sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lauantai-illan huumaa

Aloitimme lauantain Tokio-urakan vaihtamalla hotellia Shibuyan alueelle. Vaihdos oli varsin onnistunut, sillä Shinagawan hiljetessä viikonloppua kohden pääsimme eläväisemmälle alueelle lyhyen kävelymatkan päähän sekä Shibuyan että Harajukun ostosmahdollisuuksista. Hotellimme sijaitsi mainiolla paikalla ja tarjosi yllättävää luksusta muun muassa huonehintaan kuuluvalla pienellä mutta ylellisellä sauna-/spa-osastolla, kätevällä tyynygallerialla sekä ilta-aikaan tarjotuilla nuudeleilla. Aamupalallekin oli loihditty mukavaa vaihtelua tyypilliseen aasialaiseen valikoimaan, sillä saatavilla oli muun muassa vohveleita suklaakastikkeella ja kermavaahdolla. Ne on ne pienet asiat, jotka saavat blogistin tyytyväiseksi! 

Saunaosastolla oli ihana käydä rentoutumassa pitkän, ulkona kävellyn päivän jälkeen. Ensimmäistä kertaa ikinä katselin saunassa televisiota ja olipa löylyhuoneessa ihka oikea kiuaskin, jonka päälle uskaltauduin lopulta heittämään puoli kuupallista vettä kunnon löytyjen toivossa. Löylyt jäivät aika olemattomiksi, mutta muuten sauna oli kyllä varsin mukaviin asteisiin lämmitetty. Pikkuinen allasosasto sisälsi sekä kylmäaltaan että lämpimän mineraalialtaan, jossa erityisen ilahduttavia olivat veden pinnalla kelluvat oikeat sitruunat!

Lauantai-illan huumaa japanilaisteinien suosimassa viihdehallissa; ensimmäisenä kokeilun alle pääsi rumpupeli, jossa rumpuja hakattiin monitorissa vilahtavien palluroiden sekä kaiuttimista kantautuvan renkutuksen tahtiin.

Reissun parhaat naurut tarjosi purikura eli valokuvakoppi, jossa poseerataan muotikuvaustyyliin. Kuvauksen jälkeen räpsyjä pääsi muokkaamaan tietokoneella mieleisekseen; tosin kone osaa jo heti automaattisesti muuttaa muun muassa silmät jättisuuriksi, lisätä poski- ja huulipunaa (myös miehille) sekä tasoittaa ihon ja suoristaa hampaat. Kaikki tämä, ilman kirurgin veistä tai meikkitaiteilijaa, mahtavaa!

Lopputulos kävisi ihan muotilehden kannesta. Autenttisuutta lisäsi vielä kuvankäsittelyssä lisäämämme tekstit ja taustaefektit.

Jostain syystä purikura-koppien suhteen japanilaiset harrastavat syrjintää; naiset ja pariskunnat sallitaan, mutta yksinäiset miehet eivät saa käydä teettämässä itsestään söpöilykuvia. Höh.


Saunomisen ja kylpemisen jälkeen lähdimme kohti Shibuyan asemaa etsimään sopivaa illallista ja hauskaa ajankulua. Molempia löytyi suhteellisen helposti: (ensimmäinen) illallinen nautittiin Tengu-izakayassa (kiitos vinkistä Rva Kepposelle!), jossa herkuttelimme muun muassa vartaassa grillatuilla possun poskilla, gyoza-nyyteillä ja hanhenmaksa-pekonivartailla. Pienen shoppailu- ja pelihallikierroksen jälkeen jatkoimme vielä yömyssyille Shibuyan hiljaisemmille kujille, tunnelmalliselle Nonbei Yokocholle, eli vapaasti suomennettuna "juoppokujalle". Nonbei Yokocho koostuu noin neljästäkymmenestä mikrokokoisesta baarista sullottuna muutaman kymmenen metrin kadunpätkän varteen, heti metroraiteiden katveeseen. Tunnelma ja rakennukset muistuttavat elävästi sotaa edeltävää Tokiota, ja useimpiin baareista ja izakayoista mahtuu vain 5-8 asiakasta kerrallaan. Onnekkaasti olimme liikkeellä ajoissa, joten löysimme baarijakkarat viiden asiakaspaikan baaritiskiltä, jossa nautimme yhdet kuunnellen Stevie Wonderia ja jutellen niitä näitä kahden muun asiakkaan kanssa. 

