sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kaikkeen tottuu. Melkein.

Kaikkeen tottuu, Koreaankin. Ja yhtäkkiä sitä huomaa miettivänsä sunnuntaiaamuna, että kun tästä nyt lähtee vuorille vaeltamaan, niin hitsi kun ei ole niitä irtohihoja estämään auringonpolttamia eikä lierihattua, ja voi kunpa ois nyt se selfiekeppi.

Onneksi korealaisiin kavereihin voi aina luottaa. Selfiekeppi oli siis menossa mukana sittenkin.

Päivän vaellus suoritettiin helpohkolla, mutta sitäkin pidemmällä reitillä Odaesanin kansallispuistossa

Ja yhtäkkiä joen rantaan lenkille lähtiessä ymmärtää jo ihan täysin ne "murtovarkaat", eli tyypit, jotka ovat kävelyllä kokomustissa pitkähihaisissa ja -punttisissa (34 asteen lämpötilassa) täysi maski ja leveälierinen aurinkovisiiri sekä huppu päässä - nimittäin karkeasti arvioiden yhteensä ehkä noin kahdensadan gramman hyönteismassa lensi blogistin nielusta kohti vatsalaukkua, kun suu hengästyksestä auki haukoin happea (ja niitä itikoita) iltalenkin lomassa. Maski olisi ehkä ollut tarpeen. 

Ja kun miespuolinen hammaslääkäri kesken toimenpiteen kumartuu yhtäkkiä ihan lähelle ja kuiskaa korvaan, että "...onko sinulla lapsia?", ei siinä ole mitään kummallista tai vaivaannuttavaa; ihan normikorealaista uteliasta käytöstä (uskokaa pois). 

Ja normaalilta vaikuttaa sekin, kun työkaveri tulee yhtäkkiä niistämään toisen kollegan nenää kesken ruokailun.

Ja tokihan moottoriteiden tietyömailla varoituksena käytettävällä nukellakin on aurinkolasit päässä. Ettei häikäise. 


Mutta aina silloin tällöin sitä vielä korealaisetkin pääsevät yllättämään. Kuten esimerkiksi miehelle kävi jokin aika sitten golfklubin saunassa, jossa hän oli korealaisten työkavereiden kanssa kierroksen jälkeen peseytymässä. Yhtäkkiä korealainen kollega jäi suu auki ihmetyksestä ja huudahti "oooh!" Kyse oli miehen rintakarvoista. "Saanko kokeilla" hän kysyi muitta mutkitta ja alkoi kädellään silittää miehen rintaa. Mitäpä siihen sitten sanomaan? 

Korealaiset <3


perjantai 29. toukokuuta 2015

Maut muuttuu

Suomen vierailun aikaan huomasin käsittämättömän muutoksen makuaistissa. Olen aina rakastanut happamia makuja: raparperia, sitruunaa, hapanmaitotuotteita ja erityisesti rahkaa. Olin suoranainen rahkahirmu ennen Koreaan muuttoa, ja hapanmaitotuotteiden puuttuminen korealaisten kauppojen hyllyltä kirpaisi pitkään. Suomen reissussa havaitsin kuitenkin ihan uudenlaisia makuelämyksiä, kun lappasin tuttua maitorahkaa mustikoilla ääntä kohti; sehän maistuu...happamalle!?

Reilut kolmekymmentä kuukautta Koreaa on tehnyt makunystyröille tepposet, eikä rahka ollutkaan enää ihan niin herkkua kuin aiemmin. Toisaalta taas huomaan, että aikanaan suuresti dissaamani paputahnatäytteiset vohvelikalat, kalataikinamassasta väännetyt suolaiset haukkapalat sekä tahmeat riisikakkupötkylät päätyvät sujuvasti parempiin suihin, enkä enää nyrpistele nenääni täysmauttomille korealaiserikoisuuksille. 

Myös suolan käyttö tuntuu erilaiselta. Korealaiset saavat kyllä runsaasti suolaa ruoan myötä, se aiheuttaa kansalaisille muun muassa hyvin yleistä vatsasyöpää. Kimchi suorastaan uitetaan suolassa, ja suolaista soijakastiketta lorautetaan joka paikkaan. Ruoka ei silti maistu lainkaan suolaiselta, päinvastoin. Lisäksi myös monet ruoat jätetään kokonaan ilman suolaa, mikä ei suomalaisten keskuudessa tulisi kuuloonkaan: miltä kuulostaa suolaamaton raaka kala, tai kokonaan suolaton lihakeitto? No mauttomaltahan se kuulostaa (ja maistuu). Korealaisissa ruokapöydissä ei kuitenkaan (vatsan onneksi) ole suolasirottimia lainkaan, vaan suolattoman makuinen ruoka on pakko nauttia suolattomana. Ja äkkiäkös siihen tottuu; yhtäkkiä japanilainen ja suomalainenkin ruoka maistuu todella tönkkösuolatulta!

