lauantai 24. tammikuuta 2015

Matkoja, suunnittelua ja haaveilua

Kerran elämässäni olen tainnut jostain arvonnasta voittaa. Suomalaisessa marketissa täytetty arvontakuponki toi minulle paketillisen ihonpuhdistustuotteita (kiva) sekä Rihannan cd:n (ei niin kiva). Mutta jos ei veikkaa, ei voi voittaa, joten kokeillaan, josko pitkän arpajaistauon jälkeen onni suosisi rohkeaa... 

Momondo on nimittäin julkaissut sekä bloggaajille että blogien lukijoille Trip Finder -kilpailun: testaamalla Trip Finderia voi kukin löytää omaan budjettiinsa, aikatauluunsa ja toiveisiinsa sopivan kohteen, ja siitä kirjoittamalla tai kirjoitukseen kommentoimalla voi osallistua 1500 euron arvoisten lentojen arvontaan. Ja mikä mukavinta, tuohon 1500 euroon voi ottaa halutessaan mukaan myös kaverin, mutta matka-ahmattina voit käyttää summan kokonaan omiinkin lentoihisi. 

Kokeilin Trip Finderia ja tulos oli -yllätys, yllätys- juuri se kohde, jonka osalta jo oikeastaan lyötiin miehen kanssa "kättä päälle" muutama viikko sitten. Mies on kyseisessä maassa käynyt jo kaksi kerta aiemminkin, mutta paikan vetovoimaisuudesta kertoo jotakin se, että kolmas kerta ei tekisi lainkaan tiukkaa. Muutama vinkki:

- maa kuuluu kohteisiin "mene vielä, kun voit, ennen kuin..."
- sopii mainiosti minulle, joka en kaipaa ostosmahdollisuuksia tai mieletöntä modernin suurkaupungin välkettä
- sen sijaan rantoja, paikallista elämänmenoa ja rentoa fiilistä
- siellä voi on ihan pakko päästä tanssimaan!
- sikari käteen, rommia lasiin ja...

Joko arvaat? Josset, niin tässä vielä pieni vinkki (klikkaa ja kuuntele!)

kuva lainattu internetistä



Jos mielit osallistua kilpailuun, katso tarkemmat ohjeet vielä Momondon kilpailusivulta. Osallistua voit myös kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla, mikä olisi sinun haavekohteesi vuodelle 2015. 

Kuuba ja Havanna oli siis otsikon lupaama haaveiluosio. Mies on hehkuttanut Kuubaa ja aikasempia reissujansa useaan otteeseen, ja itse taas haaveilen sellaisesta ihanasta rappioromanttisesta, savuisesta ja hämyisestä salsaklubista, jossa viilettäisin menemään punainen hameenhelma hulmuten. Mitään salsaahan en tietenkään osaa tanssia, mutta äkkiäkös sitä oppii laittamaan jalalla koreasti... Myös hyvän ystäväni kertomukset taianomaisesta Kuubasta ja kroonisesta ikävästä takaisin ovat saaneet mielenkiintoni heräämään (terveisiä vain A:lle...). Kuubaan on siis ihan pakko päästä!

Suunnitteluosio sen sijaan toteutui tänä aamuna, kun varasin korealaisen uuden vuoden seollalin aikoihin lennot Japaniin ja Tokioon; kaupungissa vierailusta alkaa jo tulla jokavuotinen perinne. Ja mitä siihen varsinaiseen matka-osuuteen tulee, niin matkalaukkuhan odottaa jo pakattuna kynnyksellä, nimittäin tänä iltana otamme suunnan kohti Thaimaata ja Krabia! Vatsalaukun venytys on aloitettu hyvissä ajoin ja snorkkeli on pudistettu, joten ei muuta kuin lomalle lomps!



tiistai 20. tammikuuta 2015

Tuulen viemää

Se erikoinen puoli on korealaisessa talvessa, että täällä on tuulista. Ja toisinaan täällä on todella tuulista; niin, että tukka lähtee päästä, jos olet epähuomiossa jättänyt pipon kotiin. Tuulinen kelihän ei varsinaisesti kuulu blogistin suosikkeihin, mutta on siinä jotain hyvääkin, nimittäin kun myrsky oikein yltyy, on vihdoinkin oikea hetki käydä testaamassa Kiinan-tuliaisina tuotua leijaa!

