sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Rohkeasti vaan istumaan... (toivepostaus)

Niin monta kertaa on kommenttiosiossa toivottu postausta korealaisesta vessanpöntöstä, että näin sunnuntain kunniaksi päätin sen vihdoin toteuttaa. Asiaa edesauttoi muun muassa se, että pääsin tekemään testi-istuntoja englanninkielisen ohjeistuksen rohkaisemana, jolloin ainakin jollain tasolla ajattelin säästyväni pahimmilta yllätyksiltä.

Korealaisissa hotelleissa, ja miksei yksityisasunnoissakin, on siis varsin usein erilaisilla toiminnoilla varustettu vessanpönttö. Toiminnot pystyy todentamaan heti pöntön reunalla sijaitsevasta nappirivistöstä, joka toimii eräänlaisena kaukosäätimenä. Standarditoimintoihin kuuluu yleensä istuinrenkaan lämmitin sekä pesusuutin, mutta myös lisävarusteita on saatavilla aina föönistä ääniefekteihin, hierontoihin ja hajusteisiin asti. 





Testikalustossa oli perustoimintojen ohella etu- ja takapesu erikseen, oma pesu lasten takapuolille sekä kuivaustoiminto. Veden ja puhalluksen lämpötilaa sekä voimakkuutta pystyi lisäksi säätämään. Englanninkielisten nappuloiden lisäksi vessan seinässä oli vielä seikkaperäinen ohjeistus, sekin englanniksi. Kyllä sitä nyt ollaan kansainvälisiä!

Ja mitä niistä napeista sitten tapahtuu? Renkaanlämmitin on tietysti helppo juttu. Ja äärimmäisen mukava yllätys esimerkiksi silloin, kun pakkasesta kankeana (blogisti huomauttaa, että esimerkiksi kuluneena viikonlopuna on paleltu liki kymmenessä miinusasteessa, eli kyllä, Koreassa on kylmä talvella!) yrittää välttää minkäänlaista kosketusta huoltoaseman jääkaappimaisessa vessakopissa nököttävään istuimeen. Ja kun se sitten onkin valmiiksi lämmitetty - mikä ihana yllätys!

Pesusuutin sen sijaan toimii siten, että nappia painettuasi pöntön takareunasta tulee esiin ohut suutin, joka suihkuttaa kevyen vesisuihkun istujan ahteriin. Lasten pesutoiminto on oletettavasti samanlainen, mutta hieman pienimuotoisemmalla suihkutuksella. Kuivaustoiminto sen sijaan puhaltelee kevyesti takamusta ohjeläpyskän kertoessa, että kuivausta voi jatkaa halutessaan jopa kolmen minuutin ajan. Blogisti sen sijaan totesi, että ehkä sittenkin minuutti on jo ihan riittävästi.

"Economy"-nappula jäi vielä arvoitukseksi. Säästääköhän se kenties vettä? Tai lämmintä vettä??

Ulkkaritkin uskaltautuvat kokeilemaan, kun ohjeistus on kerrankin englanniksi.


Useissa pöntöissä on lisäksi olemassa vielä erilaisia äänitehosteita, joilla voit "naamioida" oman wc-käyntisi, mikäli sattuisit olemaan häveliästä sorttia. Äänitehosteisiin kuulunee yleensä lähinnä veden lorinaa, ei kuitenkaan sentään varsinaisia musiikkikappaleita. Vaikka olisihan se varsin riemukasta lopettaa vaikkapa aamun ensimmäinen vessakäynti mahtipontisella sinfonialla?


29 kommenttia:

  1. Hmmmm.....aika ekologinen vempele :D
    Ei huono!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. No ehkäpä, jossei ihan loputtomiin sillä lämpimällä vedellä lotraa, niin on siinä jotain ekologisuuttakin :D

      Poista
  2. Olen kerran erehtynyt kokeilemaan noita nappeja (tietäen mitä sieltä on tulossa), mutta en odottanut että vesi sinkaisee aika kovalla paineella. Yksi kerta riitti toteamaan että voimakas viileä vesisuihku suoraan kakkoseen ei tunnu ollenkaan kivalta :'D lisäksi hieman epäilyttää näiden laitteiden hygienia, varsinkin jos kyseessä on julkinen vessa. Oletko huomannut julkisissa vessoissa sen, että jos vessassa on käsihana, niin korealaiset laittavat sen valumaan sillä aikaa kun käyvät tarpeillaan? Lisäksi vessapaperia tunnutaan vetävän aina kaksin käsin hirveät määrät. Itseäni harmittaa tällainen tuhlaaminen, mutta eniten kummastuttaa se, että miksei vessassa saa kuulua vessan ääniä... Varsinkin jos ollaan naisten kesken, ketä siinä ollaan muka hurmaamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta puhuen ei ollut mullekaan mitenkään miellyttävä kokemus tämä ensimmäinen kerta ;)