Toisaalta taas makeuttakaan ei oikein löydy, sillä korealaiset kakut ja piirakat ovat itse asiassa pelkkää vaahtomuovia. Ja siitäkin huolimatta aina silloin tällöin menemme suoraan ansaan; kolmikerroksinen suklaamoussekakku taidokkaine pursotuksineen näyttää niin herkulliselta, että silmät eivät kertakaikkiaan voi vastustaa kiusausta. Kunnes sitten haukkaat ensimmäisen palan ja toteat, että kakku on suurinpiirtein yhtä maukasta kuin aaltopahvi. 




Ja taas suomalaiset kakut, tortut, piirakat ja pikkuleivät...voi mitä ihanuuksia! Ja voiko oikeasti olla mitään parempaa, kuin se rahkatäytteinen mustikkapiirakka? Voi, nimittäin raparperipiirakka. Tai ehkä mansikkakakku.

Korealaiset sen sijaan tekevät kakkunsa bataatista, riisijauhoista ja paputahnasta. Jos oikein herkutellaan, saattaa kakkugalleriasta löytyä vihreä tee -kakku ja kyllä, se on todellakin vihreästä taikinasta tehty kakku. Ja juuri niin hirveää kuin miltä kuulostaakin! Joten mikäli mielit säilyttää dieettisi voimassa myös loman aikana, pro-vinkki on suunnata Italian tai Ranskan sijasta kohti Koreaa...


Herkkukuvat Suomi-matkan aikana vierailluista juhlista, joissa oli tarjolla käsittämätön määrä käsittämättömän ihania kakkuja, piirakoita ja muita herkkuja

maanantai 25. toukokuuta 2015

Terkkuja

Pahoittelut blogihiljaisuudesta; Koreaan on nyt palattu noin 85-prosenttisissa sielun ja ruumiin voimissa. Nimittäin sen verran touhuntäyteinen pariviikkoinen oli, että vähän täytyy vielä hengähtää. Toistaiseksi viimeinen Helsinki-Soul -lento on takana ja paluu Koreaan tuntui jopa hieman vaivalloiselta. Onneksi kuitenkin Gangneugin täydellinen kesäilta, lyhyt kävelylenkki ja leppeä +27 -asteinen auringonpaiste lämmitti niin mieltä kuin kasvojakin. Etenkin verrattuna siihen Tampereen plus yhteentoista. 

Suomireissulla tapasin työn merkeissä paitsi useita korealaisia, myös porukkaa ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Paraguaysta, Indonesiasta, Australiasta, Sambiasta, Kanadasta, Etelä-Afrikasta, Espanjasta, Romaniasta, Yhdysvalloista, Japanista ja Vietnamista. Ja tietysti yksi aihe ihmetytti heitä kaikkia tasapuolisesti: miten ihmeessä ulkona voi olla valoisaa vielä iltayhdeltätoista!? Ja täytyy myöntää, että vaikka suomalaisena se oli jo tiedossa varsin hyvin, tuli toukokuisten iltojen valoisuus jälleen kerran itsellenikin yllätyksenä. 

Suomen -ja ehkä maailman- paras kaupunki Torni-hotellin kulmapaikalta kuvattuna. Aurinko laski Näsijärven taa juuri ennen puoltayötä...

Korealaisten mielestä kummallisia olivat myös suomalaisella taivaalla purjehtineet pilvet. Niistä otetiin kuvia ja niitä ihailtiin päivätolkulla. "Talvipilviä", kommentoi eräskin korealainen vieras. Taivaan sinisyys, kumpuilevat pilvenhattarat sekä raikas ilma ilahdutti aasialaisia silminnähden. Myös ruoka aiheutti hieman ihmetystä: "miksi suomalaisesta kaupasta löytyy ainoastaan thaimaalaista riisiä ja thai-nuudeleita?" Puuroriisi lienee lähinnä korealaista vastinetta, mutta aromaattiset, pitkäjyväiset riisinjyvät eivät saaneet korealaisten peukkua kääntymään ylöspäin. 

