keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Uudet 11 juttua korealaisista (ja vähän bloggaristakin)

11-haaste kiertää ahkerasti blogimaailmassa. Olen jo muutamaan otteeseen vastaillutkin kyseiseen haasteeseen, mutta ainahan niitä uusia asioita mahtuu blogiin! Tällä kertaa haaste lensi Koreaan Johannalta Jellonaelämää -blogista. Ja kuten aikaisemminkin, otan taas haltuuni blogistin oikeuden muuttaa sääntöjä sen verran, että kerron itseni sijaan 11 satunnaista asiaa korealaisista, Koreasta ja muusta aihepiiriin liittyvästä. Luvassa siis superpitkä postaus!!

1. Koreassa on yksi kehittyneiden maiden alhaisimmista syntyvyyksistä. Vuonna 2010 syntyvyys oli 1,2 naista kohden, mikä on jopa vähemmän kuin aggressiivista yhden lapsen politiikkaa ajavassa Kiinassa. Korean valtio on täten yrittänyt keksiä uusia, innovatiivisia tapoja nostaa syntyvyyttä ja lanseerasi muun muassa "perhepäiväksi" kutsutun jokakuisen keskiviikon, jolloin Terveysministeriön toimistossa valot sammutetaan kello 19 ja työntekijöitä kehoitetaan lähtemään aikaisin kotiin (lapsentekoon). Blogisti jäi miettimään, josko superahkerat korealaiset työntekijät voisivat hoitaa lapsenteon siinä toimistossa, valojen ollessa sammuksissa, ja jatkaisivat sen jälkeen vielä työpäivää?

2. Näin tänään erään neidon treenaavan kuntosalilla kiilakorkosandaaleissa.

3. Ehkäpä luit iltapäivälehdestä alkukesästä jutun etelä-korealaisista "bacchus-leideistä"? Energiajuomakaupittelut ovat kuitenkin jo mennen talven lumia, sillä nyt raportoidaan vastaavasta ilmiöstä vaellusharrastuksen yhteydessä, kun korealaiset vaellusreititkin ovat muuttuneet yllättäen punaisten lyhtyjen alueeksi. Bacchus-energiajuoman sijaan nämä leidit kaupittelevat vaeltajille kahvia (muun muassa). Kannattaa siis olla tarkkana, kenen seurassa lähtee vuorelle kiipeämään, ja etenkin, keneltä siellä kahvinsa ostaa...

4. Korealainen ystäväni ei meinannut mitenkään uskoa, että Suomessa voi mennä järveen uimaan. "Are you serious!? Can you really swim in the lake!!??" Vähän epäselväksi jäi, että mikä siellä järvessä olisi niin epäilyttävää, etteikö sinne voisi mennä, mutta ilmeisesti järvien oletetaan olevan varsinaisia kuralätäkköjä ja kaikkien bakteerien pesimäpaikkoja. Ja totta puhuen, en minäkään uisi korealaisissa järvissä.


Näyttää kyllä vaaralliselta, mutta jos kuitenkin pulahtaisin...


5. Korealaiset setelit ovat arvoltaan pieniä. Setelivalikoimassa löytyy 1000, 5000, 10 000 ja 50 000 setelit, jolloin siis maksimiseteli on arvoltaan noin 36 euroa. Jossain vaiheessa oli olemassa myös 100 000 wonin seteli, mutta sittemmin se vedettiin takaisin. Ja jo 50 000 wonin seteleitä suoltavaa pankkiautomaattia on melko hankalaa löytää, josta syystä lompakko on aina paksu, vaikka käteistä tosiasiallisesti olisikin vain ihan vähän mukana.

6. Nettiostokset ovat äärimmäisen suosittuja korealaisten keskuudessa. Lähes mitä tahansa voi tilata netin kautta, kuljetus sisältyy yleensä hintaan ja paketti saapuu naurettavan nopeasti perille. Käytännössä tilaat jotain nettikaupasta ja maksat paketin pankkiautomaatilla samana päivänä, niin paketti saapuu yleensä 1-2 päivän kuluessa kotiovellesi tai taloyhtiösi pakettivarastoon. 


Näiden setelien myötä sitä viimein tajuan sen suomalaisen sanonnan "rahaa on niin, ettei p***lle taivu". Totta, ainakin Koreassa.


7. Valtaosa korealaisista (ja aika moni ulkomaalainenkin) kuuluu Korean kansalliseen sairausvakuutusjärjestelmään. Jos olet työssäkäyvä, työnantajasi maksaa yleensä puolet vakuutuksesta, joka takaa samalla myös sen, että työnantajallasi on vapaa pääsy kaikkiin terveystietoihisi ja sairaushistoriaasi, eli käytännössä pomosi tietää varsin hyvin sekä peräpukamaoperaatiostasi että myös psykiatrikäynneistäsi.

8. Korealaisilla on oma sana läheisyyttä ja ystävyyttä kuvaavalle kosketukselle: skinship. Skinship tarkoittaa paitsi vanhemman ja lapsen välistä läheisyyttä, myös saman sukupuolen toisilleen osoittamaa ystävyyttä, eli toisin sanoen poikia kävelemässä käsi kädessä tai silittämässä toisen reittä: ystävyyttä ja läheisyyttä osoitetaan ihokosketuksella, eivätkä korealaiset tässä yhteydessä juurikaan erittele "yksityisiä" ihoalueita ja "julkisia" ihoalueita, vaan iho on ihoa, ihan siellä sisäreidelläkin... Sen sijaan eri sukupuolta edustavien kesken, vaikka kyseessä olisi seurusteleva pariskunta, ei moista koskettelua näe julkisesti juuri koskaan.