Niin sympaattinen kuin insinöörimäisen tarkasti koottava ja iloisen värisillä nauhoilla koristeltu leija onkin, muuttuu se korealaisessa myrskyssä suorastaan hengenvaaralliseksi tappovälineeksi; leijan syöksyessä maata kohti pahaenteisesti rätisten noin kahdensadan kilometrin tuntivauhdilla totesimme, että ensi kerralla hommaan lähdetään turvalasein, kypärin ja näppylähanskoin varustautuneena. Vai olisikohan sittenkin syytä pukea haarniska...?

"Varovasti, varovasti, ei tänne päin, EI TÄNNE...!!!"

"Onkse vielä elossa? Ja ollaanko me vielä elossa..."

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Rinteessä

Blogisti ei tunnustaudu intohimoiseksi laskettelijaksi. Olen kuitenkin muutaman kerran ollut suksien ja joskus jopa laudankin päällä, joten rinteen alastulo onnistuu (yleensä) ilman ambulanssin apua. Kotona tosin laskettelupäivää edeltää aina pakollinen "emmää, onkspakko, mäenainakaan"-kitinä, johon mies toteaa lempeän päättäväisesti, että kitinä seis, sukset jalkaan ja kivaa siellä kumminkin on. Niinkuin tietysti onkin, koska päivän saa viettää raikkaassa ulkoilmassa auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. 

Eiliset olosuhteet olivat mainiot; täällä meren rannalla ei todellakaan ole lunta, eikä oikein pakkastakaan, mutta 40 km päässä Yongpyongissa pakkasta oli jo useita asteita ja aurinko porotti koko päivän. Ainoastaan navakka tuuli palelsi ajoittain rinteissä. 
Rinteiden ulkopuolella lunta oli hintsunlaisesti, mutta rinteet olivat ihan hyvässä kunnossa.

Yongpyongin laskettelurinteistä olen postannut pari kertaa aiemminkin. Kyseessähän on siis sama paikka, jossa tulevat vuoden 2018 talviolympialaiset järjestetään. Japanin tai Alppien rinteissä laskeneille Yongpyong on taatusti pienoinen pettymys, mutta suomalaisiin rinteisiin tottuneelle keskus tarjoaa ihan riittävästi suksittavaa. Keskuksessa on yhteensä 31 rinnettä, 15 hissiä (joista yksi on gondolihissi) sekä kapasiteettia 25 000 laskijalle. Sekä paikanpäällä että matkalla sijaitsevassa Pyeongchangin kylässä on lukemattomia varustevuokraamoja, joista saa kaiken tarpeellisen ja aika paljon tarpeetontakin rekvisiittaa ostettua tai vuokrattua. 

Hinnat ovat mielestäni varsin maltilliset: esimerkiksi yhdeksän tunnin hissilippu maksaa aikuiselta 72 000 wonia (noin 57 euroa), josta saa lähes millä tahansa korealaisella pankkikortilla maksaessa 25-40 % alennusta. Hinnaksi jää siis noin 35-40 euroa per päivä. Varustevuokra maksaa alennuksineen yleensä noin 10-20 euroa per päivä sisältäen sukset ja sauvat tai laudan sekä monot. Paikan päältä voi toki vuokrata myös täyden vaatevarustuksen, kypärän ynnä muut vermeet, mikä on tietysti korealaisille varustefriikeille äärimmäisen tärkeää. Hyvistä ja kattavista vuokraamoista johtuen kaikki rinteessä heilujat olivat liikkeellä pro-varustettuina, huolimatta siitä, oliko varsinaista laskutaitoa ehditty lainkaan kerryttää. Ei siis kannata antaa varusteiden hämätä!

Gondolihissillä ajeleminen ei ollut ihan uniikki idea...onneksi jono eteni kohtuullista vauhtia.

Hissistä näki merelle asti

Ylhäällä puhalsi pureva pakkastuuli ja asteita oli -11,5 celciusta.




Suurin osa korealaisista on varsin kehnoja laskijoita, joskin toki mukaan mahtuu tietysti taitaviakin yksilöitä. Samasta syystä lähes 80% laskijoista keskittyy päivän aikana lähinnä kahteen helppoon lastenrinteeseen sekä gondolihissiin jättäen takarinteet ja hieman syrjäisemmät, vaatimammat osuudet kokonaan tyhjiksi. Tämä sopi tietysti meille, sillä saimme nauttia syrjäsempien rinteiden tyhjistä osuuksista ja pääsimme jonottamatta hissiin. 