Blogisti sai fiilistellä yhden päivän turistioppaana, kun veti kuuden täysin englantia osaamattoman herran porukalle nähtävyyskierroksen läpi Tampereen keskustan. Koko olemassa oleva korean kielen sanavarasto piti käytää pariin-kolmeen kertaan, mutta hengissä siitäkin selvittiin!

Tamperelaiset talvipilvet toukokuisena perjantaina

Ravintoloiden tarjonnasta japanilainen sushi sekä aasialaisvivahteiset ruoat maistuivat vieraille parhaiten. Juustot, leivät, pihvit ja perunamuusit löysivät nekin tiensä korealaisten vatsaan, mutta eivät kirvoittaneet kummoisiakaan ylistyksiä. Ehkä kuitenkin liian eksoottista, arvelin. Suomalainen olut maistui, mutta annoskoot aiheuttivat hämmennystä, ja eräällä illallisella yksi vieraistamme alkoi kaataa eteensä tuodusta puolen litran tuopista olutta viinilaseihin - hän kun oletti, että eteen oli tuotu kannullinen olutta koko pöytäseurueelle jaettavaksi...

Vieraiden jäädessä tutustumaan vielä muutamaksi päiväksi Helsinkiin, suuntasimme miehen kanssa kohti viimeisiä viikkoja Koreassa. Niin paljon on vielä tehtävää, nähtävää ja syötävää, ja yhtäkkiä aika tuntuukin loppuvan kesken. Samaan aikaa kuitenkin olo on malttamattoman odottava; nyt on kerättävä voimia ja energiaa alkanutta kesää varten, sillä niin paljon hienoja juttuja on tulossa. Mutta niistä lisää myöhemmin...

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kylä lähtee!

Onhan se hienoa, että Finnairin lennoilla on Marimekko-kuosia, Iittalaa, Fazerin sinistä ja niin edespäin. Aasialaiset kun tunnetusti alkavat lämmetä suomalaiselle designille. Mutta erityiskiitokset Finski saa tällä kertaa viihdetarjonnasta, sillä elokuva- ja sarjavalikoimassa oli jotain niinkin suomalaista ja tamperelaista, kuin ihka-aidot Kummelit! Yhteensä neljä jaksoa, joista kaksi ihan ensimmäistä aina sieltä vuodelta 1991 alkaen.



Sitä vaan jäin miettimään, että kun Soul-Helsinki -lennolla noin 80% matkustajista on korealaisia ja ehkä 10% Euroopan eri maista olevia, niin miten mahtaa Kummeli-huumori upota korealaisille... Tekstityksiä ei ollut saatavilla; ei sillä, ettäkö se tekisi tämän aitotamperelaisen huumorin aasialaisille yhtään helpommin ymmärrettäväksi. Mutta blogisti sen sijaan asetteli kuulokkeet korville ja hekotteli täysin rinnoin Matti Näsälle, suklaamonnille ja "kylä lähtee"-huudoille :D Kiitos Finnair!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Reissumuistoja äidiltä

Tänään on kolmas äitienpäivä putkeen Koreassa, ja äitienpäivätoivotukset joutuu lähettämään jälleen kerran vain tietokoneen välityksellä. Toivottavasti kuitenkin jo ensi viikolla pääsemme äiten kanssa saman kahvipöydän ääreen; tiistaina suuntaamme nenät kohti Suomea pariksi viikoksi, jonka jälkeen on luvassa vielä loppurutistus Koreassa. 

Tänään muistelin kuitenkin teemaan sopivasti äidin vierailua luonamme Koreassa puolitoista vuotta sitten. Taustana tarinalle kerrottakoon, että hänelle matka oli ensimmäinen laatuaan Aasiaan, joten jännitystä oli etukäteen ilmassa. Nyt, kun matkasta on jo puolitoista vuotta aikaa, haastattelin äitiäni siitä, millaiset muistot Korean reissusta jäi mielenpäälle:

- Minkälaiseksi kuvittelit Korean ennen matkaa, mikä jännitti eniten?
"Eniten jännitti väenpaljous ja liikenne sekä se, voinko syödä korealaisia ruokia."

