tiistai 31. maaliskuuta 2015

Veri vetää vuorille

Eipä olisi blogisti vielä muutama vuosi sitten arvannut, millainen uusi harrastus löytyy Koreaan muuttamisen myötä. En ole mikään erityisen erähenkinen, en ole koskaan käynyt Suomessa millään päivän sienireissua pidemmällä patikalla, en suunnista enkä muutenkaan himoitse tuntureille samoilemaan. Silti, ikään kuin ihan varkain, on vaeltamisesta tullut yhtäkkiä harrastus. Miten tässä näin pääsi käymään?

Parkkipaikalla on syytä tarkistaa, onko vessassa käyty? Rinteessä ei ole kiva juosta pusikossa, koska siellä on todennäköisesti korealaisia piknikillä.

Aloitetaan "kevyesti" portailla. Jotka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja...

Puolessa välissä maisemat ovat pusikosta käsin tarkasteltuna varsin harmaat. Kyllä se siitä, kunhan kesä tulee. Ja sitten pusikosta ei enää näekään mitään...


Vaellus on korealaisten keskuudessa käsittämättömän suosittua: eräiden laskelmien mukaan jopa joka kolmas korealainen käy vaeltamassa vähintään kerran kuukaudessa. Soulin lähistöllä sijaitseva Bukhansan vaellusreitteineen vetää puoleensa vuosittain jopa viisi miljoonaa kävijää - siis enemmän kuin Grand Canyon! Vaelluksesta on siis tullut varsinainen kansallisharrastus. Ja paitsi harrastus, myös elämäntapa, identiteetti sekä catwalk, sillä korealaisten mielestä vasta varusteet tekevät vaeltajan. Siitä huolimatta blogisti ryntää mäkeen ihan tavallisissa lenkkareissa (niin, kuvitelkaa: ei vaelluskenkiä!), tuulihousuissa ja ei-neonvärisessä takissa. Ilman vaellusrinkkaa tai -sauvaa, ilman pilliä, kuksaa, aurinkohattua, irtohihoja, aurinkovisiiriä, vaellushuivia, pikkupyyhettä, asialle vihittyä lounasboksia ja juomavarusteita. 

Selfie-aika!

Ystävälliset kanssavaeltajat huolehtivat myös meidän ruokapuolestamme tarjoilemalla kurkkua.


Huipulla oli vielä vähän luntakin jäljellä, vaikka alhaalla elohopea kolkutteli jo melkein kahtakymppiä.


Koska suurin osa harrastamistani vaelluksista on ainoastaan muutaman tunnin huipulle ja takaisin -tyyppisiä rykäisyjä, en jaksa nähdä vaivaa. Reppuun uppoaa vesipullo, hedelmiä ja ehkä pientä snäksiä pikkunälän varalta, kamera (joskus pelkkä kännykkä) eikä paljon muuta. Näin vaatimattomilla varusteilla on pärjätty jo kahden vuoden vaellukset, eikä kertaakaan ole ollut sellainen fiilis, että irtohihat tai aurinkovisiiri olisivat olleet juuri The Juttu, mikä olisi ehdottomasti pitänyt pakata mukaan. Tosin korealaisethan luovat moisiin vaatimattomiin varusteisiin alentavia katseita; eihän tuo ole vaeltaja eikä mikään, kun ei yhtään neonväriä ja kilpavarustelua löydy. Eikö edes selfiekeppiä? Tyypillinen korealainen sunnuntaivaeltaja saattaa kuluttaa yhden kesän vaellusvarusteisiin hulppeasti, jopa 800-1000 euroa, ja seuraavana vuonna on edessä tietysti uuteen mallistoon päivitys. (Myönnetään: vaelluskengät ovat omallakin ostoslistalla, mutta toistaiseksi vielä jätän ne muut varusteet korealaisille)

Reiteissäkin on mistä valita. Koreassa on yli 1700 vaellusreittiä, joista valtaosa on hyvin merkittyä, turvallista ja ylläpidettyä polkua. Monien reittien varrella on paitsi rakennettuja rappusia, myös huoltopisteitä, telttaravintoloita sekä vessakoppeja. Reittien alkupäässä on valtavat parkkipaikat, huoltoasemat ja ravintolakeskittymät, puhumattakaan niistä varustekaupoista. Aloittaminen on siis helppoa: kunhan vain osaat valita tavoitteillesi sopivat reitit, on loput kiinni ainoastaan pienestä viitseliäisyydestä, pitkästä pinnasta (sillä sunnuntaisin vuorille kiivetään jonoissa) sekä lompakon paksuudesta. Äläkä unohda sojua!