Josko rinteessä kannattaa kuitenkin noudattaa erityistä varovaisuutta itsesuojeluvaistottomien miesten ja arvaamattomien naisten seassa, on hissimatkalla hauska tiirailla paikallisten laskettelumenoa; vaikka laskettelukausi on vasta kunnolla lähtenyt käyntiin, on tuolihissien alla nähtävissä suorastaan kymmenittän pudonneita sauvoja, joita kukaan ei ole käynyt noutamassa (myös sauvapareja, ei pelkästään yksittäisiä). Lisäksi voi seurata korealaisia pariskuntia, jotka matkaavat gondolilla vuoren huipulle ilman mitään välineitä ja lähtevät sitten mukavalle päiväkävelylle alas laskettelurinnettä. Puhumattakaan koreattarista, jotka keimailevat myös suksivuokraamoon korkokengissä; eilen totesin, että korkokengät eivät todellakaan ole vain kaupungilla kulkemista varten, sillä Koreassa niitä näkee paitsi laskettelurinteessä, myös vaellusreitellä, hiekkarannalla, ampumaradalla, pilkkijäillä sekä lammasfarmilla. Että kuka vielä kehtaa väittää, etteikö korkkarit olisi monikäyttöiset jalkineet!?

Lisätietoa Yongpyongista löytyy täältä: http://www.yongpyong.co.kr/eng/index.asp

torstai 15. tammikuuta 2015

Terveelliset elämäntavat?

Viikonloppuna törmäsin Soulissa pysäyttävään mainokseen. Itse läpyskä oli melko tavanomainen, vuodenvaihteen kuntoilubuumiin liittyvä laihdutusmainos, mutta jotain erikoista siinä kuitenkin oli: mainoksessa oli kuvia kahden puolen, vasemmalla ylipainoisista ihmisistä ja oikealla hoikista tyypeistä. Ylipainoisten kohdalla luki suurella tekstillä "loser" ja hoikkien yllä oli teksti "winner". Jäin miettimään, julkaistaisiinko Suomessa vastaavaa mainosta? Itselläni ainakin nousi looseri-kommentista niskakarvat pystyyn. Mutta toisaalta, korealainen mainonta etenkin ulkonäköön liittyen on moninverroin suoraviivaisempaa ja provosoivampaa, joten tuo lienee vielä kevyimmästä päästä. 

Taannoisessa lehtiartikkelissa päiviteltiin korealaisten nuorten naisten terveydentilaa. Artikkelin kirjoittaja oli huolissaan parikymppisistä naisista, joiden terveydentila on (hieman valikoiduilla mittareilla, tosin) huomattavasti surkeampi, kuin äitiensä tai isoäitiensä. Yleinen mieliala ja onnellisuus on korealaisten keskuudessa jo OECD-maiden alhaisimpia. Lisäksi tutkimuksen mukaan 9,1% parikymppisistä naisista tupakoi, kun viisikymppisistä niin tekee ainoastaan 3,7%. Alkoholinkäytön osalta tilanne on hälyttävämpi, sillä parikymppisistä naisista 10,5% juo vähintään kahdesti viikossa, kun taas seitsemänkymppisistä niin tekee ainoastaan 1,8%.

Edellämainitut nyt eivät olleet suurikaan järkytys, eivätkä mielestäni kerro vielä mitään kovinkaan vakavaa korealaisista nuorista naisista. Sen sijaan jatko alkoi jo kuulostaa huomattavasti huonommalta: yli 82% parikymppisistä, yleensä jo valmiiksi varsin hoikista naisista on ollut dieetillä, ja 80% heistä kertoo syövänsä päivässä vähemmän kuin kaksi ateriaa. Vähemmän kuin kaksi, joka päivä, jatkuvasti?! Kaikenlaisista hulluista dieeteistä olen kyllä Suomessakin kuullut, mutta korealaisten laihdutusvimma ei todellakaan rajoitu vain nuoriin naisiin, vaan tiedän myös useita korealaisia miehiä, jotka saattavat jättää päivän ruokailut kokonaan väliin, jotta a) voisivat syödä seuraavana päivänä enemmän tai b) voivat sen sijaan täyttää vatsansa sojulla ja oluella.

Erinäisistä epäterveistä elämäntavoista johtuen nuoret naiset kuulemma kärsivät nykyään paitsi vatsakivuista, myös hiustenlähdöstä. Loppuhuipennus oli kuitenkin artikkelissa haastatellun lääkärin kommentti siitä, että nuorten naisten alkoholin kulutus (toisin sanoen parit  kunnon humaltumiset viikossa) on ymmärrettävää sikäli, että he ovat vasta astuneet työelämään, joten kosteat illalliset ovat toki heidän velvollisuutensa, mutta että niissä tapauksissa pitäisi kuitenkin muistaa myös syödä aamupala aamuisin ja yrittää rajoittaa juopottelu joka kolmannelle illalle.