Nonbei Yokochon varjoinen kuja. Alue käsittää kaksi samansuuntaista pientä kujaa, sisempänä (lähempänä junaraiteita) sijaitseva on leveydeltään ehkä kaksi metriä. Jokaisen pienen oven takaa paljastuu muutaman asiakkaan vetävä pikku ruoka- ja juomapaikka. 

Ensimmäinen paikka olikin saavuttuamme täynnä, nimittäin paikalla oli yhteensä neljä asiakasta ja baarimikko. Enempää ei mahtunut; ei, vaikka kuinka käyttäisi rexonaa.

Koko baari mahtui käytännössä yhteen kuvaan.


Yokochon alue alkoi kiehtoa meitä yhtä enemmän, ja baarimikon ojennettua meille alueen esittelyvihkosen, päätimme vielä kokeilla onneamme naapurin suhteen; löytyisiköhän jostain vielä kahden takapuolen mentävä vapaa paikka...ja löytyihän se. Seuraava kohteemme oli yhtä pieni, mutta tunnelmaltaan aivan erityyppinen keittokeittiö. Mahduimme sisään juuri ja juuri jo paikalla olleiden kahden japanilaismiehen lisäksi, ja sympaattinen kokkitäti esitteli meille tarjolla olevan ruokalajin. Keskellä pöytää oli iso, neliön mallinen kattila täynnä keittoa, jossa lillui mitä erikoisimpia sattumia; retikkaa, paksuja udon-pötkylöitä, anjovispullia, violetteja ja kolmionmuotoisia perunakakkuja sekä valkoiselta vaahdolta näyttävää, kalamaista kuutiota. Täti selitti valkoisen vaahdon olevan haita, mutta miehen kanssa tulimme siihen tulokseen, että hain lisäksi kuutio koostui ehkäpä vaahdotetusta valkuaisesta tai muusta pesusienimäisestä raaka-aineesta. Maku oli miedon kalamainen. Violetit, sitkeät kolmiot osoittautuivat japanilaisten omaksi laihdutusruoaksi, konjac- (tai konnyak-) perunasta tehdyksi massaksi. Kuulemma erittäin vähäkalorista, josta syystä sopii myös dieettaaville japanittarille mainiosti. 

Isosta, neliön mallisesta keittoastiasta sai valita mielensä mukaiset sattumat kippoon, jonka täti lämmitti erikseen kaasuhellalla liemen kera. 

Intiimiä tunnelmaa. Kaikki tarvittava oli käden ulottuvilla.

Täti valitsi sattumiksi retikkaa, anjovispullia sekä haivaahtoa. Lisäksi nokare väkevää, japanilaista sinappia. Anjovispullat yllättivät herkullisuudellaan, retikka taasen maistui erehdyttävästi lantulta. Haivaahto sen sijaan oli melko omituista tavaraa. Lisäksi saimme maistaa lopuksi vielä yhden konjakki-palasen, eli violetin, tahmean perunakakun.


Keitto oli melko erikoista, joskin ihan maistuvaa iltapalaa. En nyt välttämättä moista annosta varten lähtisi erikseen Tokioon matkaamaan, mutta olin kuitenkin äärettömän tyytyväinen löytäessäni taas kerran jotain uutta ja ihmeellistä maistettavaa. Lisäksi symppis kokkitäti veti pisteet kotiin haparoivalla englannintaidoillaan ja sydämellisellä palvelullaan. Kaiken kaikkiaan Nonbei Yokocho ei välttämättä ole kaupungin hinta-laatusuhteeltaan paras iltaruokapaikka, mutta tunnelmassa ja autenttisuudessaan se päihitti aikaisemmat izakayat sata-nolla.

14 kommenttia:

  1. Hauskat ilmeet tuossa täynnä olleessa baarissa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli porukkakin, vaikka baarimikko puhui vain pari sanaa enkkua. Asiakkaana oli sen sijaan englantilais-japanilainen tyyppi, joka sitten toimi välillämme tulkkina :)

      Poista
  2. Sattumien soppa näyttäisi olevan oden! n__n Kyseessä on hyvin tyypillinen erityisesti kylmään vuodenaikaan nautittava japanilainen ruoka. Liemessä lilluvat sattuvat vaihtelevat jonkin verran alueen mukaan, samaten liemen koostumus on idässä ja lännessä hitusen erilainen. Valkoinen kalakakkunen puolestaan on nimeltään hanpen, siinä on mössöksi puristettua kalaa ja yamanoimo-nimistä japanilaista jamssia. Haista tehty hanpen on nykyisin vähäsen gourmet-statuksen omaava, halvempana raaka-aineena voidaan käyttää esim. seitiä. Terveisin odenin ystävä. (^^)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, kiitos! Tuo kalavaahto olisi jäänyt vaivaamaan mua, josset olisi kertonut :) Konnyaku-perunan sentään osasin googlettaa, mutta tuota haihommaa en edes tiennyt, että millä hakusanalla sitä etsisi...

