keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ohjeita Suomeen

Eräs korealainen tuttava ei meinaa enää pysyä housuissaan. Viikon päästä edessä on matka kohti suurta tuntematonta, nimittäin Suomea, ja tarkoitus olisi pärjätä suomalaisessa toukokuussa kokonaiset neljä viikkoa hengissä. Miten se on mahdollista? Tyyppi on innoissaan - ja ehkä ihan vähän kauhuissaan - kun ei yhtään tiedä, mikä mahtaa perillä odottaa. Sen verran jouduin päällimmäistä innostusta laannuttamaan, että ei, hyvin todennäköisesti et näe revontulia toukokuussa Tampereella. On kai se teoriassa mahdollista sekin, mutta ettei nyt olisi liian kovat odotukset kuitenkaan...

Jeesasin tyyppiä alkuun ja kirjoitin seikkaperäisen listauksen siitä, miten Suomessa selviytyy korealaisena. Ensinnäkin, kannattaa ainakin pitää mielessä, että vaikka Koreassa on tällä viikolla kekkuloitu t-paidoissa +28 asteen lämmöissä, on Suomeen luvattu vappuviikolle lunta. Niin että takki mukaan, eikä hanskoistakaan todennäköisesti ole haittaa. 

Vaikka lähes kenelle tahansa ulkomaalaiselle voisi luonnehtia Suomea turistille erittäin turvallisena maana, ei moista kannata korealaiselle mainita. Sen sijaan luonnehdin asiaa ympäripyöreästi niin, että Suomi on kyllä melko turvallinen maa, mutta ole silti varovainen yömyöhään kaupungilta palatessasi, äläkä missään nimessä jätä rahapussia ja kännykkää baarin pöydälle vessaan lähtiessäsi. 

Korealaisena kannattaa myös muistaa Suomen erikoiset alkoholilait, kuten sen, että keskikaljaa vahvempaa et tule löytämään lähikioskista tai edes supermarketista, ja keskikaljaakaan et saa iltayhdeksän ja aamuyhdeksän välillä, et edes rahalla. Lienee korealaiselle shokki, niinkuin varmasti suomalaisen alkoholin hinnatkin. Ja hinnoista puheen ollen, ravintolaruokailun osalta suosittelin myös tarkistamaan valuuttamuuntimen avulla, missä hintahaarukassa liikutaan. 

Tampereelta sentään saa sojua todistettavasti ainakin yhdestä ravintolasta. Korealaisen kannattaa kuitenkin muistaa, että kun korealaisessa ravintolassa yksi sojupaukku maksaa keskimäärin noin 20 eurosenttiä, maksaa se suomalaisessa ravintolassa yli 30-kertaisen hinnan, eli noin 6-7 euroa. Että pärjäiskö sitä kuitenkin kotiin saakka ilmankin....?

Mutta aikaisempien korealaismatkaajien neuvoilla päässee pitkälle. Esimerkiksi niin, että muistaa kraanaveden olevan juomakelpoista missä tahansa, joten matkabudjettia ei kannata haaskata siihen, että juo hotellin baarikaapista puolen litran vesipullot tyhjiksi hieman kirpaisevaan neljän euron pullohintaan. Tai että jos matkalaukku pursuilee eväsnuudeleita mutta unohdit puikot, voi niitä kätevästi lainata läheisestä sushibaarista, sillä R-kioskilta niitä et tule löytämään. Tai että jos mielit päivän päätteeksi ostoksille, kannattaa shoppailut hoitaa ennen iltakahdeksaa, koska sen jälkeen shoppailu rajoittunee siihen ärrän valikoimaan. 

Mutta sen enempää en neuvoja enää jaellut. Sillä onhan se matkustelun suuria iloja, että selvittää asiat itse paikanpäällä. Kuten vaikkapa sen, että pimeä ei tulekaan iltaseitsemältä, tai että cider onkin jotain muuta kuin tuttua, tavallista spriteä, tai että suomalaisessa saunassa tosiaan hakataan itseään koivunoksilla. Kaikkeen kun ei voi eikä kannata etukäteen liiemmin varautua...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pilkettä silmäkulmassa

Korealaisilla miehillä on eräs erityinen ominaisuus, jota kernaasti siirtäisin hieman suomalaisillekin, nimittäin vilpitön innostuneisuus ja leikkimielisyys. Eilen vietimme upean aurinkoista kevätpäivää puistossa noin neljänkymmenen hengen voimin pelaillen ja höntsyillen aamusta iltaan. Jo perinteeksi muodostuneessa kevätpäivässä oli tällä kertaa ohjelmassa paitsi verkkojalkapalloa ja lentopalloa, myös naruhyppelyä ja polttopallon peluuta. Lähes kaikki osanottajat olivat aikuisia miehiä, vanhimmat jo yli 70-vuotiaita, mutta kukaan ei pelien tiimellyksessä vetäytynyt syrjään valittamaan, vaan kaikki olivat innokkaina mukana. 

