungin palatsin. Mitään suuria turistikierroksia ei tällä kertaa suoritettu, vaan lähinnä käyskentelimme hotellin läheisyydessä ja ihmettelimme miljoonakaupungin vilinää. Saimmepa sunnuntai-iltana seurata vielä formuloitakin Itaewonin sporttibaarissa. Jalkapallot saivat sen sijaan jäädä väliin, vaikka kuninkaanlinnan eteen viritettyä kisakatsomoa kävimmekin ihailemassa.

Korealaiset lapset rakastavat kesäkuumalla suihkulähteitä. Parhaat versiot ovat sellaisia, joissa vesiputouksista tulee vettä satunnaisessa järjestyksessä ja lapset saavat juosta pitkin kenttää odottaen innokkaasti yllätyskastumista. Kiljunta on kova.


Futiskatsomo oli viritetty hyvissä ajoin ja innokkaimmat fanit olivat levittäneet eväänsä sekä makuualustansa katsomon eteen jo sunnuntai-iltana kuuden maissa, kun peli alkoi maanantaiaamuna kello neljä.

Insa-dongin sunnuntairuuhkaa. 

Korea on turistille kiitollinen matkakohde, sillä täällä on melko pieni mahdollisuus joutua taskuvarkauden uhriksi. Kauppakeskuksen naistenvessa oli varustettu kunnon ehostautumispeileillä ja mukavilla tuoleilla. Ilmeisen äkillisen hädän yllätettyä joku oli jättänyt meikit, kännykän ja hammasharjan pöydälle; kukas ne nyt siitä muka ottaisi...?

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mitäs sitä oikein on tullut tehtyä?

No kaikenlaista sitä on jo ehditty, vaikka viikonloppu ja Korean juhannus ovat vasta alkamaisillaan. Onhan tässä esimerkiksi...

...nautittu paras aamiainen aikoihin: ruisleipää, kahvia ja Aamulehti

...ihailtu maisemia ja peniksiä asiaankuuluvassa puistossa

...syötetty vieraille toukkia (yyyh!)

...ihmetelty paikallisia toimistorakennuksia

...kuvattu Buddhaa

...salakuvattu ajummoja meikkaamassa vuorelle kiipeämistä varten (kun blogistilla siis valui hiki pitkin niskaa, poskia ja selkää, niin tädit tälläsivät itselleen huulipunaa ja silmämeikkiä täyttä häkää. Täytyyhän sitä näyttää nätiltä kiipeilyvermeissäkin?)

...otettu hieman lepotaukoa kramppaaville jaloille

...tarkasteltu maisemia

...esitelty tuplat edestä

...yritetty taas kerran tiputtaa tätä heiluvaa kiveä (kyseinen yritys on tosin kyllä aika laimea...)

...ja ihailtu, kun sadepilvet valuvat vuortenhuippujen päälle.

Ja Korean listan väliaikatilanne on seuraava: bongattuja kohteita ovat muun muassa mätsäävä pariskunta, tatuointi, tönityksi joutuminen, tupakoiva korealaisnainen, länkkärit Gangneungissa sekä ylipainoinen korealainen. Niin sanottuja varmoja nakkeja lienevät vielä Soulissa suurella todennäköisyydellä vastaan tulevat sähköinen vessanpönttö sekä lounassojut. Kisa on siis tiukka ja tasainen aivan viime metreille saakka!

Mutta nyt lähdemme nauttimaan kuninkaallista illallista hanjeonsikin merkeissä. Huomenna auton nokka suunnataan kohti Soulia, kun lisää suomalaisia liittyy riehakkaaseen juhannuksen viettoon. 

Mahtavaa juhannusta kaikille blogin lukijoille!! 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Koreaa listausta

Vieraat ovat jo melkein koneessa. Tai vähintäänkin boardingissa. Koreassa odotetaan malttamattomana ja lasketaan melkeinpä tunteja, että eikös ne vieraat jo tulisi (ja toisi sitä juhlamokkaa mukanaan..). Ajankuluksi piti keksiä jotain pientä kivaa reilun viikon mittaiselle visiitille, joten kehittelimme vieraille Korea-listauksen: listassa on erilaisia enemmän tai vähemmän helposti Koreasta löytyviä ilmiöitä tai asioita, ja aina sellaisen nähdessään voi listaan vetää rastin kohdalle. Lomaviikon päättyessä lasketaan voittaja, ja palkinnoksi saa ainakin mainetta ja kunniaa, mahdollisesti jopa kuivattua mustekalaa tai muuta mukavaa. 

Ja listaus näyttää seuraavalta:

- värjätty koira
- pariskunta mätsäävissä vaatteissa
- lasit ilman linssejä
- tatuointi korealaisella
- sojua lounaalla
- korealaisten tönimäksi / etuilemaksi joutuminen
- tupakoiva korealaisnainen
- konglish (huono englanninnos tai korean ja englannin sekoitus)
- lansimaalainen Gangneungissa (blogisti ja/tai Mies ei kelpaa tähän)
- Mies valittamassa korealaisen oluen huonoudesta
- piknik sillan alla tai parkkipaikalla
- pikkulapsi huutamassa "hello" 
- lihava korealainen
- sähköinen vessanpönttö toiminnoilla
- kehvelikyykky (eli sellainen syväkyykky, missä aasialaiset usein näkee hengailemassa)

Kisan lähtölaukaus pamahtaa maanantaina puoliltapäivin Korean aikaa. Herrasmiessopimuksen mukaisesti käytäntönä on, että kuvaa ei tarvitse välttämättä näkemästään ottaa, vaan rehellisen pelin voimin pelkkä kertomus ja seikkaperäinen kuvailu tilanteesta riittänee. Ja mikäli lista vaikuttaa liian helpolta, saattaa se kasvaa pituutta kesken kisan...

Tänään pidimme ylimääräisen koreantunnin illan ratoksi. Ja jotta sunnuntai-illan opiskelu olisi ekstrarattoisaa, pidimme myös pienen kokeen. Siihen valmistautuminen oli kuitenkin varsin miellyttävää merenrantanäkymineen 30-asteisessa leppeässä kesätuulessa jääkahvin kera. Merivesikin alkaa jo olla uintikelpoista, joskin talviturkki on blogistin osalta edelleen kastamatta. Ehkä ensi viikolla, ehkä...

Korealainen jääkahvi on todellakin mustaa kahvia jäillä. Yllättävän nopeasti siihenkin tottuu, ja kaiken muun hyvän lisäksi kylmä kahvi vielä kaunistaakin...

Muutama rohkea uskaltautui veteen pulikoimaan



Paita sentään oli lyhythihainen, mutta kyllähän nyt uidessa tarvitaan vähintäänkin t-paita, shortsit sekä lippalakki. Parasta on, jos vielä naama on peitetty kokonaan huivilla / hengityksesuojaimella sekä aurinkolaseilla. Tai hupulla ja lierihatulla, kuten tänään todistimme...


Entäpä pienet karaoket rannalla lekottelijoiden "iloksi"?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...