9. Markkinamiehet keksivät kaikenlaista. Kuten purppuraisia porkkanoita tai kaloritonta vettä. (juu, luit oikein, se vesi on nimeltään "low calory diet water").


Koreasta voi löytää vaikkapa purppuranvärisistä porkkanoista tehtyä mehua. (kiitos kuvalainasta E:lle)

10.  Korealaiset naiset eivät koskaan, ikinä, laske laukkuaan lattialle tai maahan. Itse olen useasti laskenut oman käsilaukkuni epähuomiossa lattialle, josta välittömästi joku korealainen tulee nappaamaan sen ylös. Ravintoloissa käsilaukulle tuodaan usein oma jakkara tai tuoli. 

11. Vihreää teetä voi laittaa joka paikkaan. Myös vessapaperiin. Kokeiltu ja hyväksi havaittu.


Vihreä tee -vessapaperi. Suosittelen.


Ja seuraavaksi vielä Johannan yksitoista kysymystä blogistille vastauksineen. Tällä kertaa jätän itse haastamisen väliin, sillä olen jo kierrättänyt haastetta muissakin blogeissa, mutta tämä on toki vapaasti kenen tahansa poimittavissa! Ja mikäli nappaat haasteen, niin olisi kiva, jos voisit linkittää postauksesi kommentteihin.

1. Miltä tuntuu asua muualla kuin Suomessa? Tai jos asut Suomessa, voisitko kuvitella asuvasi jossain toisessa maassa?
- Useimmiten mukavaa ja mielenkiintoista, mutta joskus vaikeaa ja turhauttavaa. Kaipaan koti-Suomeen, mutta toisaalta alan myös kotiutua hiljalleen Koreaan: esimerkiksi eilen saapuessani Soulista linja-autolla Gangneungin asemalle, totesin bussista astuessani, että "onpa ihanaa olla kotona"! Ulkomailla asuessa on avoimempi uusille asioille joka päivä; Suomessa asuessa taas tuntuu, kuin välillä kulkisi "laput silmillä".

2. Missä ympäristössä tunnet olosi kotoisaksi?
- Omassa synnyinkodissani, joka ei ole ollut varsinainen asumiskotini enää 12 vuoteen, mutta jossa edelleen avaan tottuneesti jääkaapin tai oikaisen sohvalle torkuille. Olen siis kuin kotonani.

3. Mikä on parasta arjessasi?
- Aamupala ja aamukahvi tai hyvin sujunut kuntosalitreeni. Mutta kaikista parasta on se, että arjen voi jakaa tärkeän ihmisen kanssa.

4. Mikä oli lapsuutesi lempileikkipaikka?
- Lämmöllä muistelen leikkikenttää vanhan kansakoulun pihalla; olin vielä alle kouluikäinen, jolloin koulun piha oli varsin jännittävä paikka ja leikkikentän Katja-ohjaaja sekä eväshetki keittolan rappusilla oli maailman parasta.

5. Mitä uutta haluaisit oppia?
- Lisää korean kieltä. Ja kaikkea sellaista pientä kivaa, kuten vaikkapa surffausta tai korealaisen ruoan saloja tai valokuvausta...

6. Mitä kirjaa luet nyt ja voisitko suositella sitä?
- Tällä hetkellä luen Tuomas Kyrön 700 grammaa. En ole vielä kovinkaan pitkällä, joten suosittelut tulkoot vasta myöhemmin. Omasta mielestäni Kyrön kirjoitustyyli on suorastaan raivostuttava, mutta sitten kuitenkin aika...koukuttava. Hmph.

7. Oletko aamuvirkku vai yökyöpeli?
- Ehdottomasti aamuvirkku. Herään joka arkiaamu puoli seitsemän, viikonloppuisin yleensä seitsemän ja kahdeksan välillä. Olen aamuisin tuottavimmillani ja työnteko sekä kotihommat sujuvat parhaiten ennen lounasta. Opiskeluaikoina oli aivan turha edes yrittää lukea tenttiin enää iltaseitsemän jälkeen; aivot menee jumiin iltaa kohden.

8. Mikä on suosikkisarjasi tai -elokuvasi?
- Elokuvista ehkä ikisuosikit Indiana Jones ja tuomion temppeli sekä Star Warsin ensimmäinen osa (se vanha, siis). Uudemmista elokuvista olen tykännyt muun muassa Grand Budapest Hotelista. Sarjojen osalta Solsidan on ihan ehdoton. Lisäksi olen ahminut Parks and Recreationin, Curb your enthusiasmin sekä Modern familyn suurella ruokahalulla. Ja täytyy myöntää, että seuraan myös uutta Orange is the new black -vankilasarjaa... (ja salkkareita)

9. Mikä on ollut paras lomasi?
- Parhaat muistot ovat jääneet vuoden 2009 helmikuulta Brasiliasta. Mutta kyllä ihania lomia on ollut muitakin, esimerkiksi viimevuotinen Saipanin reissu ja viime kesäloma Suomessa. Ja ehkäpä ne kaikista parhaat ovat vielä edessä tänä kesänä...!

10. Miten pidät yhteyttä ystäviisi? (lähetätkö kortin vai tekstarin, soitatko skypellä vai menetkö käymään?)
- Sähköpostilla. Toki Suomessa ollessani yritän myös tavata ystäviä mahdollisimman paljon.

11. Onko inspiraatio edellytys kirjoittamiselle?
- No jollain tapaa kyllä, mutta toisinaan pakotan itseni tekstin ääreen, vaikka inspiraatio puuttuisikin kokonaan. Kyllä se sieltä sitten tulee, salakavalasti hiipien, ja jossei, niin ainahan tekstin voi "hukata" luonnoskansioon.