- Mikä oli suurin yllätys matkalla?
"Yllätyksekseni pelot olivat täysin turhia: liikenne oli sujuvaa ja ihmispaljoudessa pärjäsi hyvin, kun on pitkä (samoin kuin me muutkin suomalaiset), niin en eksynyt ihmisvilinään missään"

Kalakauppiaita Samcheokissa

Perusmeininkiä kotikulmilta

Seoraksanille osuimme aivan ruskasesongin huippuhetkellä, jolloin luonto laittoi parastaan

- Mikä oli paras / mieleenpainuvin ruoka?
"Parasta ruokaa en osaa mainita, sillä kaikki oli mielestäni erinomaisen hyvää ja mielenkiintoista,  enkä joutunut välttelemään mitään ruokia tai ruoka-aineita. Mieleenpainuvinta olivat kuitenkin siansorkat, joita söimme Ericin pubissa."

- Mikä oli tyhmää / tylsää / pettymys?
"Mitään tylsää, tyhmää eikä mitään pettymystä ollut. Jos jotain pelottavaa pitäisi mainita, niin kadun ylitys oli sellainen (hurjasta liikenteestä johtuen)."

- Mikä jäi parhaiten mieleen Koreasta?
"On niin paljon niitä parhaiten mieleen jääneitä, etten voi eritellä. Erityisen hienoja kokemuksia olivat vaellus (Seoraksanilla), tohtorilla käynti (akupunktio ym. perinteiset korealaiset hoidot) sekä nähtävyydet retkipäivänä."

Yksi parhaista nähtävyyksistä - Penispuisto, tietenkin!
Sian vuonna syntyneet

- Jos nyt matkustaisit uudestaan Koreaan, mitä haluaisit tehdä tai nähdä siellä?
"Mitä tekisin toisin...varmaankin käyttäisin taksia. Jos nyt matkustaisin Koreaan, niin haluaisin päästä lammastilalle (Daegwallyeong) sekä nähdä korealaisen maatilan. Lisäksi varaisin tohtorilta korealaisia hoitoja ja kävisin varmaankin kampaajalla." 

- Mikä oli hienointa Koreassa / korealaisissa?
"Korealaisissa hienointa oli ystävällisyys (eivät edes tuijottaneet, paitsi salaa) ja Koreassa hienoa oli mielestäni siisteys ihan joka paikassa sekä mielenkiintoiset kohteet - koko se erilaisuus. Hienointa oli se, että saimme asustaa teillä (blogistin kotona) ja elää normaalia elämää korealaisten kanssa. Ihan vain se kaupungilla kävely oli hienoa, sekä nähdä elämää ihan normaalien ihmisten tasolla."


Uusiin ruokaelämyksiin kuului myös simpukkagrilli

Reissua on muisteltu yhdessä tuumin usein, ja onhan se omasta elämänmenosta kertominen hurjasti helpompaa, kun äiti tietää, millaista täällä on. Ehkä on myös äidin näkökulmasta helpottava tietää, että tytär asuukin ihan tavallisessa, turvallisessa ja mukavassa ympäristössä ystävällisten ihmisten parissa, vaikkakin toisella puolella maapalloa. 

Kirjoituksen ja kuvien myötä blogisti toivottelee hyvää äitienpäivää kotiin (ja tietysti kaikille äideille)!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kerta kolmen kiellon päälle

Yhteensä neljä kertaa olen kiivennyt Seoraksanin Ulsanbawin rappuja ja joka kerta todennut, että eiköhän tämä nyt ollut tässä. Eilen kuitenkin koin Ulsanbawin ihan uudella tapaa, nimittäin ilman maailmanlopun tuskaa reisi- ja pohjelihaksissa, akuuttia hapenpuutosta ja totaalista uupumusta. Ehkäpä harjoitus alkaa vihdoin tehdä tehtävänsä?

Suunnitelma tosin oli ihan toinen. Olen jo reilun vuoden verran haaveillut valloittavani Seoraksanin korkeimman huipun Daecheongbongin yön yli kestävällä reissulla, ja eilen se oli lähempänä kuin koskaan - paitsi ettei valloitus koskaan alkanutkaan. Daecheongbongille on mahdollista kiivetä kahta eri reittiä, joista toinen on noin 12 kilometrin mittainen ja (mikäli et ole huippukuntoinen vuorellejuoksija) vaatii yöpymisen jossakin reitin varrella sijaitsevista majapaikoista. Toinen reitti lähtee ikään kuin Seoraksanin "takapuolelta", Osaekin kylästä, josta huipulle pääsee alle viiden kilometrin ja yhden päivän kiipeämisellä, mutta matkalla ei reittioppaiden mukaan ole oikeastaan mitään nähtävää. 

