keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Se vaalea, limainen, suolainen ja kallis

En ole mielestäni (aikuisiällä) ollut koskaan mitenkään nirso, olen syönyt hyvällä ruokahalulla niin äyriäiset, sillit, oliivit kuin homejuustotkin, mutta Korean elämä on tietysti vienyt kaikkiruokaisuuden jo ihan uusiin sfääreihin. Ja mitä enemmän itse pääsee yli ruokaennakkoluuloistaan, sitä nihkeämmäksi oma suhtautuminen muuntuu nirsoilijoita kohtaan. Allergiat erikseen, mutta kyllä minua risoo, jos joku ihan heti suoralta kädeltä maistamatta kitisee, että yäk en syö. Ja sitten taas...eipä se olekaan niin mustavalkoista. Itse joudun välillä tsemppaamaan aikalaillakin, että saan tietyt ruoat maistettua, ennen kuin totean, että ei kiitos. Olen ottanut kuitenkin ohjenuoraksi, että aina maistetaan ja sitten vasta todetaan maku. Jos ei ole hirvittävän pahaa, ja jos ruoan tarjoaja hyvää hyvyyttään on ruoan eteesi tilannut (eikä kyseessä ole mikään "syö, jos uskallat -veto"), yritän ainakin pistellä suuhuni puolet annoksesta, mielellään enemmänkin. Onneksi monien korealaisten ruokien kanssa syödään tulisia ja väkeviä kastikkeita; niiden avulla menee vähän niljakkaampikin ruoka liukkaasti kurkusta alas, ja vettä päälle! 

Työpaikkaruokalamme on nyt jo toista viikkoa kiinni. Ja kuten blogin fb-sivuja seuraavat ehkä muistavat, on ruokala toiminut viime aikoina aika vivahteikkaidenkin ruokapostausten synnyttäjänä, eli toisin sanoen ei ihan kauheasti ole harmittanut, että ruokalan ovet ovat tilapäisesti kiinni. Olemme siis suunnanneet yhdessä porukalla lounaalle työpaikan ulkopuolelle, tai vaihtoehtoisesti tilanneet takeawaytä toimistolle. Maanantaina kollegat jo suunnittelivat tämän päivän herkuttelua. Ajatuksena oli, että menisimme herkulliseen ja varsin suosittuun kul- eli osteriravintolaan syömään lounaaksi kul-dolsotbapia eli eräänlaista bibimbapin tapaista riisiruokaa kasviksilla ja ostereilla ryyditettynä. Miehen kanssa kohottelimme hieman kulmakarvojamme, sillä osterit eivät välttämättä ole mitään ykkösherkkua kummallekaan. Olemme niitä kyllä maistelleet sekä kypsänä että raakana, suoraan kuoresta, keitossa, hapatettuna kimchin päällä ja kananmunan seurana pannulla paistettuna, mutta vielä en ole keksinyt yhtäkään syytä, miksi joku maksaa huikeita summia kyseisten suolaisten lönöjen vuoksi. 

Kul-dolsotbap. Ihan hyvää, sitten lopulta (ja kauheassa nälässä).
Ja lisukkeet olivat onneksi ihan herkullisia. Alkupalana tuli tietysti ah, leväkeitto.

"Onkohan ravintolassa mitään muuta kuin osteri-dolsotbapia tarjolla", kysyi mies kohteliaasti kollegoilta. Kyllä juu, älä huoli, sieltä löytyy vaikka mitä muitakin ruokia! Ja niinpä mekin päätimme suunnata tänään yhteiselle lounaalle, sillä olihan meille luvattu kattava menu. Se, minkä korealaiset kollegat tosin unohtivat mainita, oli se tosiseikka, että ravintolasta ei kuitenkaan löytynyt yhden yhtä ei-ostereita-sisältävää annosta. Oli tofukeittoa ostereilla, kalakeittoa ostereilla, osteria ja riisiä sekä osteria ja kasviksia. Osteria sekoitettuna tuliseen kastikkeeseen ja osteria pannukakussa. Vaihtoehdot olivat siis todellakin moninaiset. 

Ja kun sitten jo istuimme pöydässä ja kaikille oli tilattu yhteisesti se riisiruoka, kysyi vielä kollega kuin varmistaakseen, että "Terhi, onhan tämä ihan ok?". Mitä siinä tilanteessa voi enää sanoa, kuin että juu, tottakai, hyvin uppoaa. Ja kun sellaisen valheen vielä lipsauttaa hymyssä suin, tarkoittaa se, että lautasen on myös parempi tyhjentyä, sillä korealaiset silmät tarkkailevat sitä huolellisesti. 