Jalka nousee vetreästi, vaikka ikää olisikin jo seitsemättä kymmentä



Naruhyppelykilpailussa oli tarkoituksena saada mahdollisimman moni joukkueen jäsen yhtäaikaa jättimäisen narun sisään pomppimaan, tosin päivän paras tulos taisi kuitenkin jäädä vain neljään mieheen kerrallaan. Yritystä tosin riitti kiitettävästi! Polttopallo sujui sekin tutuissa merkeissä toinen toistaan innokkaasti vaanien, ja palloa heitettiin useammankin erän edestä. Kaikkia kannustettiin, mutta toisaalta myös muiden epäonnistumisille naurettiin ja taputettiin äänekkäästi, hyvässä hengessä ja kenenkään pahastumatta, sillä pelejä ei oteta niin kovin vakavasti.


Voihan verkkojalkapallo! Näyttää niin helpolta, mutta... blogistin taidonnäyte menossa

Kravatti kaulaan ja kentälle!

Verkkojalkapallo on ikään kuin lentopalloa matalalla verkolla ja ainoastaan jalka- sekä pääkosketuksella.

Nälän yllättäessä saattoi poiketa grillille


Korealaisten miesten joukkoa on kerrassaan pakko seurata hymyssä suin, sillä eihän sitä vain voi olla pitämättä tyypeistä, jotka innostuvat naruhyppelystä, polttopallosta ja kivi-sakset-paperi-peleistä, ja karaokehuoneessa Gangnam Stylen kajahdettua ilmoille ryntäävät kaikki pikkutakeissaan ja suorissa housuissaan (niissä vaellukseen tarkoitetuissa, siistimmissä versioissa, nääs) huoneen etureunaan tanssimaan, laulamaan ja soittamaan tamburiinia täysin rinnoin. Korealainen pilke silmäkulmassa löytyy kaikilta täkäläisiltä miehiltä ikään ja statukseen katsomatta. Josko päällisin puolin ollaankin supervirallisia ja konservatiivisia, on kuitenkin menossa mukana hulvattoman hyväntuuliset ja leveästi hymyilevät sedät, joista soisin joskus suomalaistenkin ottavan mallia. En ole koskaan kuullut korealaisen miehen toteavan, että "en viitsi", "en kehtaa", "älä viitsi, toi on noloa", vaan he lähtevät lähes poikkeuksetta mukaan leikkimielisiin peleihin, tanssiesityksiin ja muihin hassutteluihin. 

Siispä käsi sydämelle, suomalainen mies: koska sinä olet viimeksi hyppinyt kavereidesi kanssa narua?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Etelän hetelmät ja muuta hintanillitystä

Suomessa myrskysi taannoin ruokahintakeskustelu ja maitogate, kun kaupan hintojen halpuutusta esitettiin televisiossa hieman huonon maun rajoja kolkuttelevalla mainoksella. Suomalaiset ovat tottuneet toteamaan, että meillä se ruoka vaan on niin kallista. Ehkäpä, mutta itse olen tullut siihen tulokseen, että ei se ruoka varsin halpaa ole muuallakaan. Blogisti jaksaa aina nillittää käsittämättömistä hedelmähinnoista Koreassa, mutta kyllä ruokakassin hinta on korkea ihan ilman hedelmiäkin. Jos osaa tinkiä oikeassa kohtaa, syödä korealaisittain ja välttää länsimaalaisia ruokavillityksiä, voi ruokakassin kuitenkin kantaa kotiinsa hieman vähemmän keventyneen lompakon kera. Ja kuten moneen kertaan on käynyt ilmi, on ravintolassa syöminen jokseenkin hämmentävän edullista verrattuna kaupan hintoihin; josko sitten Suomessa itse tekemällä säästää pitkän pennosen, ei Koreassa vastaavaa säästöä välttämättä synny, ellei sitten takapihallasi satu olemaan useampi rivi kasviksia kylvettynä ja muutama teuraseläin odottamassa kohtaloaan. 

Tämän päivän superalennuksena paikallinen supermarketti mainosti mangoja suoranaiseen sisäänheittohintaan; nyt ainoastaan vaivaiset 4,30 euroa per hedelmä. Melkein ostin. 


