perjantai 27. helmikuuta 2015

Reilusti kohti Koreaa!

Viime viikkoina blogimaailma ja erityisesti matkablogit ovat täyttyneet kirjoituksista eettisestä ja reilusta matkailusta. Myrskyn vesilasissa taisi alunperin nostattaa eräs suomalainen matkanjärjestäjä postaamalla FB-sivuillaan kuvia matkaoppaista makoilemassa tiikereiden kanssa, kyseessä siis ehta tiikeriturismi, joka ei tietysti missään nimessä kuulu reilun ja eettisen matkailun piiriin. 

Myös Jalallakoreasti sai kutsun osallistua haasteeseen ja kertoa osaltaan kestävästä matkailusta sekä omista, positiivisista kokemuksista asian puitteissa. Koska aiheesta on kirjoitettu jo kymmeniä hienoja ja tärkeitä postauksia, jäin miettimään omaa näkökulmaani reiluun matkailuun. Lisäpontta hain Reilun Matkailun Yhdistyksen nettisivuilta, jossa onkin annettu hyviä, havainnollistavia ja jokaiselle sopivia esimerkkejä oman matkustustavan kehittämiseksi kestävämpään suuntaan.

Jäin miettimään vinkkejä ja sitä, miten niitä olisi mahdollista toteuttaa Koreassa ja erityisesti täällä Gangneungissa; lopputulemana totesin, että ei lainkaan vaikeaa! Jos siis laskee meidän muutaman vuoden reissumme matkailun piikkiin, niin sanoisinpa, että olemme hyvinkin reiluja turisteja, vai mitä sanotte vaikkapa seuraavista:

Ennen matkaa:
  • Ota selvää kohteesta ja sen tarjoamista vaihtoehdoista palveluiden suhteen. Niin, siis koreaksi. Koska muulla kielellä sitä ei ole tarjolla.
  • Ota selvää (esim. Matkatoimistoista tai matkakohteen nettisivuilta) milloin kyseisessä kohteessa on huippusesonki ja koita ajoittaa lomasi tämän ajankohdan ulkopuolelle. Ennen matkaa tuskin pystyt tätä mistään selvittämään (kts. edellinen kohta), mutta huippusesonkeja on tasan yksi, ja se on heinäkuun viimeinen sekä elokuun ensimmäinen viikko. Muulloin voit olla varma olevasi aina sesongin ulkopuolella!
  • Mieti, tuletko toimeen ilman uima-allasta? Usein altaan äärellä vain paistatellaan päivää, harvemmin todella uidaan. Tosin miettimiseen ei tarvitse uhrata kovin pitkää aikaa, koska uima-altaallisia hotelleja tulet tuskin löytämään.
  • Tutustu paikalliseen kulttuuriin: opettele kielen perusfraasit esim. tervehdys, kiitos, anteeksi, ole hyvä jne. Varaa tähän noin puoli vuotta.
Gangneungin suurin ja kaunein hotelli valmistunee hyvin ajoin ennen Pyeongchangin talviolympialaisia. Tosin ei liene kv-hotelliketju tämäkään..


Matkan aikana ja perillä kohteessa:
  • Kunnioita paikallisia ihmisiä ja heidän tapojansa. Jos korealaiset haluavat kuivatella jalkoväliään föönillä, anna heidän tehdä se rauhassa
  • Matkusta avoimin mielin ja kuuntele paikallisia. Harvemmin niitä voi välttyä kuulemastakaan...
  • Yritä päästä pois ”turistikuplasta”. Anteeksi, mistä kuplasta...? Turistit, mitä ne on?
  • Ruokakulttuurit eroavat toisistaan paljon ja pöytään saattaa tulla ruokia, joita Suomessa ei mielletä ravinnoksi, kokeile avoimesti ja kieltäydy kohteliaasti. Ei lisättävää. 
  • Käytä samaa ostoskassia, kieltäydy kohteliaasti turhista muovipusseista. Ja kieltäydy uudestaan. Ja vielä kerran. Päättäväisemmin. Totea, että selviät kyllä kahteen kertaan pakattujen banaanien kanssa 100 metrin kävelymatkan ilman muovipussiakin. Todella. Ihan oikeasti. 
  • Vähennä jätteeksi päätyvän ruoan määrää. Syö siis lautasesi tyhjäksi. Ja uusi annos myös. Ja seuraava. Ja lisukkeet... Kysy doggy bagia. Selitä, ettet tarkoittanut koiranlihaa sisältävää pussia.
  • Osta mahdollisimman vähän pakkausmateriaaleja sisältäviä tuotteita. Eli et juuri mitään.
  • Minimoi veden käyttö. Turistien vedenkäyttö on moninkertaista paikallisasukkaisiin verrattuna. Paitsi tuskin Koreassa. Ellet käy suihkussa kolme kertaa päivässä, joka päivä.
  • Majoitu paikallisten omistamissa majoitusliikkeissä isojen monikansallisten hotelliketjujen sijaan. Monikansalliset hotelliketjut, missä? Vaikka äkkiseltään sitä voisi tietysti kuvitella, että esim. motelli Hilton tai Hildon Hotel olisivat osa suurempaa kv-ketjua...
  • Kunnioita paikallisten yksityisyyttä. Mutta varaudu siihen, että he eivät tee samoin.
  • Ruokaile paikallisissa ravintoloissa ja baareissa. Koska muita ei ole tarjolla. No okei, meillä on kyllä yksi (1) McDonalds, mutta kukapa sinne nyt menisi, jos on korealaistakin ruokaa tarjolla?
Siis mitenniin ei mielletä Suomessa ravinnoksi? Kyllähän merimakkaraa löytyy perinteisesti suomalaisten grillistä...eiku.