Niin olikos siellä Suomessa joku ongelma sen alkoholimainonnan kanssa...? (kuva täältä)


Ja minä kun olin huolissani siitä, etten ehdi riittävän usein kuntosalille tai ulkoilemaan, tai että tulee istuttua aivan liikaa työpäivän aikana. Mutta kaipa ne terveelliset elämäntavatkin ovat sitten suhteellinen käsite?


tiistai 13. tammikuuta 2015

Pukeutumis(ja vähän muitakin)ohjeita Koreassa ruokaileville

Kun luvassa on päivällinen Koreassa, muista aina...

...että jalassa on puhtaat ja ehjät sukat, koska hyvin todennäköisesti tassuttelet päivällispöytään sukkasillasi. Jos on kesä ja pidät ballerinoja tai sandaaleja, kannattaa laukkuun sujauttaa varasukat, jotka pujotat jalkaan samalla, kun potkaiset kengät pois jalasta. Hikiset, paljaat jalat yhdistettynä ruokapöytään on oikeasti aika kiusallista, sekä sinulle että kanssaruokailijoille.

...että et pukeudu siihen kaikista tiukimpaan ja lyhyimpään hameeseen. Koreattaret tietysti onnistuvat lattiasyömisessäkin minihameessa, tosin vaihtelevin lopputuloksin ja hyvän mielikuvituksen (sekä erinäisten akrobaattisten suoritusten) ansiosta, mutta meille hieman häveliäämmille ja kankeammille suomittarille suosittelen jotain iisimpää pukinetta.

...että talvella ei oikeastaan ole lainkaan väliä, vaikka päälläsi oleva paita ei olisikaan ihan edustuskuntoinen. Et nimittäin todennäköisesti riisu takkiasi kuitenkaan ruokailun ajaksi, koska ravintolassa tuskin on yli 15 astetta lämmintä.

...että mikäli nenä alkaa herkästi vuotamaan tulisesta ruoasta, pakkaat taskuusi kunnollisia nessuja. Nimittäin korealaisten ravintoloiden seitinohuet "tisjuut" saavat aikaan ainoastaan turhautumista, eikä paidanhihaan ehkä sittenkään ole soveliasta niistää.

...venytellä huolellisesti. Muutama kyykkyyn ylös -liike, lonkankoukistajien vetreytys sekä nilkkojen pyöritys on paikallaan, vaikkei siltikään todennäköisesti poista sitä faktaa, että kahden tunnin jälkeen et ehkä pääse lattialta enää ylös. Etkä tunne jalkojasi. Eikä se johdu pelkästään sojusta.

...varautua joko korkeavyötäröisillä housuilla tai erityisen pitkällä paidalla. Kun kyyristyt sinne lattialle, ei selkäpuolellasi pilkistävä rekkamiehen hymy ehkä nauratakaan korealaisia kanssaruokailijoita.

No itse asiassa tämä kyseinen rekkis kyllä nauratti (ja ällötti) korealaisia kovastikin. Bongaus tehty valitettavan läheltä eräässä Shanghain baarissa. Ja kyseessä ei ollut edes lattialla istuja!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pannukakkuja ja berettoja

Sunnuntaiaamu valkeni Soulissa aurinkoisissa merkeissä. Lauantaina tapasimme suomalaisia korvapuustien, lihapullien ja muiden herkkujen parissa, mutta sunnuntaille emme olleet varanneet ajanvietettä lainkaan. Puolen päivän maissa koukkasimme naapurihotellilta Täällä Muualla - blogin Tainan ja Samin suunnataksemme porukalla Itaewoniin sunnuntaibrunssille. Korean brunssitarjonta on parin viime vuoden aikana laajennut moninkertaiseksi, sillä vielä vuonna 2012 muistan useinkin googletelleeni sanoja "Soul" ja "brunssi", aina yhtä heikolla menestyksellä. Tänä päivänä samalla kuukletuksella tuloksia pamahtaa eetteriin yhä enenevässä määrin, joten valinnanvaraa alkaa vihdoin olla. Trendin kääntöpuoli on tosin se, että brunssien tullessa yhä suositummiksi, on vaikea löytää vapaata pöytää yhdestäkään netissä mainostetusta ruokapaikasta. Niinpä mekin kiersimme Flying Pan Bluen kautta Suji'siin, joista molempien edessä kiemurteli sen verran jonoa, että odotusaika olisi venynyt puolesta tunnista tuntiin. Päädyimme vihdoin suuntaamaan meksikolaiseen Vatosiin, jonka tacot lienevät yhdet Soulin kuuluisimmista. Ja sen verran herkullisesta aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä olikin kyse, että yhtään kuvaa ei ehditty ottaa todisteeksi. 

