lauantai 8. marraskuuta 2014

Polttaa, polttaaa!

Istumme miehen kanssa lattialla. Mies pyyhkii kulmakarvoistansa hikikarpaloita, blogisti tankkaa vettä neljättä mukillista. Suuta polttaa, nenä vuotaa, silmiä kirvelee ja vatsaa kipristää. Uusi lempiruoka on löydetty!

Josko viime kesän ruokahitiksi nousi riisistä, kasviksista ja kalasta sekoitettava hwetopbap, on talven varalle löytynyt vastaava suosikki: samansuuntainen, bibimbap-tyylinen riisiruoka polttavan tulisilla pienillä mustekaloilla eli jjukkumi bokkeum (쭈꾸미 볶음). Ruoka on niin tulista, että tarjoilijakin joutui useampaan kertaan varmistamaan valkonaamoilta, oletteko nyt aivan varmoja, että haluatte tulisen version. Juu juu, lukitaan vastaus. Ja sitä saa, mitä tilaa. Vaikka olemme jo kahden vuoden ajan metsästäneet tulista ja tulisempaa ruokaa sekä taltuttaneet polttavat annokset yksi toisensa jälkeen, jouduimme jjukkumin kohdalla kuitenkin luovuttamaan, kun kolmasosa annosta oli vielä jäljellä. Ensi kerralla menee sitten koko annos!

Aloitetaan voitelulla. Leväkeiton limainen koostumus luonee sopivan kalvon vatsalaukun pinnalle.

Jatketaan valmisteluilla. Riisi, mäti, leväarkit, idut, salaatit ja retikat sekoitetaan keskenään isossa kulhossa, lisätään hieman seesamiöljyä.

Ja itse asiaan, eli tulisiin pikkumustekaloihin. Maku on herkullinen, hieman savuinen, mutta yltyy lopulta niin piinallisen tuliseksi, että pakko jättää kesken.

Herkku sekaisin ja suuhun.

Jälkisammutus hoituu onneksi juomatarjoilun voimin; maidonkaltainen luumujuoma sammuttaa pahimmat lieskat kielen päältä ja kurkusta.

Ja loppuilta meneekin sitten Family Guyn merkeissä...



13 kommenttia:

  1. Huh huh, alkoi kurkkua polttaa jo lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tulisuuteen kyllä tottuu (ja koukuttuu) mutta aina välillä nämä annokset pääsevät vieläkin yllättämään :D

      Poista
  2. Oma tulisin on tähän mennessä ollut se kananjalka-annos, joka jäi myös kesken. Mutta tuo teidän mustekalabibimpappi polttaa suussa jo pelkän kuvan perusteella... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kananjalat, tulikana ja punaiset keitot on yleensä niitä pahimpia. Tässä oli sentään vähän riisiä helpottamassa, mutta...huhhuh!

      Poista
  3. :D Tuo ruoka nayttaa ja kuulostaa hyvalta mutta tulisuusaste saisi tallaiselle aloittelijalle olla vahan liikaa? Mustekalaa nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittelijalle ehdottomasti liikaa, mutta hieman harjoitelleelle hyvä haaste :) Korealaiset tykkäävät merenelävistä tulisina, siksi melkein aina äyriäisten kastikeet ovat punaisia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin, polttaa se ajatus täälläkin. Phuuh.

      Poista
  5. Liityihän tuo viimeinen kuva tuohon edelliseen? Minä lämmittelen suhdetta chiliin. Turkin versiot oli vielä aika mietoja, joten nyt on hakemista näiden täkäläisten kauppojen tarjonnan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyi juu!
      Täällä on chilien kanssa ainaki se ongelma, ettei kukaan voi etukäteen tietää, mikä palko on enmmänkin paprikaa ja mikä on supertulista. Maistamalla selviää (jos uskaltaa maistaa). Mun nyrkkisääntö on se, että jos kärjestä puraisemalla tulee suuhun saippuainen maku, on chili ihan järkyttävän tulinen. Ja kaksi sekuntia myöhemmin toteaa, että se on myöhäistä nyt...kieli on tunnoton ja nenä alkaa vuotaa. Mutta tulipa taas kokeiltua ;)

      Poista
  6. Oh, me rakastetaan tulista ruokaa (tosin ei ehkä ihan noin tulista). Nousee ihan vesi kielellä näistä kuvista. Ranskalainen keittiö on jees, mutta aasialaista on tosi ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliseen ruokaan koukuttuu tosi omituisesti. Vaikka tietää, että se on tuskallista syödä, sitä silti jotenkin himoitsee aina välillä. mutta sitä edes minä en ymmärrä, miksi mies haluaa änkeä JOKA ruokaan tabascoa? Se vieläpä maistuu mun mielestä jotenkin pahan etikkaiselle, niin pakkoko sitä on änkeä joka paikkaan... se varmaan laittaisi sitä täytekakkuunkin :P

      Poista
  7. Varmasti oli tulista! Teit meinaan allekirjoittaneelle superhyvää kanasoppaa pari vuotta sitten ja se oli mun mittapuulla tulista. Itse taas kuvailit muistaakseni jotenkin näin: Normaalisti lisään tähän vielä chiliä... Terkkuja Tahmelasta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...