Etsin netistä tietoa ruoan hinnoista Koreassa. Tällä hetkellä toki kannattaa hintoja euroiksi muuttaessa huomioida sekin seikka, että valuuttakurssien huomattava muutos on kallistanut ostoksia melkolailla parin vuoden takaisesta euromääräiseksi muutettuna. Esimerkiksi Numbeon sivuilta löytyi sopivasti tietoa siitä, mitä (länsimaalaiselle) tavanomaiset ruoat maksavat kaupan hyllyllä. Muutamia otteita: 

- maitolitra 2473 wonia (2,13 euroa)
- kilo juustoa 18 774 wonia (17 euroa)
- kilo omenoita 6114 wonia (5,28 euroa)
- kilo tomaattia 5444 wonia (4,70 euroa)
- kilo kanan rintafileitä (7,80 euroa)
- kilo riisiä 3784 wonia (3,26 euroa)
- kilo perunoita 3393 wonia (2,93 euroa)

Eli edes korealaisten perusravintoaine riisi ei ole täkäläisittäin mitenkään edullista. Lisäksi täytyy huomauttaa, että ainakin täällä meidän suunnalla olet onnekas, jos satut löytämään tomaattia ja omenoita yllä listatuilla hinnoilla; meilläpäin kilo omenoita maksaa helposti kahdeksankin euroa. Lihasta puhumattakaan; naudan jauheliha saattaa maksaa heittämällä 20 euroa kilolta. 

Jotain edullistakin: noin 300 g tuoreita, maukkaita äyriäisiä maksoi tiskillä 2800 wonia (2,40 euroa). Lisää äyriäisiä ostoskoriin, siis!


Mikä Koreassa sitten on edullista? Ruokakaupassa saa pikkurahalla tofua, sieniä, äyriäisiä ja kananmunia. Alkoholi on Suomen hintoihin verrattuna törkyhalpaa; pullo sojua maksaa kaupassa noin euron. Ruokakaupan ulkopuolelta halpoja hintoja on helpompi löytää; hammaslääkärissä käynti, taksilla ajelu, auton pesetys ja parturissa käyminen ovat suhteellisesti edullista hupia. Ja se ravintolassa syöminen; miten on mahdollista, että ruoka, josta maksat kaupassa 20 euroa irtoaa ravintolasta valmiiksi tehtynä ja pöytään tarjoiltuna samaan hintaan? 

Ja mikä olikaan postauksen pointti? No tietysti todistella itselleen, että kyllä se jokaviikkoinen ravintolassa syöminen on oikeasti ihan perusteltua, suorastaan suositeltua!

(no okei, okei, kyllä Suomessakin osataan tietyillä ruoka-aineilla rahastaa: linkki Iltasanomien uutiseen )

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Terveysruokaa?

Kaikki blogia lukeneet tietänevät, että blogistin sydän sykkii korealaiselle ruoalle. Mutta niin hyvää kuin se onkin, en aina ole korealaisten kanssa yhtä mieltä siitä, että ruoka on erityisen, ennenkuulumattoman terveellistä. Korealaiset arvostavat ruoassaan (kuviteltua tai todistettua) terveysaspektia maunkin edelle; esimerkiksi taannoin eräs paikallinen tuttava totesi jättäneensä aamulenkit kokonaan pois päivärutiinistaan, "mutta ei se mitään, korvaan lenkkeilyn terveysvaikutukset syömällä koiranlihaa". Tässä vaiheessa blogisti ei enää tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Ja on täysin yleistä tietoa, että koiranliha haisee ja maistuukin melko pahalle, vähintäänkin voimakkaalle, josta syystä siitä valmistettu keitto maustetaan hyvin runsaalla kädellä. Mutta eihän se maku, vaan ne terveysvaikutukset!

Maku on siis sivuseikka, jos vain voit saada ruoasta jotain terveysvaikutuksia. Ja vieläkin parempi on, mikäli se kohottaa mieskuntoa; uskon 110% varmuudella, että korealaiset papat pistelisivät poskeensa vaikka nättiin pussiin pakattua kanankakkaa, jos vain heille todistettaisiin, että se tekee hyvää potenssille...

Mutta terveysvaikutuksissa lienee osittain perääkin. Toki esimerkiksi fermentoidut kasvikset ovat hyväksi ruoansulatukselle; toisaalta taas fermentointiprosessissa käytetty suola ei. Korealaiset perinneruoat käyttävät paljon kasviksia ja rasvaista kalaa, minkä tiedetään länsimaissakin olevan hyväksi ihmiselle. Mutta kyllä korealaiset syövät enenevässä määrin myös hyvin epäterveellistä ruokaa; paksulla rasvakerroksella päällystettyä samgyopsalia eli possunsiivua, useampi paukku sojua perään, prosessoituakin prosessoidumpaa massaa pursotettuna puikkomaisiksi "juustoiksi" sekä ravintoarvoiltaan ehkäpä perunalastuihin verrattavissa olevia ramen-nuudeleita kuppikaupalla. 

