sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pilkettä silmäkulmassa

Korealaisilla miehillä on eräs erityinen ominaisuus, jota kernaasti siirtäisin hieman suomalaisillekin, nimittäin vilpitön innostuneisuus ja leikkimielisyys. Eilen vietimme upean aurinkoista kevätpäivää puistossa noin neljänkymmenen hengen voimin pelaillen ja höntsyillen aamusta iltaan. Jo perinteeksi muodostuneessa kevätpäivässä oli tällä kertaa ohjelmassa paitsi verkkojalkapalloa ja lentopalloa, myös naruhyppelyä ja polttopallon peluuta. Lähes kaikki osanottajat olivat aikuisia miehiä, vanhimmat jo yli 70-vuotiaita, mutta kukaan ei pelien tiimellyksessä vetäytynyt syrjään valittamaan, vaan kaikki olivat innokkaina mukana. 

Jalka nousee vetreästi, vaikka ikää olisikin jo seitsemättä kymmentä



Naruhyppelykilpailussa oli tarkoituksena saada mahdollisimman moni joukkueen jäsen yhtäaikaa jättimäisen narun sisään pomppimaan, tosin päivän paras tulos taisi kuitenkin jäädä vain neljään mieheen kerrallaan. Yritystä tosin riitti kiitettävästi! Polttopallo sujui sekin tutuissa merkeissä toinen toistaan innokkaasti vaanien, ja palloa heitettiin useammankin erän edestä. Kaikkia kannustettiin, mutta toisaalta myös muiden epäonnistumisille naurettiin ja taputettiin äänekkäästi, hyvässä hengessä ja kenenkään pahastumatta, sillä pelejä ei oteta niin kovin vakavasti.


Voihan verkkojalkapallo! Näyttää niin helpolta, mutta... blogistin taidonnäyte menossa

Kravatti kaulaan ja kentälle!

Verkkojalkapallo on ikään kuin lentopalloa matalalla verkolla ja ainoastaan jalka- sekä pääkosketuksella.

Nälän yllättäessä saattoi poiketa grillille


Korealaisten miesten joukkoa on kerrassaan pakko seurata hymyssä suin, sillä eihän sitä vain voi olla pitämättä tyypeistä, jotka innostuvat naruhyppelystä, polttopallosta ja kivi-sakset-paperi-peleistä, ja karaokehuoneessa Gangnam Stylen kajahdettua ilmoille ryntäävät kaikki pikkutakeissaan ja suorissa housuissaan (niissä vaellukseen tarkoitetuissa, siistimmissä versioissa, nääs) huoneen etureunaan tanssimaan, laulamaan ja soittamaan tamburiinia täysin rinnoin. Korealainen pilke silmäkulmassa löytyy kaikilta täkäläisiltä miehiltä ikään ja statukseen katsomatta. Josko päällisin puolin ollaankin supervirallisia ja konservatiivisia, on kuitenkin menossa mukana hulvattoman hyväntuuliset ja leveästi hymyilevät sedät, joista soisin joskus suomalaistenkin ottavan mallia. En ole koskaan kuullut korealaisen miehen toteavan, että "en viitsi", "en kehtaa", "älä viitsi, toi on noloa", vaan he lähtevät lähes poikkeuksetta mukaan leikkimielisiin peleihin, tanssiesityksiin ja muihin hassutteluihin. 

Siispä käsi sydämelle, suomalainen mies: koska sinä olet viimeksi hyppinyt kavereidesi kanssa narua?

12 kommenttia:

  1. Mainio!! :D Hiukan hörähdin, kun mietin yli 65-vuotiasta appiukkoani hyppelehtimässä narua kavereittensa kanssa... ei se huonoa tekisi! ;) Mahtaako olla niin, että suomalaiset tarvitsevat vain tapahtumalle virallise(hko)n nimen ja kisapäivän ja sitten pystytään kaikenlaiseen hassunhauskaan? Ehdottomasti mainio piirre korealaisissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä usko, että omakaan isä ihan lähivuosina on narua hypellyt... muistakin kuin "polvisyistä" :D

      Poista
  2. Voi ei - ihan kuin vanhanaikainen virkistyspäivä ? Ihanko nämä korealaiset miehet näin spontaanisti toimivat ilman alkoholia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, just sellanen päivä! Kyllä siellä alkoholia on tarjolla, mutta varmasti lähtevät mukaan ilmankin.

      Poista
  3. Minullekin tuli mieleen, että ei taitaisi suomalaisilta onnistua ainakaan ilman riittävää määrää rohkaisua. Eli jos korealaisilta onnistuu ilman sojun sojua, niin olisi todellakin mallin ottamisen paikka. :-)

    Tuo kravattikaulainen ukko on aika tiukan näköinen. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kravattikaula oli ihan huippu, hän tuli poikkeamaan "nopeasti" ja vähän sitten samalla pelailemaan, ihan äkkiä vaan... :D

      Poista
  4. Kuulostaa mukavalta päivältä! Ovatko pelit ja leikit vain miesten juttu vai onko paikallisia naisiakin menossa mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset eivät urheile, eli naiset eivät pelaa. Blogisti oli ainoa naispuoleinen, joka kentälle uskaltautui. Harmillista sinänsä, koska sekajoukkueet olisivat mielestäni hauskemmat.

      Poista
  5. Hyvä korealaiset!
    Meillä on työpaikan äijät kyllä kyenneet selvin päin aivan samanlaisiin suorituksiin, tosin siitä on jo aikaa. Kun tapahtumafirma lähettikauniin nuoren tytön vetämään aktiviteetteja, niin melkein oli tappelu siitä kuka saa pyörittää hulahulavannetta ensimmäisenä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten, kaunis nainen nyt varmaan saa miehet tekemään ihan mitä vaan :D

      Poista
  6. Kravattikaulainen herra on ihan mainio :D Ihania miehia nuo korealaiset, ripaus lapsellisuutta ja innostus asioihin on niin positiivinen piirre ihmisissa.

    VastaaPoista
  7. i love playing footbal. very nice share :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...