Sää oli vaeltamiseen mitä mainioin, lukuun ottamatta huipulla käynyttä kylmää viimaa. Polun varrella oli kuitenkin täysi t-paitakeli

Lähtökuopissa Siheungsan temppelillä. 

Ennen vaellukselle lähtöä kumarretaan buddhalle. Taustalla tuttu Ulsanbawi vaaleine huippuineen.


Olimme jo aikoja sitten päättäneet, että kokeillaan yön yli kestävää reissua näin pitkän viikonlopun päätteeksi, kun vapaapäiviä oli kertynyt tiistaille saakka. Mukaan saimme houkuteltua naapurin eurooppalaiset, ja neljän hengen joukkiomme kokoontui suunnittelemaan vaellusta juuri suoraan Barcelonasta saapuneiden mustanmakkaran, salamen ja iberico-kinkun ääreen. Asianmukainen tankkaus hoidettiin siis kuntoon jo edeltävänä päivänä. Suunnittelu ei tosin edennyt ihan toivotusti, sillä kuten arvata saattaa, ei netistä ollut juurikaan apua reitin tai yöpymisten suunnitteluun, sillä kaikki mahdollinen informaatio on ainoastaan koreankielisillä sivuilla. Seikkaperäisten amerikkalaisten bloggaajien vuosikausia vanhojen postausten perusteella saimme kuitenkin muodostettua hataran mielikuvan siitä, että reitin varrella on ehkä yöpymispaikkoja, joita ei etukäteen varata, vaan ensimmäiset 150 paikalle saapunutta vaeltajaa saa paikan. Ja toki arvasimme, että vapaapäivät huomioiden reitillä tulee olemaan noin kolme miljoonaa korealaista kiipeämässä kilvan kohti kyseistä majapaikkaa.

Pari muutakin vapaapäivän viettäjää oli päässyt ylös saakka


Kukkulat ovat jo raikkaan vihreät, näyttää ihan kesältä!

Alhaalla näkyy meri ja pilvet


Kurkkaus aidan yli alarinteeseen; siellä ne vaeltajat menevät kuin pienet muurahaiset

Siitä huolimatta pakkasimme reput täyteen nuudeleita sekä tonnikalaa (plus blogiteksteissä suositeltua omaa vessapaperia) ja suuntasimme auton nokan kohti Seoraksania aamulla kello kahdeksan. Hyvässä lykyssä ehtisimme huipun tuntumaan majapaikalle jonottamaan ennen iltaseitsemää, jolloin majoituksen ovet huhujen mukaan mahdollisesti aukeaisivat. Mutta saapuessamme luonnonpuiston portille vartija kertoi yksioikoisesti, että koko reitti Daecheongbongille on suljettu, koska nyt on metsäpalosesonki. Sillähän ei tietenkään ole mitään väliä, että viime viikot on satanut kuin Esterin ahterista, sillä kuten esimerkiksi uimaveden lämpötilan, myös ilmeisesti metsäpalovaaran voi korealaisten mielestä lukea suoraan kalenterista. Eli huipulle ei ollut mitään asiaa. 

Pettyneinä purimme reppujemme sisällöt takaisin autoon ja päätimme kiivetä taas kerran jo hyvinkin tutuksi tulleen Ulsanbawin. Mutta siinä missä edellisillä kerroilla moinen rykäys on saanut meidät jo riittävän uupuneiksi, olimme ilmeisesti tällä kertaa lietsoneet itsemme sellaiseen vaellusvimmaan, että huipulta alas laskeuduttuamme päätimme tehdä vielä toisen kierroksen ja kavuta noin viiden kilometrin lenkin Bisondaelle, jota vartija kehui maisemiltaan kokeilemisen arvoiseksi. Kyseessä oli enemmänkin iso kivi ja näköalapaikka kuin varsinainen huippu, mutta tulipa sekin nähtyä. Maisemat tosin olivat kyllä ylimääräisen reitin arvoiset ja vaaleiden kallioiden välissä pauhaavat putoukset mukavia katseltavia. Ja onpahan noin 13 kilometriä alkulämmittelyä nyt tehty, sillä Daecheongbongin huippu aukeaa taas parin viikon kuluttua, joten se on silloin tai ei koskaan!