Herkullisia ja terveellisiä kalaruokia löytyy helposti ja runsaalla valinnanvaralla. Taustalla tosin vähän vähemmän terveelliset, majoneesilla ja (todennäköisesti pimeässäkin hohtavalla fosfori-)mädillä kuorrutetut kimbapit.

Ja lisäksi löytyy niitä vähemmän herkullisiakin meren antimia, kuten iki-inhokki meonggye 멍게. Olkoot kuinka terveellistä tahansa, niin dieselöljymäinen maku on melko...mielenkiintoinen. Vähintäänkin. 

Itselleni eniten vaikeuksia tuottaa kuitenkin se, että toisinaan tarjolla on pelkkää hiilaria hiilarin päälle, ilman minkäänlaista valkuaista vatsaa täyttämään, jolloin lounaan jälkeen silmäluomet painavat ainakin tonnin ja kun sitten tulitikut saa pujotettua luomien väliin, alkaa nälkä jo huudella raivokkaasti vatsanpohjalla. Nuudelikeitto riisitaikinapötkylöillä ja dumplineilla, jälkiruoaksi vielä riisikakkua ja sokerimehua, niillä kuitenkin mennään silloin tällöin.

Virallisterveellisten ravitsemussuositusten mukaan ei ehkä ihan terveellisimmästä päästä. Mutta korealaiset rakastavat!


Korealaisia kiinnostaa todella paljon, millaista ruokaa teemme kotona. Normaalipäivänä syömme ihan tavallista kotiruokaa: kaalilaatikkoa, kanakeittoa, jauhelihaa tomaattikastikkeessa ja niin edespäin. Lounaan syömme päivittäin työpaikkaruokalassa, mutta käymme myös ulkona syömässä yleensä noin pari kertaa viikossa. Aitokorealaista ruokaa laitan kotona vain harvakseltaan; se on kuitenkin vaivalloista valmistaa eikä siitä koskaan tule yhtä hyvää kuin mitä ravintolassa on saatavilla. Makumieltymyksetkin ovat parin vuoden jälkeen muuttuneet selkeästi; kun Koreaan saapuessa lempiruokia olivat kimchin lisäksi marinoitu possu grillissä, merilevään kääräisty kimbap sekä kanaa ja kaalia tulisella kastikkella sisältävä dakkalbi, on nykypäivän herkkuruokaa lähinnä harvemmin nautittavat korealainen marinoimaton naudanliha hanu, raaka kala salaatin kera,  simppeli mutta terveellinen bibimbap, runsaasti kasviksia sisältävä shabu shabu sekä tulinen lihapata meungalbijjim. On siis käynyt niin, että entiset lempiruoat ovat korvautuneet aiempaa yksinkertaisemmilla mauilla, eikä aina tarvita edes lihaa tai kalaa, vaan pelkällä tofulla tai kananmunalla pärjää vallan hyvin yhden lounaan yli. Enpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut.

Mutta kahta en silti vaihda: aamupalan pakollinen osuus on poikkeuksetta leipä ja kahvi, eikä niistä tingitä!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kun suomalaisprinsessalla meni herne patjan alle...

...saattoi joku kuvitella, kun kerroin meidän sänky- ja patjaongelmista Suomessa. Kun aikanaan lähdimme Suomesta muuttokuorman kera, päätimme jättää ikivanhan ja rämän sängynrunkomme pois muuttokontista, sillä "Koreasta löytyy varmasti parempia, ehkä jopa edullisemmin". Väärin ja väärin. Etsimme huonekalukauppoja kaupungilta, mutta turhaan. Lopulta löysimme yhden, jonka satojen sivujen katalogista oli mahdollisuus valita itselleen juuri oikea sänky - ottaen huomioon, että tarjolla oli satamäärin ainoastaan vääriä vaihtoehtoja. Puhumattakaan siitä, että mitään patjaa olisi voinut kokeilla, eikä tietysti ollut syytäkään, sillä malleja oli tarjolla tasan yksi - kivenkova. Muistan elävästi, kuinka sängyn toimittaneet kuljetuspalvelun miehet sängyn kasattuaan vielä varoittivat, ettei sängylle saa hypätä noin vain ilmalennon kera; se ei kestä moista. Ja kun sitten varovasti kokeilin patjaa ensimmäisen kerran, totesin, että kukapa sitä nyt ehdoin tahdoin lattialleenkaan ilmahypyllä kyljelleen pamauttaisi...