Huh. Käsi ylös, kuka jaksoi lukea loppuun asti?

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Pikavisiitti Mongoliaan

Jälleen Soulissa. Tällä kertaa varasimme hotellin Dongdaemunin läheisyydestä, Jung-gu:n alueelta, ja pääsimme nauttimaan aivan uudenlaisista maisemista. Ostoskeskusten ulkopuolelle päästyämme päätimme pyörähtää syrjäisille sivukujille, sinne hieman ränsistyneempään suuntaan, ja löysimmekin jotain ihan uutta ja mielenkiintoista, nimittäin Soulin oman Mongoliatownin, a.k.a Central-Asian Town. 







Mongoliatown on itse asiassa ollut alunperin venäläiskaupunginosa, kun venäläiset maahanmuuttajat asettuivat tienoolle joskus 90-luvun alkupuolella. Sittemmin kuitenkin venäläiset ovat jatkaneet matkojaan kohti Kiinaa ja seudulle on muuttanut yhä enemmän mongolialaisia, uzbekkejä ja muita keskiaasialaisia. Nykyisin alueella asustaa lähes viisisataa mongolialaista, eli reilut 10 % koko Soulin mongolialaisväestöstä, sekä noin 400 muista Keski-Aasian maista tullutta maahanmuuttajaa. Sen sijaan korealaiset loistavat poissaolollaan kyseisiltä kaduilta; sunnuntaisena iltapäivänä vastaan tuli sekä aasialaisen näköisiä että vaaleampia, pitkiä, kookkaita ihmisiä, jotka kuitenkin selvästi puhuivat venäjää muistuttavia kieliä. 







Itse olen suorastaan loputtomiin asti kiinnostunut tarkkailemaan ihmisten kasvonpiirteitä ja arvailemaan kunkin kansallisuutta sekä geeniperimää. Keskiaasialaiset omaavat mielestäni todella kiehtovat ja eksoottiset piirteet, ja onkin mielenkiintoista miettiä, miten esimerkiksi venäläisiä voi olla niin monennäköisiä, aina Siperian takaa löytyvistä aasialaispiirteistä vaaleisiin, pitkiin ja hoikkiin länsivenäläisiin. Kun sitten lopulta törmäsimme venäläiseen ravintola Fortunaan, saimme borschkeittojemme äärellä tarkkailla venäläisravintolan monipuolista asiakaskuntaa tarkemmin. Pöytien ääressä ei ollut ainuttakaan korealaista, mutta sen sijaan tummia, hieman korealaisia muistuttavia naisporukoita, pitkiä ja vaaleita tarjoilijoita, lähi-itään viittava mieskolmikko sekä selvästi venäjäksi keskusteleet ystävykset.  

Venäläistä Baltika 7 -olutta. Saatavilla oli myös nelosta ja ysiä, mutta seiskalla mentiin tällä kertaa.

Leipä oli tiivistä, painavaa ja valkoista. Happamasta mausta päättelin, että taikina oli ilmeisesti tehty jonkinlaisesta rahkasta tai piimästä. 

Porkkanaraastetta etikkaisella öljykastikkeella ja tuoreella lehtipersiljalla. Miten joku niin simppeli voi olla niin hyvää?

Smetanaa! Siellä oli smetanaa!! 

Lammasvarras. Palaset olivat sitkeitä, mutta maku mitä ihanin ja mahtavan savuinen.


Muutamat asiakkaat joivat teetä ja mutustivat herkullisen näköisiä leivonnaisia. Omaan mahaan ei valitettavasti enää jälkkäriä mahtunut, mutta ensi kerralla sitten...

Kiintoisan asiakaskunnan ohella Fortuna tarjoili meille erään toistaiseksi Soulin parhaista etnisistä kattauksista, sillä borschkeitto smetanalla ja lammas-saslik tomaatti-persiljakastikkeella oli kuin pieni pala venäläistä ruokataivasta. Ravintola oli siisti, henkilökunta venäläistyyppisen mykkää ja hymytöntä, joskin vienon ystävällistä ja sisustukseen oli selvästi panostettu. Ruokalistalta löytyi vaikka mitä herkkuja, joten Fortunan antimia pitää vielä testata joskus uudelleen. Ehkäpä jopa ilta-aikaan ja pienen vodkaryypyn kera, jolloin tunnelma lienee aidoimmillaan...? Fortunan lisäksi Gwanghui-dongin alueelta löytyy muitakin mielenkiintoisia ravintoloita, muun muassa azerbaijanilainen ja kazakstanilainen ravintola sekä Soulin tiettävästi ainoa venäläinen leipomo Ala Do. Näitä pitää päästä tutkailemaan uudestaan!


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Piikki lihassa

Edellisen kerran Suomesta palatessamme toimme Ericille tuliaisiksi poronsarvipullonavaajan. Suureksi ihmetykseksemme avaajasta onkin tullut paikallinen kuuluisuus, jota kaikki Bumpinin asiakkaat käyvät vuorotellen ihailemassa. Eric itse on ollut avaajaan enemmän kuin tyytyväinen, onhan kyseessä todellinen multifunction-muotoilutuote; samassa kapistuksessa yhdistyy paitsi avaaja, myös selän rapsutin ja kipukoukku. Ja tiukan paikan tullen voinee sarvesta hieman jauhaa potkua iltapuuron joukkoon, jos tiedätte mitä tarkoitan... 