Matkalla Biseundaelle. Kuva ei tee oikeutta käsittämättömän kirkkaalle vuoristovedelle, joka olisi houkutellut uimaan, mutta kokeilemattakin arvaan, että vesi on niin jäätävän kylmää, että kaikenlaiset haaveet uimisesta karisivat saman tien kuin pikkuvarvas koskettaisi veden pintaa...



Tällä kertaa matka päättyi tähän. Ehkä parin viikon päästä portti on jo auki ja me pääsemme jatkamaan matkaa kohti vaativampia vaellusreittejä ja väsyneempiä pohjelihaksia. Tästä pisteestä matkaa vielä lähes yhdeksän kilometriä (ja noin kuusi tuntia) ylöspäin. 

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Wappu jatkoajalla

Koreassa Wappua vietettiin hieman jatkoajalla, kun koreansuomalaiset päättivät kokoontua jo suorastaan perinteeksi muodostuneelle vappupiknikille Souliin lauantain kunniaksi. Piknikin oli määrä alkaa Yeoidon puistossa kello kolmetoista, joten olimme hyvissä ajoin ennen puoltapäivää levittämässä vilttiämme ja eväitämme Seoul Forestissa. Älkää kysykö miksi. Lyhyen mutta informatiivisen facebook-kommentoinnin jälkeen keräsimme levitetyt viltit ja eväät ja suuntasimme taksilla kohti oikeaa puistoa. 

Saattoivat siinä jopa coolit souliitit hieman hieraista silmiään, kun tupsulliset ja tupsuttomat valkolakit kokoontuivat puhaltamaan ilmapalloja, heittelemään serpentiiniä, laulamaan marssilauluja ja kilistelemään skumppalaseja keskelle puistoa Suomen lipun katveeseen. Päivän anti sujui jutellen, syöden, juoden, nauraen ja hetkittäin pilvien lomasta pilkottaneesta auringosta nauttien. Onneksi vain hetkittäin, sillä suomalaiselle hipiälle jo se pilvinen +26 astetta on ihan riittävän lämmin tavanomaiseen räntäsade-vappupiknikkiin tottuneena. 

Piknikeväänä oli myös suomalaisia herkkuja, kuten suklaata, lakua, simaa ja joulupipareita. Harmillisesti skumppa pääsi vähän helteessä lämpiämään, mikä lienee merkittävä ero suomalaiseen vappujuomaan verrattuna; yleensä se säilyy hyinkin helposti kylmänä siellä plus kuudessa asteessa...

Tänä vuonna blogisti joi siman kuitenkin kiltisti lasista eikä lakista. Joskus aiemmin kun lasit ovat saattaneet unohtua matkasta...

"oikea paikka löytyy Suomen lipun alta"

Korealaiset eivät onneksi antaneet hetkittäisenkään auringonpaisteen häiritä, sillä teltat kasattiin kokoon alta aikayksikön ja sateenvarjon alta viimeistään löytyi suojaisa kohta, jonne irtohihoilla ja kasvomaskeilla varustautuneet paikalliset pääsivät viheliäisiä säteitä karkuun. Ja ne kaikista kuuleimmat korealaiset kuitenkin saapuivat piknikille teltan ja matkalaukun kera; piknik-korit ovat niin viime kauden juttuja...

Suosittuja ajanvietteitä on muun muassa leijan lennätys sekä pyöräily puistoa ympäri. Näimmepä yhden minihameessa lenkkeilleen koreattarenkin. Ei sentään ollut korkkareita jalassa.


Vaikka korealaiset rakastavat eväslaatikkoruokia ja piknik-syömistä, voi Soulissa piipahtaa piknikille ilman eväitäkin, nimittäin pitsaa ja friteerattua kanaa voi helposti tilata paikalle kuljetettuna ja juomia voi noutaa kätevästi puiston kioskeista.

Parasta on tietysti tulla piknikille telttaan.


Äläkä unohda sateenvarjoja. Ei sillä, että sataisi, mutta jos se aurinko (hitto soikoon) sattuisi paistamaan. Ja huomaa pojan vaaleanpunainen matkalaukku; hän veti sitä ylpeänä nurmikolla perässään. Olikohan laukku täynnä sateenvarjoja (joka leidille oma) vai kenties janojuomaa?

Suomalaiset valkolakit poistuivat tyylikkäästi tandemilla, ja vappu sai arvoisensa päätöksen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...