Ensimmäisen vuoden verran patjan kovuus ärsytti aikalailla. Olkapäätä ja lonkkaluuta koristi joka aamu punainen läikkä sillä puolella, jolla olin suurimman osan yöstä nukkunut. Heräilin yöllä useasti siihen, että kroppaan sattui kylkeä kääntäessä, puhumattakaan mistään vatsallaan nukkumisesta (naiset ymmärtänevät yskän). Sittemmin olemme kehitelleet erinäisiä pehmustesysteemejä petauspatjaa korvaamaan (sillä ei, ennen Ikeaa täältä ei löytynyt petauspatjoja), ja tällä hetkellä patjan päällä on kolme tavallista peittoa pehmustamassa nukkumista. Mutta samalla olemme myös tottuneet kovaan sänkyyn ja Suomen reissuilla huomaamme poikkeuksetta selän puutuvan ja kipeytyvän pehmeässä sängyssä nukkumisesta. Nykyään kova sänky tuntuu ihan passelilta ja suorastaan helpolta nukuttavalta; ainakin kylkeä kääntää vaivattomasti kovalla alustalla!

Korealaiset ovat perinteisesti nukkuneet lattialla. Edelleenkin etenkin vanhempi sukupolvi taittelee iltaisin lattialle ohuen (suurinpiirtein joogamaton paksuisen) nukkuma-alustan, joka aamun sarastaessa rullataan takaisin kaappiin päivän ajaksi säilöön. Lakanoita ei käytetä, peittona toimii tavallinen huopa ja tyynynä monesti kova, ehkä styroksista tai joskus jopa puusta tehty niskatuki. Ei ehkä mukava, mutta kyseinen järjestely on ainakin kätevä: milloin minkäkin kaupan, kioskin ja ravintolan ovesta sisään pamautettuamme huomaamme jonkun heräävän tiskin takaa taittopatjaltaan unenpöpperöisenä nokkauniltaan. Sänky kulkee siis helposti mukana.


Mikä voisi olla mukavampi kuin ohut nukkumamatto? No tietysti lämmitetty ohut nukkumamatto!

Korealaisia tyynyjä. Ei tarvita tyynyliinaa. Nämä kuvasin viime vuoden Dano-festivaalien markkinapaikalla, ei kuitenkaan tullut ostettua itselle kokeiluun.


Länsimaisen tapaisia sänkyjä on korealaisilla ollut yleisessä käytössä vasta 90-luvulta lähtien, eivätkä läheskään kaikki korealaiset edelleenkään pidä sängyssä nukkumisesta. Petauspatjoja ei tunneta, ja runkopatja on todellakin suurinpiirtein yhtä kova kuin parkettilattia. Aluslakana sängystä monesti löytyy, mutta pussilakanoita tai tyynyliinoja ei monetkaan käytä. Jos sitten itse mielit mukavia pussilakana- ja tyynyliinasettejä, kannattaa varautua kaivamaan kuvetta hyvinkin syvältä, sillä hinnat ovat suorastaan tähtitieteelliset länsimaiseen settiin tottuneelle. Peittoja tuuletetaan ja pestään tietysti kovin ahkerasti. Toisinaan olen yöpynyt sellaisissa hotelleissakin, joissa sängyissä ei ole lainkan pussilakanaa tai tyynyliinaa. Siinä voi sitten yön pimeydessä mietiskellä itsekseen, onkohan siivoojatäti muistanut pestä peiton sitten viime vieraan...

Vanhemmissa (ja joissain uudemmissakin) hotelleissa on myös valittavana eri tyyppisiä huoneita: niin sanottuja länsimaisia huoneita, joissa on tavallinen sänky, tai korealaisia huoneita, joissa voimakkaasti lämpenevä lattia ja ainoastaan se joogamatto rullattu huoneen nurkkaan (toistaiseksi länsimainen versio on vielä voittanut joka kerta...) Mies myös kertoo naureskellen kokemuksestaan eräällä paikallisella "mökkireissulla", jossa noin pariakymmentä henkeä varten oli vuokrattu iso mökki useammalla huoneella. Mies kulki tyhjästä huoneesta toiseen ihmetellen lopulta korealaiselle tutulle, että "kiva paikka, mutta missä ihmeessä me nukutaan", johon korealainen hämmästyneenä vastasi, että "voit kyllä ihan itse valita lattiapaikan; kaikki on vapaana", heittäen samalla syliin kaksi huopaa: toisen alle ja toisen päälle vedettäväksi. Että ei sitten edes niitä joogamattoja, saati tyynyjä...

