maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kulttuurien törmäystä (taas kerran)

Keskustelin viikonloppuna pitkän tovin kanadalaisen miehen kanssa. Mies oli taustaltaan intialainen, asui tällä hetkellä Koreassa ja oli menossa naimisiin korealaisen tyttöystävänsä kanssa ensi kesänä. Mies kertoi olevansa äärimmäisessä puun ja kuoren välissä -tilanteessa; valinta pitää tehdä oman äidin ja tulevan vaimon miellyttämisen välillä. Kanadalaisen vuodatusta kuunnellessani mietin kauhuissani millaista mahtaisikaan olla, jos kaiken kulttuurishokin keskellä joutuisin vielä miekkailemaan monikulttuurisen suhteen ongelmien kanssa. 

Häät olivat siis tulossa elokuussa, ja miehen vanhemmat aikovat myös matkustaa Kanadasta Koreaan juhlimaan poikansa elämän suurinta päivää asiaankuuluvasti. Ja kuten olettaa saattaa, on äiti suunnitellut toki jo pitkään juhlavalmisteluja sekä intoillut siitä, että saa pukeutua oman kulttuurinsa mukaisesti kauniiseen sariin, jossa paitsi tuntee itsensä kauneimmaksi, myös tunnustaa omaa ja poikansa kulttuuriperimää. Mutta...

Mutta morsian on eri mieltä. Kuten varmaankin kaikki morsiamet, erityisesti korealaiset naiset kokevat, että häät ovat ennen kaikkea heidän päivänsä prinsessana, jota mikään tai kukaan ei saa pilata. Ja jotta kaikkien huomio varmasti kohdistuisi juuri häneen, on morsian kieltänyt sulhasen äitiä pukeutumasta intialaiseen asuun. Koska sari on yleensä varsin koristeellinen ja toki korealaisessa ympäristössä myös hyvin eksoottinen, ei morsian halua, että vieraiden katseet siirtyisivät kuin varkain pois hänestä ja kohti ulkomaalaisia appivanhempia. Morsian oli sen sijaan ilmoittanut, että appivanhempien tulisi pukeutua korealaisen perinteen mukaan paikalliseen hanbokiin

Intialainen sari ja korealainen hanbok. Kauniita pukuja molemmat, mutta varsin erilaiset ja eri piirteitä korostavat. Helppo ymmärtää, että jos on tottunut toiseen, ei toinen tunnu yhtään "oikealta". 


Mies oli ymmällään. Hänen äitinsä on murheen murtama, koska on odottanut poikansa hääpäivää innolla, eikä missään nimessä tunne oloaan mukavaksi omasta mielestään oudossa, erikoisen mallisessa ja eri kulttuuria ilmentävässä hanbokissa. Äiti ei kuulemma myöskään pidä neutraaleista länsimaalaisista vaatteista, ja kukapa äiti ei haluaisi olla tärkeänä päivänä parhaimmillaan. Mutta morsian on järkkymätön. 

Miesparka! Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut aavistustakaan, miten tilanteen saisi ratkottua. Istuimme porukalla pitkän tovin pöydän ääressä miettimässä eri vaihtoehtoja ja mahdollisia ratkaisuja äärimmäiseen dilemmaan, mutta tuloksetta. Keskustelun miespuoliset olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että äidin mielipide on tärkeä, ja että eihän ketään kiinnosta, missä vaatteissa sinun äitisi on, vaan kaikki tietysti ihailevat kaunista vaimoasi. Mutta naisena ymmärrän jollain tasolla myös tulevan morsiamen prinsessa-kompleksia. Tosin myös minun mielestäni on aika erikoista, että morsian haluaa kieltää anopiltansa oman, selvästi erittäin tärkeän kulttuuriperimän ilmentämisen sekä viedä häneltä juhlafiiliksen pakottamalla pukeutumaan epämieluisiin vaatteisiin. 


