sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Korealainen kesäloma

Lomalomalomaloma... Kesälomakauden lähestyessä kaikki puhuvat lomasta. Paitsi korealaiset, koska täkäläisittäin ei pitkiä lomia vietellä: lainsäädännön mukaisesti jokaiselle työntekijälle kuuluu vuosilomaa yhteensä viisitoista päivää, mutta todellisuudessa harvalla korealaisella on mahdollisuutta pitää viikkoa enempää vapaata kesän aikana. Viidentoista päivän kertymästä jätetään myös mielellään päiviä hieman varastoon, sillä mikäli loppuvuodesta tulee vaikkapa sairastumisia, täytyy palkallisia päiviä olla myös noiden pahojen päivien varalle.

Viime kesänä sanomalehti Chosun Ilbo kirjoitti tutkimuksesta, jonka perusteella korealaiset saivat kesällä 2013 kuitenkin entistä enemmän lomaa, joskin bonukset jäivät taantuman vuoksi edellisvuosia pienemmiksi. Huikea lomakertymä oli keskimäärin 4,3 päivää kesälomaa työntekijää kohden! Tyypillisin loma lienee yksi viikko, ja useimmat viettävät sen kotimaan matkailun parissa sekä sukulaisten luo matkaten. Myös korealaisten ykköskohde Jeju-saari on lomasesonkina kovaa valuuttaa. Soul - Jeju -lentoyhteys onkin maailman vilkkaimmin liikennöity lentoreitti käsittämättömällä 10,1 miljoonan matkustajan määrällä.

Jejun saarelle sitä blogistikin mielii, mutta ehkäpä ei kuitenkaan kesälomasesongin aikaan... Kuva Jejun provinssin virallisilta sivuilta).


Mutta yhä useampi korealainen haaveilee nykyisin myös matkasta ulkomaille. Koreassa kesälomasesonki alkaa heinäkuun lopussa kestäen parin viikon ajan aina elokuun puoliväliin saakka. Kun kyseisen reilun kahden viikon aikana koko viisikymmenmiljoonainen kansa änkeää lomalle, voi jokainen kuvitella maateiden ruuhkat puhumattakaan siitä, miten paljon lentokentillä on kuhinaa. Korealaisten unelmakohteisiin kuuluvat muun muassa USA, Australia sekä Ranska, mutta viikon mittaisen loman kohteeksi valikoituu todellisuudessa kuitenkin useimmiten Hong Kong ja Macau, Thaimaa, Guam ja Saipan, jonne lentää huomattavasti lyhemmässä ajassa.

Ystäväni S työskentelee apulaisopettajana yksityiskoulussa. Hänellä on kova hinku matkustaa ja erityisesti Eurooppa kiinnostaisi kohteena, mutta on aivan turha kuvitella lentävänsä vaikkapa viideksi päiväksi Koreasta Espanjaan; jo pelkkään aikaerosta toipumiseen hukkuisi päivä jos toinenkin. S totesi, että nuorempana asia oli yksinkertaisempi: aina pidempää lomaa havitellessaan hän saattoi yksinkertaisesti ottaa loparit töistä ja lähteä reissuun. Takaisin kotiin palattuaan ei yleensä ollut ongelmaa saada uutta työpaikkaa lyhyelläkin hakuajalla. 

S on kuitenkin siinä mielessä onnekas korealainen, että hiekkarannat ja lämmin merivesi löytyy noin kilometrin päästä kotoa. Sen matkan ehtii taittaa viikossa jo vähän useammankin kerran.


Asiat ovat kuitenkin muuttuneet, sillä S:n ikä alkaa lähennellä maagista 35 vuoden rajapyykkiä, toisin sanoen ikää, joka yleisesti ottaen on korealaisten yritysten palkkausyläraja. Yli 35-vuotiaita palkataan enää harvoin uusiin tehtäviin, tai ainakin uudessa työssä pitää aloittaa hierarkian pohjalta. Täten siis viikkoa pidemmät matkat ovat ystäväni osalta taaksejäänyttä elämää tai vaihtoehtoisesti valtavan riskinoton takana. 


(linkatut artikkelit: 
Chosun Ilbo, 17. heinäkuuta 2013 
Joongang Daily, 27. toukokuuta 2014 
News 24, 30. huhtikuuta 2013)

10 kommenttia:

  1. Jeju näyttää ihanalta.
    Ystäväni vaimo joutui Japanissa tekemään samalla lailla niinä vuosina kun lomailivat Suomessa. Hänen piti irtisanoutua töistä, jotta sai riittävästi lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejulle olis _ihan pakko_ ehtiä joskus, mutta kun siellä tuntuu ihan aina olevan sitä tungosta. Ja toisekseen, aina kun meillä on pidempi lomapätkä, niin mieluusti lähtisi jonnekin ulkomaille. Mutta on tässä onneksi vielä aikaa suunnitella jotain pitkää viikonloppua!