Mutta kaikista korealaisten sänkyvaihtoehdoista erikoisin on kyllä kivisänky: tavallisen näköinen sängyn runko, jossa patjan tilalla on todellakin kiveä. Monesti näissä sängyissä on myös jonkinlainen lämmitysmekanismi, jolloin kivi lämpenee ja siihen on "mukava" käpertyä talvisina öinä (Not). Kyseisiä sänkyjä näkee kuitenkin yleisesti myynnissä ja vaikka hinnat ovat hyvinkin korkeaa luokkaa, tuntuu menekki olevan taattu. Löytyisiköhän sieltä tulevasta muuttokontista vielä hieman ylimääräistä tilaa huonekalutuliaisille...

Mukava? Ei. Kaunis? Ei. Käsittämätön? Kyllä. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Aika kotoista

Lauantaina suuntasimme kokopäiväreissulle Souliin. Ohjelmassa oli nimittäin kaksi tärkeää asiointikierrosta: ensiksi Suomen suurlähetystöön äänestämään ja toiseksi Koreassa viime talvena avattuun maan ensimmäiseen Ikeaan lihapulla-annoksia testaamaan. 

Korean Ikea on toistaiseksi maailman suurin yhteensä neljällä kerroksella ja 59 000 neliömetrillä. Mediassa on ollut monenlaista kritiikkiä huonekalujätin rantautumisen jälkeen: milloin innokkaiden shoppailijoiden aiheuttamat ruuhkat tukkivat koko kulmakunnan paikallisten harmiksi, milloin hinnat on nostettu kaksinkertaisiksi esimerkiksi Yhdysvaltojen valikoimaan verrattuna ja milloin valikoimassa olevaan karttaan on merkitty merialue väärällä nimellä. Itse olimme varautuneet infernaalisiin ruuhkiin, tuntien jonotuksiin ja törkeisiin etuiluihin lihapullatiskillä, mutta vastoin kaikkia odotuksia reissu sujui melko harmittomissa merkeissä, ilman pahempaa ruuhkaa, jonottamista tai muuta tyypillistä hermojen menetystä. 

Mutta kun blogisti seisoi liukuportaissa nenän vetäessä malttamattomana kohti lihapullia ja lohiannoksia, valtasi mielen selvä kotiseutuylpeys. Ei ehkä ihan suomalaista, mutta skandinaavista kotiseuturakkautta ja ehkä lievää koti-ikävää oli yllättäen havaittavissa. Nostalgiatripin lisäksi oli hauska seurata korealaisten kiertelyä omituisten kalusteiden, sisustustavaroiden ja kodintarvikkeiden keskellä. Mitä ihmettä korealaiset aikovat tehdä esimerkiksi lakanoilla, petauspatjoilla, matoilla, tiskiharjoilla, veitsillä (siis aterimilla) tai serveteillä? Ehkäpä paikalliset ostavat niitä ihan kuriositeettina; ovathan ne kuitenkin Ikeasta.

Hej! Ihanan skandinaavista, ihanan kotoisaa. 

Petauspatja. Niin luksusta.

Servettejä. Onkohan korealaisille lisätty pakettiin ohje, miten ja mihin näitä käytetään?

Lihapullien lisäksi valikoimassa oli lohta paistettuna ja graavina sekä tietysti bulgogia riisillä ja riisiä kimchillä - kuinkas muutenkaan. Suureksi pettymykseksi katkarapuvoileipää ei nettisivujen lupauksista huolimatta ollutkaan tiskillä.




Blogisti selvisi kierroksesta pelkillä ruoka-ostoksilla. Kahvi oli listalla ykkösenä, siitä oli haaveiltu pitkään. Toinen unelmien kohde oli puolukkahillo, jota ei sitten ollutkaan hyllyssä - mikä pettymysten pettymys! Kuka nyt kaalilaatikkoaan mustikka- tai karviaishillon kera söisi??