      Sitä mäkin olen ihmetellyt, että mitään lorinoita ei korealaisten mielestä saisi kuulua ollenkaan, kaikki äänet pitää peittää jollain hälyllä. Eikös sinne vessaan kumminkin mennä nimenomaan niitä asioita hoitelemaan, joten ei pitäisi olla yllätys, millaisia ääniä kuuluu...?

      Poista
  3. Japanin reissuilla olen noita teknopönttöjä hämmästellyt ja ihastellut. Muistaakseni siellä oli nappuloissa vain symboleja ja tekstiä paikalliskielellä. Khöm, mihinköhän erikoisvarusteltujen pönttöjen hieronta kohdistuu??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten täälläkin on joko kuva ja teksti tai pelkkä teksti koreaksi. Nyt sattui tällainen kansainvälinen pönttö! Hierontaa en ole kokeillut (enkä kokeile, sen verran epäilyttävältä kuulostaa!)...

      Poista
  4. Nuo pöntöt on kyllä sellaisia ihmeellisyyksiä, että huhhuh :D Pitäisi päästä itse testaamaan tai testaamaan se, uskaltaako testata (viitaten esim. tuohon Pesukarhun kommenttiin ;))...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän mullakin pari vuotta meni, ennenkuin uskaltauduin testaamaan. Ja olihan se vähän...ylläri... :D

      Poista
  5. Voi maailman ihme. Tähän mennessä on onnistunut vessassa käynti ilman ääniefektejä ja lämmitettäviä istumia, mutta ihan totta, jälkimmäiselle saattaisi jossakin tilanteessa olla ihan oikeasti käyttöä. Sekä hajusteilla???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hajusteasiaa mietin, että onkohan se ihan tarpeellista? Noh, kuka tietää...

      Poista
  6. Johan on vempain! Symboleista päätellen lasten pesuvaihtoehto on tarkoitettu kasvoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no siltä se kieltämättä näyttää!

      Poista
  7. Taitaa vessassa käynti kestää aika kauan siellä päin :) Meillä haaveillaan ekovessoista, toisaalla on toisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo korealaiset ei ekon päälle paljon panosta. Enemmän on enemmän!

      Poista
  8. Voi kiitos tästä. :-D Tuollaiselle pöntöllehän pitäisi ottaa jo kirjakin mukaan, kun istunnossa saattaisi vierähtää hetki jos toinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai miten ois se älypuhelin? Korealaiset mistään kirjoista mitään tiedä... ;)

      Poista
  9. Japanissa kun ensimmäistä kertaa painelin nappeja, niin ihan oikeasti luulin siitä nuotin kuvasta tulevan jotain musiikkia. Oli melkoinen pettymys, kun kuuluikin vaan huuhteluääntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois jotenkin ymmärrettävämpää, että haluais pöntöllä kuunnella musiikkia, mutta eihän sieltä tule kuin sitä häveliäille vessavieraille tarkoitettua lorinaa :(

      Poista
  10. Kiva! Pisu, pesu ja föönaus.On tyttöjen kutrit taas kunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups. Koskahan saatais kiharrus(tai suoristus-?)toiminto mukaan... ;)

      Poista
  11. Haha, varsin kätevää :D Varsinkin kun Turkissa näkee näitä yleisiä vessoja, missä on kyllä vesihanat pöntössä/tai vaihtoehtoisesti kannut mistä heitetään vettä, mutta ei vessanpaperia eikä mitään kuivausmahdollisuutta.. olla siinä nyt sitten märissä pöksyissä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou. Kuulostaa aika hankalalta... Täällä on joskus niitä sellaisia "reikä lattiassa" versioita, joiden yläpuolella (tai jossain muualla hankalasti hahmotettavassa paikassa) on sitten epämääräinen naru tai vipu, josta nykäisemällä vettä lorahtaa reikään. Mutta vessapaperia ei sitten tietysti monissakaan vessoissa ole, joten olen oppinut kyllä kantamaan omaa paperia aina takin / housun taskussa tai laukussa. Melkoinen kontrasti kyllä noille high-tech -vessoille!