Mitäpä asiaan voi sanoa? Blogisti vain kiittää onneaan, että sohvannurkassa vieressä istuu supisuomalainen puolisko, jota ei ihan oikeasti kiinnosta kenenkään pukeutumiset tai pukeutumatta jättämiset. Mielelläni kuitenkin kuulisin monikulttuurisessa avioliitossa eläviltä lukijoilta, onko teillä ilmennyt vastaavia ristiriitoja ja miten te olette näkemyseroista selvinneet?

17 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Mä luulin, että kuuntelin mutkikasta elämäntilannetta lauantai-iltana: 34-vuotias korealaisnainen, joka oli opiskellut Australiassa, tehnyt kovaa uraa työskennellessään ainakin Amerikassa, Kiinassa ja Singaporessa, oli palannut vanhempien pyynnöstä (määräyksestä) Souliin, koska ei ole vielä naimisissa. Armonaikaa on jäljellä noin vuosi ja kun 35 kilahtaa mittariin, on kaikki menetetty. Nainen on kiltisti käynyt vanhempiensa (äitinsä) järjestämillä treffeillä ja ystäväperheet auttavat parittamisessa minkä ehtivät, mutta (naisen mielestä siedettävää) sopivaa ei vain ole löytynyt, eikä vähiten sen takia, ettei hänellä varsinaisesti edes ole aikaa seurustella. "En haluaisi myydä sieluani ns. hyvälle diilille, jos meidän välillämme ei ole mitään tunteita", totesi nainen ennen kuin lähti kotiin ennen puolta yötä, koska vanhemmat olivat asettaneet hänelle (luonnollisesti) kotiintuloajan. Jos kotiin kolistelee pikkutunneilla, näyttää tietysti naapureiden silmissä huonolta vaimoehdokkaalta ja eikös tämä nyt ole jo ihan tarpeeksi vaikeaa muutenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös eräs 38-vuotias korealaistuttu, joka edelleen lähtee baarista illalla puolenyön aikaan, koska on kotiintuloajat... Ja kun hän seurusteli hetken korealaisen miehen kanssa, piti sekin tehdä salassa ja kotiintuloaikoja uhmaten, etteivät vain vanhemmat huomaa... Huh, sanon minä. Luulin, että tuollaiset jutut kuuluu teini-ikään?

      Poista
    2. Nimenomaan! En oikeasti ymmärrä, miksi korealaisnaiset eivät vaan pysy siellä valtameren takana ja elä "länkkäristi". Toisaalta, tämäkin nainen kertoi, että oli kerran (ulkomailla asuessaan ja työskennellessään) hukannut puhelimensa perjantaina ja ollut viikonlopun tavoittamattomissa ennen kuin oli maanantaina saanut uuden puhelimen. Virhe! Hänen isänsä on poliisi ja tämä oli jo laittanut hänestä etsintäkuulutuksen, kun tyttäreen ei ollut saanut yhteyttä!

      Poista
  2. No onpahan tilanne, me mentiin naimisiin kenellekaan kertomatta joten haavaatteista ei tullut ongelmaa :) Onneksi en ole prinsessa ihminen enka koskaan unelmoinut isoista haista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra, mekin mentiin kellekään kertomatta naimisiin! Siihen päädyttiin kun kaikki muut vaihtoehdot vaikuttivat niin monimutkaisilta. Häävaatteista ei todella tullut ongelmaa, mutta eivät kaikki sukulaiset kyllä tykänneet salahäistäkään... No, meillä oli tosi kivaa!

