maanantai 23. kesäkuuta 2014

Parasta on karaoke (laulajien, ei henkilökunnan mielestä).

Isäntäväki palasi kotiin ja takaisin arkeen jättäen lomalaiset vielä muutamaksi päiväksi Souliin oman onnensa nojaan. Kännykkäviestien perusteella nälkää ei vieraiden ole toistaiseksi kuitenkaan tarvinnut nähdä ja hotellihuoneesta on uskaltauduttu ulos muuallekin kuin ala-aulaan. Kunpa vielä turhan aikaisin alkanut sadekausi soisi matkaajille muutaman poutaisen päivän, niin Korean reissu olisi mukavasti paketissa. 

Sieltä täältä poimittujen kommenttien perusteella ylös kääntyneitä peukkuja on annettu muun muassa korealaiselle barbeque-illalliselle, mungpapulätty bindaettokille, japanilaiselle kaalipaistos okonomiyakille, mielenkiintoiselle ja laajalle valikoimalle kosmetiikkaa, edulliselle taksilla matkustamiselle sekä erityisesti karaokehuone norebangille, jossa viihdyimme useita tunteja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Jossain siellä Bohemian rhapsodyn ja My heart will go on:in välissä tuli mieleen, että maailman epäkiitollisin työ taitaa sittenkin olla karaokepaikan tiskillä kuuntelemassa epävireisten turistien hoilotusta tuntikaupalla. Mutta pääasia, että meillä kaikilla oli niin mukavaa!

Norebang-klassikko. Niin klassikko, että se piti laulaa kahteen kertaan (voi ei!)

Kauhun sekaista hihitystä on sen sijaan irronnut muun muassa seuraavista vastaa tulleista erikoisuuksista:

Minä ainakin otan olueni jäätelöllä. Kuinkas muutenkaan.

Ja kun vieraat kerran tykästyivät korean bbq:een, niin onneksi grillattavat vaihtoehdot ovat moninaiset. Ettei ehdi kyllästyä yhden reissun aikana...

Istukkakasvonaamio. Pettämätön tuliainen; kevyt ja mahtuu pieneen tilaan!

Karaoken hoilottamisen lisäksi ehdimme myös kierrellä kaupungilla ostoksilla sekä tsekata Changdeokkungin palatsin. Mitään suuria turistikierroksia ei tällä kertaa suoritettu, vaan lähinnä käyskentelimme hotellin läheisyydessä ja ihmettelimme miljoonakaupungin vilinää. Saimmepa sunnuntai-iltana seurata vielä formuloitakin Itaewonin sporttibaarissa. Jalkapallot saivat sen sijaan jäädä väliin, vaikka kuninkaanlinnan eteen viritettyä kisakatsomoa kävimmekin ihailemassa.

Korealaiset lapset rakastavat kesäkuumalla suihkulähteitä. Parhaat versiot ovat sellaisia, joissa vesiputouksista tulee vettä satunnaisessa järjestyksessä ja lapset saavat juosta pitkin kenttää odottaen innokkaasti yllätyskastumista. Kiljunta on kova.


Futiskatsomo oli viritetty hyvissä ajoin ja innokkaimmat fanit olivat levittäneet eväänsä sekä makuualustansa katsomon eteen jo sunnuntai-iltana kuuden maissa, kun peli alkoi maanantaiaamuna kello neljä.

Insa-dongin sunnuntairuuhkaa. 

Korea on turistille kiitollinen matkakohde, sillä täällä on melko pieni mahdollisuus joutua taskuvarkauden uhriksi. Kauppakeskuksen naistenvessa oli varustettu kunnon ehostautumispeileillä ja mukavilla tuoleilla. Ilmeisen äkillisen hädän yllätettyä joku oli jättänyt meikit, kännykän ja hammasharjan pöydälle; kukas ne nyt siitä muka ottaisi...?

10 kommenttia:

  1. Olut ja jäätelö???
    Hmmm....kylmä olut ja jääkapikylmä fazerin sininenkin sopii hyvin yhteen....taidan jättää kuitenkin kokeilematta :)
    Ollaanko siellä(kin) jalkapallofaneja?? Mulla jäis kyllä nuo kisakatsomot kokeilematta - vaan jääpä kotikatsomotkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta fazerihan sopii vaikka lihapullien kanssa :D
      Mä en kyllä tuohon olutjäätelöyhdistelmään innostunut, vaikka mistäs sen tietää, kuinka hyvä kesäherkku se olisikaan.
      Jalkapallo on täällä kohtalaisen suosittua, ei tosin läheskään niin iso juttu kuin baseball. Multa jää useimmiten molemmat katsomatta...

      Poista
  2. Taallakin syodaan naudasta grillattuna tuota ihan samaa osaa, nimella chinchulin. Ei ihan mun juttu... ;) Ja yks jalkkari on viski ja vaniljajade, mutta en tieda, mista tuo alunperin on kotoisin. Mieluummin karsin viskini raakana, jos niikseen tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viskin kanssa voisi jäätelö mennäkin, mutta jotenkin tuo olut ei vain houkuttele. Olutjäätelöä voisin maistaa (oluen makuista jäätelöä) mutta en kuitenkaan olutta jäätelöllä... Jäätelö kuuluu kahvin kanssa, tai pelkältään!

      Poista
  3. :D Voihan hassut, jaatelöolut ja tuo nautaruoka ei ihan kauheasti houkuttele mutta ehka mun makuaisti on viela Korean mittapuun mukaan kehittymatön.....taallakin lapset rakastaa tuota samaa huvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä osaa kommentoida tuota kehittymätöntä makuaistia, sillä en itsekään ottanut maistiaisia kummastakaan lajista! :D

      Poista
  4. Kyllä paatuneempikin matkailija hätkähtää, kun lautaselle tulee peräsuoli ja naamalle asetellaan istukka :D Huh, sanon minä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, minähän kerään tässä pisteet vallan ehtoisana emäntänä, kun noin hyvää kohtelua on vieraille tarjolla :D (kohta ne viimeisetkin vierailulennot perutaan...)

      Poista
  5. Voi näitä sun juttuja taas. :-D Ei luulisi vieraiden ihan hevillä unohtavan, että tuli käytyä Koreassa. :-)

    Mun pitäisi varmaankin juoda tarpeeksi monta olutta, että uskaltaisin mennä laulamaan karaokea. Kerran olen ollut laivalla kahden kaverin kanssa laulamassa, ja silloinkin hommaa oli pohjustettu sopivasti. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään _ikinä_ laula karaokea, mutta tuo norebang on eri, kun siellä ei kukaan ole kuuntelemassa. Ollaan vaan pienellä porukalla sillä kopissa. Ja muuten korealaisten karaoke on siitä kiva, että laulaessa se laulajan ääni tulee jotenkin tosi hiljaa tai pehmeästi läpi, ei silleen "ihan kaikki virheet ja epävireisyyden paljastaen", niinku Suomessa. Eli siis toisin sanoen se ääni ei kuulu niin hyvin niin kukaan ei saa selvää, että miten huonosti tarkalleen ottaen tässä lauletaankaan. Plus että koko porukka tietysti laulaa joka biisin, niin ketään yksittäistä ei voi syyttää huonosta suorituksesta :D Kokeile joskus, jos on mahdollisuus!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...