      Poista
  12. Minullekin nämä pöntot ovat tuttuja Tokiosta. Ja lankesin samaan ansaan kuin täällä jo mainittiin eli sain melko topakan suihkun kakkoseen nappeja testaillessani :D Joku fanfaari olisi ollut kiva yllätys, mutta sellaista nappulaa ei löytynyt. ;)

    Tuohon lorinaan ja muihin vessan ääniin. Kyllähän niitä yritetään häivyttää muun muassa Suomessakin. Ainakin joissakin vessoissa on vessamusaa. Täällä (Lontoo) se on yleisempää kuin Suomessa, vaikka toki "hiljaisiakin" vessoja on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Tokiossa taitaa löytyä yhtä hienot pöntöt yhtä käsittämättömällä ohjeistuksella / kuvamateriaalilla...

      Kyllä mä jotenkin ymmärrän sen veden lorottamisen hanasta, jos on vaikka vaivaantunut hetki kerrostaloasunnossa jossain perhejuhlissa jossa kaikki istuu hiirenhiljaa olohuoneessa ja vessasta kantautuu kaikki äänet läpi, mutta että yleisissä vessoissa esim. huoltoasemalla...sitä en ihan aina ymmärrä. :)

      Poista
  13. Meillä on tuollainen kotona, joskin ihan paikallisella kielellä. Kokeilemalla on opittu, mutta aina välillä tulee yllätyksiä, kun jälkikasvu on käynyt "vähän säätämässä". Ihan kiva se on, mutta ei kaikkia toimintoja tule käytettyä - kuivausta saisi käyttää puolen päivää, jos aikoisi itsensä sillä kuivailla. Onneksi meidän rinkulassa on mitä ilmeisimminkin jokin painoraja, koska lasten istuessa toiminnot eivät pelitä. Yhdessä täkäläisessä hotellissa taas pelastin kaksi pöntön viereen jähmettynyttä ja apua huutavaa lasta laskemalla kannen alas ja painamassa sitä punaista nappulaa - hienosti vesi suihkusi vastapäiseen seinään. :D

    Tuo häveliäsyyslotina tai -musiikki on minullekin yhä mysteeri. Monissa julkisissa vessoissa esim. ravintolassa näkee vessan seinässä painonapin, josta voi soitella jotain taustamelua. Mysteeri siksi, koska silloin tällöin näkee iäkkäämpiä korealaisrouvia käyvän asioilla esimerkiksi huoltoasemilla niin, että jättävät vessan oven auki ja huutelevat toisilleen... Onko häveliäisyydessäkin siis ikäraja?

    Kaikkein vaikeinta minun on silti ymmärtää tätä vessapaperipolitiikkaa. Vaikka on haitek-pönttöjä, on vessassa kuin vessassa roskis vessapaperille. Siis käytetylle. Ymmärrän toki, että saattaa olla ahtaita ja vanhoja putkia, mutta tuossa kyllä taitaa mennä se mun häveliäisyyden raja...

    VastaaPoista
  14. Mä niin rakastuin näihin teknisiin vessanpönttöihin japanissa. Erenkin renkaanlämmitin tulisi olla pakollinen kaikkialla!

    Pesutoiminnon opettelu taas tuotti muutaman kerran määrät housut ja lattian... Kaikkien nappien funktiota en millään tajunnnut ja ei selvinnyt kokeilemallakaan, mutta hauskaa oli :)

    VastaaPoista
  15. Miksiköhän bloggeri ei suostu vastaamaan noihin yo. kommentteihin... No mutta.

    E: juurikin niin; tosi ällöttävää kyllä se vessapaperipolitiikka. Mä en suostu uskomaan, etteikö ne putket oikeasti vetäisi sitä seitinohutta wc-paprua läpi, mutta ehkä sekin on taas enemmänkin tapa, että ne paperit heitellään roskiin. Yök. Monesti näkee vessojen seiniin kirjoitetun lapun, että "pliis heittäkää paperit pyttyyn", mutta silti niitä on se (kanneton...) roskis täynnä.

    Tämä matka -blogi: Renkaanlämmitin olis ihan must Suomessa ja erityisesti niissä vanhemmissa taloissa... Täällä se on ihan paras just noilla huoltoasemilla. Toinen, vähän halvempi versio on sellainen pehmeä rengas, joka ei tunnu kylmältä ollenkaan, mutta ei ehkä ole tosin kovin hygieeninen...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...