      Poista
    2. No juu, mekin mentiin naimisiin salaa, ja toki se oli ihmetys monille, mutta ei siitä mitään päänvaivaa kai kenellekään aiheutunut. Eikä me ainakaan rajoitettu kenenkään pukeutumista tai muuta ulkonäköä! :D

      Poista
  3. Naimissa ei olla vielä eikä tulla olemaan vielä muutamaan vuoteen ainakaan, mutta onhan tässä silti tullut huomattua yhtä sun toista kulttuurien yhteentörmäystä. Välillä joutuu toista puoliskoa muistuttamaan siitä, että itse olen kasvanut länsimaalaisessa vapaassa ympäristössä, jossa on turha alkaa tekemään pesäeroa miehen ja naisen välille siinä, mitä pitää ja saa tehdä. Itselläni on käynyt aivan hurja tuuri sen suhteen, että poikaystävän vanhemmat on aika avomielistä porukkaa ja minut on otettu tosi hyvin vastaan. Olen kesäksi menossa heidän luokseen asumaan ihan heidän pyynnöstään. Tämä ei tulisi yleensä kuuloonkaan "normaaleissa" korealaisissa parisuhteissa. Häistä tulee ehkä sitten joskus riitaa. Minä haluan käyttää niihin mahdollisimman vähän rahaa ja kutsua vain lähimmät ystävät ja joitakin sukulaisia. Korealainen puolisko sen sijaan haaveilee korean tyyliin koko omaisuuden maksavista häistä, joihin tulee useampi sata vierasta, sellaisia joista ei ole edes mitään hajua kuka on kyseessä... En vaan ymmärrä, mutta yritän kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä onnekas, jos (tulevat) appivanhemmat ovat noinkin suvaitsevaiset. Ei liene ihan normaalia korealaisessa suhteessa, ainakaan sen perusteella, mitä olen ymmärtänyt.

      Voin vain kuvitella, miten ongelmallista on tarinani sulhaselle se, ettei ole ihan etnisesti kanadalainen / pohjoisamerikkalainen, vaan hieman tummempi iholtaan; ja ihan pakko sanoa (kirjoittaa) ääneen sekin ajatus, että noinkohan se kansallispuku olisi ongelma, jos se olisi esim. pohjoismaalaisen anopin päällä, vaan onko se sittenkin se intialaisuus, mikä siinä hiertää...? Vaikka no, ehkä meidän suomalaiset kansallispuvut ei ihan koristeellisudessaankaan vedä vertoja intialaiselle sarille :D

      Poista
  4. Kannattaisikohan niitä häitä siirtää vielä hamaan tuomiopäivään asti, jos vaimokokelas on jo ennen häitä noin mustasukkainen ja vallanhimossaan määräilevä? Minun mielestäni keskustelun miespuoliset ovat oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanlaisissa mietteissä olen minä. Tuntuu älyttömältä käydä yksityiskohtaisesti määräilemään sitä mitä muut saavat häihin laittaa päällensä! Monikulttuurisessa liitossa on puolin ja toisin annettava periksi. Jos haluaa kaiken sujuvan oman kulttuurin mukaisesti lienee parasta valita puoliso oman kulttuuriperinnön piiristä. Onkohan morsian oikein ymmärtänyt kuinka tärkeä juttu hääasu sulhasen äidille taitaa olla? Ja kuinka hankalaan välikäteen hän on sulhasen laittanut?

      Oma anoppini on aika vaatelias italialainen mamma. Haluaa olla mukana kaikessa siinä määrin, että asuisi varmaan meidän kanssamme jos vain antaisimme (eikä meillä olisi koiria - hän kun pelkää koiria). Kesti useamman vuoden ymmärtää kuinka lähestyä ja käsitellä anoppia ja pahaa pelkään, että alkuun jäin itsekin kiinni typeriin yksityiskohtiin. Häihin mennessä kuitenkin ymmärsin sen verran, että jos annamme anopille edes jonkinlaisen roolin häiden valmistelussa saamme suuremmista linjoista päättää rauhassa. Anoppi järjesti siis kukat ja kakut (minun ja mieheni toiveiden pohjalta). Kukat meni nappiin, kakut ei ehkä niinkään, mutta häät oli ihanat ja kaikilla oli hyvä mieli. Morsiuspari on aina juhlien keskipiste, vaikka anopilla olisi mitä päällään tai minkälainen hyvänsä rooli juhlamenoissa. Omalla anopillani oli häissä kaksi eri asua, yksi kaupungintalolla vihkimistilaisuudessa ja toinen myöhemmin hääillallisilla. Minulla oli läpi päivän yksi ja sama hääpuku mutta niin vain tunsin silti olevani itsestäänselvästi juhlien keskipiste mieheni kanssa.