Pannukakkuja, omenaa, kanelia, siirappia, saksanpähkinää, banaania. Ah ihanuutta.


Tacoaamiaisen jälkeen totesimme vatsassa olevan vielä pannukakun mentävä aukko; uusi yritys Suji'siin osoittautui menestykseksi, ja saimme kuin saimmekin pöydän vain viiden minuutin jonotuksella. Listalta ruksittiin ihanat banaani-saksanpähkinäpannukakut sekä omena-kanelipannukakut, joiden lisäksi vielä aimo kupilliset kahvia sekä sokerikuorrutettu korvapuusti. Suji'sin leipälista näytti myös niin herkulliselta, että tulevina Soulin viikonloppuina käymme taatusti vielä testaamaan lisää annoksia. Pannukakut olivat ihania, täyttäviä ja paksuja, ja korvapuustikin sai suomalaisraadilta kiitettävän arvosanan. 

Ja mitäs sitten tehtäisiin..? Pannukakkujen jälkeisessä euforiassa tuijotimme porukalla Suji'sin ikkunapöydästä ulos, kunnes mies heitti yhtäkkiä ilmoille varsin out-of-the-box -ehdotuksen ulkona roikkuvan mainoksen innoittamana: lähdetään ampumaradalle! Niinpä tartuimme tuumasta toimeen ja pienen googlettelun jälkeen suuntasimme Mokdongin ampumaradalle testailemaan aseita. 



Valinnanvaraa riitti kiitettävästi. Se, mistä blogisti ei ihan niin kovasti innostunut, oli asemenujen kääntöpuolella olleet väkivaltaelokuvien mainokset, joiden mukaan asiakkaat saivat valita oman aseensa. "Mä haluan samanlaisen ku sillä sarjamurhaajalla tossa elokuvassa..." Ehkäpä blogistista on tullut kukkahattutäti, mutta etenkin viime päivien valossa ajatus tuntui aika vastenmieliseltä.


Paikalla oli runsaasti porukkaa, aina lapsiperheistä treffeillä oleviin pariskuntiin. Lapsille ampumaradalla oli omat aseet ja radat, ja lisäksi paikalla näkyi paljon nuoria ja aikuisia tosiharrastajia asianmukaisine varusteineen. Itse pääsimme kokeilemaan käsiaseita, joista oli valittavissa oma suosikki tai useampi. Listalla oli kymmeniä vaihtoehtoja kolmessa eri hintaluokassa. Kunkin valittua oman suosikkinsa sukelsimme luotiliiveihin ja asettelimme kuulosuojat korville. 

Itse radalle pääsi aina neljä henkilöä kerrallaan oman ohjaajan kanssa. Paikalta löytyi myös englantia puhuvia opastajia, joten aikaisempi kokemus ampumisesta ei olisi ollut välttämätöntä. Avustajat kiinnittivät aseen eräänlaiseen joustavaan telineeseen, jolloin asetta ei esimerkiksi voinut osoittaa radan ulkopuolelle tai tiputtaa käsistään. Lyhyen ohjeistuksen jälkeen tiukka ote, hieman kuivaharjoittelua ja sitten...osuma! Jopa blogisti onnistui saamaan yhden kympin, josko keskittymiskyky ja käsien vakaus ei riittänyt aivan loppuun asti, vaan kymmenen laukauksen sarja tuotti aika surkean tuloksen. Pieni harjoittelu olisi ehkä paikallaan, sillä laskeskelin tarttuneeni viimeksi aseeseen lähes viisitoista vuotta sitten. Ei siis ihme, jossei ihan pelkkiä kymppejä ollut tuloslistassa. Mies sen sijaan osoitti taitonsa ja ampui varsin hienon tuloksen. Osumia ihaillut ohjaaja kertoi myös jenkkisotilaista, jotka käyvät radalla ampumassa samanlaisilla aseilla, joita käsittelevät työssään, eivätkä edes osu koko tauluun...

Mies vakuutti taidoillaan...

...blogisti ei. Mutta puolustuksekseni totesin, että on myös aika rutkasti vähemmän kokemustakin.

