keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pelko pois!

Jos pelkäät korkeita paikkoja ja haluat siedättää itseäsi uskaliaammaksi, vieraile Vancouverissa. Itse olen alkanut kärsiä aikuisiällä lievästä korkeanpaikankammosta, joskaan mitään elämää (tai nähtävyyksiä) rajoittavaa pelkotilaa ei onneksi ole ainakaan vielä kehittynyt. Lähinnä korkeanpaikankammo ilmenee äkillisenä ahdistuksena korkeilla kielekkeillä ja pudotusten lähellä, sekä mahdollisena huimauksena silloin, kun ollaan tosi korkealla. En myöskään voi nojailla esimerkiksi näköalatasanteen kaiteeseen, vaan pysyttelen mielummin mahdollisimman lähellä seinustaa. 

Kahden päivän aikana olen kuitenkin selättänyt korkeanpaikankammoni yhteensä ainakin neljä kertaa. Toissapäivänä suostuin Whistlerissä muun muassa karmivaan tuolihissiin aina 2200 metrin korkeuteen sekä peak-to-peak -gondoliin, joka heilui korkeimmillaan jopa 436 metrin korkeudella maasta - siis yli kolme kertaa Näsinneulan verran! - ja joka omaa maailman pisimmän välimatkan köysitornien välissä olevalla "vapaalla" kaapelilla. Ei mikään helppo nakki tällaiselle arkajalalle. En sentään suostunut tarjolla olevaan lasipohjagondoliin, vaan menimme suosilla normaalilattiaiseen, joka sekin jo oli ihan riittävän adrenaliinipitoinen elämys. 

Sea to sky highway matkalla Vancouverista Whistleriin
 
Ei ihan vancouverilainen, vaan enemmänkin quebecläinen erikoisuus poutine, ei todellakaan kevyt herkku... mutta vuoristomaisemiin vallan soppeli.

Tässä kohtaa gondolihissi näyttää vielä ihan viattomalta ja lähellä maanpintaa lipuvalta


Karmiva tuolihissikokemus. Pakko laittaa silmät kiinni.





Eilen aloitimme päivämme kiipeämällä Squamishissa The Chief -nimisen kukkulan kakkospiikille, ja vaellus pitikin sisällään paitsi määrättömästi jyrkkiä askelmia ja kiviportaita, myös tikkaita, kallionkielekkeitä, kapeikkoja ja kallionseinään pultattuja kettinkejä. Mutta näköalat olivat kyllä koko vaivan ja ylimääräisten sydämentykytysten arvoiset!

Karhuja oli kuulemma jo pelkästään Whistlerin vuorella noin 60-70 yksilöä, mutta valitettavasti niistä yksikään ei osunut meidän näköpiiriimme (vaikka gondolista tarkkana tähystettiinkin). Paikalliset tosin kertoivat näkevänsä niitä jatkuvasti.

Takaisin kohti Squamishia

Chief 2:lle kiipeäminen vaati jo hieman järeämpää apuvälinettä

Mutta ylhäällä maisemat olivat koko vaivan arvoiset!

Iltapäivällä korkeanpaikankammoinen viimeisteli siedätysprojektin kävelemällä Vancouverin Capilano-puiston 70 metrin korkeudessa vinhasti heiluvan ja tärisevän vaijerisillan yli sekä tepastelemalla vielä cliffwalk- näköalasillalla. Ei siis liene tarpeellista kehaista, että omalta mukavuusalueelta poistuttiin useammankin kerran, mutta toisaalta...niinhän ne parhaat näköalatkin sitten saavutettiin. 

Capilano suspension bridge

Rystyset valkoisena kiinni vaijereissa!
Vielä päivän viimeinen koettelemus, näköalasilta kallionseinämän ulkopuolella.

13 kommenttia:

  1. Ihan huikeita maisemia ja kuvia!
    Itse kärsin sellaisesta lievähköstä, mutta jatkuvasti voimistuvasta, korkean paikan kammosta. En tiedä olisinko ihan kaikkiin noista kohteista uskaltautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat olivat huikeat, en olisi osannut edes odottaa moisia!
      Mä olen yrittänyt sitkeästi taistella korkeanpaikan kammoa vastaan. Mulle oikeastaan viime aikoina on paljon pahemmaksi muodostunut tuo lentopelko, mikä sekin on tosi ärsyttävää...

      Poista
  2. Hui - aikamoinen riippusilta. En ehkä tykkäisi siinä keikkua. Poutine on herkkua, tosin muistan että ensimmäisellä kerralla maha tuli aika kipeäksi. Mutta teillähän on vatsat hyvin koulutettuja jo Koreassa.
    Ihania maisemia - hyvää reissua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippusilta ei kuitenkaan tuntunut enää "yhtään" korkealta noiden edellisen päivän tuolihissien ja muiden jälkeen :D

      Poista
  3. Apua... Mulla olis mennyt pupu pöksyyn joka ikisessä näistä. Huikeat maisemat kyllä!

    VastaaPoista
  4. Upeat maisemat!!
    Mutta nuo sillat....apua! Ja vatsa muljahti jo ajatuksesta tuolihissiin menosta...mä olen kerran ollut enkä toiste mene! (Eikä se ollut Kolin hissiä kamalampi, mutta sekin riitti alaspaäin, hui)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolihissi oli varmaan pahin. Jotenkin siinä se alku"kielekkeeltä" lähtö ja kun yhtäkkiä jalkojen alla olikin vain kivikkoa...ja tuo tuolihissi meni siis huomattavasti korkeammalla kuin normilaskettelumäkien tuolihissit. Ja tietysti se lumenpuutekin vähän vaikutti.

      Poista
  5. No wau! Huimat maisemat!
    Mä en pelkää korkeita paikkoja, mutta olen ihan hysteerinen niissä lasten kanssa. "Älä kurki kaiteen yli! Älä roiku! Tulepa tänne kauemmas!" Perheelle riittää hupia mun panikoinnista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katselin kun meidän edellä meni joku lapsiperhe sillä tuolihissillä, ja ajattelin, että jos minulla olisi lapsia en ikinä _KOSKAAN_ päästäisi niitä tuollaiseen. Ihan k-18 kamaa :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. hehe, sitten kun maisemat tarpeeksi houkuttaa (ja oot maksanut itsesi kipeäksi pääsylipuista) niin on melkein jo pakko!

      Poista
  7. Minulta olisi kyllä jäänyt ehkä muutama noista kokematta. Tai sitten olisin ylittänyt itseni. Kerran on lyönyt ihan stopin Kroatiassa. Se oli joku julmetun korkea paikka, johon vei sellaiset portaat, joista joutui tiputusta näkemään liian hyvin. Hui. En päässyt hetkeen ylös enkä alas.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...