perjantai 6. kesäkuuta 2014

Joskus tarvitaan hyvää sydäntä (Yebisun olutmuseo)

Kaikillehan niitä osuu joskus, paskoja päiviä. Erityisen harmillista se on silloin, kun päivä osuu odotettuun reissuun ja lomapäivää pilaamaan. Perjantaiaamu valkeni siis Tokiossa yhä sateisempana. Ja vaikka sitä olisi miten harjaantunut turisti tahansa, niin kyllä se vähän vetää mielen matalaksi, kun kaikki suunnitellut nähtävyydet, shoppailut ja terassikahvit saa vaihtaa sateenvarjoon ja kumisaappaisiin. Eikä minulla tietenkään ollut käsimatkatavaroissani niitä haisaappaita. Vettä tuli koko päivän niin, että se lainehti kaduilla ja tunkeutui kangastossujen läpi lätsähtäen varpaiden väliin joka askeleella. Eikä kaksi kättä riittänyt pitelemään kassia, sateenvarjoa ja kameraa yhtäaikaa, joten kaikki matkakuvatkin jäivät ottamatta. 

Mutta ruikutus sikseen. Päätin siis uhmata keliä ja lähteä kohti Ebisua sekä Yebisun olutmuseota. Ei muuten ollutkaan ihan helppo homma; ainakin tunnin pyörin ympyrää Yebisu Garden Placella vain päätyäkseni kerta toisensa jälkeen umpikujaan. Lopulta, vinhan pyörimisen ja lätäköiden läpi kahlaamisen jälkeen löysin olutmuseon, jipii. Joka sitten osoittautui kyllä aika pettymykseksi. 

Museon pääanti oli lähinnä olutpulloja ja -laseja vitriineissä.

Lisäksi muutama ihan kiva kuva vanhoilta hyviltä päiviltä. Yebisu-olut on siis peräisin jo vuodelta 1887, jolloin tätä saksalaistyyppistä olutta alettiin valmistaa Japanissa.


Museossa kiertäminen oli kylläkin ilmaista hupia, ja pienestä maksusta saatavilla oli myös opastettu kierros, mutta pelkästään japaniksi. Päätin siis, etten turhaan odottele mitään turistikierroksia, vaan lähden kartoittamaan museon omin päin. Ja se totta tosiaan olikin helppo homma, nimittäin "museo" koostui yhdestä ainoasta huoneesta, jonka seinällä kulki vitriinissä erilaisia Yebisu-olutpulloja ja ylempänä aiheeseen liittyviä tauluja sekä lyhyet opastekstit. 

Museon kiertämiseen kului aikaa siis noin viisi minuuttia. Kierroksen aikana opin, että olutta on juotu, juu, ja kieltolakikin on ollut. Ja ravintolavaunussa on saanut olutta. Ja että 1800-luvulla se maksoi kymmenen kertaa enemmän kuin annos nuudeleita. Eikä sitten paljon muuta. Museon vaatimattomuudesta huolimatta odotin innoissani pääseväni kuitenkin olutmaistiaisten kimppuun; muutamalla eurolla piti olla saatavilla olutmaistiaisia yhteensä neljästä eri tuotteesta. Mutta kuten päivän teemaan kuului, ei tämäkään asia onnistunut ihan niin kuin kuvittelin. Nimittäin olutmaistiaiset oli varattu ainoastaan kierrokselle osallistuneille asiakkaille. Olisi siis pitänyt kuunnella 40 minuuttia (opastaulu kertoi kierroksen kestävän niin kauan!!) japaninkielistä selostusta maistiaisten ääreen päästäkseen. Pah, sanoi blogisti. Pitäkää kaljanne. 

Jo aivan 1900-luvun alussa japanilaisissa junissa lanseerattiin ravintolavaunu. Vaunun valikoimaan kuului muun muassa omelettia ja olutta. 


Viehkot japanittaret mainostamassa olutta. En ollutkaan aikaisemmin tiennyt, että Japanissa oluen valmistus ja juonti kiellettiin toisen maailmansodan loppupuolella.
Kalja-makkara-yhdistelmä päätyi ihan sarjakuviin asti

Henkilökohtainen suosikkini oli kuitenkin tämä veivattava soittorasia. Ei aavistustakaan, miten tämä olueen liittyi, mutta hauska vempain joka tapauksessa.