Niin että tulista soosia tänne ekstra-annos, kiitos, ja vettä päälle. Kun sitten olin taltuttanut kahdeksan kymmenestä osterista riisin kera, huokaisin vihdoin helpotuksesta; ei se niin pahaa ollutkaan...kunnes sitten pöytään kiikutettiin vielä jälkiruoka: kiiltävä, tahmainen ja keskeltä raaka, merilevästä ja ostereista paistettu lätty. Luulen, että en ole ikinä nähnyt yhtä esteettisesti epäilyttävää ruokaa, mutta tokihan sitäkin oli maistettava. Ei ehkä huono, mutta ensi kerralla taidan sittenkin jättää osteriravintolan suosiolla väliin.

No eihän se nyt suoranaisesti houkuttele käymään kimppuun..

Reunoilta lätty oli kuitenkin kypsää ja hieman jopa rapsakkaa

Eteläisen Jeolla-provinssin herkku on tehty siis ostereista ja hiusmaisesta, ohuesta ja pitkästä merilevästä. Ja on ihastuttavan raakaa löllöä keskeltä. Maistuisiko?



Ja ne kamalimmat ruoat, mitä Korea päällään kantaa? Ehdottomasti silkkiäisperhosen toukat. Hyvänä kakkosena tulevat ne oranssit, raa'at merestä ongitut mongyet (en tiedä suomenkielistä vastinetta) ja ikuisuusinhokki leväkeitto. Kaikkia edellä mainittuja olen syönyt useammin kuin kerran, joten maun vastenmielisyys on testattu aukottomasti, eikä kysessä ole voinut olla pelkästään epäonnistunut ruoanlaittaja. Lisäksi eräs ruoka aiheuttaa kylmiä väreitä pelkästään siitä kuulemalla, sillä toistaiseksi en onneksi ole vielä henkilökohtaisesti törmännyt siivutettuihin lehmänsilmiin. Jostain kumman syystä ne silmät kuulostavat mielestäni ällöttävämmiltä siivutettuina kuin kokonaisina. Maussa tosin tuskin on merkittävää eroa...

28 kommenttia:

  1. Minulle tuo ravintola olisi varmaan parastiisi, sillä rakastan mereneläviä ja erityisesti raakana. Simpukoista kyllä tosin nautin enemmän kypsennettyinä. Pannukakku on kieltämättä hyvin epäilyttävän näköinen... urheasti söit silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään merenelävistä, mutta ihan kaikesta, mitä korealaiset noukkivat merenpohjasta, en kyllä tykkää, oli sitten raakaa tai kypsää. Simpukat ja ravut on herkkua, kala tietysti, mustekalat ja kalmarit jne, mutta jostain syystä tuo osteri ei kiehdo. Ei se toki sinne ykkösinhokkilistallekaan joudu, koska on olemassa paljon pahempiakin lönöjä!
      Ei tuo pannukakku mitenkään karmean pahaa ollut, mutta mun mielestä se vaan näytti niin omituiselta, että meinasi ihan ulkonäön vuoksi mennä ruokahalu. Tuli sitä kuitenkin syötyä useampi palanen!

      Poista
  2. Voi huh huh, hatunnosto sinulle. Jäisi varmaan syömättä. Olen aina välillä maistellut mereneläviä ja äyriäisiä, mutta ei kiitos. Pelkkää kalaa minulle kiitos, mutta sitten mielellään vaikka joka päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kala on melkein poikkeuksetta hyvää. Silloinkin, kun se on vähän pahaa, on se kumminkin ihan syötävää. Paitsi jos nyt on jotain oikein rasvaista ja vähän haisevaa (esim. makrillia), niin se ei välttämättä ole suurinta herkkua, mutta useimpia kaloja syö kyllä ihan mielellään.

      Poista
  3. No meillä onkin sitten ihan sama inhokkikolmonen :D Tosin jossain olen ihan hyvääkin leväkeittoa saanut. Onneksi ruoka muuten on törkeän hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leväkeittoja on kahdenlaisia: syötäväksi kelpaavia (nippa nappa) ja pahoja. Hyvää se ei mun mielestä ole oikein koskaan. Mutta onneksi melkeinpä AINA löytyy pöydästä kuitenkin jotain tosi herkullista!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Apua mitä ruokia! Ja toukkiakin? Täällä meillä Ranskassa toki syödään ostereita kanssa aikalailla, vaikkakin pyrin aina jättämään ne väliin ja keskittyä siihen kyytipoikaan, eli kuplivaan. Niljakkaat, limaiset ja merivedenmakuiset otukset eivät vaan maistu. Mulla tulee vatsanväänteitä jo pelkästä ajatuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne toukat on kyllä karseita, niissä se haju on ehkä pahinta. Sitten se jauhoinen koostumus on sekin aika ällö. Olen pari-kolme kertaa syönyt. Korealaiset jostain syystä keittää toukkia sellaisessa imelässä sokeriliemessä, joka saa ne maistumaan vielä sitä "naturel"-makuakin kamalammalle. Niitä myydään myös säilyketölkeissä kaupassa. slurps ;)