Multifunktionaalista suomalaista muotoilua


Koreassa on kyllä kaupan samantapaisia kipukoukkuja kuin Suomessakin, mutta blogistin alati piinaavaan niskajumiin ei tylppäpäinen kipukoukku auta. Apu on kuitenkin löytynyt poronsarven kärjestä, jolla on nautinnollisen kivuliasta kaivaa kipeitä kohtia hartiaseudulta. Eilen illalla oli siis pakko poiketa Bumpiniin lievittämään niskajumia. Eric ystävällisesti antoi avaajan minulle jopa kotiin lainaksi, mutta kertoi samalla saaneensa itse avun vuosikausia kestäneeseen jumitukseen akupunktiosta. Blogistihan ei moisiin puoskarointeihin ole perehtynyt, sillä oma katsantoni suosii tymäköitä kipulääkkeitä ja länsimaisia lääkäreitä, mutta koska kipulääkkeet alkavatkin kohta muodostaa olennaisen osan aamupalastani, ajattelin antaa akupunktiolle mahdollisuuden. "Jossei muuta, niin ainakin saan taas blogiini jotain kerrottavaa", ajattelin samalla, kun kiipesin oriental clinic -kyltin alta lähteviä rappusia toiseen kerrokseen. 

Odotushuone oli täynnä mummoja, yhtäkään alle 60-vuotista potilasta ei klinikalla näkynyt. Kukaan ei myöskään puhunut sanaakaan englantia, mutta sain kuin sainkin selitettyä, että niskassa on kipeää ja akupunktiota haluaisin. Asia selvisi mainiosti ja hetken odottelun jälkeen blogisti ohjattiinkin makoilemaan kivikovalle hoitopöydälle. Lääkäri saapui tuota pikaa paikalle neulatyynynsä kanssa ja alkoi samoin tein seikkaperäisen kertomuksen, johon ainoat kommenttini olivat, että "en ymmärrä" ja "en tiedä". Kerroin uudelleen, että niskaan koskee, jolloin lääkäri alkoi taivuttamaan jalkojan suoraan ylös. Eriskummallista, ajattelin, mutta venyttelin jalkojani tohtorin toiveiden mukaisesti. Lopulta vielä selostus, ettei jalkani, lantioni eikä selkäni ole kipeä, ainoastaan niska ja pää, johon tohtori nyökkäsi ymmärtäväisesti ja alkoi nakutella neuloja varpaisiini. 

Vasen jalkaterä ja vasen käsi piikitettiin täyteen, yhteensä ehkä parikymmentä neulaa upposi blogistin lihaan. Olen aikaisemmin kuullut useammaltakin akupunktion uhrilta virheellistä tietoa siitä, että toimenpide olisi muka kivuton, "vain pieni nipistys tuntuu". Niin tuntui omassakin varpaassani, kunnes alkoi löytyä yhä kivuliaampia kohtia neulan pistoille. Itse neulan upotus ei sinänsä sattunut, vaan varsinainen kidutus alkoi siitä, kun tohtori neulan pistettyään pyöräytti sitä sormiensa välissä aiheuttaen tuskaisia huudahduksia ja huokauksia. Yllättävää oli myös se, miten etukäteen ei voinut yhtään arvata, mikä neula sattuu ja mikä ei. Esimerkiksi varpaiden väliin pistetyt neulat eivät epäilyksistäni huolimatta tuntuneet juuri miltään, vaan kivuliaimmat pisteet olivatkin pikkuvarpaassa, jalkaterän sisäsyrjässä, etusormen ulkoreunassa ja ranteen päällä. 

Koska käsi oli neulojen peitossa, en valitettavasti saanut ikuistettua elävää koekaniinia tällä kertaa. Mutta jotakuinkin tältä näytti myös blogistin vasen jalka. (kuva täältä)


Kun vihdoin kidutusneulat olivat paikoillaan, jäin makoilemaan laverille noin varttitunnin ajaksi. Hetken päästä huomasin paitsi jalkani puutuvan ja kättäni särkevän, myös inhottavan päänsäryn hiipivän ylös pitkin niskaa. Eikä ihme; olin niin paniikissa neulatyynynä toimimisesta, että olin todennäköisesti paitsi jännittänyt jokaisen lihakseni äärimmilleen, myös unohtanut hengittää viimeisen viiden minuutin aikana. Mutta vaikka osa neuloista olikin kivuliasta sorttia, olin silti kovasti pettynyt siihen, ettei itse niskaan laitettu yhtäkään piikkiä. Jumin ollessa sitä luokkaa, etten varmaankaan tuntisi edes rautakankea hartioideni välissä, olin odottanut pienen pistoksen tuovan jonkinlaista helpotusta niska-hartiaseudulle, mutta tällä kertaa operaation kohteena oli tosiaan ainoastaan jalkaterä ja käsi sekä yhdet yksittäiset neulat polven sisäreunalla ja kyynärvarressa. 

Varttitunnin jälkeen hoitaja tuli sentään napsimaan neulat irti. Etusormen kylkeen jäi pieni punainen pistosjälki ja inhottava pistely, mutta muuten mitään neulanreikiä ei ollut havaittavissa, puhumattakaan, että verta olisi ollut nähtävillä. Varsinaisen akupunktion jälkeen hoitaja vielä iski niskaani kymmenisen imukuppia, jotka pumppasivat ja pörisivät jonkinlaiseen koneeseen kiinnitettynä niskassani kymmenkunta minuuttia. Jälleen hieman pistelyä, mutta tällä kertaa sentään ihan miellyttävää, toisin kuin neulojen kanssa. 

Imukuppihoidon todistusaineistoa. Kunhan nyt ei vastaavankokoisia mustelmia sentään syntyisi...