Edellä mainittujen vinkkien perusteella on siis hyvinkin helppoa harrastaa reilua matkailua Gangneungissa. Ja vaikka itse juttu olikin kirjoitettu hieman pilke silmäkulmassa, suosittelen kuitenkin kaikkia matkalle aikovia tutustumaan Reilun matkailun yhdistyksen sivuihin sekä ihan aidosti ja oikeasti hyviin vinkkeihin siitä, miten jättää omasta matkastaan mukavampi muisto myös paikallisille. 

Ja mikäli haluat lukea ihan oikeasti hyviä juttuja reilun matkailun puolesta, voit aloittaa vaikkapa seuraavista:

18 kommenttia:

  1. Repskops. Nimenomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...niin että tervetuloa turistit Gangwon-doon...

      Poista
  2. Terhi, pelastit mun illan! Vedet silmissä täällä nauran ja nyökyttelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "vain koreassa asuva suomalainen voi samaistua.."? ;)

      Poista
  3. :D Jalkovälin kuivaus föönillä :D :D
    En ehkä edusta parhainta mahdollista makua, jos sanon, että melkein pitäisi matkustaa Koreaan nähdäkseni tuon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais olla viimeks tuolla blogin fb-sivujen puolella, kun valitin traumatisoituneeni nähtyäni salin pukuhuoneessa tädin oikein raottavan persposkea, että pääsee kunnolla kuivaamaan "perille asti". Ja eilen viimeksi mies totesi nähneensä miesten pukkarissa mielenkiintoisen keskustelun, osapuolina kaksi korealaista miestä, alasti, toinen istumassa ja toinen hänen edessään kuivailemassa samalla keskustelun lomassa föönillä alakertaansa ihan tämän toisen naaman edessä. Meillä tämä on siis valehtelematta viikoittaista hupia/järkytystä...

      Poista
  4. Tämä taas on niin hyvä! Sinulla on taito kirjoitttaa myötätunnolla, lämmöllä ja huumorilla kriittisetkin asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo tarkoitus ei ole nauraa korealaisille (paitsi vähän), vaan kommentoida ihan hyväntahtoisesti. Aina siinä tosin onnistumatta... ;)

      Poista
  5. Haha, repesin :) ihan loistava kirjoitus juuri tälle perjantaille :)

    VastaaPoista
  6. :D :D :D Mä arvasin, että sä onnistut tämänkin aiheen kääntämään huumoriksi! Kiitti linkkaamisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä linkata vähän "kunnollisempiakin" postauksia tärkeästä aiheesta, ettei ihan mene pelleilyksi..

      Poista
  7. hehe, loistavaa. Huippu kevennys perjantai-illalle :)

    VastaaPoista
  8. Minä kun oon moneen kertaan ihmetellyt, että miksi meidän kuntosalilla lukee sen käsienkuivaus-föönin kohdalla, että "vain hiusten ja käsien kuivaamiseen", että mitä muuta muka vois kuivata? No nyt tiedän. kiitos tästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oppia ikä kaikki. Mä myös joskus kuvittelin naiivisti sen viittaavan esim. johonkin märkien sukkien kuivatteluun, mutta totuus on mielikuvitustakin ihmeellisempi (ainakin Koreassa)!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...