Oleellinen osa vaellusreissua on vaellusruoka. Tällä kertaa vierailtiin tutussa vuoristoravintolassa, jonka pihassa oli vaikuttavat kokoelmat kotitekoisia doenjang- ja gochujang-tahnoja


Bibimbapia ja vuoristokasviksia. Maistuu!

Ravintolasta olisi voinut ostaa mukaansa myös mitä mielikuvituksellisempia yrttejä ja juuria. 

...jätettiin kuitenkin tällä kertaa hyllyyn. Ensi kerralla sitten...


Korealaisesta vaelluskulttuurista voisi kirjoittaa kokonaisen postaussarjan. Sitä odotellessa, ja mikäli vaelluskuvat ja -tarinat kiinnostavat, katsasta vaikkapa seuraavat postaukset:

- Ensimmäisiä vaelluksia Odaesan-vuorelle
- Raskas vaellus Birobongin huipulle 
- Ruskamaisemia Seoraksanilta
- Lisää Seoraksanin maisemia Ulsanbawilta
- Odaesanin temppeleitä
- Stressaavan ruuhkainen Sogeumgang

14 kommenttia:

  1. En kyllä yhtään ihmettele, että susta on kuoriutunut vaeltaja, kun lähistöllä on tuollaisia maisemia! Onko tuolla muuten kellään koiria mukana vai ulkoilutetaanko niitä vain kaupungeissa kaduilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, no kun Koreassahan ei ulkoiluteta koiria ollenkaan...

      Koreassa on (mun nähdäkseni, huom) kahdenlaisia koiria: pikkuruiset, käsilaukkuun mahtuvat "pehmolelut", joita voi ulkoiluttaa ainoastaan kerran viikossa ja silloinkin mieluiten siellä Vuittonin sisällä, ja sitten ne perinteiset korealaiset (esim. jindot) kotikoirat, joita pidetään maatalojen ja omakotitalojen pihoissa (liian lyhyissä) lieoissa. Eli siis koiranulkoilutusta en ole nähnyt juuri koskaan, valehtelematta yhden käden sormilla laskettavan määrän viimeisen 2,5 vuoden aikana. Joten ei, ei ole koiria mukana eikä niitä ulkoiluteta kyllä kaupungilla kaduillakaan. Valitettavasti näin.

      (Viime viikolla näin muuten dalmatialaisen, ei sitäkään kukaan ulkoiluttanut, mutta se oli kuitenkin niin harvinainen näky jo itsessään, että jäi oikein mieleen. Hieno koira!)

      Poista
  2. Ihana harrastus ja sopis mullekin tuollain pienina annoksina. En kuitenkaan niin innostunut ole, etta viruisin kylmassa teltassa monta yota. Minusta on kiva parjata pienella varustuksella, mutta myonnan, etta katkaistavista housuista olen reissuilla haaveillut jo tosi kauan. Etenkin vuoristossa aamut ja illat voivat olla hyytavia ja sitten paivalla saakin hikoilla. Sillon ois katevaa kiskaista lahkeet irti reppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään monet teltan kanssa matkaan lähde, enkä minäkään. Päivän reissu riittää, tosin nyt olen vähän suunnitellut yhden yön reissua Korean korkeimmalle huipulle, siinä on kuitenkin matkalla kaksi "majataloa" tai jonkinlaista laavuntapaista, josta saa paikanpäältä vuokrattua makuupussin; se voisi olla mun maksimisuoritus :)