      Poista
  3. Täällä olisi tarjolla vatsalaukkukeittoa, sisälmysrullaa ja lampaanpäätä. Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kuulostaa ihan mun jutulta (not)... vaikka lampaanpäähän voisi olla ihan hyvää, paitsi että en oikein ole lampaanlihan ystävä yleensäkään. Jätetään siis ensi kertaan, jooko...

      Poista
  4. Ihana postaus, kiitos! Saako tarkemmin udella hotellitietoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Shibuyan hotelli oli Dormy Inn Premium Shibuya Jingumae. Ihan kiva hotelli, aika uudehko ja sijainti oli plus plus (hintaan nähden, nimittäin samoilta mestoilta oli vaikea löytää mitään kohtuuhintaista järkevää hotellia). Huoneet olivat pienet, mutta niinhän ne taitaa olla ihan kaikissa Tokion tavallisissa hotelleissa, joten nuo pienet luksukset sitten korvasivat kivasti sitä tilanpuutetta. Eikä siellä hotellissa nyt muutenkaan liikaa aikaa vietetty, joten eihän se haitannut. Ihan kiva pikkuhotelli kohtuubudjetille.

      Poista
  5. Mä olin jotenkin onnistunut vahingossa poistamaan sun blogin mun lukulistalta ja nyt vasta huomasin mokani. Siksi nyt vasta siis tulen kateena ihailemaan teidän Japanin matkaa (ja lukemaan muutaman viikon verran sun kirjoituksia)! Mahtavia kuvia. Varsinkin tuo hämyinen kuja herätti jos jonkinlaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kirjoitukset kyllä säilyy täällä, nou hätä :D
      Hämyinen kuja oli hauska löytö niinkin keskeisellä paikalla Tokiossa; Shibuya taitaa olla yksi niitä vilkkaimpia alueita ja ihan kivenheiton päässä on mm. maailman suurin/kiireisin jalankulkuristeys Shibuya crossing. Mutta sitten tämä sivukuja oli kuin toisesta maailmasta!

      Poista
  6. Olipahan ikimuistoinen lauantai-ilta! :-) Harvemmin sitä tuota kaikkea pääsee kokemaan, varsinkaan yhden illan aikana. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purikura oli ehdoton suosikki :D Se kopissa poseeraaminen oli hassua ja vielä hassumpaa oli koneen automaattisesti "korjaamat" naamat :DD Näytettiin ihan joltain nukeilta.

      Poista
  7. Mitäs pidit Tengusta?
    Harmitti vietävästi, että en ehtinyt käymään Tengussa Tokion reissullani. Gyozat olivat aikoinaan siellä hyviä, samoin tsukunet eli kanalihapullat, paistettu juusto ja sellaiset pienet kunnon lihapalat olivat suussasulavia. Ilmeisesti Tengu on kuitenkin ketjuna laskusuunnassa ja toimipisteiden määrä vähenemään päin :(

    Mielenkiintoisen sopparavintolan löysitte. Minusta tuo haivaahto on aika mautonta, tuosta retiskasta opin pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tengu oli huippubongaus, kiitos siitä!! Erityisesti ne possunposkivartaat oli mahtavia, mutta syötiin kyllä paljon muutakin herkkua, just niitä kananjauhelihajuttuja ja muuta. Oli huippuhyvää ja tosi edullista kaiken muun lisäksi. En vaan tajunnut japanilaisten hinnoittelua; yksi neljän palasen possunposkivarras maksoi 87 jeniä, kun muutama raaka kaalinlehti misotahnalla maksoi 370 jeniä (tai jotain sinnepäin), ei ihan mennyt mun ajatuksen mukaan... Mutta sehän tarkoitti sitä, että samaan rahaan sai enemmän herkullisia vartaita :D
      Tuo Shibuyan Tengu oli ainakin ihan täynnä ja porukkaa jonotti rappusissakin.

      Retikkaa tarjoillaan niin paljon Koreassakin, että siihen olen jo tottunut (vaikka meilläpäin se on hieman eri makuista). Haivaahto ei noussut minunkaan ykkössuosikiksi; aika mautonta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...