Ruokapuolella tarjolla oli lähinnä kaikenlaisia Ikea-keksejä, jotka epäilemättä sopivat korealaisten makuun. Piparkakkuja, kaurakeksejä, sitruuna- ja aakkoskeksejä oli hyllymetreittäin, Maraboun suklaata löytyi useampia laatikollisia, samoin mustikka- ja karviaishilloa yllättävän runsain mitoin. Pienen nurkkauksen verran oli myös näkkileipää, jota sai ihan maistaakin ennen ostopäätöksen tekemistä - taisipa maistiaisten perusteella jäädä useampi paketti hyllyyn kuin lähteä ostoskorin mukana kassalle. Pakastealtaissa oli useita erilaisia lohipaketteja, hodareita ja tietenkin niitä kuuluisia lihapullia. Kahvia, ketsuppia ja sinappia. Mutta blogistin suureksi pettymykseksi ei hirvipastaa, ei puolukkahilloa, ei Löfsberg Lilaa, ei ruisleipää. Oli kuitenkin sekaleipäainekset ja tavallista kahvetta; kyllähän niilläkin sinnittelee!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kukkaloistoa

Kirsikankukka-aika on nyt Gangwondon alueella parhaimmillaan. Siitäkin huolimatta, että eilen satoi vuorilla lunta, lämpötila tipahti äkillisesti lähes nollaan ja jäätävän kylmä vesisade piiskasi aamusta iltaan kukkaparkoja irti puunoksista. Mutta ovat sitkeää laatua, ja tänään onneksi ehdimme vielä ihastelemaan lähinaapurissa kohoavaa Namsan-kukkulaa ja sen iltavalaistusta kukkapilven lomassa. Tästä ei enää iltakävely romanttisemmaksi muutu!

Kukkulalle vie pitkä portaikko, joka katosi kirsikankukkapilveen



Kukkulan laella on pieni temppelinomainen katos



Kukkulan ympärillä kiemurtelee lenkkipolku, joka saatiin kunnostettua juuri viime syksynä. Lisäksi polun varressa on tietysti kuntoilulaitteita sekä penkkejä maisemien ihastelua varten.


Kukkulan reunalla on myös pieni muistomerkki Japanin miehityksen ajalta





Kukkula valaistuksineen näkyy pitkälle kaupunkiin

Joen toiselta reunalta kuvattuna näkyy myös kaunis heijastus joen pinnasta

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kulttuurien törmäystä (taas kerran)

Keskustelin viikonloppuna pitkän tovin kanadalaisen miehen kanssa. Mies oli taustaltaan intialainen, asui tällä hetkellä Koreassa ja oli menossa naimisiin korealaisen tyttöystävänsä kanssa ensi kesänä. Mies kertoi olevansa äärimmäisessä puun ja kuoren välissä -tilanteessa; valinta pitää tehdä oman äidin ja tulevan vaimon miellyttämisen välillä. Kanadalaisen vuodatusta kuunnellessani mietin kauhuissani millaista mahtaisikaan olla, jos kaiken kulttuurishokin keskellä joutuisin vielä miekkailemaan monikulttuurisen suhteen ongelmien kanssa. 

Häät olivat siis tulossa elokuussa, ja miehen vanhemmat aikovat myös matkustaa Kanadasta Koreaan juhlimaan poikansa elämän suurinta päivää asiaankuuluvasti. Ja kuten olettaa saattaa, on äiti suunnitellut toki jo pitkään juhlavalmisteluja sekä intoillut siitä, että saa pukeutua oman kulttuurinsa mukaisesti kauniiseen sariin, jossa paitsi tuntee itsensä kauneimmaksi, myös tunnustaa omaa ja poikansa kulttuuriperimää. Mutta...

Mutta morsian on eri mieltä. Kuten varmaankin kaikki morsiamet, erityisesti korealaiset naiset kokevat, että häät ovat ennen kaikkea heidän päivänsä prinsessana, jota mikään tai kukaan ei saa pilata. Ja jotta kaikkien huomio varmasti kohdistuisi juuri häneen, on morsian kieltänyt sulhasen äitiä pukeutumasta intialaiseen asuun. Koska sari on yleensä varsin koristeellinen ja toki korealaisessa ympäristössä myös hyvin eksoottinen, ei morsian halua, että vieraiden katseet siirtyisivät kuin varkain pois hänestä ja kohti ulkomaalaisia appivanhempia. Morsian oli sen sijaan ilmoittanut, että appivanhempien tulisi pukeutua korealaisen perinteen mukaan paikalliseen hanbokiin

Intialainen sari ja korealainen hanbok. Kauniita pukuja molemmat, mutta varsin erilaiset ja eri piirteitä korostavat. Helppo ymmärtää, että jos on tottunut toiseen, ei toinen tunnu yhtään "oikealta". 


Mies oli ymmällään. Hänen äitinsä on murheen murtama, koska on odottanut poikansa hääpäivää innolla, eikä missään nimessä tunne oloaan mukavaksi omasta mielestään oudossa, erikoisen mallisessa ja eri kulttuuria ilmentävässä hanbokissa. Äiti ei kuulemma myöskään pidä neutraaleista länsimaalaisista vaatteista, ja kukapa äiti ei haluaisi olla tärkeänä päivänä parhaimmillaan. Mutta morsian on järkkymätön. 