      Toi on kyllä karu ajatus suomalaiselle, että ottaisi (joutuisi ottamaan) loman takia loparit! Mutta niinpä on moni muukin juttu täkäläisessä työkulttuurissa...

      Poista
  2. Mun mielestä suomalaiset ovat tottuneet vähän turhan hyvään ja helppoon elämään. Sen mitä olen muiden maiden lomia katsellut, niin suomalaisten pitkät loma-ajat ovat kyllä aikamoinen ylellisyys. Mutta löytyyhän sitä valittamista siinäkin, jos ei muuta niin sää. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No riippuu varmaan paikasta...eikös jenkeissä 2-3 viikkoa ole aika normi? Ja Euroopassa taas esim. hollantilaisilla on ihan jäätävä määrä lomaa. Mutta täällä Aasiassa toki lomailu on muutenkin aika outo ajatus, eihän täkäläiset edes osaisi lomailla, vaan kaipaisivat jo takaisin töihin (ainakin mun korealaisten tuttujen kertoman mukaan :D)

      Onhan toi suomalaisten 4 vkoa plus viikko talvella aika luksus kuitenkin.

      Poista
    2. Mihin perustuu että hollantilaisilla olisi jäätävä määrä lomaa? :D Mun työsopparin lomapäivät kun on aikalailla yksi yhteen suomalaisen sopimuksen kanssa.. Lomaa kertyy täysiaikaisena se joku 4 viikkoa tai vähän reilu.. Mutta onhan se tietysti paljon verrattuna muihin maihin.

      Poista
    3. Ai jaa, no vedän sitten sanani takaisin :D Silloin, kun työskentelin Belgiassa, niin meillä oli myös kaksi tehdasta Hollannissa ja siihen aikaan muistan, kun kaikki aina valitti sitä epäreiluutta, että hollantilaisilla oli suurinpiirtein 1/3 enemmän lomaa kuin muilla.. Muistelen, että puhuttiin aika isoistakin eroista lomaviikoissa, mutta ehkä se olikin sitten ainoastaan kyseisen yrityksen erikoisuus. Mietin myös, että jotenkin hämärästi olisin ollut näkevinäni jotain tutkimustuloksiakin asiaan liittyen, mutta ehkä en. Tai muistan väärin.
      Uskon kuitenkin, että sinun tiedot paikallisena on varmasti oikeammat.

      Ja onhan se 4 viikkoa paljon, mutta sitten täytyy myöntää että on Suomessakin paljon lomaa! :)

      Poista
  3. Niin Suomessa on kylla pitkat lomat kun verrataan muuhun maailmaan. Turkissa työlainsaadannön mukaan lomaa saa 4 vkoa kun on työskennellyt samalle työantajalle yli 10v., 5v. työskentelyn jalkeen 3 vkoa ja ensimmaisen vuoden työskentelyn jalkeen on lomaa kertynyt 2 vkoa, sen lisaksi osa työantajista antaa ns matkustuspaivat eli 2 ylimaaraista vapaata. Turkkilaisten haavelomakohde taitaa olla USA, kaikki joilla on varaa lomailevat siella, Thaimaa on myös nykyisin suosittu, Euroopan kiertomatkat ovat suosittuja mutta toki myös omassa maassa matkaillaan jo kustannussyistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hienoa lomailla kotimaassa etenkin tuollaisissa paikoissa, missä on paljon nähtävää, rantoja, kulttuuria jne. Onhan Suomessakin kiva lomailla, mutta valitettavasti se suomilomailu on kokenut vähän inflaation sitten 80-luvun, kun nyt kaikkien on pakko lähteä ulkomaille. Olishan se kotimaanmatkailu ekologisempaakin... Mutta itsekin kyllä hinkuan vaan aina jonnekin muualle.

      Korealaisten mielestä on täysin käsittämätön ajatus, että jossain firmassa myös pomo voi lomailla vaikka 4 viikkoa; kuka sen hommat sitten hoitaa?? (koska korealaisessa työkulttuurissa kukaan ei ole yhtä pätevä kuin pomo eikä kukaan voi tehdä vastaavia päätöksiä, ns. tuurata). He ovat aivan ihmeissään, kun kerron suomalaisesta kesätyökulttuurista ja siitä, miten työpaikoilla sovitaan, kuka ketäkin lomittaa ja tuuraa...

      Poista
  4. Ihan hyvä ettei noilla ole lomaa. Meinasi mennä hermot yhteen etuilijaan Suvarnabhumilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :) no etuilijoita taitaa löytyä korealaisten lisäksi ainakin tuosta isosta naapurimaasta, sieltä punaisen lipun takaa... ;) ja niitä on PALJON!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...