Imukuppihoidon jälkeen olikin valmista. Hintaa operaatiolla oli jälleen 20 000 wonia (ilman vakuutusta), eli sinänsä aika edullista lystiä, joskaan ei lystiä ollenkaan. Kotiin päin kävellessäni totesin, että on vaikea sanoa, auttoiko akupunktio yhtään, mutta oli miten oli, niin uudelleen en kyllä vapaaehtoisesti neulatyynyksi enää ala. Hoidon jälkivaikutukset jäänee vielä nähtäväksi, mutta eipä niska ainakaan huonompaan kuntoon mennyt. Raportoin mahdollisista muutoksista sitten myöhemmin, mikäli sellaisia on havaittavissa.

Jos korealainen lääketiede ja akupunktio kiinnostaa laajemmin, voi käydä katsastamassa marraskuussa kirjoittamani postauksen, jossa koekaniinille suoritettiin hieman laajempi toimenpidearsenaali pelkän akupunktion lisäksi. 


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Karmeat korealaiset turistit?

Koreassa on viime aikoina ollut paljon keskustelua korealaisista turisteista sekä siitä, miten ulkomailla matkustettaessa pitäisi käyttäytyä. Keskustelua herätti erityisesti korealaisen jättiyhtiö Poscon johtajan erottaminen julkisen selkkauksen vuoksi: tyyppi oli hermostunut saatuaan lentokoneessa väärän kypsyisiä ramen-nuudeleita ja käynyt käsiksi lentoemoon. Ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin toisen korealaisen yrityksen toimitusjohtaja hyökkäsi lentoyhtiön työntekijän kimppuun, kun ei päässyt haluamalleen kotimaan lennolle myöhästyttyään boardingista. 

Vuonna 2012 LivingSocialin ja Mandala Researchin tekemässä tutkimuksessa korealaiset rankattiin maailman kuudenneksi huonoimmiksi turisteiksi. Tutkimusta varten haastateltiin noin 5600 vastaajaa, joista suuri osa oli amerikkalaisia. Yllättäen amerikkalaiset rankkasivat maanmiehensä kaikista huonoiten käyttäytyviksi turisteiksi muiden palkintopallisijoitusten mennessä kiinalaisille ja ranskalaisille. Suomalaiset loistivat kyseisellä listalla ymmärrettävästi poissaolollaan; viiden miljoonan asukkaan maalla kun turisteja lienee marginaalinen määrä suuriin kansakuntiin verrattuna. Toisaalta, jos tutkimus olisi suoritettu esimerkiksi virolaisten keskuudessa, olisi tulos todennäköisesti ollut hieman erinäköinen...

Korealaiset kertovat häpeävänsä kanssamatkustajiaan ulkomailla. Myötähäpeä alkaa heti lentokoneeseen astumisen jälkeen, jolloin korealaiset ryntäävät lentokoneen vessaan hamstraamaan ilmaisia hammasharjoja ja matkustajille varattuja fleecepeittoja. Muita korealaisturistien perisyntejä ovat jonoissa etuileminen, valokuvaaminen kielletyissä paikoissa sekä historiallisiin maamerkkeihin ja rakennusten seiniin piirteleminen. 


Mahtoiko amerikkalaisten turismihäpeää nostattaa missourilainen matkailija, joka "vahingossa" katkaisi sormen firenzeläisen Museo dell’Opera del Duomon 1300-luvulta peräisin olevalta patsaalta?

Omasta mielestäni korealaisten luonnehdinnat oman maansa turisteista ovat aika karua luettavaa. On kyllä totta, että he ovat raivostuttavia juostessaan aivan kaiken ilmaisen tavaran perässä; hammasharjoja ja -tahnoja napataan laukkuun kourakaupalla ja maistiaistiskille parkkeerataan kymmeniksi minuuteiksi täyttämään vatsa ilmaisilla kasvispihveillä ja pullanpaloilla. Itseäni häiritsee eniten korealaisten tapa "tiivistää" jonoja; jonossa seisoessa tunnet seuraavan jonottajan painautuvan pikkuhiljaa selkääsi vasten yhä tiukemmin ja tiukemmin, jolloin pian koko perässäsi tulevan jonon paino on niskassasi. Ja lopulta joku sieltä välistä luikahtaa taas etuilemalla ohi. Suomalaiselle väljään henkilökohtaiseen tilaan tottuneelle tilanne on äärimmäisen epämukava. Muita karmivia korealaistapoja ovat syljeskely ja suoranainen räkiminen pitkin lattioita ja katuja sekä äänekäs yskiminen suu auki. Onneksi kuitenkin suurin osa korealaisista käyttäytyy kohteliaasti kanssamatkustajiaan kohtaan, eivätkä ehdoin tahdoin halua pahoittaa muiden mieltä tai aiheuttaa julkisia selkkauksia.

Melko korkealle turistitörkeys-kisassa sijoittuu kiinalainen Ding Jinhao, joka päätti raapustaa oman nimensä egyptiläisten kaiverrusten päälle. Eihän ne olleetkaan kuin 3000 vuotta vanhoja...


Sen sijaan amerikkalaisista turisteista minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään pahaa sanottavaa. Useimmat kohtaamani jenkkituristit ovat olleet eläkeläisiä, mutta myös nuorempien polvien amerikkalaiset ovat yleensä mielestäni varsin kohteliaita, toiset huomioon ottavia ja positiivisia matkaajia. Omakohtaisesti rankkaisin pahimpien turistien joukkoon kaikkia käytössääntöjä uhmaavat kiinalaiset sekä leipää buffetin jonossa käsilaukkuun tunkevat venäläiset (tosin tähän korealainen ystäväni totesi, että "kyllähän sitä tekevät korealaisetkin!"). Mutta pahimmat turistihäpeän hetket olen toki kokenut seuratessani suomalaisia sekä tallinnanlaivan viinarallissa (ei vaatine selitystä) että Brasilian lomalennolla, jossa lentoemon toistuvista kielloista huolimatta suomituristit joivat taxfree-pullollisensa viskiä, seurauksena tietysti kaikkia lähipenkkejä ilahduttanut pahoinvointisessio. Muiden riemuksi se vieläpä toimitettiin kokonaisuudessaan penkissä turvavyövalon estäessä norjan puhumisen toiletin puolella. 