      Poista
  3. On siellä komeat paikat. Täällä Zürichin keväässä lähimetsien viikonloppuvaelluksen pakollisvarustukseen näyttää kuuluvan karvakaulustakki tai kaupunkimallin kevytuntuvatakkikin, riittävästi rahaa taukopaikalla evästykseen ja vapaana kulkeva, hyvin käyttäytyvä koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onneksi taukopaikan(kin) ruokailu on sentään huokeata. Se jos mikä on Koreassa kivaa, että edes pahimmissa turistirysissä ruokien hintoja ei vedetä överiksi, vaan korkeintaan ihan himpun verran normitasoa ylemmäs, mutta kuitenkin niin, että aina on varaa syödä paikanpäällä.

      Poista
  4. Kyllä noissa maisemissa kelpaa vaeltaa ja etenkin kun palveluita on hyvin saatavilla. Tarkoituksenani on ollut viedä perhe kansallispuistoihin, mutta sen verran mukavuudenhalusia olemme, että kelien pitää olla kohdallaa ja jotain kaunista nähtävääkin pitäisi olla. Viime kesänä teimme ensimmäisen reissun ja se oli kyllä onnistunut vaikka kuru oli niin lyhyt että meinasi jäädä huomaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu on mukavaa puuhaa kunhan vaan kelit suosivat. Koreassa on onneksi usein poutaista, mutta kesää kohti harmillisen usein sumuista tai jotenkin sen verran pilvistä, ettei vuortenhuipulta sitten kuitenkaan ole ihan teräviä näkymiä.

      Poista
  5. Upean näköistä tuo vuoristo! Ja mä luulen, että tämä vaellus on joko ikäjuttu, trendijuttu tai sitten ulkosuomalaisuusjuttu, koska mäkin olen ruvennut vaeltamaan vasta pari vuotta sitten ulkosuomalaistuttuani. Ehkä vahvimmin mulla ulkosuomalaisjuttu. Myönnän, ettei Nuuksio ihan hirveästi houkutellut, mutta jo Ardennien vuoristo kiinnostaa...

    Heh, mulla on käynyt joskus mielessä varmaan jokaisen noista varusteista hankinta. Irtolahkeethan kuulostaa tosi käteviltä, kun patikoi neljän kilsan korkeuteen, missä sää ja lämpötilat on ihan eri kuin kilometriä alempana. :) Ja pakko myöntää, että olen jopa ohikiitävän hetken harkinnut selfietikkua... mutta se kyllä kiiti jo ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se sitten on ulkosuomalaisuusjuttu :D En ois kyllä ikinä Suomessa arvannut. Mutta joo, maisemilla on suuri osuus; en mä oikein Suomen tasamaastossa jaksaisi innostua, mutta täällä on aina se näköalapalkinto siellä huipulla vastassa :)

      Poista
  6. hyvä harrastus. raikasta ilmaa, upeat maisemat ja kunto kohenee. I like!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Vaikka pitää myöntää, että edelleenkin _joka kerta_ mietin siinä ylämäkeen kiivetessäni, että miksi ihmeessä lähdin taas.... mutta äkkiä se unohtuu kun näkee mukavat maisemat! Ja onneksi tuo matkakumppani on kärsivällistä sorttia, että jaksaa mun taukoilut viiden minuutin välein :)

      Poista
  7. Siis todella mielenkiintoinen sun blogi! Kun ei ole koskaan tullut käytyä tuolla päin maailmaa, on tosi kiva lukea postauksia sieltä. Tuollaiset luontoretket ovat aivan mahtavia. Varsinkin nuo ruuat näyttävät eksoottisilta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on todella vähintäänkin eksoottista, mutta yleensä myös erittäin hyvää (ja tulista!). Ulkoilumaastot on mahtavat koko vuorten ja kukkuloiden peittämässä maassa, mutta erityisesti meidän suunnalla, kun lähellä sijaitsee upea Seoraksanin vuoristo.

      Kiva, että löysit blogiini, tervetuloa mukaan korealaiseen menoon!! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...