      Miks muuten korealaiset ei koskaan syö ostereita kuohuvan kanssa...? Lasillisen kera maistuis osteritkin taatusti paremmilta! :)

      Poista
  6. Täällä yksi nirso ja ihan tyytyväinen valintaansa! Maistan kyllä uusia makuja, mutta rajansa kaikella. Syömisen on mulle iloinen ja mukava asia, ei taistelu. Hattua on kyllä pakko nostaa, tuo viimeinen on... varmasti kokemus. Näitä annoksia katsoessa tulee kyllä taas vain mieleen, mikä ihme on saanut jonkun kehittelemään tämän herkun. Aijettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvostan sitä, että maistaa. Ei tietysti väkisin tarvitse änkeä, ja makunsa kullakin. Mun ykköskammotus oli monta vuotta makkarakeitto ja -kastike, ne vaan oli jotain niin ällöttävää mun mielestä, vaikka on monelle herkkua. Tosin nykypäivänä makkarakeitto tuntuu aika iisiltä verrattuna vaikkapa niihin merikorviin tms... ;)

      Poista
  7. Hui aika hurjan näköinen pannari! Varmaan kiinnostava kokemus toi ravintola yleensä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ainakin se oli todella suosittu, paikka oli ihan täynnä lounasaikaan!
      Pannari oli kyllä tosi ruma, suoraan sanottuna ;D

      Poista
  8. Pakko kyllä nyt sanoa maistamatta tuolle vihreälle limaletulle, että yäk :D Mutta monesti ajattelenkin, että jos se näyttää epäilyttävältä.. se todennäköisesti on sitä, ja parempi jättää syömättä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pointti tuossa lätyssä olikin just se, että se näytti karseelle, mutta kyllä sitä syömään pystyi. Se oli itse asiassa harvinaisen suolaista, mutta reunoilta, mistä se oli paistunut kypsemmäksi, se oli jopa ihan ok. Keskiosa (se venyvä) oli kyllä aika...noh, sitkasta.

      Poista
  9. Elämä on lyhyt, miksi ihmeessä käyttää se syömällä jotakin, josta ei pidä? Kannatan maistelua, mutta en rupea syömään mitä sattuu ellei ole ihan ihan pakko. Mutta olisin osannut sanoa, että "ei kiitos" jo siinä vaiheessa, kun osteriravintolaa olisi alettu ehdottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, hyvä näkökulma tuokin.
      Mulle se on ehkä enemmänkin itsensä voittamista ja sitä, että pitää haastaa itseään kokeilemaan uusia juttuja. Sitten ajan myötä huomaakin, että entiset ihmetykset saattavat alkaa maistua yhä paremmilta, ja yllättäen joukosta onkin löytynyt uusia lemppareita. Näin kävi vaikkapa kimchin kanssa; eihän se ekalla kerralla minua suoriltaan hurmannut, mutta olen oppinut rakastamaan sitä niin paljon, että välillä on vatsa kipeä liiasta kimchinsyönnistä!

      Poista
  10. Minulla osterit sujahtavat alas ihan kivuttomasti, vaikka en osaakaan arvostaa niiden herkullisuutta, mutta tuo leväosteripannari näyttää todella pahalta ja kuulostaakin pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne osterit kurkusta alas saa, etenkin kuohuvan kanssa :) Mutta sitä en ole vielä ymmärtänyt, että jos menee vaikkapa hienoon ravintolaan ja siellä ihanien alkupalojen joukossa on sikakalliita ostereita, niin miksi joku valitsee ne osterit mieluummin kuin vaikkapa jonkun muun herkullisen äyriäis- tai lihavaihtoehdon. Mutta siis tottakai nämä ovat makuasioita, jonkun mielestä varmaan katkaravutkin ovat ihan ällöttävää :D

      Poista
  11. Eheeee :D Osterit ei musta ole kamalia mutta ei mitenkaan hyviakaan, tosin en kylla ikina niita tilaisikaan. Mun on myös vaikea ymmartaa jarjetönta nirsoilua, olisi kauheaa jos oma puoliso olisi supernirso, ei varmaan asuttaisi saman katon allakaan enaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä kans vähän nirsoilunatsi. Mies on todella kaikkiruokainen eikä juuri koskaan kitise ruoasta, siis syö mukisematta mitä vaan, ja olen moneen kertaan todennut, että en kestäisi asua saman katon alla sellaisen kanssa, joka ei vaikkapa suostuisi syömään kalaa ollenkaan. Tai että et itsekään saisi valmistaa / syödä kalaa, koska "se haisee" tai jotain. Se olis jo liian suuri uhraus suhteen eteen! :D