...ja lisää hienoja turistihetkiä tarjoilee nämä heput, kiinalaisia hekin, jotka nappasivat loukkaantuneen delfiinin kainaaloonsa, koska täytyyhän sitä kunnon selfie saada lomareissulta (kuva täältä)

Taannoin eräällä päivävaelluksellamme etsimme luonnonpuistosta kuumeisesti mukavaa piknikpaikkaa, johon olisimme eväsreppumme ja kaasugrillimme asetelleet. Hetken aikaa asiaa tuumittuamme mies totesi, että ehkä sittenkin on parasta jättää grillailut luonnonpuiston metsänsiimeksen ulkopuolelle, sillä olisihan se kieltämättä melko noloa olla juuri se suomalainen turisti, joka poltti korealaisten pyhän vuoren puut ja luonnonpuiston uhanalaiset kasvit... Että päätettiin sittenkin pitää ne tulitikut taskussa. 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Laukkaradalla

Sunnuntaina Soulissa saatiin hikisen ja kostean helteen lisäksi myös hieman aurinkoa pilviverhon takaa. Emme olleet tehneet suunnitelmia sunnuntaille silmäpotilaan epävarman kunnon vuoksi, mutta koska potilas vaikutti olevan jo täysissä ruumiin ja sielun voimissa, päätimme vihdoinkin toteuttaa pitkäaikaisen haaveemme laukkakisojen näkemisestä.

Seoul Racecourse Park sijaitsee Gwacheonissa, noin puolen tunnin metromatkan päässä Gangnamista, jossa majailimme viikonlopun ajan. Itse laukkapuistossa oli kaksi isoa laukkarataa, pari jättimäistä 5-kerroksista katsomoa sekä puistoalue, jossa oli pääasiassa lapsille suunnattuja aktiviteetteja aina hevosajeluista rullaluisteluun ja piknikalueisiin. Katsomoalue vetää yhteensä 77 000 katsojaa ja alueen hevostalleille mahtuu lähes 1500 heppaa, eli ihan pikkuradasta ei suinkaan ollut kyse. Mutta eipä ollut tullut blogistille mieleenkään, että laukkakisat olisivat niin huikean suosittuja korealaisten keskuudessa!

Värikkäät hevospatsaat toivottivat laukkavieraat tervetulleiksi

Ensimmäisen lähdön esittelyä pikkuradalla

Jockeyt olivat pikkuisia poikia, suurin osa painoi 54-55 kiloa. Muutama naisjockeykin bongattiin.

Sisätilojen katsomot olivat mukavasti ilmastoituja 

Kertoimet muuttuivat aina viime tippaan saakka

Katsomot olivat valtavia ja väkeä oli käsittämättömän paljon paikalla. Istumapaikat olivat täynnä parin ensimmäisen kerroksen osalta lähes viimeistä paikkaa myöden. 

Varsin suosittua oli hengailla myös käytävillä joko kehvelikyykyssä tai ihan reippaasti omalla alusella istuen. Tyyli on vapaa.

Kisoja järjestetään pääasiassa lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10-17 ja pääsymaksu kisoihin oli 2000 wonia (noin 1,40 euroa) katsojaa kohden. Itse saavuimme paikalle puolenpäivän maissa, jolloin metro oli tupaten täynnä vedonlyöntivinkkejä tavaavia pappoja setelitupot kourassaan. Vedonlyöntiä voi harrastaa aivan pikkurahasta lähtien minimipanoksen ollessa 100 wonia (n. 7 senttiä), mutta lisäjännitystä voi hankkia panostamalla aina sataantuhanteen woniin eli noin 70 euroon asti. Blogisti miehineen harjoitteli tällä kertaa helpoilla voittajavedolla sekä veikkaamalla heppaa kolmen parhaan joukkoon.

Uhkapelin pyörteissä

Apua oli saatavilla myös täysin sujuvasti englannin kielellä

Laukkaradat olivat pituudeltaan 1600- ja 1800-metrisiä, joten radan keskelle mahtui mainiosti puistoalueita ja muuta viihdykettä

Nyt ne tulee!

Kovempaa, kovempaaaaa!!!!

Kertoimia tarkkailtiin silmä kovana isoilta näytöiltä. Viereisen radan lähdöt näytettiin tietysti myös livenä ruudulta.

Kenttää tasoitettiin hauskoilla seepra-, pantteri- ja kirahvikuvioiduilla traktoreilla

Nyt tarkkana...

Juokse, juokse lujempaa!!

Lähdöt tapahtuivat aina puolen tunnin välein. Laukkaajia sai tiirailla joko sisätiloista ilmastoiduista katsomoista tai ulkokatsomossa kaikista innokkaimpien pappojen joukossa, jotka heppojen lähestyessä maaliviivaa alkoivat hurjan huutamisen ja kannustuksen. Blogistilla oli aloittelijan tuuria selvästikin matkassa, nimittäin vedonlyönnissä jäätiin kuin jäätiinkin voiton puolelle. Tällä kertaa helle kuitenkin uuvutti innokkaat ensikertalaiset nopeasti, joten muutaman tunnin ja takaisin voitettujen rahojen jälkeen luovutimme uhkapelaamisen ja suuntasimme takaisin metroasemalle. 