Ei huono!


Jenkkisotilaiden ampumataitoja emme kuitenkaan tällä kertaa päässeet omakohtaisesti arvioimaan, mutta sen sijaan useampia pariskuntia oli tullut radalle viettämään treffejä. Olikin hieman kornia katsella korealaisia tyttöjä kymmenen sentin piikkikoroissaan, röyhelömekoissaan ja huulipunissaan vetämässä päälleen luotiliivin ja asettelevan kuulosuojaimia hyvän tovin tarkkaan suitun tukan päälle, jonka jälkeen tietysti otettiin asiaankuuluva selfie-arsenaali. Myös oman mussukan kanssa yhdessä otetut söpöilykuvat taustalla vilkkuvien berettojen kanssa olivat kovaa valuuttaa korealaisneitojen keskuudessa. Hetken asiaa tutkailtuamme totesimme Tainan kanssa, että eipä olisi itselle tullut mieleen pyytää omaa miestä viemään treffeille ampumaradalle, mutta näin tarkemmin ajateltuna olisihan se ainakin jotain uutta! Ensi kerralla tosin minäkin valitsen ne korkeimmat bling-bling-korkokengät jalkaan ja käyn kampaajalla ensin...

Päivän spesiaalina nautittiin myös mainiot olut-margaritat

Ja vielä yhdet liukuhihnasushit. Kolme ravintolaa yhtenä päivänä; melko hyvä saavutus. Ja iltapala on vielä syömättä...!

Soulista brunssia etsivien kannattaa suunnata askeleensa Hannam-dongiin tai Itaewoniin, jossa selkeästi laajin ja monipuolisin brunssivalikoima. Suurimpien hotellien ravintolat järjestävät myös brunsseja sunnuntaisin, josko niistä kannattaa varautua maksamaan jo hieman tyyriimmin. 

Suji´s: 서울특별시 용산구 이태원로 134, 2층 & 3층 / 2nd & 3rd Fl, 134, Itaewon-ro, Yongsan-gu, tel +82 2 797 3698, http://www.sujisdeli.com/

Vatos: 서울특별시 용산구 이태원동 181-8 / 142-1, B1, Itaewon-ro (Itaewon-dong), Yongsan-gu, tel +82 2 2632 2500, http://vatoskorea.com/

Flying pan blue: 123-7 Itaewon-dong, Yongsan-gu, tel +82 2 793 5285, Flying pan blue Tripadvisorissa

tiistai 6. tammikuuta 2015

Korealaiset tumppaavat

Vuodenvaihteessa Koreassa astui voimaan parikin tupakointiin liittyvää uudistusta: tupakan hinta nousi huomattavasti ja tupakoinnin sallivia alueita vähennettiin entisestään. Jo ennen vuodenvaihdetta esimerkiksi Soulissa on ollut kokonaisia tupakoinnin kieltäviä kaupunginosia, mutta toistaiseksi polttaminen on ollut sallittua monissa alle sadan neliömetrin tiloissa, esimerkiksi baareissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Vuoden alusta alkaen tupakointikielto laajeni kuitenkin koskemaan kaikkia julkisia sisätiloja, myös niitä ihan pienimpiä. 

Tupakka-askin hinnannousu on kuitenkin ollut uudistuksista se, joka on aiheuttanut rutkasti enemmän keskustelua kansan keskuudessa. Askin hintaa nimittäin korotettiin kertaheitolla jopa 80 % entisestä 2500 wonista aina 4500 woniin. Lienee sanomattakin selvää, että moinen hinnankorotus on ahkeralle tupakoitsijalle suuri lisäkulu, jos vaikka tupakkaa kuluu esimerkiksi pari askia päivässä (kuten varsin monilla korealaismiehillä kuluu). Nykyisellään korealaisesta miesväestöstä tupakoi 42,5%. Osuuden odotetaan kuitenkin vähenevän jyrkästi, ja toiveikkaat viranomaiset odottavat prosenttiosuuden alittavan 30 % vuoteen 2020 mennessä. 