Mutta maistelualueen vieressä oli kuitenkin baari, josta sai erityisillä Yebisu-rahoilla lunastettua itselleen olutta ja pientä palan painiketta. Baarin edessä oli automaatti, johon piti lykätä rahaa. 400 jeniä vastasi aina yhtä yebisu-kolikkoa, ja yhdellä kolikolla sai yhden oluen, muutamalla kolikolla sai jo hampurilaisen oluen kyytipojaksi. Hetken harkittuani päätin maistaa amber alea väriltään muistuttavan Yebisu Kohaku -oluen ja kyytipojaksi haukata pienen yhdistelmäannoksen grillattua naudan ja savustettua possun sydäntä. 

Olut oli - ylläri ylläri - aika pettymys. Vaikka tyypillisesti olen pitänyt japanilaista Asahia ja Kiriniä korealaisoluita parempina, tipahti Yebisu kyllä astetta alempaan kastiin. Ei se pahaa ollut, mutta siitä on vaikea keksiä mitään erityisen positiivistakaan luonnehdintaa. 

Mutta sitten, noin kello puoli kaksi iltapäivällä koko tarinan kulku muuttui: eteeni tuotiin houkutteleva annos sydämiä, ja sillä hetkellä totesin koko ärsyttävän päivän väistyneen taka-alalle. Ruoka oli kertakaikkisen taivaallisen makuista! Molemmat sydämet - sekä savustettu possu että grillattu nauta - olivat täydellisen pippuroituja, suolaisia, savuisia, meheviä ja kertakaikkisen maistuvia. Tiedä sitten, oliko olosuhteillakin osuutta asiaan, sillä ruokaillessani yksin hiljaisuudessa, punaista seinää tuijottaen sain keskittyä nauttimaan pelkästään ruoasta.

Kyllä jokaisella kunnon ravintolalla pitää olla oma raha. Mahtaisiko Afrikan tähti -rahat mennä täydestä?


Olutta ja sydäntä yhdelle. Koko annoksen hinta (päivän kurssin mukaan) 5,72 euroa.

Täydellinen makuelämys

Siispä pari hyvää sydäntä todella käänsi sateisimmankin päivän puolelleen. Vinkkinä kaikille Tokioon matkaaville: menkää Ebisun juna-aseman lähellä olevaan Yebisu-olutmuseoon. Museon tosin voitte unohtaa, mutta maistakaa niitä sydämiä! Ja tämä taivaallinen ruokailukokemus maksoi siis kokonaiset 2,86 euroa. Taidan mennä illalla uudestaan. Ja huomenna. 

8 kommenttia:

  1. Voi noita sun aterioitas. Minulla olis jäänyt sydämet syömättä. Sydämetkin. Tässä blogissa koen olevani estoisuuden huipentuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah :D Mutta eikös näytäkin ihan hyvältä! Ja mä lupaan, että josset olisi tiennyt, että lautasella on sydäntä, olisit ihan varmasti syönyt tosi hyvällä ruokahalulla; se oli vähän kuin jotain tosi hyvää ja vähän savuista leikkelettä, sellaista pippurileikettä, jota voi laittaa leivän päälle! Eli ei ollenkaan mitään ihmeellistä, ei limaista tai narskuvaa tai suussa liikkuvaa... ;)

      Poista
  2. Musta tuo nayttaa hyvalta vaikka sydamet ei ihan ekana tulekaan mieleen kun ravintolassa, onneksi paiva kaantyi hyvaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä. Sade vähän lannisti vielä iltaa, mutta muuten suunta oli kyllä ylöspäin!

      Poista
  3. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin =) Ja joo, en minäkään sydämiä söisi (en syö lihaa ylipäätään), mutta onpa kaunis annos - hintakin kokolailla kohdillaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ainakin hintansa väärtti :D Suorastaan hävettävän halpaa noin hyväksi annokseksi, vaikka pieni olikin...

      Poista
  4. Voi surkeus noita ilmoja. :-( Toivottavasti muuttuvat paremmiksi!

    Sydän ei ole minunkaan herkkua. Kerran bongasin anopin tekemästä kanaruoasta sydämen, ja ruokahalu katosi saman tien. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota olisi sydämeksi välttämättä tunnistanut, jos ei olisi tiennyt. Eilen illalla maistoin uudellen possun sydäntä eri paikassa, ja se kyllä maistui vienosti sisäelimille, lähinnä maksalle, mutta ei kuitenkaan huonolle sekään.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...