Miesparka! Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut aavistustakaan, miten tilanteen saisi ratkottua. Istuimme porukalla pitkän tovin pöydän ääressä miettimässä eri vaihtoehtoja ja mahdollisia ratkaisuja äärimmäiseen dilemmaan, mutta tuloksetta. Keskustelun miespuoliset olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että äidin mielipide on tärkeä, ja että eihän ketään kiinnosta, missä vaatteissa sinun äitisi on, vaan kaikki tietysti ihailevat kaunista vaimoasi. Mutta naisena ymmärrän jollain tasolla myös tulevan morsiamen prinsessa-kompleksia. Tosin myös minun mielestäni on aika erikoista, että morsian haluaa kieltää anopiltansa oman, selvästi erittäin tärkeän kulttuuriperimän ilmentämisen sekä viedä häneltä juhlafiiliksen pakottamalla pukeutumaan epämieluisiin vaatteisiin. 


Mitäpä asiaan voi sanoa? Blogisti vain kiittää onneaan, että sohvannurkassa vieressä istuu supisuomalainen puolisko, jota ei ihan oikeasti kiinnosta kenenkään pukeutumiset tai pukeutumatta jättämiset. Mielelläni kuitenkin kuulisin monikulttuurisessa avioliitossa eläviltä lukijoilta, onko teillä ilmennyt vastaavia ristiriitoja ja miten te olette näkemyseroista selvinneet?

torstai 2. huhtikuuta 2015

Arkistojen kätköistä

Vaihdoin jokin aika sitten puhelinta. Vanhassa kännykässä oli tallennettuna satoja kuvia, satunnaisia räpsyjä matkan varrelta, valitettavan huonolaatuisina tosin, kuten vanhalle puhelimelle nyt sopivaa onkin. Tallensin kuvat ulkoisen kovalevyn kätköihin, mutta mieleen jäi kummittelemaan, että olihan siellä joukossa kuvia, joiden olen aikanaan kuvaushetkellä ajatellut olevan jotenkin merkityksellisiä, erikoisia tai hauskoja. Tai muuten vaan kuvauksen arvoisia. Kyseisille räpsyille ei vaan ole koskaan tullut sopivaa postausta, osuvaa aihepiiriä tai muuten julkaisukelpoista hetkeä. Oli siis syntynyt kysyntää sekalaiselle kuvapostaukselle ilman mitään punaista lankaa! Ja mitäpä näistä nyt oikeastaan voi sanoa...?

Hongdaen lammaskahvilan asukki nautti kesähelteellä viilentävästä puhaltimesta. Kissakahvilat on so last season, nyt tulee lammaskahvilat!

Välttämättömyysostos osa 1. Hello Kitty -vessanpöntönkansi.

Varsin suuri osa kuvista oli yllättäen ruokakuvia. Tässä jotain kalaherkkua. Narskui ikävästi hampaissa.

Välttämättömyysostos osa 2. Autonoviin liimattavat suojat, koska korealaiset parkkipaikat ovat niin ahtaita, että naapuriauton kylkeä tulee naarmutettua ennemmin tai myöhemmin. Ja kukapa ei haluaisi mustan mersunsa kylkeen vaaleanpunaisia vaahtomuovisiipiä?  

Sukeltajamummo. Tyypillisesti vanhemmat naiset vetävät märkäpuvun päälleen ja sukeltelevat meressä keräämässä levää, simpukoita ja merimakkaroita. 

Liukuhihna-sushi, nam. Liukuhihnaolut, supernam.

Hämmentävä valoilmiö eräänä iltana auringon laskiessa vuorten taa.

Donghaen suuri nähtävyys, Chuam beachin kynttiläkivi. Tätä on moni tullut katsomaan kauempaakin... (nimi tulee siitä, että auringon noustessa kiven takaa se näyttää ihan sytytetyltä kynttilältä)

Koska kaupungissa tonttimaa on kallista ja paikat ahtaita, ei bensa-asemallakaan tuhlata liikaa neliöitä bensamittareihin. Letkut roikkuvat katosta ja auton voit ajaa suoraan letkun alle. 

Ja kyllä, elokuvateatterissa tarjoillaan olutta. Sekä poppareita ja tietysti hunajamarinoituja mustekalan lonkeroita. Vaihtoehtoisesti voit valita myös mustekalan kropan; makuasia. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...