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Laserleikkaus korealaisittain

Kahdeksan vuotta sitten blogisti korjautti silmänsä laserleikkauksessa Suomessa. Tulokset olivat varsin onnistuneet ja aiemmin puolisokeasta tulikin oikein hyvä(n)näköinen. Paljon silmien laserleikkaukseen liittyvää on ehtinyt muuttua kuluneiden vuosien aikana, mutta Suomessa sentään yksi on ja pysyy, nimittäin leikkausten kallis hintataso. Hinnat eivät oikeastaan ole tippuneet kymmenen vuoden takaisesta juuri ollenkaan, joskin menetelmät ovat ehkä kehittyneet ja nopeutuneet. Pikaisella googletuksella Suomen tunnetuimpien yksityisten lääkäriasemien hinnastoa selattuani totesin leikkauksen maksavan Suomessa karkeasti ottaen 3000 euroa, johon tietysti useamman satasen lisämaksun tuovat vielä erilliset alku- ja jälkitarkastukset toimisto- ja tutkimusmaksuineen. Eli nykyaikaisesta Lasik-leikkauksesta saa Suomessa pulittaa keskimäärin 3500-4000 euroa, hieman paikkakunnasta ja tekijästä riippuen.

Mies oli jo pitkään miettinyt laserleikkausta omiin silmiinsä, sillä vaikka miinusta olikin kokolailla vähän, oli silmälasien käyttö pakollista aina autolla ajaessa. Olimme kuulleet paljon positiivista korealaisista silmäklinikoista, ja kirsikkana kakun päällä hintataso kuulosti olevan huomattavasti suomalaista edullisempi. Koreahan on Aasian terveysturismin keskus, jonne lääkäripalveluja halajavat matkaavat niin Kiinasta kuin Japanistakin. Lääkäreiden taso on korkea, klinikat ovat moderneja ja palvelua saa yhä useammin myös englannin, kiinan ja japanin kielillä. 

Kun sitten bongasimme netistä hyvän tarjouksen laserleikkaukseen, varasi mies ajan gangnamilaiselle silmäklinikalle. Gangnam on varsinainen yksityisklinikoiden kehto, ja valitsemamme silmäsairaalan kanssa samassa rakennuksessa oli useampia vastaavia sairaaloita, samoin viereisissä rakennuksissa molemmin puolin. Silmien laserleikkauksen ohella varsin suosittuja ovat tietysti myös plastiikkakirurgiaan sekä hammaskirurgiaan erikoistuneet yksityissairaalat. 

Viimeistä kertaa mukana menossa

Odotushuoneessa oli kiva kahvikulmaus

Toimenpide: IFS Lasik, toimenpiteen suorittaja: Tohtori Koo


Itse leikkaus oli nopeasti toteutettavissa. Esitarkastus oli aikataulutettu lauantaiaamulle kello yksitoista, jonka jälkeen suoritettiin leikkaus saman tien. Koko operointiin kului noin kaksi tuntia, ja huomenaamulla on vielä edessä jälkitarkastus samassa sairaalassa. Koska olemme ulkopaikkakuntalaisia, sairaala tarjosi meille myös hotelliyöpymisen Gangnamissa samaan pakettiin, joten kirveleviä silmiä on mukava lepuuttaa hotellihuoneessa makoillen. Näin mies ei myöskään joudu ottamaan lainkaan sairauslomaa töistä tai muutenkaan ramppaamaan tarkastuksissa kesken työviikon, vaan koko operaatio alku- ja jälkitarkastuksineen oli hoidettavissa yhden viikonlopun aikana. 

Odotustemme mukaisesti kyseinen klinikka oli moderni ja siisti, joskin varsin kiireinen, sillä potilaita oli koko odotushuone täynnä. Odotushuoneen keskellä oli myös pieni kahvila, josta potilaat ja saattajat saivat noutaa itselleen kahvia ja keksiä, surffailla internetissä tai katsella televisiota. Sekä hoitajat että leikkaava lääkäri puhui varsin hyvää englantia ja klinikalla oli käytössä samanlainen leikkausmenetelmä kuin suomalaisillakin klinikoilla. Uskalsimme siis antaa miehen silmät osaaviin käsiin hyvillä mielin. Itse leikkaus kesti vain muutaman minuutin, jonka jälkeen haimme vielä apteekista muovikassillisen erilaisia silmätippoja. Päivä tuleekin kulumaan ahkerasti tippahommissa, sillä ensimmäisen päivän ajan tippoja pitää olla laittamassa melkeinpä jatkuvasti. 

Kun mies lähti operoitavaksi, blogisti nautti cappucinoa ja opiskeli silmäsairaanhoidon saloja

Vanhat lasit hyväntekeväisyyteen kohti Keniaa

Muistoksi vielä kuva tohtori Koosta ja potilaasta. Hyvin meni!

Ja mitä koko lysti sitten kustansi? Lasik-leikkaus molempiin silmiin maksoi yhteensä 1 300 000 wonia eli päivän kurssin mukaan 934 euroa, sisältäen myös kaikki tarkastukset ja toimistomaksut, auton parkkimaksut sekä hotelliyöpymisen. Lisäksi haimme apteekista viisi purkkia erilaisia silmätippoja ja muoviset silmäsuojukset yötä varten, joiden hinnaksi tuli 26 euroa. Eli noin 960 euroa koko hoito. Pikaisesti vertailun vuoksi laskettakoon, että jos lentää Finnairin tarjouslennoilla Souliin hintaan 599 euroa ja sen päälle maksaa leikkauksesta 960 euroa, on kokonaishinta 1559 euroa. Reilut puolet siis jäisi säästöön verrattuna esimerkiksi Helsingissä tehtyyn toimenpiteeseen, jonka hintana näyttää olevan rapsakat 3527 euroa (kela-korvausten jälkeen).