      Poista
  12. En tiiä ootko kattonut ikinä ohjelmaa nimeltä Freaky Eaters. Siinä on siis tosi nirsoja ihmisiä, jotka pystyy syömään vaikka vaan yhtä ruokaa (vaikkapa ranskalaisia) ja lääkärit pystyivät todeta, että näillä ihmisillä tosiaan on nk. "nirsous-geeni", joka tämän yökötyksen muita ruokalajeja kohtaan aiheuttaa. Oon täysin vakuuttunut, että mullla on tuo geeni, koska en kertakaikkiaan pysty laittamaan suuhun jotain omasta mielestä ällöttävää, kuten vaikkapa sientä. Oksennus (ja ehkä jopa kyyneleet) tulee! oisin susta varmaan tosi ärsyttävä :D oon omastakin mielestä..Oon pikku hiljaa oppinut laajentamaan vähä tätä "makuhaarukkaa" ja ujuttanut ei-niin-isoa-oksennusrefleksiä-aiheuttavia ruokia ruokavaliooni. Viimeisimpänä opin syömään fetajuustoa :D

    VastaaPoista
  13. En tiiä ootko kattonut ikinä ohjelmaa nimeltä Freaky Eaters. Siinä on siis tosi nirsoja ihmisiä, jotka pystyy syömään vaikka vaan yhtä ruokaa (vaikkapa ranskalaisia) ja lääkärit pystyivät todeta, että näillä ihmisillä tosiaan on nk. "nirsous-geeni", joka tämän yökötyksen muita ruokalajeja kohtaan aiheuttaa. Oon täysin vakuuttunut, että mullla on tuo geeni, koska en kertakaikkiaan pysty laittamaan suuhun jotain omasta mielestä ällöttävää, kuten vaikkapa sientä. Oksennus (ja ehkä jopa kyyneleet) tulee! oisin susta varmaan tosi ärsyttävä :D oon omastakin mielestä..Oon pikku hiljaa oppinut laajentamaan vähä tätä "makuhaarukkaa" ja ujuttanut ei-niin-isoa-oksennusrefleksiä-aiheuttavia ruokia ruokavaliooni. Viimeisimpänä opin syömään fetajuustoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole katsonut, mutta kuulostaa tutulta konseptilta. Mä kyllä yritän ymmärtää, että ihmisillä voi olla erilaisia kammoja, tosi pahojakin, ja toisilla ne kohdistuu vaikkapa hämähäkkeihin ja toisilla fetajuustoon, eikä kai siinä mitään. Mä olen itse vähän liian mustavalkoinen asian kanssa, koska pitäis myös hyväksyä se, että toisilla on oikeus kieltäytyä syömästä ruokia, joista ei pidä. Se vaan on joskus hankala muistaa, jos syöminen on itselle helppoa. Sit pitää vaan aatella, mikä itselleen on vaikeaa ja suhteuttaa asiaa siihen.. :) Hienoa, että kuitenkin jaksat yrittää ja rohkeasti kokeilla uusia juttuja, vaikka pahaa tekee. Ja fetajuustosta täytyy sanoa, että mahtava juttu että opit sitä syömään, sehän on kyllä tosi herkullista!!

      Poista
  14. Mä en myöskään ole mikään osterien ystävä, vaikka kalakauppiaamme niin tuntuu kuvittelevankin. Se lahjoittaa aina ostereita kaupanpäällisiksi. Onneksi ne miehelle maistuvat ja kyllä minäkin aina yhden kuohuvan kanssa voin nielaista. Toisaalta jos pitäis valita osterien ja roomalaisten rakastaman mahalaukun välillä, päätyisin ehkä ostereihin. Tuon vihreän ruokalajin kohdalla valinta kyllä saattaisi olla se trippakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, mahalaukku kuulostaa kyllä sekin vähän hasardilta. Täällä on kanssa noita sisäelinten rakastajia, samoin kuin siannahkan, ja kyllä niitä molempia aika kivuttomasti syö, mutta en mä nyt mielellään niistä itse rahaa maksaisi... Mutta hyvä juttu on toki se, että eläimen ruho hyödynnetään kokonaisuudessaan, eikä syötäväksi kelpaavia osia heitetä pois!

      Poista
  15. Sorry, mutta ulkonäkö ei houkuta. Täällä Kiinassa olen aika nirso...jo ulkonäkö sanoo, että ei, vaikka vatsaa kurnii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiina on kyllä haastava paikka sen vuoksi, että aika monesti sieltä tulee niitä kammo-uutisia, milloin on syötetty katukojusta rottaa kananlihana ja milloin friteerattu lihaa jätteistä valmistetussa öljyssä...pakko myöntää, että siellä varmaan kannattaa pieni nirsoilukin ihan oman terveyden vuoksi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...