      Poista
    2. Vähän olimme kyllä samoilla linjoilla, mutta toisaalta korealaisen ajatusmaailman huomioiden voin ymmärtää, että omaisuuksia maksavien häiden halutaan olevan just eikä melkein täydelliset. Tosin sulhasen soisin miettivän vielä kertaalleen, jos kerran morsian kokee kuusikymppisen anopin itselleen "uhaksi".

      Kuten Katakin sanoo, niin kannattaa antaa anopille löysää. Sitäpaitsi, jos appivanhemmat kuitenkn asuvat toisella puolella maapalloa, niin eikö sitä josks voisi jotain myönnytyksiä tehdä heille tärkeissä asioissa? Eihän sen nyt luulisi isokaan "uhka" olevan, eikä poika selvästikään ollut mammanpoika, kun kuitenkin lähtenyt äidin helmoista jo maailmalle.

      Poista
  5. Voi ei, kuulostaa erittäin kinkkiseltä tilanteelta. Onneksi ollaan päästy helpolla, argentiinalainen anoppini on mukava tyyppi, jonka kanssa tullaan erittäin hyvin toimeen eikä ole tarvinnut taistella vaatteista tai mistään muustakaan :) Molemmat kunnioitetaan toistemme reviiriä ja tapoja, joten meillä vieraillessaan anoppi toimii mun ehdoilla ja hänen kotonaan sitten seuraan hänen tapojaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä anoppi on kyllä ihana juttu! Olisi vaikea kuvitella, millaista olisi taistella joka asiasta ja olla aina "valitsemassa puolia"... Onneksi minullakin on mahtava anoppi!

      Poista
  6. kulttuurien yhteentörmäys. pitäisi kunnioittaa myös toisen tapoja yms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en osaisi kuvitella, että itse pakottaisin vaikka korealaiset häävieraat suomalaiseen kansallispukuun vastoin heidän tahtoaan :D

      Poista
  7. Minun ukkelini (intialainen siis) otti alusta asti selkeän asenteen mun ja anopin välisiin kahnauksiin: hoitakaa omat hommanne; hän ei rupeaisi vaimonsa ja äitinsä välillä tasapainoilemaan. Aluksi harmitti, kun olisi joskus tehnyt mieli jurnuttaa ukkelille hänen äidistään jotakin, mutta yritykseni loppuivat hyvin pian, sillä ukkelilla oli tapana nostaa kissa pöydälle, eli ruveta keskustelemaan äitinsä kanssa (minun läsnäollessani) siitä, mistä olin valittanut. Sama päti myös anoppiin, eli jos anoppi oli sanonut jonkin poikkinaisen sanan minusta ukkelille, ukkeli toi asian julki. Hyvin pian tajusimme anopin kanssa, että on parempi keskustella asioista avoimesti tai sitten pitää mölyt mahassaan. :-) Ja vaikka aluksi harmitti, kun en saanut ukkelilta minkäänlaista tukea anoppia vastaan, niin loppujen lopuksi on sanottava, että ukkeli valitsi kuitenkin oikean tien: miehen on minusta paras olla asettumatta kenenkään puolelle, koska se on ihan loputon suo, ja luo ihan turhaan jännitteitä ihmisten välille. Parempi vaan antaa asianomaisten hoitaa omat hommansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sinulla fiksu ukkeli :) (ja samalla vähän ärsyttävä, koska jos tekee mieli purnata eikä toinen lähde siihen yhtään mukaan, niin tuntee itsensä ihan hölmöksi :D)

      Hyvä taktiikka kyllä, tuosta voisi moni pariskunta ottaa mallia!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...