Kuva: bbc.com

Ja miksi sitten puhutaan vain tupakoivasta miesväestöstä? Siksi, että korealaisnaisissa tupakoitsijoita on huomattavasti vähemmän. Parikymppisistä korealaisnaisista vain noin 9 % polttaa, ja prosenttiosuus vähenee sitä mukaa, mitä vanhempaa väestöä tarkastellaan. Viisikymppisistä korealaisnaisista vain noin 3,7 % ilmoittaa tupakoivansa, eli määrä on varsin vähäinen. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johdu niinkään naisten huolehtivaisuudesta oman terveytensä suhteen, vaan ennemminkin Koreassa vallitsevasta kaksinaismoraalista, jonka mukaan miesten on varsin hyväksyttävää tuprutella, mutta tupakoivaa naista sen sijaan saat vaikka huitaista avokämmennellä poskelle ilman sen kummempaa rangaistusta. Korealaiset nettilehdet ovat useasti raportoineet tupakoivien korealaisnaisten kokemasta häirinnästä ja jopa väkivallasta, sillä naisten tupakoinnin koetaan olevan jollain tavalla huomattavasti paheksuttavampaa kuin miesten. Niin tai näin, tapa tuntuu kuitenkin toimivan ainakin alhaisista tupakointimääristä päätellen (joskaan se ei toki tee aiheettomasta väkivallasta millään tavoin hyväksyttävää). 

Nyt jos koska on kuitenkin korealaisilla tupla-annos motivaatiota uudenvuoden lupausten toteuttamiseen ja tupakkalakon aloittamiseen. Siitäköhän syystä kuntosali onkin vaikuttanut yllättävän tyhjältä näin vuoden ensimmäiset päivät..?

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Liikaa liikkuvia osia, nappuloita ja härveleitä

Blogisti ei tunnustaudu eritykseksi kodinhengettäreksi, mutta sellaiseksi semikäteväksi emännäksi kuitenkin. Kätevää tai ei, niin nyt reilut kaksi vuotta asunnossamme asuttuamme ihmettelemme yhä muutamia kotimme toimintoja, joista meillä ei ole hajuakaan tai joiden funktion olemme vasta vastikään hoksanneet.

Ilmiselvästi leikkuulautojen kuivatus-, lämmitys- ja säilytyslaatikko

Yksi omituisimmista on yhä tunnistamaton luukku tiskipöydän alla: luukun päällä on eräänlainen paneeli, jossa oletettavasti eri lämpötiloja, ja kapean luukun sisässä kiemurtelee metallinen ohut putki. Käytämme kapeaa luukkua leikkuulautojen säilytyspaikkana, mutta mitään oikeaa tarkoitusta ei ole päähämme pälkähtänyt. Olemme kysyneet luukun tarkoitusta myös useammalta korealaiselta ystävältämme, mutta kukaan heistäkään ei ole ollut varma, mihin käyttöön se on tehty ja mitä paneelin nappuloista painelemalla pitäisi oikestaan tapahtua. Mysteeri siis jatkuu.

Toinen erikoinen härveli on eräänlaisen kodinhoitohuoneemme ikkunan yläpuolelle kattoon kiinnitetty metallipidike. Ei mitään käryä, mitä varten se on kattoon ruuvattu. Arvauksia?



Ja olisiko kenelläkään hyvää ehdotusta siitä, miksi voisi kutsua makuuhuoneen vieressä olevaa käytävää, joka on koko huoneen pituinen mutta vain noin metrin levyinen "parveke", ja jonka molemmat seinät ovat lattiasta kattoon ikkunaa ja jonka perälle on rakennettu säilytyskaappi? Ikään kuin lasitettu parveke, mutta ilman minkäänlaista käytännöllisyyttä, sillä metrin levyiseen tilaan ei mahdu yhtään mitään. Paitsi kattoon kiinnitetty pyykkiteline, jos nyt jonkun mielestä on mukavaa ripustaa pyykit kuivumaan siten, että ne näkyvät paitsi ulkoikkunasta suoraan pihalle, myös sisäikkunasta sisälle makuuhuoneeseen? Tai voisihan sitä käyttää myös jonkinlaisena ikkunallisena vaatekaappina, joka ilahduttaa myös naapureita ja ohikulkijoita?

Ikkunallisen vaatekaappiparvekkemme pyykinkuivatusteline. Tai niin kuvittelen.


Jonkin aikaa ihmettelin myös sitä, miksi kukaan haluaa kiinnittää taulun eteiskaapin sisälle takaseinään? Olisiko kyseessä ehkä entisen asukkaan anopin lahjoittama sisustustaulu? Mutta asia selvisi, kun huoltomies kävi taannoin kyselemässä meidän sulakkeidemme perään; omatoimisesti hän avasi eteiskaapin, painoi taulun alakulmaa ja voila: taulu pompsahti ylös paljastaen altaan asunnon sulaketaulun!