Silmälaseista luopunut mies oli tyytyväinen sekä klinikkaan että toimenpiteeseen. Tosin Soulin viikonloppu kulunee kuitenkin hieman normaalia rauhallisemmissa merkeissä: amerikkalainen ystävämme houkutteli meitä lähtemään illalla klubbailemaan Soulin kuumimpiin menomestoihin, mutta mies totesi jättävänsä klubihyppelyt sikseen. Ja mitäköhän ne portsarit mahtaisivat tuumata länkkärimiehestä, joka pyrkisi yökerhoon mukanaan neljä pakettia silmätippoja...?

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Koira- ja kanakeittopäivä

Kesän kuumin kausi, boknal, on alkanut. Termillä viitataan kuukalenterin mukaisiin kolmeen kesäpäivään: chobok, jongbok sekä malbok, yhteisnimeltään sambok ja tänään perjantaina vietetään siis chobokia, kun taas jongobok asettuu kymmenen päivän päähän ja malbokia juhlitaan tasan kuukauden kuluttua. Päiviä sanotaan perinteisesti kesän kolmeksi kuumimmaksi päiväksi, mikä tietenkään ei faktuaalisesti joka vuosi suinkaan osu kohdalleen, mutta löyhemmin tulkittuna boknal kuvaa kuuminta kesäsesonkia ja siten myös varsinaista koirakeittosesonkia. 

Boknalin aikaan nautitaan siis perinteisesti kuumia lihakeittoja: koirakeittoa suositumpi kesähelteen ruokalaji on kuitenkin kanakeitto samgyetang, jonka on uskottu viilentävän kroppaa kuumina ja kosteina päivinä. Itse keitto valmistetaan täyttämällä kananpoika riisillä, ginsengjuurilla, valkosipulilla ja taateleilla. Kana keitetään liemessä ja tarjoillaan muun muassa kkattugi-kimchin kera. 

Samgyetangissa parasta on se, että se tarjoillaan usein blogistin superherkun, kkattugi-retikan kerra. Kkattugia kun tuntuu olevan valitettavan harvoin nykyään tarjolla.

Keitto tuodaan pöytää kiehuvana

Riisiä, kanaa, ostereita, purjoa, valkosipulia, taatelia ja ginsengiä.


Omasta mielestäni jo pelkkä ajatus kuumana höyryävästä kanakeitosta hellepäivänä on omituinen. Korealaiset sen sijaan uskovat taistelevansa kuumuutta vastaan kuumuudella: uskomus, joka perustuu perinteiseen korealaiseen lääketieteeseen. Sen mukaan kuumallakin ilmalla ihmisen sisäelimet saattavat olla "viileät", jolloin kuuma ja ravinteikas kanakeitto lämmittää sisuskalut ja antaa siten vireyttä, energiaa sekä elinvoimaa nuutuneeseen kroppaan. 

Samgyetang on itse asiassa erittäin suosittua ruokaa Koreassa ympäri vuoden, ja useimmat korealaiset suosittelevat sitä myös ulkomaalaisille, sillä toisin kuin yleensä, samgyetang ei ole lainkaan tulista (ja korealaisten mielestähän kukaan länsimaalainen ei pysty syömään yhtään tulista ruokaa...). Olen kokeillut kyseistä keittoa muutamaankin otteeseen, mutta mitään ehdotonta herkkua siitä ei ole muodostunut; mielestäni suolaton keitto maistuu aina suolattomalle keitolle, eli ei juuri millekään. Onneksi sentään kanakeiton ohessa pöytään tuodaan usein suolakippo, johon keitettyjä kananpalasia voi kastaa paremman maun esiin tuomiseksi. 

Hyvää tai ei, päätin kuitenkin juhlistaa perinteitä asianmukaisella keitolla. Ja koska koirakeitto ei blogistin tilanteessa tule vieläkään kysymykseen, oli kanasoppa itsestäänselvä valinta. Löysin varsin suositun paikan, jonka kaikki pöydät olivat lounasaikaan täynnä, lukuunottamatta pientä nurkkapöytää seinän vierustalla. Nautin keittoni hyvällä ruokahalulla, sillä täysillä puhaltava ilmastointi piti huolen siitä, ettei kuumakaan keitto tuonut hikipisaroita otsalle. Sitä jäin kuitenkin ihmettelemään, miten kokonaisesta kanasta valmistettua keittoa syövät myös vanhukset ja pikkulapset hyvällä menestyksellä, sillä keitto on itse asiassa täynnä pikkuruisia, teräviä ja petollisia kananluita, jotka kurkkuun jumiuduttuaan aiheuttavat vähintäänkin ambulanssireissun lähimpään ensiapuun? No, hengissä kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa. Ruokailun lomassa tajusin osuneeni itse asiassa osteriravintolaan, jossa tarjoiltiin kaikkia mahdollisia korealaisia perusruokia ostereilla ryyditettynä. Niinpä siis blogistikin söi kuuman kanakeittonsa ostereiden kera. Ei yhtään pöllömpi yhdistelmä!

Blogisti oli liikkeellä kreivin aikaan; kansallisen kanakeittopäivän kunniaksi muutkin halusivat osansa samgyetangista, joten lähtiessäni oli ravintolan eteen muodostunut jonoa jo hyvän matkaa...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...