Eihän se sulaketaulu ehkä ole inspiroivin osa sisustusta, mutta mielestäni se olisi ihan riittävästi piilossa jo eteiskaapin sisälläkin.


Käyttämättömien laitteiden listalla on edelleen myös wc-pöntön vieressä oleva radio sekä keittiön liesituulettimen kyljestä löytyvä kelloradion näköinen törötin, jossa palaa kaksi vihreää valoa. Myös makuuhuoneen valokatkaisijan yhteydessä sijaitsevat kolme muuta nappulaa ovat edelleen hämärän peitossa. Että toisinaan sitä voi kahdenkin insinöörin kodissa olla liikaa tekniikkaa... 

perjantai 2. tammikuuta 2015

The Elokuva

Menneellä viikolla tuli katsottua runsaasti mediakohua herättänyt The Interview -elokuva. Kyseessä on amerikkalainen satiiri Pohjois-Korean johtajasta ja amerikkalaisesta tv-kaksikosta, jotka lähetetään salamurhaamaan johtaja Kim. Itse leffa on melko heppoista Hollywood-komediaa alapääjuttuineen ja huonoine vitseineen, eli toisin sanoen ei tipahtanut blogistille kovinkaan vahvasti, vaikka molemmista päätähdistä (Seth Rogen ja James Franco) ihan tykkäänkin. 



Varsinainen kohuhan on saatu aikaiseksi elokuvan aiheuttamista kommenteista ja toimista sekä USA:n että Pohjois-Korean puolella; tuotantoyhtiö Sony Pictures vetkutteli julkaisemisen kanssa useaan otteeseen, ja kun elokuva lopulta tuli julki, raivostui pohjoiskorealaiset siitä täysin haukkuen muun muassa Obamaa apinaksi ja syyttäen Yhdysvaltoja pohjoiskorealaisten verkkoyhteyksien sabotoimisesta. USA sen sijaan syyttää pohjoiskorealaisia Sonyn tietoverkon hakkeroimisesta ja siten koko elokuvan ympärille on muodostunut jättimäinen polemiikki. 



Niin tai näin, komedia on saanut osakseen paljon julkisuutta ja tullee keräämään hurjat tulot nettilevityksensä ansiosta sekä lipputuloina. Elokuva on myös herättänyt melko negatiivissävyistä arvostelua, kun jopa Sonyn omat kansainväliset johtajat ovat (hakkereiden vuotamien sähköpostien perusteella) haukkuneet elokuvaa "toivottoman ikävystyttäväksi" ja toisaalta arvosteluissa elokuvaa on luonnehdittu "väkisin tehdyksi komediaksi, joka ei herätä kiinnostusta". Tavanomaisten elokuva-arvostelujen lisäksi leffa on houkutellut mediaan myös muutamia erikoisempia syytöksiä, ja tietysti iänikuinen rasismi-korttikin on vedetty esiin; esimerkiksi tässä artikkelissa amerikkalais-korealainen naiskirjoittaja luonnehtii elokuvaa rasistiseksi ja aasialaisia kansoja väheksyväksi sekä niitä pilkkaavaksi tuotokseksi. Artikkelia lukiessa nousivat jopa blogistinkin niskakarvat hieman pystyyn, sillä keskinkertaisuudestaan huolimatta ei se kuitenkaan mielestäni ollut millään tasolla niin rasistinen ja alentava, kuin mitä kirjoittaja haluaa esittää. Mutta ehkäpä tuokin on makuasia.

Omasta mielestäni elokuvan hauskinta antia oli kuunnella tuttuja koreankielisiä fraaseja, arvuutella kuvauspaikkojen aitoutta (suuri osa elokuvasta on kuvattu Kanadassa, josta syystä leffan "korealainen maisema" ei ihan vakuuttanut) ja toisaalta myös naureskella ajatukselle kolmekymppisestä Kimistä neuvonantajineen loistoautojensa, panssarivaunujensa ja koripallokenttiensä keskellä. Siinä mielessä totuus taitaa jopa olla tarua ihmeellisempää, jos vaikka vertaa elokuvaa kertomuksiin korislegenda Dennis Rodmanin vierailuista Kim Jong-unin luona parin viime vuoden aikana...




Jos elokuva kiinnostaa, voit ladata sen netistä muutamaa dollaria vastaan. Huomaa kuitenkin, että tarvitset katsomista varten amerikkalaisen tai kanadalaisen ip-osoitteen.

(kuvat lainattu internetistä elokuvan nettisivuilta sekä thetimes.co.uk -sivulta) 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...